Jukka Nyberg, hymyilevä kunnallisneuvos

Jukka Nyberg saapastelee Ruukittareen, moikkaa puolen tusinaa tuttua ja kuuluttaa: "Mul oli nenäliinas solmu, että muistan tulla tänne!" Menee aikansa ennen kuin pääsemme aloittamaan, sen verran runsaasti muillakin on asiaa Jukalle. Ihmiset ovat tottuneet kääntymään hänen puoleensa, kun johonkin pitää saada parannus, onhan hän ollut tehtaalla ja kaupungilla luottamustehtävissä "kuulemma neljäkymmentä vuotta".

Kuusankosken tunnetuin demari sai hyvän lähdön sosialidemokratian pariin jo lapsuuskodissaan. Tosin hän ei itse huomannut mitään. Nybergin isä Tuure oli aktiivinen työväenliikkeen mies ja perinteen kerääjä, mutta Jukan lapsuuskodissa pojille ei aatetta tyrkytetty. Aikuisiässä Jukka on kuitenkin oivaltanut, miten aate näkyi.
- Mehän oltiin aina työväen vappujuhlissa, mutta ei lapsi tiennyt että meillä vietettiin juuri työväen vappua. Isä oli pitkään kaupunginvaltuutettu, ja isompana seurasin tiiviisti hänen työskentelyään siellä. Mutta ei isä koskaan sanonut, että minun pitää liittyä puolueeseen, Jukka Nyberg kertoo.

Nyberg liittyi Sosialidemokraatteihin kolmikymppisenä.
- Ajattelin, että pitäisiköhän isän jalanjälkiä lähteä kulkemaan. Hän ei tyrkyttänyt käsityksiään vaan kertoi mitä oli tekeillä, ja se kiinnosti kovasti. Mietin että siellä se isä päättää mihin rakennetaan kunnallistekniikkaa - isä ei puhunut politiikkaa vaan yhteisistä asioista. Hän oli museolautakunnassakin.

Vappumarssilla takavuosina

Tuure Nyberg oli myös Kuusankoski-seuran puheenjohtajana ja osoitti kotiseuturakkauttaan lapsilleen viemällä näitä retkille.
- Lapsena tuntui alkuun, että käytiin "kaiken maailman museoissa". Mutta kun isä selitti mitä vanhoilla työkaluilla tehtiin, niin se rupesi kiinnostamaan.

Kymiyhtiö - myöhemmin UPM - tarjosi Jukalle työpaikan. Hän sanoo tietään sinne automaattiseksi.
- Kun isä oli tehtaalla töissä, samoin eno ja äidin isä, ajatukseen kasvettiin. Oli luonnollista että mennään tehtaalle töihin.

Ihan tavanomaisinta reittiä Jukka ei tehtaalle mennyt. Kuusankosken yhteislyseossa oli samaan aikaan neljä muutakin oppikoulukaveria, jotka pohtivat ettei se reitti ollut heidän juttunsa ja päättivät lähteä ammattikouluun. Osalle heistä pohjaksi jäi keskikoulu, yksi kaveri oli jo lukiossa. Nybergin mukaan nuorukaiset olivat tavallaan edelläkävijöitä oppikoulu-ammattikoulu-yhdistelmässä. Pari kaveria suoritti myöhemmin insinööritutkinnon, Jukka kuului teknikkoporukkaan pääaineinaan paperikemia ja teollisuustekniikka. Hän kävi teknillisen koulun Imatralla heti armeijan jälkeen.

Ay-töissä pääkallonpaikoilla

Nyberg naureskelee tehneensä rehellisiä töitä elämässään puolitoista vuotta - sen ajan minkä ehti olla töissä yhtiöllä ennen kuin meni vapaaehtoisena armeijaan. Sinne piti päästä nopeasti, etteivät opinnot lykkäänny. Opintojen jälkeen tie vei taas Kymiyhtiöön, eikä aikaakaan kun Nyberg oli Teknisten liiton yhdysmiehenä.
- Minulle kävi niin, että olinkin pääkallonpaikalla, Teknisten liiton valtuuston varapuheenjohtajana neljä vuotta 90-luvulla. Olin kokouksen puheenjohtajana, kun Teknisten liitto lakkautettiin ja samana päivänä jälleen puheenjohtajana, kun perustettiin Toimihenkilöunioni. Sen neljän vuoden jälkeen minut valittiin Toimihenkilöunionin ykköspuheenjohtajaksi. Sitten perustettiinkin ammattiliitto Pro, ja senkin perustavassa kokouksessa olin puheenjohtajana - ja tietenkin TU:n lopettamiskokouksessa. Olen lopettanut ja perustanut kaksi ammattiliittoa, Nyberg naurahtaa.

Ammattiliiton töissä riitti ajettavaa. Sopimusaloja oli yli 40, joten aina oli jotain selvitettävää senkin jälkeen, kun sopimukset oli saatu tehtyä.
- Ja sitten on PR. Miehän olen kiertänyt liiton toimipisteet maassa moneen kertaan.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:kin (entinen Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliitto) - on Nybergille tuttu toimintaympäristö. Hän oli sen valtuustossa kahdeksan vuotta, samoin STTK:n hallituksessa, ensin edustajiston varapuheenjohtajana hallituksen kokouksissa ja viimeiset neljä vuotta hallituksen jäsenenä vuoteen 2013. Kansainvälisiäkin tehtäviä on riittänyt, Nyberg oli 2000-luvun alussa Euroopan Neuvoston alaisen kunta- ja aluehallintokongressin ja kuntakamarin jäsen yhtenä viidestä suomalaisjäsenestä. Kongressin mandaatilla hän toimi myös useita kertoja vaalitarkkailijana entisen Jugoslavian ja Albanian alueilla.
- Kokoonnuimme Strasbourgissa. Siihen minun jäsenyysaikaani tasa-arvoa ei kunnioitettu pätkääkään. Ne neljä muuta oli kaikki naisia. Mut mie en tehny protestii, olin erittäin tyytyväinen, Jukka myhäilee.

Tehtäviä on lähempänäkin. Jukka Nyberg on Kouvolan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtajana nyt yhdeksättä vuotta, samoin Kuusankosken Sosialidemokraatit ry:n puheenjohtajana.
- Olen ollut välillä johtokunnassa, välillä sieltä pois muiden tehtävien takia. Vuosia on tullut varmaan aika paljon.

Kuusankosken Seudun Vanhainhuoltoyhdistyksen puheenjohtajan tehtävät teettävät sen verran töitä, että Jukka Nybergillä on työhuone Kettumäen palvelukeskuksessa. Yhdistys on 46-vuotias ja tuottaa asuntoja ja palveluita vanhuksille. Asuntoja on jo 230.
- Minulla on elastinen sopimus yhdistyksen kanssa: teen 40-50 tuntia kuukaudessa siellä töitä. Ei niitä kukaan kuitenkaan laske. Teen vähän enemmän kuin sovittiin, Jukka kertoo ja uskon helposti: melkein aina Kettumäen palvelutalossa käydessä Jukan näkee porhaltavan käytävillä asukkaita ja muita tuttuja moikkaillen.

Vuoteen 2008 Kuusankosken Seudun Vanhainhuoltoyhdistyksellä oli palveluntuottajana monopoli paikkakunnalla. Sitten tulivat kilpailijat, ja Nybergin piti ottaa rooli yhdistyksessä.
- Minun perustietoja ja yhteiskunnallista roolia tarvittiin. Pystyin auttamaan yhdistystä vastaamaan uuden kilpailutustilanteen haasteisiin, kun kansainväliset yritykset tulivat mukaan. Siinähän ratkaisee se, kuka täyttää parhaiten kupongit, siis hakupaperit. Kilpailun kovetessa piti pyytää ammattilaista joukkoon edistämään asiaamme. Kun sain Niina Korpelaisen mukaan auttamaan, pääsin jo tekemään normaaleja hallituksen puheenjohtajan tehtäviä.

Jukka Nyberg  presidentti Tarja Halosen pöytäseurana

Luottamustehtävien luettelo alkaa olla jo niin pitkä, että kuulijaa hämmästyttää, onko Nyberg tosiaan ehtinyt olla myös Kymiyhtiössä töissä.
- Kyllä olen, 40 vuotta, koska minulla on se mitali! Menin nuorena lomittamaan, sinnehän pääsi jo 15-vuotiaana. Työntekijätehtävissä kerkisin olla sen puolitoista vuotta ennen armeijaa. Mutta vuoromestarinahan minä olin eri osastoilla, Voikkaallakin Self-Copyllä pari vuotta, PK seiskalla, kehysnaulaamolla tuossa lähellä, arkkisalissa, vanhalla paperitehtaalla jota ei enää ole. Sitten olin PK 7:n, 8:n ja 9:n käyttölaboratoriossa. Pyöritin sitä muutaman vuoden päivätyönä. Olin myös henkilöstöhallinnossa viimeiset kymmenisen vuotta, Nyberg luettelee.

Yhteisten tehtävien hoito onnistui, koska yhtiö suhtautui asiaan erittäin myötämielisesti.
- Yhtiön johtajiakin on ollut luottamustehtävissä, Ilmari Lindberg -vainaakin valtuuston varapuheenjohtajana kun minä oli puheenjohtajana. Istuttiin aina vierekkäin hallituksen kokouksissa. Yhdessä kokouksessa yli 10 vuotta sitten hän sanoi olevansa vähän huonovointinen. Sanoin että olet nyt sennäköinen että sinun pitäisi lähteä kotiin. Hän lähti, ja se jäikin hänen viimeiseksi hallituksen kokouksekseen.

Jukka Nyberg kehuu vuorovaikutusta Ilmari Lindbegrin kanssa.
- Meillä oli läheinen yhteistyö Ilmarin kanssa. Oltiin totuttu tehtaalla siihen, että asiat sovittiin ja puristettiin kättä, ei tarvittu mitään papereita. Ei sitten tarvittu politiikassakaan. Sovimme Kokoomuksen kanssa toimintatavoista nelivuotiskaudeksi. Se tapahtui niin, että kokoonnuimme Ilmarin kanssa hänen kotonaan. Martta Lindberg keitti kahvia ja me Ilmarin kanssa pohdittiin, mitenkä näitä asioita pitää hoitaa. Ja sitten lyötiin kättä ja tehtiin yhteinen esitys omille ryhmillemme. Sopimusesitys hyväksyttiin ja sitä katsottiin demareiden keskuudessakin hyvällä, koska Ilmari oli niin pidetty ja arvostettu, Nyberg sanoo.

"Hoideltiin Huttusen Reijon kanssa Kuusaan asiat"

Kunnallinen päättäjä Jukka Nybergistä tuli 34-vuotiaana. Hän asettui ehdolle kunnallisvaaleissa 1984 ja meni kirkkaasti läpi.
- Sain 105 ääntä ja sijalukuni oli 17, se varmaan johtui Tuure Nybergistä, ei minusta. Silloin valittiin 43 valtuutettua. Kuusaan ennätyksen tein kuntavaaleissa vuonna -96, kun sain 796 ääntä. Sosialidemokraateilla oli pitkään valtuustoenemmistö. Meitä oli 22 - aika venkaa miten pitkään tuli aina se sama luku. Parhaimmillaan se oli 24, kerran 21. Kerkisin olla 24 vuotta eli kuudet vaalit Kuusankoskella ja kahdet Kouvolassa, Nyberg laskee. Nyt tiedetään, että kolmansissakin Kouvolan vaaleissa hän meni jälleen valtuustoon.

Ensimmäisen Kuusankosken valtuustokautensa Nyberg oli valtuutettu ja teknisen lautakunnan jäsen. Seuraavalla kerralla -88 vaalien jälkeen hänestä tuli kaupunginhallituksen jäsen. Seuraavissa, vuoden -92 vaaleissa, hänestä tuli kaupunginhallituksen puheenjohtaja, ja hän oli tehtävässä kahdeksan vuotta. Sen jälkeen Nyberg oli kahdeksan vuotta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Vuosina 1994-2009 oli olemassa Kouvolan seudun kuntayhtymä, seitsemän kunnan yhteenliittymä. Sen hallituksessa Nyberg oli koko ajan mukana, kahdeksan vuotta puheenjohtajana.

Kuusankosken kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Nyberg

Liikunta ja lastenhoito - nämä Jukka Nyberg ilmoitti harrastuksikseen vaaleissa -84. Perheessä oli silloin 2- ja 13-vuotiaat tyttäret, ja lasten asiat kiinnostivat sitten päättäjänäkin. Liikkumista Jukka on harrastanut kaiken ikäänsä maratonejakin juosten.
- Siihen aikaan oli paljon perhepäivähoitajia. Päiväkoteja alettiin vasta rakentaa eri puolille Kuusankoskea, Mäyränkorpeen ja Voikkaalle, Niskalan ja Kunnanpellon päiväkodit myös. Tähteeseen rakennettiin rapistuneen Mattilan lastenkodin tilalle perhetukikeskuksen yksikkö. Näissä kaikissa olen ollut vahvasti mukana.

Mutta tekniikan ihmistä kiinnosti myös maankäyttö ja kaavoitus. Nyberg muistelee miten Voikkaan Laarinpelto ei ottanut 80-luvulla mitenkään tuulta alleen vaikka sitä koetettiin kovasti tarjota omakotialueeksi. Nyberg oli jo silloin kovin kiinnostunut Kymijoen rantamaisemista ja halusi asukkaille hyviä näkymiä kodista.
- Sitten meinasi käydä vähän heikosti, kun mietimme arkkitehtien Heikki Käpin ja Kari Toppilan suunnitelmaa Sommelon rannan kaavoittamista - mukana oli myös Anssi Tähtinen. Siitä tuli Kouvolan Sanomiin komea juttu, jossa oli kuvia suunnitelmasta. Mutta eihän se ollutkaan hyvä juttu: nythän vietiin pöytähopeatkin, eihän sinne rantaan olisi saanut mennä edes kävelemään! Nyberg päivittelee joidenkin luottamusmiesten näkemyksiä.

Sama oli suhtautuminen muussakin Kymijoen rantojen käytössä.
- Kun Eksan krouvi halusi laittaa rantaan jonkun paatin ja Coloradon omistaja myöhemmin samantapaista, niin sitä vastustettiin jyrkästi. "Rantaan ei minkäänlaisia paatteja ja kahviloita laiteta!" Mm. teknisen viraston johdossa suhtauduttiin penseästi sivusta tulleeseen kaavaluonnokseen. Nyt ymmärretään, että meidän pitää osata hyödyntää Kymijoen rannat.

Nyberg ja Huttunen ystävyyskaupunki Mülheimissä

Nyberg on toden totta ollut mukana Kuusankosken ja Kouvolan hallinnon käänteissä. Esimerkkejä putkahtelee tämän tästä. Joku saattaa kuulla siinä kehuskelua, mutta tottahan mies puhuu.
- Me Huttusen Reijon kanssa kyllä hoidettiin Kuusankosken asioita aika pitkälti kahdestaan. Koska minun työänantajani jousti ajankäytössäni ja valtuuston puheenjohtajaa sitoi tärkeä tehtävä eduskunnassa, niin pakkohan siinä oli jonkun valmistella asioita kaupunginjohtajan tukena. Kaupunginjohtaja piti myös hyvän etäyhteyden valtuuston puheenjohtajaan ja sai hyviä neuvoja ja arvokasta tukea häneltä. Reijon kanssa minulla oli superhyvät suhteet, Reijo oli diplomaatti ja filosofi, en paljon häntä hienompaa miestä ole tavannut, Nyberg kertoo.

Nyberg visioi jo eteenpäin, kun vuosikymmenten takaiset tutut suunnitelmat ovat alkaneet vähitellen toteutua.
- Nyt näyttää siltä, että uuden Kouvolan keskusta laajenee hiljalleen Kuusaalle päin. Odotellaan hetkeä, kun isot valtakunnalliset yritykset uskaltavat lähteä liikkeelle. Vapaa-aikaan ja asuntorakentamiseen liittyviä ajatuksia on ilmassa, Nyberg sanoo salaperäisesti. Iitin hankkeeksi muuttunut Kymi Ring toteutuu hänen mukaansa myös.

Jukka Nyberg oli muuten puheenjohtajana ryhmässä, joka ensimmäisen kerran esitteli Kymi Ring -hanketta ministeri Mauri Pekkariselle - mihinkäs tämä mies ei olisi ehtinyt. Kuten myös Vaasan&Vaasan leipomon saamiseen ja pitämiseen Kuusankoskella. Oma tarinansa sekin, ja niissä neuvotteluissa Nyberg oli mm. siksi että toimi Kouvola Innovationin hallituksen varapuheenjohtajana. Vuodet 2007 ja 2008 valmisteltiin nykyistä kauppakeskus Veturin aluetta. Siinä Nyberg oli mukana kaikissa neuvotteluissa alun perin rakennusliike SRV:n kanssa ja myöhemmin lopullisen toteuttajan Keskon kanssa.

Nikkarin kentän pelaajat saavat hekin kiitellä Jukan toimia. Hän on helposti lähestyttävä hahmo, jolta kehtaa pyytää apua kaupunginosankin kokoisiin ongelmiin, vaikka miehellä tekemistä on riittänyt niin valtakunnan kuin kansainväliselläkin tasolla. Tarina menee näin. UPM halusi 90-luvulla kaavoittaa Pajamäen tyhjän alueen omakotitonteiksi, ja siinä olisi mennyt paikallisin poliisi- ja talkoolaisvoimin ylläpidetty Nikkarin jalkapallo-jääkiekkokenttäkin. Adressi ja meikäläisen taivuttelut eivät saaneet yhtiön lakimiestä ja kaupunginarkkitehtiä heltymään. Lakimies sanoi: "Ei kaupunki kuitenkaan kaavoita aluetta teidän toiveiden mukaan vaikka me yhtiöllä hyväksyttäisiinkin." Arkkitehti sanoi: "Ei UPM kuitenkaan hyväksy muuta kuin jo ehdottamansa kaavan." Soitin Nybergille. Tämä kutsui osapuolet saman pöydän ääreen ja syntyi onnellinen lopputulos. Nikkarin kenttä palvelee edelleen kylän lapsia ja nuoria ja ammattikoulun päiväkoteja ja koulua. Käy siellä aikuisiakin petankkia pelaamassa, ja nyt kenttää kunnostavat jo uuden sukupolven pajamäkeläiset isät.

Isät vastaan pojat Nikkarin kentällä 1994

Kovennettua palvelua

Kuntien yhdistyminen vuonna 2009 tiesi peruskuntien päättäjille henkilökohtaisen vallan uusjakoa. Jukka Nyberg oli kuntien yhdistymisen kannalla, mutta puolet Kuusankosken sosialidemokraateista vastusti sitä.
- Senhän nyt tiesi, että rangaistushan siitä seuraa. Mietin Voikkaan tehtaan alasajoa, 670 työpaikan loppumista ja yli 400 työpaikan vähenemistä Kuusaanniemestä, Myllykoski Paperin alasajoa. Siinä tilanteessa tarvittiin leveämpi selkänoja kuin entiset kunnat yksin pystyivät tarjoamaan. Työpaikkojen menetysten kerrannaisvaikutuksethan ovat vielä suuremmat kuin tehtaan työpaikkojen loppumiset. Meidän korkein päättävä elin, sosialidemokraattinen edustajisto - jota johdan nykyisin -  päätti roimalla enemmistöllä että Kuusankoski ei lähde mukaan. Kaupunginvaltuuston ryhmä taas päätti kanssani olla yhdistymisen puolesta, Nyberg kertailee menneitä.

Uutta Kouvolaa rakensi järjestelytoimikunta, jonka puheenjohtajana oli - Jukka Nyberg.
- Miehän tän kaupungin kasasin. Ei se mikään kunnianosoitus ollut, minulle vaan annettiin se kelju tehtävä, jota kukaan muu ei huolinut. Siellä nuijittiin jokaisen kunnan työntekijän työpaikkakin, uusi valtuusto nuiji sen sitten uudestaan. Se oli meikäläisen poliittisen uran suurin tehtävä, vaikkei se ollut kunniakas.

"Kiitoksena" valmistelutyöstä ja organisaation rakentamisesta Nyberg menetti mahdollisuuden hallituspöytään uudessa Kouvolassa.
- Ensimmäiset neljä vuotta minulle tuli kovennettua palvelua puolueen taholta. Olin rivivaltuutettu. Pari viikkoa meni harmitellessa mutta ryhdyin sitten tekemään kovasti töitä. Menin kehitysyhtiöön ja henkilöstölautakuntaankin - en viitsinyt kiukutella kun minulla sitä henkilöstökokemusta eniten oli.

Henkilöstölautakunnan tilalle tuli neljän vuoden jälkeen henkilöstöjaosto, jota johtaa - Jukka Nyberg.
- Tuo sarka on vahvuusalueeni, sanotaan näin.

Vappupuheessaan Kuusankoskitalolla Jukka Nyberg muistutti siitä, että sote- ja maakuntauudistus muuttavat rajusti kaupungin päätöksentekojärjestelmää, eikä silloin jää paljonkaan paikallista sanan sijaa.

Onko kouvolalaisuus jo lyönyt läpi kuuden vanhan kunnan asukkaiden keskuudessa? Onko kuusaalaisuus heikentynyt kuntaliitoksen jälkeen?
- Ei. Se on vahvistunut. Ydinkouvolalaiset moitiskelevat kahvipöytäkeskusteluissa, että muiden peruskuntien edustajat tekee aluepolitiikkaa, mutta kun ydin-Kouvolan tytöt ja pojat ajaa sitä ydin-Kouvolan asiaa, se ei kuulemma ole aluepolitiikkaa.  Aikaisemmin kyllä sovittiin kaikkien kesken, että kylien identiteettiä pitää vahvistaa, Jukka on hämmästelevinään.

Nyberg on myös kaupunginhallituksen konsernijaoston varapuheenjohtaja. Se ei kuulemma teetä paljon töitä. Vastausta kysymykseen rivivaltuutetun ja puheenjohtajan merkityksestä Jukka jää pohtimaan pitempään.
- Valtahan otetaan. Joku saattaa olla jossain puheenjohtajana mutta hänellä ei ole valtaa. Se on persoonasta kiinni. Näissä hommissa pitää osata käyttää valtaa diplomaattisesti, ei nyrkkiä pöytään lyömällä vaan kuuntelemalla ja tekemällä kompromisseja. Minun luonteelle ei ole koskaan sopinut se nyrkin paukuttaminen. Pitää pystyä elämään ajassa, sopeutumaan. Äskettäisessä puoluekokouksessa minullakin oli pientä haastetta kuunnella eräitä puhujia. Kahvipöytäkeskusteluissa kuuli aika vanhakantaisiakin kannanottoja. Tuli mieleen, että ehkä kannattaisi pikkasen orientoitua nykypäivään noidenkin, Nyberg hymähtää.

Antti Rinne ja Jukka Nyberg

Puolueen johtoa Nyberg ei arvostele, Antti Rinne juuri osaakin elää nykyajassa ja katsoa tulevaan.
- Antin kanssa ollaan vanhat hyvät kaverit ja hänen vaimonsa kanssa myös vanhat tutut ay-vuosilta. Kokouksessakin sanottiin Hetan kanssa Antille että sulla kun on niitä hommia niin mene vaan, me juodaan Hetan kanssa tässä kahvia, Jukka naureskelee.

Virheitäkin on tehty

Kevään 2017 kunnallisvaalien jälkeen aletaan valmistautua maakuntavaaleihin. Ei tullut puheeksi Nybergin kanssa, miten ne paikat kiinnostaisivat. Paljon on kuitenkin vielä asioita, joihin pitäisi päästä vaikuttamaan. Yksi on Nybergin toive sairaalan pysymisestä Kuusankosken Sairaalanmäellä. Hän muistuttaa siellä olevasta omasta maapohjasta, sairaalan alla sijaitsevasta isosta väestösuojasta ja siitä, että rakennusten kunnosta on ristiriitaista tietoa.
- On ehdotettu, että rakennetaan Ratamo Kouvolaan suopohjalle ja otetaan Sairaalanmäen rakennukset vanhusten hoivatiloiksi. Ai jaa? Muille rakennukset eivät sovi, mutta vanhukset voidaan niihin työntää, Nyberg hämmästelee ja nauraa virkamiesten ehdotusta, että tehdään mäelle kasino. Hänen mielestään Sairaalanmäelle tarvitaan uusi rakennus, mutta myös vanhaa voi korjata.

Jukka Nyberg tarkastelee sosiaali- ja terveysasioita lähietäisyydeltä  Carean yhtymäkokouksen puheenjohtajana. Mitä mahdollisuuksia Kouvolalla on yleensä saada tahtoaan läpi missään sote-asioissa, kun Etelä-Kymenlaaksolla on äänienemmistö yhtymäkokouksessa?
- Niin, yhtymäkokouksessakin etelä voittaa täpärästi, mutta Carean hallituksessa tilanne vasta onkin järkyttävä: 6-3. Siinä on hölmöilty poliittisesti. Mandaatit on menneet niin, että jonkun ryhmän edustajat - varmaan Keskustan - ovat kumpikin etelästä. Se on vaan sovittu ajattelematta, miten käy sitten kun äänestetään. Nyt kun tehdään Suomen historian suurinta muutosta julkisten palveluiden tuottamisessa, me ei enää voida maakunnassa kalistella sapelia keskenämme, siinä käy huonosti kaikille, Nyberg varoittaa. - Kuljettavana on vain yksi tie, ja se tulee kulkea yhdessä.

Vappuna 2017 vappupuhujana oli Kimmo Kiljunen, Jukka Nybergin ympärillä paikallisia puoluetovereita ja omaa perhettä.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Jukka Nyberg oli ehdokkaana. Samana vuonna Kuusankoskelta oli kaksi muutakin demariehdokasta: Valto Koski ja Minna Tuukkanen.
- Siinä oli yksi liikaa, se oli virhe. Kaksi olisi voinut mennäkin läpi, kolmas vei ääniä. Kun Valto lopetti, olisi tullut tilaa, mutta minä en enää halunnut asettua ehdolle. Tuli mieleen, että tässä on vain yksi elämä elettävänä, näin kerkiää tehdä muitakin asioita kuin politiikkaa. Esimerkiksi lastenlasten hoitoa - aika kivaa touhua!

Aikaa on tullut lisää varsinkin vuoden 2013 jälkeen, kun ammattiliiton hommat Helsingissä päättyivät. Tehtävät olivat valtakunnan laajuisia. Pohdimme kokemuksen ja iän merkitystä - aikana jolloin tehokkuus yhdistetään nuoruuteen ja kankea ajattelu korkeaan ikään. Jukka Nyberg muistuttaa, että vanha ihminen onkin usein vastoinkäymisten kautta oppinut joustamaan ja kuuntelemaan. Hänessä itsessään se piirre on kuulemma ollut jo pienenä.
- Muistan kun myin seurakuntapoikana merkkejä, mummelit sanoivat että sieltä se hymypoika taas tulee, pakkohan siltä on vissiin ostaa. Siinä oli vähän sellasta diplomatiaa.

Jukka Helsinki City  Marathonilla

Vapaa-aikaa tuskin nytkään on liikaa, valittiinhan Jukka Nyberg jälleen uudelle kaudelle Kouvolan valtuustoon. Mutta jos vapaata on, Jukka on usein talvisaikaan lähtenyt suksille. Paitsi viime vuosina, kun lunta on ollut niin vähän ettei totuttua tuhatta kilometriä ole kauden aikana päässyt hiihtämään.
- Nyt olen jo heittänyt tältä talvelta pyyhkeen kehään, istun kolme kertaa viikossa kuntopyörän selässä ja katson televisiota - ihan typeräähän siinä muuten olisi tunti polkea. Onneksi alkaa kesäkausi ja voi hypätä maastopyörän selkään. Näin voi parhaiten tutustua uuteen Kouvolaan, Nyberg vinkkaa.

Kuusaalaisuuttaan Jukka Nyberg on vaalinut huolella. Hän syntyi perheen asuessa Kiljukujalla Länsi-Naukiossa ja asuu nyt Itä-Naukiossa.
- Olen 66 vuoden aikana liikahtanut hirveästi, sellaset 400 metriä länsipuolelta itäpuolelle. Siitä näkee kotiseuturakkauden myös: Naukiossa syntynny, siellä jököttää edelleen eikä ole suunnitelmia muuttaa mihinkään.

Kuvat Jukka Nybergin arkistosta ja Raine Martikaisen ja Eijaleena Martikaisen kameroista

Kadonnutta aikaa etsimässä Pajamäessä

Pajamäki on saanut nimensä nykyisen Urpasentien ja Aunelantien kulmauksessa olleen Kymiyhtiön pajan mukaan. Vanhojen pajamäkeläisten mielestä nimi ulotetaan nykyään liian pitkälle, lähelle Tähtikadun risteystä. Nykyisin se kuitenkin tunnetaan kaupunginosan nimenä, kunhan ei sitä käytetä sentään Lauttakadun taloille asti kuten eräät kiinteistövälittäjät tekevät. Kaavoittaja on antanut nykytiestölle pajasta johdetut kadunnimet Pajatie ja Ahjotie. Vai viittaako ahjo myös viereisen Miilumäen aihepiiriin?

Jukka Airola kuvasi Pajamäkeä 1970- ja 80-luvulla. Alue on muuttunut Airolan kuvauspäivistä. Moni rakennus on purettu, useita taloja on peruskorjattu.Vanhojen talojen vähän villiintyneiden puutarhojen paikalle on tullut uusien omakotitalojen hyvinhoidettuja pihoja. Jotain on menetetty, paljon saatu tilalle. Onneksi joku kuitenkin tallensi nämä näkymät. Kiitos, Jukka!

 

Aunelantie 4 ennen peruskorjausta

Aunelantie 4 ennen peruskorjausta

Aunelantie 2

Aunelantie 19, purettu

Aunelantie 8 ennen peruskorjausta

Koskitie 6

Koskitien yläpää

Pajatie 9

Pajatie

Pajatie 14

Miilutien ja Pajatien väliltä

Miilutie 1

Pajamäkeä

Miilutie 13

Eilan tarina 17. Kalenterimerkintöjä marraskuulta -45.

Eila Piirikkälän marraskuu -45 alkaa koti-illoilla. Kalenteri kertoo, kuinka tahti kiihtyy kuukauden mittaan ja koti-illat jäävät vähemmistöön. Herkkujakin alkaa saada jo silloin tällöin. Marraskuun ensimmäisellä viikolla Eila tultuaan töistä yhtiön voimalaitostyömään konttorista lukee kirjaa, ystävätär Marketta käy kylässä. Kurjaa vain, kun Eilan äiti on sairas. Lauantainakin Eila päättää pysytellä kotona: "Pena on kotona käymässä. Sain häneltä terveisiä. Tänä iltana en aio mennä minnekään, vaan olen kotona koko illan. Sain Liisalta kortin."

Myöhemmin lauantain merkintä saa jatkoa: "Päätöksestäni ei tullut mitään, sillä Pena tuli hakemaan minua kotoa, kun ei minua ollut talolla. Hauska ilta!" Penalle täytyy nostaa hattua. Hän on ensin kipaissut Niskalantieltä seuratalolle joen toiselle puolelle, todennut että Eila puuttuu ja sännännyt takaisin Kyminpuolelle Mäyrämäelle hakemaan Eilaa - tietämättä onko tämä edes kotona. Laskin kartasta: reippaat neljä kilometriä ilmeisesti puku päällä ja tanssikengät jalassa. Kyllä ei kännykkäsukupolvi sellaista osaa kuvitella.

Pena, Pentti Nieminen

Sunnuntainakin Pena pyyhkäisee Mäyrämäelle ja hakee Eilan elokuviin. Filmin nimeä ei mainita, onkohan elokuvaan kunnolla keskitytty siellä Kino Sammossa. Maanantaina Pena on lähdössä takaisin opiskelupaikkakunnalle.

Viikon arki-illoille riittää ohjelmaa. Maanantaina Eila käy Viljakaisilla. "Elvi on tullut Helsingistä kotiin. Olimme siellä illalla tuliaisilla." Tiistaina on kuoron lauluharjoitukset, keskiviikkona Eila kutoo illan kotona puseroa, tosin myrskynmerkkinä: "Matalapaine, niin kauan kuin minä olin huoneessa." Torstaina Elvi kyläilee Mäyrämäellä, on aivan kamala tuuli. Perjantaina Eila käy töiden jälkeen Kouvolassa laulutunnilla, myöhästyy paluujunasta ja saa odottaa klo 21:n mottia. "Harmitti niin taitamattomasti."

Lauantaina on taas tuttujen häät. "Punkkisen Ollin häissä seuratalolla. Siellä oli oikein mukava tunnelma ja kovasti hauskaa. K.F. tanssitti minua monta tanssia peräkkäin. - Tarjoilu oli mainio ja sitä kesti koko illan." Pula-aikana herkuille osaa antaa arvoa.

Sunnuntaina Eila lähtee Urheiluseuran 30-vuotisjuhliin. "Siellä oli oikein rattoisaa. (Elli Pihlaja lauloi) Lopuksi tunti tanssia." Täytyi oikein tarkistaa, millainen kuuluisuus solisti oli. Wikipedia kertoo: "Elli Pihlaja, 1906-1985, oli suomalainen oopperalaulaja, sopraano. Pihlaja opiskeli laulua kotimaassa sekä Berliinissä ja näyttämöohjausta Wienissä. Pihlaja aloitti työuransa Ylioppilasteatterissa, jatkoi sieltä Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin. Ensikonserttinsa hän piti 1934 ja oli kiinnitettynä Suomalaiseen Oopperaan 1936–1956. Pihlaja esiintyi myös Operettiteatterissa ja oli Ruotsissa Riksteaternin kiertueella. Lisäksi hän esiintyi ja toimi ohjaajana Neuvostoliitossa sekä teki pari pientä elokuvaroolia 1940-luvulla.  Hän sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1953." Eila kirjoittaa myös lauseen, joka tuon ajan juhlien mainoksissa usein esiintyi: "Lopuksi tunti tanssia."

Viikolla tekemistä riittää, mutta ei töissä. "Tympäisee niin, kun on niin vähän työtä konttorissa." Illalla Eila käy kuitenkin Elvillä, Salmen ja äidin kanssa elokuvissa katsomassa Tanssikoulun. Se on näköjään Ohukainen ja Paksukainen -leffa, pääosissa Stan Laurel ja Oliver Hardy. Nelly-sisko käy Lahdesta vierailulla, mutta Eila erehtyy seuratalolle. "Hoopoa!!!"

Torstaina Eila käy sovittamassa pukuaan. Ommellaankohan sitä Viljakaisilla, kun hän kertoo Elvin pienestä veljenpojasta: "Timo olikin niin hartaasti odottanut minua koko päivän ja kyllä meillä oli hauskaakin sitten koko päivän edestä."

Eila ja Elvi

Perjantain iltaohjelma hegästyttää lukijaa. "Laulutunnilla, sieltä lauluharjoituksiin ja vasta sieltä kotiin mutta vain käymään. Menin nim. vielä tanssimaan. (Malmsten, Pihlajamäki, Ikävalko) ja oikein hauskaa oli, hauskempaa kuin keskiviikkona." Kuusankosken seuratalolla vierailee näköjään tiheään aivan kansallisia kuuluisuuksia.

Lauantainakin ollaan seurallisella tuulella. Ensin työpäivä, sitten: "Ilmo ja Kerttu Mankalasta tulivat meille. Illalla tulivat aivan yllättäen Olli ja Eko. Pelasimme ensin marjapussia, mutta kun radiosta alkoi tulla tanssimusiikkia, kasasimme matot ja tanssimme klo 24 asti. Senjälkeen rupattelimme vielä kaikenlaista ja klo oli 1.30 kun pojat lähtivät. Kävimme nukkumaan klo 2."

Sunnuntai 25.11.45. "Tänään jaettiin posti ja minä sain pak. Elli Hantulalta, saa nähdä mitä se sisältää! Elvi ja Timo olivat meillä. Illalla olin hyväntekeväisyysjuhlassa." Maanantaina Eila pääsee hakemaan paketin postista. Kauhavalla asuva lottatoveri Elli on lähettänyt "voita, sianlihaa, vehnäjauhoja sekä omenia. Kyllä Elli on taivaasta! Illalla olin Viljakaisella."

Aina laulaminen ei virkistä, vaikka niin väitetään. Onkohan Eila ylikunnossa kaiken juhlinnan ja kyläilyn jälkeen, kun tiistain kuoroharkkojen jälkeen hän kirjoittaa: "Mitenköhän minusta tuntuu elämä taas niin hoopolta nykyisin."

Yhteiskoulu Marskinkadulla 40-luvulla

Keskiviikkona elämä hymyilee. "Meitä Salmen kanssa oli kutsuttu Järvelän Hilkan päiville. Kirsti oli siellä myös. Saimme oikeaa kahvia, munkkeja, pullaa ja kahvia. Hauska ilta. - Lunta on tänään satanut niin että puutkin ovat valkoiset." Onkohan jokin isompi konsertti tulossa, kun Kaiku harjoittelee jo torstaina. "Illalla lauluharjoituksissa, ensin yht.koululla missä harjoittelimme orkesterin kanssa ja sen jälkeen ammattikoululla.  Harjoitusten jälkeen kävimme Salmen kanssa vielä vannassa." Vannassa siinä minusta lukee, ja olisi hauska tietää, missä pääsi tuohon aikaan pesulle, ammattikoulullako? Kotonahan kunnon pesun saattoi ottaa vain saunassa. Jos jaksoi lämmittää ensin veden. Jos oli jaksanut ensin kantaa pesuveden Mäyrämäen juurelta Osuuskaupan puolelta rataa ylös äkkijyrkkää rinnettä. Marraskuun viimeisen illan Eila viettää laulutunnilla Kouvolassa neiti Olkun luona.

Entistä elämää Niementien liepeiltä

Miilutie 8

On hauska sukeltaa välillä tästä hästäkkien ja klikkailun virtuaaliepätodellisuudesta aikaan, jolloin asiat olivat ymmärrettäviä. Ruokaa kasvatettiin itse, pyykit pestiin käsi- ja hartiavoimin, huoneet lämmitettiin metsästä itse keräyillä puilla. Oli syy, oli seuraus, ja niiden välillä selkeä suhde. Jukka Airola on kuvannut Kuusankosken Pajamäkeä 70-80-luvuilla. Joukko saman alueen asukkaita kokoontui vuosia sitten muistelemaan entistä elämää ja kokosi tarinat lehtiseksi nimeltä Kappale Kuusankoskea: Kirjakaupanmäeltä Pajamäelle 1930-40-luvuilta.  Kuvat ja sanat kertovat menneestä elämästä omaan tahtiinsa, vaikka ne seuraavassa on liitetty rinnakkain kuin kuuluisivat yhteen. Samalla alueella kuitenkin liikutaan.

Kylämuistelmien kartta osoittaa, että alueen tiestö on muuttunut sitten 40-luvun. Keskeinen katu Lahtikatu on muuttunut ensin Niementieksi, ja sen nykynimi Liljequistintie kunnioittaa Kymiyhtiön arkkitehtia Bertel Liljequistiä, jonka kädenjälki näkyy ympäri Kuusankoskea. Kaivokatua ei enää ole, osa Aunelantietä on nimeltään Marskinpolku, Urpasentietä ei kartassa näy, mutta siitä selviää miten ennen kuljettiin Eerolaan päin nykyisen Urpasentien väylää.

Niementie 12

Kylämuistelmat:
"Miilumäki oli 1930-40 -luvuilla kaunista, kuivapohjaista männikköä, jossa polut risteilivät. Polut johtivat Tähteeseen, Kymijoen rantaan Väkkärään ja hyppyrimäen ohi Eerolantielle ja Onnelankummulle. Miilumäen rinne oli tiheästi asuttu. Pienet mökit, erikokoiset omakotitalot (jota sanaa ei tuolloin vielä käytetty) ja monen perheen asumat isot puutalot reunustivat sen jyrkkiä rinteitä.
Suuri osa rakennuksista lienee ollut yksityisten rakentamia, mutta paikkakunnan kaikkivaltias Kymi-yhtiö oli ostanut useimmat ja vuokrasi niitä tai huoneita niistä työntekijöilleen. Asukkaiden sosiaalinen status vaihteli alueella tehtaan mestarista viilarin kautta sekatyömieheen ja paperitehtaan naistyöläiseen, jonka asuntona oli usein vinttihuone. Mitä korkeampi status oli, sitä yksityisempi oli asuintalo ja pihapiiri. Ruotsinkielisiä ei asukkaissa yleensä ollut, sillä useimmat olivat kotoisin ympäristöstä maaseudulta; oli kyllä Savostakin asti muuttanut perhe. Poliisilaitos ja lastenseimi antoivat alueelle oman värinsä. Lahtikatu (nykyinen Niementie) johti Kaarteenlahteen lautatarhan ohi."

Niementie 10

Tämä partiolaisten kokoontumispaikka saattaa olla kartan talo 24, jossa ovat asuneet aikoinaan Leppäkankaat, Kuusiset (mm.  Kaisu, myöh. Vainonen), Korhoset, Frimanit ja Vallenit. Kaisu Kuusinen kertoo, että perheen isä oli saanut työpaikan Kymintehtaan valimosta, ja "kahden huoneen yhtiöläisasunto tuntui selvältä nousulta Rantakulman hellahuoneen jälkeen. Makuuhuone oli kyllä yläkerrassa, mutta se oli pönttöuunilämmityksineen sitä kodikkaampi. Ikkunan alla kasvoi vielä iso vaahtera, joka tarjosi keväisin vaalean vihreän kauneutensa ja syksyllä väriloistonsa ihailtavaksi. Alakerrassa oli eteisen ja kyökin lisäksi kaksi komeroa eli konttooria ja yläkerrassa oma vinttitila. Kodin sisustus oli vaatimaton: päästä vedettävä sänky ja piironki olivat pakolliset kuviot. Muuton aikoihin ostettiin Husqvarna-merkkinen ompelukone ja teräspeltikantinen tiskipöytä. Vesi kulki sisään ja ulos ilman muuta ämpärillä hartiavoimin. Ja vanha puulaatikko oli toki välttämätön."

"Yksi Lahtikadun varren asumisen muoto olivat isot, monen perheen asuttamat vuokratalot. Niitä oli ainakin ns. Puustisen (6 asuntoa), Ripatin (7 asuntoa) ja Janssonin (5 asuntoa) talot."
Joku muisteli, että Niementien varrella oli asuintaloissa aikoinaan myös lihakauppa ja pullakauppa.

Monen perheen pihapiirissä piti tietää rajansa. Kellareissa oli oma järjestyksensä. "Talon alla oli matala kellari, jossa oli kuljettava kumarassa. Sirkan hillot olivat ovesta vasemmalla, Lyylin oikealla ja Huldan perällä. Pihan reunalla oli pitkä talousrakennus, jossa joka perheellä oli oma liiteri, aitta ja puusee. Usein oli isoja puupinoja liiterin edessä, ja silloin saha sihisi ja kirves heilui. Naisetkin osasivat puunpilkkomisen. Varsinkin pula-aikana käytiin myös keräämässä risuja Miilumäeltä. Marjamatkat sinne ja Punavuorelle olivat paitsi hyödyllisiä myös hauskaa huvia. Jopa sika saattoi päästä mukaan metsäretkelle, ja sepäs vasta oli ahkera marjastaja."

Miilutie 8

"Pihaan kuului yhteinen nurmikkoalue ja joka perheelle oma pieni puutarhaläntti. Oli 1-3 omenapuuta, muutama marjapensas ja tietenkin kukkapenkki." Pihoja koristivat pioni, jääkielo, lupiini ja särkynytsydän. Siellä kasvatettiin myös tupakkaa, josta tehtiin sätkiä puhdetöinä."

Aunelantie, taustalla Urpasentie 8

"Vesipula oli tuttu koko mäellä. Leppäkankaan sireenin juurelle tien varteen sijoitettiin yhtiöltä saatu iso tammitynnyri, joka ensin talkoilla pestiin. Kun vesikuski saapui, tuli hakijoita myös naapuritaloista. Pahimpina aikoina vettä oli haettava Aronpellon pumppukaivolta asti."

Nuoripari Aili ja Hugo Leipola muutti Miilumäelle Kaivokadulle vuonna 1925. "Pumppukaivo oli tontin nurkalla, ja silti kuivina kesinä kärsittiin vesipulasta."
"Luostarisen pihassa oli iso puinen vesitiinu, johon Kymi-yhtiön hevosella tuotiin vettä, kun pumppukaivosta loppui. Monet mäen asukkaat hakivat ämpärillä vettä Pajamäen kautta Myllyhuokon pesutuvasta."
Ei ihme, että yksi teistä oli nimetty Kaivokaduksi, jos vedensaanti oli noin täpärällä ja kaivo tärkeä laitos.

Kaarteenlahden pyykkilaituri

"Omassa talossaan asuvilla Kurvisilla oli pihasauna, jossa myös naapurit kävivät. Lapsiperhe kylpi ensin, ja kerran Sirkka-vauva sai häkää. Julius Luostarisen konjakkipullosta löytyi apu tähän."

"Sauna oli välttämättömyys ja myös yksi viikon kohokohtia - eikä yhteissaunomista ujosteltu ollenkaan. Miehet ja naiset sentään kylpivät eri päivinä, miehet lauantaisin ja naiset lasten kanssa torstaisin ja perjantaisin. Yhtiön pyykkitupa oli samassa rakennuksessa, mutta kesällä pyykki pestiin Kaarteenlahdessa. Rannassa oli isot pyykkipadat, joissa valkopyykki keitettiin.  Sirkka oli hankkinut laiturille kaksi isoa pyykkisaavia, ja huuhtelu eli virutus kävi tientenkin itse joessa. Käsikärrit kuului emännän välttämättömään rekvisiittaan, ja Sirkalla oli oikein kumipyöräiset. Keittämisessä käytetty lipeäkivi oli kova myrkky, jolta varsinkin lapsia koetettiin varjella."

Joki oli Lahtikadun päässä, ja sinne lapset tietysti pyrkivät kesäsäillä. Turvallisuus oli sivuseikka, kun lapset uivat joessa. "Uimassa käytiin Kaarteenlahden takana ns. Hiekkarannassa, joka oli pieni hiekkapohjainen poukama. Matka oli aika pitkä pikkulasten kuljettavaksi jalan. Lampilan Pentillä oli sininen kilpapyörä, ja onnekas oli se joka sattui pääsemään kyytiin tarakkaan tai tangolle. Uimakoulua pidettiin uimalaitoksella, ja sielläkin käytiin isompina. Kun uusi silta oli rakenteilla 40-luvulla, uitiin myös sen lauta-arkkujen välissä. Sumasta irti päässeet tukit olivat tuttuja leikkivälineitä Kymen jokivarren lapsille."

Urpasentie 1b, purettu

Erkki Käkelä vietti lapsuutensa Kirjakaupanmäellä. "Hänen isänsä Anton hoiti postikonttoria ja äitinsä Heta huolehti puhelinkeskuksesta perheenemännän toimiensa ohella. Jopa hyvä ystävä, naapurin kauppiaanpoika, kuului yhtiöläisiin, sillä tehdas omisti kaupankin. Minkäänlaista syrjintää tai erottelua hän ei muista kokeneensa kavereiden taholta perhetaustansa vuoksi, vaikka muuten kansalaissodanjälkeiset luokkaerot olivatkin suuret. Yhdessä pelattiin krokettia, lyötiin kenaa ja pidettiin urheilukilpailuja milloin kenenkin pihalla. Lauantai-iltaisin olisi ollut mukava mennä poikaporukalla tehtaan saunaan, mutta sinne ei Erkki enää päässytkään. Erkistä tuntui kuin yhtiöläisillä olisi ollut paremmat olot kuin heillä, sillä tehdas järjesti paljon sosiaalisia etuja, kuten edullisen asunnon ja sähköt, ja tarjosi terveydenhoito- ja sairaalapalvelut. Nämä olivat muille todella kalliita. Esimerkiksi Erkin isän jouduttua kiireelliseen leikkaukseen tehtaan sairaalaan kustannukset tekivät ison loven perheen varoihin. Lähin kansakoulu sijaitsi tehtaan omistamassa rakennuksessa, mutta sinne Erkki sentään pääsi yhtäaikaa kavereiden kanssa, joskin vuotta nuorempana. Mitään erityistä hyötyä tai haittaa siitä, ettei kuulunutkaan tehtaalaisiin, Erkki ei muista kokeneensa lapsuus- ja nuoruusvuosinaan."

Launikarin perheen korttikokoelmasta löytyy tämä postikortti, jossa on teksti: "Ns. Kirjakaupanmäen puolivälistä lähtevä Niementie oikealle. Sen yläpuolella pitkän rakennuksen puolivälissä Kuu-postikonttori. Kortti kulkenut 17.1.1906."

Kotien lisäksi Niementiellä ja lähiympäristössä oli myös kauppoja. Niementien/Lahtikadun yläpäässä Tähtikadun risteyksessä oli "kaksikerroksinen valkea puutalo. Kadun puoleisessa ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat Salomaan leipomo ja Hopposen lihakauppa. Liikkeestä voi ostaa paitsi juuri leivottua leipää myös makeisia paperitötteröön kiedottuna, hinta noin 25 penniä. Silkkityynyt olivat kovia kiiltäväpintaisia paperittomia karamellejä, sisällä piparminttua ja suklaata. Tekijä Fazer, joka oli puristellut pienet neliskulmaiset pötkylät niistä aineista, jotka jäivät yli parempia laatuja tehdessä. Hopposen lihaliike oli täydellinen. Herra ja rouva palvelivat asiakkaita tiskin takaa punakoina ja hyvinvoivan näköisiä.  Liikkeestä sai ostaa makkaraa myös viipaleina, tosin käsityönä tehtynä. Konekanta oli siihen aikaan suppea. Lihoina oli siansivu, soppaliha, tavallinen liha, myös paisti ja jauheliha, joka tehtiin isolla käsimyllyllä. Tärkeitä liemiaineksia eli luita oli myös saatavilla."

Kaikki muistavat kirjakaupan talon, onhan se olemassa ja hienoksi kunnostettuna edelleen. Muistelmat kertovat: "Vinbergin kirjakauppa sijaitsi siinä rakennuksessa, johon myöhemmin tuli Melenin asusteliike ja Forsmanin sekatavarakauppa." Kirjakaupanmäki ansaitsee ihan oman juttunsa sitten joskus. Aunelantielläkin oli lihakauppa ja ainakin myöhemmin karamelliäkin myyvä liike, ehkä sekatavarakauppa. Siitä oli hyvä hakea evästä hiihtoretkelle Lappakoskelle. Aivan lähituntumassa oli myös Kymiyhtiön tehtaankauppa, siitä eteenpäin Heinonen&Laurikainen, Marskinkadun varrella apteekki - palveluita piisasi.

Aunelantie 19, purettu

Julkisiakin rakennuksia alueella oli. Yhtiön poliisilaitoksesta on blogissa oma juttunsa:
http://minkuusas.blogspot.fi/2017/03/kymiyhtiolla-oli-oma-poliisilaitos.html

Poliisilaitoksen vieressä oli lastenseimi. "Kymi-yhtiön rouvasyhdistyksen pitämä työssä olevien äitien lapsille." Vähän matkan päässä siitä oli omatoimileipomo. "Koskikadun kulmassa oli yhteinen pakari. Sen käyttö ei maksanut, mutta piti olla omat puut. Niitä sai ostaa halkoina yhtiöltä, kun osti tehtaan konttorista ns. halkolappuja. Pakarissa paistettiin limput, rieskat, pullat ja laatikkoruokia. Varsinkin joulun alla oli sutinaa, kun oli paistettava joulukinkutkin. Pakarissa oli vuorojen varausvihko, ja sopu tilaa antoi yhteispelillekin. Lapset tulivat hakemaan lämpimiä reikäleiviän "reikiäisiä" , ja naapurille voitiin antaa lämpimäisleipä."

Elämä kuulostaa turvalliselta ainakin vuosikymmenten jälkeen kerrottuna. Olihan sairauksia, joku tyttönen kuoli umpisuolen tulehdukseen, nuorimies sisällissodassa - tai kapinassa - piti tehdä rankkaa fyysistä työtä kotioloissakin, oli sota-aika ja pulavuodet. Silti asiat olivat kohdallaan: koti tuttujen ihmisten keskellä, jokaisella oma paikkansa, työtä ja palveluita yhtiöltä. Ei ihme, että menneisyys kangastelee mielissä kultaisena.

Valokuvat: Jukka Airola, yksi kuva Launikarin perheen korteista

Lähde: Kappale Kuusankoskea: Kirjakaupanmäeltä - Pajamäelle 1930-40 luvuilta. Erkki Käkelä /Heleena Pohjamo. Muistelijat: Eeva Puustinen, Sirkka Leppäkangas, Sinikka Koivuneva, Sirkka Leipola, Ulla Vuorela, Kaisu Vainonen. Matti Puustiselle kiitokset kylämuistelmien esittelemisestä ja lainaamisesta.

Eilan tarina 16. Kalenterimerkintöjä lokakuulta -45

Eila oli kirjurina varastolla ennen sotia

Lokakuussa 1945 Eila Piirikkälä on edelleen töissä Kymiyhtiössä, kirjurina Kuusankosken voimalaitosrakennuksella. Palkkaa hän saa 5000 markkaa kuussa, mutta sen nykyarvoa on vaikea tietää. Ja vaikka rahalla olisi saanutkin, tavaraa ei kaupoissa ollut kovinkaan runsaasti näin pian sodan jälkeen. Jonkin päivän merkinnässä vilahtaa kuitenkin jo oikea kahvi. Hyville tarjoiluille Eila osaa antaa arvoa, kun välillä pääsee sellaisten ääreen.

Maanantaina lokakuun 1. päivänä Eilalla on töissä kiire. "Timonen on lomalla. Olin illalla elokuvissa." Tiistai-iltana Eila on Kaiku-kuoron illanvietossa. "Kylläpä siellä oli hauskaa. Herkkujakin oli saatu korvikkeen kanssa runsaasti, ja tanssiakin saimme. Kerta kaikkiaan - hauska ilta!" Huvittelu uuvuttaa, seuraavana iltana Eila pysyttelee kotona ja käy jo puoli kahdeksalta nukkumaan.

Eila on nyt selvästi reippaampi kuin alkuvuodesta, jos kalenterimerkintöjen määrästä voi jotain päätellä. Jopa töistä on muutama kommentti: "Ins. Kovanen jutteli tänään eräitä asioita." Höh, mitä? Sitä ei paljasteta vaan kerrotaan, että on oltu illalla Kirstin kanssa seuratalolla harmonikkaillassa ja saatu kirje Elviltä. Ystävätär on ilmeisesti koulutuksessa Helsingissä.

Perjantaina Eila käy taas neiti Olkun luona Kouvolassa laulutunnilla ja menee sieltä suoraan kuoroharjoituksiin koululle - Niinivaaran koululle lähelle Klubin porttia. Aika hyvä suoritus työpäivän päälle. "Junassa tapasin erään tyypin, jonka kanssa kerran tanssimme melkein koko illan yhdessä." Motilla pääsikin kätevästi Kouvolasta Kymintehtaan asemalle monta kertaa päivässä.

Viikon huhkimisen jälkeen juhlinta ei enää lauantaina maistu.  Sunnuntai vietetään kotona, mitä nyt äidin kanssa käydään illalla elokuvissa. Viikolla lauluharjoitukset, kirjeet tyttökavereilta ja kyläily Hakalalla Salmen kanssa virkistävät työpäivien jälkeen. Torstaina 11.10. Penalta tulee Tampereelta kortti!

Töissä on meneillään jotain erikoista. Perjantaina "Ins. W. kyseli tänään päivällä minkälaisia E. ja V.K. ovat työssään ja sopivatko he konttorityöhön. Miksiköhän?" Eila miettii ja kertoo olleensa illalla laulutunnilla. Lauantai: "Kävin seuratalolla karnevaaleissa, mutta ei minua huvittanutkaan olla siellä joten tulin kotiin jo ennen klo 23:a." Olikos tuo ennen vanhaankin aikainen kotiintuloaika?

Salme Piirikkälä ja Liisa Hakala

Seuratalosta on tullut Eilan huvielämän keskus, hän menee sinne sunnuntainakin. Tällä kertaa vietetään Mannerheimin Lastensuojeluliiton 25-vuotispäiviä. "Voitin ruotsalaisilla arvoilla 1/2 kg hienoa sokeria." Keskiviikkoiltana on lauluharjoitukset. Eino-setä, isä-Oton veli, käy Mäyrämäellä kylässä. Viikko jatkuu rauhallisena. Eila kirjoittaa Penalle kortin, saa kaulaliinansa valmiiksi, emännöi kyläilevää Esko Mäkeliniä, käy Liisa-serkun ja Salme-siskon kanssa katsomassa elokuvan "Tie miehen sydämeen".

Perjantaipäivä vaikuttaa rankalta. Töiden jälkeen "Ensin laulutunnilla Kouvolassa, sieltä lauluharjoituksiin. Juna jätti ja sain tulla kävellen (Kouvolasta Kymintehtaalle). Harjoitusten jälkeen Järvelälle kahville. Kirsti, Salme, Ulla ja minä. Hauska ilta." Varmaan on hauskaa ollutkin ja kieli laulanut, jos on saanut oikeaa kahvia pitkästä aikaa.

Lauantaina kotona on töiden jälkeen "rattoisaa". Eila saunoo, lukee ja kutoo itselleen puseroa. "Äiti ja Salme lähtevät aamulla Lahteen." Eila viihtyy koko sunnuntain yksin kotona.  Maanantaina perhe käy Hakalalla Veikko-serkun syntymäpäivillä, pari päivää syntymäpäivän jälkeen. "Ostimme hänelle Urho Karhumäen kirjan Viulu ja Posetiivi." Seuraavat syntymäpäivät juhlitaan Salmen kanssa jo keskiviikkona: joku Marketta täyttää 19 vuotta. Ja torstaina Eila käy Salmen kanssa Hakalalla "punsilla". Onko syöty siis perinneruokaa, josta Kotikokki-sivulla joku kertoo: Punsa on itäsuomalainen ja kymenlaaksolainen perinneruoka; sian päästä, sorkista, etuselästä ja mausteista keitetty lihahyytelö, jossa lihat ovat isoina paloina eli aladobi on kyseessä.

Eila ottaa laulamisen tosissaan - hänhän on rintamalla ollessaan esiintynyt myös orkesterin kanssa pitkin Rukajärven kanttiineita. Perjantai 26.10.: "Lauluharjoituksissa. Laulajatar Bertta Sipilä oli meitä harjoituttamassa." Lauantaina: "Laulajatar Sipilän treenattavana klo 14-15. Olen nykyään työssä klo 9-17. Ins. tahtoi niin ja hra Timonen on klo 8-16." Sunnuntaina: "Päivällä taas klo 16-17 lauluharjoituksissa ja illalla illanvietossa. Siellä oli kerrassaan ratkiriemullista!" Arvailen, että Kaiku-kuoro on pitänyt ammattilaisen ohjauksessa oikein rivakan kolmen päivän harjoitusrupeaman ja rentoutunut porukalla sen päälle. Kuoro on näköjään osannut pitää hauskaa jo tuolloin - myöhemminkin se osoitti hallitsevansa paitsi laulamisen myös rennon yhdessäolon.

Eila keskellä kavereineen, vasemmalla Salme. Oi noita mekkoja!

Maanantaina Eila saa paketin Elviltä Helsingistä. Se sisältää kirjoja. Mahtoiko paketti olla nimipäivälahja. Tiistaina 30.10. nimittäin Eilaa juhlitaan. "Kirja Hakalalta ja äidiltä ja Salmelta. Kukkia Kirstiltä, Saima-tädiltä, Eevalta ja Vienolta. Insinööri W. onnitteli. Laseja S. ja V. K:lta. Illalla kuorossa. Kuoro onnitteli laulamalla "runsaammin riemua". Illalla vielä tulivat Kirsti, Hilkka ja Eeva meille korvikkeelle. Sain Penalta ja Apelta kortit. Hilkalta liinan."

Luulisi moisen pyörityksen väsyttävän työssäkäyvää neitosta, mutta lokakuun viimeisenä hän vielä kyläilee itse töiden jälkeen Aililla.

Kollaa kesti - Eero Niikoski kertoo

Kulttuurineuvos Eero Niinikosken puhe kirkossa talvisodan päättymisen vuosipäivänä on herättänyt kiinnostusta myös jälkeenpäin. Sitä on kyselty kirjastostakin. Niinikoski kertoo kirjojen kautta saamiaan henkilökohtaisia tuntojaan sodasta. Hän tuo myös esille kuusankoskelaistuneen majuri Viljam Toiviaisen merkityksen talvisodan päivinä. Olen poiminut tekstin kuvitukseksi Rukajärven suunnalla palvelleen lotta Eila Piirikkälän rintamakuvia - tietenkin jatkosodan aikaan otettuja. Min Kuusas ylpeänä esittää:

Kulttuurineuvos Eero Niinikosken puhe

talvisodan päättymisen muistotilaisuudessa

Kuusankosken kirkossa 13.3.2017

Hyvät naiset ja herrat, arvoisat kuulijat

Meitä elokuussa 1945 syntyneitä kutsuttiin Kotiliesi-lehdessä rauhan lapsiksi. Sodat olivat päättyneet ja kansakunta halusi katsoa uuteen huomiseen uudelta pohjalta.

Talvisota oli minulle pitkään etäinen asia. Tämä johtui siitä, että isäni toimi koko sotien ajan täällä kotirintamalla väestönsuojelutehtävissä, eikä minulla ollut ketään muutakaan sukulaista tai läheistä henkilöä, joka olisi kertonut omakohtaisia kokemuksiaan sodasta. Eipä silti, eiväthän vanhemmat yleensäkään kertoneet lapsille sodasta. Se ei vain ollut tapana.

Ainoa keino saada jotakin tietoa talvisodasta olivat kirjat. Meillä oli kotikirjastossa teos nimeltä ”Kunniamme päivät”, joka tehtiin heti talvisodan päättymisen jälkeen. Katselin tätä kuvateosta lapsena usein, enkä tiennyt piteleväni käsissäni kirjaharvinaisuutta. Asia valkeni vasta paljon myöhemmin, kun sain tietää, että tämän samaisen teoksen myöhemmistä painoksista oli poistettu kymmeniä kuvia.

Miksi näin? Poistot johtuivat siitä, että ”Kunniamme päivien” ensimmäisen painoksen ilmestyttyä juhannukseksi 1940 teos joutui neuvostoviranomaisten huomion kohteeksi. Heinäkuun alussa heidän taholtaan esitettiin vaatimus, että teoksen uudesta painoksesta, joka oli jo tekeillä, on poistettava kaikki neuvostovallalle epämieluisat ja neuvostoarmeijaa loukkaavat kuvat. Poistettavaksi tahdottiin kaikki kotiseudun pommituskuvat, sotasaalista esittävät kuvat ja kuvat venäläisistä sotavangeista ja kaatuneista, yhteensä 80 kuvaa.

Näin pitkälle meneviä vaatimuksia ei teoksen julkaisijoiden eikä suomalaisen sensuurin taholta kuitenkaan otettu huomioon. Teoksen kolmannesta painoksesta alkaen poistettiinkin vain 33 kuvaa, jotka korvattiin uusilla. Toinen painos ennätettiin jo saada valmiiksi ennen tätä julkaisukiistaa. On lisäksi mainittava, että heinäkuussa 1941 – jatkosodan juuri alettua – WSOY julkaisi vihkosen, johon oli koottu ”Kunniamme päivien” ensimmäisestä ja toisesta painoksesta poispyyhityt kuvat sellaisenaan. Kyseinen liite on nykyisin bibliofiilien eli kirjankeräilijöiden tavoittelema harvinaisuus samoin kuin kirjan kaksi ensimmäistä painosta.

Kyseinen kuvateos ”Kunniamme päivät” tuli yllättäen julkisuuteen aivan uudessa valossa, kun Helsingin Sanomat julkaisi vuoden 1989 lopulla kohu-uutisen otsikolla ”Lavastettu totuus talvisodasta”. Laajassa artikkelissa todettiin, että useat kuvat, joita olin pikkupoikana tarkkaan katsonut, olivatkin lavastettuja. Asialla olivat ruotsalaisen kustantajan kuvaajat, mutta lavastuksia tekivät myös suomalaiset, sillä talvisodan vuosina 1939-40 ei kameraa käyttäviä TK-kuvaajia vielä rintamilla näkynyt. Lehdissä vilisi vuoden 1939 loppuun saakka Kannaksen syyssotaharjoituksissa otettuja kuvia. Harjoituskuvat olivat kaukana sodan julmasta arjesta.

Talvisodan kuva alkoi hahmottua minulle kaikessa ankaruudessaan vasta 1990-luvun alussa, jolloin luin Erkki Palolammen maineikkaan dokumenttikirjan ”Kollaa kestää”. Sen myötä tutustuin lisäksi naapurissamme Kunnanpellolla asuneen majuri Viljam Toiviaisen rooliin Kollaan suurtaisteluissa. Hän oli viidennen komppanian päällikkö. Kollaan toisen komppanian päällikkönä toimi Aarne Juutilainen, lempinimeltään ”Marokon kauhu”. He saivat yht´aikaa ylennyksen kapteeneiksi helmikuussa 1940. Pastori Jorma Heiskanen kertoo teoksessaan ”Kenttäpappina Kollaalla”, että Toiviainen ja Juutilainen olivat keskenään parhaat toverukset luonteidensa perinpohjaisesta erilaisuudesta huolimatta.

Palolampi on myöhemmin muistellut, että ”Toiviaisen komppaniassa ei juopoteltu, ei pelattu korttia eikä kiroiltu. Sen sijaan siellä luettiin porukalla raamattua vähinä vapaahetkinä. Ennen hyökkäyksen tai vastaiskuun lähtöä nämä Uukuniemen hiljaiset miehet, pääasiassa herännäiskotien kasvatit, hiljentyivät yhteiseen polvirukoukseen”, muisteli kirjailija Erkki Palolampi.

”Kollaan tuntemattoman”, majuri Viljam Toiviaisen poika, varatuomari Mauri Toiviainen julkaisi 1980-luvun lopulla omakustanteena painotuotteen nimeltä ”Kenttäpostia Kollaalle”. Siihen on kerätty kaikki ne kirjeet, jotka Viljam Toiviainen sai Kollaalle. Kirjeitä oli kaikkiaan 105 eli täsmälleen saman verran kuin päiviä oli talvisodassa. Kirjeiden lähettäjinä olivat Toiviaisen vaimo, lapset ja muut lähisukulaiset sekä ystävät. 

 

Kuuluisa kuva Kollaalta, missä komppanian päällikkö, luutn./kapt. Viljam Toiviainen on tositoimissa pikakiväärin takana. Kuva: vänr./ltn. Pekka Kyytinen/ SA-kuva.

Koosteen hellyttävämpiä katkelmia ovat Toiviaisen nuorimmaisen, 3,5 –vuotiaan Jaakko-pojan terveiset isälleen rintamalle. Tammikuussa 1940 Jaakko liittää iltarukoukseensa pyynnön: ”Varjele rakas taivaan Isä meiän rakastaa issää, mutta ei tuhmia ryssiä!” Hieman myöhemmin Jaakko rukoilee, että ”ne tuhmat ryssät tulisivat kilteiksi ja menisivät kottiinsa.” Kun Jaakko kuulee, että hänen isänsä on ylennetty kapteeniksi, hän suuttuu kovasti ja sanoo, ”ettei meiän isä ole semmonen, eihän se sitten pääse kottiinkaa…”.

Viljam Toiviaiselle anottiin kevättalvella 1941 1. luokan Mannerheim-ristiä. Perusteluina mainittiin mm: ”Taisteli vaikeissa olosuhteissa koko sodan ajan, ja jonka henkilökohtaisen urhoollisuuden, taidon ja neuvokkuuden ansiota suurelta osalta on, että Kollaa kesti.” Mannerheim-ristin ritaria Toiviaisesta ei kuitenkaan tullut, koska talvisodan sotilasansioista niitä ei myönnetty lainkaan. Ilmeisesti jatkosodan alkaminen hautasi anomukset arkistoihin ikuisiksi ajoiksi.

Sotien päätyttyä Toiviainen toimi muutaman vuoden siirtoväen huollon palveluksessa, kunnes muutti Kuusankoskelle v. 1949 toimien vuoteen 1954 Kuusankosken seurakunnan taloudenhoitajana. Hän menehtyi kesken siviiliuransa vaikeaan sairauteen vain kuukautta ennen 60-vuotispäiväänsä.

Jos vielä hetken sallitte minun jatkaa tätä kirjallisuuteen perustuvaa talvisota-kuvaani, niin haluaisin todeta, että kaikkein kouriintuntuvimman käsityksen talvisodasta on antanut Pentti Haanpää teoksessaan ”Korpisotaa”. Tämä rivimiehen näkökulmasta laadittu kuvaus ilmestyi myöhäissyksyllä 1940. Kirjan tapahtumat noudattelevat Haanpään omia vaiheita rintamalla, mutta dokumentaarinen esitys se ei ole. Teosta on luonnehdittu Väinö Linnan ”Tuntemattoman sotilaan” varhaiseksi edeltäjäksi.

Haanpää ei yleensä antanut haastatteluja, mutta ”Korpisotaa”-teosta hän on kuvannut seuraavasti: ”Puolustustaistelu takasi suomalaisille eräänlaisen moraalisen ylemmyyden: vihollisen sotilaat eivät tienneet, mitä heillä teetetään ja mitä heille tapahtuu; meikäläiset sen sijaan tunsivat olevansa asialla. Kuopissaan kyyröttelevät sotilaat saattoivat olla köyhiä miehiä, joilla ei kenties ollut palaakaan sitä maata, jota he puolustivat. Luonto, vuodenajat ja kieli olivat kuitenkin ne perustekijät, jotka tekivät maan puolustamisesta yhteisen asian. Isänmaa-sana ei kuulunut sotilaan huulilta, mutta syvällä hänessä asui tunne, että hän oli tämän maan rintaperillisiä. Ilman sitä tunnetta pakkasta ja tykkitulen paahdetta ei olisi voinut kestää”, muotoili kirjailija Pentti Haanpää tuntemuksiaan talvisodasta.

Hyvät kuulijat, kesti lähes 60 vuotta, ennen kuin presidentti Boris Jeltsin tunnusti talvisodan aloittaneet Mainilan laukaukset Neuvostoliiton harhautukseksi. Suomalaisille tässä ei ollut mitään uutta, sillä oma lehdistömme totesi jo heti kyseisen provokaation jälkeen, että venäläisten väitteessä ei ollut mitään perää, koska suomalainen tykistö ei tuolloin olisi edes ylettynyt Mainilaan.

Neuvostolähteet ja monet länsimaisetkin tutkijat nimittivät pitkään talvisotaa paikalliseksi rajakahakaksi. Sitä talvisota ei todellakaan ollut. Se oli kahden valtion, pienen Suomen ja suuren Neuvostoliiton, täysimittainen sota. Neuvostoliitto keskitti Suomea vastaan kolmasosan kaikesta jalkaväestään ja kaksi kolmasosaa tykistöstään yksinomaisena tavoitteenaan Suomen nujertaminen ja valtaaminen.

Mitä meillä oli tätä ylivoimaa vastaan. Omia joukkoja ja ampumataitoisia miehiä oli kyllä kohtuullisesti, mutta aseita ja asepukujakin oli vain osalle. Suurin osa miehistä joutui taisteluihin omissa siviilikamppeissaan. Sotilaita heistä tuli, kun käteen annettiin armeijan kokardi ja sotaväen vyö. Aivan erityisesti mieleeni on syöpynyt eversti Matti Lukkarin toteamus, että sodan syttyessä Suomen kenttätykistöllä oli vain 270 000 ammusta eli saman verran kuin neuvostotykistö käytti kranaatteja yhden päivän aikana helmikuussa 1940. Panssarivaunuja suomalaisilla oli 13, kuulitte aivan oikein 13 kappaletta, kun neuvostojoukoilla oli panssareita yli satakertainen määrä. Mutta kuten tiedämme, puutetta korvattiin mm. polttopulloilla, jotka heitettiin panssarivaunun moottorin ilmanottoaukkoihin. Näin vaunu syttyi palamaan. Heitto edellytti kuitenkin suurta rohkeutta ja neuvokkuutta. Tämä ”Molotovin cocktailiksi” ristitty taisteluase kehitettiin Korialla pioneerikapteeni Eero Kuittisen johdolla.

Tämä pieni esimerkki kertoo meille jälkipolville sen armottoman totuuden, että Suomi joutui taisteluun häviämään tuomittuna. Puutteet korvasi kuitenkin järkkymätön taistelutahto. Kansa oli päättänyt taistella yhtenä miehenä kalleimman omaisuutensa, maamme itsenäisyyden ja kansalaisten vapauden puolesta. Syntyi talvisodan ihme. Onkin sanottu, että talvisodan torjuntavoitto on Suomen nuoren itsenäisyyden suurin saavutus. Kaikkialle maailmaan kiiri tieto suomalaisten uroteoista. Talvisodan aikana kävi konkreettisesti toteen Suomenlinnan Kuninkaanporttiin kirjoitetut sanat: ”Jälkimaailma, seiso tässä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraan apuun.” Tanakka lause on linnoituksen perustajan sotamarsalkka Augustin Ehrensvärdin tervehdys Suomen kansalle. Samainen herra vieraili muuten täällä Kuusankoskella 270 vuotta sitten ja piirsi paikkakunnasta ensimmäisen maisemakuvan, joka tulee nähtäville Kuusankoskitaloon ensi kesänä.

Hyvät kuulijat, tänä päivänä sotaa ei pääse pakoon, sillä se on lähes päivittäin silmissämme tehokkaiden tiedotusvälineiden toimesta. Harvemmin tulemme enää muistaneeksi, että sota on kuitenkin äärimmäisen intensiivinen kokemus: se nousee normaalista elämästä ja arjesta esiin dramaattisemmin kuin mikään muu asia. Ihmiset joutuvat sodassa tekemään toisilleen asioita, joita normaalioloissa pidetään rikollisina. Sodalla on kuitenkin omat lakinsa: tappaminen ja tuhoaminen ovat sodan arkea ja usein myös tarkoitus, jota on vaikea ymmärtää vaikkapa nykyisen Syyrian sodan kohdalla.

Kuten talvisodassa ja myöhemmin jatkosodassakin saatettiin huomata, että taistelujen keskellä sotilaat pystyvät huolehtimaan myös yhteisestä hyvästä. Tarkoitan tällä aseveljeyttä, toveruutta ja oman ryhmän keskinäistä yhteenkuuluvuutta. Nämä tekijät voivat yhteisessä hengenvaarassa saada muotoja, joita rauhan aikana ei juurikaan nähdä. Tämän hengen tuttuna ilmauksena syntyi vaatimus ”Kaveria ei jätetä”.

Arvoisat veteraanit ja lotat sekä kaikki te, jotka olette joutuneet elämään maamme sotavuosien poikkeukselliset olosuhteet. Haluan esittää teille meidän sotavuosien jälkeen syntyneiden sukupolvien nöyrimmät kiitokset siitä, että pelastitte maamme itsenäisyyden ja kansalaisten vapauden.

Eero Niinikoski