Eilan tarina 15. Kalenterimerkintöjä elo-syyskuulta -45

Eila Piirikkälä, meidän äiti, viettää syyskesällä -45 tavallista työssäkäyvän nuoren naisen elämää. Kotona Mäyrämäellä asuvat hänen lisäkseen leskeksi jäänyt äiti Impi ja pikkusisko Salme. Eila on töissä Kymiyhtiön konttorissa, mutta kalenterisssa on vain muutama maininta työpäivistä - 24-vuotiaan tärkeimmät kuulumiset liittyvät vapaa-aikaan.

Elokuun ensimmäinen ilta vaikuttaa rauhalliselta. Keskiviikko: "Kotona koko ilta. Kuuntelin radiota ja parsin sukkia." Torstai: "Kotona. Kävin aikaisin nukkumaan enkä mennyt S:niemeen (Sääksniemeen), vaikka ilmakin oli jo parempi kuin eilen." Perjantai: "Kotona. Siivosimme Salmen kanssa. Salme kamarin, minä keittiön. - Salme sai kortin Ollilta!!!"

Lauantaina Eila sitten heittäytyy huvitusten pyörteisiin. "Sääksniemessä. Sain tanssia aivan kamalasti. P:kin (Pentti Nieminen) oli siellä, mutta vain vähän aikaa, sillä hänen piti olla Karin Jaskan häissä. Sain terveisiä Aapeli Tulkilta. Tulin kotiin Elvin ja Eino Jatun kanssa." Sunnuntaina sama meno jatkuu. "Päivällä kotona. Illalla Sääksniemessä. Tanssia siellä sai kovasti, mutta ei siellä muuten mitään hauskaa ollut." Niinpä, ei tainnut olla ketään tiettyä tanssittajaa.

Maanantai-illan Eila viettää kotona, hän on alkanut opiskella ruotsia. Tiistaina Salme palaa Mikkelistä ja tuo mukanaan pienen possun. Oliko silloin normaalia, että parikymppinen neiti kanniskelee linjurissa tai junassa pientä porsasta? Possun pitäminen piharakennuksessa joulukinkuksi oli tietenkin ihan tavallista vielä 50-luvullakin Kuusaalla, mutta miksi Salme on hakenut sen Mikkelistä?

Keskiviikkoilta ollaan kotona mutta torstaina Dallapén konsertissa. "Olimme siellä koko perhe, Salme tosin K:n kanssa. Elvi E.J:n kanssa." Dallapé on varmaan esiintynyt seuratalossa, jossa vieraili moni kansallinen kuuluisuus oopperalaulajia myöten. Seuraavan illan Eila taas opiskelee, etänä. Sitten hän pitää taukoa merkinnöissään viisi päivää. Vasta torstaina tekemiset antavat aihetta merkintään. "Sääksniemessä. Norrgårdin Kalle oli ensin aikaisemmin illalla meillä."

Lauantai tuo yllätyksen. "Penan kanssa häissä. Hän oli eilen illalla tullut kotiin ja tuli tänään aivan yllättäen hakemaan minua häihin. Hauska ilta." Vuonna -45 sopi siis hyvin, että kutsuttu vieras toi mukanaan yllätys-avecin. No jos kerran seuratalolla oli tavallista, että kutsuttuja oli 500 mutta paikalla 700, niin tuskin Penankaan temppu pahemmin huomiota herätti. Nykyisinhän 500 hengen kirkkohäät ovat jotain niin erikoista, että niistä kerrotaan Ylen tv-uutisissa.

Konttorissa Korhonen, Salme ja Eila

Lauantailta on kuvaava merkintä: "Birgit oli tänään viimeisen päivän töissä." Lauantaisin siis tehtiin töitä myös konttorissa. Sunnuntaina Eila käy elokuvissa ja Sääksniemessä. Maanantaina hän saa kukkia Birgit Johanssonilta. Mutta tärkein uutinen oli: "Antti soitti!" Onko Eila nyt kahden kaverin loukussa? Kertooko hän Antille juhlineensa jonkun puolitutun häitä Pentin kanssa?

Tiistaina Eila viettää "oikein hauskan" illan Sääksniemessä, keskiviikkona hän pysyy kotona ja käy nukkumaan klo 20.30. Miksei hän voi kertoa, mitä juteltiin äidin ja siskon kanssa, mitä radiosta tuli, mitä syötiin iltapalaksi, miltä tuntui elää rauhan aikaa kotona rintamavuosien jälkeen? No samasta syystä kuin minäkään en kuvaile noita asioita päivyriin: koska se on ihan tavallista elämää, eikä sellainen kiinnosta ketään. Väärin, kyllä kiinnostaisi! Joskus myöhemmin äiti kertoi, että kun ei kotona ollut muuta syötävää, Impi-äiti teki ruskeaa kastiketta, ja he kastoivat siihen leipäpaloja. Hyvää kuulemma oli.

Torstaina vietetään koti-iltaa, Elvi ja Kalevi käyvät kylässä. "Kirje Antilta ja millainen kirje!!!!" No millainen? Ei tietenkään kerrota. Tirkistelijä kehittää jo tarinaa: Antti on aavistellut puhelun perusteella, että Eila alkaa etääntyä, ja nyt täytyy nostaa panoksia. Perjantaina Eila viettää koti-illan, pesee tukkansa ja suorittaa Pikku-Jättiläisen kerhomerkkivaatimuksia.

Lauantaina 25.8. salaperäinen merkintä: "Pena on tänään tullut kotiin H:gistä. Ei onnistunut!" Pyrkikö Pentti jonnekin opiskelemaan? Hänhän luki ennen Tampereen teknilliseen opistoon menoaan matematiikkaa Helsingin yliopistossa - oliko tämä siihen liittyvä reissu? Mutta sinnehän hän onnistui pääsemään. Lauantain merkintä jatkuu: "Olin illalla S:niemessä. Pena ei ollut siellä. - Hyvä on!" Draama huipentuu sunnuntaina. "Illalla Sääksniemessä. Penakin oli siellä - Roosin Rauhan kanssa. Onneksi olkoon vain, Eila! - Muuten hauska ilta."

Maanantaina Eila viettää koti-illan silittäen ja ratkoen. Varmaan tuunataan uusia vaatteita vanhoista, pula-aikaa kun eletään. Tiistaina Eila käy Kaiku-kuoron harjoituksissa. Keskiviikkona kutsuu jo seuratalon sisätanssiparketti. Hauskaa on. Torstaina Elvi kyläilee veljensä pikkupojan Timon kanssa. Perjantaina Eila käy Sulasen Eevan kanssa katsomassa elokuvan Kirje.

Seuraava viikko alkaa sunnuntaina vietetyillä maakuntajuhlilla Korialla. Onkohan Kaiku-kuoro ollut siellä esiintymässä vai Eila lähtenyt sinne muuten vaan. Mutta tosiaan - ennen vanhaan viikko alkoi sunnuntaista ja päättyi lauantaihin.

Syyskuun alussa koti- ja huvitteluillat vuorottelevat. Tiistaina Eila käy elokuvissa ja sitten Sääksniemessä. Lavalla on kauhean vähän ihmisiä eikä mitään erikoista - sisätanssikausi on selvästi alkanut. Torstaina Eila on seuratalolla katsomassa Iloisen teatterin esitystä. "Oikein hauska ilta". Ilmeisesti paikkakunnalla vierailee Ossi Elstelän luotsaama ryhmä, josta Wikipedia kertoo: "Vuonna 1945 Elstelä lopetti Suomi-Filmin palveluksessa ja aloitti vastaperustetun Iloisen Teatterin johtajana. Teatterin ensinäytös oli revyy Lähtölaukaus 21. maaliskuuta 1945. Näytelmä pantiin pystyyn poikkeusoloissa, Elstelä vastasi lavastuksesta, näyttelijöiden rekrytoinnista ja ohjauksesta. Lisäksi hän näytteli kyseisessä revyyssä. Iloinen Teatteri lakkautettiin kesäkuussa 1946." Tämä saattaa selittää Linnanmäellä nykyisin toimivan teatterin nimen Uusi Iloinen Teatteri.

Lauantain jälkeen alkaa Eilan loppuloma, hänen sijaisenaan konttorissa on rva Ahlbom.

Seuratalo

Seuraavalla viikolla kalenteri viettää pääasiassa hiljaiseloa. Eila käy töissä, lauluharjoituksissa ja Elimäellä. Siellä on Piirikkälän sukua, Eilan isän Oton sisaren talo, Peltolan tila. Sodan aikana mäyrämäkeläiset kävivät sukulaistalosta hakemassa ruokaa potkukelkoilla. Talossa oltiin anteliaita, ja yksi Peltolan perheestä muistaa lapsuudestaan, kuinka heille ilmestyi välillä Kuusaalta pitkä hoikka nauravainen nainen, Impi tyttärineen. Joskus Peltolat kävivät Kuusankoskella, ja aikuisesta Eilasta on jäänyt serkulle mieleen se, että Eila lauloi paljon.

Loppuviikosta kirkastuu, Eila käy tansseissa lauantaina. "Siellä oli oikein hauskaa! Eräs uusi, hauska tyyppi Kouvolasta tanssitti melkein koko illan." Sunnuntaina repäistään lisää: päivällä tivolissa, illalla tanssimassa.  Sitten alkavatkin taas työt. Maanantaina käydään työpäivän jälkeen Hakalalla Liisa-serkun nimipäivillä, tiistaina lauluharjoituksissa. Keskiviikkona suunnitelmiin tulee muutos. "Minun piti huomenaamuna lähteä H:kiin, mutta tänään tulikin tieto, että aamulla töihin. Mikäs siinä. Illalla elokuvissa. "Sattuma korjaa satoa". I-ha-na kuva!"

Torstaina Eila käy töitten jälkeen laulamassa Rauhanjuhlilla. "Vuosi välirauhan solmimisesta." Perjantaina tulee paketti ystävättäreltä, illalla kyläillään Myöhäsellä. Lauantaina ollaan kai alamaissa: "Olin koko illan kotona - tietysti". Mutta sunnuntaina on tarjolla hauskaa, seuratalossa on karnevaalit. "Ne oli kerrassaan mainiosti järjestetty, mutta ei siellä minulla mitään erikoista ollut." Mistähän kenkä nyt puristaa...

Arki-iltoina Eila kyläilee sukulaisissa ja Elvin luona, leikkii siellä pikku Timon kanssa, käy kuoron lauluharjoituksissa, lukee ruotsia kotona, kuuntelee hauskaa musiikkia radiosta. Onkohan konttorineiti innostunut ruotsin opiskelusta, jotta pärjäisi paremin töissä - tuohon aikaan ja vielä pitkään sen jälkeenkin Kymiyhtiön kaikki asiakirjat olivat ruotsiksi. Perjantaina Eila käy laulutunnilla neiti Olkun luona. Mielenkiintoista, olihan perhe tavallinen vähävarainen kuusaalainen työläisperhe, mutta tytär ottaa laulutunteja. Laulaminen oli kyllä Eilalle luontaista koko hänen elämänsä - hänen kampaajansa muistaa, miten Eila saattoi vanhoilla päivillään pistää lauluksi jonkun tuttavansa kanssa kesken tukanleikkuun. Myöhemmin meillä kotona hän hyräili aina jotain tai lauloi kuorostemmoja. Mökillä vedettiin välillä laulukirjat kannesta kanteen yhdessä takan äärellä. Sodanaikaiset iskelmät ja kansanlaulut tulivat siinä tutuiksi tyttärillekin.

Lauantaina 29. syyskuuta on lopulta pitkä ja innostunut merkintä. "Minulla oli tänään vakaa aikomus pysyä pois tansseista, mutta kun Elvi ja Salme lähtivät ja pyysivät minua mukaansa, lähdin. Myös Pena oli tullut kotiin ja oli tanssimassa. Tanssin suurimman osan tansseista hänen kanssaan ja tulin hänen kanssaan myös kotiin. Istuimme myös ravintolassa jonkun aikaa. Hän lähtee taas huomenna takaisin Tampereelle." Syyskuun viimeisen päivän merkintä on jälleen apea: "Koko päivä kotona. Satoi. Illalla elokuvissa - yksin."

Risto Torppa, hammaslääkärisukua

Hammaslääkäri, musiikkimies, parkettien partaveitsi, maailmanmatkaaja - Risto Torpasta on moneksi. Hän on uransa aikana nähnyt yhden jos toisenkin kuusaalaisen suun ja saanut sitä kautta paljon tietoa myös koko ihmisen voinnista. Nyt eläkkeellä on vihdoin aikaa omalle perheelle, joka on levittäytynyt ympäri maailmaa. Innokkaana matkakumppanina seuraa Leila-vaimo.

Risto Torppa sanoo ettei ole oikein mistään kotoisin tarkoittaen, että juuria on Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla, Savossa ja Etelä-Karjalassa. Mutta Kuusankoskelle hän hammaslääkäriksi valmistuttuaan perheineen asettui, ja täällä hän ehti hoitaa hampaitamme 42 vuotta ja 3 kuukautta.

Risto Torpan hammaslääkäriura viitoitettiin jo hänen lapsuuden ympäristössään Pieksämäellä. Perhe asui samassa talossa, jossa toimivat kauppalan lääkäri, eläinlääkäri ja kouluhammaslääkäri.
- Lääkäristähän kaikki ajattelimme, ettei tuo tiedä mitään. Eläinlääkärin homma ei vaikuttanut kauhean kivalta: käsi kyynärpäätä myöten hevosen takapuolessa. Mutta hammaslääkärillä oli minun ikäisiäni lapsia, ja viihdyin heillä kuin kotonani. Kesken päivää perheenisä Kari tuli sisälle, oikaisi sängylleen ja vetäisi päivällä nokkaunet. Silloin ajattelin, että kivaa tuo hammaslääkärin elämä. Myöhemmin tajusin hänen olleen niin väsynyt, että oli pakko ottaa päiväunet.

Naapurin sedän vaikutus Torpan perheeseen on ollut melkoinen. Riston isoveli ja pikkusisko ovat myös hammaslääkäreitä, samoin Riston nuorin tytär.
- Että semmoinen sukurasite siitä meille tuli.

Hammaslääkäriopinnot Risto Torppa suoritti Helsingissä. Pääsykokeet olivat monivaiheiset ja vaativat. Opiskelukaverina oli kuusankoskelaisille tuttu Seppo Tuominen.
- Anatomian laitoksella minulla ja Tuomisen Sepolla oli yhteinen ruumis. Minun leikkelyharjoitukseni rajoittuivat pään ja kaulan alueelle, ja Seppo jäi jatkamaan siitä alaspäin. Sepolla oli aina päällään tumma puku ja solmio. Kerran onnistuin vahingossa potkaisemaan nurin teräspöydän alla olleen astian, johon ylimääräiset formaliiniliuokset valuivat. Onneksi vain minun kenkäni kastuivat. Alivuokralaiskämpässä oli kauan muikea tuoksu.

Keskuslaitoksen hallintorakennus, nykyisin Careaa

Valmistuttuaan Risto Torppa tuli töihin Kuusankoskelle. Mukana seurasi siinä vaiheessa vaimo Leila ja ensimmäinen lapsi, ja seuraava syntyi muuttovuonna. Kuusankoski oli sijainniltaan hyvä, sekä Riston että Leilan vanhempien luo oli suunnilleen sama matka. Risto oli ennen muuttoa käväissyt Kuusankoskella muutaman kerran.
- Olin opiskeluaikana töissä sairaankuljetusfirmassa, joka toi potilaita HYKSistä takaisin mm. aluesairaalaan. Olin siis käynyt sairaalassa ja Mannerissa syömässä. Matka Helsingistä Kuusankoskelle kesti kolme tuntia sepelipintaista tietä pitkin - tien asfaltointi viipyi ja viipyi, Risto muistelee.

Puhelimet kiven alla

Huhtikuun 1970 alussa Risto Torppa tuli Keskuslaitoksen hammaslääkäriksi - paikan virallinen nimi oli silloin  Kymen läänin vajaamielislaitoksen kuntainliitto. Sen kanssa sovittiin vajaasta 20 viikkotunnista, joiden lisäksi Torppa sai pitää laitoksen tiloissa yksityispraktiikkaa.
- Tein pitkiä päiviä, koska täällä oli hirvittävä hoidon kysyntä. Se oli niin tolkuton, että jos kävelin kauppalassa kadulla, ikään kuin nolotti. Tuntui että ihmiset katsoivat että tuossa se kävelee eikä sillä mukamas ole aikaa ottaa vastaan. Hammaslääkäreitä oli tällä alueella niin vähän - yleensä palvelut keskittyivät korkeakoulupaikkakuntien tuntumaan.

Keskuslaitoksella oli 70-luvun alussa runsaat 400 laitospaikkaa. Lisäksi kunnat lähettivät Torpan asiakkaiksi avohuollossa olevia kehitysvammaisia.
- Viitenä vuotenani keskuslaitoksella opin tuntemaan Kymen läänistä toista tuhatta kehitysvammaista.

Alkuun oli pulmallista, kun Torppa oli ainoana hammaslääkärinä eikä voinut konsultoida kokeneempia lääkäreitä paikan päällä, piti aina soittaa Helsinkiin. Täytyi olla rohkea tekemisissään ja lisätä osaamistaan kurssittautumalla.
- Mehän tehtiin silloin paljon sellaisiakin hommia, joita nykyisin tekevät vain erikoishammaslääkärit. Eihän ihmisiä voinut juoksuttaa Helsinkiin toimenpiteiden takia. Nykyisin vaativimmat viisaudenhampaiden leikkaukset tai implantit kannattaa jättää tiheämmin operoiville erikoishammaslääkäreille, Torppa kertoo.

Toinenkin hankaluus on jäänyt mieleen. Torpat eivät saaneet puhelinta tullessaan Kuusankoskelle. Kansantalon alakerrassa ollut keskus oli täynnä. Mutta kun selvisi, että Risto on hammaslääkäri, asia järjestyi -  totta kai hammaslääkäri kotipuhelimen tarvitsee.
- Saatiin puhelin, ja se rupesi soimaan yötä päivää. Se oli jonkun konkurssiin menneen firman numero, velkojat soitti päivällä. Lisäksi meidän numero heitti yhdellä numerolla rakennusliikkeen talousjohtajan numerosta; sitten se soi yöllä, kun rakennusmiehet pyysivät kottia. Leila kertoi, että kun koira haukkui, lapset kiljui ja puhelimessa kysyttiin onko Karjaportilla,  hän vastasi: "Onneksi ei."

Kehitysvammainen asiakas on varmaan vähintään yhtä vaativa potilas kuin muutkin, joita hammaslääkärissä käynti pelottaa. Torppa sanoo, että jos lääkäri tekee työnsä rauhallisesti ja määrätietoisesti, rauhallisuus tarttuu hoidettavaankin. Sai siinä olla luovakin, kun asiakkailla oli erilaisia syndroomia.
- Mutta oli se tosi mielenkiintoista.

Asiakkaita kävi siis muualtakin kuin Keskuslaitokselta. Risto muistaa paperimiehen, jolta hän kyseli kuntoa.
- Kunto on hyvä, sain juuri yhtiöltä hopeisen lusikka-haarukka-yhdistelmän, mies vastasi. Mietin armeijan käyneenä ihmeissäni, tehdäänkö näitä sotilaan retkivälineitä muustakin kuin alumiinista. Sitten tajusin, että mies oli saanut kuntosuorituksista yhtiön siihen aikaan jakamia palkintoja, hopeiset aterimet, Risto naureskelee.

Kuusankoski voitti täpärästi

Marraskuussa -75 Risto Torppa vaihtoi työpaikkaa ja siirtyi Kymiyhtiön työterveyskeskukseen. Johtavaksi lääkäriksi valittu Antti Jokinen oli pyytänyt häntä mukaan tilojen suunnitteluun. Ristolla oli mielessä toinenkin vaihtoehto. Hän oli ollut Göteborgissa Pohjoismaisessa terveydenhuoltokorkeakoulussa kansanterveystieteen kurssilla ja Lidingössä erityisryhmien hammashuollon kurssilla. Hän oli jo sopinut menevänsä Tukholman läänin sairaalahammaslääkäriksi. Yleinen taloustilanne ratkaisi kuitenkin asian.
- Oli öljykriisi, tolkuton pääomapula, lainaa ei tahtonut saada pankeista. Mutta Kuusaalla oli rivitalohanke, johon minut oli houkuteltu mukaan, ja siihen järjestyi laina. Ja kun työterveyskeskuskin rupesi toteutumaan suunnitellusti, lähtö ruotsalaiseen sairaalaan hammaslääkäriksi jäi.
 

Risto työnsä äärellä. Kuva: Tuomo Pitkänen/Kymin työterveysesite

Yhtiö oli ulkoistanut hammashuollon niin, että Risto Torppa oli työterveyskeskuksessa itsenäisenä yrittäjänä. Göteborgin opeista oli tarttunut mukaan tieto siitä, miten tärkeää ihmisen omatoimisuus ja ennaltaehkäisy on ihmisen terveydelle. Risto oli myös kuullut suunnitteilla olevasta erikoishammashoitajien koulutuksesta.
- Näiden pohjalta sain perille toivomukseni kahdesta hoitohuoneesta vastaanotolleni. Toinen merkittiin nimellä esikäsittelyhuone - kukaan ei ilennyt kysyä, mikä se on. Huoneelle tuli käyttöä vasta vuonna -78, kun palkkasin erikoishammashoitajaksi Maritta Rainion kahden aiemmin palkkaamani hammashoitajan lisäksi. Erikoishammashoitaja huolehtii mm. hampaiden puhdistuksesta, kotihoidon opetuksesta, hammaskiven poistosta, ientaskujen mittaamisesta. Minun piti osata delegoida kolmelle hammashoitajalleni se, minkä he voivat tehdä ja keskittyä itse siihen, mitä vain hammaslääkäri pystyy tekemään.

Risto kuvailee hammashoitajan merkitystä rinnastuksella.
- Hammaslääkärin työtä voisi verrata siihen, että yrittää kirjoittaa kaunokirjoitusta samaan aikaan kun toinen vetää paperia alta. Kielikin on aina edessä. Hammashoitajaa tarvitaan pitkälti siihen, että saadaan pidettyä työskentelyalusta kuivana ja näkyvyys työmaalle hyvänä.

Hammaslääkärin työssä oikeat työasennot ovat ratkaisevia. Risto teki työnsä istuen. Silti lihaksista piti pitää huoli.
- Seisotko vai istutko - voit valita haluatko suonikohjut vai peräpukamat. Työnantajana huolehdin, että jokainen meistä kävi vuorollaan hierojalla kymmenen kerran jakson.

Kuusaalaiset reiluja asiakkaita

Delegointia tai ei, eivät ne Risto Torpan työpäivät vieläkään kohtuullisiksi muuttuneet. Perheeseen syntyi kolmas lapsi, ja isällä oli työ- ja opiskelukiireitä, ammatinharjoittajalla paljon paperitöitä.
- Olin töissä luvattoman paljon. Täydennyskoulutusta oli hankittava, viidessä vuodessa tieto puoliintuu. Hampaitten tukikudoksista ja purennasta oli yliopisto-opintojeni jälkeen tullut paljon uutta tietoa, ja se piti päivittää viikonloppuisin kursseilla Helsingissä, Turussa, Tampereella, Tukholmassa, poissa kotoa. Vaimoni Leila ei valittanut mutta on kyllä jälkeenpäin kertonut, että oli vähän tiukkaa, Risto hymyilee.

Hampaita paikattiin siihen aikaan amalgaamilla. Muovit tuotiin markkinoille turhan nopeasti.
- Ne eivät olleet vielä oikein valmiita tuotteita, niiden sitominen hammaskiilteeseen oli vaillinaista. Niitä vain markkinoitiin niin hyvin, että asiakkaat halusivat niitä. Jouduttiin aikanaan huomaamaan, että muovipaikat ovat lyhytikäisiä. Sitten vaihtoehdoksi tulivat posliinipaikat, mutta ne ovat kovin kalliita.

Suun hygienian merkityksestä tulee jatkuvasti uutta tietoa.
- Jos suuontelo ei ole ihmisen likaisin paikka, niin toiseksi likaisin ainakin, bakteerikirjo on niin valtava. Tulehtuneissa ientaskuissa virtaa veri vilkkaasti, ja sama veri kuljettaa bakteerit kaikkialle kehoon. Sydän vaurioituu herkimmin, mutta aivoihinkin saattaa bakteeri-infektiosta päätyä haitallista ainesta.

Jonot hammaslääkärille eivät poistuneet tässäkään työpaikassa. Potilaan piti varautua parin viikon odotteluun.
- Yritä siinä sitten järjestää akuuttihoitoa! Se onnistui niin, että okei, syön sitten tänään lounasta vähän vähemmän, Risto kuvailee.

Esitteen kuvat: Tuomo Pitkänen

Hammaslääkäreiden suhtautuminen kivunhoitoon vaihtelee. Risto Torppa kuuluu niihin lempeisiin hammaslääkäreihin, joille hoidon kivuttomuus on ykkösasia.
- Hammaslääkärillä täytyy olla aikaa potilaalle, aikaa kuunnella kuulumiset, jos potilas haluaa kertoa. Saahan siinä samalla taustatietoja ihmisen terveydestäkin. Ihminen on ihminen eikä mikään hampaankantoteline.

Asiakaskunta saa Risto Torpalta kehuja.
- Kuusankoskelaiset olivat tosi reilua porukkaa. Asiallisia ihmisiä. Huomasin muuten Keskuslaitoksen asiakkaiden jälkeen, että kymiyhtiöläisissä oli paljon huonokuuloisia. Kun laitoin amalgaamipaikan ja pyysin painamaan hampaita vastakkain, ei tapahtunut mitään. Sitten vihdoin paperimies kuuli ja rusautti hampaat kiinni niin voimalla, että paikan rakentamisen sai aloittaa alusta.

Aika varhain Torppa aloitti vastaanotollaan kutsuhoidon, jossa kutsuväli määriteltiin yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan. Siinä hän huomasi positiivisen piirteen.
- Vuorotyö mahdollisti dynaamisen aikataulun. Asiakkaita saattoi kutsua tasaisesti pitkin päivää työvuorosheeman mukaan. Tiesimme, kenellä on työaikamuoto 37 tai 27 tai 25 ja osasimme jo valmiiksi ehdottaa sopivaa aikaa. Jos jollain esimerkiksi oli runsaasti hammaskiveä eikä hän ollut oppinut välttämään sen syntymistä, järjestettiin erikoishammashoitajan vastaanottoja puolen vuoden välein ja hammaslääkärikäynnit kahden vuoden välein. Kun  kuntoon saatu suu pidettiin jatkuvasti hoidettuna, potilasta kohti käytetty aika ja rahamäärä tippui oleellisesti, Torppa kertoo ja suosittelee ihan taloudellisuuden ja tehokkuuden nimissä, että Suomen hammashoitojärjestelmässä kannattaisi pitää yhtä hammaslääkäriä kohti kaksi hammashoitajaa ja erikoishammashoitaja.

Kollegat ja työyhteisö tärkeitä

Risto Torppa kehuu työterveyskeskuksen työyhteisöä loistavaksi. Hammaslääkärin työ on aika yksinäistä, vaitiolovelvollisuus estää juttelemasta työasioista.
- Työterveyskeskuksessa oli neljä lääkäriä, viisi työterveyshoitajaa, johtava hoitaja, kaksi laboratoriohoitajaa, kolme lääkintäjumpparia, työpsykologi, siistijät. Aivan upeeta. Jokisen Antti piti huolta siitä, että me hammashuollon väki tunsimme kuuluvamme porukkaan, vaikkemme olleet työsuhteessa Kymiyhtiöön.

Esitteen kuvat: Tuomo Pitkänen

Paikallinen hammaslääkäriseura oli siihen aikaan hyvin aktiivinen järjestämään kursseja ja hankkimaan paikalle luennoitsijoita - siinä Risto Torppa pääsi kollegoiden pariin.
- Kuukausikokouksiinkin paikallinen hammaslääkärikunta osallistui kiitettävästi. Nyt sekin yhdistystoiminta on hiljaisempaa.

Torpat ovat viihtyneet hyvin Kuusankoskella, vaikka ovat kumpikin tulleet muualta. Mutta ovat he myös täältä käsin kiertäneet maailmaa. Vuoden 2005 lopulla Risto ja Leila matkustivat Afrikkaan palkattomaan vapaaehtoistyöhön, jota organisoi Rotaryn Lääkäripankki.
- Oltiin kolme kuukautta Tansaniassa puskasairaalassa. Leila hoiteli aids-lapsia, syötti heille puuroa, potatti ja pesi pyllyjä, minä olin hammaslääkärinä. Sairaansijoja siellä oli 400-500, synnytyksiä vuodessa kolmetuhatta.  Välineet olivat lahjoitusvälineitä. Hoitolaitteisto oli samanlainen kuin oma ensimmäiseni, vähän vanhentuneita ja huonossa kunnossa, mutta niillä pärjättiin. Ongelmana siellä oli se, että ihmiset eivät kyenneet pesemään hampaitaan. Kun naisten oli kannettava vesi ämpäreillä kaukaa kaivolta, asian ymmärtää. Siellä oppi suhteuttamaan onnellisuuden ja hyvinvoinnin yhteyttä. Ihmiset olivat tyytyväisiä siihen vähään mitä heillä oli. Herttaisia, valoisia ihmisiä. Meillähän tupataan olemaan onnettomia siitä, että minulla ei ole tuota ja tuota. Matka oli upea kokemus, jätti jälkensä Risto pohtii.

Kesäkuun lopussa 2012 Risto Torppa jäi eläkkeelle.
- Riitta Tommola aloitti hammashoitajanani vuonna 1972 ja jäi vielä jatkamaan töitään, kun minä lähdin. Neljä vuosikymmentä töitä tuli tehtyä yhdessä. Maritta Rainion kanssa olimme aloittaneet yhteistyön vuonna -78. Mutta minun ei ollut helppo päästä työstäni irti. Työnantajalla on vastuu muista, täytyy huolehtia että he voivat jatkaa vanhoina työntekijöinä uuden hammaslääkärin tullessa.

Hyvää ajatusta oli vaikea toteuttaa, kun uusia tulijoita ei juuri ollut. Kuusankosken kaupungin avoinna olleisiin virkoihin ei ollut hakijoita, joista olisi jäänyt "yli" Riston työn jatkajaksi.
- Kun soitin kaupungin johtavalle hammaslääkärille Heikki Vesalalle asiasta, hän sanoi että olin ainoa kiinnostunut. Ei yhtään hakijaa, Risto naurahtaa.

Seuraaja löytyi lopulta, ja Risto pääsi eläkkeelle.
- Olin 68-vuotias kun ymmärsin lopettaa. Hammaslääkärin työ on mielenkiintoista, akateeminen käsityöläisammatti ja samalla ihmissuhdeammatti. Olisihan tuota voinut jatkaakin, mutta joku tolkku sentään täytyy olla.

Olihan Risto Torppa keventänyt työmääräänsä jo tätä ennen osaeläkkeen muodossa.
- Meidän kolmesta lapsesta kaksi oli ulkomailla. Lastenlasten tapaaminen ja pitkin maailmaa matkustaminen  ei ole oikein mahdollista, jos on kokopäivätöissä. Sain sitten kaverin, joka rupesi jakamaan työtaakkaa.

Eläkkeellä Torpan pariskunta harrastaa intensiivisesti monia asioita. Risto ja Leila ovat tänäkin aamuna käyneet pelaamassa tennistä, ja sama meno jatkuu ympäri vuoden. Musiikki on toinen Riston intohimo.
- Rupesin jo vuonna -77 laulamaan Kouvolan Mieskuorossa. En voinut mennä Kuusankosken Mieskuoroon, se olisi lisännyt potilaspainetta. Kouvolalaiset eivät mitenkään halunneet tulla Kuusaalle hammaslääkäriin siihen aikaan. Menin myös Sonukseen laulamaan bassoa - tarkoittaa etten ollut sitten kotona niitäkään iltoja.

Yksi asia johti toiseen, Henny Takolander nappasi Ristoa hihasta.
- Huomasin olevani kokoonpanossa, jossa Nygårdin Bjarne soittaa haitaria ja Paavilaisen Jokke läskibassoa. Olihan siinä Taavitsaisen Ristokin ja rumpali mukana. Tämmöisellä Swingtett-yhtyeellä käytiin soittamassa häitä ja firman juhlia, tehtiin keikkaa aika paljonkin. Minä soitin klarinettia ja alttosaksofonia ja lauloin. Käydään me edelleenkin Korvenkylässä harjoittelemassa, kokoonpano tosin on muuttunut.

Musiikin perässä Leilan kanssa

Klassinen musiikki on Risto Torpalle rakasta kuunneltavaa. Kymi Sinfoniettan kausikortti on pariskunnalla kovassa käytössä, ja Iitin musiikkijuhlat ovat heistä mainio asia. Mutta ooppera tuntuu olevan ihan parasta.
- Käydään Leilan kanssa neljä viisi kertaa vuodessa katsomassa oopperaa Berliinissä, Wienissä, Pariisissa, Lontoossa, Barcelonassa. Matkoihin mahtuu mukaan klassisen musiikin konsertteja. Justiin oltiin Berliinissä ja nähtiin neljä oopperaa ja kuunneltiin yksi kamarimusiikin konsertti. Ja kierrettiin tietysti muutama museo.

Musiikkia Risto Torppa kuunteli työnsä äärelläkin, milloin klassista, milloin jazzia. Puudutuksen annettuaan hän ehti käydä yläkerrassa kahvilla odotellessaan piikin vaikutusta. Kaksi hammashoitajaa pitivät huolta potilaasta.
- Kerran palasin huoneeseen niin, että potilas makaa tuolissa selällään kädet vatsalla, ja urkumusiikki soi kauniisti huoneessa, Risto hekottelee näkyä.

Kalalammikoita ja kalanviljelyslaitoksen hoitajan talo. Kuva: Seppo Saarijärvi, 1958

Risto sivuuttaa maininnalla pariskunnan kilpatanssiharrastuksen. "Avioliittolupaukseenhan se kuului."
- Tosi upea ja yllättävän rankkakin harrastus. Ehkä sen ansiosta pysyy paremmin liukkaalla pystyssä. Käymme edelleen ryhmässä tanssimassa muttemme kilpaile. Naisvoimistelijoiden ukkojumpassa olen ollut mukana 80-luvun loppupuolelta. Meitä käy Pilkan koululla tusinan verran kankeita miehiä, jotka jumppaamme naurua pidätellen Suomi-popin soidessa: "Minä taivu en koskaan, tahdon vain yrittää."

Torppien koti on perinteikkäässä vanhassa talossa, jossa on aikoinaan asunut kalanviljelyslaitoksen hoitaja. He ostivat sen 90-luvun alussa ja alkoivat kunnostaa sitä ammattimiesten apuna ja neuvoilla itsekin.
- Vähän yli kaksi vuotta siellä pakerrettiin. Kun joku kysyi, asutaanko me jo siellä, vastasin että kyllä me siellä asutaan mutta käydään kotona vielä nukkumassa.

Risto muistelee lämpimästi Antti Jokista, erinomaista työyhteisön johtajaa. Kerran Risto huomasi, että hänen vastaanotollaan lattia on alkanut kulua ihan kuopalle hammaslääkäriporan jalkavastuksen kohdalta.
- Näytin lattiaa ja kuoppaa Antille. Antti sanoi: "Tätä ei kyllä näytetä Niinikosken Eerolle", Risto virnuilee ja viittaa Verlan Marian säilytettyihin jalanjälkiin.

Kymiyhtiöllä oli oma poliisilaitos

Kuva Polinin kirjasta. Poliisilaitos, Kuusankoski

"Yhtiön poliisi" on kuusaalaisille tuttu termi, moni muistaa yhtiön poliisilaitoksen talonkin Niementiellä, jonka nimi oli sitä ennen Lahtikatu tai Lahdenkatu ja nykyisin Liljequistintie. Oliko yksityisellä yrityksellä tosiaan oma poliisinsa, ja miten järjestyksenpito luontui Kuusankosken kunnan perustamisen jälkeen? Julius Polinin teos Kymiyhtiön sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen toiminta antaa poliisivoimien synnystä paljon tietoa. Mutta eräällä miilumäkeläisellä on aiheesta omakohtaisiakin muistoja.

Matti Puustisen isä Sulo Puustinen oli poliisi. Useimmat tosin tunsivat hänet Ponteva-nimellä, jonka taustaa Matti ei tiedä. Perhe asui Kymiyhtiön talossa poliisilaitosta vastapäätä jo Matin syntyessä.
- Olisin myöhemmin halunnut ostaa talon, mutta yhtiö ei myynyt. Talo purettiin, Kymiyhtiöllä työuransa tehnyt Matti Puustinen kertoo.

Matti Puustinen

Sulo Puustinen oli rikosylikonstaapeli eikä käyttänyt poliisin pukua. Hän ei kotona juuri puhunut töistään, mutta poliisilaitos tuli kuitenkin pojalle tutuksi.
- Kävin siellä ainakin miljoona kertaa. Siellä oli komeat putkat. Alakerrassa oli päivystäjä ja apulaisnimismies, minun isän huone oli yläkerrassa. Alakerrassa oli myös kanala, siellä oli meidän kanat ja sika. Minä ja äiti käytiin ruokkimassa niitä. Sika karkasi kerran, mutta isä vihelsi omalaatuisella tyylillään ja sika tuli hirviää kyytiä takaisin. Meillä oli koirakin, susikoira joka oli periaatteessa poliisikoira. Se myytiin, kun siitä tuli vihainen, se vahti meitä lapsia tarkasti eikä laskenut ketään meidän lähelle.

Pikkupojille poliisilaitos putkineen oli jännä paikka. Hei roikkuivat pihlajassa ja katselivat mitä laitoksessa tapahtui.
- Kiipeiltiin puihin katselemaan, kun poliisit vei pidätettyjä kadun toiselle puolelle vessaan - poliisilaitoksella ei ollut vessaa. Marskinkadun varrella oli kasarmit ja niiden pihassa ulkohuussit. Yksi niistä kuului poliisilaitokselle. Joku pidätetty oli kerran lähtenyt juoksemaan karkuun, mutta poliisit sai hänet juoksemalla kiinni, Matti kertoo.

Matti on itsekin juossut poliisia karkuun.
- Potkittiin jalkapalloa Niementiellä kavereiden kanssa. Pallo lensi poliisilaitoksen ikkunaan ja särki sen. Me juostiin kovaa kyytiä karkuun, mutta kiinnihän siinä jäi.

Kymiyhtiöllä on tosiaan ollut oma poliislaitoksensa ja järjestyksenpitonsa. Polinin kirja taustoittaa asiaa yrityksen syntyvuosista asti.
- "Kolmena ensimmäisenä Kymintehtaan ja Kuusankosen tehtaiden olemassaolon vuosikymmenenä ei järjestyksen ylläpitäminen liene tuottanut asianomaisille paikallishallinnoille suuriakaan vaikeuksia. Sen vuoksi tultiin hyvin toimeen kahdella Kymiyhtiön palkkaamalla järjestysmiehellä sekä Kuusankoskelle sijoitetulla, valtion vv. 1892-1909 palkkaamalla maalaispoliisilla Nikodemus Aallolla (nykyään portinvartijana yhtiön palveluksessa), jota vastoin Voikassa ei ollut järjestysmiehiä edes rakennusaikana. Viimemainittu puute oli kuitenkin suureksi haitaksi järjestykselle", Polin kirjoittaa vuonna 1932.

Vuoden 1905 suurlakon takia yhtiö vaihtoi järjestysmiehet kahteen poliisiin, joille maksoi myös palkan. Nämä joutuivat selvittelemään mm. Murhamäen tapahtumia. http://minkuusas.blogspot.fi/2014/08/murhamaki-ei-jata-rauhaan.html  Vuonna 1911 järjestyksenpito tiukkeni. Tehtaan ympärille rakennettiin vahva aita, kolmelle portille portinvartijantupa. "Portinvartijoiksi ja vakinaisten poliisien apulaisiksi otettiin kuusi niistä lukuisista poliiseista, jotka poliisimestari, luutnantti Rolf Blåfieldin virka-aikana joulukuussa 1911 Tampereella sattuneen selkkauksen johdosta erosivat. Ne olivat tavattoman kookkaita ja kelvollisia miehiä, jotka siten saivat toimen Kymiyhtiön palveluksessa, ja monet heistä ovatkin kohonneet tärkeille paikoille."

Maailmansota kiihdytti poliisien palkkaamista. Paikkakunnalla oli levotonta, juoksuhautatyöt aiheuttivat kansainvaelluksen. Vuosina 1914-15 yhtiö lisäsi yksityistä poliisivoimaansa vielä kuudella miehellä ja rakensi poliisikamarin. Sisällissota koetteli poliisikuntaa. Poliiseista murhattiin kolme, portinvartijoista kaksi.

Piirros poliisilaitoksesta on kylämuistelmissa nimeltä Kappale Kuusankoskea - Kirjakaupanmäeltä Pajamäelle 1930-40 -luvuilta. Siinä on signeeraus SR.-K.

"Kapinan kukistumisen jälkeen järjestettiin järjestysvalta täydellisesti uudestaan: aluksi lisättiin poliisien lukumäärä kolmeksi kullakin tehtaalla (kaikkiaan 9 konstaapelia ynnä 2 ratsastavaa poliisia, 2 ylikonstaapelia ja 3 etsivää poliisia); yksi komisario ja yksi poliisipäällikkö palkattiin, kaksi poliisikoitaa hankittiin, jonka lisäksi järjestettiin 52-miehinen aseistettu vartio kiertävää vartointia varten pimeimpänä aikana (elok. 15 p:stä talven tuloon). Pidettiin nimittäin mahdollisena, että vankiloista vapautetut kapinalliset yrittäisivät ryhtyä kostotoimenpiteisiin - mikä pelko myöhemmin osooittautui turhaksi", yhtiön konttoripäällikkö Julius Polin kirjoittaa.

Polin listaa vielä vuoden 1919 poliisivoimat Kymiyhtiössä:
1 poliisipäällikkö
1 komisario
3 etsivää poliisia
1 ylikonstaapeli
12-13 konstaapelia
15 suojelusvartijaa (myöhemmin 6)
10 portinvartijaa.

Järjestelmä tuli kalliiksi, ja sitä ruvettiin purkamaan olojen asettuessa ja Kuusankosken kunnan perustamisen myötä. Kunta ja seurakunta kuuluivat uuteen nimismiespiiriin, ja sen nimismies Valfried Lindberg sai tehtäväkseen eri korvauksesta hoitaa yhtiön poliisilaitosta ja olla sen poliisipäällikkönä. Yhtiön oma poliisimestarin toimi lakkautettiin. 1920-luvun alussa perustettiin uusi poliisikomisarion toimi, Voikkaalle alettiin suunnitella poliisikamaria, ja kuntaan perustettiin naispuolisen siveyspoliisin toimi.

Vuonna 1924 Kymiyhtiö pyysi maaherralta, että valtio ottaisi poliisitoimen Kuusankoskella kokonaan hoidettavakseen. Maaherrankaan mielestä ei ollut yhtiön asia maksaa edes osaa poliisin työstä. Sisäasiainministeriöllä ei kuitenkaan ollut rahaa näihin menoihin. "...tosiasiaksi jää, että yhtiö edelleen (huhtikuussa 1931) palkkaa yhden poliisikomisarion, yhden ylikonstaapelin ja neljä poliisikonstaapelia", kirjoittaa Polin historiateoksessaan ja siirtyy ylistämään suojeluskuntien toimia maan itsenäisyyden ylläpitämisessä. 

Eilan tarina 14. Kalenterimerkintöjä kesä-heinäkuussa -45.

Eila Piirikkälä ja Elvi Viljakainen

 Eila Piirikkälän kalenterimerkinnät jatkuvat sodan jälkeen harvakseltaan. Ensimmäisen rauhan kesän alku näyttää kalenteria katsellen vaitonaiselta. Eila käy kyllä Kirstin kanssa lauantaina Palomäellä tanssilavalla, muttei mainitse siitä enempää. Antti tuntuu olevan yhä tärkeämpi henkilö, häneltä tullut kirje on lauantain ainoa kuuluminen. Merkillepantavaa, että kirjepostia on jaettu lauantainakin.

Eila pitää viikon tauon kalenterimerkinnöissä, ja sitten onkin jo kiinnostavia kuulumisia. Sodan aikana ystävystyneet lotat tapaavat Helsingissä. Ensin torstaina 14.6. Tellervo Hämeenlinnasta soittaa. Perjantain kohdalle on piirretty junan kuva, sen alla lauantaina lukee ihan eri käsialalla kuin tähän asti, oikeastaan tekstattuna: "Aamulla lähtö Helsinkiin. Tellervo ja Keka olivat asemalla vastassa. Paria tuntia myöhemmin tuli vielä Annikki Unto. Illalla menimme kaikki Oulunkylään Anja Raution luo. Meillä oli tavattoman hauskaa."

Sunnuntaina nuoret naiset jatkavat yhdessäoloa. "Aamulla soitin Antille. Koko päivä täynnä touhua. Illalla ennen pois lähtöä kävin T:n kanssa Antin luona." Ai? Antin kirjeiden aiheuttamista huutomerkeistä kuvittelisi, että kun kerran Eila pääsee samaan kaupunkiin, tälle ihmemiehelle omistettaisiin vähän enemmän aikaa. Antin luona vain piipahdetaan ja vielä esiliinan kanssa. Mutta olisipa kuullut, mitä likat juttelivat keskenään viikonlopun. He ovat tavanneet toisensa aivan poikkeusoloissa rintamalla, Repolassa Rukajärven suunnalla. He ovat kokeneet samat pelot kaukana kotoa vihollisen lähellä, toisaalta kokeneet nuorten ihmisten huoletontakin yhdessäoloa. Sellainen luo siteen, joka pitää vuosikymmenet.

Seuraavana päivänä töissä väsyttää. Tiistaina tulee kirje Antilta. Huutomerkin kanssa kerrotaan tämä nyt. Elvi käy illalla Eilan luona, keskiviikkoiltana Eila puolestaan Elvillä, ja sitten tytöt menevät elokuviin. Lauantaina 23.6. on juhannusaatto. Sen kunniaksi Eila on piirtänyt kalenteriin koivun ja kokon. "Kertun ja hänen veljensä kanssa ensin Sääksniemessä juhannuskokoilla ja sitten Palomäellä. Meillä oli ratkiriemullista Kekan kanssa kotona ennen lähtöämme." Tämä täytyy olla eri Keka kuin lottaystävä. Olisiko Virtasen Kerttu, josta tuli siskon kummi. Juhannuksen juhlinta jatkuu sunnuntaina: "Keka lähti aamulla. Päivällä Elvin luona ja illalla Sääksniemessä."

Seuraavan viikon päiville ei ole merkintää ennen lauantaita: "Olin illalla -niemessä. Siellä oli hauskaa. Tulin Salmen ja Ollin kanssa kotiin." No niin, nyt Salme-sisko on löytänyt tulevan puolisonsa Luostarisen Ollin Kivimäestä! Eila painelee sunnuntaina urheilukentälle - äidin tuntien kuvittelisin, että yleisön joukkoon. "Illalla taas -niemessä. Hauskaa oli!"

Maanantaina on jotain uutta kerrottavaa. "Sain sinisen pukuni ja sen on kerrassaan suurenmoinen! Konttorissa uusi neitonen, nti Johansson." Tiistaina ollaan vaihteeksi tanssimassa Sääksniemessä, jossa tavataan myös Kalle sisarensa ja morsiamensa sisaren seurassa.

Eila ja Maija-Kyllikki siellä jossakin

Sitten seuraa taas tyhjä viikko, kunnes torstaina 12.7. Eila aloittaa loman. "Ensimmäinen lomapäivä. Lähtö Seinäjoelle!" Perjantaina ollaan "Seinäjoella! Maija-Kyllikin luona." Tämä Maija-Kyllikki oli Eilan läheisin lottaystävä. Rukajärvellä hän koki raskaan surun. Eila kertoi radiohaastattelussa: "Mie olin semmosen ison kanttiinin emäntänä, missä oli enemmän lottia. Siinä oli lotta, jonka kanssa oltiin aika paljon oltu yhdessä, vaikka sitten jouduttiin eroon, kun kaksi meidän lotista joutui vangiksi. Lottia koottiin sinne, ja sinne tuli tämä Maija-Kyllikkikin. Maija-Kyllikki oli kihloissa. Mie muistan aina sen päivänkin sodan loppuvaiheessa, oikein lämmin nätti päivä. Me istuttiin kanttiinin rappusilla, keittiön rappusilla kun oli kanttiini kiinni. Puhelin soi, mie menin vastaamaan. Sitten kysyttiin, onko semmonen ja semmonen lotta minun kanttiinissa. Sanoin että on. Niin pyydettiin ilmottamaan, että sen sulhanen on kaatunut nyt just. Siinä kyllä mietti kauan aikaa että miten mie tämän sanon. Menin istumaan ja istuttiin vähän aikaa ihan hiljaa. Maija-Kyllikki kysyi, että mikä se oli se puhelu. Sitten mie sanoin, että sieltä tuli tieto, että sun sulhases on kuollut. Se katso minua ensin vähän aikaa, sitten se sanoi hiljaa, että ei, hetken päästä että ei vielä kovemmin, sitten se huusi että ei oikein kovaa ja  juoksi pois, ja mie jäin istumaan ja itkemään siihen rappusille."

Lauantaina Eila on yhä Seinäjoella ja vieraana Maija-Kyllikin sisaren Annun ja Olavi Pihlajaniemen häissä. Vasta maanantaina Eila jatkaa matkaa. "Lähtö Lapualle ja Lapuan Hellanmaalla Ellun luona." Olisiko tämä se Hantulan Elli, josta äiti usein kertoi. Tiistaina merkintä "Kaikki ovat niin kultaisia täällä minulle" tuntuisi viittaavaan samaan perheeseen, joka vielä pitkään toivotteli jopa meitä Eilan lapsia tervetulleeksi, jos sielläpäin poikkeaisimme. Keskiviikkona Eila lähtee kotiin ja on perillä torstaina 19.7. "Vihdoinkin kotona. Väsyttää!"

Eila ja Elli Hantula

Seuraavina päivinä Eila jaksaa kirjoittaa vain "Kotona". Vasta tiistaina on kynä suihkinut enemmän. "Leivoimme, sillä meille tulee huomenna tyttöjä ja poikia kylään. Illalla Sääksniemessä. Siellä oli tavattoman hauskaa. Tulin kotiin Pentti Niemisen kanssa." Pentti Niemisen! Tuttu mies! Oliko rakkautta ensi silmäyksellä vai oliko Pentti vain kivaa seuraa, kun se Antti oli Helsingissä asti? Ainakin kiinnostus on herännyt. Keskiviikko 25.7. "Viimeinen lomapäivä. Illalla oli sitten vieraita. Marketta ja Martti, Elvi ja E. Jattu sekä Kalevi Myöhänen ja Pentti Nieminen. - Oikein hauska ilta. Vieraat lähtivät 2.30."

Ja tarina jatkuu seuraavana iltana. "Sääksniemessä. Olin loistotuulella ja siellä oli myös loistohauskaa. Tulin kotiin Penan kanssa." Ai hän on nyt jo Pena. Perjantaina Eila tapaa ystävättäriä. "Liisa ja Marja-Leena olivat meillä. Kävin saattamassa heitä ja samalla pistäydyin Marketan luona." Lauantaina "Olin illalla Hakalalla. Päivällä olimme Salmen kanssa yhdessä kaupoissa ja näimme paljon tuttuja m.m. Kapen ja Penan. Pena lähtee huomenna H:kiin. Antti soitti!"

Tunnelma tihenee kuun loppua kohti, niin myös teksti kalenterisivuilla. Sunnuntai: "Lähdin illalla Kapen ja Salmen kanssa elokuviin. Vähän aikaa istuttuamme  tuli Penakin sinne. Hän lähteekin vasta yöllä. - Illalla Sääksniemessä. Tulin Penan kanssa kotiin. Marketta kertoi P:n sanoneen että olen loistotyttö ja että jos hän saisi tilaisuuden niin hän kosisi."

Maanantaina Eila on ylitöissä 18.30:een. Illalla hän aloittaa taas päiväkirjan pitämisen. "Pitkästä aikaa - se helpottaa." Olisipa nyt se päiväkirja tallessa, niin saataisiin selville, räytyykö Eila jo Penan takia ja onko Antti unohtumassa. Tiistaina heinäkuun viimeisenä päivänä Eila on Sääksniemessä tansseissa. "Hauskaa, mutta ei mitään erikoista."

Kari Palmumaa on kokenut monet fuusiot

Kari Palmumaan ura pankkimaailmassa on ollut vauhdikas. Hänen ei ole tarvinnut tehdä itse kuin yksi iso ratkaisu työpaikkansa suhteen - työnantajat ja työyhteisöt ovat muuttuneet ihan muiden päätöksin. Palmumaa on päässyt seuraamaan pankkimaailman myllerrystä ytimestä käsin, ja joka käänteessä hänelle näyttää käyneen hyvin. Siitäkö hyväntuulinen hymy ja pilke silmäkulmassa edelleen?

Palmumaa sanoo tulevansa tyypillisestä kuusankoskelaisperheestä: isä oli tehtaan työläisiä, äiti kotirouva. Koulunsa hän kävi omanlaisessaan järjestyksessä: kansakoulu, keskikoulu, kauppaopisto, lukio.
- Keskikouluaikanani ei ollut opintolainajärjestelmää, joten kun tulin lukioikään, valitsin toisen tien. Vanhemmat eivät olisi todennäköisesti kyenneet tukemaan jatko-opintojani. Mutta halu suorittaa ylioppilastutkinto vaivasi niin kauan, että lopulta minun oli pakko se tehdä, Kari kertailee.

Keskikouluaikoinaan Kari ei vielä löytänyt itsestään tulevaa pankkimiestä. Historia kiinnosti enemmän, varsinkin Akseli Kilkin persoonalliseen tyyliin opettamana. Vasta armeijan jälkeen Kari sai päähänsä marssia kysymään kesätöitä paikallisesta pankista. Hän aloitti pankkiuransa kesäapulaisena vuonna 1966 Yhdystalossa sijainneessa PYP:ssä. Palmumaa hoiti pikkuluottoja - vekselit olivat niiden tavallinen muoto. Hän teki asiakkaiden luottohakemuksia ja oppi tuntemaan monet kuusankoskelaiset.
- Laskeskelimme myös leimamerkkejä ja korkoja siihen tarkoitetulla koneella. Kerran tuli Kymin osakeyhtiön vekseli, joka oli 20 miljoonaa markkaa. Siinä oli aika tarkkaan laskettava leimamerkit. Jos olisi tehty iso moka, olisimme joutuneet hakemaan rahan takaisin lääninhallituksen kautta, Palmumaa naureskelee.

Tekevälle sattuu, myös kesäharjoittelija Palmumaalle ja hänen kollegalleen. Asiakas tuli nostamaan vekseliä, mutta pankinjohtaja ei ollut paikalla. Reippaat nuorukaiset kävivät johtajan huoneessa, näkivät pöydällä paperin, josta selvisi, että luotto oli myönnetty, ja antoivat asiakkaalle rahat. Viikonlopun jälkeen pankinjohtaja kutsui kesäapulaiset huoneeseensa.
- Tiedättekö mitä, pojat. Eilen se vekseli tuli minua vastaan tuolla Kouvolan kadulla vähän hoiperrellen. Täältä huoneesta ei viedä ainuttakaan paperia ennen kuin minä päätän asian lopullisesti ja toimitan sen eteenpäin, pankinjohtaja jyrähti.

Lainoja haettiin pankista 60-luvulla mm. asunnon hankintaan. Pääosa hakijoista kävi pankinjohtajan pakeilla, mutta pienempiä lainahakemuksia, vekseleiden uusimisia tehtiin tiskillä - ei silloin erillisiä neuvottelutiloja ollut. Siihen aikaan pitkäaikaiset talletukset oli sidottu indeksiin ja vastaavasti lainat myös.
- Siinä oli se ikävä puoli, että kun inflaatio oli korkea, indeksi oli suurempi kuin korko. Laina-asiakkaan kustannukset kasvoivat huomattavasti. Indeksisidonnaisuudesta luovuttiin 60-luvun lopulla.

Yhdystalo ja Yhdyspankki vasemmalla, Palmumaan ensimmäinen pankkityöpaikka.

Kari Palmumaan kesätyöt saivat jatkoa PYP:ssä syksyllä. Palkkapankkijärjestelmä ja ATK:n tulo vaativat työvoimaa.
- Yhtiö oli aiemmin maksanut palkat tilipusseissa huoltokonttorin kautta, mutta nyt ne siirtyivät pankkeihin. Samoin laskujen maksu siirtyi pankkeihin. Merkittävät työnantajat ottivat kaikki palkkapankkijärjestelmän käyttöön. Pankit menivät siinä vähän halpaankin: laskujen maksamiseen liittyväistä toimenpiteistä ei aluksi peritty mitään - tähän päivään verrattuna aika uskomatonta. Vielä 2000-luvun alussa saimme karvaasti kokea, että sopimuksia asiasta yhtiön kanssa löytyi pitkältä ajalta: kaikki huoltokonttorilaiset säilyttivät maksuttomuuden elämänsä loppuun asti, Palmumaa päivittelee.

SYP/PYP sai luonnollisesti suurimman osan Kymiyhtiön työntekijöiden valtakirjoista ja ryhtyi hoitamaan heidän palkkojensa talletuksia. Mutta seuraavaksi eniten valtakirjoja sai Säästöpankki.
-  Pankinjohtaja Oiva Rautjärvi oli vanhoja kymiläisiä ja hänellä oli paljon suhteita yhtiöön - se varmaan vaikutti työntekijöiden pankinvalintaan. Selkeä jako pankkien kesken näkyi kuitenkin niin, että PYP oli yhtiöläisten pankki ja Kuusankosken Säästöpankki kunnan työntekijöiden käyttämä pankki. Markkinaosuudesta PYP:llä oli 40%:n verran, säästöpankilla 28 %. Selvästi pienempi oli osuuspankkien osuus, vielä pienempi KOP:n.

Yhtiön palkkapäivistä muodostui valtavan vilkkaita pankkipäiviä. Kari Palmumaa työskenteli myös talletuspuolella, josta rahaa nostettiin. Sillä puolella ei ollut asiakkaille istuinpaikkoja, nämä jonottivat tai seisoivat rivissä tiskin takana.
- Pääkassat maksoivat rahat, mutta me teimme tositteet. ATK:n toimimattomuus sai joskus aikaan ihmeitä. Yhtiön juoksutyttö saattoi saada kahdessa viikossa 40 000 markkaa, joku johtaja 400 markkaa. Tarvittiin uusi ajo oikaisemaan tilanne. ATK ei vielä silloin tarkoittanut päätteitä työntekijöiden käytössä, vaan saimme ATK-listoja, joista näki kuinka paljon kullekin oli tullut palkkaa. Vasta 70-luvun lopulla tuli henkilökohtaisia kassapäätteitä ja useita kassoja, joista sai rahaa.

Osuuspankki toimi mustassa rakennuksessa oikealla etualalla.

Kuusankoskella oli 60-luvun lopulla PYP:n lisäksi KOP:n, Osuuspankin ja Säästöpankin konttorit. Konttoreita oli sekä Kuusaalla että Voikkaalla. Posti palveli postitoimistossa Postipankin asiakkaita.
- Säästöpankki oli Kuusankosken kunnan perustama v. 1932. Täällä taisi olla jonkin aikaa myös Valkealan Säästöpankin konttori. Mutta sitten säästöpankit sopivat, ettei samalle paikkakunnalle tule useampaa säästöpankkia.


Kari Palmumaa sai PYP:stä vakinaisen paikan vuonna -67. Siitä alkoi koulutus Helsingissä Vuosaaressa sijaitsevassa Unitas-opistossa, jossa Palmumaa suoritti moniosaisen pankkitutkinnon. Sitä juhlittiin Kalastajatorpalla. Tapahtumiin liittyy myös lentopallo-ottelu, jossa vastapuolen joukkueessa pelasi Mauno Koivisto.

Säästöpankki houkutteli

Jonkin aikaa Palmumaa toimi prokuristina eräässä Kouvolan konttoreista. Sitten tuli vaihe, jossa hänen piti miettiä, haluaako jatkaa pankkialalla vai lähteä opiskelemaan jotain muuta. Mielessä oli alemman oikeustieteen tutkinto Tampereella.
- Sainkin yllättäen soiton Kuusankosken Säästöpankista. Lähdin uhkarohkeasti keskustelemaan ja tulin valituksi sinne lainaosaston hoitajaksi. Sinne sitten jäin vuonna 1972. Lähtö Yhdyspankista ei käynyt tuosta vaan, aika moni kaveri sieltä kävi keskustelemassa kanssani, kyllä minua painostettiin jäämään. Kerrottiin, että teen päättömän liikkeen, ei säästöpankilla ole tulevaisuutta. Ehkä he olivat enemmän oikeassa kuin minä, mutta minulla oli visio siitä mitä halusin.

Säästöpankissa Palmumaalla alkoi aikamoinen koulutusrupeama. Siihen kuului mm. ylempi esimiestutkinto Säästöpankkiopistossa.
- Se on "pankkialan korkeakoulututkinto". Sinne on vaikea päästä, kymmenesosa pyrkijöistä pääsi silloin sisään. Tutkinto kesti puolitoista vuotta, ja se on auttanut minua paljon eteenpäin.

Säästöpankin fuusio tapahtui 1.1.1976. Siinä Kuusankosken Säästöpankki ja Suomen Työväen Säästöpankki yhdistyivät. Kymenlaaksossa STS:llä oli konttori Kotkassa ja pienempi toimipiste Kouvolassa. Työväenpankki tai ei, politiikka ei saanut pankin toiminnassa näkyä.
- Oivahan oli mukana politiikassa, mutta hän oli ehdoton tässä asiassa: pankkitoiminnassa ei tehdä poliittisia ratkaisuja, Kari viittaa pankinjohtaja Oiva Rautjärveen.

Liikepankki ja säästöpankki toimivat samoilla säännöillä. Lainan saantiin vaikuttivat asiakkaan maksukyky ja vakuudet. Mutta pankkien omat lainanantomahdollisuudet olivat ratkaiseva tekijä.
- Mikä oli talletuskasvu, mikä oli vanhojen luottojen takaisinmaksuvauhti - nämä vaikuttivat lainanantokykyyn. Meillä oli myös yritysasiakkaita, mutta niiden luotottamiseen säästöpankilla ei ollut samanlaista systemaattista kaavaa kuin Yhdyspankilla, jossa lainan myöntäminen perustui yrityksen tähänastiseen menestykseen ja tulevan tuloksellisuuden arviointiin. Säästöpankissa vaikutti enemmän asiakkaan tunteminen ja hänen vakuutensa. Jossakin pankkiryhmässä asiakkaat luokiteltiin a-, b- ja c-luokan asiakkaisiin. Jos kuului c-luokkaan, korko oli korkeampi kuin a-luokan asiakkaalla.

Kuva:
Säästöpankki siirtyi kunnantalosta Valtakadun vastakkaiselle laidalle vuonna -56. Aluksi se toimi pienissä tiloissa naapurinaan Koirasen kirjakauppa. Kun pankki tarvitsi lisää tilaa, kirjakauppa joutui lähtemään. STS-pankin tullessa konttoria vielä laajennettiin lisäsiivellä ja nykyaikaistettiin.

Ennen rahamarkkinoiden vapautumista pankit eivät kilpailleet talletuksilla. Suomen Pankki määräsi korkotason.
- Kilpailtiin nopealla ja hyvällä palvelulla, ja tietysti lainan myöntämisellä. Asiakkaille asuntolainan saanti oli iso asia. Liikepankeissa saattoi käydä niin, että kun iso yhtiö teki isoja investointeja, se vähensi yksityisasiakkaiden luoton saamista, koska rahalähteitä ei ollut paljon.

Maailma on muuttunut asuntolainan saamisessakin. Aikaisemmin pankki hyväksyi myös henkilötakauksia, jos asunnon arvo ei riittänyt kattamaan lainan summaa. Nyt ei takauksia enää käytetä.
- Niihin liittyi niin paljon käytännön syitä, jopa tragedioita, ettei kannata. Asuntolainoituksessa minulle tuli  kauppakirjojen laatiminen ja lainhuudatusten teko tutuksi. Eräiden kerrostalojen lainoituksen yhteydessä tein muutamassa päivässä 80 kauppakirjaa, Palmumaa naureskelee.

Kari Palmumaan ura Säästöpankissa oli nousujohteinen. Vuonna -76 hänestä tuli Säästöpankkiin toimistopäällikkö, Kuusankosken piirin kakkosmies. Nyt hänelle kuuluivat luotonannon ohella  henkilöstöasiat, erityisesti koulutusasiat, sijaisuudet, vakinaistamiset - Helsingin luvalla - uuden ATK-järjestelmän vastuut. Palmumaa muistelee erään kesälomasijaisuuden täyttämistä.
- Lukiolaisen keskiarvo oli 9,9, ja kaveri ilmoitti että oli pitkän harkinnan jälkeen päätynyt valitsemaan meidät. Me emme kuitenkaan valinneet häntä, hänestä syntyi mielikuva, ettei hän olisi suhtautunut asiakkaisiinkaan kovin positiivisesti. Valitsimme vain 9,7:n keskiarvon saaneen opiskelijan, Kari kuittaa.

Vuonna 1984 Kari Palmumaasta tuli aluejohtaja. Hänellä oli vastuullaan Kouvolan, Voikkaan, Pilkanmaan ja Kuusankosken konttorit. Uusi tehtävä tiesi paljon palavereja Kotkan suunnalla muiden aluejohtajien kanssa. Pankkimaailma muuttui samaan aikaan, 80-luvun puolivälissä rahamarkkinoita alettiin vapauttaa.
- Luotonantomahdollisuudet kasvoivat. 80-luvun lopulla alettiin myöntää valuuttaluottoja. Niiden merkitys kasvoi, koska korkotaso nousi Suomessa pilviin. Asuntolainojen korko lähenteli 17:ää prosenttia. Jotkut säästöpankit - emme me - maksoivat talletuksista jopa 18 prosenttia korkoa. Mietipä, kuinka järkevää se oli pankin kannalta, Palmumaa kehottaa.

Devalvaatiospekuloinnit alkoivat. Vastoin Iiro Viinasen vakuutteluja - hän jopa löi vetoa toimittajan kanssa siitä, että devalvaatiota ei tule - markka devalvoitiin. Syntyi melkoisia tragedioita. Kansantalouden tila heikentyi jatkuvasti, vienti väheni, Venäjän vaikeudet heijastuivat Suomeen.
- Laman aikana pankit jatkoivat hurlumhei-luotonantoa. Tunnelma oli se, että rahaa on ja sitä voidaan jakaa. Meitäkin siihen vähän painostettiin. Mutta kun pitkän pankkiuran kautta oli kokemusta huonoista ajoista, ei lähdetty siihen kovinkaan innolla. Meillä oli sitten yllättävän vähän ns. järjestämättömiä luottoja, eli että lainojen korot olisivat maksamatta yli kolmelta kuukaudelta. Pankki koetti järjestellä vaikeuksiin joutuneiden lainoja, ei meillä ollut halua irtisanoa luottoja. Laina-aikoja pidennettiin, joissain tapauksissa korot lisättiin pääomaan odottamaan, että asiakkaalle tulee parempi tilanne hoitaa lainansa.

Yhdistynyt pankkitoiminta ei mahtunut KOP:n tiloihin.

Pankit ajautuivat itsekin vaikeuksiin, ja se johti STS:n ja KOP:n fuusioon v. 1992. KOP otti STS:n konttorit haltuunsa ja lopetti pankin itsenäisen toiminnan.
- Vaihtoehtona olisi ollut se, että pankki olisi joutunut valtion haltuun. Se olisi tarkoittanut vielä rajumpaa saneerausta ja pankin myyntiä jollekin toiselle. Vapaa myynti oli parempi ratkaisu. Meidän konttorin väelle ratkaisu ei tullut täytenä yllätyksenä, koska tätä ennen jo seitsemän STS:n konttoria oli myyty KOP:lle.

Fuusio oli kuitenkin shokki sekä henkilökunnalle että asiakkaille. Osa asiakkaista vaihtoi pankkia.
- Meidän konttorin tilanne oli kuitenkin keskimääräistä parempi, ja itse tulin hyvin toimeen uuden aluejohtajan Matti Rinnekankaan kanssa. Henkilökuntaa siirtyi jonkin verran eläkeputkeen, joten ei jouduttu irtisanomaan ihmisiä. Esimiehistä vähennettiin eniten, lukumääräisesti kuitenkin toimihenkilöistä. Osa koppilaisista suhtautui vähän vihamielisesti, he tiesivät että pankkiin jäisivät parhaat työntekijät pankkitaustasta riippumatta, ja se tietysti pelotti.

Uusi KOP jatkoi Kuusaalla STS:n konttorissa, jossa oli asianmukaisemmat tilat kuin KOP:n talossa. Kari Palmumaa vastasi käytännössä pitkälti konttorin asioista. Ja taas oli koulutusta tarjolla, nyt siis Kansallis-Osake-Pankin koulutuskeskuksessa.
- Opin siellä mm. pelaamaan sulkapalloa oikeaoppisesti, Kari virnuilee.

Lisää fuusioita

Säästöpankkien pilkkominen oli osa isoa uusjakoa. Kaikki Suomen säästöpankit jaettiin neljän ison pankin kesken, Yhdyspankin, Kansallispankin, Osuuspankin ja Postipankin. Tämä jako tapahtui v. -93. Vuonna -94 Palmumaasta tuli tulosryhmän johtaja Kansallispankin puolella; hän vastasi Kuusankosken ja Voikkaan konttoreista.

Vuonna -95 helmikuussa KOP ja SYP fuusioituivat. Kari Palmumaan tehtäväksi tuli henkilöstösektorin johto uudessa organisaatiossa Meritassa. Vuonna -96 Kuusankosken entisen KOP/STS:n pankkitoiminta siirtyi silloisen SYP:n tiloihin. Meritassa oli vielä vanhoja työkavereita, jotka olivat varoitelleet Karia siirtymisestä Säästöpankkiin.
- Tämä siirto oli yllättävän vaikea. Tässä oli eniten vihamielisyyttä toimihenkilöiden kesken, oli kahden kerroksen väkeä eikä yhteyksiä tahtonut alkuun syntyä ollenkaan. Esimiespaikkojen jaossakin tuli isoja vääntöjä. Ongelmiin puututtiin, ja pikku hiljaa tilanne helpottui.

Fuusiot eivät tähän loppuneet. Ruotsalainen Nordbanken ja Merita yhdistyivät vuonna 1997 Merita-Nordbankeniksi. Vuonna 2000 siihen yhdistettiin tanskalainen Unibank ja norjalainen Christiania Bank og Kreditkasse. Nimeksi tuli Nordea.
- Näiden palkkalistoilla ehdin jonkin aikaa olla ja jäin eläkeputken kautta eläkkeelle.

Lukuisia fuusioita, esimiestehtäviä, vaikeita talousaikoja - työura on varmaan vaatinut paljon jaksamista.
- Minulla oli tavallinen työpäivän pituus 12-13 tuntia. Pankilla oli vieraita arki-iltaisinkin, viikonloppuisin oli monenlaista onnittelukäyntiä, joissa edellytettiin että olin paikalla. Lomilla sitten käytiin perheen kanssa laskettelemassa, Kolilla, Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Matkoilla ehdin tutustua poikaanikin. Vaimon vastuulla oli pitkälti meidän perheen hyvinvointi, Kari antaa tunnustusta.
 
Muistelemme laitteita, joita pankkeihin tuli asiakkaiden omaan käyttöön. STS:n tai KOP:n eteiseen tuli laskujenmaksulaite, pankkien seiniin pikapankkeja eli rahannostoautomaatteja. Niihin pystyi myös tallettamaan rahaa kirjekuorissa.
- Oltiin vähän tottumattomia. Kun saatiin tunnusluvut, osa asiakkaista liimasi sen tunnuslukukorttiin. Uudistuksissa pankit eivät aina miettineet tarpeeksi pitkälle. Kun pankkiautomaatit tulivat, henkilökuntaa vain kasvatettiin vaikka olisi pitänyt hillitä työntekijämäärän nousua.

Monta isäntää, monta tehtävää - Kari Palmumaa on nähnyt sisältä erilaisten pankkien elämää. Oliko niissä isot erot?
- Ei periaatteissa ollut eroja. Mutta SYP:llä oli parhaiten hiottu luotonantojärjestelmä, ja se selvisi parhaiten laman ajoista, vaikka senkin luottotappiot olivat valtavat. Valtiovallan tuella tase kesti, ja pikku hiljaa tilanne alkoi paranemaan.

Viime aikojen iso kysymys on ollut nollakorko - vähän liioitellen talletukset eivät kasva korkoa eivätkä myöskään lainat. Velallisellehan se on mukavaa, mutta Palmumaa ennustaa, että tällainen meno ei voi kauaa jatkua.
- Pankkien lainanantokyky heikkenee, koska jo nyt tallettajat hakevat entistä innokkaammin muita sijoitusvaihtoehtoja kuin pankkitalletukset. Toisaalta asiakkaat eivät lähitulevaisuudessa voi ohittaa pankkia tarvitessaan asuntolainaa - sellaisen lainan hankkiminen on niin monipolvinen prosessi, että se edellyttää kyllä pankissa asioimista.


Tekisitkö nyt saman ratkaisun kuin jäädessäsi pankkialalle ja siirtyessäsi STS:ään aikoinaan?
- Todennäköisesti. Elämä on mennyt suotuisten tähtien alla. Kaikkihan on sattumasta kiinni, mutta tänne jääminen eri puolilta tulleista houkutteluista huolimatta on ollut jättipotti.

Penan kirjeitä Eilalle 11. Oravannahkaturkki

Ennenkin annettiin omia kuvia kavereille

Tampereella ikävöidään taas, 13.11.-46. Pentti on juuri tullut koulusta kello 20.30. Hänellä on huomenna tentti, johon pitäisi lukea, mutta koska Eila-morsiamelta on tullut kirje, Pentin pitää päästä heti vastaamaan. Hän haaveilee ajasta, jolloin nojaillaan rupatellen uuniin ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta.

Tulevaisuus ja kodin rakentaminen vaatii tietysti rahaa, ja Pentti kirjoittaa: "Eivät rahahuoletkaan minua enää paina, eikä todellakaan mikään voi estää rikastumistammekaan, sillä löysin juuri äsken ruokalan lattialta Suomen penniä 0:50 ja sitten täytin taas tänään veikkaukseni, kuten joka viikko." Pena vakuuttaa ettei ole rahanahne, "mutta itse mielestäni haluaisin saada rahaa senverran, että voisimme laittaa itsellemme oman kodin. Ei mitään ylellistä, mutta pienen ja kodikkaan. Sehän riittää meille mainiosti vielä jonkin aikaa."

Sitten taas pahoitellaan oikein olan takaa koulua ja tenttejä, jotka estävät Penaa osallistumasta kavereiden häihin Kuusaalla ja mahdollistavat vain yhden käynnin kotona ennen joulua. "Olen muuten nyt niin hyvässä työvireessä, että en ole kai ollut sellaisessa koko syksynä. Minusta tuntuu, että jaksaisin nyt raataa vaikka millä mitalla ja niin sitä joutuukin tekemään sillä kokeita on harva se päivä ja piirtää pitäisi vielä välillä."

Pena kuvailee myös, kuinka Tampereella on aloitettu jo rusinanjakelu. Mitä ihmettä? Jatkosta selviää, että hänellä on "rusina" huulessa - varmaan huuliherpes. "Yritin pojille koulussa väittää, että se on tullut suolaisesta voista, mutta epäilivät Sinulla olevan asiassa sormet pelissä."

Seuraava kirje lähtee Tampereelta Kuusaalle 19.11., ja tässä välissä Eila on jo ehtinyt vastata edelliseen. Siinä on jälleen edellisen tapaan yli puolet rakastavaisten lepertelyä, mutta seuraavaa kappaletta arvelen huumoriksi. "Sitähän minä tässä itsekseni ihmettelin, että millä kummalla Sinä oikein saat kulumaan ne peräti kaksi vapaailtaa viikossa, mitkä luullakseni Sinulla on. Koeta nyt käydä vaikka lainastossa, jos sattuisit saamaan sieltä jotain hauskaa luettavaa." Ilmeisesti Eila on kertonut käyvänsä kaksi kertaa viikossa laulussa, siis Kaiku-kuoron harjoituksissa, elokuvissa varmaan yhtä ahkerasti kuin tähänkin asti ja kylässä sukulaisilla ja kavereilla.

Pentin koulutyö. Kansakoulu

Penallakin olisi tarjolla huvituksia Tampereella, mutta hän valitsee muuta. "Joulukuun 7 pv:nä on "Puusuutarien" pikkujoulu ja sinne oli tehtävä eilen sitovat ilmoittautumiset. Jätin kiltisti nimeni pois listasta, vaikka se onkin samalla III-kurssilaisten jäähyväisjuhla, sillä kyllä se Kymintehtas on sellainen paikka, että sinne minä matkustan jos tilaisuus suinkin sallii."

"Juu, viime veikkauksessa minulla oli jo 8 oikein. Ehkäpä seuraavalla kerralla onnistaa vielä paremmin, niin että pääsee jo mukaan voittajaluokkaan. Heti kiikuttaisin rahat Sinulle ja sanoisin, että meilän äiskä on hyvä ja käyttää ne parhaimmaksi katsomallaan tavalla. Yksi vaatimus minulla kuitenkin on, nimittäin heti kun voittosumma on niin suuri, että kaikkien lähitulevaisuudessa asioitavien menojen lisäksi jää niin paljon rahaa, niin ensimmäiseksi ostetaan meidän Eilalle oravannahkaturkki. Ei mitään vastaväitteitä, asia on päätetty."

Kirje päättyy säännönmukaisiin kahdenkeskisyyksiin, jotka saavat taas ihmettelemään, oliko niin koristeellinen kielenkäyttö ihan normaalia nuorten ihmisten kesken 40-luvulla.

Penan kirjeitä Eilalle 10. Vastoinkäymisiä kerrakseen

Tampere 11.11.-46

Nuorella sulhasmiehellä Pentti Niemisellä on juuri käynyt huono tuuri monessa asiassa.  Kirje morsiamelle Eilalle alkaa iloisen tuntuisesti ennen kuin päästään vastoinkäymisiin. "Juna oli tänään aivan ajassa ja olimme tasan neljältä täällä, sitten kävin suorittamassa muutamia liikeasioita ja senjälkeen ajattelin ottaa tunnin tirsat siinä klo viiden maissa. Tuumasta toimeen ja lopputulos oli se, että Pauli herätteli minut kymmeneltä koulusta tullessaan ja niin istun nyt pöytäni ääressä kirjoittamassa eräälle maailman sulois..." Esirippu.

Tämä insinööriopiskelija on samana aamuna lähtenyt Kuusaalta kohti Tamperetta, ja jo illalla on pakko saada purkaa tuntojaan kirjeeseen. Hän on lukenut nipun Eilan kirjoittamia kirjeitä ja on ihan fiiliksissä. Vuodatusten jälkeen seuraa kuvaus harmista numero kaksi.  "Minulla oli muuten hirmuisen huono tuuri eräässä asiassa. Huomenna tiistaina meiltä on peruutettu kaikki muut tunnit kuin matematiikka ja siinäkin on sijaisopettaja, joten olisin voinut tulla tänne vasta huomenna. Junassa tapasin nimittäin Lagerstamin pojan ja hän kertoi. Minua harmitti niin, että silmissä näkyi mustaa."

Pena ei kuitenkaan masennu lopullisesti: "Onhan jokaisella asialla valopuolensa ja tällä on se, että voin soittaa Sinulle heti aamulla." Pentti aikoo varmaan soittaa vuokraisäntä Pikkaraisen puhelimella Eilan työpaikalle Kymiyhtiön varastolle, koska ei pyydä Eilaa menemään Penan kotiin Niemisille, joilla on kotipuhelin. Harmi numero kolme on vielä kuvaamatta. "Samainen herra junassa kertoi, että meille on määrätty eräät kokeet ei ensi mutta toisena perjantaina illalla. Tämä merkitsee sitä käytäntöön sovellettuna, että pääsen matkustamaan aikaisintaan lauantai-aamuna tai mahdollisesti vasta iltapäivällä. Kumminkin tulen silloin lauantaina, mikäli se on vain mahdollista inhimillisin keinoin", Pena uhoaa. Ikävä on ilmeisen kova, sillä junamatka Tampereelle kesti joskus seitsemänkin tuntia.

Pentin pikkuveli, tuolloin nelivuotias Paavo, on näköjään päässyt kotiviikonloppuna isonveikan mukaan vierailulle Mäyrämäelle tapaamaan Eilaa ja tämän siskoa Salmea. "Minusta oli silloin sunnuntaina hirmuisen hauskaa, kun piditte meilän momemmista eikä kun momellista pojista niin hyvää huolta. Kivi suorastaan vierähti sydämeltäni, kun näin kuinka hyvin Salme ja Paavo tulivat toimeen keskenään. On niin hyvä olla, kun huomasin, että vaarallisin kilpakosijani alkaa olla pois pelistä. Ai jee!" Pena vitsailee, mutta tottahan se oli, että Paavo ja Eila olivat hyvät kaverukset Paavon lapsuusvuosista lähtien.

Loppukaneetissaan Pena kertoo jo odottavansa Eilan kirjettä tiistain iltapostissa.

Seuraava (ainakin seuraava säilynyt) kirje lähtee sunnuntaina 17.11.-46
Pena ei ole päässyt viikonloppuna Kuusaalle, ja tunnelmat ovat sen mukaiset. "...olen ollut tukehtua kiukkuuni, kun en tänä sunnuntaina voinut matkustaa. Vain yksi kokonainen kuukausi on siihen minun joululomaani. En ole koskaan odottanut joulua sellaisella hartaudella ja innolla kuin tänä vuonna. Tuntuu aivan siltä kuin uskoisin vielä Joulupukkiinkin ja sen tuloon Korvatunturilta", Penan hehkuttaa ensimmäisen yhteisen joulun odotustaan. Edessä on kolme viikkoa yhdessäoloa, joskin sukulaisvierailuilla höystettyä eikä kovinkaan paljon kahden kesken oloa.

Sitten haaveillaan yhteisestä tulevaisuudesta ja kahdesta reippaasta lapsesta - tyttö ja poika. Pahoittelut, Pena! Onneksi taisimme me tyttäretkin kelvata hyvin. Pentti selittää kirjeensä erikoista asua; se on nimittäin kirjoitettu paljon paksummalla mustekynällä kuin aikaisemmat. Penan mustekynästä on loppunut muste, ja hän on lainannut kämppäkaverinsa Kiurun Paulin kynää, koska on ollut aivan välttämätöntä tilittää tunnot vielä tänä iltana.

On kirjeessä vähän kuulumisiakin. Paulin veli on vieraillut Tampereella ja tarjonnut Penalle ja Paulille aamiaisen Tuotannossa "huom! ilman ruokaryyppyjä". Olisipa hauska vertailla 40-luvun Tuotannon aamupalatarjoilua tämän päivän brunssipöytään Tempon tiloihin tulleessa Fazerin kahvilassa. Opiskelijoita asiakkaina molemmissa, entäs ruokapuoli?

Tämän päivän Pentti on opiskellut lujasti. Aamulla on ollut 4-tuntinen koe mekaniikassa. Hän vähän epäilee onnistumistaan, mutta huomennahan se selviää.