maanantai 30. lokakuuta 2017

Penan kirjeitä Eilalle 14. Eila on tehnyt kuvakirjan.

Itsenäisyyspäivän aattona 5.12.1946 Pentti on saanut Eilalta paketin ja on palavissaan. "Olen onnesta niin pyörällä päästäni vieläkin, että en oikein osaa kirjoittaakaan. En yksinkertaisesti käsitä, kuinka Sinulta riittää aikaa kaiken muun lisäksi vielä noin suuritöisen paketin laittamiseen. Jos Sinua arveluttaa, että kannattiko moinen vaiva, niin minulla on vastaus valmiina, kyllä Kannatti oikein isolla K:lla. Minun pieni sanavarastoni ei kykene ilmaisemaan kuinka iloiseksi teki se mieleni avattuani paketin."

Selvästikin tekniikan ylioppilas, insinööriopiskelija, yrittää ylittää itsensä kuvaillessaan riemuaan. Viimeisintä virkettä ei yksikään äidinkielenopettaja voi katsoa hyvällä. Annetaan silti Penalle anteeksi. Tämä nimittäin joutuu viettämään itsenäisyyspäivän Tampereella. Aatto on torstai, lauantai on koulupäivä, joten Pentti riutuu ikävissään opiskelijaboksissaan, koska ei kannata matkustaa edestakaisin yhden päivän takia. Ja sitten tuleekin morsiamelta paketti! Entäs sen sisältö?

Morsian Eila Piirikkälä
"Kaikki siinä oli minulle mieluista, kirje, leivonnaiset ja sitten se minun ikioma joululehteni, jonka tulen säilyttämään kalliina aarteenani läpi elämän." - Paljon luvattu, lehdestä ei näkynyt vilaustakaan lapsuuskodissamme. - "Olet tosiaan tuon lehden avulla kyennyt koskettamaan herkimpään kohtaan sisälläni. En häpeä tunnustaa, että melkein kyyneleet silmissä luin tuon kuvakirjan. Kylläpä Sinä tosiaan osasit löytää oikean sävyn tuohon kuvakirjaasi. Parhain kuva minusta melkein on se, jossa minä työnnän venettä vesille siitä meidän yhteisestä saarestamme. Se kuva on niin luonnollinen, että melkein luulen jonkun olleen kameroineen seuraamassa meidän lähtöämme. Kyllä se kuva on myös mainio, jossa Leksa on juuri noussut märästä elementistä ja koko kirja ratsastustunteineen, kahvinkeittoineen ja hamstrausmatkoineen - - - on yhtä ainoata sisintävavahduttavaa lukemista. Myös Riskan (Luostariska=Riska) sivu on mainio ja toivon, että jo etukäteen kiität puolestani Salmea."
 
"Rakas en malttanut vielä muuta kuin maistaa niitä leivonnaisia, sillä vasta illalla kun Pauli on tullut koulusta, pidämme pienet kekkerit juhlan kunniaksi." Pauli on Kiurun Pauli Kouvolasta, hyväksi ystäväksi tullut kämppäkaveri. Herkkujen jakaminen kaverin kanssa kuuluu asiaan, sillä nyt on kysymys harvinaisuuksista. Eletään pula-aikaa, jolloin puutetta on mm. jauhoista, voista, maidosta, kananmunista ja makeuttamisaineista. Leipominen vaatii siis kekseliäisyyttä. Olisikohan Eila  jälleen potkutellut kelkalla 24 kilometrin matkan Peltolan sukulaistaloon Elimäelle ja saanut sieltä elintarvikkeita kuten monta kertaa ennenkin. Ja sitten 24 kilometriä takaisin. Luntahan siihen aikaan oli jo tuossa vaiheessa vuotta varmasti.

Kymmenen vuotta myöhemmin Pena, vene ja yhteinen "saari"
Sitten vähän lepertelyä, ja: "Nyt jaksan taas kestää keventynein mielin nämä kaksi päivää ja odotan suurella jännityksellä, oletko lauantai-iltana Kouvolan asemalla." Lisää lepertelyä, joka ei kuulu meille lainkaan - jos nyt mikään edellä kerrotusta. On siinä kuitenkin tunnelmia kerrakseen: 23-vuotias opiskelijanuorukainen saa Tampereelle paketin, jossa on lohturuokaa, että sulho jaksaa sinnitellä kokonaista kaksi päivää poissa kihlattunsa luota. Ja mukana on vielä morsiamen itse tekemä kuvateos, jota piirtäessään Eila on varmasti ajatellut Penaa.

torstai 26. lokakuuta 2017

Eilan tarina 20. Varsinaisia kylänluutia

Eila Piirikkälä täyttää helmikuussa 1946 puolipyöreitä vuosia, 25. Elämä on täynnä touhua, Eila viettää paljon aikaa tyttökavereiden kanssa, ja Penakin vilahtelee maisemissa. Helmikuun kalenterimerkintöjä selaillessa kuusaalaisten meininki alkaa vaikuttaa ylisosiaaliselta. Kodeissa ramppaa ystäviä ja sukulaisia päivittäin, ja kaikki säntäilevät kylään kavereille, elokuviin,  konsertteihin, nimipäiville ja karnevaaleihin minkä ehtivät. Ei mitään suomalaista yksin jurottamista ainakaan.

Perjantaina 1. helmikuuta Eila käy laulutunnilla Kouvolassa ja sen jälkeen suihkussa. Kymintehtaan saunassa ilmeisesti, Piirikkälällä on pesutiloina vain pihasauna kuten muillakin mäyrämäkeläisillä.
Lauantai. "Olin illalla Seuratalolla karnevaaleissa. Siellä oli aika vähän kansaa eikä mitään erikoista. Se Kouvolan tyyppi tanssitteli ahkerasti. Sain tänään liivipukuni pois ompelijalta. Se on aika hauska."
Sunnuntaina käydään potretissa - ehkä uuden liivipuvun takia. "Viljakaisen Elvi ja Erkki olivat myös. Elvi tuli illalla meille ja oli yötä." Kuvan perusteella ystävättäret ovat kumpikin teettäneet itselleen liivipuvun. Se oli varmaan muotia vuonna -46.

Tiistaina Eila käy Kaiku-kuoron lauluharjoituksissa. Impi-äiti ja Salme-sisko reippailevat. "Äiti ja Salme kävivät kelkoilla Elimäellä." Siellä on Peltolan talo, jota emännöi Eilan, Salmen ja Nellyn isän Oton sisko. Vaikka Otto on kuollut jo toistakymmentä vuotta aikaisemmin, naiset pitävät yhteyttä Peltolaan. Oton siskon lapsenlapsi Ritva kertoo, että Impi vietti joskus päiviäkin Peltolassa ja kutoi talon naisten kanssa siellä mattoja. Olisiko tällä kertaa haettu maatalosta elintarvikkeita, kun on potkuteltu lähes 50 kilometrin edestakainen matka samana päivänä.

Keskiviikkona Luostarisen Olli - Salmen poikaystävä - ja Viljakaisen Elvi käyvät Piirikkälällä. "Paistoimme nakkia. Elvi jäi yöksi. Matti kävi kotona." Matti on Impin toisen miehen Heikin aikuinen poika. Heikki on kuollut pari vuotta sitten.

Torstaina on jännää. "Pena soitti tänään. Hän on tänään tullut kotiin  - käymään. Olin illalla Elvin kanssa elokuvissa. Kun tulimme pois näin Penan ja hän saattoi minut kotiin." Perjantaina Eila viettää työpäivän jälkeen koko illan kotona. "Tein pari pikkuleipätaikinaa" - kommentti saattaa viitata siihen, että Peltolasta Elimäeltä on saatu leipomistarvikkeita mukaan. "Ulkona on vallan kamala pakkanen, yli -25 astetta ja tuulee kovasti. Huh-huh!"

Lauantai-iltana ollaan viihteellä, Seuratalolla. Väkeä on kauhean vähän, 100-150 henkeä, mutta ilta on tavattoman hauska. "Joka tanssin sai tanssia. (Raziakin oli, 12 poliisia). Tulin Penan kanssa pois. Erittäin hauska ilta joka suhteessa. Pena oli oikein mukava tänään. Hän otti yhden kuvani - sen joka oli kerran Antilla. Haa!" Mitähän poliisit ovat ratsanneet Seuratalolla? Ei ollut kieltolakia, olisiko sitten etsitty pikkurikollisia vai tarkistettu Kansanhuollon pyynnöstä, ettei käytössä ollut säännösteltyjä elintarvikkeita luvattomasti. Arvailua kaikki tämä.

Sunnuntaina Elvi ja Eila käyvät elokuvissa katsomassa ruotsalaista elokuvaa Anna Laus. Maanantaina Eila käy Eeva ja Jaakko Palmulla kylässä. Tiistaina Eila vie kenkänsä Niemiselle. "Pena puhui niistä aikaisemmin isälleen." Pentin isä Lasse on suutari, ja Eila on varmaan kiikuttanut kenkänsä Niemisen verstaalle Kino Sammon viereiseen taloon.

Keskiviikko 13.2. "Täytän tänään 25 v. Hakalan täti ja Veikko, Viljakaisen Elvi ja Erkki sekä Olli L. olivat meillä illalla. Klo 21:n junalla tuli Nelly. Sain paljon lahjoja ja kukkia." Seuraelämä jatkuu torstaina. "Kukkosen täti ja Kirsti sekä Vauhkosen Irma olivat illalla meillä. - Nelly lähti tänään pois."

Sisko Nelly Laine, Olli ja Jukka Laine
Perjantaina Eilalla on menoa kerrakseen. Työpäivän jälkeen hän käy Kouvolassa laulutunnilla. "Rkm Virtanen ja Sundström menivät yhtä matkaa kokoukseen K:laan kun minäkin tunnille ja S:m kiusasi Penasta." Rakennusmestarit ja kirjurineiti ovat siis matkustaneet motilla Kymintehtaan asemalta Kouvolaan. Päivän päätteeksi Eila käy vielä Väinön päivillä Niinivaaralla. Tämä koulun ja Kaiku-kuoron johtaja viettää nimipäiviään paria päivää etukäteen - vasta sunnuntaina olisi Väinön nimipäivä allakan mukaan. Mutta silloin Niinivaaran koululla pidetäänkin kuoron harjoitukset.

Lauantaina "Olin koko illan kotona ja liimasin valokuvia. Elvi oli meillä yötä. Sain tänään saapastallukat satulasepästä ja kengät Niemisestä." Sunnuntaina illalla Tuomisen Aili ja Annikki kyläilivät Piirikkälässä - tai Koivuniemellä, kuten Impin sukunimi tuolloin oli. Kyläily on edelleen ihan loputonta. Maanantaina Eila käy Viljakaisilla ja sitten kuoroharjoituksissa.

Tiistaina naiset yllättävät jälleen. "Elvin ja Äidin kanssa elok. Tarzan suurkaupungissa." Jaha, Johnny Weissmullerin pyykkilauta on edelleen Kymintehtaan naisjaoston suosiossa. Elokuva on valmistunut vuonna 1942, onkohan se vasta nyt rantautunut Suomeen? Kuorolla on juhlat tulossa, sen verran tiheästi Kaiku harjoittelee, nyt myös keskiviikkona.

Pena alkaa vallata Eilan ajatuksia, sen näkee kalenterin sivuista. Muina päivinä riittää lause tai kaksi, mutta Penan ilmestyessä sivut eivät tahdo riittää. Perjantaina: "Pena soitti! Hän on tullut kotiin käymään. - Olin illalla kuoron juhlissa. Erittäin onnistunut ilta. Esiinnyin yhtenä Harmony Sistersistä. Niin kauhean hauskat juhlat." Tarina ei kerro, mitä juhlittiin. Kaiku-kuoro oli perustettu vuonna 1907, joten se ei ainakaan juhlinut pyöreitä vuosia.

Lauantaina tulee taas tiheää tekstiä. "Pena soitti aamupäivällä. Menimme illalla Paljakan pojan häihin. - Klo 17 aikaan Pena tuli ja noin klo 17.15 lähdimme. Elvi ja Eikka (?) olivat myös. Olimme melkein koko illan yhdessä ja meillä oli tavattoman hauskaa. Välillä kävimme P:n kanssa meillä syömässä. P:n äiti, isä ja sisko olivat myös häissä. Istuimme vähän aikaa heidän pöydässään. P. esitteli minut Rkm. Sundströmille ja Lehtoselle."

No jopas. Nykyhäitä valmistellaan yleensä vuosi, ja vieraslista laaditaan huolellisesti. Kutsukortit tulevat kuukausia ennen häitä, jotta vieraat voivat varata ajan kalenteristaan ja hankkia vaatteet. Vuonna 1946 Eila kuulee ei-vakituiselta poikaystävältä aamupäivällä, että iltapäivällä olisi tuttavan häät ja lupautuu mukaan. Ihan nimeltäkään Eila ei tunne hääparia: "Paljakan poika" siellä kuitenkiin vihitään. Paikalla näyttää olleen koko Kyminpuoli, nuoret ja vanhemmat, rakennusmestarit ja varmaan vielä kuokkavieraatkin. Tarjoilu on ollut sen verran kevyttä, että Eila ja Pena ovat välillä painelleet kotiin syömään.
Otto Piirikkälä toinen oikealta ja kaverit.

Sunnuntai kuluu - yllättäen - vierailujen merkeissä. Päivällä tulee vieraita Anjalasta, Eila ja joku jonka nimestä ei saa selvää. Anjalassa asuu Otto-isän sukulaisia. Ja illalla tulee Pena. Nuoripari ei viitsi lähteä minnekään vaan viettää illan Eilan kotona. Maanantaina Eila on taas vauhdissa töitten jälkeen: Elvillä kylässä. "Siellä oli Viivi Ukkokin ja kyllä siellä oli hauskaa!"  Tiistaina lauluharjoituksissa Eila on hoopolla tuulella.

Keskiviikkona saadaan vieraita Elimäeltä. "Lyyti, Ritva ja Helmi Peltolasta tulivat meille." Nyt nämä hahmot ovat muuttuneet todellisiksi. Pikkutyttö Ritva on isoäiti, ja olemme tutustuneet häneen ja hänen perheeseensä parin viime vuoden aikana - tämän blogin ansiosta. Ritva kertoo muistavansa vierailut Kuusankoskella, sen miten hauska ja iloinen ihminen Impi oli ja miten kaunis lauluääni Eilalla oli. Peltolan naisten lisäksi keskiviikkovieraisiin kuuluu Elvi. Torstaina tulee Lahdesta siskonpoika Jukka. Eila käy illalla elokuvissa.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Kesämuisto


Olipa kerran kesä, jota ei tullut. Sen kokemuksen jälkeen kannattaa muistella niitä entisajan oikeita kesiä. Silloin aurinko paistoi aina ja oli lämmintä, mutta lehtimajassa oli hauska vilvoitella ja juoda päiväkahvit. Veikko Hakala tallensi tunnelmia oman lapsuudenkotinsa pihalta 60-luvulla. Koti oli Pilkan koulun alapuolella punaisessa talossa, jota ympäröi iso vehreä piha. Puutarhamajassa kahvittelevat Veikon vanhemmat Helga ja Urho pöydän takana seuranaan tytär ja miniä.




Taustalla oikeassa yläkulmassa näkyy Pilkan koulua, samoin alemmassa yläkerran ikkunasta otetussa kuvassa. Hakalan talon ja koulun välissä oli loiva rinne, jonka koivikon juurella oli keväisin mahdottomasti valko- ja sinivuokkoja.





                               Hakalan pihalta näkyi pitkälle, Kuusaan puolelle ja kirkolle asti.


tiistai 17. lokakuuta 2017

Ossi Viljakainen, kuusaalaisen paperimiehen perikuva


Ossi Viljakainen on työuransa aikana tullut tutuksi niin paperikoneiden kuin arkkisalin kanssa, oppinut kaiken kalantereista ja giljotiineista. Mutta miksi kuvataide on tullut hänelle niin läheiseksi, suorastaan iholle, viime aikoina?

Ossin isä oli koneenhoitajana Kymiyhtiöllä, ja sen huomasi kotioloistakin. Tässä asemassa olevalle yhtiö toimitti pilkotut puut, ja sähkö oli ilmainen. Äiti oli kotiäiti vaikka kävikin joskus pätkätöissä osuuskaupassa. Ossin lapsuus kuulostaa turvallisemmalta kuin monen muun joenvarren asukkaan: hän ei harrastanut uintiä tukkipuomeille asti.
- Ainoastaan silloin, kun Kajavan Jukka tuli kesäksi mummolleen, uitiin vähän pitemmälle. Jukkahan oli uimakoulunopettajana kotikaupungissaan Oulussa, ja mummolassa ollessaan hän opetti meillekin hyppimistä ja temppuja.

Rantakulmalla asui 40-50-luvuilla muitakin kuin yhtiöläisiä. Siellä oli autoilija, pari hevosmiestä, valtion puuseppä, suutari, kauppiaita, leipuri.
- Niskalantie oli oikein kauppakatu.

Ossi kävi kansakoulun jälkeen ammattikoulun kaksivuotisen yleislinjan, ja sen jälkeen hän meni tehtaalle töihin.
- Kun se oli tos silmis jatkuvastee ja kavereiden kanssa käytiin tehtaan edustalla soutelemassa. Saatiin kertoa työnantajalle, minne päin tehdasta haluttiin töihin. Suurin osa halusi paperi- tai sellutehtaalle. Niitä arvostettiin, jotka pääsivät sähkö- tai mittarikorjaamolle, kun ne oli olevinaan huippuoppilaita ja paikat huippupaikkoja. Mutta myöhemmin samat kaverit sanoi, että hävisivät valinnassa. Heillä oli pienemmät palkat kuin meillä.

Työt aloittaessaan Ossi Viljakainen oli liian nuori vuorotyöhön. Niinpä hän oli prässipoikana, laborassa, massanäytteitä ottamassa. Kuusitoistavuotiaana hän pääsi itsenäiseksi prässipojaksi vahtimaan, että huovat ja viira pysyvät paperikoneessa paikallaan.
- Jos paperirata meni poikki, prässipoika hälytti kuivan pään porukan, että tulkaahan hakemaan uutta päätä. Riippui massasta, kuinka usein sitä tapahtui. Joskus huonona päivänä rata saattoi katketa useamman kerran tunnissa, joskus taas vain kerran pari vuoron aikana.

Prässipojan työoloissa ei ollut kehumista. Kesällä kuumaa, talvella kylmä, istut paikallasi etkä voi lähteä mihinkään. Tätä kahdeksan tuntia putkeen.
- Koneenhoitajalle piti ilmoittaa, jos halusit vessaan. Eväät syötiin koneen äärellä, ja jos tuli ratakatko, eväät syrjään. Yöllä oli vähän vaikeaa pysyä hereillä, Ossi Viljakainen kertoo.

Vuonna 1962, 20-vuotiaana, Ossi pääsi toiseksi rullamieheksi - reserviporukkaan, ei vakinaiseksi. Nämä varamiehet menivät tilalle, jos joku vakituisista oli vaikkapa sairaana. Rullamies oli koneen kuivassa päässä.
- Vaihdettiin tampuri, kun se tuli täyteen. Muuten vaan seurattiin toimintaa. Minulla oli tietenkin  itse tehty lusa, jolla paperi katkaistaan. Puuseppäverstalla tehtiin meille lusien aihiot, ja niitä sitten vuoleskeltiin itse koneen äärellä silloin kun kone pelasi hyvin. Tehtiin useampi varastoon, että riitti. Puinen oli paras, muovinen lusa ei luista samalla tavalla. Kun  puukärki katkesi, vuoltiin uusi kärki. Lusat oli pitkäikäisiä, Ossi kuvailee tätä huipputeknologian äärellä käytettyä yksinkertaista työkalua.

Vaaran paikkoja riitti

Ossi Viljakainen tunsi hyvin Kymintehtaan paperikoneyksilöt.
- Vitoin oli sellain hiljaa kulkeva kapea vanha kone. Kolmoin oli vähän isompi toista laatua tekevä. Neloin teki etupäässä puupitoista paperia, se oli suurin. Samanlaista hommaa rullamies teki joka koneella.

Seuraavaksi Viljakainen siirtyi kalanterin apumieheksi PK neloselle. Se teki etupäässä painopaperia.
- Päällystämätön paperi kiillotettiin sillä koneella. Siinä istuttiin koneen äärellä ja vartuttiin. Meille kuului tampurin vaihto. Tyhjä tampuri piti ottaa pois, kun paperi oli kiillotettu loppuun. Apumies oli ylhäällä tekemässä omat tehtävänsä. Kiillotettava paperi vietiin kalanterin yläosaan ja pujotettiin teloille. Jos rulla katkesi, apumies kävi pujottamassa paperin uudestaan ylhäältä telojen väliin.

Työssä oli monta vaaraa. Apumiehen piti välillä kiivetä ylös ja tulla taas alas. Kun ei ollut hissiä, ylhäältä hypittiin laudalta laudalle "kuin orava", kun paperin päätä tuotiin pujotettavaksi. Vaarallisin paikka oli se, kun paperia syötettiin telojen väliin.
- Välillä se ei meinannut mennä, ja joku huusi että miä tuikkaan vähän sormella. Sehän vetikin sormenpään halki. Viisi- ja kuusikymmenluvulla työsuojelusta ei puhuttu mitään. Tänä päivänä siellä on hissi.

Vuonna -64 Ossi meni takaisin paperikoneelle rullamieheksi. Kone oli PK nelonen, joka teki aikakauslehtien painopaperia. Siihen aikaan koneet kävivät koko ajan, Ossi ei muista minkäänlaisia seisokkeja olleen markkinatilanteen takia.
- Tuotannonrajoitusseisokit keksittiin vasta myöhemmin.

Paperikone neloselta Viljakainen vaihtoi parin vuoden kuluttua arkkisaliin, koska sieltä tarjottiin kaksivuorotyötä. Vuonna -66 arkkisali oli vielä Kymintehtaalla amerikansalin yläpuolella. Tässä vaiheessa yhtiölle tuli ensimmäinen riisin käärintäkone, jolla piti pakata isoja paperikokoja. Se oli prototyyppi, puoliautomaattinen: riisit nostettiin käsin koneeseen, ja siitä ne menivät eteenpäin.
- Se ei onnistunut, kun täällä oli niin monia paperilaatuja ja -kokoja, oli kiiltävää ja mattapintaista. Kone oli käytössä vuoden verran, ja sitten se hylättiin. Minä sitten leikkelin riisikoneen giljotiinilla vapaapäivän tekijänä a-nelosia, Viljakainen jatkaa monipolvisen työuransa kuvausta.

Tämän vaiheen jälkeen arkkisaliin tuli leikkuri, joka leikkasi a-nelosia rullalta suoraan.
- Giljotiini jäi pois ja osittain myös naiset, jotka kääri pakkauksia. Leikkuri leikkasi a-nelosia, ja sen perässä oleva pakkauskone pakkasi niitä. Naisia tarvittiin enää koneen loppupäässä panemaan laatikkoon koneen sylkemät riisit.

Inssille näytettiin ovea

Kuusaanniemen valmistuttua Kymintehtaan arkkisali toimi vielä vuosia. Ossi Viljakainen siirtyi Kuusaanniemen arkkisaliin vuonna -73. Arkkisalissa oli työnjako sukupuolen mukaan.
- Jostain syystä naisille tuli tämä päähomma, miehet hoiti konetta ja vaihtoi rullia. Kone laski aina 500 arkkia kerrallaan laatikkoon ja siirtyi sitten seuraavaan laatikkoon. Meille jäi käärerullien laitto, leikattavien rullien asentaminen ja toiminnan varmistaminen. Vuosien mittaan automaatio lisääntyi ja työtehtävät jaettiin tasapuolisemmin naisten ja miesten kesken. Alussahan naiset saivat huonompaa palkkaa kuin miehet, ja siitä riitti jupinaa. Mutta lopulta pitkien neuvottelujen jälkeen ennen eläkkeelle lähtöäni viimeisellä koneella miehillä ja naisilla oli sama palkka.

Kuusaanniemeä
Arkkisalin työ oli urakkaluontoista. Piti tehdä määrätty määrä peruspalkan saadakseen, ja lisämäärästä sai lisää palkkaa. Henki työpaikalla oli pääosin hyvä. Neljän hengen porukan pitikin tulla keskenään toimeen, kun tehtiin työtä samalla porukalla kahdeksan  tuntia päivässä. Jos joku ei sopeutunut, hänelle alettiin vihjailla hakemisesta muihin tehtäviin. Työsuojelu parani sitä mukaa kuin työntekijät suostuivat käyttämään työnantajan tarjoamia varusteita, kuulosuojaimia ja turvakenkiä.
- Kuulosuojaimet tuntui aluksi hankalilta, oli tunne ettei osaa liikkua tehdasympäristössä ilman siihen kuuluvia ääniä, kun niiden perusteella oli tähän asti suunnistanut. Kuuloon oli kyllä tullut jo vikaa tätä ennen, Ossi kertoo.

Arkkisaliin ei kaivattu esimiehiä kovinkaan tiheästi. Nuoret paperikoneen insinöörit saattoivat uransa alussa käydä useinkin kyselemässä, onko laatu ollut hyvä.
- Ne tyrmättiin isommalla porukalla, että ei siellä tarvi joka päivä käydä, Ossi naurahtaa.

Työtaistelun tapaisenkin Viljakainen muistaa 60-luvulta.
 - Oli jokin epäselvyys, ja me päätettiin spontaanisti ilmaista mieltä panemalla koneet seis. Kylmähän meille tuli, kun koneet ei lämmittäneet, mutta istuttiin vaan. Isännöitsijä Estlander tuli paikalle ja uhosi kutsuvansa poliisit. Ei niitä kuitenkaan kutsuttu. Kerran Estlander kävi arkkisalissa ja huomasi, että palopostin eteen oli unohtunut hylättyjä arkkeja. Hän ei sanonut mitään, mutta hänen mentyään saliin ilmestyi konttoripäällikkö Oljemark. Miehet kysyivät, mitä asiaa konttoripäälliköllä tänne on, niin Oljemark kertoi: "Tuo on kuulemma minun syyni, että nuo paperit ovat palopostin edessä." Asia hoidettiin, Ossi hymähtää.

Isännöitsijä Estlander oli usein napit vastakkain porttivahtien kanssa. Hän nimittäin asui tehdasalueella johtokunnan huvilan vieressä olleessa talossa ja joutui kulkemaan kotiinsa porttivahtien silmien ohi. Nämä puolestaan näyttivät valtaansa mielellään, eikä meno sujunut aina mallikkaasti. Portista ei saanut ajaa polkupyörällä, ja kerran porttivahti juoksi lumihangessa Ossin perään, kun tämä oli hurauttanut portin läpi toisella polkimella seisten. Kerran taas Ossi oli pyrkinyt Ekholmin sillan portista autolla ilman oikeaa vihreää lupalappua, vieläpä yrittänyt huijata toisella vihreällä lapulla. Porttivahti ampaisi tarkastamaan eikä laskenut läpi. Vaikka Ossi seuraavalla kerralla pyrki ihan oikean lapun kanssa läpi, porttivahti ei avannut porttia, "kostoksi".

Satavitosia, omia töitä työajalla, ei kuulemma paperikoneilla ehtinyt oikein tehdä. Mutta arkkisalissa tuli tehtyä vastavuoroisia palveluksia. Ossi leikkasi giljotiinilla kaverille pinon lapuiksi, ja kaveri sorvasi Ossin vaimolle paksut neulepuikot puuseppäverstaalla. Arkkisalin paperia oli helpompi kuljetella paketeissa porttivahdin ohi kuin isoja tilirullia. Se oli kuulemma aika tavallista, 60-luvun puolella paperiarkit menivät lähinnä lasten piirustuspaperiksi kotiin enemmän kuin tulostamiseen kuten nykyisin.
Joskus hävisi muutakin tavaraa. Tehtaalla kuljetettiin pakkauksia nelipyöräisillä kärryillä. Aika usein kärryistä puuttui pyöriä, koska ne olivat samankokoisia kuin työtekijöiden kottikärryissä kotona. Joku vei portista kokonaiset kärrytkin. Porttivahti oli penkonut läpikotaisin kärryillä olleen laatikon, jossa oli eristevillaa muttei ollut huomannut että pakkauksen alla oli yhtiön kärryt.

Muistelemme yhtiön rakennuksia ja niiden käyttötarkoituksen muutoksia. Kerhola oli alkuaan portin ulkopuolella oleva kaikille työntekijöille tarkoitettu paikka ja siirtyi sitten keskusvaraston yläkertaan nykyisen Taideruukin rakennukseen työntekijöiden ruokalaksi. Sieltä se muutti Kuusaanniemeen.
- Olen eläkkeelle siirryttyäni käynyt monessa yhtiön rakennuksessa, jonne ei työvuosina ollut mitään asiaa: vanhassa pääkonttorissa, uudessa pääkonttorissa Helsingin rautatieaseman kupeessa, Koskelassa, johtokunnan huvilassa. Olemme kuljetelleet Niinikosken Eeron pyynnöstä taidesäätiöiden tauluja paikasta toiseen.

Puhdin pakettiauto on tosiaan miehistöineen ajanut pitkin poikin Suomea tauluja kuljettamassa. UPM kustansi takavuosina nuorten taiteilijoiden näyttelyn, ja tauluja kuskasi Ossi Viljakainen kavereineen.
- Näyttely viipyi kaksi viikkoa kaikilla UPM:n tehdaspaikkakunnilla. Myö kuskattiin ne paikalle, ripustettiin, ja kahden viikon päästä haettiin seuraavalle paikkakunnalle. Lahti, Valkeakoski, Rauma, Pietarsaari, Kajaani, Lappeenranta, Kuusankoski, Ossi luettelee. Vanha tuttu urheiluseura saa nyt nauttia eläkeläisten hankkimasta tulosta, ja taitaa kuljetusporukalla olla ihan mielenkiintoista reissuilla, vaikka ne välillä pitkää päivää vaativatkin tekijöiltään.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Palokunta marssi - syksy on virallisesti alkanut

Kuvat: Raine Martikainen
UPM Kymin tehdaspalokunta on jälleen marssinut syykauden alkaneeksi. Veteraaneista, aktiivipalokuntalaisista, ajoneuvoista ja pikkupojista koostuva joukko taivalsi sunnuntai-iltana Kuusankosken puhallinorkesterin tahdissa Kymintehtaalta keskustan kautta takaisin tehdasalueelle. Soihdut loistivat tunnelmallisesti ja muistuttivat siitä, ketkä meidän turvallisuudestamme ovat tämänkin vuoden huolehtineet. Yleisöä oli kerääntynyt sää huomioon ottaen ihan mukavasti tervehtimään paraatia. Sen  veteraaniosasto lyhenee vuosi vuodelta, mutta marssijoiden ilme kertoi: periksi ei anneta.








Lisää Raine Martikaisen soihtumarssikuvia täällä:
http://rainemartikainen.kamera73.fi/2017/10/03/palokunta-marssi-syksy-on-virallisesti-alkanut/

Joulukuun Kyyti-lukuhaaste suosittelee esikoisteoksia tai vaihtoehtoina klassikoita: https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen...