lauantai 1. kesäkuuta 2024

           Kesäkuun Kyyti-lukuhaaste tarjoaa kaksi erilaista teemaa jännärin alueelta: 

              suljetun huoneen mysteeri tai jännityskirja, jossa matkustetaan

https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_miniessee_2024_06.pdf 


 

Tommi Kinnunen, Kaarna

Varo: juonipaljastus. Kinnunen sanoo Luomiskertomus-ohjelmassa halunneensa tutkia naisen aggressiivisuutta kirjoittaessaan Kaarnan. Naiselle ei hänen mielestään suoda siihen samalla tavoin "lupaa" tai ymmärrystä kuin miehelle. Kaarnan naisen vihan syyt selviävät pikku hiljaa, kun tapahtumia kerrotaan nykypäivästä kohti menneisyyttä. Tällä keinoin lukija saa aluksi saman kokemuksen kuin päähenkilöä kauhistelevat omaisetkin. Kukaan ei voi ymmärtää, miksi nainen käyttäytyy niin arvaamattomasti. Ja vain lukija saa lopulta kuulla syyn, partisaanien uhriksi joutumisen.

Koska Kaarna ei kuulu kesäkuun dekkarivalikoimaan vaan oli herätepoiminta pikalainahyllystä, ei siitä tämän enempää. Kannattaa lukea itse, onnistuuko mieskirjailija  pääsemään naisen pään sisään.


Louise Penny, Kiveen hakattu kuolema 

Joskus pitää katsoa läpi sormien kustantajan mokia. Kirjan nimessä oleva sanonta ei ole sananmukaisesti totta tarinassa mutta toimii kannessa. Tätä dekkaria on kaiken kaikkiaan luettava ajatuksen kanssa, tarkasti. Se kun sisältää murhatarinan lisäksi runsaudensarvellisen ihmissuhteita ja maailmaa syleilevää filosofointia. Kannattaa hiljentää vauhtia ja nauttia koko paketista.

Kanadalaiseen erämaahotelliin kokoontuu rikas perhe vuosittaiseen tapaamiseen vanhempien kanssa. Yksi lapsista murhataan. Samaan aikaan hotellissa lomailee rikoskomisario Armand Gamache, joka saa omat joukkonsa tutkimaan murhaa. Ihmissuhteet rätisevät perheen, henkilökunnan ja poliisien keskuudessa, mutta lämpöäkin löytyy. Päähenkilön, Gamachen ja hänen vaimonsa suhde on ihana, rakastava ja leikkisä vielä vuosikymmenten liiton jälkeen. Lepuuttavaa. Nautintoa sekin, kun saa kuvitella huippukokin erilaiset annokset ja katsella kanadalaista vuoristo- ja järvimaisemaa.

Dekkarikin voi olla hienostunut, elegantti, sivistynyt ja kiehtova samalla kertaa. Täytyy tilata luettavaksi Three pines -sarjan aiemmat kolme osaa. Sitä ennen on selvitettävä, miten vahvaa on epäluuloisuus englanninkielisten ja québeckiläisten ranskankielisten välillä. Tämän hotellin porukan kesken kielimuurin tai -kynnyksen lisäksi suhteissa näyttää olevan myös vanhaa kaunaa, jossa arvioidaan osapuolten kaikenlaisia ominaisuuksia ja valtaa. Taas opittiin uutta.

 

Pauliina Susi, Seireeni

Terveisiä loistoristeilijältä Välimereltä. Samoilla vesillä kyntää myös kaikkea muuta kuin loistelias pakolaisia kuljettava moottorivene. Päähenkilö Leia matkustaa risteilijällä omatunto soimaten ja aluksen kaikkea överiä kammoten. Ylenpalttinen muovinen sisustus tuo huonon olon, ja vielä huonomman tuo henkilökunnan asema. Filippiineiltä tullut henkilökohtainen hyttipalvelija joutuu pingottamaan hymyään 24/7 vaikkei pääse vuoteen edes näkemään perhettään, tuskin poistumaan laivalta maihin. 

Susi on koonnut tuhdin vyyhden nykyhetken ongelmia: pakolaisten kurjuudella elostelevat, terroristit, vaurauden epätasaisen jakautumisen, mukavuuslippulaivojen ala-arvoiset työolot. Niitä koettaa tuoda julkisuuteen valpastuneiden joukko Suomessa ja risteilijällä. Eikä heistäkään ota selvää: hyviksiä vai pahiksia. 

Olipas hauska päästä yli 500 sivun verran kurkistamaan ns. luksusta. Mutta jos elokuvien takaa-ajokohtaukset ovat puuduttavia, niin Seireenin lopun lennätyskohtaus vie lukijasta mehut. Ehkä on vienyt kirjailijastakin, koska kiinnioton jälkeen hypätäänkin suoraan porealtaaseen likoamaan eikä kumpikaan kylpijöistä jaksa puhua mitään. Niinpä emme saa koskaan tietää, mitä kamalaa Leian saama kaulakoru on sisältänyt, ja miksi pahikset ovat jahdanneet sitä ihmisiä tieltään tappaen. Eli miksi tarina on kirjoitettu.



Agatha Christie, Eikä yksikään pelastunut

Tämä jos mikä on todellinen suljetun paikan jännäri. Kymmenen ihmistä on "vangittu" saarelle, ja jokainen pääsee hengestään. Teoksesta on jo lausuttu kaikki superlatiivit, joten tuskin niihin on mitään lisättävää. Ei kuitenkaan kannata antaa kehujen pelottaa - nehän helposti viestittävät teoksen olevan kauhean vaikea.

Tarina vaikuttaa helpolta lukea, mutta pitkälti repliikkeihin perustuvassa tekstissä on Christien tapaan joka rivillä tärkeitä vihjeitä. Kun oikein keskittyy, pystyy arvaamaan miten tapahtumat ovat voineet edetä. Lopussa kirjailija paljastaa juonen kulun, suurkiitos. Ja ihan aluksi hän kertoo olleensa vielä kriitikoitakin tyytyväisempi kirjaansa, koska tiesi miten vaikeaa sen kirjoittaminen oli ollut. Klassikko, jonka me vanhemmat tunnemme alkuperäisellä suomalaisnimellään Kymmenen pientä neekeripoikaa. Nyt pojat on muutettu sotilaspojiksi - ajatuksena kai, että sanat sinänsä voivat olla myrkyllisiä käyttötarkoituksesta riippumatta. Vrt. Huckleberry Finnin seikkailut.


Beth Cowan-Erskine, Loch Down Abbey

Hyvä kun aikuisillekin on satuja. Tämä on sijoitettu Skotlantiin kartanoon, joka tuo mieleen ruudun kuluttajille tutun englantilaiskartanon Downton Abbeyn. Meidän laiskimpien ei tarvitse yrittää kuvitella henkilöhahmoja, kunhan loihtii esiin Maggie Smithin tai Phyllis Margaret Loganin kasvot ja vaihtaa tekstiilien tilalle skottiruutukankaan. Sitten vain nauttimaan aatelisten naurettavista palvelusvaatimuksista ja kömpelyydestä, kun kulkutauti kaataa sisäkköjä ja miespalvelijoita, ja hienoston on pakko sytyttää itse takkansa ja pedata sänkynsä. Puhumattakaan vahingonilosta, kun inhasti käyttäytyvä ylimystö huomaa olevansa puilla paljailla. 

Murhaakin tässä epäillään ja salakäytäviä pitkin luikerrellaan, mutta salaisuudet ovat ihan omaa luokkaansa. Tämän luettuaan jaksaa taas kiltisti pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa ja huokaista: onneksi ei olla aatelisia.


Seppo Jokinen, Koskinen ja taikashow

Suositun tamperelaiskirjailijan komisario Koskisesta kertova sarja on jo 28 osan mittainen. Tällä kertaa tervetuloa 90-luvulle. Taikashow on sarjan alkupäästä, ja sen huomaa. Tietysti tyylistä, jota kannattaa tarkastella läpi sormien myöhempien onnistumisten valossa, mutta myös ajankuvasta. Kännykät ovat ilmestyneet käsiin, tietokoneet raksuttavat toimistopöydillä, mutta internet ei ole vielä käytössä. Ihmiset soittavat puhelimella, kun haluavat tietää junan tai lautan aikataulun. Laivalla he katselevat ikkunasta ulos lounaan lomassa eivätkä selaa kännyköitään. He istuvat tupakansavussa baareissa, tai siis ravintoloissa. Onnettomuuden sattuessa töllistelijät eivät kaiva kännykkäkameraa esille ja postaa kuvia sometileilleen. Valuuttaa vaihtaakseen he jonottavat pankissa. Kirjailijan vertaukset (joita tosiaan riittää) ovat vanhentuneet kauan sitten. "En tiedä, en minä mikään Leena Kaskela ole" -lausahdus toimii enää harvoille.

Tarina itsessään on kiinnostava dekkarin juoneksi.

 

Ragnar Jonasson, Lumisokea

Tässä meille todellinen suljetun tilan dekkari. Tilan sulkee pohjoisislantilaisen pikkukaupungin ympäriltä lumi, joka katkaisee kaikki liikenneyhteydet murhaa selvittelevään taajamaan. 

Pitäisi varmaan lopettaa tähän. Mutta kun ei malta olla kysymättä, eikö Islannissa ole kustannustoimittajia. Vai eikö kustannustoimittaja saa yrittää tehdä kirjasta lukukelp...  parempaa? Sellainen olisi takuulla pannut kirjailijan miettimään vaikkapa päähenkilön, nuoren poliisimiehen, persoonan johdonmukaisuutta - alussa untelo, yhtäkkiä ylitemperamentikas. Tai kursiivilauseiden käytön loogisuutta ja tarpeellisuutta - kuka tämän ajatuksen nyt esittää, kertoja vai puhuja? Tai kirjan kieltä - välillä tuntuu kuin lukisi viisikymmenluvun tyttökirjaa. Ehkä suomentajalla on osavastuu kielikukkasista. Kaiken sanomani jälkeen en voi kuin kysyä syyttävästi itseltäni: miksi sitten luit kirjan loppuun, kun huomasit ettei toimi? Niitäkään viittä tuntia et saa takaisin.

Varmaan vilvoittavaa luettavaa kesähelteillä, kun saa kuvitella itsensä islantilaiseen lumimyrskyyn. Ehkä dekkareita ei pidä ottaa näin vakavasti. Pahoittelut. 

Nita Prose, Huonesiivooja

Kesäkuu, laituri ja dekkari - tähän vanhaan kliseeseen sopii mainiosti Huonesiivooja. Se ei herätä pelkoja, jotka illan hämärtyessä alkaisivat ahdistaa mökillä yksin yöpyvää. Suljettu huone puuttuu, sen sijaan siivoojan työmaana on kokonainen hotelli täynnä huoneita, joita hän puhdistaa todellisella ammattiylpeydellä. Siivooja on tarinan kertoja ja tässä tapauksessa epäluotettava. Hän on nimittäin jännällä tavalla kirjolla eikä ymmärrä sosiaalisia tilanteita niin kuin lukija ne osaa lukea kertojasta riippumatta. Taito sekin, että osaa kirjoittaa koko kirjan, jossa maailmaa katsellaan yksioikoisesti, kirjaimellisesti, osaamatta tulkita ihmisten lähettämiä signaaleja. Lukijan myötätunto on kaiken aikaa murhan epäillyksi joutuvan siivoojan puolella.

 

Elly Griffiths, Lukittu huone

Griffithsin jännärissä on useitakin suljettuja huoneita, jotka melkein mahtuvat jännärilajin perinteiseen kaavaan. Miten niin hänet on murhattu, vaikka ovi on lukittu sisäpuolelta? Tässä kirjassa ovet kyllä lukitaan ulkopuolelta. Huoneita ja taloja suljetaan nykyhetkessä ja ruton takia keskiajalla.

Tapahtumat alkavat samaan aikaan koronaviruksen leviämisen kanssa. Tuttu arkeologi Ruth Galloway yhtä tuttujen poliisien ja ystäväpiirin kanssa joutuu opettelemaan eristyksissä oloa, etäisyyden pitämistä, varautumista elintarvikkeiden riittämiseen, ihmissuhteiden hoitoa ruudun välityksellä. Lukittuja koteihinsa ovat kokonaiset yhteisöt. 

Jos aiot tutustua Ruth Gallowayhin, suosittelen aloittamaan ensimmäisestä, Risteyskohdat-nimisestä. Silloin pääsee seuraamaan Ruthin ja Nelsonin tarinaa alusta lähtien. Arkeologina Ruth auttaa poliisia, kun marskialueelta tai läheisistä kylistä löytyy vainajia useimmiten erilaisten maatöiden yhteydessä. Kaivauksia kuvatessaan kirjailija kertoo paljon faktaa arkeologiasta, menneisyyden tutkimisesta ja kauan sitten eläneiden ihmisten oloista. Tukea tietoihinsa hän saa takuulla arkeologi-mieheltään. Historian havinan lisäksi sarja kuvaa erikoista luonnonympäristöä ja englantilaisten pikkukaupunkien elämää mukaansatempaavasti. 

Tähän mennessä Ruthin tutkimuksista on ilmestynyt 15 kirjaa - hämmästyttävä suoritus 15 vuodessa. Ja samaan aikaan Griffiths kirjoittaa toistakin sarjaa. Lukittu huone ei ole paras esimerkki sarjan historia- ja arkeologiatietämyksestä. Joten jos et aio jäädä koukkuun, on turvallista aloittaa siitä.

Eppu Nuotio, Mutta minä rakastan sinua

Hups, taas lipsahdettiin suosituslistalta, muttei haittaa. Kirjailija saattaa kirjoittaa teostaan vuosia, ja lukija hotkaisee sen yhdessä päivässä. Ei ole reilua, mutta joskus kirja vain on niin sympaattinen, tarina ihmisläheinen mutta oudosti puhutteleva, ympäristö (Turku!) viehättävä ja ihmiset samastuttavia, ettei voi itselleen mitään. Tämä on erilainen tarina rakkaudesta, melkein jännäri, arvoitus kuitenkin. Ja mikä parasta, yllätyksellinen ja uutta tietoa antava.




           Kesäkuun Kyyti-lukuhaaste tarjoaa kaksi erilaista teemaa jännärin alueelta:                suljetun huoneen mysteeri tai jännitys...