Tätä ennen oli tietysti lähetetty hääkutsut,
otettu kuulutukset ja
anottu viranomaisilta lupa huvitilaisuuden järjestämiseen.
Häihin kutsuttiin 500, paikalle saapui 700 henkeä. Kuokkavieraat olivat silloin ja pitkään sen jälkeen tavallinen ilmiö tämänkin seudun häissä.
Kaasoista ei Eilan leikekirjassa puhuta mitään, mahtoiko olla muotiakaan siihen aikaan. Sulhasen tukena oli Eilan siskon kihlattu Olli Luostarinen, kuvassa oikealla ylhäällä. Kirkolta hääväki käveli Aronpellon poikki seuratalolle. Morsiuspari lähti ilmeisesti morsiustyttöjen kanssa suoraan hääkuvaa otattamaan Kouvolaan. Auto oli sammunut Ahlmanintiellä, ja kuvausreissusta oli tullut toivottua pitempi. Häävieraat kuitenkin jaksoivat odotella seuratalolla, olihan luvassa tanssia ja hyvät tarjoilut. Tuohon aikaan saatiin varmasti jostain jo oikeaa kahviakin. Ja juuri näissä häissä kuultiin lausahdus "syyää myä vanhat näit pehmosii", kun täti leikkasi täytekakkua vaakasuoraan.
Morsiustyttöinä olivat Eilan hyvän ystävän Eilan Helénin tyttäret Maisa ja Helena.
Häämatka suuntautui viikon päästä Helsinkiin suurkisoihin. Huom. yo-lakki Penan päässä.
Pentti pääsi töihin Kymiyhtiöön opiskeltuaan vielä vuoden häiden jälkeen Tampereen teknillisessä opistossa. Eilakin oli yhtiön konttoreissa töissä mutta jäi kotirouvaksi, kun Pentti toivoi. Nuoripari asui ensin Eilan kotitalossa Mäyrämäen laella. Sinne oli vintille rakennettu heille oma huone. Parin vuoden kuluttua he saivat yhtiön asunnon Kinnaksesta, ja vuonna 1952 he pääsivät muuttamaan ensimmäisen lapsensa kanssa Puistomaalle. Siellä perheeseen syntyi toinenkin tyttö.
Puistomaalta perhe muutti Kuusaan ensimmäisiin elementtitaloihin Ekholmintielle. 60-luvulla alettiin rakentaa Melkunmäkeä, ja sinne Niemisetkin rakensivat omakotitalon Pentin piirustusten mukaan.
Pentti otti harrastuksekseen palokuntatoiminnan, ja ennen pitkää hänestä tuli tehdaspalokunnan päällikkö ja sitä kautta kaupunginpalopäällikkö. Yhtiöllä hän työskenteli piirustuskonttorissa ja rakennusosastolla mutta sai sitten tehtäväkseen suojeluorganisaation laatimisen kloorivaarojen varalta, ja tehtävänimike muuttui suojelupäälliköksi. Viimeiset työvuotensa Pentti oli kaupunginpalopäällikkönä kaupungin palkkalistoilla.
Eila harrasti kuorolaulua Kaiussa sen minkä lapsilta ja kodinhoidolta ehti - Pentti viihtyi samoissa porukoissa ja jonkun vuoden myös kuoron tenorien rivissä. Kun SPR:n ystäväpalvelu alkoi Kuusankoskella, Eila oli mukana järjestäytymisessä ja aktiivisena spr:läisenä elämänsä loppuun saakka. Eila kuoli vuonna 1994, Pentti 2009.
Meidän lasten silmin perhe-elämä oli kivaa kuusaalaista meininkiä. Äiti ja isä tulivat hyvin toimeen keskenään. Isä oli hauska seuramies mutta jämti työelämässä. Äiti oli lempeä ja muut huomioon ottava taiteilijasielu. Heillä riitti ystäviä, ja näiden kanssa vietettiin paljon aikaa. Siinä ympäristössä meidän lasten oli helppo kasvaa, meitä ei vaivattu hankaluuksilla, joita kaikkien elämään vääjäämättä tulee. Kotoa on jäänyt iloiset, valoisat muistot.
Toivottavasti tämän kesän hääparit saavat yhtä hyvän elämän kuin omat vanhempamme Eila ja Pentti Nieminen.
Hyvää juhannusta!