Nurkkia siivotessa käsiin osuu tavallisesti toinen toistaan herttaisempia kuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Omatkin nuoruuden aikaiset kuvat hymyilyttävät, saati sitten vanhempien tai isovanhempien otokset. Mutta tällä kertaa hymy hyytyi. Äidinäidin paksulehtistä rispaantunutta albumia purkaessa käsiin jäi pino valokuvaamossa otettuja kauniita muotokuvia, joista osaan on kirjoitettu kuvatun nimi. Laura Wiljanderin kuvan kääntöpuolelle mummo on kirjoittanut himmeän tekstin "Murhattu 20 (?) pv vasten yöllä Kuusankosken Weljeshaudan luo sorakuoppaan".
Laura Wiljander 16 v |
Palat loksahtavat kohdalleen. Olenhan nähnyt filmin, joka kuvaa teini-ikäisen Lauran viimeisen matkan tehtaan salista hautausmaan laidalle vuonna 1918. Laura Viljanen ammuttiin tovereidensa kanssa punaisten joukkohautaan niin nuorena, että hänestä ei mitenkään ollut ehtinyt kehkeytyä vaarallista agitaattoria. Filmissä luetaan Lauran kirje, jossa hän kertoo, että hänen suurin tukensa ovat olleet Impi ja Otto Piirikkälä - isovanhempani. Ensi kuulemalta tämä kuulosti sadulta, tarinalta. Myöhemmin löytyi kuva Kymintehtaan työväenyhdistyksen historiikista, siinä Laura nojaa luottavaisena minun tulevan mummoni olkaan. Nyt sitten valokuva, johon mummo on Lauran kuoleman jälkeen kirjoittanut tuon järkyttävän kommentin. Tai enhän voi tietää, oliko mummo järkyttynyt vai pelkästään surullinen, ehkä vihainenkin halutessaan viestittää jälkipolville, miten lähelle sisällissodan tapahtumat perhettä tulivat. Olivat ne tulleet vieläkin lähemmäs, isoisä Otto nimittäin lähetettiin Riihimäen sotilasvankilaan - tuomion syy oli osallistuminen punakaartin taisteluihin. Otto palasi sieltä elävänä, Laura ei välttänyt omaa kohtaloaan.
Albumissa on toinenkin kuva Laura Wiljanderista (Viljasesta). Hän on käynyt valokuvaamossa nuorukaisen kanssa - tämän kuvan takana ei ole nimiä.
Laura Wiljander ja Impi Piirikkälä. Kuva Kymintehtaan työväenyhdistyksen historiikista |
Otto ja Impi Piirikkälä |