maanantai 10. toukokuuta 2021

Satavuotiasta Kuusankosken kuvin. Asuinalueita 2: Hanskalinja, Öljymäki, Mustavuori

Kuusankoski viettää satavuotispäiviään kunnan perustamisvuoden perusteella. Taajama syntyi jo kymmeniä vuosia aikaisemmin tehtaiden myötä. Juhlan kunniaksi lisää kuvia paikkakunnan historian varrelta, nyt asuinalueista saatuja. Osa rakennuksista on jo poissa, osa edelleen vahvasti elossa.

Hanskalinja

Hanskalinja Kyminpuolella edusti 1800-luvun lopun edistyksellistä rakentamista. Kymiyhtiön rakentamissa taloissa kaikissa neljässä asunnossa oli yksi huone mutta jokaisella oma sisäänkäynti, eteinen ja säilytyskomero. Talot purettiin 1900-luvun lopulla.

 

Hanskalinja oikealla, nykyistä Encore ympäristöpalveluita vastapäätä. Tie vie ylös Kolarinmäelle.




Kymintehdasta. Edessä Mäkikoulu, sen yläpuolella Mäyrämäki ja oikealla metsän peitossa Öljymäki. Kuvassa vasemmalla Kymintehtaan asema. Alla kolme kuvaa Öljymäeltä Kymiyhtiön työntekijöiden asuintaloista.




 

 

 

 

 

 

 

 

 

Öljymäen talot on purettu 1980-luvulla, sen sijaan Mustallavuorella elämä jatkuu, vaikka osa rakennuksista onkin hävinnyt.

Dahlströmin huvila rakennettiin 1880-luvulla Kymiyhtiön toimitusjohtajalle. Nykyisin se on yksityisomistuksessa.




                                  Tätä rakennusta ei enää ole.

                                  Ei myöskään tätä kulkutautisairaalana toiminutta.


 Kiitos:

UPM/Kymin keskusarkisto

Jukka Airola 




  Maaliskuussa Kyyti-kirjastojen lukuhaaste tarjoaa kirjoja, joissa on kirjeitä. https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_min...