keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Juhani Tuviala, Kuusaanniemen kasvatti

Juhani Tuviala katselee ympärilleen tutussa paikassa Kymiyhtiön entisen keskusvaraston siivessä.
- Täältä käytiin yöllä ikkunan kautta hakemassa vilttiä, jos vanha silinteriviltti hajosi koneella eikä saatu varastomiestä kiinni.

Noista ajoista on kauan, Tuviala on ollut eläkkeelläkin jo toistakymmentä vuotta. Mutta työ Kymiyhtiössä on edelleen tuoreessa muistissa pieniä yksityiskohtia myöten. Ja tarinoita pulppuaa mieleen.
-  Muistatko vuoden -74 kauheat tulvat? Jenkkikoneiden lattialle nousi vettä 20 senttiä, ja yksi insinööri ehdotti, että porataan lattiaan reiät niin vesi pääsee pois. Koneiden käyttäminenhän oli ihan hengenvaarallista, Tuviala pyörittelee päätään.

Yhtä tuoreessa muistissa ovat kotikylän, Kuusaanniemen, asiat. Kylä erosi muista siinä, että siellä ei rakennettu mitään. Yhtiö oli ostanut maat ja rakennukset vanhoilta maatiloilta, ja työntekijät asuivat pääasiassa vuokralla vanhoissa maatilojen torpissa.
- Viimeisin talo oli rakennettu 30-luvulla. Joku saattoi tehdä reppuautokatoksen pihalle, mutta taloja ei kukaan rakentanut kuten muilla Kuusankosken alueilla tehtiin.

Tuvialan koti oli Äijälän talossa. Antti Äijälä oli viimeinen isäntä, joka myi talonsa Kymiyhtiölle.
- Muistaakseni talo myytiin 1911. Siihen muutti alkuaikoina piirimetsäesimies Laine, jonka vaimo oli aika hyvä taiteilija. Äiti oli tutustunut rouvaan kotipaikkakunnallaan Mäntyharjulla ja tuli heille piiaksi Kuusaalle vuonna 1926. Isän perhe asui Laineen talosta vähän matkan päässä Aholan talossa, heidän sukunimensä oli silloin Töisman.

Äijälä
Tuvialan isä oli ensin metsätöissä ja pääsi myöhemmin rakennusosastolle.
- Hän oli siellä 8 päivää vaille 50 vuotta töissä. Isä ei suostunut olemaan töissä yhtään ylimääräistä, että olisi saanut 50-vuotismitalin. Hän ei tykännyt mistään kissanristiäisistä.

Juhani tietää tarkkaan perheensä varhaiset vaiheet. Hänen äitinsä ja isänsä menivät naimisiin v. -31, pian syntyi ensimmäinen lapsi, tyttö, ja hänen jälkeensä vielä kaksi tyttöä, joille annettiin A-alkuiset etunimet.
- Vuonna -36 suomettumisvimmassa meidän sukunimi muutettiin Tuvialaksi. Nimen piti ehdottomasti alkaa t:llä. Kuusi seuraavaa lasta syntyi siis suoraan Tuvialoiksi.

Laineet muuttivat 30-luvun loppupuolella Äijälän talon isosta asunnosta muualle, ja Tuvialan perhe sai muuttaa ahtaasta päätyasunnosta heidän paikalleen. Talossa oli vielä kaksi muutakin kotia.
- Yleensä noin isoa asuntoa ei annettu tavalliselle työmiehelle, en tiedä miten tässä tapauksessa näin kävi. Tuohon maakellariin minut vietiin vauvana neljä kertaa Kannaksen suurhyökkäyksen aikana, Juhani osoittaa valokuvasta.

Juhani on  perheensä seitsemäs lapsi; kaikkiaan Tuvialan perheessä oli yhdeksän lasta, viisi poikaa ja neljä tyttöä.
- Kaikki meistä on olleet Kymiyhtiön tai UPM:n töissä ainakin jonkin aikaa. Tytöt oli juoksutyttöinä ja 18 täytettyään menivät laboratorioon töihin. Toiseksi vanhin veli oli rakennusosastolla, me muut veljet paperitehtaalla.

Liskoja ja pajumailoja

Tuviala muistelee Kuusaanniemeä ihanana alueena. Siellä oli oma rauha muusta Kuusaasta erillään.
- Umpihankea ja pimeää. Kauppaan oli kaksi kilometriä, kouluun kolme, katuvalotkin tuli vasta  vuonna -54 Varikselta Kuusaanniemen perälle. Pieni maitokauppa toimi vuoteen -64. Mutta kaikki siellä asuneet pitävät niemeä hienona alueena.

Perheeseen tuli televisio vuonna -60. Juhania naurattaa, kun hän kertoo isän kieltäneen, ettei saa kellekään kertoa televisiosta.
- Piipun juureen pystytettiin kahdeksan metrin korkuinen televisioantenni. Salaisuus ei kauaa säilynyt. Missikisoja katsomassa oli meidän pienessä kamarissa varmaan 30 naista.

Ladon seiniä on paikkailtu lasten jäljiltä.
Lapset hyppivät ladoissa heiniin, Juhani näyttää kuvista miten pojat repivät ladon seinistä lautoja, että pääsivät sisään leikkimään. Kuusaanniemen pojat kävivät usein Eerolan mailla, ja Eerolan pojat eivät siitä tykänneet. Yhtiö viljeli pelloilla myös hernettä.
- Myö soudettiin Lappakoskelle veneellä, hiivittiin säkkien kanssa hernepeltoon ja kerättiin perunasäkilliset liskoja. Vietiin ne veneellä kotiin ja syötiin.

Talvisaikaan pojat harrastivat tietenkin talvilajeja.
- Jääkiekkoradat tehtiin itse, jääkiekkomailat tehtiin pajunjuurista. Suksisauvojen lenkkipäällä lyötiin jääpalloa.

Kymiyhtiö huolehti Kuusaanniemen talojen kunnosta. Juhanin asuinaikana vuoteen -69 mennessä heidän kotonaan tehtiin kolme neljä remonttia.
- Tarpeettomia taloja purettiin. 50-luvulla tuli kielto, ettei yhtiön taloissa saa enää pitää karjaa. Meillä oli sika ja viisi lammasta, mutta ne piti hävittää.

Äijälän talossa oli sähköt. Talossa oli hella, kamareissa pystyuunit, leivinuuni. Saunassa oli hyvät tilat, sitä käytti kuusikin perhettä vuorotellen.
- Saunan uunissa eteistilassa oli hyvä paistaa ruokaa, äiti paistoi siellä ainakin kinkun. Saunavedet saatiin useimmiten omasta kaivosta, joskus jouduttin hakemaan joesta. Talon huoneet olivat 3,8 metriä korkeat, ja ullakkokin oli korkea. Ullakkotilat oli jaettu kolmelle perheelle.

Tuvialan isä kalasti jatkuvasti.
- Kun se tuli töistä, se oikaisi itsensä hetkeksi ja lähti kalaan. Kovaan hauenpyyntiaikaan heinäkuussa meidän lasten piti onkia vähän isompia särkiä syötiksi. Keväällä oli hauenkutu, sitten lahnankutu kesäkuussa, kesä-heinäkuun vaihteessa oli kuha - koukkuja vietiin Harjunjoen suulle asti. Sitten oli uisteluaika, välillä pitkääsiimaa. Heinäkuussa oli toinen lahnankutu Valkealan puolella. Meillä oli 85 millin lahnaverkkoja, ja välillä ne oli ihan täynnä isoja lahnoja. Isä myi niitä tehtaalla. Meillä syötiin kalaa usein. Vieläkin ihmettelen, etten koskaan käynyt nälkäisenä nukkumaan, vaikka oli iso perhe syömässä. Mutta isä teki 17-tuntisia työpäiviä, kun töitten jälkeen kalastikin vielä.

Ilmari ja Esteri Tuviala tulossa kalasta
Lapset kalastivat myös huvikseen, onkivat rannalta ja varsinkin Pukkisaaresta. Heidän kalojaan ei koskaan syöty, kun isä toi niin isoja saaliita.

Tuvialan perhe osti eläkkeelle jäävältä uittopäällikkö Lounimolta tämän vanhan soutuveneen, "tosi hienon". Siihen saatiin perämoottori vuonna -64.
- Se kulki hyvin, oli köykäin soutaa. Se ei ollut koskaan lukossa, eikä se silti koskaan hävinnyt rannasta.

Rapakosken silta valmistui vuonna -64.
- Se sotki koko elämän. Kesän kohokohta oli, kun Eerolan lehmät tuli meidän talon eteen pellolle. Mutta kun tehtiin tie, lehmiä ei enää tuotu siihen. Kuusaanniemen päässä oli lypsypaikka. Sinne tuotiin aina hevoskuormalliin vanhoja naisia Eerolasta lypsämään. Oli hankittu uudet lypsykoneetkin, mutta ne piti niin kovaa meteliä, ettei vanhat lehmät suostuneet niihin lypsettäviksi. Vanhat naiset osasivat lypsää lehmien mieliksi.

Kuusaanniemen tehdas käynnistyi vuonna -63, ja silloin niemessä asui vielä useita perheitä. Talot purettiin sitä mukaa kun asukkaat muuttivat muualle. Tuvialan äiti muutti Kuusaanniemestä vuonna -79.
- Yhtiö antoi meidän pitää tavaroita talossa senkin jälkeen, mutta vuonna -82 tuli lopullinen häätö tavaroillekin. Pihapiirin aitta purettiin ehjänä ja vietiin jollekin yhtiön johtajalle. Talon komeat peruskivet vietiin jonnekin saman tien.

Rapakosken silta
Urheilusta elinikäinen harrastus

Urheilukipinän Juhani sai jo alle kymmenvuotiaana. Veli oli lainannut Huippu-urheilun historia -kirjan kotiin.
- Olin viisivuotias, ja mummo luki minulle kirjaa useamman viikon. Samalla opin itse lukemaan. Ensimmäinen urheilukilpailuun liittyvä muistikuvani on vuodelta -49, kun Kuusankoskella oli SM-hiihdot. Muistan huudon "Miks Leivo lennät Suomehen" - isommat pojat huusi niin August Kiurulle, joka laski mäeltä pellolle.

Juhani muistaa myös hyvin vuoden 1950 yleisurheilukilpailut, jonka paikalliset seurat ja kuusankoskelainen seiväshyppääjä Erkki Kataja olivat järjestäneet. Juhani istui yleisön joukossa ihailemassa amerikkalaisia olympiavoittajia, joita "Tito" oli kilpailuun hankkinut.
- Siitä sain kipinän urheilun seuraamiseen.

Urheilukipinä on pysynyt näihin päiviin, Juhani pitää säännöllisesti tietokilpailuja urheilusta kaveriporukalle.
- Kun 70-80-luvulla tieto urheiluharrastuksestani levisi, alkoi tulla puheluita eksoottisiin aikoihin ravintoloista. Siellä kinattiin aiheesta, nettiä ei vielä ollut, ja minulta tivattiin oikeaa vastausta, Juhani naureskelee.

Sääksniemessä. Juhani seisomassa toinen oikealta
Urheilutietämyksen rinnalla Juhani on itsekin aina urheillut. Uiminen oli itsestään selvä juttu niemessä asuville lapsille. Rannassa oli laituri, ja sieltä sukellettiin hakemaan kekkapäätukkeja. Tämä laituri hajosi vuonna -61, ja isä hommasi tarpeet uuteen.
- Laituri oli kunnossa vielä silloinkin, kun Äijälän talo purettiin vuonna -82. Olin erilaisissa puulaakijoukkueissa uimassa kilpaa. 60-luvulla tehtiin töitä neljässä vuorossa. Silloin vuorot pelasivat toisiaan vastaan kaikissa lajeissa mitä vaan keksittiin - kahdella vuorollahan oli aina vapaata. Koneenhoitajat rupesi kinaamaan keskenään, niin ne värvättiin pelaamaan toisiaan vastaan. Siellä tuli paljon sairaslomia. Eniten pelattiin jalkapalloa ja jääkiekon tapaista. Touhu hiipui 70-luvun alkupuolella.

Löysejä peräjälkeen

Juhani meni yhtiölle töihin, koska halusi mahdollisimman äkkiä rahaa.
- Kymiyhtiön ammattikouluun muodostettiin vuonna -58 erikoislinjoja. Aikaisemmin siellä oli ollut 2-4-vuotisia koulutuksia, mutta nyt paperilinja muuttui yksivuotiseksi. Sellu oli kaksivuotinen, metalli- ja sähkölinja kolmivuotiset. Paperilinjalta pääsi nopeasti töihin, Juhani selvittää uravalintaansa.

Laboratorio oli Tuvialan ensimmäinen työpaikka Kymiyhtiössä. Hän oli myös prässipoikana ja eri tehtävissä tehtaalla kaikilla koneilla. Työolot olivat erilaiset kuin nykyään. Juhanilla oli eväät mukana prässipoikana kuten muillakin.
- Kun rupesit syömään koneen ääressä, paperi katkesi, ja juoksit viemään päätä ja rissaamaan sitä paikoilleen. Kun palasit takaisin syömään, eväissä oli monta kertaa torakoita. Jäi syömättä.

Pakkareita  ja pituusleikkurin miehiä
Kun koneisiin vaihdettiin silinterin vilttejä, työntekijät joutuivat työntymään koneiden alle ja nostamaan teloja mahallaan.
- Sieltä selvittyä sai kauan puistella vaatteita, Juhani naureskelee ja näyttää valokuvaa. - Tossa on pakkareita ja pituusleikkurien ajomiehiä. Pakkarilla on erilaiset housut liimaroiskeitten takia, ne liimasi rulliin päälappuja. Omat vaatteet oli kaikilla, tosin yhtiö antoi vilttihanskat. Niillä ei voinut tehdä mitään tarkempaa työtä eikä tarttua mihinkään. Kynällä piti kirjoittaa ylös kaikkien rullien painot, lappu pantiin rullan sisään, josta pakkarit poimi tiedot kirjanpitoonsa.

Työtä tehtiin nykytahtia kiivaammin.
- Me tehtiin 252 päivää töitä vuodessa 16-vuotiaana - sen ikäisenä sai mennä vuorotöihin. Nykyään ne tekee 200 päivää. Aamuvuoron jälkeen oli vapaapäivä. Seuraava vuoro oli iltapäivä. Neljä iltapäivää, vapaapäivä, seuraavaksi yö - neljä yötä - makuu ja vapaa, sitten taas aamu. Kuudentoista päivän aikana olin 12 päivää töissä.

Kuusikymmenluvulla pidettiin häpeänä, jos joku jäi alle 65-vuotiaana töistä pois.
- Mitenkä ne jaksoi tällästä työtahtia eläkeikään saakka? Siellä oli yksi astmainen koneenhoitaja. Perälaatikon päälle piti kiivetä kymmenen porrasta säätämään rataa käsin. Koneenhoitaja pani prässipojan aina asialle, kun ei pystynyt niitä rappuja nousemaan, ja huuteli alhaalta ohjeita. Mutta töihin piti vaan tulla. Sitä pidettiin kunnia-asiana.

Vuonna -79 vuorotyöhön tuli viides vuoro. Siihen asti vuorotyöläiset olivat muiden tehtaalaisten mielestä vähän alempaa kastia, Tuviala sanoo.
- Mutta kun viides vuoro toi kuuden päivän vapaat, niin ruvettiinkin huomauttelemaan, että kyllä meillä on paljon vapaata. Kyllä tuli pyrkijöitä löysitöihin sen jälkeen.

Työ, edes vuorotyö, ei rasittanut Tuvialaa. Hän saattoi tarjoutua yövuoroon iltavuoronsa perään, kun kuuli jossain tarvittavan miestä.
- Tein monta kertaa näin useamman päivän peräkkäin: nukuin kuusi tuntia vuorojen välillä, tein taas oman iltavuoron ja sen perään yövuoron. Yhtiö oli minulle suopea, sain tehdä kaikki kesälomat töitä, kaikki juhlapyhät samoin. Pääsiäisenäkin sain olla kolme juhlapyhää töissä kolminkertaisella palkalla. Tarvi saada rahaa koulua varten. Siihen aikaan koulutasoiseen opiskeluun ei saanut opintolainaa, vasta vuonna -72 rupesimme saamaan lainaa kuten korkeakouluopiskelijat jo meitä ennen. Otin silloin sen lainan ja ostin sillä väritelevision. Kattelin Münchenin kisat jo väritelevisiosta, Juhani leveilee.

Juhani pyrki vuonna -69 Tampereen teknilliseen kouluun.
- Minua varoiteltiin, että sinne on vaikea päästä. No, sinne oli 116 hakijaa, minä olin toiseksi paras pyrkijöistä. Sinne otettiin 16. Meitä oli vain kaksi, joilla ei ollut keskikoulupohjaa. Matematiikkaan keskikoulu antoi paljon vankemman pohjan kuin ammattikoulu.

Arvojärjestys vallalla vielä 70-luvulla

Juhani Tuvialan valmistuessa v. -72 elettiin huippuaikaa työnsaannin kannalta. Hän valitsi paikoista Kymiyhtiön kalanterimestarin paikan Kuusankoskella. Vuonna -74 hänestä tuli vuoromestari. Kalanterilla kiillotettiin paperi ajamalla se monien telojen läpi.
- Aikakauslehdet, kuten Seura, käyttivät paljon meidän paperia. Koneita oli neljä, jokaisella oli varamiehineen viiden ihmisen miehitys, muussa käsittelyssä lisää väkeä. Porukkaa oli paljon, Juhani toteaa.

Hierarkia oli selvä 70-luvun alussa Kymillä.
- Kahvihuoneessa amerikansalin yläkerrassa minun piti istua insinöörien kahvipöydässä. Katottiin kieroon, jos menin työläisten, vanhojen kaverien pöytään, istumaan. Mutta kun konttoriporukoille tuli oma maisemakonttori tuohon missä nyt on Terpsikerhon tilat, niin he lakkasivat käymästä entisessä kahvihuoneessa. Silloin tunnelma vapautui.

Tuviala sanoo istuneensa esimmäkseen hiljaa insinöörien pöydässä, mutta yhden henkilön kanssa hän olisi halunnut jutella enemmänkin.
- Kun joskus istuttiin Torsten Oljemarkin kanssa pöydässä kaksistaan, hän kertoili rankkojakin sotakokemuksiaan. Mutta kun siinä oli tavallisesti isot herrat samassa pöydässä, niin eihän Torsten voinut meikäläisen kanssa jutella.

Arvojärjestykseen Juhani oli tottunut jo prässipoikana heti yhtiöön tullessaan.
- Kun insinööri tuli koneelle, kaikki nousi seisomaan. Insinöörit olivat kyllä ammattitaitoisia, tunsivat koneet hyvin, Tuviala kehuu ja muistaa tarinan insinööri Sten von Troilista. - Olin laboran päiväpoikana ja kuljin monta kertaa amerikansalin läpi - naama punaisena, kun 80-90 naista plarasi paperia salissa. Kun Sten von Troil käveli golfhousuissaan ja ruudullisissa sukissaan solmuke kaulassa salin läpi, plaraaminen loppui, kun kaikki naiset katsoivat hänen menoaan. von Troil oli kerta kaikkiaan hieno mies. Hän kävi takavuosina esitelmää pitämässä Kuusankoskella, ja kerroin hänelle, että insinööri aiheutti työkatkoksia tehtaalla. Sehän nauro tarinalle, Juhani hykertelee.

Isännöitsijä Estlanderistakin on lukuisia tarinoita. Juhanille on jäänyt mieleen hetki yöllä kolmen aikaan, kun pituusleikkuri risasi ja sen porukka istui ulkona odottamassa, että päästään hommiin. Estlander kulki konttoriinsa ja palatessaan pyllisti porukalle. Syy ei selvinnyt.

Työntekijäryhmien välit olivat joskus kireät. Tuviala muistaa lakkotilanteen vuodelta 1960 - silloin oli vielä sekä SAK että SAJ. SAJ:läiset työntekijät oli kaikki pistetty samaan vuoroon. Lakko tuli, vaikka kaikilta työntekijöiltä käytiin erikseen kysymässä, jäisivätkö he ylitöihin. Kukaan ei jäänyt. Mutta kahden liiton jäsenten välit olivat kireät, monista jäi elinikäisiä vihamiehiä, Tuviala kertoo.

Vuonna -83 Juhani Tuviala siirtyi Kuusaanniemeen paperikone 7:n vuoromestariksi. PK8 valmistui samana vuonna, ja sinne siirtyi porukkaa seiskalta. Uusi työympäristö oli kuin eri maailma Kymintehtaan konesaleihin verrattuna. Juhanilla piti olla kymmenen vuoron ajan opettaja uusiin töihin.
- Opettaja kerkisi olla neuvomassa puolitoista päivää ja sairastui. Kun kysyin, kuka nyt neuvoo, sanottiin että kylhän siä pärjäät kun olet ollut vuoromestarina. Mutta systeemit oli ihan erilaiset. Toisessa käytettiin happamia, toisessa emäksisiä aineita. Puhdistuslaitteet oli aivan toisenlaiset. Kaikki piti kysellä, jos joku suostui kertomaan. Aika souvi, kun ei viitsinyt ihan joka asiaa kysyä ettei näyttänyt tyhmältä. Toisaalta itse jouduin välillä olemaan kuuntelijana, kun jollain oli murheita ja salaisuuksia.
Puretun kotitalon perustuksilla
Juhani Tuviala jäi töistä vuoden 2000 lopulla. Eläkettä hän alkoi saada vuonna 2004.
- Yhtään ei ole harmittanut, että pääsi putkeen sen ikäisenä. On ehtinyt tehdä kaikenlaista, eikä taloudellisestikaan oltu lujilla. Kaikki samanikäiset oikeastaan ajettiin pois.

Eläkkeellä jatkuvat aikaisemmin aloitetut harrastukset.
- Pelaan kerran viikossa bridgeä kerholla. Biljardia olen pelannut, ja nykyisin pelaan lentopalloa kolme kertaa viikossa. Harrastan myllykoskelaisen porukan kanssa urheilutietokilpailuja - sitä on jatkunut 15 vuotta. Teen sinne kysymyksiä. Olen kerran voittanut Kymenlaakson urheilutietäjäkilpailunkin, vuonna 2013. Tiedätkö muuten, ketkä kaksi suomalaista ovat voittaneet olympiamitalin silmälasit päässä? Etkö? Keihäänheittäjä Matti Järvinen ja soutaja Pertti Karppinen. No kukas kuusankoskelainen on voittanut 50 kilometrin hiihdon suomenmestaruuden? Urho Niemi, sellun pihatyöntekijä. Tänään pidän taas urheilutietokilpailun Myllykoskella, Tuviala kertoo lähtiessään.

Jutun vanhat kuvat ovat Tuvialan perheen arkistosta.

  Maaliskuussa Kyyti-kirjastojen lukuhaaste tarjoaa kirjoja, joissa on kirjeitä. https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_min...