Toivo Hautamäki on ajanut aamulla kotoaan Helsingistä Kuusankoskelle tapaamaan kansakouluaikaisia luokkakavereitaan. Lounaalta hän on tullut kyläilemään Niinikoskille siskonsa ja lankonsa luo. Nämä pitäisivät sukulaismiehen pitempäänkin, mutta haastattelun ja kahvittelun jälkeen Topilla on jo kiire takaisin. Auto on saatava aikaisin aamulla huoltoon. Vauhtia riittää 85-vuotiaalla eläkeläisellä. Tosin Hautamäki vasta totuttelee eläkkeellä oloon, hän jätti työelämän pari vuotta sitten.
Topin juuret ovat monessa paikassa. Hän syntyi Ylistarossa, muutti puolivuotiaana Kuusankoskelle, kävi äitinsä ja sisarusten kanssa sotaa paossa Pohjanmaalla, palasi Kuusaalle. Hänet lähetettiin lapsena jälleen isovanhempien luo Ylistaroon moneksi vuodeksi, kunnes hän tuli taas Kuusaalle käymään ammattikoulua. Hänen murteensa kuulemma vaihtuu aina sen mukaan, missä päin maata hän juttelee paikallisten kanssa.
Topin lapsuuden perheessä oli yhdeksän lasta, Toivo oli järjestyksessä neljäs. Ensimmäisistä Kuusankosken ajoistaan Mörkölinjalla hän ei ymmärrettävästi muista mitään, mutta Voikkaan kodista hänellä on selkeät muistot.
- Isä Juho Hautamäki oli ylikonstaapelina Kymiyhtiön poliisilaitoksella Voikkaalla. Äiti sai poliisilaitokselta siivoushommia, hänkin pääsi yhtiön palvelukseen. Siihen aikaan poliisilaitos oli tosiaan Kymiyhtiön, välirauhan aikana se lopetettiin pikku hiljaa. Isä haki sitten valtion paikkaa Pertunmaalta, oltiin muutama kuukausi siellä. Taas vapautuikin paikka Kuusankoskelta, ja nyt hän pääsi tänne valtion poliisiksi.
Juho Hautamäki poliisin virka-asussaan yksityisajokortissa |
- Lauttasaarihan oli yleinen trokareitten paikka, kuuluisa hämärästä touhustaan. Siellä asui isojen kauppayhtiöiden suuria johtajia ja yksi huoltomies. Kaikki muut olivat viinatrokareita. Poliisiopiskelijat menivät talolle, johon tiedettiin viinalastin saapuneen, koputtivat oveen pistoolinperällä ja väistivät sivuun. Välittömästi tuli kuusi reikää sisäpuolelta oven läpi. Kokelaisiin ei osunut, he mursivat oven ja menivät sisään.
Isän kertomus ajokortin ajamisesta on myös jäänyt Toivon mieleen. Autokoulun opettaja oli ajoharjoittelun alkaessa pikkuisen humalassa ja humaltui kaiken aikaa lisää.
- Opettaja sammui lopulta, ja isä ajoi ympäri Helsinkiä niin kauan kuin bensaa riitti. Opettaja ihmetteli seuraavana päivänä, että missä ihmeessä olet saanut noin hyvän ajotaidon. Isä oli ajanut kaiken yötä, Topi naureskelee.
Voikkaan poliisilaitos oli Lapinmäen alapäässä. Siinä oli neljä putkaa, poliisien tila, ylikonstaapelin ja apulaisnimismiehen huoneet. Lisäksi talossa oli Hautamäkien asunto.
- Puutalo mutta peltillä vuoratut putkat, joissa pidettiin etupäässä humalaisia. Heitä pidätti myös meidän iso musta schäfer. Kun se näki tiellä humalaisen, se toi hänet putkaan. Koira oli liikkunut isän kanssa ja nähnyt, kun humalaisia otettiin talteen. Kun se näki jonkun tiellä keikahtelevan, se kiskoi tämän housunpuntista kamarille.
Viisivuotiaana Topi karkasi kouluun, kun kerran pari vuotta vanhemmat kaveritkin menivät sinne. Hän leikki muutaman päivän koulun pihalla, kunnes opettaja huomasi ja kutsui hänet luokkaan opiskelemaan muiden kanssa.
- Sitä kesti muutaman kuukauden, mutta sitten alkoi sota, ja me lähdimme äidin ja sisarusten kanssa isovanhempien luo Ylistaroon. Noustiin Harjun asemalta junaan ja matkustettiin härkävaunussa. Ensimmäiseen junaan ei mahtunut, se oli jo täynnä Karjalasta tulevia evakkoja. Seuraavassa junassa ei muita vaunuja ollutkaan kuin penkittömiä härkävaunuja. Me päästiin ylimmälle laverille, kun meitä oli monta lasta. Isä oli sodan aikana junapoliisina ja Perkjärvellä vankilanjohtajana. Siellä oli kaksituhatta venäläistä vankia.
Talvisodan jälkeen odottivat taas poliisintyöt, aluksi Pertunmaalla, sitten Kuusankoskella. Perhe muutti Pilkanpellolle Kymiyhtiön taloon.
Toivo on löytänyt siskonsa Heleena Niinikosken rippikuvan. |
Toivo kertoo, miten taitavasti äiti osasi säästää sian ruoat tähteistä niin että ne eivät pilaantuneet. Perunankuoria tuli paljon, kun iso perhe söi. Hautamäillä oli täällä viljelyksessä muutama aari, ja Pohjanmaalta isovanhempien tilalta tuli lisää perunaa. Syksyllä sika teurastettiin, eikä Hautamäellä komennettu lapsia muualle siksi aikaa. Teurastaja tuli taloon, tai sitten sian päästi päiviltä perheen isä.
- Vierestä katselin, kun teurastaja Kääpä ampui sikaa otsaan. Mitenkä sattuikaan hänen jalkansa olemaan samassa linjassa, ja luoti meni sian pään läpi hänen saappaaseensa ja vei osan isovarpaasta. Hän vain kiersi likaisen nenäliinan varpaan ympärille, veti saappaan takaisin jalkaan ja jatkoi teurastamista. Olin tottunut seuraamaan eläinten teurastusta, kun äitin kotona mummo hoiti lampaitten lahtaamisen. Siellä oli viisisataa kanaa, neljä viisi lehmää ja lampaita.
Hautamäen perheessä lapsetkin osallistuivat kodin töihin. Topille kuului polttopuiden sahaus ja halkominen.
- Hyvin usein kuuli: vie likaämpäri, tuo vesiämpäri, tuo puita. Äitiä ja isää uskottiin, kuriksi riitti kun näki isän ilmeestä, että nyt ei mennyt kaikki hyvin.
Hautamäen katras on ollut liikunnallista väkeä lapsesta asti. Toivo hiihti. Joka talvi tuli kilometrejä 600-1000.
- Kun yhtiöllä oli harrastushiihtoja, olin joka talvi voittaja. Nauhan majalle oli mukavin hiihtää. Kovilla pakkasilla pääsi joen yli suoraan Kuusaan puolelle, muulloin kiersin sillan kautta. Nauhaan oli hyvät ladut pitkin metsiä, Toivo sanoo, vaikka siihen aikaan ei latukoneilla vedettykään leveitä baanoja hiihtäjien iloksi.
Hiihtoharrastus keskeytti koulunkäynnin Pilkan koulussa melkein alkuunsa. Toivo ehti Kuusankoskelle palattuaan käydä kansakoulua siellä laskiaissunnuntaihin asti. Silloin hän kaatui hiihtäessään ja mursi reisiluunsa. Siitä seurasi kahden kuukauden hoitojakso tehtaansairaalassa Tallinmontussa. Kotona hän harjoitteli keppien kanssa kävelyä pari viikkoa.
- Mutta voimat oli poissa, en olisi jaksanut kiivetä keppien varassa Pilkan koululle. Tultiin siihen tulokseen, että parasta lähteä Pohjanmaalle. Olin kymmenvuotias, kun lähdin, vietin siellä neljä vuotta. Meitä oli vissiin liikaa suita ruokapöydässä, Pohjanmaalla taas oli vain mummo, vaari ja vanhempi veljeni. Hän oli jäänyt mummolaan, kun me muut palasimme minun ollessa puolivuotias. Mummoni oli sanonut äidille, että jätä heille edes yksi lapsi, älä vie kaikkia. Veli kasvatettiin siellä, paitsi että hän kävi Kuusankoskella yhtiön ammattikoulussa kahden vuoden opinnot puusepäksi.
Nuori Toivo Hautamäki |
Topi muistaa, kuinka hän ikävöi kotiin. Mummolassa hän oli kahden vanhuksen seurassa, naapuriin oli kilometri, kavereita ei ollut lähellä. Talo oli aukean pellon laidalla Kyröjoen äärellä.
- Oli sellaisiakin viikkoja keväisin, ettei päässyt kouluun tulvien takia. Meillä oli paatti kytkettynä rapunpieleen. Joka vuosi tehtiin eläinten ulosteista patteri, jonka päälle kaikki eläimet nostettiin, kun navettaan tuli vesi.
Aikanaan Topi Hautamäki palasi kotiin käymään ammattikoulun. Hän päätyi nelivuotiselle metallilinjalle.
- Kuuluin viilareihin, ja meillä oli loppuvaiheessa myös valimokuukausi. Senkin homman olen kokeillut, valuraudan valamisen. Kolmannen vuoden jälkeen opettajat lajitteli meidät eri puolelle tehdasta. Minun ryhmäni määrättiin sellun puolelle. Sieltä ura lähti, prässipojasta etenin pikku hiljaa ylöspäin. Aloittaessani 15-vuotiaana sain tehdä yötöitäkin. Oli seitsemän päivän seema: seitsemän aamua, vapaa, seitsemän päivää, vapaa, seitsemän yötä, makuu ja vapaa. Aloitin yövuorolla. Kun menin aamulla kuudelta nukkumaan, äiti herätti illalla yhdeksältä, että pitäisi lähteä töihin. Silloin mietin välillä, että onko tämä elämä tällästä.
Prässipojalle kuului kuivauskoneen märän pään hoito. Prässit voideltiin, viltit ohjailtiin juoksemaan keskellä. Piti olla tarkkana koko ajan.
- Kuivauskone ei pyörinyt kuitenkaan koko ajan, vain kun oli iso tilaus tai paperikone otti erikoisen paljon tavaraa. Kun kuivauskone seisoi, me oltiin jossain siivoamassa tai korjaamassa. Prässipoikajakson jälkeen olin heittomiehenä joka paikassa kunnes siirryin kakkosvalkaisijaksi. Kun uutta valkaisuosastoa alettiin rakentaa, ykkösvalkaisijat siirtyi sinne, ja meistä kakkosvalkaisijoista tuli ykkösvalkaisijat vanhalle puolelle.
Tuohon aikaan sellu valkaistiin kloorilla ja hyperkloriitilla. Topi työskenteli klooritehtaalla mutta oli jo siirtynyt sieltä muualle, kun tehdas räjähti. Hän seurasi työkaverinsa kanssa työpaikkansa katolta palon etenemistä. Siinä tiesi varmasti, että liekkien keskeltä ei kukaan selviäisi hengissä. Kolme ihmistä tulipalossa kuolikin, kaikki Toivon tuttuja.
Klooritehdas palon jälkeen. Kuva Kari Palmumaan arkistosta |
- Sinne tuli raaka rikkihappo säiliössä, siihen sekoitettiin kloraatti ja rikkikaasu ja liuotettiin se veteen. Se höyrystyi, höyry otettiin talteen ja sekoitettiin veteen. Sillä valkaistiin.
Aineet kuulostavat vaarallisilta ja niin ne olivatkin, itse asiassa räjähdysainetta. Topi vähättelee vahinkoja.
- Ainoa vahinko oli kun minulta paloi kaksi kertaa vaatteet päältä. Meillä oli siellä omien vaatteiden päällä niinsanotut maalarin vaatteet, valkoinen takki ja housut. Kun ne syttyi, ei jäänyt kun saumat jäljelle. Meillä oli iso amme vieressä, siihen kerkisi joskus hypätä, kun housunlahkeet syttyi palamaan. Mutta vaatteet paloi niin nopeasti, että se oli yksi suhaus, ja pelkät saumat jäi. Palo syttyi hankauksesta, kun peltitynnyreitä vedettiin lattialla ja siitä tuli kipinää.
Hautamäkeä huolestutti joskus ohikulkijoiden puolesta.
- Rikkihappo pysyy sopivan vahvana rautatynnyrissä, liian vahvana ei. Jos sillan vieressä kulkeva putki alkaa vuotaa, sillalla kulkevat ovat vaarassa. He eivät huomaa, kun rikkihappo suihkuaa. Me koetettiin katsoa rikkihapon sisään ottamisessa sellainen hetki, ettei sillalla olisi liikennettä. Rikkihappo puhallettiin ilmalla sisään ja laimennettiin vasta siellä haponkestävistä tiilistä muuratuissa astioissa.
Aluksi näytteet liuottimesta lähetettiin laboratorioon. Sinne oli kuitenkin matkaa, joten Hautamäki ehdotti, että mittaus alettaisiin tehdä liuottamossa.
- Se meni läpi. Sinä aikana, jonka olin liuottamossa töissä, mitattiinkin sitten paikan päällä. Laboratorio jätettin rauhaan. Pysyimme samalla ajan tasalla siitä, minkä vahvuista ainetta on menossa.
Toivo Hautamäki siirtyi Kuusaanniemeen maaliskuussa 1966. Siellä työturvallisuus oli huomattavasti paremmalla tolalla. Seitsemänkymmenluvun taitteessa Topi oli jo kierrellyt tehdasta niin paljon "reserviläisenä", että hän oli oppinut työt monessa pisteessä.
- Kun aamulla menin portista sisään, en tiennyt vielä, mihinpäin minua tarvittiin, mistä puuttui tekijöitä. Olin esim. kuivauskoneenhoitajana toisessa päässä tai kuorimon etumiehenä alkupisteessä.
Mielenkiintoinen työkohde oli myös "napanuora", putki joka kulkee joen yli klooritehtaalta Kuusaanniemeen.
- Olen minä sen muutaman kerran kävellyt edestakaisin. Putken sisällä on käytävä, sen ympärillä kulkee kymmeniä putkia. Sielläkin on joskus käytävä tarkastamassa, ettei ole vuodon alkuja. Happilaitteet selkään ja sinne kävelemään. Siellä käytiin yksin. Aluksi oli epämiellyttävää, sitten siihen tottui.
Putkissa kulki lipeää, hypokloriittia ja klooria. Kulkee siellä tavaraa edelleenkin Kemiran laitokselta sellutehtaalle, Hautamäki sanoo.
"Napanuora" |
- Kun tytöt tuli koulusta, he meni pukemaan tarhasta lähteviä lapsia. He tiesi lasten vaatteet paremmin kuin hoitajat. Hoitajat sanoivat, että tytöistä oli suurempi apu kuin harjoittelijoista.
Nuorin seimeen tullut oli kuusiviikkoinen. Topi muistaa hyvin tämän Ehrukaisen tytön.
- Kun olin ulkona lumitöissä ja tyttö oli jo isojen puolella, hän juoksi usein ja otti minua reidestä kiinni. Olin vähän kun sijaisisä siellä.
Lastentarhan isoimmat työt olivat lumityöt ja lämmitys.
- Kuuden ensimmäisen vuoden aikana joka syksy tuli venäläisessä vaunussa 45 tonnia antrasiittia, kivihiiltä. Puolet ajettiin sisään, puolet minä lapioin ulos kasaan ja sieltä vähitellen sisään uuniin heitettäväksi. Viimeisinä vuosina talossa oli öljylämmitys, se oli suuri helpotus. Lumitöissä meni talvisin useampi tunti. Kun yövuoro loppui tehtaalla kuudelta, pääsin nukkumaan kymmenen maissa lumitöiden jälkeen.
Kymiyhtiö jäi, kun Helsinki kutsui
Syksyllä 1972 Toivo Hautamäki lähti yhtiöltä. Häntä kysyttiin töihin Helsinkiin kiinteistöalalle, mutta yhtiön työpaikalla oli myös ilmapiiri, joka työnsi miestä pois. Hän piti Kymiyhtiötä hienona työpaikkana, mutta työtehtävien jatkuva muuttuminen ei oikein innostanut. Sitten kuivauskoneenhoitajat yrittivät saada palkankorotusta työtaistelun avulla.
- He toimivat keskenään, sopivat tietyn päivän, jolloin kukaan ei tule ylitöihin. Jotkut olivat sairaslomalla. Minulle soitettiin kymmeneltä sunnuntaina, että tule kahdeksi töihin. Sanoin etten mielelläni tule, koska olen menossa yölöysiin. Lähdin isän ja äitin luo käymään, ja jostain syystä tehtaalta soitettiin isälleni ja etsittiin minua taas töihin. Isä sanoi, että on se täällä, kyllä se joutaa töihin. Pakkohan minun oli mennä. Vasta tehtaalla minulle selvisi, että tehdas olisi jäänyt ilman koneenhoitajaa, ellen olisi mennyt. Minua pidettiin kuin rikollisena kun tulinkin töihin, petin heidän mielestään porukat. Kosto tuli myöhemmin mm. niin, että kone rupesi risaamaan, kun tein sen äärellä töitä. Kuivauskoneen massa katkaistiin, massat meni koneen alle, ei muuta kuin uusi satsi alulle. Kun sain selville, kuka näitä temppuja teki, päätin että antaa olla, minä lähden.
Perhe muutti siis Helsinkiin, mutta päätös muuttamisesta tehtiin harkiten. Toivo kävi vaimonsa kanssa Lauttasaaressa tarkistamassa, että tyttärillä oli pääsy kouluihin. Kun rehtorit toivottivat nämä tervetulleiksi, muuttopäätös oli selvä. Helsingissä Topista tuli kiinteistönhoitaja. Hän sai vastuulleen kerrostaloja ja rivitaloja; rivitaloille hän toimi talonmiehenä. Kuusisaaren kiinteistöissä asui yhteiskunnan johtoporrasta: Kekkosen henkilääkäri, tuomareita, Helkaman rouva, Nesteen johtaja Hietarinta, SYP:n pääjohtaja. Toivo muistelee heitä lämpimästi. Kerrankin hän oli koko päivän tehnyt lumitöitä ja alkoi jo olla kylmissään.
- Haarlan rouva toi yllättäen minulle konjakkipullon. Ai kun kivasti se lämmitti haalarin taskussa. Haarla itse kertoi olleensa nuorena poikana harjoittelijana Kymin sellulla keittimellä. Hyvin tunsi paikat, meillä oli paljon yhteistä. Kuusisaaressa oli hyvin ystävällistä väkeä.
Kymin ammattikoulun opeilla oli käyttöä Kuusisaaressakin. Huoltotöissä joutui joskus hitsaamaan, ja se kävi Toivolta helposti.
- Peltikaton reikä saatiin paikattua heti eikä viidestoista päivä, kun asukas ilmoitti, että katto vuotaa.
Hautamäet itse asuivat Lauttasaaressa, ja sielläkin oli mielenkiintoisia naapureita: Spede Pasanen, Markku Alén, tuomareita ja lääkäreitä. Hyvät naapurit vaativat Topia joskus myös pelaamaan kanssaan tennistä, eikä silloin piitattu siitä, että kello oli kymmenen illalla. Topi on ollut myös ralliautoilussa mukana huoltomiehenä ja muistelee pitkiä ajomatkoja. Rovaniemeltä matka taittui kotiin Helsinkiin yhdellä rupeamalla, ei siinä kuunneltu vaimon ohjeita yöpymisestä Jyväskylässä.
Kyllikki joutui sairastuttuaan lopettamaan talonmiehen työt miehensä rinnalla. Toivokin vaihtoi työnantajaa ja oli uudessa työpaikassaan kiinteistönhoitajana 15 vuotta. Vuonna 1999 hän jäi eläkkeelle kokopäivätyöstään. Työnteko ei kuitenkaan päättynyt. Hän jatkoi valvojana Mellunmäkeen rakennetussa väestösuojassa, joka oli parkkihallina. Tehtävä oli alkanut jo muun työn ohella ennen eläkeikää.
- Ajattelin eläkkeelle siirtyessäni pitää homman ikään kuin pehmeänä laskuna, etten putoa suoraan toimettomuuteen. Kolme neljä tuntia päivässä vastasin siitä että valaistus, lämmitys, ilmastointi ja siivous toimii. Lisäksi otin kontolleni vuokrasopimukset, ettei ihmisten tarvinnut mennä konttorille hakemaan pysäköintilupia ja sopimuskaavakkeita. Tein töitä 83-vuotiaaksi. Nyt olen ollut kaksi vuotta eläkkeellä. Ei ole ollut yhtään päivää, että olisin ihmetellyt mitä tekisin. Aina on jotain.
Kerran viikossa Topi käy keilaamassa entisten työkavereiden kanssa.
- Vaatii taktista silmää, ettei mene voittamaan tiettyjä henkilöitä. Minun psyyke kestää häviämisen, elämä on koulinut.
Niinikosket houkuttelevat Topia jäämään yöksi, onhan takana jo ajo Helsingistä ja luokkakokous, ja vielä haastattelukin. Ei puhettakaan.
Vaikuttaako Kuusankoski samalta kuin nuorena?
- Tämä on muuttunut hirveästi, tästä on tullut vihreä kaupunki. Puuta ja pensasta on joka puolella, ei ole enää aukeaa. Lapsena asuttiin talossa, jossa oli peltoa kahden puolen. Nyt on pusikkoa kaikkialla, vanhojen asuinalueidenkin paikalla.
Lapsuusmaisemat kiinnostavat edelleen.Topi on ennen luokkakokousta ajellut tuttuja teitä Kolarinmäellä ja seuraa paikkakunnan menoa säännöllisesti.
- Netistä katselen viikottain kuvia Kuusaasta, kun en nykyään oikein pääse täällä kävelemään.
Teksti ja uudet kuvat: Eijaleena Martikainen