keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Uusi löytö mummon albumista

 Äidinäidin ja äidinisän, Impi ja Otto Piirikkälän valokuva-albumi vaikutti päällisin puolin hienolta kuvakavalkadilta, jossa teini-ikäiset mallit näyttivät keski-ikäisiltä poseeratessaan valokuvaamon kulisseissa epookkivaatteissaan. Ensimmäisenä yllätti kuva kuusankoskelaisten tuntemasta Laura Viljasesta/Wiljanderista, jonka valkoiset ampuivat sorakuoppaan vuonna 1918. Toisellakin vilkaisulla löytyi tutulta kalskahtava nimi: Aleksei Osipov.

Isovanhempani ovat kehitelleet kuvan taakse tuttavansa sukunimen kirjoitusasuksi Osipohff. Kuusaalaiset ovat varmasti ääntäneet nimen 'Osipohvi', ja mummo ja vaari ovat varmuuden vuoksi säästäneet h:n ja lisänneet perään kaksikin venäläiseltä kuulostavaa f:ää.

Kirjoitusasusta viis, mutta kuka olikaan Aleksei Osipov ja mitä hän tekee isovanhempieni kaverikuvien joukossa? Vastaus löytyy Mirja Turusen Veripelloista, Kuusankosken teatterin vuonna 2015 esittämästä näytelmästä Aleksei ja Maija sekä Kaisu Vainosen artikkelista Vellikupissa (numero 7 v. 2008). Vainosen juttu "Aleksei Osipovin perhetausta kirjeiden valossa" kertoo, miten Osipov liittyi kansalaissodan tapahtumiin vuonna 1918. 

"Kansalaissodan kulku on yleisesti tiedossa. Sodan loppupuolella punaisten rintama on Mäntyharjussa ja ylempien upseerien kaaduttua Aleksei Osipov joutuu komentajaksi. Hänen tiedetään olleen oikeudenmukainen. Valkoisia vankeja ei ammuttu, vaan heidät pantiin töihin. Rintaman murruttua joukko pakenee ja Aleksei räjäyttää poistuessaan Harjun sillan. Hän on haavoittunut jalkaan, mutta käy Kuusankoskella hyvästelemässä äitinsä ja sisarensa. Junat kuljettavat Kouvolasta pakenevia punaisia Kotkaan ja Haminaan, ja sillä suunnalla käydään viimeinen viivytystaistelu. Laiva kuljettaa punaisia Pietariin, mutta Aleksei Osipov ja hänen seuralaisensa sairaanhoitaja Maija Rasilainen eivät ehdi mukaan. He soutavat Haminan edustalla olevaan saareen (ehkä Majasaari), mutta laivasta heitä ei huomata. He tekevät kaksoisitsemurhan mieluummin kuin jäävät valkoisten vangiksi."

Dokumenttien perusteella Otto ja Aleksei ovat tavanneet toisensa viimeistään punakaartin toimissa sisällissodan alettua. Valtiorikosoikeuden pöytäkirja kertoo Oton tuomion syistä mm.:

"Oli ensin Kymin tehtailla ja lähtivät Huhtikuun alussa Kouvolaan, jossa olivat jonkun aikaa vahtipalveluksessa; ja jatkoivat sitten Mäntyharjun asemalle. Oltuansa täällä parisen päivää lähtivät Mouhun pysäkille, jolloin Piirikkilä erosi päällykkyydestä ja rupesi sotilaaksi. Mouhun pysäkiltä lähtivät Voikosken kautta Nurmaan kylään, mistä noin 10 p:nä Maalisk. Lähti kotiin sairauden takia. Ensin oli Piirikkilä sanitäärissa Kymin tehtailla ja sitten miliisinä. Ei ole vanginnut ketään Kymin tehtailla. 15/9 lähti Jaalan pitäjän Hartolan kylään, jossa valittiin reservikomppanianpäälliköksi, ollen mainittu komp. perustettu miehistä, jotka oli Kymin tehtailta. Jaalan esikunnan määräyksestä on takavarikoinut Hartolan kylästä eräästä myllystä jauhoa sekä perunoita ja lihaa taloista. 26/4 lähtivät Jaalan kirkon kautta Kymin tehtaille, jonne tuli 28/4 ja vangittiin 3/5. Kiväärin oli jättänyt postitaloon josta valkokaarti lienee sen korjannut."

Luulen kuitenkin, että Piirikkälät ja Osipov ovat tutustuneet työväenyhdistyksen tilaisuuksissa jo paljon aikaisemmin. Kymintehtaan työväenyhdistys toimi tuolloin vilkkaasti - tilaisuuksia riitti pitkin viikkoa puhujavierailuista peruskerhoihin. Mummoni liehui näyttämöllä tämän tästä Kymintehtaan Työväen Näyttämön esityksissä kuten niin moni muukin tavallinen kymintehtaalainen. Virallisissa ryhmä- ja näytelmäkuvissa hänet tunnistaa murjottavasta ilmeestä, mikä ihmetyttää niitä, jotka muistavat Impin hauskan persoonan. Aviomies Otto on kirvesmiehenä varmasti pyörinyt mukana Kymintehtaan työväentaloa rakennettaessa ja järjestysmiehenä monissa tilaisuuksissa. Eiköhän noissa ympyröissä ole vähitellen tutustuttu niin hyvin, että Aleksein potretti on päätynyt Impin ja Oton valokuvakansioon.

Tuttu turhautumisen tunne hiipii jälleen mieleen: miksen koskaan kysellyt edes äidiltä isovanhempien varhaisista vuosista. Nyt saa vain arvailla ja kehitellä ehkä vääristynyttä historiaa. Ota sinä opiksesi äläkä tee samaa virhettä, jos voit vielä haastatella vanhempia sukupolvia. 

Toivoo Eijaleena Martikainen


maanantai 22. maaliskuuta 2021

Mummon albumi järkytti

Nurkkia siivotessa käsiin osuu tavallisesti toinen toistaan herttaisempia kuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Omatkin nuoruuden aikaiset kuvat hymyilyttävät, saati sitten vanhempien tai isovanhempien otokset. Mutta tällä kertaa hymy hyytyi. Äidinäidin paksulehtistä rispaantunutta albumia purkaessa käsiin jäi pino valokuvaamossa otettuja kauniita muotokuvia, joista osaan on kirjoitettu kuvatun nimi. Laura Wiljanderin kuvan kääntöpuolelle mummo on kirjoittanut himmeän tekstin "Murhattu 20 (?) pv vasten yöllä Kuusankosken Weljeshaudan luo sorakuoppaan".

 Laura Wiljander 16 v   

Palat loksahtavat kohdalleen. Olenhan nähnyt filmin, joka kuvaa teini-ikäisen Lauran viimeisen matkan tehtaan salista hautausmaan laidalle vuonna 1918. Laura Viljanen ammuttiin tovereidensa kanssa punaisten joukkohautaan niin nuorena, että hänestä ei mitenkään ollut ehtinyt kehkeytyä vaarallista agitaattoria. Filmissä luetaan Lauran kirje, jossa hän kertoo, että hänen suurin tukensa ovat olleet Impi ja Otto Piirikkälä - isovanhempani. Ensi kuulemalta tämä kuulosti sadulta, tarinalta. Myöhemmin löytyi kuva Kymintehtaan työväenyhdistyksen historiikista, siinä Laura nojaa luottavaisena minun tulevan mummoni olkaan. Nyt sitten valokuva, johon mummo on Lauran kuoleman jälkeen kirjoittanut tuon järkyttävän kommentin. Tai enhän voi tietää, oliko mummo järkyttynyt vai pelkästään surullinen, ehkä vihainenkin halutessaan viestittää jälkipolville, miten lähelle sisällissodan tapahtumat perhettä tulivat. Olivat ne tulleet vieläkin lähemmäs, isoisä Otto nimittäin lähetettiin Riihimäen sotilasvankilaan - tuomion syy oli osallistuminen punakaartin taisteluihin. Otto palasi sieltä elävänä, Laura ei välttänyt omaa kohtaloaan. 


Albumissa on toinenkin kuva Laura Wiljanderista (Viljasesta). Hän on käynyt valokuvaamossa nuorukaisen kanssa - tämän kuvan takana ei ole nimiä. 

Laura Wiljander ja Impi Piirikkälä. Kuva Kymintehtaan työväenyhdistyksen historiikista



Otto ja Impi Piirikkälä

Ei arvannut lettipää, mitä kaikkea ihana turvallinen leppoisa mummo oli elämässään nähnyt. Eikä mummo lapselle halunnut kaikkea kertoakaan. Nyt voi vain ihmetellä, miten vähän toisistamme tiedämme, varsinkin jos emme ota selvää.


Paperipaikkakunta juhli kotiseuturakkautta - puhe juhlavuoden yleisötapahtumassa

  Arvoisa juhlaväki Eihän Kuusankoskea enää ole. Tämän hämmästyttävän väitteen kuuli monta kertaa vuoden 2009 alussa, kun Kuusankoski liit...