Armas Ihalainen: Ärhentely sopii ay-liikkeelle, ei kunnallispolitiikkaan

Tammikuun kipakka pakkanen ei haittaa kuusankoskelaista demarikonkaria. Armas Ihalainen muistaa hyvin sotaväkitalvensa 1955-56  Niinisalon ampumaleirin: pakkasta oli 40,2 astetta ja teltoissa nukuttiin. Kylmyyttä riitti myös ikäluokan loppusodassa Sippolan Hirvelässä. Lääkäri keskeytti sotaharjoitukset kovan pakkasen vuoksi.
- Kun palattiin sieltä Kouvolan kasarmille, piti kävellä hevosen reen perässä, kun jalkoja paleli. Matkaa kertyi nelisenkymmentä kilometriä. Ja se yleislakkotalvi oli kylmä. Että kyllä tähän on totuttu.

Ihalaisen päätä ei palele muutenkaan. Hän suomii reippaasti tuoretta Kouvolan valtuuston demariryhmää, joka päätti edellisviikolla halkaista valtuuston sosialidemokraattisen ryhmän kahtia ja viedä joukolta suurimman puolueen aseman.
- Ihmettelen suuresti varsinkin Päivi Kossilan sanontaa. Pienet on ympyrät, jos joku ilotulitus on suurimpana syynä, että lähdetään läpsimään. Kun puhutaan, että kouvolalaisille pitäisi jakaa palveluita tasapuolisesti, niin ilotulitus Inkeroisissa oli ihan paikallaan.

Takapakkia politiikassa ei kannata Ihalaisen mielestä ottaa liian henkilökohtaisesti. Hänellä itselläänkin on kokemusta sivuun siirtämisestä. Hän ratkaisi sen toisin kuin kouvolalaisdemarit. Tapauksesta tuonnempana, mutta tilanne oli vastaavanlainen. Tutun naispoliitikon "sortuminen" ryhmästä eroon tuntuu Ihalaisesta oikein pahalta.
- Ne on vaan nieltävä ja pysyttävä rivissä. Ei se siitä mihinkään muutu, jos me joka kerta otetaan nokkiimme ja viedään lelut pois.

Antti Koivistoa Ihalainen ei lähemmin tunne mutta arvelee, että piirin puheenjohtajuudesta on tullut tälle pakkomielle.
- Eihän ne paikat tahtomalla tule, ne saadaan äänestyksissä. Ihmeelliseltä tuntuu, kun juuri nyt sosialidemokraattien pitäisi kohdistaa voimansa yhteen eikä olla repimässä. Kun minut potkittiin ammattiosasto 19:n puheenjohtajan paikalta pois, minä jatkoin rivijäsenenä ja sain sen jälkeen luottamustehtäviä ehkä liikaakin.

Ihalainen toivoo, että Kouvolan sosialidemokraatit pääsevät keskusteluyhteyteen, kun laineet ovat tasaantuneet. Yhteishenki olisi tärkeää, kun joukot valmistelevat puoluekokousta ja puheenjohtajakisaa.
- Minä olen Jutta Urpilaisen kannalla. Hän on hoitanut hienosti ja tunnollisesti valtiovarainministerin tehtäviä. Tyttömäisestä käytöksestä häntä ei enää voi syyttää, ja EU:ssa hänet otetaan vakavasti. Mutta hallitusvastuussa joutuu kuuntelemaan arvostelua.

Antti Rinnekin on Armaksen mielestä hyvä kaveri, mutta ärhäkkyys sopii paremmin ay-liikkeeseen.
- Siellä on käsirysyä ja tappelua työnantajan kanssa. Mutta kunnan- ja valtakunnanpolitiikka vaatii maltillista asioiden hoitoa.

Luottamustehtäviä jonoksi asti

Ympäristön osuusliikkeen juoksupoikana toimiessaan Armas liittyi ensi kerran ammattijärjestöön.
- Menin Liikeväen liittoon. Mutta armeijan jälkeen pääsin yhtiöön töihin ja liityin heti Paperiliittoon. Syyskuussa 1960 liityin Sosialidemokraattiseen puolueeseen, mutta aate oli tullut tutuksi jo kotona isän kautta, vaikkei tämä koskaan ehdottanut puolueeseen liittymistä. Samaten appiukko antoi sosdem-mallia.
- Ensimmäinen lehti, jota olen lukenut kun lukemaan opin, oli Suomen sosialidemokraatti. Se tuli meille kotiin, ja minä luin siitä sarjakuvat ja vähitellen uutisiakin. Lehti tulee minulle edelleen - tosin nimensä useaan kertaan vaihtaneena.


Työväenliikkeen toiminta alkoi Armaksella vaalimainosten levittämisellä.
- Niitä vietiin Jaalaan ja haettiin yön pimeydessä pois. Olin järjestysmiehenä Kymin työväentalolla ja Sääksniemessä.

- Eläkkeellä olo on paras elämänmuoto, Ihalainen myhäilee tuttujensa kanssa kauppareissulla.

Ensimmäinen kunnallinen luottamustoimi Ihalaisella oli vesilautakunnan jäsenyys. Jossain vaiheessa hänestä tuli Kymintehtaan työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen, missä tehtävässä hän oli yli 30 vuotta.
- Ensimmäinen huomattava luottamustoimi oli toimia Kajanderin Unton varajäsenenä kunnanhallituksessa. Mutta kun Luoja on mukana näissä riennoissa, niin sairauskohtaus jätti Unton maantielle, ja minusta tuli varsinainen jäsen.

Kaupunginhallituksessa Armas Ihalainen toimi kahdeksan vuotta ja lisäksi 4 vuotta varajäsenenä.
- Sinä aikana minut nimettiin kaupunginhallituksen edustajana sosiaalilautakuntaan, ja siinä taisin olla 24 vuotta, talousjaoston puheenjohtajana. Siellä oli voimakkaita persoonia, mm. Paanasen Hannu ja Kähärän Pekka. Kähärän Kimmo taas houkutteli minut seurakunnan touhuihin ja sai asettumaan ehdolle kirkkovaltuustoon. Siellä olin kaksi kautta, ja sitten kirkkoneuvostossa ja taloudellisessa jaostossa. Kirkon touhuissa olin kaikkiaan 14 vuotta, yhdelle ihmiselle tarpeeksi.

Ay-liikkeessä pahimpaan aikaan

Hajaannuksen aika ay-liikkeessä sattui juuri Armas Ihalaisen ay-toiminnan ensimmäisiin aktiivivuosiin. Ammattiyhdistysliike jakautui SAK:hon ja SAJ:hin, ja Ihalainen päätyi jälkimmäiseen vaihtaessaan Paperiliiton vastaperustettuun Kuusankosken Paperityöntekijöihin. Hänet valittiin siellä puheenjohtajaksi - nuorena poikana. Samanlaista kohtaloa hän ei toivoisi kenellekään. Työpaikoilla johtohahmon oli hirveää olla.
- Yhdenkin kaverin kanssa toista tuntia kinattiin. Minä vartuin, että koska se lyö minua. Sitten hän lähti omalle työmaalleen. Siinä oli kaksi muuta kaveria jotka olivat kuunnelleet väittelyn ja sanoivat sitten, että "kyllä sinä ihan oikeassa olit". Silloin minun teki mieli lyödä, mutta maltoin.

Toisen liiton miehet eivät myöskään opettaneet Armasta uusiin työtehtäviin, vaan tämä sai opetella hartsiliiman teon itsekseen.
- Olin sitten jo massaosaston etumiehenä. Tehtäviin kuului päivystyskierto. Ylimestari tuli ja ihmetteli, kun kolmesta istuskelevasta miehestä yksikään ei vastannut soivaan puhelimeen. Ylimestari arvuutteli, kuka soittaa ja kertoi sitten, että soitto tuli hänen puhelimestaan. Ja lisäsi, että jos ei puhelimeen vastata, kaverit saavat lähteä. Miehet nimittäin tekivät minulle kiusaa, Armas puistelee päätään vieläkin.

Kymintehtaalla oli virallinen lakkokin Armaksen puheenjohtaja-aikaan. Armas oli neuvottelemassa asiasta Helsingissä työnantajaliitossa Hietasen Villen kanssa. Sovittelijana oli Rafael Rinne. Hänen ainoa ehdotuksensa oli: pankaa riita puoleksi.
- Seuraavana aamuna minua pelotti tulla tehtaalle, kun pienin korotus oli 5 penniä, toisilla ryhmillä muutama penni enemmän. Mutta kun pääsin töihin, sekä Paperiliiton että Paperityöntekijöiden jäsenet tulivat kädestä pitäen kiittämään. He ymmärsivät, ettei voitu nostaa vaateita, jotka oli alussa esitetty.

Tehtaalla Paperiliitto oli enemmistönä, Paperityöntkijät pienempi ryhmä. Ay-liikkeen kahtiajako kesti koko 60-luvun, mutta aikanaan haavat umpeutuivat ja sopu palasi työpaikallekin.
 - Minusta tuli aikanaan osasto 19:n puheenjohtaja, ja taisin olla siinä seitsemän vuotta.Vaalit olivat kyllä aika huvittava juttu. Jäseniä oli yli kaksituhatta, mutta kun vaali tuli, äänestämässä kävi 99. Vastaehdokas Halisen Pena ajoi autolla väkeä Kuusaanniemen portilta Yksysille - yhdistyksen toimitilaan. Hän sai noin 60 ääntä, minä vajaat 40. Tulos ei ollut imartelevaa, toiset junttasivat...

Löysityö sopi aikansa

Alussa Armas  Ihalainen oli Kymi-yhtiössä hartsiliiman keittäjänä. Hän piti työstä, vaikka se oli likaista hommaa, mutta kun se oli itsenäistä. Siitä Ihalainen siirtyi paperitehtaan hollanteriin ja massaosaston etumieheksi niin kauaksi aikaa, kun kolmoskone kävi. Sieltä hän siirtyi päällystyslaitokselle pastanvalmistajaksi.
- Se oli kaikkein paras homma, kun kone teki ja minä seurasin tietokoneelta. Suurimman osan 37 vuodesta olin keskeytymättömässä vuorotyössä. Kokemusta on töistä jokaisena vuorokaudenaikana.

Monet vuodet mies pystyi nukkumaan hyvin yövuoron jälkeen.
- Kun tulin aamukuudelta kotiin, saatoin nukkua neljään asti iltapäivällä. Mutta loppuaikoina kävi usein niin, että jos vaimo soitti kymmenen aikaan aamulla, niin minä en ollut enää kotona. Olin lähtenyt johonkin parin kolmen tunnin "yöunien" jälkeen. Kyllähän se rankkaa oli.

Terveys kesti kuitenkin hyvin koko työelämän ajan. Vasta eläkkeellä vanhuusiän diabetes ja korkea verenpaine ovat ilmestyneet.
- Täytän nyt 79 vuotta ja - täytyy puuta koputtaa - suht koht hyvässä kunnossa. Kuulon heikkenemistä kyllä tutkitaan parhaillaan - sain juuri kutsun kaupungin ostopalveluna tarjoamalle korvalääkärille.

Siirtyminen yhteiskunnan palveluiden piiriin yhtiön työterveyshuollosta vähän heikensi palveluita. Ihalainen tunsi henkilökohtaisesti yrityksen lääkäreitä, koska toimi heidän kanssaan Kymin Eläkesäätiön hallituksessa vuosia. Siksi asiointi terveyskysymyksissäkin luontui sujuvasti.
- Minähän olin kuin herran kukkarossa tuttujen lääkäreiden hoteissa. Antti Jokinenkin jätti kerran lähetteensä seuraavalle lääkärille avoimeen kuoreen ja minä kurkistin sitä. Siinä luki: "Tunnen potilaan muutenkin kuin asiakkaana, kyseessä on tosi sairaus eikä pinnaaminen", Ihalainen muistelee kommentista kiitollisena.

Rehellisyyttä Armas Ihalainen onkin pitänyt johtotähtenä kaikissa asioissa.
- Kun olet rehellinen, et joudu selittämään että tänään sanon näin ja huomenna toisella lailla. Pysyy vaan totuudessa, niin on helppo toimia.

Viipurin poikia

Armas syntyi Viipurissa vuonna -35, ja evakkoon lähdettiin samana päivänä kun Talvisota syttyi -39. Hänellä on samanikäinen sisko ja toistakymmentä vuotta vanhempi veli.
- Olen monta kertaa ajatellut evakkoon lähdöstä, että on se hyvä etten paljoa muista. Olen säästynyt monelta katkeruudelta. Äiti oli kyllä lujilla. Kahden viisivuotiaan lapsen kanssa lähti ja jätti keittiönpöydälle isälle lapun, minnepäin Suomea ollaan menossa. Että jos joskus löydät. Tammikuun lopulla isä löysi meidät Metsolahdesta läheltä Jyväskylää.

Talosta johon perhe ohjattiin, Armas muistaa isot torakkalaumat. Riihimäellä perhe taas asui ns. Pahvitalossa, jossa ei ollut seinissä eristeitä.
- Kun talvella illalla laittoi vesiämpärin lämpimälle hellalle, aamulla vesi oli riitteessä.

Joitain muistoja Armaksella on Viipuristakin. Syyskuussa -39 kaupungissa pidettiin paraati, jonka kärjesssä ratsasti Mannerheim. Yksi tankeista menetti toisen telaketjunsa ja syöksähteli holtittomasti kadulla, ja ihmiset pakenivat. 
- Äiti on kertonut, että minä olin ruvennut itkemään äitin kaulaa vasten ja pyytämään: "Mennään kirkkoon, tästä syntyy sota." Myöhemmin evakkoreissulla olin kolme viikkoa kovassa keuhkokuumeessa, ja muut pelkäsivät että kuolen. Jääpussien välissä minua viilennettiin. Kuten sanottu: hyvä etten kaikkea muista.


Isä Ihalainen oli sodan syttyessä valtionrautateillä konduktöörinä ja sodan aikana sotilaskuljetuksissa. Perheen lähtöpäivänä hän oli työmatkalla Helsingissä.
- Isä palasi reissusta yhdeksän maissa. Meidän evakkojuna oli seissyt samaan aikaan Viipurin ratapihalla, mutta kun junia oli useampia, isä ei löytänyt meitä.

Perhe pääsi jälleen yhteen ja muutti muutaman Riihimäen-vuoden jälkeen Kouvolaan isän työn perässä.

Armas muistelee lämpimästi vanhempiaan ja lapsuuskotiaan. Isä oli siis sosialidemokraatti - toisin kuin monet Kouvolan VR:läisistä. Hänellä oli kuitenkin työväenliiketausta: ollessaan kansalaissodan aikana Imatralla asemamiehenä hän liittyi Vuoksenniskan työväenyhdistykseen.
- Isä on syntyisin Leppävirralta. Kerran juttelin Lauri Ihalaisen kanssa, joka on Pihtiputaalta. Niillä seuduilla aate on vankkaa ja Ihalaisia paljon. Meidän ja Laurin suvuilla on varmasti jonkinlainen yhteys, kun mennään tarpeeksi kauas.

Ihalaisen äiti oli uskonnollinen.
- Mutta en kertaakaan nähnyt ristiriitaa isän ja äidin välillä siitä, että toinen oli demari ja toinen uskonnollinen. Isä vei äitiä potkukelkassa ottamaan kultapistoksia, kun hänellä oli reuma. Se oli molemmille rankkaa, mutta isä hoiti äitiä hyvin ja elätti perheen - äiti oli kotiäiti.

 Miä olen kuusaalain

Armas Ihalaisella ei ole tunnesiteitä varhaislapsuutensa Karjalaan, ja hän tuntee itsensä kuusankoskelaiseksi, paljolti siksi että elämänkumppani löytyi täältä.

- Kun  minä löysin sen yhden naisen - Hilkan - niin me menimme naimisiin joulukuussa -54. Se on ollut hyvä avioliitto. Kun Suomi sai itsenäisyytensä joulukuun kuudentena niin minä menetin sen. Ihan hyvä että menetin, ei ole moittimista, Ihalainen naureskelee.

Hilkka ja Armas Ihalainen

 - Nyt tulee 59 vuotta kun olen Kuusaalla asunut. Kyl miä piän itteeni kuusaalaisena. Pojat ovat syntyneet täällä, täällä on juuret järjestötoiminnan ansiosta.

Kuusankosken kehitys on Ihalaisen mukaan mennyt huonompaan suuntaan.
- Mutta täytyy ottaa realiteetit huomioon, maailmanmarkkinatilanne. Kun vitoskone pysäytettiin, se ajoi vuorokaudessa saman verran paperia kuin kasi ajoi tunnissa.

Kouvolan yhdistyminen on vielä kesken.
- Kun tämä sukupolvi, joka siellä nyt päättää, väistyy, niin nurkkakuntaisuuskin väistyy. Entiseen ei ole paluuta. Pikku hiljaa on opittava sanomaan, että ollaan kouvolalaisia.

Mutta kyllähän saa sanoa, että olemme Kuusaalta!
- Kyllä. Kyllä minäkin kun johonkin soitan, esittelen itseni että Kouvolasta, Kuusankosken kaupunginosasta.

Armas Ihalaisella on tänään rauhallinen päivä. Kotona Hilkka tekee taloyhtiön kirjanpitoa ja keittää kalasoppaa TS:n matalikolta haetusta kalasta. Kun se on nautittu, Armas tutkii Vanhainhuoltoyhdistyksen kokouspapereita. Hänet on aikanaan kutsuttu hallituksen jäseneksi - yhdistykseen ei voi kutsumatta liittyäkään.
- Huomisessa kokouksessa jatkuu uuden senioritalon suunnittelu. Ensimmäisen sijoituspäätöksen jälkeen selvisi, ettei parkkipaikan tonttia voikaan käyttää, kun siinä pitäisi siirtää 250 metriä viemäriä. Onneksi talon voi rakentaa viereiselle tontille. Taas tulee 26 uutta kotia vanhuksille lisää, ehkä jo vuonna 2015.

Ihalainen lähee Kuusankoskitalon nurkkauksesta tauolla olevan seminaariväen läpi. Joka askelella joku moikkaa.

Kuuntele Armas Ihalaista:

http://www.youtube.com/watch?v=79BNMrq7i9g

http://youtu.be/y_hFLYD5jDk

Mikä ihmeen Kuusas? Keskustelu jatkuu

- Eihän Kuusankoskea enää ole, nythän me ollaan kaikki Kouvolaa.
Tämän väitteen kuuli monet kerrat, kun kuusi Pohjois-Kymenlaakson kuntaa oli yhdistynyt yhdeksi Kouvolan kaupungiksi, uudeksi Kouvolaksi, vuoden 2009 alusta. Harva paikannimiä koskeva väite on yhtä älytön.

Kuusaan sillalla 60-luvulla

Paikka nimeltä Kuusankoski ei kadonnnut mihinkään vaikka yhdistyikin hallinnoltaan isompaan kokonaisuuteen. Eivät kadonneet myöskään Valkeala, Elimäki, Jaala, Inkeroinen, Anjala, Sippola, Keltti tai Ruotsulakaan. Anjalankosken tilanne oli alkuun aika hankala. Kun olimme tottuneet paikantamaan jonkin asian "Anjalankoskelle", vanhan nimen käyttäminen uudessa tilanteessa tuntuikin harhaanjohtavalta. Aluksi yriteltiin muotoa "entisen Anjalankosken alueella", mutta nykyisin puhutaan yhä luontevammin pelkillä kylän tai taajaman nimillä: Anjalassa, Myllykoskella, Inkeroisissa.

Arkipuheessa tuskin kukaan kuntaliitoksen jälkeen alkoi selvittää lähtevänsä Kouvolan Jaalaan mustikkaan tai Kouvolan Kuusankoskelle kenkäkauppaan. Media sen sijaan alkoi heti käyttäytyä ikään kuin kaikki seudun asukkaat olisivat kokeneet muistinmenetyksen eivätkä ymmärtäisi, missä on Repovesi, jos ei täsmennetä: Kouvolan Repovedellä.

Suomen kielen lautakunta, suomen kielen huollon virallinen asiantuntijaelin, oli huomannut saman pyrkimyksen muissakin liitoskunnissa ja antoi vuonna 2012 suosituksen, jossa moinen hypertunnontarkkuus halutaan karsia. Lautakunta pitää vanhojen pitäjänniemien puolta ja ehdottaa, että vältetään mieluummin uuden ison kunnan nimen käyttöä ja käytetään vanhoja kylän- ja pitäjännimiä, jos asia ei koske koko kunnan hallintoa. Tässä otteita kirjoituksesta, joka kannattaa lukea kokonaan osoitteesta

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=4478

Suomen kielen lautakunta suosittelee, että vanhoja kunnannimiä käytetään entisen kunnan alueista ja myös kuntien entisistä keskuskylistä, jos kylällä ei ole muuta nimeä. 

Entisten kunnannimien käyttö myös mm. yhdistysten, seurojen, yritysten, paikallislehtien, kirkkojen ja muiden rakennusten nimissä sekä kotiseututyössä ja tapahtumien nimissä on järkevää ja suositeltavaa. Paikannimet ovat osa asukkaiden identiteettiä. 

Paikannimen tärkein tehtävä on paikantaa kohteensa. Silloin on paras käyttää jo vakiintunutta nimeä, joka näkyy peruskartassa ja täsmentää sijainnin mahdollisimman hyvin. 

Uutta hallinnollisen suurkunnan nimeä tarvitaan vain silloin, kun kerrotaan koko uutta kuntaa tai sen kaikkia asukkaita koskevista asioista.

Kettumäeltä Kunnanpellolle päin

Kuusaankoski - Kuusankoski - Kuusaa - Kuusas

Kuusankosken kaikille tuttu nimimuoto on tämä yksi-a:llinen Kuusan...  Se taitaa kuitenkin olla muinaisten virkamiesten ja hallinnon edustajien keksintö. Kunnan nimeksi lyhyt-a:llinen muoto otettiin heti perustamisvaiheessa. Olihan sitä käytetty myös kreivi Mannerheimin perustaessa puuhiomon nimeltä Kuusankoski Osakeyhtiö.

Kuusankosken paikannimikokoelmassa arvellaan, että kosken nimeen, pitkä-a:lliseen Kuusaankoski-nimeen on antanut aiheen rannalla kasvanut pieni kuusi, kuusas. Taivututettaessa siis kuusas:kuusaan. Tätä muotoa kuulee edelleen asukkaiden suusta, jos he joskus katsovat tarpeelliseksi käyttää tätä paikkakunnan pitkää nimeä Kuusaan sijaan. Muutamissa paikannimissä näkyy vanha muoto karttoihinkin painettuna, esim. Kuusaanniemi, Kuusaanniementie, Kuusaanlampi.

Mutta mikä sitten on Kuusaa? Ja mikä ihme Kuusas? Kuusankoskelaiset kutsuvat omaa paikkakuntaansa Kuusaaksi aina keskenään puhuessaan. Mitä kauempana meistä keskustelukumppani asuu, sitä epätodennäköisempää on että hän tuntee maailmannapamme Kuusaan, ja sitä tarpeellisempaa on käyttää virallista nimeä. Tamperelaiselle kerrotaan: "Mä olen Kuusankoskelta." Mylsäläiseen voi jo luottaa, ja hänelle paljastetaan: "Miä oon Kuusaalt."

Mutta joissakin yhteyksissä Kuusaa ei tarkoitakaan koko paikkakuntaa vaan Kuusankosken keskustaa, Kuusaan puolta, erotuksena Kyminpuolesta tai Kymintehtaasta ja Voikkaasta. Silloin Kuusaa ulottuu Kuusaanniemen kärjestä pitkälle Rekolaan ja Mäkikylään, Tähteen rannasta Sommelon ja Kuusankoskitalon joenrantaan. Kuusankoski on nimittäin selkeästi kolmijakoinen paikkakunta - nykyisin kai sitten pitäjä. Kymijoki tekee pohjoisesta virratessaan rajun mutkan itään. Mutkan pohjoispuolella jää Voikkaa, keskelle muodostuvaan niemeen Kuusaa(n puoli) ja siltojen eteläpuolelle Kyminpuoli tai Kymintehdas - jota nimeä käytetään paitsi tehdas- myös asuinalueesta.

Joten jos keskustassa tai Melkunmäellä asuva kyläilee Kyminpuolella ja sanoo: "Miä lähen Kuusaalle", se voi tarkoittaa vain, että hän lähtee joen yli pohjoisempaan kaupunginosaan. Mutta jos kuusaalainen on käymässä Utissa ja sanoo lähtevänsä Kuusaalle, hän voi tarkoittaa, että lähteekin Niskalaan, Kyminpuolelle, siis mihin päin Kuusankoskea vaan. Voikkaalainen todennäköisesti sanoisi Utissakin lähtevänsä Voikkaalle.

Kuusaan urheilukenttä pellon takana, taustalla Kyminpuolta

Sivuhuomautuksena sen verran, että Kuusaan puoli - Kymin puoli/Kymintehdas -jako on ehkä peräisin tehtaiden perustamisen ajoilta, 1870-luvulta. Silloin Axel Wilhelm Wahren perusti puuhiomon Kymijoen etelärannalle ja nimesi sen Kymin Osakeyhtiöksi. Kreivi Carl Robert Mannerheim perusti puolestaan kosken pohjoisrannalle Kuusankoski Osakeyhtiön.  Tehtaita ympäröivä asutus sai nimensä niiden mukaan, voisi kuvitella.

Sitten on meitä, joille Kuusas on se oikea lyhenne koko paikkakunnan nimestä. En tiedä, millä perusteella valinta Kuusaa/Kuusas tehdään, ehkä se vain opitaan lapsena puheympäristöstä. Ainakin minulle Kuusas tarkoittaa koko Kuusankoskea, ei pelkkää Kuusaan keskustaa.

Jos tuntuu vaikealta, niin ei se ole. Pitää vain syntyä kuusaalaiseksi niin tajuaa ihan helposti.

Selitystarinoita riittää

Paikannimet kiehtovat, ja joskus akateemisesti koulutettukin henkilö hairahtuu omalta osaamisalueeltaan tekemään oletuksia, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Iitin kirkkopitäjän 475-vuotispäivässä esitelmöinyt FT Anna-Liisa Lehessaari kehitteli aivan uudenlaisen selityksen Kuusankoski-nimelle. Näin asian tiivisti Kouvolan Sanomat 3.6.2014:


Kuusankoski ja Kausala. Molempien nimet viittaavat Valkealassa ja Pohjanmaalla käytettyyn ilmaisuun ”olla kuusalla” eli olla selvillä jostain. Kuusa-sana perustuu ruotsinkielen kosa-sanaan, joka puolestaan tarkoittaa tietä, suuntaa, reittiä tai matkaa. Kuusankoski on risteyspaikka sekä vesistöille että Salpausselälle.

Paikannimitutkielmassaan Kuusalla ollaan!- Nimistön kertomaa Kuusankoskelta Lehessaari ideoi: Koskea ja paikkakuntaa tarkoittavassa Kuusankoski-nimessä esiintyy sana kuusa. Rinnakkaisesti on käytetty myös nimeä Kuusas, gen. vanhahtavasti Kuusahan, nykykielessä Kuusaan. Usein Kuusankosken paikkakunnasta puhutaan myös nimellä Kuusaa, joka kartalla tarkoittaa osaa Kuusaanniemestä.

Kuusa-aines tuskin viittaa Kuusankoski-nimessä kuuseen tai kuusamaan. Tuntuu oudolta, että komean kosken nimeämisessä huomio kiinnittyisi rantojen kasvillisuuteen. Jo paljon uskottavammalta vaikuttaa paikkakunnalla tunnettu tulkinta, että kuusa tarkoittaa koskessa olevaa suurta saarta - jollainen on myös Laukaan Kuusaankoskessa.

Oletan kuitenkin, että nimen sisällön avaa Valkealan murteessa tunnettu ilmaus olla kuusalla 'selvillä jostakin'; Saima luul olevans asiast kuusal. Sanonta tunnetaan myös pohjalaismurteissa, kuusa-sana juontuu ruotsin sanasta kosa 'suunta, reitti, tie'. Kuusankoski merkitsisi siis matkareitillä olevaa koskea - samalla tapaa kuin Matkuslampi on lampi jonka kautta matkataan.

Nimiselitys sopii hyvin Kuusankoskeen: kyseessähän on tärkeiden vesi- ja maareittien kohtaamispaikka. Laukaan Kuusaankoski sijaitsee samalla tavoin kulkemisen kannalta keskeisellä paikalla. Kuusaa-nimi löytyy myös Karjalan kannakselta Muolaasta, joka on yhtä lailla ollut tunnettu kulkureittien risteysseutu.

Suoraan kuusa-sanasta syntyneiksi voi katsoa nimet Kuusankoski, Kuusaa ja Kuusas. Kuusas vaikuttaa Kuusankoskesta muodostetulta lyhennenimeltä. Samalla tavoin -s-johdinta käyttäen on esimerkiksi Jyräänkeskestä muovattu Jyräs ja Iitin Kintahuonmäestä Kintaus (nykyään Verkkovuori). Toki Kuusas saattaa myös olla kuusa-sanasta johdettu alkuperäinen kosken nimi, johon myöhemmin on lisätty koski-sana. Kuusaa on samaa -a/ä-johtimella tuotettujen paikannimien sarjaa kuin esimerkiksi Kaukaa, Muolaa, Laukaa. Nimen pohjalta on sitten saatu Kuusaanniemi, Kuusaanlampi ja Kuusaankoski. Myös Laukaan Kuusaankoski-nimi liittyy kylännimeen Kuusaa (nykyään Kuusa).

- - - 
Tärkeidenkin paikkojen nimet voivat kuitenkin vaihtua. Kuusankoski-nimi on esimerkki tästä. Sana kuusa on yhä niin aktiivisesti kielenkäytössä olevaa ainesta, ja jäljitettävissä helposti ruotsiin, ettei nimi voi kuulua kaikkein vanhimpaan nimistöön. Näyttää siltä, että Kuusankosken seudulle on jossain vaiheessa saapunut skandinaavisten/ruotsalaisasuttajien aalto, joka on pyyhkinyt pois vanhaa nimistöä ja korvannut sen omalla nimistöllään. Tämä selittäisi myös sen, ettei Kuusankosken nimistöön kuulu hiisipaikkaan viittaavaa paikannimeä, vaikka olettaisi täällä olleen - kuten historiallisen Iitin muillakin kulmilla - omat hiitensä."

Tällaisia ajatuksia oli siis kehitellyt FT Anna-Liisa Lehessaari. Aidon kuusaalaisen on kuitenkin vaikea uskoa niitä monestakin syystä. Luettelenpa niistä päällimmäiset.

- Selityksissä on selitetty väärää sanaa. Kosken alkuperäisessä nimessä Kuusaankoski on sana kuusas/kuusaa (jälkimmäinen on taivustusmuodoista yleistynyt muoto), ei kuusa. Paikkakunnan viralliseksi nimeksi päätynyt lyhyt-a:llinen Kuusankoski on entisaikojen kirjureiden kirjoitusvirhe, joka ei ole vuosikymmentenkään saatossa pystynyt selättämään kuusaalaisten puheissa kuuluvaa pitkä-a:llista muotoa. Suomen kielen perusopinnoissa jo selviää, miten horjuvaa suomen kielen kirjoitusasujen luominen on sitten Agricolan ollut. Monta harmaata hiusta on tuottanut pitkien ja lyhyiden vokaalien erottaminen - ja usein se on pieleen mennytkin. Niinpä lausuttu kuusaa on helposti kirjoitettu kusa-asuun.

- Vai ei kosken nimeäjä voisi kastaa sitä rantakasvillisuuden mukaan, koska koski oli iso ja kuuset pieniä? Meillä oli lapsena Puistomaalla leikkipaikkana Leppäkerttukivi. Nimen annoimme yhden pikkuisen leppäkertun mukaan, jonka menoa seurasimme kerran porukalla hetken aikaa. Seuraavalla kerralla olikin helppo sopia leikit leppäkerttukivelle - ei haitannut vaikka leppis oli kooltaan ehkä miljoonasosa kiven koosta.

- Jos kerran kosken kuohujen olisi pitänyt päihittää kaikki muu nimenantoperusteena, niin miten Lehessaari päätyy etsimään motiivia sanonnasta "olla kuusalla"? Millä logiikalla virtaava vesi saisi nimensä siitä, että nimeäjä tunsi olevansa selvillä jostakin? Ja ennen kaikkea: 63 kuusaalaisvuoteni aikana en ole kertaakaan kuullut mainittua sanontaa, ja olen sentään saanut kuunnella töissä ja vapaalla tuhansien murteenpuhujien mitä moninaisimpia sanontoja. Väite, että "olla kuusalla" olisi edelleen ahkerassa käytössä, ei nyt vain ole totta.

- Samaan hengenvetoon Lehessaari päättääkin, että Kuusa-sana tulee ruotsin sanasta kosa 'suunta, reitti, tie'. Minne se selvillä olo nyt hävisi? Uuteen selitykseen tarvitaankin nyt ruotsalaisvaikutus kauan kauan sitten. Valitettavasti Lehessaari ei kerro, milloin täsmällisesti ruotsalaisasutus olisi pyyhkäissyt alueen yli. Skandinaaviseen vaikutukseen ei usko Saulo Kepsukaan, jonka väitöskirja Pohjois-Kymenlaakson kylännimet perustuu sentään paikannimistön tutkimuksen hallintaan. Monet hänen kollegoistaan osoittavat nimen tulevan kuusta tai kuusamaa merkitsevästä kuusas-sanasta. Kepsu muistuttaa alueen kuusivaltaisuudesta: lähellä sijaitseva Mörkölinjakin on nimetty synkkien kuusten mukaan.

Nimet antavat mahdottomasti hauskaa pohdittavaa. Hauskanpidon ja tieteellisen tutkimuksen välille on kuitenkin ymmärrettävä tehdä ero - ihan kaikkea ei kannattaisi lähteä olettelemaan vakavalla naamalla.

Kuusaanniemeä

Kirjoitin kymenlaakson murteen gurulle, murretyöni ohjaajalle, ansioituneelle paikannimien tutkijalle, filosofian tohtori Matti Punttilalle ja kysyin, mitä hän ajattelee toisen tohtorin, Anna-Liisa Lehessaaren väitteestä.

Näin Punttila vastaa:
Ja minä kun luulin, ettei tuollaisia selityksiä ole enää 1800-luvun alun jälkeen kirjoitettu. Fonetiikasta väitelleen pitäisi tietää, että on sellainenkin tieteenala kuin nimistöntutkimus ja että Pohjois-Kymenlaakson nimiä on tutkittu aika lailla (mm. Saulo Kepsu). V. 2007 ilmestyi myös Suomalainen paikannimikirja, jossa on selityksineen mukana suuri osa Lehessaaren mainitsemista nimistä (Laila Lehikoinen on kirjoittanut niistä aika monta). Kaisu Kuusinen (sittemmin Vainonen) on kirjoittanut jossakin (ainakin nimilipuissa) Kuusankosken-nimen Kuusas-taustasta.
Yhdessä asiassa olen kuitenkin Lehessaaren kanssa samaa mieltä: "Siitä on paljon harmia, että ihmiset selittävät nimiä, ja menevät vikaan, Lehessaari harmittelee."

Kiitos, Matti Punttila. Kouvolan Sanomissa ilmoittautui uusi Lehessaaren väitteitä epäillyt henkilö, joka näki muissakin esitelmän esimerkeissä tarkistettavaa. Hän kirjoittaa yleisönosastolla 6.6.2014 näin:

Ittejärvi Iitistä, Kuusaa kuusesta

6.6.2014 Filosofian tohtori Anna-Liisa Lehessaaren haastattelussa (Kouvolan Sanomat 3.6.) esitettiin tulkintoja joidenkin Kymenlaakson nimien alkuperästä. Lehessaari ei väitä, että hänen tulkintansa olisivat ehdottoman oikeita. Näyttääkin siltä, että monille niistä on löydettävissä perustellumpi selitys.

Nimistöntutkimus on mielenkiintoista, mutta ei mielikuvituksellista.

Esimerkiksi Urajärven aiempi nimi Ittejärvi ei suinkaan tule murteellisesta itte (itse) –sanasta vaan lienee kirjurin muokkaama asu nimestä Iittijärvi. Se puolestaan on yhteydessä Iitin varhempaan nimeen Iittimaa. Iitti on suomalaistettu muoto saksalaisperäisestä miehennimestä Id tai Ita.
Urajärven nimi tulee muuten tietä tai polkua merkitsevästä ura-sanasta. Kaakkois-Hämeessä ”ura” voi tarkoittaa myös veden uomaa tai ojaa. Molemmat tulkinnat ovat mahdollisia.
Kuusankoski taas tulee yksinkertaisesti sanasta kuusas, joka tarkoittaa samaa kuin puunnimi kuusi. Oikea taivutus olisi siis Kuusaankoski kahdella a:lla eikä suinkaan nykyinen virallinen muoto Kuusankoski. Lehessaaren esittämä tulkinta (”olla kuusaalla” eli olla selvillä jostakin) on vastoin nimistön synnyn periaatteita.
Valkealan nimi tuskin tulee Lehessaaren ehdottamasta oletetusta Valkeisjärvi-nimestä, sillä Valkeala on alkuperältään asutusnimi. Sen niminen talo on saattanut saada nimensä esimerkiksi poikkeuksellinen vaaleahiuksisen isäntänsä mukaan. Näin nimen tulkitsee Pohjois-Kymenlaakson nimistöstä väitellyt filosofian tohtori Saulo Kepsu.
Keltti puolestaan tarkoittaa suomen murteissa pintakerrosta ja kuorta tai toisaalta kuivaa, huonokasvuista maata. Jälkimmäinen merkitys lienee todennäköisempi selitys Keltin kylän nimelle.
Nimistöntutkimus on tavattoman mielenkiintoista, mutta ei mielikuvituksellista. Sen avulla voidaan selvittää monia unohdettuja asioita seudun historiasta. Suomalainen paikannimikirja (2007) antaa siihen hyvät lähtökohdat.

Petri Hiltunen, nimistöntutkija, teologian tohtori, filosofian maisteri, Kouvola

Lauttakatu

Sommelon takaa

Taivaallinen kirjastopalvelu

Pääkadun rakennuskantaa: Sutka

Kuusaan keskustaa 60-luvulla

Minna Metsärinteen Satumaa alkaa hahmottua

Valokuvaaja Minna Metsärinteen näyttelytilaan Kuusankosken Taideruukissa paistaa aurinko. Pimeän ja sateisen syksyn jälkeen aurinko lopulta oikeastikin näyttäytyy tammikuussa, Nuutinpäivänä, ja Taideruukin seinällä olevat kuvat loistavat värikkäinä. Aurinko paistaa Minnan elämäänkin. Tuorein valokuvanäyttely sai avajaisiinsa ison yleisön, joka innostui ostamaan töistä heti kahdeksan. Viikko avajaisista tauluista on myyty jo 11.

Minna on edelleen täpinöissään näyttelynsä vastaanotosta. Avajaisia vietettiin poikkitaiteellisesti. Näyttelyn pystytyksen keskellä Minna oli harjoitellut tanssija Janne Outisen kanssa tanssiesityksen, joka kertoi hänen elämästään. Askeleista ja taivutuksista näkee, että tanssitaito on tallella, vaikka Minna heitti balettitossunsa yhtäkkiä nurkkaan teini-iän kynnyksellä. Näyttelykuvat valitsi muotoilija, sisustustusarkkitehti ja kuvanveistäjä Stefan Lindfors. Hän kun on yksi Minna Metsärinteen työnantajista. Ja hyvä kaveri.

- Stefan ei valinnut esille pantavia kuvia paremmuusjärjestyksessä vaan sen mukaan, miten ne kertovat minun tähänastisesta polustani kuvaajana, Minna selvittää.

Tehtävä ei ollut helpoin mahdollinen - vaihtoehtoja oli alun perin 30 000. Minna raakkasi otoksista sadan kuvan setin, josta Stefan poimi seinille 38. Niissä on "sopiva sointu". Minna teemoittaa töitään. Eniten on mukana kuvia teemasta Kotiseutuni Kymenlaakso. Bella Italia -kuvissa on paljon Toscanan maisemia.  Henkilökuvia, Suomi-brändiä, perintietä kunnioittaen projektista joka alkoi vuonna 2011. Yksi tärkeimmistä on Satumaa eri muodoissa, mm. avajaisten tanssiesityksen musiikkina.
- Teeman "Kummallista" alla on omia löytöjä, hetkiä jotka ovat tulleet vastaan kävellessä. Mukana on myös joitain peilikuvista yhdistettyjä töitä, joista tulee vähän mystinen tunnelma. Eri ihmiset näkevät niissä eri asioita, ja niistä tulee useille kolmiulotteisuuden vaikutelma.

Metsärinteen reissunaisen elämä tulee esiin, kun hän kertoo, missä samantapaiset kuvat on otettu.
- Yksi on Svartholman merilinnoitussaaresta Loviisan edustalta, yksi Italian Positanon vuorenrinnettä ja yksi
Anjalan Ankkapurhalta. Merta, kiveä ja jäätä eri vuosiltakin, mutta vaikutelma on yhteinen.

Oma kamera käteen

Ensimmäisen järjestelmäkameransa Minna Metsärinne sai käyttöönsä vuonna 2007 mennessään Kymenlaakson opiston valokuvauslinjalle. Sitä ennen hän oli kuvannut satunnaisesti erinäköisillä pokkareilla. Äiti oli kuitenkin huomannut tyttären kyvyn nähdä ja tallentaa ja patisti paluumuuttajan kurssille.

- Opistolla sain käteeni ensimmäisen Nikonini, filmiä käyttävän, ja aloin ihmetellä aikoja ja aukkoja, että mitä näillä pitäisi tehdä.

Pian Minna osti oman järjestelmäkameran, nyt digi-Nikonin. Valokuvauksen linjan jälkeen, kesällä 2008 hän jo teki portfolion, jossa olivat mukana tärkeät teemat.

Opiskelu on jatkunut TaiKissa avoimen yliopiston kursseina ja Jyväskylän Aikuisopiston Valokuvaajan ammattitutkinto -koulutuksena.

- Siellä saan lisää teknistä tietämystä eri osa-alueista, studiokuvausta, arkkitehtuurin kuvaamista - on hyvä ymmärtää valokuvausta laajasti, vaikka kaikki siinä ei niin itseä kiinnostakaan. Nyt olen alkanut innostua myös henkilöiden kuvaamisesta. Minullahan on rakenteilla myös oma kuvausstudio Taideruukkiin. Se valmistuu kevääseen mennessä, ja sitten voin kuvata muotokuvia: ihmisiä, eläimiä...

Opinnot ovat vielä kesken, näyttötutkinnot puuttuvat vaikka perusopinnot valokuvaajan ammattitutkintoon on parin vuoden ajalta suoritettu. Mutta näyttelyitä Minna on pitänyt jo keskeisissä paikoissa: ensimmäisen Manskilla toimivassa Holvi-ravintolassa ja kauppakeskus Manskissa, Suomenlinnassa osana 300-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa, Katajanokan vankilahotellissa, Loviisan ranta-aitoissa osana kaupungin kulttuurivuotta, Kotkan valokuvakeskuksessa, Imatran taidemuseossa.

Valokuvaajaksi monen ammatin kautta

Metsärinne arvostaa sitä, että on voinut tehdä töitä monella eri alalla. Elämänkokemuksesta ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta oma näkemys valokuvaamiseenkin on kehittynyt. Moni tosin tyytyisi vähempäänkin kuin 45 työpaikkaan kokemuksensa kartuttamiseksi. Aikajärjestyksessä duuneja on mahdotonta muistaa siitä eteenpäin, kun Minna pääsi ylioppilaaksi Kouvonrinteen lukiosta, mutta pääpiirteittäin se meni jotenkin näin:

- Vuonna -89 muutin tuoreena ylioppilaana Helsinkiin ja menin opiskelemaan Malmin kauppaoppilaitokseen merkantin tutkintoa yo-myyntilinjalle. Samalla tein kaupan alan kassanhoitajan tehtäviä. Olin välillä Kouvolassa Vaakunassa keittiöapulaisena. Sitten taas Helsinkiin: yliopiston viransijaisuus Meilahdessa neurologian klinikalla mm. Jorma Palon tutkimusryhmän toimistosihteerinä. Oli hienoa, kun MS-taudin geeni silloin löydettiin.

Viransijaisuutta olisi jatkettu, mutta Minna oli käynyt parhaan kaverinsa luona Rovaniemellä ja ihastunut oloihin.
- Täällähän on ihana, välitön tunnelma. Opiskelijakaupunki, turisteja. Kylmää ja pimeää, hyvä meininki - mikäs sen hauskempaa, Minna nauraa.

Rovaniemellä Minna meni kauppaan kassaksi ja aloitti hotelli- ja ravintola-alan opinnot.

- Siitä sitten töihin Roi Pubiin. Yökerho, a la carte -puoli, pitseria, baari. Välillä oltiin iltakuudesta ravintolassa töissä ja sen perään aamuyöstä hampurilaisbaatrissa, jonne hoiperteli ne samat asiakkaat yökerhosta. Erittäin pitkiä päiviä tehtiin.

Rovaniemeltä Minna palasi Kouvolan kautta Helsinkiin, nyt Lapinlahden mielisairaalaan ylihoitajan toimistosihteeriksi ja kirurgian klinikan sairaala-apulaiseksi.

- Sitten tuli vartiointi-alan tehtäviä, ravintola-alan tehtäviä, elokuvamainontaa. Helsingin Messukeskus, Finlandia-talo, Kappeli-ravintola, töitä eri puolilla Helsinkiä.

Välillä Minna piipahti puolisen vuotta Espanjassa silloisen miesystävänsä kanssa.
- Aika suureelliset suunnitelmat meillä kielitaidottomilla, että perustaisimme tennisklubin. Onneksi se tyssäsi heti alkuunsa ja ryhdyimme vuokraamaan asuntoja turisteille. Seuraavalla kaudella se olisi voinut jo menestyä, mutta miehen kanssa meni sukset ristiin ja palasin Suomeen. Monta kokemusta rikkaampana, Minna virnuilee.

Jälleen kutsui elokuva-ala, sitten vartiointi ja taas elokuvamarkkinointi. Välillä oli kolme neljäkin työpaikkaa yhtä aikaa.
- Jossain vaiheessa tajusin, että nyt riittää. Kaikki illat ja viikonloput menivät töissä. Se uuvuttaa, Minna huomasi ja muutti Kouvolaan. Hän ryhtyi äitinsä työnantajaksi 2005 - äiti toimii kampaajana nyt Minnan pyörittämässä parturi-kampaamossa.

Äitihän se myös pani tyttären miettimään, mistä tämä todella pitäisi. Siinä vaiheessa löytyi Inkeroisissa toimiva Kymenlaakson opisto valokuvakoulutuksineen.

Minna löysi uudelleen sisäisen tanssijansa

Baletti verissä

Näyttelyavajaisten vieraat olivat todistamassa Minna Metsärinteen paluuta tanssin pariin vuosien jälkeen. Minna aloitti jo tyttösenä balettiharrastuksen Kouvolassa 80-luvun alkupuolella - omasta pyynnöstään. Ritva Ståhlberg otti tytön saman tien ryhmäänsä toiselle luokalle vain vilkaistuaan tämän olemusta.

- Ilmeisesti Kansallisoopperan baletin väkeä oli käynyt nuuskimassa meidän harjoituksiamme. Kun yhtenä keväänä päätin vain, että nyt tämä on loppu, opettaja kauhistui. Hän oli varma, että pääsisin oopperan balettikouluukin. En itse edes uskaltanut kertoa lopettamispäätöksestä opettajalle vaan panin äidin asialle, Minna naureskelee nuoruutensa orastavan teini-iän  äkkinäistä päätöstään.

Tanssi ei kuitenkaan ole lähtenyt Minnasta, vaikka Minna lähti balettitunneilta. Viime syksyn hän otti tunteja, jotta voisi tanssia näyttelyssään uuden tuttavuutensa, Janne Outisen kanssa. Balettitossut pysyvät jalassa edelleen, ja nainen nousee varpaittensa kärjille ammattilaisen tapaan. Esityksessä jalkineet vaihtuivat välillä korkokenkiinkin - lattarit eivät tossuissa taitu.

- Ihan kuin olisin herännyt prinsessa Ruususen unesta, kun aloin taas tanssia. Tanssi on ollut näköjään koko ajan kehossa, mutta nyt täytyi sanoa itselle, että hei herää, pahvi! Kevään mittaan aion jatkaa kansalaisopiston aikuisbaletissa. Ja Jannen ja minun tanssiteosta aiomme laajentaa ja esittää muuallakin.

Työtila-valokuvapuoti Taideruukissa kasvaa pian studioksi

Stefan Lindforsin kaveriksi Lapin yössä

Osan aikaansa Metsärinne työskentelee muotoilija Stefan Lindforsin assistenttina. Lindfors asuu Helsingissä, Metsärinne Kouvolassa, mutta asiat hoituvat etänä ja niin, että Minna ajaa kaupunkien väliä autollaan. Henkilökohtaisella avustajalla riittää askaretta luovan taiteilijan toimisto- ja talousasioiden kanssa.

- Avaan Stefanin postit, hoidan hänen yhteyksiään tilaajiin, osallistun myyntineuvotteluihin. Pidän yhteyksiä Tukholmaan, USA:han tai Filippiineille, joissa Stefan myös työskentelee. Stefan on omatoiminen, mutta silloin tällöin tulee puheluita tyyliin "mitä teen, läppäri putosi veneen alle", Minna kuvailee.

Todellisuudessa Minna tekee vielä paljon enemmän, hoivailee ja luotsailee esimiestään julkisissa tilanteissa. Kuusankoskitalossa vieraillessaan Stefanin tarvitsi vain huokaista "nyt mä tartten oluen", niin Minna jo kiiti sitä hakemaan ja toimitti juoman kaverilleen, jota stressasivat juuri silloin viimeisimmän työn asennushankaluudet.

- Tapasimme vuonna 2002 Rukalla mediatapahtumassa. Aluksi kauhistelin mielessäni tyypin kaljua päätä ja erikoista olemusta. Mutta kun hän avasi suunsa, vaikutuin hänen alustuksestaan. Olin kauhean penseänä lähtenyt koko tapahtumaan. Minulla oli takana neljä muuttoa ja ero, ja olin puhkipoikki kaikesta. Äitini melkein raahasi minut lentokoneeseen - hän sanoo aina ettei koskaan tiedä mitä voi tapahtua. Ja hän oli oikeassa.

Yhteistä puhuttavaa Minna löysi Stefanin kanssa elokuvanteosta, joka oli alkanut kiinnostaa myös Lindforsia. Tilaisuuden jälkeen meni aamuneljään ennen kuin Minna pääsi kunnolla juttusille "oudon tyypin" kanssa jossain Rukan hotellin pihalla. Ystävyys alkoi. Jossain vaiheessa Lindfors pyysi Metsärinnettä auttamaan nettisivujen loppuun saattamisessa. Siinä meni kolmen aiotun viikon sijasta 10 kuukautta. Aluksi Minna hyppäsi Helsingissä Kouvolasta, mutta viiden kuukauden jälkeen hän sanoi tekevänsä loput Kouvolassa.

Alkuvuodesta 2010 uusi sivusto lanseerattiin, ja työsuhde katkesi hetkeksi. Mutta kolmisen vuotta sitten Minna aloitti Lindforsin personal assistentina. Minnan kertoessa puhelin soi - Stefan kyselee ohjeita johonkin käytännön ongelmaan. Luottamus on vahva, ja Lindfors piti uuden näyttelyn avajaisissa hienon puheen Minnan tekemisistä. 

Minna pysyy nyt Kouvolassa
  
Vuosi sitten Metsärinne huomasi, että nyt on aika asettua vanhalle kotiseudulle. Parturi-kampaamo, läheiset ihmiset ja uudet työtilat Kymintehtaalla Taideruukissa sitovat häntä lujasti ympäristöön.

- Taideruukki on vallan loistava tila monenlaisille ihmisille. Vuosi sitten kun tulin tähän, täällä oli vain Vesa Parvisen taidetupa ja entisöijä. Sen jälkeen joukko on kasvanut 15:een. Vuodenvaihteessa tuli taas kaksi uutta ihmistä. Alakerran kirpputori tuo tänne paljon töppösiä, kaikenlaista kansaa. Osa uskaltautuu jopa tänne meidän kerroksiin.

Taideruukki on alkanut vetää yleisöä, vaikkei mainostamiseen ole juuri rahaa. Taiteiden yö toi ilmaiskuljetuksilla paikalle parituhatta ihmistä ja joulutapahtuma kahtena päivänä 600-700 kumpanakin. Ihmiset kiittelivät vireää tunnelmaa, uudenlaista yrittämistä tyhjentyneessä teollisuusrakennuksessa.

- Loppuvuodesta perustimme Taideruukki-yhdistyksen. Nettisivut ovat auenneet. Vuoden aikana aiomme järjestää 3-4 tapahtumaa - paljon uutta on vireillä. Tänä vuonna tulee Löysivapaa-tapahtuma, joka yhdistyy partiotapahtumaan. Taiteiden yössä elokuussa olemme taas mukana.

Metsärinne kiittelee UPM Kiinteistöjä, tilojen omistajaa, joka on kohentanut tiloja ja ympäristöä huomattuaan, että se kiinnostaa tulijoita.
- Se on rakentanut kaiteita ja portaita, maalauttanut tiemerkintöjä, avannut ja kunnostanut lisää tiloja ja paikoitusalueita. Paraikaa isoa tilaa pilkotaan pienemmiksi pitkässä siivessä tässä samassa talossa - saadaan taas uusia yrittäjiä taloon.

Yrittäjiltä eivät ideat lopu. Nyt kaivataan kahvila-ravintolaa, tiloja musiikin, tanssin ja teatterin esittämiseen - Vanhan paperitehtaan rakennuksen ruususenuni  on ohi. Paksut tiiliseinät ja koruttomat betonilattiat ovat muuttuneet puitteiksi tyylikkäälle mainostoimistolle, kodikkaalle käsityöpajalle, askeettiselle entisöintihuoneelle ja taideteoksille. Kuulostaa siltä, että tämä on vasta alkua.

 Kuuntele Minnaa
http://youtu.be/6l4QzseK-wA

http://youtu.be/fAlfQpHIj5I

http://www.youtube.com/watch?v=_69R-zQRacQ&feature=youtu.be
 

 
  

Paraskii sanoja! - Niemisten tyypillisiä lausahduksia

Murre antaa käyttäjälleen turvallisen tunteen. Samaa murretta puhuvat vieraatkin ihmiset ovat omaa heimoani, heihin minä kuulun tutulta kuulostavan puheen perusteella. Mutta heimoa ja paikkakunnan väkeä pienemmilläkin porukoilla on oma kielenkäyttönsä. Työyhteisöissä on tutut termit, joita muiden työpaikkojen ihmiset eivät edes ymmärrä. Kaveriporukoissa omat sanontansa, joilla vahvistetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Perheilläkin on oma kielenkäyttönsä, jota puhuja itse tuskin tiedostaa. Käytetään samoja sanontoja tietyssä tilanteessa. Tuntuu, että jotain jää puuttumaan, jos kysyn ”onko pakko”, eikä toinen vastaakaan ”pakko kun köyhän kuolema”. Kun aikaa kuluu, lapset aikuistuvat ja luovat omien kumppaneidensa kanssa uudenlaista puhetta, lapsuudenkodin sanonnat nousevat mieleen. Eivätkö kaikki sanokaan näin? Etkö edes tiedä, mitä ”pynnätä” tarkoittaa? Etkö arvaa, missä yhteydessä meillä aina lohkaistiin: ”Järjesty kun manulle illalliin”

Meidän perhe viljeli ahkeraan vakiosanontoja määrätyissä yhteyksissä. Valtaosa niistä on kaikille kuusaalaisille ja muille suomalaisille tuttuja. Mutta se, että juuri meillä sanottiin tietyissä tilanteissa juuri näin, muodosti meidän perheen oman mikromurteen. Meillä oli siskon kanssa riemastuttava, vuoden mittainen ajanjakso, kun muistelimme lapsuudessa kuulemiamme tokaisuja, joista suurta osaa olemme käytelleet isoinakin. Paluu lapsuuskodin kielimaailmaan toi pintaan jo unohtuneita muistoja. Tilanteen lisäksi muistaa äänet ja painotuksetkin.

Kotona käytellyt sanonnat kertovat siitäkin, miten meillä asioihin suhtauduttiin: ei ainakaan ryppyotsaisesti. Varma sloganvarasto pelasti myös, jos ei keksinyt tapahtuneeseen heti muuta kommenttia. Ihmetyttää sekin, miten pitkiä sanontoja viitsittiin käyttää arkipuheen lomassa, kun kaikki kuitenkin tiesivät, miten juttu jatkuu: Se on niin viksu että kun kolme kertaa selittää niin se kysyy jo että ”Hä?”

Suosittelen samaa itse kullekin; ryhdypä listaamaan teidän perheen suosikkeja, niin löydät paljon ihanaa vanhaa tuttua kerrosta muistoistasi. Tässä meidän perheen tyypillisyyksiä, joita tiputeltiin pomminvarmasti, suorastaan refleksinomaisesti, kun tilanne tai toisen sanat antoivat oikean signaalin.

Ruoan äärellä – ja vähän juomankin

- Ei se o tuohest minkää suu, kuului jos joku meinasi jäädä ilman toisten saamaa herkkua.

Kun joku perheestä kysyi, mitä ruokaa on tarjolla, jostain kajahti varmasti: 
- Teetä ja torvisoittoo!

Kahvia kaadettaessa joku, yleensä isä, kommentoi kaksiselitteisesti painottaen:

- Kahvi ku-pissa napsaa.

Kun ruoka oli kuumaa, Olli-setä neuvoi:

- Ohan sul pohjatuul nenäs alla.

- Kissankieli – reikäleivästä leikattiin pala reiästä ulkoreunaa kohti. Veskunasoppa – luumukiisseli/keitto. Pirana – puolukka-ruispuuro. Vasikanjuoma – kahvi jossa on runsaasti maitoa. Muurahaisenmunii ja sisiliskonmaitoo – risotto. Nötkötti – säilykeliha. Ananias – isän nimitys ananakselle.

• Huonommallakin myrkyl on kettui tapettu, Lasse-vaari kommentoi liian vahvaa kahvia.
  
  

  
  

  

  
  
  

  
  

  
  
• Niisthän se rahakin maksetaa, rauhoteltiin kahvinkaatajaa, joka pyyteli anteeksi kun kuppiin tuli poroja.
• Täält tulee kahvit sialle, vitsailtiin kun tuotiin päivänsankarille aamukahvit sänkyyn.
  

  
  

  

• Horaseppas, houna, kun mä turahutin, mummo kehotti kahvia tarjotessaan.

• Lukupalat – kahvileipää tarjolla yhtä monta palaa kuin pöydässä istujia.
• Sitkeää ja napsakkaa kun Hemskin muorin vehnäin.
• Musta leipä

• Tiunakkoo tettuulii! Vähän tiin on tantaa mut työn mie ten tentää. - Lapsi löysi setsuurinpalan.

• Syyää myö vanhat näit pehmosii – näin meilläkin sanottiin kun otettiin pöydästä parhaita paloja. Siinä viitattiin äidin kertomaan, että sodan jälkeen häissä vanhat ihmiset olivat leikanneet täytekakkua vaakasuoraan ja kommentoineet noin.

• Suolaa, suolaa, enemmän suolaa, lainattiin sirkus Papukaijan klovnin puheita kun siroteltiin maustetta ruoalle.
• Pistä sop-paa pip-purii, ettei se sop-pa hap-pane, kommentoitiin maustajalle valssin tahdissa, p:t pieruun tapaan paukahdellen.
• Hyhhyh kun on hyvää, irvisteltiin jos ruoka tai juoma maistui turhan erikoiselle.

• Tuu tii tu töötituu. Ahti Karjalaisen imitointivitsi eli two tea to 32.

• Syö niin että napa paukkuu/rutisee.
• Pootoori (toinen kupillinen)
• Paka paka pullaa, mesmeri mellaa, ham ham ham ham suukkii.
• Syäkäi nyt ja kylhän tyä syättekii.
  
  

  
• Loppasuu
• Vatta killillää.
• Ruoka lasehtii – sulaa. Toisiin ruoka kajettuu, toisiin ei – kertyy vartalolle.

• Onhan lasissa reunat, isä tokaisi jos toinen aikoi jättää hänen lasinsa vajaaksi
• Jahah, juotavata – kun tarjottiin miestä väkevämpää.
  Skoolatessa:
• Nehän ne ottaa kellä on! 
  
  

  
  

  

• Hyvästi, selvä pää! - Monet ovat yrittäneet oikaista: selvä päivä, mutta meillä se oli selvä pää.
• Kahvi ilman konjakkia on kaamea sotku! isä vitsaili jos pöydästä puuttui vaikka kahvipullaa.
• Se on nauttinu muutakin kun kansalaisluottamust, sanottiin humalaisesta.
• Törpötellä
• Hei sun heiluvilles!

• Viinissä on vettä taas. - Isän suomennos ”In vino veritas” -lauseesta.
• In konjak. - Isän versio incognitosta.

• Onks meiän suvus kukaa koskaa ollu humalas? pikkusisko kyseli äidiltä. Äiti sanoi, ettei ainakaan ole kuullut että olisi :)
• Joku humalassa kotiin tuleva kokeili hatulla: heitti hatun ovesta sisään, ja jos hattu pysy sisällä niin mieskin uskalsi mennä.

Mummon ruotsalaisuuksia ja muuta ulkomaankieltä

Impi-mummon puheessa oli paljon äännelainoja ruotsin kielestä. Ei mikään ihme, sillä kuusaalaiset kuulivat ennen vanhaan paljonkin ruotsia yhtiön johtoportaan perheiden suusta. Mummolle, ja vielä äidille ja isällekin ruotsista lainatut sanatr olivat arkimurretta, eivät mitään hienoa sanastoa.

• Kartiini – verhot. Rulkartiini – rullaverho. Tuuki – liina. Vakstuuki – vahakangas. Hantuuki – käsipyyhe. Nestuuki – nenäliina. Kahveli – haarukka. Talrikki/taltrikki – lautanen. Förkkeli – esiliina. Reta – kerma. Topata – kastaa pullaa kahviin. 
  
  
  

  

  
  
  
  Hustotetil? - hur står det till? Vaikka huru mykky. Ingentingen. Tjänare! Veska.

Japania:

- Jokohama humahuta. Kokosuku nai. Hui lai lee. Natisuta hetekata.

Hups, maitolasi kaatui!

Jos kävi moka tai tuli eteen tenkkapoo, tilannetta kommentoitiin esim. näin:

• Kaatuuhan ne valtamerilaivatkin, eikö kaarukki, Mankki? - Perustui jonkun tehtaalaisen sanomiseen.
• Siä olet ja sellain sullar.
• Minä olen ja sellain pöpertäjä/kopparakoura.
• Ens kipuvaa, sit putuvaa ja sit viäl ulvuaa – Hakalan porukoiden toruskelua.
• Men pipariks.
• Nyt tuli tupen rapinat.
• Johan nyt on markkinat!
• Ei tu keitää. – Tästä ei tule mitään.
• Ei tu kesää.
• Nythän se myrkyn lykkäs!
• Sattuuhan sit paremmissakin perheis.
• Voi veikkonen/veikkoset. Ei veikkonen!
• Nythän se myrkyn lykkäs.
• Ei hätiä mitiä.
• Ei mitiä hätiä, tässä on muistettu tätiä. - Loru joululahjan nimilapusta.
• Voi itku! - Isän sanonta.
• Voi veljet – ja margariinisisaret!
• Miä en ala!
• Ei päivää ettei vahinkoo.
• Voi yhlen kerran sin kanssais.

• Voi teittii sano isä ennen meittii.

• Teko ei ollu niin paha kun tarkotus.
• Meinas käy kivastee mut kävikii keljustee.
• Siin on naurussaa pitelemist. - Kun joku oli oikein pahassa tilanteessa.
• Nythän se tempun tek.
• Älä o moksiskaa/moineskaa.
  
  Temppu numero yksi mielipuolen askarteluoppaast: riippua silmäripsistä seinäpaperissa.

Olen unessa useasti...

• Suurkisa-asento/maaotteluasento, kun joku loikoili pitkällään.
  
  

  
• Johan hiljentys/Kaik vaikentus – kun lapsi lopulta nukahti.
• Se ei tiiä täst maailmast mitää.
• Miä otan tirsat/tupluurit. Menen pötköttää.
  
  

  
• 
  

- Me maate.
- Se käy mahasa vieree nukkumaa.
- Hiljast kun huopatossutehtaas.
- Tääl vaa maataa, sano emäntä kun silakkatynnyrii kurkkas. - Äiti sanoi tulessaan herättämään.


Liikenteen kohinaa

Unkarilaisvieraamme eivät uskoneet, että isä puhui suomea hoputtaessaan tyttöjä linja-autoon:

• Käyläh mäneh!

Mistä vaan ajopelistä saatettiin sanoa:

• Tälhän pääsee mutkast tietä näkymättömiin.

• On kierretty muutakin kun tahkoo, nähty muutakin kun nälkää ja syöty muutakin kun toisten eväit.
  
  

  

  Kyl tää aina kotiolot voittaa.

•  Ei se voitto mut se matkustamiin, perusteltiin Kaiku-kuoron kilpailumatkoja
  
  
  

  Isän vakiovastaus kysymykseen ”mihin tää tie vie”: "Eihän se mihkää vie, paikallaahan se pysyy."

  Sama kaava, jos joku kysyi tyyliin ”jos käännyn tästä vasemmalle, niin onko kirkko siellä”: "On se siel vaikket käännykkää."

  
  

• 

  • 
    
    Paskareissu mut tulipahan tehtyä.

Vanhan sedän ihmettelyä 40-luvulta: Miä ajoin Korian suoraa kolmeekymppii, ja joku hullu tul ja pyhkäs ohi!

Poika oli niin innoissaan kun pääsii riiuulle Elimäelle, että vaihtoi pyöränkumeihin uudet ilmat.

Mimmi-mummin heila mietti, menisikö Mimmin kanssa kihloihin vai ostaisi uuden polkupyörän. "Osta polkupyörä", Mimmi tuumi ja pani bänksit eli

• lähti läiskimää, lätkimää, lyllimää

• Nyt mennää eikä meinata.
• Otti ritolat.
• Lähti lipettii.
• Reissurelander.
  
  

  
  

  

Junanrataa ylittäessään isä katsoi ensin oikealle:

• Tuolt ei tuu.

Sitten vasemmalle:

• Eikä tuolt. Eihän sielt vois tullakkaa, sillonhan ne törmäis toisiisa.

Toinen versio samasta tilanteesta:

• Ei täst eilenkää menny junaa.

Kovasta vauhdista:

• Mahanalus jalkoi täys

• Niin että hippulat vinkuu.
• Aika kyytii

Ne käski meiät kylää

Meillä vieraita käsketään kylään, ei kutsuta, mutta sävy on silti yhtä kohtelias.

Isän tervetulotoivotuksia:

• Kaatuka sisää!
• Tervetuloo vaikka kuinka pienen lahjan kans!
• Teist on ja tasain vastus – harvoin käyville vieraille.
• Teist on ihan lähtemättömis.

• Tu äkäsää!

• Sehän on puhast lunta! Äiti perusteli, ettei vieraan tarvitse riisua kenkiä.

Erotessa tunnelmaa kevennettiin:

• Lähtö itkua vailla.
• Se läks kiivaast
• Se läks vihasee/vihasaa.

• Kun taas liikutte meilläpäin niin käykäähän ohi!
  

  

• Oli kiva jutella. - Pena Laineen Ollille, kun miehet olivat nukkuneet koko Lahden-vierailun ajan kammarissa.
  
  Kiitos nyt tästäkin vähäst.
• Mihkäs aikaa vieras olis kotoon jos nyt lähtis?

• Mie TAAS lähen. - Sanoi lähtijä, joka oli jo ollut vähän aikaa lähdössä.
• Tuli lähtö kun luteel.

• Sinne män ja mäkätti männessää. - Kun joku häipyi eikä takasin kaivattu.
  
  

Totuuksia kanssaihmisistä

• Noissa housuissa sykkii isänmaallinen sydän. Isän huomautus meille tytöille, kun vedettiin yöppärin housut melkein kainaloon asti.
• Terve alkoholinpuna poskil, isä kommentoi punaposkista ulkoilijaa.
• Olet siä käyny teerenpesän alla, isä kommentoi tyttären pisamia.
• Tol sataa sieraimist sisää, isä kommentoi pystynenää.
• Napaappaljaana – napa paljaana.
• Napa näkyy naapurii, naapurin pojat nauraa.
• Se on niin jellee.
• Se on pollee.
• Kikismies
• Palpankilli – kova puhumaan.
• Köpötin – kankeajalkainen.
• Se on kun paska rattaas – kaiken aikaa vaivoina.
• Mummon mussu ja taaton tassu ja äitin oma kulta.
  

  
  

  
  

  

   

  
  

  

  
  

  
  

  
• Pampukka

• Se on ollu ruoka-aikaan kotoon.

• Tuumahaaru

• Hauskan näköin naiseläjä
• Silmä jukelis
• Se käyttää lasei vaa näön vuoks.
• Mis mun on hattu hä? - Jos jollain oli hattu silmillä.
• Toises jalas oli tallukka ja toises ei mitää olukka.

• Se ei o ihan tarkka.
• Se on vähä tärähtäny.
• Jos on lusikal annettu, ei voi kauhal vaatia.
• Se on niin viksu että kun kolme kertaa selittää niin se kysyy jo että ”Hä?”
• Ton sie keksit näppäräst. - Jos tarjosi höhlää ratkaisua ongelmaan.
• Löytäähän se sokeakin kana joskus jyvän – kun joku yllättäen hoksasi vähän vaikeamman asian.
• Se nauraa vasta toisel seipääl – heinänniitossa hitaammin tajuavasta sukulaisesta.
• Höntti
• Sil ei hilsekää heilaha.
• Meni yli lipan.
• Se sotkeutuu omaa näppäryyteesä.
• Paraskin sanoja!
• Ei se häävi tarvi olla joka toisest pääsee sanomaa.
• Heppasa pappa
• Vormuvartalo
  

  
• Noin drumii meil ei tadrvita – serkkupoika isostasiskostaan
• Klani
• Varsinain epeli
• Huumormies
• Tokinain
• Kalpea kun kalkkilaivan kapteeni
• Se on niin mielin kielin – teeskentelee ihailua.

Tunteiden vietävänä

• Taitan tehtä tyhmyyten, kun pyytän neitiltä yhten suutelman.
• Ja me papit nauromma niin.
• Voi kun joku joskus jotaa, kun ei kukaa koskaa mitää, kun aina kaikki vaan!
• Kauheeta! Ei ollenkaan kauheaa vaan kamalan jännittävää.
• Pomo kahvitti (haukkui) sen perinpohjasest.
• Riita poikki ja voita välii.
• Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisest.
• Hui kun putkahin! Putkauttaa – säikyttää
• Ingen hämming
• Kurillaa - leikillään
• Leikki leikkinä mut pylly pois tyynylt.
• Jeskamandeera! Jestale!
• Ne on ronis – suutuksissa.
• Se on ihan pois päivilt/kauhkeissaa/nenä valkoseen.
• Aatoksissaa kun Anttilan mylly
• Ei saa sijojaa – on hermostunut

• Pöllämystyny
• Se on kun maasa myyny.

• Piruuttaa/koiruuksissaa
• Minuu niin kyllöittää/ miä olen niin saaneenain siit – kyllästynyt johonkin.
• Miä olen kurkkuain myöten täynnä.
• Minuu sapettaa.
• Se juputtaa.
• Minuu ottaa pattii
• Se viisastelee – vitsailee.
• Möllistää – näyttää kieltä
• Miä olen ihan naatti (väsynyt)

Ilman näitä ei selvitty päivääkään

• Olkai hyvä, sano Henner hevoselle.
• Hekkee, mestar. - Teitittelymuoto, kun sinuttelu ”ole hyvä” on pelkkä ”he”.
• Toi pois, sano maanmittar silakkakuppii. - Kun esim. lajiteltiin tai laskettiin jotain.
• Mie itte on pappilan musta sika. - Jos pikkulapsi halusi tehdä jotain itte.
• Siit se on eri, jos se on tuomarin härkä. - Tapa antaa periksi.
• Jännää hommaa kun lannanajo/järkihommaa kun kananhoito.
• Usot siä?
• Usko peli!
• Uskotko? Uskohan miä mitä kaver valehtelee.

• Ei kuunaa olis uskonu.
• Näkis vaa ja kuulis kohinan. - Jos ei ihan uskonut toisen puheita.
• Puhu siä, miä pitelen hevost.

• Miä arrrvasin ja miä harrrjasin monta kerrrtaa. - Kun äiti huuteli putsaamaan kengät sisään tullessa.
• Miäkö? Siä siä, ei täs teititellä.
• Reikä kun rengin pepus.
• Toi-toi-toi-toi Toikkalan ämmä. - Kun joku aloitti tyyliin ”se oli toi...”
• Kiusa se on pienempikin kiusa. - Esim. isä saadessaan lahjaksi kukkia.
• Yks puhe kun pokas. - Lupaus on pidettävä.
• Ei oo eikä tuu eikä teitä varten tilata. - Kun jokin on talosta loppu.
• Rahat tai henki! Ei o rahaa ja henkikin haisee.
• Pakko kun köyhän kuolema.
• Pakko ei o kun kuolla eikä sitäkää jos jaksaa hengittää.
• Järjesty kun manulle illalliin.
• Ei pysty kykenee.
• Äet hoe, Eljas puotti täin pattoo! Uo vaet, rupha se ol.
• Äet hoe, Eljas pissas maitotonkkaa! Uo vaet, siivilöiäähä se. - Nämä kuultiin, jos joku erehtyi huutamaan apuun ”äitiiii!”
• Eljas paljas pieras potkas kupparin ämmän kumoo.
• Taa taa Taneli, Tanelin jalkoja/munia paleli.
• Onks isäs lasimestar? Jos seisoi television edessä ettei toinen nähnyt kuvaa.
• En miä o koskah kuullukkah että sanan peräh pannah hoo! - Jos toinen aloitti, ettei ollut koskaan kuullutkaan...
• Äiti apteekissa: Olisko teillä jotain voidetta, kun pojallani on takapuolessa pieni finni? Poika viereltä: Vai viäl vinni kun on koko pers ruves! Jos joku mainitsi sanan ”finni”, sai kuulla koko tarinan tai pelkän ”vai viäl vinnin”.
• Kysyisin herra Iisakkiselta. - Esim. äiti aloitti näin kysellessään, milloin tytöt aikovat tulla kotiin.
• Älkäi kuulkai etteks työ, (mie olen pien ja pelkään viel).
• Jos et o kunnol, miä lyön sinuu heinäl. - Flirttiäänellä.
• Vie sie, mie vikisen, o vievinäs väkisin.
• Eddäs kehdaad! - lainatttiin vanhaa Suomi-Filmiä.
• Asiahan ei minulle mitään kuulu, mutta... - Lainattiin Pekka ja pätkä -elokuvaa, kun puututtiin toisen tekemisiin.
• Kun lakkaa satamasta, haemme lakkaa satamasta.
• Kun tänää sataa ja huomen sataa, niin se on jo kakssataa!-
• Johan sen nyt näkee sokea ottallaa.
• Tekeehän näit sokeatkin! Pentin oivallus, kun hän halusi kokeilla rottinkitöiden tekoa.
• Sil käy viuhka. - Jollain kävi tuuri.
• Ton kitalaki päivettyy. - Liiasta puhumisesta.
• Älä hupsi.
• Älä muuta viserrä.
• Kuinkas nyt suu pannaa? Kuis hurisee?
• On kun tikka puun kyles. - Pieni mies ison naisen rinnalla.
• Veiks kissa kielen?
• Kiertää kun kissa kuumaa puuroo.
• Tuo tullessas, vie mennessäs.
• Aina paree! - Jos toinen keksi paremman vaihtoehdon.
• Pal paree
• Ihlan mahloton.
• Pullikoia – panna vastaan
• Puljata – vaivalloisesta tekemisestä
• Ei tu kuulookaa.
• Kyllä jämpti on niin.
• Jos niiksee tulee.
• Avain jäi pianon päälle ylioppilaslakin viereen. - Piruiltiin jos joku yritti esittää liian hienoa.
• Viimenää kun löyty avain, niin avaimenreikä on hukas. - Kotiovea avatessa.
• Onks sul avain? Mul on ollu avain pikkupojast asti. - Isä vastasi näin joka kerta kun joku varmisti, että avain tuli mukaan.
• Ens rinnalle ja sit vasta ohi. - Isä Salmelle, kun kilpailivat ruskettumisesta.
• Se voittaa joka häviää. - Kun huomasi, että uhkaa hävitä pelin tai kisan.
• Isän vitsi: Kauko Kiito on menny naimisii Maija Mehun kans.
• Äiti ja Elvi olivat mökillä turvana, kun lapset kävivät iltapissillä ja lauloivat aina: ”Mä vartiossa seison nyt yössä yksinäin, vain taivaan tähti seurana on mulla...”
• Akan lillukat läks! - Isä kommentoi pihatöitään lainaten kuusaalaismiestä, joka raivasi puutarhaansa.

• Kaik män eikä viel piisantkaa.
• Voip olla. Eikhän. Näköjää. - Käytettiin itsenäisinä lauseina vastauksena toisen kysymykseen.
• Menenkö? Me JOS. - Tarkoitti ”senkun menet”, jos-sana lausuttuna painokkaasti.
• Lehaht kun varpusparvi. - ripulikakasta
• Löi vattan rikki.
• Siä sit et siihe kaki, mihkä siä kykistät. - Kun toinen ei osannut päättää.
• Äiti, miä kakinkin näin päin. - Kun vaihtoi suunnitelmaa.
• Yy kaa koo nee, istu isän polvelle. Äiti sano älä istu, isä sano istu VAA! - Kun mentiin järveen kastautumaan.
• Ensin mennään saunaan, sitten syödään vasta. - Aina kun mökillä oltiin menossa löylyihin.
• Onks sauna valmis? Onhan se ollu valmis jo monta vuotta, kuului isän vastaus joka kerta.
• Men saunaa kun kroppas sanoo. - Isän suomennos lauseesta ”Mens sana in corpore sano.”
• Hyvin menee mutta menköön.
• Potut pottuina.
• Pokko. - Hellittelynimitys pojalle.
• Kipases nuoremmakses. - Sanoja saattoi itse olla se nuorempi.
• Eikä ollu kehujatkaa kaukaan. - Kun joku kehui omia tekemisiään.
• Nyt rupes Lyyti kirjottaa.
  
  

  
• Pannaa haisemaa.
• Äiti, missäs isä on? Söi saippuaa ja halkes.
• Siin siä ole harvinaisen oikeas. - Myönteinen kommentti.
• Asia harvinaisen selvä. - Vähän kireä kommentti, kun toinen neuvoi liikaa.
• Ittekkää en olis paljon paremmin osannu. - Isän kehut jos toinen onnistui.
• Nyt menee hevosenleikiks.
• Tommosia movvikoita! - Matalalla äänellä, kun ihmeteltiin jotain erikoista.
• Etupäässä takapäässä – aina jos joku erehtyi hienostelemaan etupäässä-sanalla.
• Riippuu siitä mistä se roikkuu. - Vastaus kysymykseen, joka vaati vielä tarkennusta.
• Tillukoia. - Kävellä lattialla kaatuneessa vedessä tai jauho/multakasassa.
• Paistaa särkee – flirttailla
• Siin ei kauan nokka tuhise. - Se käy nopeasti.
• Ei o kiirettä, kunhan heti.
• Alta aikayksikön
• Sassii. Pikee pikee. Niinkun olis jo. - Nopeasti.
• Saat olla halleluja, että... - Varma että.
• Halleluja, saisinko veisata samasta kirjasta? - Kun halusi katsoa toisen kirjaa tai lehteä.
• Onko neiti neiti, vai onko neiti rouva?
• Ei käy, muuten kävis.
• Väril ei o välii, kuhan se on punain.
• Järkiää – kerta kaikkiaan, selvyyden vuoksi, pohdinnan jälkeen...
• Järin. - (ei) kovin
• Jonnii verran
• Tää päivä meni Punaselle ristille/Pelastusarmeijalle – hukkaan.
• Saako olla Sotahuuto? Kajauta menemään! - asukkaan vastaus Sotahuuto-lehteä kauppaavalle.
• Eiks sana kuulu vai eiks se vaan tehoa? - Jos ei käskyä toteltu.
• No tiä tahtos.
• Se siitä ja sen kestävyydestä.
• Jakkas(t). - Kunhan, jahka...
• En tullu siit hulluu hurskaammaks.
• Tasan tarkkaan.
• Heitti veivisä.
• Mummo heitti lusikaan nurkkaan. - Kuoli.
• Lapsosein. Maakari. Rötsö. Rateva. Katsie. Totues – vakavissaan. Mokoma, mukoma. Suijailla. Lankiaa – kaatuu. Metka. Venka. Murhavenka. Kekata. Hönätä – hoksata. Mojova. Hetsiltää. Tolviis, silviis, tälviis. Öylöön – eilen. Rypästä. Keija.

• Ei se o niin noko nuukaa.
• Kukas hullu se nyt olikaa/missäs hullus se olikaa? - Hullu on tässä = ihme.
• Nenä käkiää.
• Niinnoinnoin                                                               

  

  Kymintehdas Mäyrämäeltä kuvattuna

• Tehas – tehakses. Meidän taivutusmuoto isän työpaikalle.
  
• Onneks olkoo, vanhaks tulkoo, rikki menköö, revetköö. - Onniteltiin toista uudesta vaatteesta tai tavarasta.
• Puhu ittestäs vaa. - Kun toinen sanoi esim. että ”myö ollaa vähis varois”.
• Hartiat mattoo! - Koiran tai lapsen kanssa leikkiessä.
• Rautatieläisperheen lapsikatrasta huhuiltiin: anna aina rauha matkustaville! - Anna, Aina, Rauha, Matti, Kustaa, Ville
• Yritys hyvä kymmenen! - Kannustettiin jos vähän epäonnistui.
• Mitäs tää meriteeraa? - merkitsee
• Miä en ymmärrä mihkä miä repiäisin. - Kun oli liikaa hommia.
• Tää on yhtä hullunmyllyy.
• Tullaan tullaan, toimehen me tullaan, aina on markka kahviin ja pullaan. - Vastattiin kun joku huusi että tulka jo!
• Minä tunnen pappenheimilaiseni.
• Valmis kun Melper sotaa.
• Muija ostaa mööpelii vaikkei talos o viinan tilkkaa. - Isän kiusottelua, kun äiti esitteli esim. uutta kippoa.
• Kerta se on ensimmäinkii.
• Mitä isot eellä, sitä pienet peräs.
• Se on lujil. - Elämä on kovaa.
• Leikkii, lauluu, laskentoo, ympäristöoppii ja askarteluu. - Isän ja äidin käsitys lukujärjestyksestä.
• Koko konkkaronkka.
• Kas näin tekee osuuskauppaväki.
• Mitäs muuta, sano puotipoika ja taas pisti sokerpalan suuhusa.
• Omat eväät kun entisel kerjäläisel
• Jatkuval syötöl
• Ei siin on mitää vitsii ruveta... - Ei ole järkevää/mitään ideaa/ ruveta...
• Sa terveisii.
• Pannaa rahat poikimaa.
• Tot rahantuloo ei voi estää. - Jos sai jonkun pikkusumman.
• Ne elää varmal puheel. - Eivät ole naimisissa.
• Huomaa sen tyhmempikii.
• Jäi kun nalli kalliolle.
• Siin on vinha perä.
• Tulest siä tänne joka kaikki asiat tiiät.
• Hykieenisesti käsin koskematta
• Arvaa mitä. Lännes on itä.
• Ei maksa vaivaa. Siperian lakeus on suuri ja Sonja siellä lunta lapioi. Mut Sonjalla on hiton huono tuuri, kun tuuli aina uutta lunta toi. - Laulettiin kun joku teki lumitöitä.
• Hans vili vili vili pompompom.
• Duju daju?
• Kykkysillää. Lynkäsillää – nojaa kyynärvarsilla pöytään. Kylkimyyryy. Kelteisillää.
• Kun miä en o koskaa mitää sulle antanu... - Isä sanoi ojentaessaan esim. lattialta löytyneen kymmenpennisen.
• Ei suurin surminkaa
• Se on ihan onnen omiaa sille. - Juuri sopiva.
• Onnenpotku persuksiin, kun joku lähti esim. kokeisiin.
• Kahtee pekkaa. - Kaksistaan.
• Sanooks tää mitää sulle? - Ymmärrätkö tätä?
• Alko jyrkiät viikot ja reikäleivät. - Tammikuussa juhlapyhien jälkeen kokonaiset viikot ja reikäiset leivät.
• Men jauhot suuhu.
• Omal painollaa
• Luulo ei o tiedon väärtti. - Jos joku aloitti ”miä luulin...”.
• Jätti kun lehmä paskasa
• Siin oli enemmän onnee kun ymmärryst.
• Hiljaisuus, kuvaus, kamerat - nostakaa Tarzan puuhun.
• Esimmäksee
• Mult men ihan maku koko asiast
• Top tykkänää
• En saa ittestäin irti
• Määrääjätäti – Tytin määritelmä perheen pääemännästä
• Se saa syyä omii oksennuksiisa. – On ansainnut tilanteensa
• Sitä saa mitä tilaa.
• No jos ei seura kelpaa, niin... - Kun toiset eivät huomanneet tarpeeksi.
• Sulkeudun suosioonne.
• Oman onnesa nojas
• Jonkun kontol – Vastuulla
• Hyvä kun mikä
• Minäkö puhuisin käsilläni, ei sinne päinkään. - Sanottiin vilkkaasti elehtien.
• Ulkomaille Uttii
• Tulla hätii
• Äiti opetti aluslakanan petaamisen sairaalatyyliin.
• Iskä sanoi huvitelleensa nuorena poikana niin, että laittoi jalan peiton alta ulos, ja rupes palelemaan, niin nykäs sen takas.
• Aikapäivii (sitte)
• Kaaheen aakee laakee
• Isä sanoi äitiä emännäksi
• Asiat hollillaa