Hanna Lappalainen: Usein käynti optikolla auttaa

Hanna Lappalainen katsoo asiakastaan syvälle silmiin. Optikkona hän on tehnyt sitä niin Kuusaalla kuin kaukomaillakin jo vuosikymmeniä. Silmistä hän näkee paljon muutakin ihmisen terveydentilasta. Tällä hetkellä hän haluaa muistuttaa kollegoidensa kanssa, kuinka moneen elämänalueeseen silmien kunto vaikuttaa. Kunnon seuraamisesta vastaamme itse.

Tämä optikko on itse rauhallisuus tehdessään näöntarkastuksia työpaikallaan Kuusaan liikekeskuksen optikkoliikkeessä. Optikon ammattikuvaus latelee työntekijältä vaadittavia ominaisuuksia laidasta laitaan. Työ vaatii valon ja optiikan osaamista, teknisten laitteiden hallintaa, käsityötaitoja, liike-elämän taitoja. Ja jokainen optikolla käynyt tietää, että se vaatii myös psykologisia taitoja. Lappalaisen käsittelyssä uskoo helposti, miten silmäni voivat ja mitä kuuluisi seuraavaksi tehdä.

Silmäoptiikassa Lappalaisen työssä tärkeintä ovat näöntarkastukset ja oikeanlaisten silmälasien etsiminen asiakkaille. Koulutusaikana Hanna opiskeli perin pohjin lasien hionnan, mutta nykyisin linssit tulevat muualta valmiina.
- Sitten me täällä istutamme ne kehyksiin,Hanna Lappalainen kertoo.

Koulutus uudistuu kaiken aikaa

Piilolasitkin ovat optikon kanssa hankittavia varusteita - jos tämä on hankkinut piilolasikoulutuksen ja jos asiakas on yli 8-vuotias eikä hänellä ole silmäsairauksia. Hanna Lappalaisen opiskeluajoista optikon koulutus on muuttunut jatkuvasti - lyhentynyt mutta täydentynyt. Hanna valmistui 80-luvun alussa, ja sen jälkeen koulutus, oikeudet ja työnkuva ovat olleet jatkuvassa muutoksessa.
- Ensi jouluna valmistuvilla optikoilla on jo sellaisia valmiuksia, joita ei keväällä valmistuvilla vielä ole. Piilolasikoulutus, heikkonäköisten apuvälineiden sovituskoulutus ja -oikeus, tutkimustippojen käyttö kuuluvat  myöhemmin aloittaneilla peruskoulutukseen, Lappalainen täsmentää.

 Hanna Lappalainen on hankkinut täydennyskoulutusta työn ohessa. Piilolasikurssi tuli käytyä pian valmistumisen jälkeen, työterveyshuollon asiantuntijana toimimiseen oikeuttava koulutus myöhemmin. Kun optikoille vuonna 2011 alettiin järjestää lääkkeenmääräämisestä annetun asetuksen mukaista pätevöittävää lisäkoulutusta, ns. "tippakoulutusta",  Hanna oli mukana ensimmäisellä kurssilla.
- Siitä lähtien olen käyttänyt tutkimustippoja tarvittaessa, siis kun silmää tutkitaan tarkemmin. Sillähän voidaan tehdä terveysseulontaa - hakea poikkeavuuksia silmästä. Mutta kurssi ei tehnyt meistä silmälääkäreitä, optikko Lappalainen alleviivaa.

 Optikon vastaanotto voi paljastaa merkkejä piilevistä sairauksista

Optikon tarkastuksessa voi herätä epäilyjä tyypillisistä silmän ja koko kehon sairauksista. Top vitoseen ikääntyvässä silmässä kuuluvat harmaakaihi, silmänpohjan rappeumat, glaukooma, korkea verensokeri ja korkea verenpaine, jotka saattavat tehdä muutoksia silmänpohjaan ja etenkin sen verisuonistoon.
- Optikot eivät tee diagnoosia. Etsimme poikkeavuuksia normaaleista näkymistä, mutta lääkärin tehtävä on selvittää, onko kyseessä silmäsairaus ja mikä on sairauden laatu. Kyllähän me optikotkin paljon silmästä jo näemme, ja epäilyksen perusteella lähetämme sitten lääkärille, Hanna Lappalainen selvittää työnjakoa.

Harmaakaihi on siis yleisimpiä ikääntyneiden silmien vaivoja. Mutta se ei olekaan mikään verho, joka poistetaan leikkauksessa. Haarmaakaihi on samentumien kokoelma silmän mykiössä, ja rajankäynti siitä, milloin tilanne on kääntynyt kaihiksi, on tarkkaa.
- Mykiössä voi olla pieniä samentumia jopa syntymästä saakka. Jos ne eivät vaikuta näön tarkkuuteen, ei yleensä puhuta harmaakaihista. Rajanvetoa käydään silloin, kun samentumat alkavat alentaa näöntarkkuutta.

Harmaakaihi tulee lopulta kaikille, kun jaksaa odottaa, Hanna Lappalainen lupaa.
- Ellei se ole tullut seitsemänkymppiseksi mennessä, niin sitten kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluessa, kyllä se sieltä tulee. Sitten samentunut oma mykiö poistetaan, ja tilalle pannaan kirkas muovinen linssi.

Asiakasta voi neuvoa vaikka tekosilmän avulla.

Glaukooma puolestaan ei tule kaikille. Se on näköhermoa vaurioittava sairaus ja yhdistyy lähes aina liian korkeaan silmänpaineeseen. Silmänpohjan hermojen vaurioituessa näkökenttään alkaa tulla puutoksia, se yleensä kapenee. Hoitamattomana glaukooma johtaa ennen pitkää jopa täydelliseen sokeutumiseen.

Korkea verensokeri taas muuttaa silmän verisuonistoa. Se mm. lisääntyy, ja uudet suonet ovat herkkiä ratkeamaan. Tällaista silmää voidaan auttaa yleensä laseroimalla, jolloin verenkierto ja hapensaanti paranee silmän pohjalla. Kakkostyypin diabetesta sairastavista lähes kolmanneksella on arvioitu olevan jonkinasteisia muutoksia silmänpohjalla jo taudin diagnosointivaiheessa.
- Siksi optikon tekemät silmien terveystarkastukset auttavat löytämään myös diabeteksen, josta ihminen itse ei ole edes tiennyt. Epäilyttävien löydösten myötä ehdotan hänelle esim. terveyskeskukseen tai silmälääkärille menoa, sanoo Lappalainen.

Hanna tarkastaa näön mieluummin näillä koekehyksillä kuin isolla laitteella.

Anna silmillesi mahdollisuus

Moni kuusikymmentä täyttänyt on havainnut silmässään välähdyksiä, täpliä maisemassa ja hämähäkinseitin kaltaisia kuvioita ja saanut tarkastuksessa kuulla, että lasiainen on mahdollisesti irtaantunut. Usein se käy hallitusti ja jopa huomaamatta eikä vaikuta näköön sen enempää. Paljon harvinaisempaa on verkkokalvon irtautuminen, jonka moni kokee salamointina tai nokisateen kaltaisena näkökentässä ja tuntuu kuin osalle silmää olisi ilmestynyt verho. Tällaiset verkkokalvon ongelmat pitääkin sitten hoitaa ja nopeasti, usein leikkauksella.

Silmässä myös tapahtuu monenlaista ilman että ihminen välttämättä huomaa. Optikko Hanna Lappalainen toivoo siksi, että väki pitäisi huolta näöstään ja kävisi tarkastuksissa.
- Usein käynti optikolla riittää, hän lainaa Suomen Optisen Toimialan tunnuslausetta.

 Optikot korostavat, että heidän palvelunsa on osa terveydenhoitoa, ja muistuttavat silmien tarkastuksen merkityksestä ihmisten hyvinvointiin. Optisen Toimialan kampanja suosittelee, että silmät tarkastettaisiin vähintään kahden vuoden välein. Kun kuulee Hanna Lappalaisen analyyseja silmän kunnosta ja näköä uhkaavista asioista, uskoo helposti ettei kehotuksen taustalla ole vain liiketoiminnan kasvattaminen. 
Lisää aiheesta: http://www.optometria.fi/ 

Nuorena ihminen pääsee näkökyvyn seulontoihin esim. koulussa tai työterveystarkastuksissa.
- Jos nuorella on silmässä oireita, usein käynti optikolla riittää. Lasien käyttäjien kannattaa käydä tarkistuttamassa silmänsä parin vuoden välein. Yleisiä ohjeita ei voi antaa, koska tilanteet vaihtelevat kovasti yksilöittäin. Tarkemmat ohjeet juuri itselle saa, kun tulee tarkastukseen, optikko neuvoo.

Neljänkymmenen ikävuoden jälkeen kannattaa tarkistuttaa silmänsä vaikkei käyttäisikään laseja.
-  Silloin mm. silmänpaineet ja muut piilevät viat alkavat uhata näennäisesti terveitäkin. Niitä koetamme seuloa optikkokäynneillä ja selvitämme, onko tarvetta laseihin tai lisätarkastuksiin. Tahti riippuu silmäparista, ja jos tarve vaatii, ohjaamme lääkäriin, Hanna Lappalainen selvittää.

Sattuman sanelema optikko

Hanna Lappalainen kertoo päätyneensä alalle puolivahingossa. Myös hoitoala ja opettaminen näyttää kiinnostaneen Hannaa jo nuorena. Molempia hän nyt toteuttaa optikontyössään - opetusta tosin aivan yksilöllisesti eikä luokan edessä.
- Aloitin opinnot vuonna 1978 Helsingin IV sairaanhoito-oppilaitoksen optikkojaoston ensimmäisellä kurssilla. Opinahjoa järjesteltiin vielä uuteen uskoon, ja valmistuinkin neljä vuotta myöhemmin terveydenhoito-oppilaitokseksi muuttuneesta koulusta, Hanna naurahtaa.

Optikkoliike on ollut Lappalaisen työpaikkana jo opiskeluajoista lähtien. Samalla Silmäoptiikalla tämä haminalaistyttö on viihtynyt jo yli 30 vuotta, välillä sen eri myymälöissä, etupäässä Kuusaalla ja Kouvolassa. Kuusaan myymälän nykyinen paikka kauppakeskuksen sisällä on Hannan mielestä selvästi parempi paikka kuin huoneisto vanhassa keltaisessa talossa. Uudessa paikassa sisään tulee helpommin pistäytyjiä, kun ovi on apposen auki käytävälle.
- Kauppakeskuksissa liikkeet tukevat toisiaan, on yhteistä tilaa, parkkipaikka pihalla, samalla reissulla käydään ruokaostokset ja muut asiat. Kiitokset lahtelaisille, Hanna naurahtaa viitaten tapahtumasarjaan, joka poltti Yhdystalon ja purkautti keltaisen talon.

Sri Lanka, Venezuela, Kouvola - näkeminen on tärkeää kaikkialla 

Optikko Lappalaisella on kokemusta muustakin kuin Kuusaan liikekeskuksen sisäsiististä työstä kotikulmilla. Hän on mukana yhdistyksessä, joka tuo näkemisen mahdollisuuksia ennennäkemättömille joukoille ympäri maailmaa. Vision For All - yhdistys organisoi vanhojen silmälasien keräämistä ja viemistä kehittyviin maihin. Perillä yhdistys järjestää yhteistyökumppaneiden kanssa maan köyhimmillä alueilla näöntarkastuksia, joissa etsitään mahdollisimman sopivat lasit silmälasittomille.

- Etsimme heille sellaiset lasit, jotka auttavat heitä tulemaan toimeen. Eiväthän ne täysin kohdalleen satu, mutta lähtökohta on se, ettei heillä ole mitään laseja ja olisi ihan kiva jotain nähdäkin. Emme kuitenkaan kilpaile paikallisten silmälasikauppiaiden kanssa pyrkimällä syömään riisejä heidän kupistaan. Kohteenamme on aina väestönosa, jolla ei muuten olisi rahaa hankkia minkäänlaisia silmälaseja, Hanna Lappalainen kertoo.

Ensimmäisen matkansa Hanna teki ruotsalaisten mukana Venezuelaan. Suomalaisten kanssa hän on ollut kahdella reissulla Sri Lankassa.
- Suomalaisilla on tavoitteena tehdä matka tai kaksi vuodessa. Laseja meillä on, mutta raha ja aika rajoittavat. Meininki on se, että soittajat maksavat viulunsa - toki avustuksiakin olemme kustannuksiin saaneet.

Lappalainen on käyttänyt matkoihin kesälomiaan. Yksi reissu kestää pari viikkoa, ja noin puolet 1400-1500 euron hintaisesta matkasta kukin rahoittaa itse.
- Jos oikein tehokkaita olemme, saamme vietyä mukanamme kahden viikon lasit ja jaettua ne ihmisille. Pitempään ei kannata olla, koska lasit loppuvat kesken. Matkalaukkuihin kun ei mahdu mukaan otettavaksi määräänsä enempää, Hanna naurahtaa.

Tulos palkitsee työn tekijän. 
- Srilankalaisen kalastajan kasvoille nousee epäuskoinen hymy, kun hän yhtäkkiä näkee kauas: voiko tämä olla tottakaan? Eräs autonkuljettaja näki hyvin 25 senttiin ja sitä kauemmas huonommin... Tosin tiet ovat siellä niin heikossa kunnossa, ettei niillä voi kovaa ajakaan, mutta silti, autonkuljettajana! Kun vein hänet oikeanvahvuisten lasien kanssa ikkunaan, hän ihmetteli kuinka nyt näkyvät kaukaa autotkin, jopa puun lehdet. Hän oli vain tottunut ajamaan vaikka näki yhä huonommin. Ehkä hän ei ollut huomannut itsekään, missä kohdin oli ajanut vähän huonommin, Hanna naureskelee.

Työolot kehittyvissä maissa ovat niukat, eikä hotellimajoitukseksi kutsuttu yöpyminen saisi meilläpäin aina sitä ensimmäistäkään tähteä. Lappalainen ei valita. Hänestä työ siellä on kiinnostavaa, ja tuloksen näkee saman tien.
- Ihmiset tulevat jonottamaan parhaissa vaatteissaan. He lähtevät paikalta hymyssä suin. Se vain tuntuu hyvältä, Hanna Lappalainen kiteyttää.

Hanna on hurahtanut hassuihin kelloihin.

Nyt omenapuita leikkaamaan - Arja Sarkanen neuvoo

Oksasaksille töitä

Kevään paljas, lehdetön aika on käsillä, juuri oikea aika leikata omenapuu. Siinä tarvitaan kuitenkin asiantuntijan neuvot, sen verran älyä vaativasta operaatiosta on kyse. Tuttu puutarhurimme Arja Sarkanen lupaa apua ja kertoo aluksi, miksi omenapuut kannattaa keväisin leikata.
- Omenapuun latvuksen on oltava harva. Puussa olevat omenat kypsyvät paremmin, kun saavat valoa. Kun ilma pääsee kiertämään oksien välissä, puu ei ole niin altis taudeille ja tuholaisille. Omenarupi ja muumiotauti pysyvät loitommalla, jos oksisto on ilmava, Arja Sarkanen kertoo.

Oksarakenteen pitää olla sellainen, että on selkeä latvus ja oksat lähtevät kasvamaan sivulle leveissä oksakulmissa.
- Terävä, y:n muotoinen oksan ja rungon kulma aiheuttaa helposti sen, että oksa lohkeaa tullessaan täyteen omenia. Lähes suora oksakulma takaa sen, että oksa jaksaa kannattaa sadon. Pahimmillaan ison oksan lohkeaminen saattaa vioittaa perusrunkoa, Arja Sarkanen opastaa.

Jotta leikkausoperaatio ei olisi liian helppo, omenalajikkeet ovat kehittyneet puina eri muotoisiksi. Jotkut ovat luonnostaa pieniä, toiset lajiltaan jo harvempia. 
- Ihan ensin puuta kannattaa kiertää useaan kertaan ja tarkata, miltä se näyttää eri puolilta. Ideana on se, että puusta tehdään tasapuolisen näköinen, että joka puolelta on harvennettu saman verran. Alusta lähtien kannattaa kuitenkin pitää puut niin kohtuullisen kokoisina, että latva ei kasva taivaisiin. Kannattaa varmistaa, että latvastakin saa helposti poimittua omenat, puutarhuri Sarkanen muistuttaa.

Seuraavaksi kannattaa tarkistaa, miten oksat kasvavat. Jos ne hankaavat toisiaan, ylimääräinen oksa poistetaan.
- Se oksa pois, joka kasvaa enemmän puun sisään päin. Oksia voi muutenkin katkoa suhteessa latvukseen, niin että puulle tulee korkeutta enemmän kuin leveyttä.

Ei liikaa kerralla

Leikkaamaan kannattaa ryhtyä ennen kuin silmut puhkeavat.
-  Katsos kun silmut alkavat jo punertaa. Nyt on hyvä aika leikata. Pakkasella sitä ei kuitenkaan kannata tehdä, solukko voi silloin olla jäässä tai murtua. Leikataan nollalla tai plussakelissä, puutarhuri Arja Sarkanen täsmentää.

Jos oma omppopuu on kasvanut vuosia villinä ja vapaana, asiaan heränneellä harrastelijalla käy helposti mielessä, että saatetaan tilanne kerralla kuntoon. Ei näin, varoittaa puutarhuri.
- Jos vanhasta puusta ottaa pois kaikki haitalliset ristiin rastiin kasvavat ja toisiaan hankaavat oksat, puu kasvattaa tilalle vesiversoja. Ne ovat oksia, joihin ei tule omenia mutta jotka vievät puulta energiaa. Ne kasvavat tosi nopeasti, Sarkanen kertoo.

Vanha omenapuu kannattaa siis leikata vaiheittain. Esim. leikataan tänä keväänä vain kolmannes poistoista, jotka tekisi mieli tehdä. Seuraavana vuonna jatketaan, ja päädytään lopulta hallittuun muotoon ilman taistelua vesiversojen kanssa.
- Vanhasta puusta otetaan ensi pois kaikki kuivat risut, ja sitten harvennetaan se kolmasosa. Ei ole hyvä ottaa pois rungosta lähteviä oikein paksuja oksia - ne kannattaa hoidella pois jo nuorina, sanoo Arja Sarkanen.

Välineet teräviksi

Iso puu vaatii isot leikkausvälineet. Monta metriä korkea omenapuu saadaan hallintaan teleskooppivartisilla oksasaksilla.
- Siinä tarvitaan kyllä vähän hauista, että jaksaa vetää narusta. Tarvitaan myös hyvät, terävät raivaussakset. Siis terävät, koska tylsät sakset repivät puuta. Ja sitten on vielä hyvä olla pienet oksasakset viimeistelyyn. Ja joskus tarvitaan myös pientä puukkoa huolittelemaan leikkauskohtaa, jos ei siitä heti tule siisti ja sileä, Sarkanen luettelee.

Sentin oksakaulus

Kokonaan poistettavat oksat leikataan noin sentin päähän rungosta, niin että niistä jää ns. oksakaulus. Näin taudit eivät pääse suoraan runkoon leikkauskohdan kautta.
- Tärkeää muistaa sekin, että pitemmiksi jäävät oksat leikataan aina silmun yläpuolelta. Silmun valinnalla ohjataan uusi kasvu poispäin puusta. Silmun asennostahan näkee, mihin suuntaan oksa siitä aikoo kasvaa.

Omena ei pidä typestä

Jotkut neuvovat harjaamaan jäkälät pois vanhojen puiden pinnalta.
- Haittaakohan jäkälä mitään, Sarkanen epäilee.

Leikkaamisella ja harjaamisella ei pystytä vaikuttamaan sentään kaikkeen puun elämään. Jotkut omenapuut kukkivat vain joka toinen vuosi, mutta siihen ei saksilla muutosta saada.
- Toiset lajikkeet vain kukkivat ja tuottavat satoa harvemmin, Sarkanen kertoo.

Omenapuitakin voi lannoittaa, syksyllä.
- Tärkeintä on, että lannoite on typetöntä. Jos omenapuu saa paljon kevään typpipitoista lannoitetta, se kasvaa voimakkaasti mutta solukosta tulee hutera. Syyslannoitteessa puolestaan on puulle tärkeää ravinnetta kaliumia. Mutta omenapuut eivät ole kovan lannoittamisen ystäviä, Sarkanen kiteyttää.

Risua ja jäkälää

 Uusia omenapuun taimia ei vielä kannata käydä istuttamaan vaan odottaa kunnes routa sulaa. Tämänkeväisessä puutarhassa on todennäköisesti tähdellisempääkin tekemistä. Pitkä lumeton kausi ja välillä kovatkin pakkaset ovat aiheuttaneet yllättävän vähän murhetta pihoissa, mutta silti osa näkymästä voi olla kovinkin harmaata. Puutarhuri Sarkanen ehdottaa tarttumista haravaan.
- Jos nurmikko on harmaantunut, siihen on varmaan iskenyt jääpolte. Ei muuta kuin harava reippaasti heilumaan ja nurmikon pinnalle kyytiä. Juuret saavat happea, ja jääpoltteesta päästään eroon. Perään kevätlannoitus ja kalkki, jos ei ole vuoteen kalkittu, Arja Sarkanen muistuttaa.

Kaiken kaikkiaan puutarhat vaikuttavat säästyneen pahimmilta tuhoilta poikkeuksellisesta talvesta huolimatta, puutarhuri iloitsee. Nyt voi iloisin mielin keskittyä Kuusankosken puutarhayhydistyksen kevät- ja kesätapahtumiin.

Lauantaina 26.4. siistitään Kuusankosken vanhaa toria talkoilla.

Tiistaina 13.5. puutarhailta kirjaston väen kanssa Kuusankosken kirjastossa ja sen pihalla.
- Mehiläiset puutarhassa - mehiläishoitaja Jurie Schoeman kertoo mehiläisten hoidosta ja hunajan tuottamisesta.
- Olavi Niemi kertoo perinnekasveista.
- kasvienvaihtotori

9.-14.6. Kukkiva Kouvola -tapahtuma.
- Maanantaina ja tiistaina 9.-10.6. avoimia puutarhoja. Oman puutarhansa voi ilmoittaa kohteeksi puutarhayhdistykselle 4.5. mennessä.

Tiistaina 9.6. puutarhuri Minna Vanhala esittelee Kuusankosken Kirkkopuistoa.

Torstaina 12.6. kerrotaan esimerkein hyötykasveista kukkaistutuksissa Kuusankosken Viherpisteessä.

Lauantaina 14.6. Verlassa Patruunan pytingin puutarhan esittely.

Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Kuusasta ylävinkkelistä

Pilkan koulun pihalta

Kettumäeltä

Kustaankodin ikkunasta

Kettumäeltä

Sairaalanmäeltä

Mäyrämäeltä

Sairaalanmäeltä

Kirkonrinteestä

Kustaankodin parvekkeelta

Kotiseututalo arvorakennus kansainvälisestikin

Kuusankosken Kettumäellä piilottelee arkkitehtuurin helmi - ei vain kansallisen vaan kansainvälisen rakennustaiteen. Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema rakennus on sen verran katveessa ja keskustasta sivussa, ettei se itse pysty muistuttamaan merkityksestään ohikulkijoille. Harmittava on myös sen asema Kouvolan kaupungin organisaatiossa ja nettisivuilla. Huhtikuinen Sonckin salvos -seminaari Kuusankoskitalossa karsi väärät mielikuvat talon käytöstä ja vakuutti yleisön kotiseututalon huikeasta arvosta.

Kuva yhtiön korttisarjasta

Kulttuurineuvos Eero Niinikosken kertaus kotiseututalon historiasta nostatti hiukset pystyyn - talo on ollut uhanalainen turhan monta kertaa. Sonckin suunnittelema rakennus palveli ensimmäiset 40 vuottaan, vuodesta 1897, Kymintehtaan kansakouluna jyrkän kallion päällä Öljymäellä. Kun se ei enää soveltunut kouluksi, ja kun uusi tielinja vaati kallion räjäyttämistä sen alta, ilmassa liikkui monenlaisia ehdotuksia. Yksi niistä oli talon siirto metsästysmajaksi jonnekin Kymi-yhtiön metsiin.

Opetusneuvos Veikko Talvea saadaan kiittää tämänkin rakennuksen pelastumisesta. Tuolloinen Kymi-yhtiön tiedotuspäällikkö Talvi ehdotti vuorineuvos Karl-Erik Ekholmille, yhtiön toimitusjohtajalle, että "Norjalaiskoulu" tai "Mäkikoulu" lahjoitetaan Kuusankosken kunnalle. Kunnanvaltuusto hyväksyi tarjouksen yksimielisesti vuonna 1953. Mäkikoulun purku aloitettiin syksyllä 1956. Rakennustyöt Kettumäellä käynnistettiin välittömästi, ja keskikesään 1957 mennessä kotiseututalo tuli ulkoa päin valmiiksi. Sisätyöt siirtyivät seuraavalle vuodelle, jotta hirsiseinät ehtivät laskeutua ennen sisäseinien päällystämistä. Kotiseututalon vihkiäisiä vietettiin 14.9.1958. Siirto ja pystytys maksoi 8 miljoonaa markkaa - jonkin verran arvioitua enemmän. Vihkiäisjuhlassa kuitenkin vastustajatkin unohtivat moitiskelleensa hintavaa hanketta, Niinkoski huomatti esityksessään.

Kotiseututalo suljettiin pariksi vuodeksi 80-luvun lopulla korjausten vuoksi. Seuraavalla vuosikymmenellä Kuusankoski-Seura tuli taloon vuokralaiseksi ja alkoi järjestää sinne toimintaa. Jossain vaiheessa vapaapalokunta-aatteen väärin tulkinnut nuorimies yritti sytyttää talon tuleen - onneksi tuloksetta.

Väärät käsitykset oikaistiin

Tällä hetkellä Kettumäen arvorakennusta uhkaavat lähinnä virheelliset käsitykset sen merkityksestä ja käytöstä. Kuusankoski-Seuran varapuheenjohtaja Marjatta Huuhtanen - Sonckin salvos -seminaarin ideoija - ihmetteli, miksi Kouvolan virkamiehet antavat ymmärtää, ettei taloa käytetä. Kolme vuotuista juhlaa, näyttelyt, järjestöjen kokoontumiset ja vierailut kertovat hänen mukaansa talon elämän olevan pikemminkin vilkasta.
- Kuusankoski-Seura ei suinkaan järjestä tilaisuuksia itselleen vaan kaikille asukkaille, Huuhtanen torjui väärinkäsityksiä.

Toinen kaiken kulttuuritoimen yllä leijuva uhka ovat vuokrat. Seminaarin puheenjohtaja, professori emeritus Kari Immonen - Voikkaan poikia - vaati kulttuurin ja kaupungin kiinteistötoimen välistä yhteyttä katkaistavaksi.
- Jos kiinteistötoimi määrittelee kulttuurin harrastustilojen vuokrat, homma kaatuu siihen. Kaupungin tehtävä on  järjestää kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen taloon perusylläpito, Immonen vaati.

Kari Immonen karsi myös vääriä käsityksiä kulttuurin merkityksestä.
- Kotiseututalon arvoa ei vähennä se, että se on siirretty alkuperäisestä paikastaan ja on nyt eri käytössä. Sekin kaikki on rakennuksen kerroksellisuutta, osa sen historiaa. Kulttuuri ei ole jäännöserä. Se ei ole jotakin, jolle annetaan rahoitusta sitten, kun kaikki muu pakollinen on hankittu ja rahaa on jäänyt yli. Kulttuuri on tapa, jolla ihmiset ja yhteisö ovat olemassa, Immonen painotti.

Kotiseututaloa rasittava piirre on eräässä mielessä myös sen asema kaupungin organisaatiossa. Toisaalta onni, ettei se ole museo kaupungin määritelmässä jolloin se ehkä olisi päätynyt suljettavaksi museoverkkouudistuksessa. Mutta nyt sitä ei myöskään löydä Kouvolan verkkosivuilta kuin arpomalla. Silmille se ei netistä todellakaan hyppää.

Yleisöä hemmoteltiin 

Pakko myöntää kuusaalaisena ylpistyneensä, kun kuunteli seminaarin asiantuntijoiden tietopaketteja täkäläisistä rakennuksista ja kehuja arkkitehtuuristamme. Arkkitehti Rurik Wasastjerna esitteli meneillään olevan työnsä tuloksia - hän laatii kirjaa Kuusankosken rakennusperinnöstä - ja tuli samalla kertoneeksi siitä, miten yhtiön asuntotuotanto tuotti myös yhteisöllisyyttä asukkaiden keskuuteen.

Professori Pekka Korvenmaa Aalto-yliopistosta piti kattavan esityksen Lars Sonckin arkkitehtuurista ja henkilöstä. Viimeistään tässä vaiheessa ymmärsi todella Kettumäellä kohoavan rakennuksen kansallisen ja kansainvälisen arvon. Osastonjohtaja Mikko Härö Museovirastosta kertoi, että virasto voi hyvin tukea talon suojeluesitystä, mutta sille antaisi lisää pontta, jos talolle löytyisi lisää käyttöä.

Kuusankoski-Seuran tiedottaja Ulla Nikula esitteli talon historiaa kuvin. Näkymät alkuperäisellä paikallaan Öljymäen jyrkänteellä keikkuvasta koulusta todistivat oikeiksi Korvenmaan huomion, että Sonck halusi rakennuksiinsa dramatiikkaa. Uudet kuvat puolestaan kertoivat, että talosta pidetään huolta: terassi on jälleen turvallinen paikka kulkea ja ihailla Kuusankoskea uudesta kulmasta, ja puuosia osataan tehdä kuluneiden tilalle nykyäänkin.

 Uutta käyttöä ideoitiin

Sonckin salvos -seminaari keräsi lopuksi paneelilta ja yleisöltä tukun ideoita talon uusiksi käyttötavoiksi. Tässä listaa:
- järjestetään talossa tutustumisiltoja vasta paikkakunnalle muuttaneille ja esitellään samalla kulttuuritarjontaa
- Anjalan nuoriskeskuksen vanhan ajan koulupäivät kotiseututaloon
- tutustutaan koululuokittain roolileikkien tapaan entisajan koulunkäyntiin - onhan talo juuri pikkulasten kouluksi suunniteltu
- järjestetään kotiseututalossa infotilaisuuksia maahanmuttajille
- järjestetään tehdasmenneisyyden päivät kotiseututalossa - ensi vuosi on Euroopassa teollisuusperinnön vuosi
- lisää teatteriesityksiä - nyt myös talon sisälle
- järjestetään sotilaskirjallisuuden valtakunnallinen tapahtuma - kaupungissa jo dekkaripäivät ja sotilashistorian osaamista


Yhteenvedossaan Kari Immonen tiivisti kotiseututalon merkityksen paikkakuntalaisille: se ei ole rahaa nielevä hullutus vaan tärkeä yhteisen identiteetin muokkaaja.

Sonckin salvos -seminaarin järjestivät Kuusankoski-Seura ja Kymenlaakson kesäyliopisto

Näkymä kotiseututalon terassilta

Kuva: UPM, Kymin keskusarkisto

Ketjureaktio Kansantalon korttelissa, osa 2: Kaksi lopettaa, tilalle uusia

Kansantalon korttelissa kaksi yritystä myy hyllyjä ja rekkejä tyhjäksi ja aikoo lopettaa toimintansa. Muotitalon Raimo Laine ja Kansantalon pitkäaikaisin yrittäjä Jorma Kopra lähtevät eläkkeelle. Oranssit LOPPUUNMYYNTI-kyltit kertovat, että miehillä on pian takana pitkä ura ja edessä vieraaksi jäänyt olotila: vapaa-aika.

Kelloseppä Jorma Kopra saavuttaa tänä vuonna kaksikin merkkipaalua. Hän on tullut töihin isänsä kellosepänliikkeeseen 50 vuotta sitten, ja tänä vuonna hän täyttää 65 vuotta. Kaksinkertainen lupa lopettaa, voisi sanoa.
- Isä perusti liikkeen vuonna 1960 ja jätti sen minulle vuonna 2003, joten kymmenisen vuotta olen ollut tässä itsenäisenä yrittäjänä. Alkuunhan isän liike toimi Kymin ympyrän vieressä Väkevän liiketalossa, ja tässä Valtakadun liikehuoneistossa oli Oksasen kelloliike. Kun se muutti Yhdystaloon, isä siirsi kauppansa tähän. Kansantalossa on alusta asti ollut kelloliike tässä huoneistossa, Jorma Kopra kertoo.

Kelloseppä Jorma Kopra

Jorman isä Uuno Kopra oli saanut oppinsa kellosepäksi evakkopaikassaan Ilmajoella. Sillä kokemuksella hän sitten valitsi yhden kolmesta pojastaan työkaverikseen liikkeeseen. Alkuvuodet 60-luvulla tietysti opeteltiin puolin ja toisin yhdessä työskentelyä - olihan poika keskellä kuohuvaa teini-ikää.
- Isä ei laskenut minua opiskelemaan, ei edes oppikouluun. Opettaja Erkki Torniainen soitti hänelle monta kertaa ja kysyi, miksei Jorma lähde oppikouluun. Mutta isästä oli parasta, että siirryin 15-vuotiaana perheen liikkeeseen oppiin, Jorma Kopra muistelee.

Viisitoistavuotias Jorma ei osannut haaveilla muustakaan ammatista, joten turvattu työpaikka oli luonteva ratkaisu.
- Siihen aikaan oli tavallista, että vanhemmat määräsivät mitä lapsi tekee. Töissä isä myös päätti miten asiat tehdään, vanhan kansan miehiä kun oli, Jorma kertoo.

Kellosepän ammatti on ollut Kopran mielestä mielenkiintoinen, on saanut tehdä käsillä töitä.
- Rassasin ihan pienestä pennusta kelloja, ja siitä isä varmasti päätteli että sovin alalle.

50 vuodessa moni asia muuttuu. Kauppapaikkana Valtakadun liike on ollut erinomainen. Nyt kuitenkin Veturi on vähentänyt asiakkaita.
- Huomaahan sen väen vähenemisen, kun Veturiin on tullut tavallaan neljä uutta liikettä kilpailemaan meidän kanssa, Kopra huomauttaa.

Eläkkeelle Jorma Kopra lähtee innoissaan.
- Nämä viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet sitovaa aikaa, kun olen ollut tässä pääasiassa yksin. Asiakkaita tietysti tulee ikävä, tässä on käynyt niin kivoja juttukavereita joka päivä. Mutta minähän pääsen nyt itse tuttujen kanssa kulmille pyörimään, Kopra hymyilee.

Muotitalo on muistanut aikuiset naiset

Kauppakadullakin loistavat oranssit lakanat, Raimo Laineen Muotitalo lopettaa lähes 12 vuoden jälkeen kaupanteon Kuusaalla. Ennen vuotta -92 ja Kuusankoskelle tuloa Laineella oli toimintaa laajalti Etelä-Suomessa.
- Meillä oli isoja liikkeitä Helsingissä ja Lohjalla, kolme ravintolaakin. Vuonna -91 tehtiin konkurssi, ja sen jälkeen avasimme vaimoni Annikan kanssa Kuusankoskelle tämän naistenvaateliikkeen. Mutta nyt kun 56 vuotta olen tehnyt tätä työtä, se saa riittää, Raimo Laine kertoo.

Muotitalon kauppias Raimo Laine

Asiakkaita tulee sisään tasaiseen tahtiin. Liikkeeseen houkuttelevat tietysti halvat loppuunmyyntihinnat mutta myös mainio sijainti ruokakauppojen tuntumassa. Joku pistää päänsä ovesta ja kysyy, saako ulkona olevasta korista ottaa henkareita. "Niin paljon kuin jaksat kantaa", Laine vastaa.
- Täällä on ollut erittäin mukava tehdä kauppaa. Asiakkaat ovat tosi reiluja ja asiallisia ja ostavat silloin kun tarvitsevat, Laine luonnehtii.

Muotitalosta on saanut naisten vaatteita takeista juhlamekkoihin. Vain alusvaatteita Laineet eivät ole myyneet.
- 119 neliötä eivät yksinkertaisesti riitä siihen, että tarjoaisimme kaikkea naisillekaan. Me olemme keskittyneet aikuisten naisten vaatteisiin, koska muut myyvät lähinnä nuorisolle, Laine kertoo.

Muotitalo on auki ehkä pääsiäiseen, ja sitten yrittäjille koittaa vapaus.
- Se tuntuu erittäin hyvältä, koska on muutakin elämää kuin työnteko. Nyt ehtii tavata lapsenlapsiakin, Raimo Laine iloitsee.

Torin laidalla jo pakkaillaan

Foto Mikaelin takahuoneessa vanhan torin laidalla yrittäjä Tapio Ojanperä käsittelee juuri ottamaansa asiakkaan passikuvaa ja lupaa, että se on poliisin hallussa ennen kuin asiakas poistuu ulko-ovesta. Niinpä, hetken kuluttua poliisi kuittaa tekstiviestillä saaneensa kuvan, jonka viimeinen käyttöpäivä on syyskuussa. Ojanperällä on mielessä paljon muutakin kuin passikuvien otto, kun hän pääsee kohta muuttamaan Valtakadulle nykyisiin käsityöliike Ansun tiloihin.
- Uuteen paikkaan saan kaksin verroin tilaa. Kaikkeahan täällä vanhassakin on pystynyt tekemään, mutta ahtaammin. Uudessa paikassa minulle tulee Sonyn kameroita myyntihin ja kaikkea muuta vielä lisäksi: paitojen painamiset ja tarraan tekemiset, mies luettelee vahvasti pohjanmaalaisittain murtaen.

Yrittäjä Tapio Ojanperä

Foto Mikaelista on jo nyt saanut henkilökuvia lapsikuvista sukukuviin, hääkuvista muotokuviin. Nyt Ojanperä ideoi uudenlaisia tuotteita, myös asiakkaan omien kuvien pohjalta, ja mielikuvitus pulputtaa lisää kaiken aikaa. Voi olla, että tänä keväänä kameran kanniskelu linturetkillä ei mahdu ohjelmaan ennen kuin tavarat on saatu järjestykseen uusissa tiloissa. Kesälomankin Tapio Ojanperä aikoo pitää, jos muistaa. Pari viikkoa ehkä.

Muotitalon tilalle tulee Ansun käsityöliike.

Kelloliikkeen tilalle tulevan yrittäjän kanssa vasta neuvotellaan.

Ansu muuttaa Kauppakadulle.

Ketjureaktio Kansantalon korttelissa, osa 1: Ansu laajentaa

Kuusankosken keskustassa Kansantalon korttelissa tehdään muuttoa -ainakin kolmessa yrityksessä. Kopran kelloseppäliike lopettaa, samoin Muotitalo Raimo Laine Kauppakadun puolella. Käsityöliike Ansu sen sijaan laajentaa ja tarvitsee siihen isommat tilat. Se muuttaa Valtakadulta Muotitalon tiloihin. Vanhan torin laidalla Foto Mikaelissa odotetaan, että Ansu pääsee siirtymään, sillä Tapio Ojanperän valokuvausliike on tulossa sen tilalle. Pikapuoliin lisää kolmesta muusta, mutta nyt väri-iloa pursuavaan Ansun käsityöpuotiin.

Käsityöliike Ansun omistaja Anna-Liisa Juusela pyörittelee päätään - itselleen. Hän on muuttotouhuissa ja pitää peukkuja, että Muotitalo saisi tyhjennnettyä liiketilansa jo pääsiäiseen mennessä. Kymmenenä viimeisenä yrittäjävuotenaan Ansu ei aio jäähdytellä. Hän toteuttaa monivuotisen ideansa erilaisesta käsityökaupasta.

Anna-Liisa Juusela

Liikkeessä ei vielä huomaa mistään, että muutto on edessä viimeistään vapun jälkeen. Ansu vakuuttaa, että muutto käy nopeasti, kun seuraava liiketila tyhjenee.
- Onhan minulla yöt aikaa, ja mies ja pojat auttamassa.

Nykyinen liike Valtakadulla on erinomaisella paikalla, mutta sinne eivät Ansun ideat enää mahdu.
- Tilat ovat liian pienet, tätä ei voi laajentaa eikä tässä kehity. Kun neliöitä on vain 70, en saa tavaroihin järjestystä, Ansu sanoo määrätietoisena.

Perusjuttujen rinnalle erikoistuotteita

Liikkeen joka nurkka on tehokkaassa käytössä, eikä satunnainen kävijä osaa toivoa mitään lisää. Ansu itse tietää paremmin. Tavallisen rinnalle on tulossa helmiä.
- Peruslangat minulla on, nyt tarvitaan erikoislankoja. Perusnapit on, nyt hankitaan erikoisnappeja. Perusvetoketjut on, pian meiltä voi ostaa pitsisiä vetoketjuja metritavarana. Niitä ei nykyiseen  kauppaan mahdu.

Erikoistuotteilla päästään toteuttamaan uusia villityksiä, joita Ansu nappaa asiakkaiden puheista, jatkuvasta alan opiskelustaan, maahantuojien vinkeistä ja omasta päästään.
- Nyt aion opetella hookingin ja pitää siitä syksyllä kursseja uudessa liikkeessä. Siinä neulotaan koukkuneulalla erikoiskankaaseen, ja sillä syntyy mitä vaan sisustustarvikkeita - pöytäliinoja, tabletteja, tuolinpäällisiä, käsilaukkujakin.

Nauhavalikoimakaan ei nykyisellään riitä tuunaajille, joita on paljon.
- Minulla on satiininauhaa, nyöriä, puuvillanauhaa. Uuteen paikkaan tulee paljettinauhoja, viimeistelyyn tarkoitettuja nauhoja - jos minä en keksi hankkia, niin asiakas kertoo mitä puuttuu ja se hankitaan, Ansu suunnittelee.

Pari kolme vuotta sitten suurta huutoa olivat ekologiset langat - hampusta, bambusta, jopa maidosta tehdyt. Nyt ne ovat poistuneet valikoimista liian kalliina.
- Noista vain bambu on jäljellä. Sen rinnalle ovet tulleet puuvilla, alpakka ja merinovilla. Sukkalankojen ykkönen on aloe vera. 


Perinnettä nykyaikaan

Liikkeen seinällä on valikoima muliinilankoja ristipistotöihin. Anna-Liisa Juusela sanoo, ettei perinteinen käsityö ole erityisesti huudossa nyt, sitä pitää hiukan auttaa.
- Käsityöliikkeen tehtävä on viedä perinnettä eteenpäin. Vanha valikoima säilytetään, uutuudet tulevat sen rinnalle. Pellavaisia valmiiksi painettuja pöytäliinoja tulee edelleen, vanhaa pitää olla mukana. Toisaalta käsityönteko jumittuu helposti villasukkaan ja hattuun, mutta eihän se ole tarkoitus. Lapasen ei tarvitse olla aina se peruslapanen, siihen voi ideoida vaikka mitä uutta, Ansu hehkuttaa.

Asiakkaista näkee, että käsityön teko innostaa yhä uusia harrastajia. Ansullakin ideat pyörivät päässä yötä myöten. Mutta ei tällä alalla kultaa vuolla.
- Käsityöliikkeen pito on minulle tosi kallis harrastus. Eihän minun tietenkään kannattaisi vaihtaa isompaan - vuokra nousee eikä myynti voi niin paljon kasvaa, että se korvaisi kaiken. Mutta en ikipäivänä vaihtaisi ammattia.

Ennen kaupasta käytiin ostamassa langat ja sillä selvä. Nykyisin myyjän on osattava ideoida asiakkaan kanssa malli, laskettava silmukat, mietittävä ulkonäköä ja tietenkin ohjattava ostamaan oikeat tarvikkeet kuhunkin tuotteeseen.
- 90 prosenttia työstäni on sitä, että neulon mallit, ohjaan ja opastan. Ei hattua tehdä mistä sattuu, vaan minun on osattava kertoa asiakkaalle, mitkä ovat oikeat tarvikkeet sitä varten. Asiakkaan ei tarvitse osata laskea silmukkamäärää, Ansu kertoo työnkuvastaan.


Ansu ei hengitä asiakkaan niskaan

Alan harrastaja - kästyäihmiin kuten kuusaalainen sanoo - saa pian paikan, jossa kaupanteko on vain yksi osa toimintaa. Anna-Liisa Juusela on uneksinut uudenlaisesta liikkeestä jo viisi vuotta, joten visiot ovat valmiina.
- Jos kaikki onnistuu, liikkeestä tulee valoisa. Lattiat eivät ole täynnä tavaraa. Siellä on kaikenlaista itse tehtyä käsityötä ja askartelujuttua väljästi aseteltuna, ei niin kuin täällä kirpputorihyllyä muistuttaen. Myymälän reunat kalustetaan uusin kalustein, mutta keskellä tilaa on antiikkinen lasivitriini. Haluan, että minun kaupassani on vanha aika nykyaikaistettuna, Ansu visioi.

Napin tarkoitus on olla koriste.

Tavarat ovat vasta osa myymälän ideaa. Yhtä tärkeää on se, että sisään tuleva viihtyy ja uskaltaa viipyä vaikkei ostaisi mitään.
- Haluan että ihmiset tulevat kauppaan ja huomaavat saavansa sieltä uusia ideoita. Haluan, että kun ihminen avaa minun kauppani oven, hän jättää kiireen taakseen, katselee kaikessa rauhassa ympärilleen ja uskoo ettei ole pakko ostaa. Voi käydä vain vaikkapa nauttimassa väreistä. Rahanteko määrää nykyään ihan liiaksi kaikkea, Ansu harmittelee.

Uuteen 115 neliön tilaan mahtuu myös olonurkkaus, jonne voi pienellä porukalla tulla vaikka itse tekemään käsitöitä.
- Alle kymmenen hengen ryhmä voi hyvin kokoontua neulomaan, juoda kahvia ja saada vinkkejä minultakin. Sosiaalinen osa minun kaupassani on iso, Ansu kertoo silmät loistaen.

Kuuntele Ansun haastattelu:
http://youtu.be/4JTtHQlQpQI

Airi Vilhunen: Kesäpiikana virkamiestalossa

Airi Vilhunen on alun perin kuusankoskelainen mutta kotiutunut aikuisena perheineen Helsingin Kumpulaan. Kuusankosken virkamiestalot herättävät hänessä kuitenkin muistoja kouluajoilta, jolloin hän pääsi kesätöihin Viherlaihon perheeseen uuteen virkamiestaloon. Näin tuota kesää muistelee silloinen Vahterin Airi:

60-luvun Kuusankoskella virkamiestaloissa asunut ”insinööri oli iso herra”, ainakin työläisperheen tytön näkökulmasta.

Minä pääsin tutustumaan virkamiestalon elämään ja arkeen 60-luvulla Viherlaihojen insinööri-opettaja-perheessä. Lilli Viherlaiho oli keskikoulussa ruotsin ja englannin opettajamme ja kaipaili kesällä 1967 tai 1966 kotiapua. Vaikka kesätyö oman opettajan kotona epäilyttikin, ilmoittauduin halukkaaksi, sillä into ansaita itse viikkorahalle jatketta oli kova, eikä kesätöitä alaikäisen ollut silloinkaan helppo saada.

Melkein 50 vuodessa piikakesästä on unohtunut paljon, mutta mieleen palautuvat ne asiat, jotka ihmetyttivät tai olivat erilaisia kuin omassa kodissa. Asuimme silloin Kauppatori 6:ssa, pienessä kolmen huoneen ja keittiön asunnossa, ja siihen nähden Viherlaihojen koti uudessa virkamiestalossa oli iso ja avara, neliöitä ainakin kaksinkertaisesti omaan kotiini verrattuna.

Ensimmäinen ihmetys olivat asunnon kaksi sisäänkäyntiä, kaksi ulko-ovea vierekkäin. Missään muualla en vielä silloin ollut nähnyt keittiöön vievää, palveluskunnan käyttöön tarkoitettua ”kyökinovea”. Viherlaihot olivat isäntäperheenä moderneja ja tasa-arvoisia, joten kesäpiika sai kyllä käyttää pääoveakin, tilanteen mukaan. Käytännölliseksi keittiön oma ovi osoittautui ostosten kanssa sekä silloin, kun perheen poika tuli ruokatunnilleen likaisin kengin.

Keittiön yhteydessä oli myös pieni palvelijanhuone, jota Viherlaihoilla käytettiin varastona, ja piikakesänäni sinne raivattiin myös arkiruokailutila. Varsinaista ruokasalia saatettiin käyttää myös arkena, mutta päiväruoka syötiin keittiön yhteydessä. Ruokasaliin johti keittiöstä tarjoiluvälikkö, ainakin minusta hienoine astiakaappeineen ja astiastoineen. Välikössä sain kunnolla kuvitella itseni brittiklassikkojen palvelijattareksi, vaikka kovin kaukana ”kahden kerroksen väen” elämästä virkamiestalossa oltiinkin.

Airi, noin 16 v

Hienouden huippu 16-vuotiaan koulutytön mielestä olivat perheen käyttämät kankaiset lautasliinat. Jokaisella perheenjäsenellä oli oma serviettirengas, jolla lautasliinat erottuivat.  Minäkin sain nimikkorenkaani, ja siihen ruudullinen arkiliina taiteltiin ruokailun jälkeen. Näen vieläkin mielessäni lautasliinat rivissä tarjoiluvälikön astialipaston päällä.

Erikoista ja samalla erityisen hienoa koulutytöstä oli se, että arjen ruokajuomana Viherlaihoilla oli Fanta-limsa. Sitä säilytettiin koreittain palvelijanhuoneen nurkassa. 60-luvulla limsa oli vielä harvinaista juhlaherkkua, ja kotona limsaa ostettiin koreittain vain juhannukseksi. 

Koko kesää en piikatehtävässä ollut eivätkä päivänikään olleet täyspitkiä. Tehtäviini kuului kaupassa käyntiä, tiskausta, siivousta ja arkiruuan laittoa. Lilli Viherlaiho oli osan kesästä matkoilla tai ehkä kesäkurssilla, ja tämä oli se erityinen syy, miksi jo aikuisten lasten perheeseen haluttiin kesäksi apua. Perheen poika oli kesätöissä yhtiöllä ja kävi, samoin kuin muistaakseni Unto-insinöörikin, ruokatunnilla kotona syömässä. Eivät tainneet 60-luvun miehet selvitä ilman ruuanlaittajaa.

Uusi virkamiestalo

Työni keskittyi keittiöön, ja sen muistankin parhaiten. Keittiö oli mitä ilmeisimmin alkuperäisessä kunnossa eikä mitenkään kovin käytännöllinen. Olohuoneen sisustuksesta muistan vain, että jotakin, todennäköisesti Lilli-rouvan perimää siellä oli uudempien huonekalujen joukossa.  Sisustusta paremmin muistan, että Lillille tuli ruotsalainen Femina-lehti, jota mielelläni vapaina hetkinä luin. Perheen tytär opiskeli Lontoossa kenkäsuunnittelijaksi, joka jo sinällään oli 16-vuotiaasta jotakin aivan erityistä, samoin kuin ne muotilehdet, joita hänen huoneessaan oli.

Ruuan Viherlaihot ostivat Kososen kaupasta, nyt jo aikoja sitten puretusta pienestä liikkeestä nykyisten Puistokujan talojen alueella. Alkuun ihmettelin, miksi Viherlaihojen kaltaiset hienot ihmiset kävivät niin pienessä ja ulkoapäin vaatimattomassa kaupassa. Opin kuitenkin, että Kosonen oli erityisesti maineikas lihakauppias. Hänen valikoimistaan sai sellaisiakin herkkuja, jotka muissa 60-luvun kuusaalaiskaupoissa olisivat jääneet kauppiaan itsensä syötäviksi. Kun Viherlaihoilla oli ruuaksi sisäfilettä, Lilli halusi valmistaa sen itse. Koulutytölle oli uutta, että lihaa ei saanut kypsyttää liikaa, vaan se piti jättää melkein raa’aksi.

Kososen lihakauppa Puistokadun ja Valtakadun kulmassa

 Kososen kauppaan ja ruuanlaittoon liittyy piikakesästä erityinen muisto. Oli viikko, jolloin Lilli oli matkoilla ja vastuu ruuista oli kokonaan minulla. Kauppaan oli tullut silakoita, ja koska silakkaruuat olivat kotoa kovin tuttuja, ostin reippaana kilon silakoita. Kun aukaisin paketin keittiössä, tajusin että nämä silakat ovatkin erilaisia kuin ne, mitä osasin kotona paistaa. Näitä ei ollut perattu! Kotona esivalmistelun oli hoitanut äitipuoli, nyt ei siis kukaan. Ensimmäinen ajatukseni oli heittää silakat saman tien roskiin. Mutta niskasta tyttöä ja päästä silakkaa! Sain silakat perattua ja paistettua, ja aina ystävällinen Unto Viherlaiho niitä myös kehui. Taisi olla vähän harvinaisempaa ruokaa perheen ruokalistalla.

Koska oli kesä, virkamiestalon kodissa ei vietetty juhlia. Viherlaihot olivat seurallisia ja iloisia ihmisiä, ja kesäjuhlat järjestettiin heidän kesähuvilallaan Iitissä, kun ensin oli tehty iso kesäsiivous. Juhlissa syötiin hyvin ja ruuan kanssa tarjottiin varmasti viiniä ja muita juomia. Illan päätteeksi tanssittiin. Nämäkin kaikki olivat käytösoppia 60-luvun teinille. Alkoholi ei ollut kauhistus eikä siitä tarvinnut päihtyä, ja ”vanhatkin ihmiset” (Viherlaihot  olivat ehkä viisikymppisiä) saattoivat vielä tanssia.
                                                                                                  Airi Vilhunen

                                                                                                 

 

Lue myös
arkkitehti Rurik Wasastjernan kuvaus virkamiestaloista
http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/virkamiestalojen-arvokkuus-puhuttelee.html

ja vanhan virkamiestalon asukkaan Sirkka Heinon haastattelu
http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/sirkka-heino-kotonaan-vanhassa.html