perjantai 12. helmikuuta 2016

Tauno Salmisen kaupat III: TS-Markkinat kulmakunnan suurin

Avajaiset 11.11.1971.

Tauno Salmisen kauppojen tarina jatkuu. Salmisen ensimmäisen liikkeen, Naukion kaupan, perustamisesta ehti kulua vain 15 vuotta, kun hän avasi kuudennen myymälänsä Kuusankoskella. TS-Markkinat oli jotain aivan uutta paikkakunnalla - lähin vastaavankokoinen supermarket löytyi vasta Kouvolan Utinkadulta. Uuden liiketalon oli suunnitellut rakennusmestari Esko Ruusuvirta, ja rakennusurakan toteutti rakennusliike Potinkara. Kun lehti uutisoi urakkasopimusten allekirjoituksesta 12.6.1971, niin jo marraskuun alkupuolella asiakkaita kutsuttiin kauppaan.

Tauno Salminen TS-Markkinoiden kassalla
Yksi TS-Marketin entisistä työntekijöistä, Maire Kytömäki, ehdotti muistelua työkaveriporukalla ja tarinoiden julkaisemista. Tämä on sarjan kolmas osa, ja tässäkin kertojina ovat Hilkka Oittinen, Satu Eskola, Tuula Nurminen, Pirkko Kaukola, Pekka Penttilä ja Maire Kytömäki. Tarinoiden lisäksi tietoa ja kommentteja on saatu Kari Salmisen kokoamista leikekirjoista. Arkistokuvat ovat Tuomo Pitkäsen ja Kalervo Aaltosen ottamia - Salmisten tilauksesta.


Maire Kytömäki
Maire Kytömäki tuli Salmisen palvelukseen vuonna -75 TS-Markkinoille harjoittelijaksi. Hän pääsi mukaan edellisistä tarinoista tutuksi tulleeseen hauskanpitoon vielä siinäkin vaiheessa.
- Siellä oli oikeesti hauskaa. Minunhan piti mennä kouluun, aikomus oli vain hankkia vähän rahaa rakentamiseen. Mihinkäs kouluun minä sieltä halusin, meillä oli ihan liian hauskaa että olisin halunnut pois. Kauppias ja myyjät oli kiva porukka, "hullu henkilökunta". Eihän se ollut työntekoa vaan hauskanpitoa, sinne oli kiva mennä. Olin välillä PK:ssa ja muissa kaupoissa mutta halusin aina uudelleen kesäisin Salmiselle.


TS:n henkilökuntaa, vas. Tauno Salminen, oik. Kari Salminen
TS-Markkinoilla myyjien työt muuttuivat edellisten myymälöiden työajoista. Tuli kaksi vuoroa.
- Aamulöysi oli 9-18, iltalöysi 11-20, ruokatunti välissä. Viikossa oli kaksi vapaapäivää, sunnuntai ja arkivapaa, Maire Kytömäki kertoo.








Taustalla uusi hedelmätiski
Uutuutena oli kaupan keskellä oleva ympyränmuotoinen hedelmätiski, jonka keskellä myyjä palveli hedelmänostajia.
- Asiakas otti itse hedelmät pussiin, antoi sen myyjälle, joka punnitsi sen. Itsepalveluvaakoja ei ollut.

Musiikin tulo kauppaan ei Satu Eskolaa ilahduttanut. TS:lläkin alkoivat radio-ohjelmat ja kasetit soida ja teostomaksut juosta. Joskus kanavaa käytettiin mainontaankin.
- Varmaan se alkoi olla kaupoissa muotia, että pitää sitä musiikkia rämpyttää.


Lihapuolella oli isoja muutoksia, grillit ja itse mausteut kanat.
- Minä en niistä tiedä muuta kuin että grillituotteita meni paljon. Minä olin pääasiassa kassalla ja täyttelin hyllyjä, Maire sanoo. Mutta Pirkko tietää: maustaminen oli iso homma. Kanat ja grillikylki maustettiin aina edellisenä päivänä. Pirkko oli joskus lihapuolellakin ja iltaisin aika väsyksissä. Jalkoja pakotti mutta piti jaksaa hymyillä.
- Eihän se asiakkaiden vika ollut, jos min jalat oli kipeät.



Maire kuvailee uudenlaisia kassakoneita. Ne jo laskivat yhteen hinnat, mutta samaa hintaa piti painaa yhtä monta kertaa "enteristä" kuin tuotteita oli. Kassa oli mykkä kassa, se ei kertonut paljonko piti antaa rahasta takaisin.

Pirkko sanoo olleensa usein ruuhka-aikoina kauppiaan kanssa pikakassana uusien kassakoneiden rivin jatkona. Kaupassa oli myös kahvio, jossa mm. otettiin veikkauksia vastaan.
- Kahviossa kävi kovasti asiakkaita viereisiltä tehtailta, Japista ja Kymen Sukasta ruokatunneillaan, Satu kertoo.

 Pirkko Kaukola tykkäsi kiireisestä tunnelmasta.

- Minusta oli kamalan kivaa kun oli oikein kiire perjantai tai aattopäivä kassalla. Kun työpäivä päättyi, ihmetteli että nytkös tää on jo ohi.

TS-Markkinat vuokrasi lisää varastotilaa Keltin vanhasta kansakoulusta. Kaksi kolmekin paperirekkaa saatettiin purkaa yhdellä kertaa henkilökunnan voimin kouluun, josta haettiin sitten myymälään vähitellen vessapaperit, talouspyyhkeet, vaipat.
- Ne oli hauskoja juttuja, vaikka se oli rankkaa, kun keskellä talvea jäisiä kolleja heiteltiin kädestä toiseen ja ne luistivat käsistä. Lehtosen puutarhan Jukka pyysi myös yhtä luokkahuonetta vuokralle pakkauslaatikoita varten.

Pullojen palautusautomaattia ei ollut vielä TS:n alkuvuosina, vaan pullot otti vastaan iltaisin keskuslaitoksen asukas Pertti. Hän antoi pulloja vastaan lapun, jossa oli lukumäärä tyyliin "12 puloa" - kahta l:ää peräkkäin hän ei osannut kirjoittaa.
- Kerran pikkupojat tulivat kassalle lapun kanssa, johon oli kirjoitettu aika isot määrät "pulloja". Kassa huomasi heti, että lappu oli poikien itsensä kirjoittama.

Satu Eskola muistelee kauppaedustajien kierroksia rasittavina hetkinä. Ne  kuitenkin vähitellen loppuivat.
- Niitä hyppäsi monta päivässä tyrkyttämässä tavaraa. Alkuun heillä oli Kouvolan hotelleissa näyttelyhuoneita, joissa käytiin ostamassa tavara. TS:n aikaan muutamalla firmalla oli jo asuntoauto, joka oli sisustettu myytävällä tavaralla. Autoon haettiin kaupasta henkilökuntaa katsomaan, mitä ostettaisiin. Juuri kun oli tekemässä kirjanpitoa, jonka piti olla siistiä ja tarkkaa - tein sen loppuun asti käsin, en halunnut koneita - olan takaa kuuluu "terve, oiskos sul hetki aikaa?"

Tauno Salminen, oik., hotelliin pystytetyssä myyntinäyttelyssä
TS:n aikana alkoi myös työntekijöiden järjestäytyminen. Myymälään tuli työntekijä, joka alkoi värvätä väkeä Liikeliittoon, ja melkein kaikki liittyivätkin.

Perjantai-iltaisin TS:llä on kesäaikaan paljon helsinkiläisiä menossa mökilleen, lähinnä Jaalaan. Satu kertoo, että ennen kuin Porvoon moottoritie valmistui, kaupan sulkeminen viivästyi ainakin tunnilla perjantaisin. Lihatiskiäkään ei pantu pakettiin ennen kuin helsinkiläiset olivat käyneet.
- Ei saatu ovia kiinni kahdeksalta. Isä lupasi aina myyjille hyvitystä vapaana, " palvellaan heidät". Ja asiakkaat oli kauhean onnellisia että saivat ruoat.
 
Kauppiaiden on aika vaikea ennustaa esim. juhlapyhien alla, paljonko tavaraa menee. Saattoi jäädä 500 äitienpäivän purkkiruusua myymättä.
- Ne istutettiin omaan pihaan. Pääsiäisen ajan kermat tilanttiin Porlammin meijeriltä ja sovittiin, että he ottaa yli jääneet takaisin ja tekee niistä meille voita.

TS-Markkinat teetti gallupin, jossa kysyttiin hyviä ja huonoja puolia. Joku oli antanut korjausehdotuksen TS:lle: "Nuorempia myyjiä!" Pirkko Kaukola nauraa, että kun asiakas kysyi onko liha tuoretta, myyjät vastasivat, että "ei meillä ole mitään muuta vanhaa kuin myyjät".

TS-Markkinat laajensi tilojaan jo kolmen vuoden kuluttua avajaisista vuonna 1974. Leikekirja kertoo:

"Myymälässä suoritetut muutostyöt olivat niin laajat ja monimuotoiset, että myymälä pidettiin kokonaisen päivän suljettuna. Jo ennestään palvelumarkettina tunnettu TS-Markkinat tehosti edelleen palvelupisteitään."

Rahakuljetuksia pyöränsarvessa

Leikekirja kertoo monista poikkeustilanteista, jotka hankaloittivat kaupanalankin toimintaa.

Vuonna -76 kevättalvella 40 000 elintarviketyöläistä jäi lakkoon. Siitä sukeutui varsinainen maito- ja makkasirkus. Kymenlaakson Osuusmeijeri toimitti maitoa, jota sitten myytiin tonneittain Uuttamaata ja Hämettä myöten. Maitoa vaihdettiin makkaraan kuin silloin ennen konsanaan.


Tauno Salminen asentaa varavirtaa.
Seuraavana keväänä 24.3.77 alkoi voimalakko. Sähköt olivat päällä 2 tuntia ja taas pois päältä 2 tuntia. Aluksi yritettiin kauppaa käydä kynttilänvalossa ja veivikassoilla rahastaen, mutta sitten löytyi maan viimeinen agrigaatti Enosta Uimaharjun liepeiltä. Myymälässä suoritettiin pikasähköistys ja kassat, vaa'at sekä välttämätön valaistus saatiin aikaiseksi.

Marraskuun lopulla puhkesi maassamme lehtilakko, joka häiritsi myös vähittäiskaupan ilmoittelua. Kirjapainot kuitenkin olivat työssä ja suora ilmoittelu kukoisti. Tällöin syntyi koko maassa lukuisa joukko ns. kaupunkilehtiä, jotka toimivat ainoastaan ilmoitustulojensa turvin ja toimivat yhä edelleen.

Liikealan lakkoon TS:n myyjät eivät osallistuneet. Pirkko Kaukola kertoo, että he maksoivat 100 markkaa lakkokassaan. Asiakkaita tuli sen lakon aikana Kouvolasta asti.

Pankkilakon aikana myyjät kävivät maksamassa laskuja rahalla Kymen Makkaraan ja Tervolinille.
- Ensin haettiin Kotkasta Suomen Pankista vaihtorahaa. Isä oli yksin hakemassa rahaa konttorista, jonka ulkopuolella oli iso joukko puliukkoja. Aikaa oli vähän, pankki sulki jo ovia, joten isä kantoi painavat kolikkolaatikot ulkorapulle ja juoksutti autoon kerralla niin paljon kuin jaksoi. Pelkäsi että joku hoksaa, mitä siinä kannetaan, Satu Eskola kertoo.

Tuula Nurminen muistaa, että hän vei joskus kaupan monen päivän kassan muovikassissa pyörällä polkien kauppaan. Pekka Penttilä taas käveli rahapussi nyrkissä pankkiin. Kukaan ei onneksi seurannut, mitä siinä meni.


Tarjouksia ei oikeastaan ennen 70-lukua ollut ollutkaan kaupoissa. Toisaalta kahvi ja voi myytiin alle tukkuhinnan kaupoissa sisäänheittotuotteina. Tusinan pullon limsakori myytiin halvemmalla kuin litran pullo limonadia, Salmisen myyjät kertovat.



Naapuriliike tunsi olonsa tukalaksi tulokkaan rinnalla.



70-luvun lopulla tehtiin peräti hintakilpailusopimus, joka pyrki määrittelemään tuotteiden vähimmäishinnat. Siitä Kauppalehti kirjoitti 12.7.78 näin:

 Kaupan sota rauhoittuu, hintasopimus pitää hyvin
 Kaupan keskusliikkeet päättivät heinäkuun alusta lukien ryhtyä rauhoittamaan keskinäisellä sopimuksella ryhmittymien välistä kilpailua. Hintakilpailun ulkopuolelle päätettiin jättää maito, piimä, voi, sokeri, tupakka ja keskiolut. Ainoa tietoon tullut sopimuksen rikkominen on tapahtunut Kymenlaaksossa, jossa kolme kaupparyhmittymän marketit ovat edelleen toimineet aikaisemmin keskenään tekemänsä sopimuksen mukaisesti. - - - Näiden markettien hinnoittelun ei katsota haittaavan muiden myymälöiden toimintaa. Asiasta on kuitenkin yhtenäisyyden vuoksi neuvoteltu. Hintakilpailusopimuksen rikkomisen varalta on olemassa pelisäännöt. - - - Ensin pyritään tällainen tapaus selvittämään neuvotteluin. Jollei tästä ole apua, siirtyy vastuu asianomaiselle kaupparyhmittymälle. - - - Sopimus hintakilpailun rajoittamisesta on voimassa vuoden loppuun asti.

Kari Salminen kuvaa leikekirjassa tilanteen melko lailla toisenlaisena:
Kaupan sota ei ollut läheskään niin rauhallista kuin Kauppalehden artikkelista olisi voinut päätellä, ei ainakaan Pohjois-Kymenlaakson talousalueella. Ilmoittelu oli rajua ja henkilökuntaakin tarvittiin lisää aika ajoin. Suurimmillaan myyntihenkilökuntaa TS-Markkinoilla palveli kolmisenkymmentä henkeä.

Esim. jauhoilla ja sokerilla oli vähimmäishinta, jota ei olisi saanut alittaa. Kun Salminen myi muutaman pennin alle sovitun valtakunnan hinnan, toiselta puolelta Suomea tuli uhkauskirje, että heidät pannaan ruotuun.
- Eikö tunnu nykyään hullulle? Mutta kun tämä oli yksityinen kauppa, niin saatiin ostaa mistä tukkuliikkeestä vaan, mistä vain edullisimmin sai, Pirkko kertoo.

Satu tosin lisää, että lussa Tauno Salminen osti Keskolta, mutta sitten heillä meni sukset niin ristiin, että se loppui kokonaan.


Hinnat olivat tosi alhaalla ja tarjoukset rajuja. Kilpailu paikkakunnalla ja lähiympäristössä senkuin kiristyi... Mainossanomaa suollettiin myös ovelta ovelle -systeemillä. Lehtimainontaakin ulotettiin naapurikuntien puolelle.

Tauno Salmisen poika Kari vastasi mainosten teosta ja olikin siinä taitava, myyjät kertovat.



Hyvinvoiva tekee työt paremmin

Mahtaako väite "aika kultaa muistot" koskeakaan tätä muistelijaporukkaa, koska kaikki myyjät todistavat samaa.
- Oli niin kiva pestä jäähdyttämöä. Työt tehtiin iloisella mielellä, Pirkko Kaukola kertoo.

Hävisikö hauskuus, kun kiire kasvoi?
- Ei, hauskaa oli loppuun asti. Kiire ei estä hauskanpitoa. Nykyajan työnantajat ei ymmärrä sitä jujua, että jos työntekijällä on hyvä olla, hän tekee töitä vaikka kuinka paljon. Nyt vain kiristetään ja silloin ihminen menee täysin lukkoon, sille tulee vastakarva, Maire Kytömäki sanoo.

Kytömäki kertoo, että asiakkaatkin viihtyivät TS:ssä. Moni sanoo edelleen hänelle, että kun tuli TS:ään, oli kuin olisi kotiin tullut.
- Nyt kun menee kauppaan, henkilökunta ei ole huomaavinaan. Me sanottiin kaikille aina päivää.

Maire Kytömäki painottaa, että kauppias oli todella karismaattinen herrasmies, vanhanajan kauppias. Pirkko jatkaa, että asiakkaat surivat kauppiaanvaihdosta: "Kun se Salmiin oli niin mukava, jutteli kaikille." Paikkakuntalaisena Tauno tunsi ison joukon kuusaalaisia jo kouluajoistaan lähtien.

Leikekirjan kuvateksti kertoo: Henkilökunta viihtyi hyvin, koska ansiomerkkejä jaettiin tämän tämän. Vappu ja Tauno Salminen kiittävät tässä kuvassa Pekka Penttilää.

Salmisen ex-myyjät muistelevat työporukalla vietettyjä vapaa-aikoja. Retkeiltiin, käytiin pilkkikisoja, mökkeiltiin niin että yksikin suhlaskahdidaatti meinasi myöhästyä omista kihlajaisistaan. Yhdessäolo on selvästi hitsannut nämä ihmiset omaksi porukakseen.
- Mehän oltiin kuin perhe.

Tauno lähti eläkkeelle

Tauno Salminen myi liikkeensä, kun hän täytti 63 ja pääsi yrittäjäeläkkeelle. Tytär kertoo, että eläkkeellä isä nautti retkeilystä, Inarissa käynneistä, kalastuksesta.
- Paikallislehden eläkkeellelähtöjutussa isä seisoo ruusupenkin edessä kotipihassa ja kuvateksti väittää, että hänen rakkaita harrastuksiaan on puutarhanhoito. Isähän ei ikinä tehnyt puutarhatöitä, Satu Eskola nauraa.

Maaliskuun 31. päivänä 1983 TS-Markkinat piti tiedotustilaisuuden ja ilmoitti omistajan vaihtumisesta. Osakkeet on ostanut Tukkumanni, uudeksi kauppiaaksi tulee Paavo Jormanainen Lappeenrannasta, ja tämä ostaa kaluston ja tavaravaraston.

Kari Salminen luonnehtii leikekirjassa: 
Maaliskuun lopulla räjähti varsinainen uutispommi. Osakkeiden myynti Tukkumanni Oy:lle sekä kiinteistön myynti Tuko Oy:lle tuntui tulleen melkoisena yllätyksenä jopa asioista tavallisesti perillä oleville tahoille.

Lehtileike kuitenkin väittää, että ainakin tämä lehti - ilmeisesti Kuusaan Sanomat - oli arvannut:
TS-Markkinat vaihtaa omistajaa - markkinaosuuksista kamppaillaan.
- - - Kuusankosken suurin yrityskauppa on leijunut ilmassa jo jonkin aikaa. TS Markkinat on ainoa 'villi' ruokakauppa Kuusankoskella. Se ei ole liputtanut viime vuosina minkään kauppaketjun lippua. Kaikki keskusliikkeet ovat olleet tavarantoimittajia, mutta tukolainen Jakeva, nyk. Tukkumanni suurin.
   Tukkumannin ostettua nyt TS Markkinoiden osakekannan kahmaisee tukolainen T-ryhmittymä nyt menettämäänsä markkinaosuutta K-ryhmittymältä. Kun tulevana kesänä vielä toinen T-market avaa Valtakadulla niin tämä tietää ennennäkemätöntä tarjouskilpaa keskustassa. Vielä jos sok-lainen osuuskauppa kiilautuu Valtakadulle ja jos E-fuusion tuloksena syntyy Eka-market Kouvolantien varteen niin kyllä ruokaa pitäisi löytyä omasta kylästä.




Oheisesta karttaotteesta selviävät kauppayhtiö T. Salminen & K:nin myymälöiden sijainnit Kuusankoskella, sekä Naukion kiinteistön myynnissä kauppayhtiölle tullut liikehuoneisto Voikkaalla, joka koko ajan oli vuokrattuna, sekä vuonna 1971 perustetun TS-Markkinat Oy:n myymälän sijainti.












 
Hilkka Oittinen, Satu Eskola, Maire Kytömäki, Pirkko Kaukola, Tuula Nurminen ja Pekka Penttilä  jakoivat onnellisia muistojaan työpaikastaan. Myymälä myymälältä toiminta muuttui nykyaikaisemmaksi, mutta yksi piirre säilyi koko Salmisen kauppahistorian ajan. Töissä oli hauskaa.
- Äärimmäisen hauskaa, Tuula Nurminen sanoo.

Jatkuu: Tulossa vielä juttu Salmisen kauppiasperheestä.

Tauno Salmisen liikkeistä lisää täällä:
 http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-i-naukio.html

ja täällä:
 http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-ii-valtakatu.html

Salmisen perheestä täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-perhe-eli-kaupankaynnin.html

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tauno Salmisen kaupat II: Valtakatu, Kauppakatu, Kuusaan Herkku, Väkkärä

Kertomus Tauno Salmisen kaupoista jatkuu. Naukion ensimmäinen myymälä oli toiminut vasta nelisen vuotta, kun Salminen avasi toisen liikkeensä, nyt Valtakatu 23:een kirkon lähelle. Entiset myyjät muistelevat liikkeen vaiheita Salmisen tyttären Satu Eskolan luona. Kuvassa vasemmalta Hilkka Oittinen, Satu Eskola, Tuula Nurminen, Pekka Penttilä, Pirkko Kaukola ja Maire Kytömäki.


Voit varmaan kuvitella, mikä puheensorina käy, kun vanhat muistot alkavat nousta pintaan. Satu Eskolalta on saatu lainaksi hänen veljensä Karin leikekirja, josta alla poimintoja kuvin ja kursiivitekstein. Vanhat valokuvat ovat Tuomo Pitkäsen ottamia Salmisten tilauksesta.

Valtakatu 23 oli osin valintamyymälä

"Toinen myymälä avattiin Valtakatu 23:ssa as.oy. Torinrinteessä sijaitsevassa huoneistossa 12.4.1960. - - - Valtakadun myymälää aukaistaessa Kuusankosken kauppatori, joka sijaitsi aivan myymälän vieressä, eli vielä silloin vilkasta kauttaan ja toi piristystä myös myymälän kaupankäyntiin. Kalusto, kylmätekniikka ym. olivat sitten vuoden -56 kehittyneet valtavasti ja myymälä toimikin jo osittain itsepalveluperiaatteella. Myymälässä henkivät jo ´mannermaiset´ tuulet. Niihin aikoihin Euroopan vanhin ja suurin tukku- ja vähittäiskaupan markkinointiyhteisö SPAR saapui myös tänne Suomeen. Tarina kertoo, että kun 'Spar´-teippejä teipattiin Valtakadun myymälän ikkunoihin, kaksi torilta saapuvaa naisimmeistä kävivät kiivasta keskustelua toimenpiteestä: Oletkos sinä jo kuullut, että se Salmiin meinaa laittaa tähän sittenkin baarin. Kato nyt noita teippejäkin, niin siinä lukee."

 
Tauno Salminen
Uusi liike kirkon lähellä oli Naukioon verrattuna moderni, mutta Naukio oli kodikkaampi, Pirkko Kaukola kertoo. Lihapuolen koneet ja leikkurit olivat uutta mallia, ja liike oli osin valintamyymälä. Siellä oli kahvimylly, jota asiakkaat käyttivät itse.
- Joka kaupassahan sellainen oli, koska kahvi myytiin papuina pehmeissä paperipusseissa. Monet jauhatutti kalliimpaa Sheikin Mokkaa halvemman kahvin joukkoon, Sheikin Mokkaa sai sadan grammankin pusseissa. Jauhettiin ja lopuksi kopautettiin puukepillä myllyn kylkeen, kaikki porot talteen. Kahvimylly oli vielä TS:ssäkin, vaikka silloin kahvia myytiin jo vakuumipakkauksissakin, Pirkko muistelee.

Paikalle ehtii nyt Pekka Penttilä koulun tanhutuntia ohjaamasta. Pekka tuli Salmiselle juoksupojaksi Valtakadun liikkeeseen syksyllä -62.
- Se kävi niin ihanasti, että Tauno Salminen tuli lauantai-iltana meille Väkkärään juuri kun olin saunassa. Äiti huusi minut saunasta ja Tauno kysyi: "Pääsisit sie maanantaina juoksupojaksi, kuskailemaan ihmisille tavaroita kotiin?"

Viidentoista ikäinen Pekka lupasi entiselle naukiolaisnaapurille tulla töihin - hän oli juuri lopettanut kansalaiskoulun ja valmis hommiin. Pekka oli liikkeen ensimmäinen varsinainen juoksupoika, ja kuljetettavaa riitti Kauppatorille, Urheilukentäntielle, Sairaalanmäelle, jopa Mustallevuorelle asti. Hän polki matkat omalla pyörällä, mutta isot määrät vietiin kauppiaan kanssa autolla. Myöhemmin kauppa hankki pyörän, jossa oli etutarakka ja jopa mopon, mutta Pekka oli jo silloin muissa tehtävissä.

Valtakatu 23 oli osin itsepalvelumyymälä.
Kotiinkuljetusten tilaaminen oli yleistä 60-luvulla - sehän oli ilmaista. Asiakas soitti kauppaan, tilasi tuotteet, myyjät kasasivat kuorman ja poika kuljetti. Viime vuosinahan vastaavaa on tehty netissä - kuin isona uutuutena.

"Valtakadun myymälän toiminnasta suuren osan käsittivät jo alusta alkaen velkakauppa ja kotiinkuljetukset. Ensimmäinen liikkeen auto, Thames 7cwt, oli hankittu Naukioon vuonna 1958 ja se vaihdettiin nyt Volvo Duettiin, farmarimalliin. Kotiinkuljetuksista suurin osa kuitenkin toimitettiin polkupyörällä polkien tai työntäen."

Joskus tavaroiden vienti oli vähän vaativaa. Yhdessä paikassa piti aina haravoida pihan hiekkakuja uudelleen, kun Pekan pyörästä ja jaloista oli tullut hienoon haravointikuvioon jäljet.

Keikkoja Pekka heitti päivässä keskimäärin parikymmentä. Niiden välissä hän autteli kaupassa, pussitti sokeria, perunoita ja jauhoja ja teki monennäköistä työtä alakerrassa.
- Alakerran pussituksissahan oli hauskaa, naurettiin ja puhuttiin hauskoja, Pekka sanoo ja koko porukka repeää nauramaan työnteon hauskuutta muistaessaan.

Valtakatu 23:n henkilökuntaa
Muut saivat talon puolesta työtakit, mutta Pekan äiti oli ompelija ja teki pojalleen takit. Ja suikan! Naisilla oli päähineet, jotka he itse pesivät ja tärkkäsivät. Suututti, jos vastapesty takki tai päähine likaantui vaikka lihoja käsitellessä.

Pekan ura juoksupoikana vaihtui myyjän ammattiin seuraavaksi avatussa Salmisessa Kauppakadulla. Toki hän oli harjoitellut myymistä jo Valtakadulla.
- Sehän siinä oli ihaninta, kun pantiin hinnat alekkain paperille ja laskettiin päässä, mitä se tekee, Pekka virnuilee.

"60-luvulla oli vielä joillakin aikaa istuskella myymälässäkin. Sitä varten oli myymälään varattu istuimia. Viereisen eläketalon asukkaat ainakin joskus kävivät istahtamassa hetkeksi ja samalla tiedustelemassa olivatko he menossa vai tulossa, kun oma muisti saattoi joskus pettää."

Veikkauksia vastaanotettiin Valtakadullakin. Palautuspäivä oli keskiviikko, ja Pekka Penttilä muistaa kuuluisan tilityspussin noutajan.
- Juoksija Ilmari Salminen  haki aina pussin - tuli liikkeeseen juoksujalkaa. Tiskillä oli kuoren vieressä tilityslappu, ja hän löi aina siihen leiman. Jos ei lappu olisi ollut samassa kohtaa tiskillä, Ilmari olisi lyönyt leiman pöytään - ei hän katsonut kiireessään tarkemmin. Juoksija oli juoksija, Pekka nauraa.

Joskus oli vaikea ymmärtää, mitä asiakas halusi. Pekka palveli miestä, joka pyysi "livettä".
- Minä kipaisin alakertaan ja hain purkin lipeäkiveä. Mies sanoi, että "ei ihan noin kovaa myrkkyä, vaikka myrkkyä meinasin kyllä ostaa". Hän halusi Life-tupakkaa.

Myyjä sai olla tarkkana, kun asiakas halusi "hiljakaavaa" tai "kaulapahvia". Piti ymmärtää kääntää sana, niin osui oikeaan. Nauru ja yhteiset muistot todistavat ulkopuolisellekin, että tällä porukalla on tosiaan ollut hauskaa töissä yhdessä. 


Valtakadun myymälässä oli ihmetyksen aiheena sputnik, joka kiersi myymälän katossa kuin itsestään ilman naruja tai kiinnityksiä. Myyjät arvelevat, että se kulki ilmavirran mukana. Sitä käytiin katsomassa kaukaakin.

Valtakadun myymälä lopetettiin 30.9.1971, ja osake myytiin Kuusankosken kauppalalle.


Myyntiedustajissa omavaltaistakin väkeä

Tukkukauppiaiden kanssa kaikki ei aina mennyt kuin Strömsössä.
Leikekirjan dokumentit kertovat, kuinka Salmisen oli joskus turvauduttava lakimiehen apuun. "Myllykosken Hedelmätukku" - jollaista ei Myllykoskella edes tunnettu, peri maksua maapähkinöistä, jotka se oli sanojensa mukaan toimittanut Salmiseen. Vastauskirje kertoo kuitenkin: "Marraskuussa -63 tarjosi edustaja S.S. MH.n nimissä maapähkinöitä. Tilasimme häneltä niitä säkin, joka toimitettiinkin seuraavana päivänä. Avattuamme säkin totesimme siinä pääasiassa olevan kuitenkin matoja pähkinöiden ohella. Ilmoitimme heti asiasta edustaja S:lle ja vaadimme häntä hakemaan sen kiireesti pois. S. haki säkin ja mainitsi, että koko lähetys oli samanlaista, käyttökelvotonta tavaraa ja että hän palauttaa kaikki takaisin Helsinkiin. Säkistä oli, näiden päivien aikana, levinnyt suunnaton määrä matoja varastossamme olleisiin muihin tavaroihin.  Jouduimme purkamaan n. 800 pkt näkkileipää, keksi- ja hedelmäpakkauksia ja myymään ne irtotavarana puhumattakaan suunnattomasta työstä, joka siitä aiheutui." 

Seuraava tapaus muistuttaa jo piilokamerajuttua, mutta oli kyllä tositapaus. Starckjohanille Lahteen on lähtenyt tällainen kirje:
"Tilasimme teiltä noin 20.10.1963 muovisaaveja, joiden piti olla korvallisia pyykkisaaveja ilman kantta. Saimme viikon kuluttua 1 kpl korkea, kannellinen saavin tapainen astia, joka oli yltä päältä tervan peitossa. Palautimme tämän välittömästi ja saimme aikanaan hyvityslaskun. Muutaman puhelinsoiton jälkeen saapui samainen saavi uudelleen, tällä kertaa ilman kantta (ja ilman korvia edelleenkin) . Nyt oli kuitenkin astiaa hiukan siistitty, joten se ei ollut aivan yhtä siivottomassa kunnossa kuin aikaisemmin. Emme kuitenkaan voineet sitä käyttää, koska se ei ollut tilauksemme mukainen emmekä uskaltaneet näyttää asiakkaallemme, sillä myyntikuntoinen se ei vieläkään ollut, joten jälleen otimme puhelun ja sen seurauksena autonne kävi noutamassa saavin takaisin. - - - Hankimme saavit sen jälkeen muualta ja ne tulivat samana päivänä."

Kauppakadulla laaja sorttimentti

Seuraava myymälä avattiin 12.3.65 Kauppakadulle kirkon alapuolelle. Sen viereen avattiin samaan aikaan erillinen, täydellisesti varustettu kemikalio.

Hilkka Oittinen tuli Salmiselle töihin Kauppakadun myymälään vuoden -66 elokuussa.
Uusi kauppa oli avattu vuonna -65, kun lähinaapuriin oli noussut korkeat kerrostalot, Lehmuskujalle kolmikerroksisia - asiakkaita oli. Valtakadun liikkeessä oli jo valintahyllyjä, mutta Kauppakadulla palvelutiski oli enää vain lihoille.
- Minulle kuului leipien ja maitojen tilaaminen, Hilkka kertoo.

Kauppakadun myyjiä, mm. Pekka Penttilä
Kauppakadun myymälässä ei myytykään enää irtotavarana juuri mitään, nyt oli alettu saada jauhot, sokerit ja karamellitkin pakattuina kauppaan. Kauppakadulla oli maitokone, jota asiakkaat saivat käyttää itse. Pekka kuvailee tyypillisen vahingon.
- Asiakkaalla oli kolmen litran kannu ja hän valitsi koneesta kolmen litran määrän. Kun maito tuli nopeasti, se vaahtosi eikä mahtunutkaan samaa tahtia kannuun vaan roiskui yli. Koko nurkka lainehti. Ja sitten tämä: kannu pantiin hanan alle mutta kansi päällä. Kone käyntiin, ja maito levisi ympäriinsä. Siihen ei meinannut päästä lähelle edes sammuttamaan konetta, kun maitoa lensi joka puolelle.

Koneessa oli toisenkinlainen hankaluus. Imuletkun päässä oli kuula, joka sulki sen. Joskus kuula irtosi ja putosi tonkkaan. Pekka ei hätääntynyt.
- Ei muuta kun hiha ylös ja etsimään kuulaa maitotonkan pohjalta. Ei ollut hygieniapasseja siihen aikaan, porukka nauraa.

Pekka kertoo käyneensä usein Taunon kanssa Stockmannin tukussa Pitäjänmäessä ostamassa herkkutavaroita, erilaisia säilykkeitä ja erikoisempia makeisia.
- Me valittiin heidän näyttelystä, ja sieltä tuotiin sitten kauppaan kuorma, ei me itse tuotu tavaroita kauppaan. Herkut meni kaupaksi, Kauppakadulla kävi aika paljon niin sanottua herrasväkeä.

"Kauppakadun myymälän "sorttimentti" oli erittäin laaja verrattuna nykyajan valintamyymälöihin. Myymälägrilli oli silloin uutuus, joka saavutti suuren kansansuosion." Näin leikekirja, ja myyjät muistavat pilke silmäkulmassa, kuinka kivaa oli grillin peseminen.

Ruokakaupan vieressä oli Salmisen kemikalio, jota hoiti Anni Laurén. Joskus Satu joutui nuorena tyttönä tuuraamaan tätä.
- Minut soitettiin kerran nopeasti töihin, kun ei ollut myyjää. Ensimmäinen asiakas kysyi kondomeja. Tiesin, mitä ne on, mutta en meinannut löytää niitä tiskin alta. Mies sanoi, että "anna kun miä tulen kattomaa, miä tiiän mistä on ennenkin otettu". Seuraava asiakas olisi halunnut ostaa viinihiivaa. En tiennyt edes, mitä se on. Rouva asui samassa talokompleksissa ja sanoi: "Minä tulen takaisin iltapäivällä, teillä on siihen saakka aikaa etsiä. Kyllä sitä teillä on."  Löydettiinhän me se viinihiiva.

Satu Eskola muistaa myös toisen äkkihälytyksen Paperiliiton kesäjuhlien helluntaiviikonloppuna.  Pekka Penttilä ja Tauno Salminen aikoivat pyörittää kauppaa kahdestaan toisena helluntaipäivänä. Kauppa oli tuskin avattu, kun se oli jo täynnä ihmisiä.
- Ne soitti meille kotiin, että tulkaa äkkiä, ei me keritä mitään, kaljaa ja makkaraa menee niin paljon. Naukion autotallin avain olikin hukassa, veljeni Kari yrittää mennä sisään Kiitotien puolella olevasta matalasta ikkunasta, ja poliisiauto tulee tietenkin just silloin tietä myöten. "Hei nuorimies, mitäs teet?" Poliisit uskoivat selityksen. Siellä me sitten pian rahastettiin nälkäisiä kesävieraita Kauppakadun kassoilla, Satu kertoo.

Kemikalio
Pekka Penttilä jatkaa Sadun muiston perään:
- Siihen aikaan oli töissä hauskaa. Työt tuli tehtyä vaikka naurettiin ja pidettiin hauskaa eikä pipo ollut liian kireällä.

"Hintataso  oli tuolloin 60-luvulla suhteellisen alhainen ja niin olivat myös myyjien palkat: vanhempi myyjä sai kuukausipalkkaa vuonna -65 392 mk bruttona ja harjoittelijan palkka oli 150 :-/kk. Kotiinkuljetuksista ei vielä silloin peritty mitään maksua, ja ajaminen oli vielä halpaa. Bensiini maksoi vielä vuonna 1970 karvan verran päälle 70 penniä/litra." 

Palkka ei päätä huimannut myyjän ammatissa. Luvut eivät ole jääneet mieleen myyjille, ranskanleivän hinta kuitenkin: 17 penniä. Satu muistaa ostaneensa palkallaan aina astioita, pyyhkeitä ja kaikkea uutta, mitä kauppaan oli tullut.

Leikekirjassa Kari Salminen kertoo:
"Kauppakadun myymälän toiminta perustui yhä enemmän velkakauppaan (2/3 myynnistä) sekä yhä laajenevaan kotiinkuljetukseen. Kotiinkuljetukset kattoivat koko Kuusankosken alueen, toimitettiinpa tavaraa jopa Kouvolaan saakka. Viikonloppuisin parhaimmillaan oli ajossa kaksi autoa sekä pari kolme pikalähettiä polkupyörin ja mopoin varustettuina."

Myymälässä oli kotiinkuljetuspalvelu, ja sitä käytettiin kovasti. Kaksi myyjää oli pelkästään keräämässä tavaroita. Juoksupoika kuljetti niitä mopolla, talonmies Salmelainen autolla. Velkakauppa oli edelleen yleistä. Ostot kirjattiin Naukiossa vihkoon mutta Kauppakadulla ne lyötiin jo korttikoneeseen, ja asiakkaat kävivät maksamassa tilipäivinään.
- Tai sitten käytiin pyytämässä lykkäystä: nyt pitääkin ostaa talvirenkaat, voinko maksaa ruokalaskun myöhemmin. Naukion alkuaikoina moni toi kesälomarahansa suoraan kauppaan, ettei se menisi kurkusta alas. Siitä sitten kauppa otti ostosten hinnan. Siihen aikaanhan työntekijät sai palkkansa tilipussissa, siinä oli kaikki rahat, Tuula Nurminen ja Pekka Penttilä kertovat.
 
Pekka Penttilä tykkäsi kovasti näyteikkunoiden somistamisesta. Niihin pantiin rekvisiittaa, tyhjiä kahvi- ja makeispaketteja.
- Minusta somistaminen oli ihanaa. Haettiin jotain puupalikoita ja runkoja metsästä, mikä milloinkin sopi, taiteellinen Pekka huokailee.

TS:ään Pekka teki edelleen komeita sisäkoristuksia esim. jouluksi, mutta siellä ei enää ollut ikkunoita, joita somistaa.
 
 "Kauppakadun myymälä lopetettiin 30.9.72. Huoneisto vuokrattiin ja kemikalion puoli myytiin vakuutusyhtiö Kansalle. Vuokralaisia huoneistossa oli useampia ja huoneisto myytiin vuonna 1980 TS-markkinat Oy:lle, joka jatkoi vuokraustoimintaa kauppayhtiö T. Salminen & K:nin lakattua olemasta 17.1.1979."


Kuusaan Herkku oli aikaansa edellä

Tauno Salmista sanottaisiin nykyään varmaan innovatiiviseksi yrittäjäksi. Uusien asioiden kokeileminen on näköjään kiinnostanut miestä, siitä on osoituksena myös lyhyt kokeilu herkkukaupan pitämisestä kuusaalaisille. Kari Salmisen leikekirja kertoo:
"Kuusaan Herkku oli kauppayhtiön myymälöistä oikeastaan neljäs, vaikkakin kantoi järjestysnumeroa viisi. Kuusaan Herkku sijaitsi Valtakadun myymälän naapuritalossa Pohjoismaiden Yhdyspankin kiinteistössä ja se oli Kauppayhtiö T. Salminen & Kumppanin ainoa vuokrattu toimipaikka. Herkkumyymälän avajaiset pidettiin 11.9.1966 ja myymälästä luovuttiin niinkin pian kuin 12.9.1967."

Edessä Valtakatu 23, takana PYPin talo
Salmisen herkkukaupassa myytiin säilykkeitä, erikoisia juustoja ja makeisia, tuoretavaroista vain hedelmiä. Satu Eskola sanoo isänsä Taunon olleen edistyksellinen kokeilija.
- Vasta nyt olen ajatellut, että isähän oli vasta 35-vuotias aloittaessaan Naukion kaupankin. Rahaa ei ollut, mutta näkemystä oli, Satu antaa tunnustusta isälleen.


 
Väkkärään omakotiasujien lähikauppa

Tähteen-Väkkärän alueen rakennusbuumi  sytytti Salmisella jälleen uuden ajatuksen. Nyt perustettiin lähikauppa pientaloalueelle. Kari Salminen:

"Väkkärän myymälä eli myymälä IV sijaitsi Puistotiellä Väkkärässä, jonne oli noussut vastikään pientaloalue ja pari kerrostaloa. Myymälä toimi omassa kiinteistössä omalla tontilla. Avajaiset pidettiin 17.11.1966. Myöhemmin avattiin myymälän yhteyteen myös kioski, joka palveli väkkäräläisiä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Myymälänhoitajana toimi Veijo Mäkelä koko myymälän olemassaoloajan. Väkkärän myymälän voi sanoa olleen varsinainen lähimyymälä alkavalla supermarkettien aikakaudella."

Myymälän yhteyteen rakennettiin myös 3 h+keittiön käsittävä asunto, joka oli myymälänhoitajan käytössä. Väkkärään perustetussa liikkeessä kävi joskus myymässä Hilkka Oittinenkin, ja Pekka Penttilä tuurasi myymälänhoitajaa tämän lomien aikana. Hän asuikin Veijon asunnossa, koska tämä oli poissa paikkakunnalta. Kaupan yhteydessä oli kioski, kylän poikien kokoontumispaikka. Satu joutui sinne joskus tuuraajaksi äkkihälytyksellä.
- Kyllähän siellä seinien sisällä saattoi olla. Mutta kun piti lähteä kotiin ja ulkona oli kymmenkunta Väkkärän poikaa, niin kyllä pelotti. Ei koskaan kuitenkaan mitään tapahtunut.

"Väkkärän myymälä lopetettiin 30.10.1971. Kiinteistö vuokrattiin samaan tarkoitukseen edelleen ja siinä oli useampiakin vuokralaisia ennen kuin se myytiin 1.11.1977."



Salmisen työntekijöiden hauskanpito jatkui, ja kun Väkkärä vaihtoi omistajaa, pelleily ymmärrettiin väärin. Pirkko Kaukola oli Kari Salmisen kanssa tekemässä inventaariota ja he hulluttelivat kuten siihenkin asti. Uusi omistaja kuitenkin kuvitteli, että nyt tehdään vilunkia ja lopetti työparin hommat.







Entiset Salmisen työntekijät laskeskelevat, kuinka monta kauppaa Tähteen alueella oli Salmisen liikkeen aikana. Muistetaan Tynin kauppa, Osuuskauppa nykyisen seurakuntakodin paikalla, Huuhka, vanha Osula Katavilen luona. Nyt niillä kulmilla ei ole yhtään.



Reipasta yhteishenkeä pidettiin yllä myös retkeillen. Tämän kuvan teksti kertoo:
"Haasteottelu T. Salminen - muu maailma syksyllä v. 1968. Ropakantaretki Nauhaan."


Tarina jatkuu. Seuraavaksi juttua TS-Markkinoista.


Salmisen kaupoista myös täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-i-naukio.html

ja täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-iii-ts-markkinat.html

Salmisen perheen elämästä täällä:

http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-perhe-eli-kaupankaynnin.html 

perjantai 5. helmikuuta 2016

Tauno Salmisen kaupat I: Naukio - "Meillä oli äärimmäisen hauskaa!"


Teeässä, TS - moni nykykuusaalainen ei tiedä edes, että nimi viittaa marketin perustajaan kauppias Tauno Salmiseen. Tauno Salminen avasi ensimmäisen oman kauppansa Kuusaalla Naukiossa vuonna -56. Kaikkiaan hän piti paikkakunnalla puolta tusinaa liikettä. Entiset myyjät kyselivät, voisiko Salmisen liikkeen vaiheista kirjoittaa muisteluita, kun niitä ei ole muualla koottu julkisiksi. Totta kai voi, ja tässä liikkeistä ensimmäinen, Naukio.

Kuin astuisi aikakoneeseen: Satu Eskolan olohuoneessa istuu emännän lisäksi viisi entistä Salmisen myyjää muistelemassa työvuosiaan Tauno Salmisen liikkeissä. Tuttuja kasvoja kassalta ja tiskin takaa. Satu itse on Taunon tytär. Maire ilmoittautuu syylliseksi kokoontumiseen: hän se soitti ja pyysi tekemään juttua työpaikastaan, joka oli maailman paras. Ja hauskin.

Vas. Hilkka Oittinen, Satu Eskola, Tuula Nurminen, Pekka Penttilä, Pirkko Kaukola ja Maire Kytömäki
Tauno Salmisen kaupoista Naukion liike oli ensimmäinen. Taunon poika Kari Salminen kokosi leikekirjat liikkeen historiasta ja kertoo niissä:
"1955 vuokrattiin tontti Kymin Oy:ltä. Tontilta purettiin vanha asuinrakennus sekä ulkorakennus. - - - Myymälä avattiin 28.8.1956, jolloin rakennus oli vielä keskeneräinen. Myymälä oli avajaisten aikaan vasta osittain kalustettu. Kalusto tehtiin Vuohijärven vaneritehtaan jätepaloista, ns. kilotavarasta, jota keräiltiin tehtaan nurkista. Piirustuksia kalustosta ei ollut. Lihajäähdyttämö oli ainoa kylmäkaluste.
   Isompien tavaraerien kuten peruna-, jauho- ja sokerisäkkien kotiinkuljetus tapahtui alkuvuosina polkupyörällä, potkukelkalla tai jopa lumikolalla.
   Ennen avajaisia suoritettiin alueella markkinatutkimus, jonka mukaan alueella asui yli 200 perhettä, joiden joukossa oli suhteellisen paljon ns. suurperheitä käsittäen 8-10 henkeä.
   Naukion myymälän toiminta lopetettiin 30.11.1975."

Naukion kauppa rakenteilla. Vanhat kuvat Satu Eskolan arkistosta
Muistelijoista kaksi on ollut töissä Naukion liikkeessä. Tuula Nurminen tuli myyjäksi vuonna 1960, Pirkko Kaukola vuonna -64. Tuula haki töitä Salmiselta, koska oli ollut ennenkin kaupoissa töissä. Hän pääsi kauppaan "sekapäähän" ja työskenteli talossa 15 vuotta. Pirkko Kaukola oli muuttanut Naukioon asumaan ja huomasi lehdessä Salmisen työnhakuilmoituksen. Hänkin oli ollut muissa kaupoissa töissä kymmenisen vuotta ennen Salmiselle tuloaan. Pirkko pysyi Salmisella pitkään, hän siirtyi vielä TS-Markkinoillekin vuonna -75. Naukiossa Pirkko aloitti myyjänä ja jatkoi muutaman vuoden kuluttua kassalla.
- Kassat tuli juuri silloin kun aloitin, 13.5.64.

Kaupassa tekivät töitä omistaja Tauno Salminen vaimoineen, "kauppias" ja "rouva", Vappu Salminen.
Satu Eskola, Salmisen perheen tytär, oli yhdentoista ikäinen kun Naukion kauppa avattiin. Hän muistaa, kuinka äidillä ja isällä oli vähän rahaa, kun kauppaa laitettiin. Satu kertoo ihan ensimmäisestä kassasysteemistä. Tiskit rakennettiin itse, tiskin alle tehtiin laatikot, joissa oli lokerikko rahoja varten. Laatikkoon pantiin kuittivihosta jäljennökset.
- Illalla aina laskettiin täsmäsivätkö rahat ja kuittivihon sivut. Minun hommia oli jauhojen ja sokerin pussittaminen, hiivan paloittelu rullalangalla. Myöhemmin sain pilkkoa voita parinkymmenen kilon köntistä rautalangalla ja paketoida sen.

Satu Eskola
Myymälä oli jaettu osastoihin. Liha-, maito- ja muut elintarvikkeet piti pitää omilla osastoillaan, ja alussa oli väliseinät ja ovet osastojen välillä. Sekatavaraosastolta löysi niin villalankoja kuin lakanakangastakin, astioita ja Amarin nailonsukkia. Jopa mopoja välitettiin.
- Kun ostohyvityksiä vuodenvaihteen jälkeen jaettiin, meni paljon astioita. Kattiloita ja täkkejä perheenemännät eivät raaskineet ruokarahoilla ostaa, mutta hyvityksillä ostettiin, Satu Eskola kertoo.

Naukion liikkeen kellarissa oli päävarasto, ja sinne tavara laskettiin tukkuliikkeiden autosta  luiskaa pitkin. Sieltä tavaraa haettiin kauppaan kivirappuja pitkin.
- Satakiloinen nokkossäkillinen venäläistä sokeria kannettiin neljästään rappuset ylös. Meillä oli hitsin hauskaa, Tuula Nurminen kertoo.

Tavarat tilasi alussa Tauno Salminen, ja kun kauppoja tuli lisää, vaimo Vappu osallistui myös tilaamiseen. Kari Salmisen leikekirja kertoo: "Pakattuja elintarvikkeita ei juuri ollut, vaan jauhot, sokerit ym. pussitettiin ennakolta, pääasiassa iltaisin ja sunnuntaisin.  Meijerin tuotteiden lisäksi myytiin myös oikeaa 'lehmänmaitoa´suoraan maalta Mattilasta." Kananmunia tuli joskus maatiloilta. Melkein kaikki oli irtotavaraa, pesuainekin.
- Ihmiset toi oman pullon, siihen kaadettiin ratin läpi Puriinia. Maitotonkat raahattiin naisvoimin sisälle, samoin sillitynnyrit, Satu kertoo ja toiset alkavat nauraa sillionnettomuudelle.

Tauno Salminen, kauppias
Tuula kuvailee, miten sillit tuotiin puutynnyreissä suolavedessä, ehkä sadan litran astioissa. Tynnyrit laskettiin autosta luiskaa pitkin alas. Toinen laski tynnyriä ylhäältä, toinen otti vastaan alhaalta.
- Kerran ylempänä oleva laski tynnyrin tulemaan liian kovaa. Tynnyri pamahti rikki mutta niin, että vanteet pitivät sen jotenkin kasassa. Sillit pysyivät tynnyrissä mutta sillivesi valui ympäri lattiaa. Kun se kuski käveli, sen varsikengistä tulvi sillivettä. Tuli kiire hakea peltiastioita, joihin sillit saatiin pakattua. Meillä oli äärimmäisen hauskaa, niin hauskaa, että hauskempaa ei voi olla, Tuula vakuuttaa.
Lihat tulivat kauppaan ruhoina. Ne paloitteli lihapuolen myyjä. Tuula Nurminenkin joutui joskus lihanleikkuuseen.
- Kirves oli tukin päällä, ja sillä jumalattoman suurella kirveellä olen kyljyksiä tehnyt. Ja onnistunut. Ensin veitsellä alkua, sitten pamautettiin kirveellä. Paljonkohan mahtoi olla siruja mukana, Tuula naurahtaa. Pirkko kertoo ettei haitannut, jos leikkaus meni vähän vinoon. - Tänä päivänä kukaan ei sellaisia kyljyksiä ostaisi, vinoon leikattuja ja siruisia.

Kaupassa myytiin myös irtoverta, jota tuli teurastamolta. Sitä asiakkaat ostivat omiin pulloihinsa. Hetken muisteltuaan myyjättäret päätyvät siihen, että irtoveri ei tainnutkaan maksaa mitään.
- Eikä keuhkot, joita haettiin kissoille, maksaneet mitään. Eikä varmaan linnunrasvakaan maksanut. Tänä päivänä kaikki maksaa, luutkin. Ajatella, että kauppa kannatti silloin, nyt ei meinaa kannattaa millään, Pirkko Kaukola päivittelee.

Maitoa ei ollut kymmeniä lajeja kuten nyt, yhtä vain. Leikekirjan mukaan joskus ostettiin maitoa myös lähimaatilalta. Naiset ihmettelevät nyt ääneen, miten he saivat kaksin kannettua 60 litran maitotonkat pihalta sisälle.
- Takimmainen piti toisesta korvasta kiinni ja painoi toisella kädellä edessä kulkevaa selästä, he kertovat mutta ihmeeksi se ainakin tälle kuulijalle jää. - Talvella meijerin auto kävi aikaisin, ja tonkat piti äkkiä saada pakkasesta sisään, ettei maito jäädy, Satu muistaa.

Tuula Nurminen
Koteihin haettiin maito joka päivä, kun ei jääkaappeja ollut. Asiakkailla oli omat kannut mukana. Ne kyllä olivat joskus pesemättömiä: kun avasi kannen, sieltä löyhähti hapan maito. Joskus kannuun oli unohtunut pyyhe tai leikkiauto.

Alkuun maito mitattiin asiakkaalle suoraan tonkasta. Myöhemmin Naukion liikkeeseen hankittiin maitokone. Siitä laskettiin nappia painamalla litra kerrallaan asiakkaan kannuun. Koneen seinämässä oli läpinäkyvä putki, josta maidon näki. Tämä vaihe päättyi, kun tulivat lasiset maitopullot, joihin  maito oli pantu valmiiksi meijerissä. Niitä seurasi muovipussien kausi. Kermaa myytiin alkuun desin mitoissa.


Salmisella myytiin myös jäätelöä. Mutta kun ei pakastinta ollut, pihalla olevaan jäätelökärryyn pantiin jäitä, jotka vaihdettiin aina sulaneiden tilalle.  Naiset muistavat että pakastimen tultua se kerran suli, kun siivooja ei muistanut panna irroittamaansa töpseliä takaisin seinään. Sisällä oli litroittain jäätelöä, jota ei voinut myydä, mutta kyllä se henkilökunnalle kelpasi. Haettiin kotoa maitokannuja, joihin vähän sulanut jätski pakattiin ja vietiin kotiin lapsille.
- Meillähän oli juhlat! Ja pienet pojat oli innoissaan, kun saivat jäätelöä, Tuula muistaa.

Pirkko Kaukola
Kananmunat tietenkin läpivalaistiin ennen myyntiä. Ne pantiin alustalle, jossa oli reiät munille. Valot päälle ja tarkastamaan, olivatko kaikki läpinäkyviä. Pilaantunut kananmuna on tumma valon läpi katsottuna. Toimii tänäänkin kotilampun valossa.

Irtotuotteet käärittiin paperiin: leivät, hedelmät, vihannekset, lihat, juustot. Pirkko Kaukola kertoi kerran käärineensä isoja lanttuja asiakkaalle, ja tämä oli tokaissut: "Et sinä ainakaan Stockmannille pääsisi töihin." Keksit paketoitiin myös, koska niitä myytiin irrallisina. Punnittiin vaa'assa ja paketoitiin. Keksipaketteja tuli myöhemmin: Onnia, Marieta ja Sirua.

Naukion myyjiä alkuaikoina, joulun tienoilla.

Myyjillä piti olla valkeat takit ja päähineet. Leikekirja kertoo: "Uusien asetuksien myötä väliseinät purettiin Naukion kaupasta helluntaina v. 1961. Tästä huolimatta liike toimi loppuun saakka palvelumyymälänä. Naukion talon lämmitys tapahtui pääasiassa puilla tai kivihiilellä. Joskus tiukan paikan tullen polttoainetta kerättiin yöllä ämpäreihin viereiseltä rautatieltä, sieltä nimittäin löytyi veturista pudonneita koksinpalasia."

Naukion liike sai veikkausasiamiesoikeudet vuonna -56. Se oli tärkeä ja välillä työläskin tehtävä. Naiset muistelevat, mitä virheistä seurasi.
- Toisessa kupongissa oli nimi, toisessa ei. Joskus antoi asiakkaalle väärän kupongin, joskus oli lyöty kahteen kertaan sama kuponki. Sitten etsittiin niitä toisia puolia asiakkaiden kotoa. Ovelta ovelle, iltatöinä. Siinä saattoi mennä toinenkin ilta, ja etsiessään toivoi, ettei kuponki kuuluisi kellekään jaalalaiselle, joka oli vain poikennut Salmisessa kotimatkallaan.

Kauppa kylän palvelukeskuksena

"Alkuaikoina Naukiossa ei ollut muilla puhelinta, joten koko kylän asiat, kuten poliisin, palokunnan, lääkärin ym. tarve hoideltiin öin ja päivin ´kaupan kautta´. Samoin kaikki kylän asujaimiston ja sukulaisten väliset kiireelliset asiat hoideltiin ´putiikin puhelinpalvelun´ kautta."

Asiakaskuntaa oli myymälän ympäristössä parisataa perhettä. Myyjistä tuli kuin osa heidän sukuaan.
- Jos asiakkailla oli jotkin juhlat, meidätkin kutsuttiin. Rouva laski meidät aina vuoronperään  syntymäpäiväkahveille ja muihin tilaisuuksiin, Tuula Nurminen kertoo.

Kaupassa oli siis alueen ainoa puhelin, joten asiakkaat antoivat esimerkiksi sairaalaan joutuessaan kaupan numeron. Myyjät sitten toimittelivat puhelutietoja koteihin.
- Myöhän käytiin aina kertomassa, kuka on saanut lapsen tai kuka on kuollut. Kaikki viestit vietiin, Tuula kertoo ja sanoo vieneensä kaksi kuolinviestiä koteihin. - Varsinkin lapsen kuolemasta oli vaikea kertoa perheelle.

Pirkko Kaukola vastasi kerran synnytyslaitokselta tulevaan puheluun, jossa tuore äiti pyysi häntä menemään heille kotiin ja käskemään miestä, että tämä hakisi hänet vauvan kanssa kotiin - yksin äitiä ja lasta ei laskettu lähtemään edes taksilla. Ensin äiti tosin kysyi, voisiko Pirkko tulla taksilla hakemaan heidät mäeltä, mutta tämä ei mitenkään voinut kesken lauantaityöpäivän lähteä sairaalalle.
- Sain rouvalta luvan lähteä heille kotiin ja menin herättelemään miestä. Hän raapi päätään ja päivitteli, että "voi hitsi kun mie unohin koko jutun". Kyllä hän lopulta lähti hakemaan perhettä kotiin.

Satu puolestaan muistaa keitelleensä velliä naapuritalossa, jossa äiti odotti vauvaa.
- Perheessä oli kaksi kolme pientä jo ennestään, ja yksi heistä juoksi kaupalle, että äitiä koskee, tarvii soittaa ambulanssi, kun isä ei ole tullut töistä. Äitillä oli hellalla velli kiehumassa, äiti lähti sairaalalle ambulanssilla ja minä jäin keittämään velliä ja ruokkimaan lapsia. Yhdellä perheellä oli englantilainen isoisä, ja minä käänsin heidän kirjeenvaihtoaan, Satu naureskelee palveluvalikoimaansa.

Tuula kertoo soittaneensa kerran palokunnan naapuritaloon, jonka kellarista tuli savua. Pikkupojat olivat asialla.
- Palokunnasta käskettiin minun mennä palopaikalle ja olla siellä niin kauan kunnes paloautot tulee. En kerinnyt sanoa, ettei tästä tiskin takaa nyt oikein ehtisi, joten jouduin päivystämään paloautojen tuloa.

Kaupan väki ja asiakkaat olivat kuin iso perhe. Pirkko kertoo, että  kaupan yläkerrassa asuvilla Salmisilla oli kylän ensimmäinen televisio.
- Kun sieltä tuli kuninkaalliset häät, puoli Naukiota oli yläkerrassa katsomassa. Me myyjät käytiin vuoroon katsomassa häitä, ja lopulta kauppiaan äiti tuli vahtimaan kauppaa ja piritti kelloa, jos tuli asiakkaita.

Tuula Nurminen ja Pirkko Kaukola
Tuulaa naurattaa olympialaisten aikainen muisto asiakkaasta, joka polki töistä kotiin matkaradiota kantaen.
- Myö sanottiin hänelle, että mene yläkertaan katsomaan televisiosta, kaikki muutkin on siellä.

Henkilökohtainen avustaminen toimi veikkaamisessakin. Pirkko sai aina auttaa erästä asiakasta, joka ei osannut täyttää kuponkia eikä pyytänyt apua lapsiltaan. Vastalahjaksi Pirkko sai mm. kerran korulakanan.

Satu muistuttaa Tuulan spesiaalikundista, jolle Tuula nosteli tavarat kaappiin saakka.
- Ja min piti istua eteisessä ja sain piparia ja kristallilasista sitruunasuudaa, Tuula lisää.

Pirkon taas piti joka lauantai viedä yhdelle asiakkaalle kotimatkallaan maalaishiivaleipä. Hän pääsi aina kotiin asti ja muisti vasta sitten, että leipä olisi pitänyt jättää asiakkaalle. Ei kun takaisin.

Kaikki tekivät kaikkea

Leikekirja kertoo: "Naukion myymälään palkattiin alun perin oman väen lisäksi 1 myyjä ja 1 harjoittelija, mutta jo ensimmäisen vuoden lopussa vieraita työntekijöitä oli 8 henkilöä." Myyjän työpäivä alkoi ennen kahdeksaa, koska kauppa oli auki 8-17.  Ennen ovien avaamista piti maidot olla kannettu, lihat tiskissa, leivät hyllyillä. Tunnin ruokatunnin aikana Pirkko ja Tuula "sotkivat polkupyörällä" kotiin. Tuula ehti syödä hiukan, ulkoiluttaa koiran ja ottaa vielä torkutkin ennen kuin polki Valtakadulta takaisin Naukioon. Pirkko laittoi aamulla perunat kiehumaan, koska mies tuli jo yhdeltätoista ruokatunnillaan kotiin syömään.
- Sitten kerran unohdin sammuttaa levyn kattilan alta. Kun tulin kotiin, tupa oli savussa ja perunat karstana. Sen jälkeen en enää uskaltanut keittää perunoita valmiiksi.

Myöhemmin kauppa avattiin vasta yhdeksältä. Lauantait oltiin aina töissä, 12:een tai yhteen.  Satu kehuu, mitä kaikkea myyjät tekivät varsinaisen työnsä lisäksi Naukion kaupalla. Tuula teki Pirkon kanssa lumityöt talon ympäriltä, he pesivät joskus kaupan ikkunatkin.
- No kun se oli hauskaa. Teen vieläkin naapurin lumityöt kun se on kivaa. Ai niin, minähän ompelin kaikki uuteen Valtakadun liikkeeseen tulevat pyyheliinat kaupan yläkerrassa, pesin ne  kakkosen alakerrassa ja manklasin, Tuula muistaa.

Mihin kaupassa tarvitaan niin paljon pyyhkeitä?
- No hyvänen aika, siellähän oli joka päivä kamalasti tiskiä: lihamyllyt, maitokone, pullien aluslautaset. Ne piti kuivatakin.

Tuula muistaa työkavereiden yhteiset nimipäivien vietot. Jos jollain henkilökunnasta oli päivät,  piti olla täytekakku. Se ostettiin porukan kesken, talo antoi enemmän kuin myyjät. Pirkko tiivistää:
- Naukion kaupan aika oli hauskinta, kun siellä tunsi asiakkaatkin nimeltä.

Asiakkaat kaupassa kuin kotonaan

Satu Eskola, Salmisen tytär, huomauttaa, että asiakkaat olivat pääasiassa kivoja.
- Jos joku suuttui, jos ei vaikka ollut jotain tiettyä tavaraa, niin seuraavana päivänä lepyttyään hän oli entistä kivempi. Kassan vieressä oli pari jakkaraa, siinä välillä kuunneltiin asiakkaiden elämän vaiheita tai huolia.

Kaupassa oli hyvä päästellä myös kotona kertyneitä höyryjä. Rouvat kertovat tutusta "ihan tavallisesta mummosta", joka ajoittain otti yhteen miehensä kanssa. Kerran mummo tuli kauppaan, löi kauraryynipussin tiskiin ja rähisi äänekkäästi monen vieraan kuullen, kuinka huonoja ryynejä ja vajaa pussi. Aikansa metelöi, nappasi pussin kainaloon ja sanoi: "No nyt helpotti kun sai purkaa mielensä, oli tossa Väinön kanssa vähän riitaa kotona."

Tuula Nurminen muistaa, että jouluaattoina ei voinut sulkea kaupan ovea ennen yhtä, koska joka joulu yksi asiakas haki perunoita minuuttia vailla yksi. Joka joulu.

Joskus joku yritti vähän älyttääkin kaupan henkilökuntaa. Tuula kertoo äidistä, joka oli ostanut kaupasta syntymäpäiväkakun. Muutaman päivän päästä hän tuli pienen poikansa kanssa kauppaan valittamaan, että kakku oli ihan länässä. Mutta poikapas paljastikin:
- Niin, kun myö laitettii se ens näinpäin ja sit näinpäin. Äiti otti poikaa kädestä ja lähti vihasaan kaupasta.

Naukiolaisia kyläkaupallaan
Tuula kertoo saaneensa terveisiä maapallon toiselta puolelta entiseltä pikkupojalta, joka muisteli lämpimästi Salmisen tätejä. Pirkko törmäsi äskettäin kaupassa mieheen, joka tunsi hänet lapsuudestaan: poika oli usein käynyt kaupassa juttelemassa kassatädin kanssa. Kun koulu loppui, pojat kävivät ennen kotiin menoaan kaupassa näyttämässä todistuksensa tädeille.
- Pojat arvioivat, kuka meistä oli vanhin, kuka nuorin. Yksi poika katseli minua ja tuumasi, että "siä oot ainakin kaikist painavin", Pirkko nauraa.

Naukion kaupan lähimmät kilpailijat olivat melkein näköetäisyydellä. Kettumäen palvelukeskuksen paikalla oli yksityinen kauppa, sitä vastapäätä Osuuskauppa. Salminen kilpaili näiden kanssa hyvällä palvelulla, naiset leuhkivat hymyillen. Kotiinkuljetus pelasi, ilmaiseksi.
- Vietiin tavaroita polkupyörällä tai autolla asiakkaille. Ennen juhannusta vietiin limonaatikoreja taloihin, autolla tai kaksistaan kantaen. Oli niitäkin, jotka halusivat ostokset joka päivä kotiin kuljetettuina.


Naukion myymälän toiminta lopetettiin 30.11.1975.

Salmisen muista kaupoista täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-ii-valtakatu.html

ja täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-kaupat-iii-ts-markkinat.html

Salmisen perheen elämästä täällä:

http://minkuusas.blogspot.fi/2016/02/tauno-salmisen-perhe-eli-kaupankaynnin.html

Kymiläisten tarinat kirjana

Min Kuusas -blogin tehdashaastattelut on nyt koottu kirjaksi. Näiden kansien välissä viitisenkymmentä entistä kymiyhtiöläistä kertoo työstää...