perjantai 29. kesäkuuta 2018

Marjo Lakka on juossut Kuusankoskea maailmankartalle

Marjo Lakka pinkoo SM-viesteissä Torniossa v. 1985. Kouvolan Urheilijoiden joukkue juoksi pronssia 3 x 800 metrillä.
Huippujuoksija, poliitikko, yrittäjä, toiminnanjohtaja - Marjo Lakan cv kalskahtaa niin hienolta, että ujostuttaa pyytää haastattelua. Tai ujostuttaisi, jos ei tuntisi Marjoa mutkattomana ja iloisena kuusaalaisnaisena, jota on helppo lähestyä niin KPL:n katsomossa kuin työpaikallakin. Kaiken kukkuraksi hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa lähes myyttisessä ympäristössä, Aholassa.

Marjo Lakan lapsuuden perheessä oli neljä lasta. Isä oli maalarina Kymiyhtiössä 42 vuotta, äiti oli yhtiöllä siivoojana klooritehtaalla parikymmentä vuotta. Isovanhemmillakin oli työpaikkoja Kymillä. Isänisä oli yhtiöllä veturinkuljettajana ja isän äidinisä oli yhtiöllä töissä. Marjokin oli ylioppilaskesänään muutaman kuukauden käyttölaboratoriossa klooritehtaalla.

Marjo syntyi Hanskalinjalla. Kun hän oli reilun vuoden ikäinen, perhe muutti Aholaan Keltin voimalaitoksen viereen - siellä oli aikoinaan 30-40-luvulla ollut Kymiyhtiön puutarhakoulu ja viljelmät. Viisikymmenluvulla sinne muodostui yhtiön rakennuksiin tiivis asukasyhteisö, jonka jäsenet olivat töissä tehtaalla.
- Siellä oli kaksitoista asuntoa, pikkuinen kylä ihan. Se oli aivan ihana paikka asua, siellä sitä yhteisöllisyyttä tosiaan oli. Jos joku äiti päätti lähteä viiden kilometrin päähän Kuusaan keskustaan pyörällä tai bussilla, hän pyysi naapuria että katotko sillä aikaa meiän lapsia. Kuusikymmenluvulla harvalla oli telkkari, joten meidän kotona katsottiin yhdessä naapureiden kanssa Peyton Placea tai amerikkalaisten laskeutumista Kuuhun. Joku siinä vielä taivasteli, että oletteko noin hölmöjä että uskotte kuulennon todeksi. Naapureissa käytiin ilman että piti kaksi kuukautta aikaisemin sopia, mentiin vaan oven taakse lainaamaan sokeria tai jauhoja, Marjo Lakka muistelee työhuoneessaan Kettumäen palvelukeskuksessa.

Aholaa. Kuva: Jukka Airola
Puutarhakoulusta ja viljelmistä oli vielä jäljellä paljonkin Marjon nuoruudessa. Oli asuntojen omenapuita ja marjapensaita, niitä oli isompina viljelminä nykyisen moottoriliikennetien toisella puolen.
- Ne jaettiin asukkaiden kesken, niitähän oli rivissä varmaan sata. Siellä oli päärynäpuukin. Kasvihuoneita ei enää minun aikana ollut, pelkät sokkelit vain. Navetta, hevostallit ja sikalat oli puuvarastoina. Aika mielenkiintoinen leikkipaikkamme oli rakennus, jossa oli hevospilttuut.

Lapset saivat Aholassa vallata rakennuksia myös kulttuurikäyttöön. He siivosivat varastorakennuksen, järjestivät paikat, rakensivat lavasteet ja esittivät näytelmiä. Tilaisuuteen he järjestivät kahvituksenkin, johon äidit leipoivat pullaa.
- Naapurin setä järjesti meille lapsille talvisin hiihtokilpailut. Joka talosta kerättiin rahaa, jolla saatiin palkinnoksi vaikkapa lusikoita tai karkkia. Kesällä sitten oli yleisurheilukilpailut. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, kuinha hieno kasvupaikka se oli, Marjo hehkuttaa.

Kymijoki virtaa ihan Aholan lähellä, joten lapsia varoiteltiin menemästä joelle. Voimalaitoksen kohdalla kävi erityisen kova virta, ja siinä uitettiin tukkeja. Lapset kävivät uimassa voimalaitoksen alapuolella suvantopaikassa. Marjo ei muista kenenkään hukkuneen jokeen.

Keltin voimalaitos. Kuva: Jukka Airola
Aholan asukkailla oli kaikilla avain voimalaitoksen porttiin, jotta he pääsivät sitä kautta Kelttiin. Taivastelemme entisiä luottamuksen aikoja, ja Marjo ihmettelee, ettei UPM:llä ole ollut mitään ratkaisua Pilkanmaan asukkaille, jotka olivat tottuneet käymään Voikkaalla asioilla tehtaan puolelle johtavan sillan kautta.

Koulussa huomattiin juoksijatyttö

Marjo kävi kansakoulun Kymintehtaan koulussa - "Venäjän puolella" asuville Aholan lapsille se oli lähikoulu. Hän muistelee ihanaa, ihanaa opettajaansa Liisa Suomalaista, joka oli tullut lopetetusta Inginmaan koulusta. Tämä oli järjestämässä maastojuoksukilpailuja, joita käytiin koulujenkin kesken. Nyt Marjon juoksijanlahjat tulivat esiin.
- Voitin jopa pojat. Opettaja taivasteli, että Marjo juoksi vaikka kengät putosi jalasta ja voitti pojat! Kokemuksista huomasin, että jaaha, tässä voisi pärjätäkin. Liityin Kuusankosken Kisaan, jossa ensin hiihdin ja sitten siirryin yleisurheiluun, juoksemaan.

Kymintehtaan koulu
Marjo Lakka sanoo olleensa kestävyysjuoksija, koska "ei ollut nopea". Marjon teini-iässä tyttöjen pisin matka oli 600 metriä, ja se sopi hänelle. Siitä ura lähti kehittymään. Harjoittelu oli toisenlaista kuin nykyisin.
- Siihen aikaan lasten leikit olivat liikunnallisia, oltiin aina ulkona. Rosvo ja poliisi -leikeissä treenasi tietämättään. Lapsiporukalla käytiin hiihtämässä Ahorantaan nykyisen Prisman taa, laskettiin mäkeä - koko aika liikuttiin, Marjo pohtii valmiuksiensa kehittymistä.

Vasta 15-16-vuotiaana Marjo rupesi oikein treenaamaan Kisan puitteissa.
- Aamulla poljin kouluun viisi ja puoli kilometriä, koulun jälkeen pariksi tunniksi kotiin, sieltä parin tunnin kuluttua viideksi uimahallille. Siellä oli yhteisharjoitukset, meitä oli iso joukko samanikäisiä tyttöjä. Käytiin lenkillä, tehtiin vetoharjoituksia, oltiin uimahallin kuntosalilla, ja taas polkupyörällä illlalla kotiin Aholaan. On sitä liikettä saanut, siihen aikaan ei vanhemmat kuskailleet. Tosin kyyti olisi joskus kelvannut, kun oli juostu kuusi kilometriä, tehty vetoharjoitukset ja tukka märkänä piti pakkasella polkea kotiin seitsemän kilometriä, Marjo naureskelee.

Marjolle tuttua harjoitteluympäristöä Kuusaalla
Marjon vanhemmat kannustivat tytärtä juoksuharrastuksessa. Isä oli nuorempana harrastanut telinevoimistelua mutta murtanut siinä ranteensa ja joutunut lopettamaan. Hän ymmärsi tytön liikkumisen tarvetta sitäkin kautta. Äiti otti koululaiset vastaan kotona kaakaon ja hiivaleivän kanssa ja lähti sen jälkeen hiihtämään näiden kanssa vajaan kympin lenkin. Marjo nauraa olevansa myös niin lapsuudesta asti kaurapuurolla kyllästetty, että nykyisin hän keittää mieluummin neljän viljan puuron. Hänen nuoruudessaan kilpaurheiluun ei vielä liitetty nykyajalle tavallista ruokavaliolla säätämistä.
- Oikeastaan se 60-luvun perusruoka oli aika terveellistä: kokojyväviljaa, leipää, perunaa, porkkanaa, lanttua, marjoja. Omenia syötiin syksyllä pitkään, talviomenat käärittiin papereihin ja säilöttiin niin että niitä riitti melkein jouluun saakka. Ei ollut karkkia, ei limpparia, mitä nyt juhannuksena kotiin ostettiin kori sitruunasuudaa. Meidän perheen kolme suht samanikäistä vahti tarkkaan, ettei kukaan saanut enempää kuin muut. Ja muistan edelleen sen ihmeen, kun äidin sisko tuli marraskuun lopulla Liisan päiville ja toi leikkosyklaameja ja päärynöitä. Päärynöitä siihen aikaan vuodesta!

Viisitoistavuotiaaksi Marjo sekä hiihti että juoksi kilpaa, mutta sitten hiihto jäi.
- Eikä varmaan Suomen hiihto siinä mitään menettänyt. Se on niin välineurheilua, on paljon helpompaa juosta. Hiihto voi takkuilla vaikka olisit huippukunnossa, jos ei sukset ja kapulat toimi. Juoksussa sen kun hilppaset vaan, Marjo kuittaa. Ei hän kuitenkaan hiihtoa ole koskaan unohtanut, vauhtia ja kilometrejä riittää joka talvelle runsaasti edelleen.

Juoksuharrastus jatkui, ja 17-18 -vuotiaana Marjollekin tuli henkilökohtainen valmentaja, Jussi Nurkka.  Marjo kehuu häntä todella hyväksi valmentajaksi - Jussi juoksi itsekin kilpaa ja tiesi mistä puhui.
- Ei hän siitä palkkaa saanut, mutta jaksoi pyyteettömästi valmentaa minua melkein 15 vuotta. Asenne treenaamiseenkin muuttui. Kun tulee henkilökohtainen ohjelma, siihen sitoutuu paremmin. Toisaalta yksilöurheilijalta vaaditaan omanlaistaan sitkeyttä, kun ei ole ryhmää tukena.

Tukholmasta Finnkampenista vuodelta  1981. Helena Heikkinen oli
toinen ja Marjo Lakka voitti, vaikka kuvassa ruotsalaiset Karoline Nemetz ja Birgit Bringslid ovatkin
vielä suomalaisten edellä.

Teini-iässä Marjo Lakka juoksi kilpailuissa 300 ja 600 metrin matkoja. A-tytöissä alle 18-vuotiaana matkat pitenivät, tuli 800:n, 1500:n ja 3000 metrin kilpailuja. Juniorisarjoissakin hän saavutti hienoja tuloksia, kaksi hopeamitalia SM-kisoissa Saarijärvellä vuonna -73. Siinä vaiheessa hän pääsi maajoukkuevalmennettavaksi Vierumäelle.

Kahdeksankymmenluvulla Marjo Lakka pääsi todella vauhtiin. 1500 metrillä SM-pronssia -80, suomenmestaruus 1982, -83, -85, -86, SM-hopeaa -84. 3000 metrillä suomenmestaruus -81, SM-hopeaa -84, SM-pronssia -80 ja -82. Kuusi henkilökohtaista suomenmestaruutta aikuissarjoissa ja muut mitalit päälle, eivätkä saavutukset tähän jää: seitsemän kertaa Ruotsi-maaottelussa ja edustuskertoja parisenkymmentä. Lakan ennätysajat ovat 1 500 metrin juoksussa 4.13,87 vuodelta 1981 ja 3 000 metrin juoksussa 9.12,43 vuodelta 1984.

Nuoruuden haaveet toteutuivat moninkertaisina.
- Olin ehkä 14-vuotias, kun lähdettiin Kisan tyttöjen kanssa Suomi-Ruotsi-maaotteluun Helsinkiin. Stadionin piippuhyllyltä katselin muurahaisen kokoisina näkyviä urheilijoita ja haaveilin, että voi kun joskus pääsisi tuonne itse ihan juoksemaan. Vuonna -80 olin sitten ensimmäisen kerran Ruotsi-maaottelussa kilpailijana - on ne fiilikset ihan hienoja.

Tukholman vanha olympiastadion oli tunnelmaltaan tiivis. Kuudesta juoksuradasta uloin oli ihan eturivin katsojien nenän alla.
- Muistan kun tein aukivetoja ennen kisaa radalla, ja katsomosta rupesi kuulumaan "hyvä Marjo!" -huutoja. Siellä oli bussilastillinen porukkaa Kuusaan Rekolasta. Tuli niin kotoinen olo, ja kun tulin maaliin voittajana niin oli aika mahtava tunne - voittaa nyt varsinkin ruotsalaiset, Marjo nauraa.

Marjo Lakka muistuttaa, että osan saavutuksista hän juoksi, koska taso oli jonain vuonna heikko. Mutta isä on kannustanut, että eihän ne nyt sen paremmin juokse vieläkään kuin sinä silloin.
- Toki nykyään on joitain huippuja, mutta mistä johtuukaan, ettei nykyoloissakaan suurta kehitystä ole tähän mennessä tullut. Minähän tein muuta päivätyötä kokopäiväisesti koko urheilu-urani. Olisi helpottanut, jos olisi voinut työskennellä puolipäiväisesti. Kun aamulla lähti puoli kuudelta kevyelle aamulenkille ja töiden jälkeen illalla sille varsinaiselle harjoituslenkille, mietti välillä että onko tässä mitään järkeä. Elämään ei silloin mahtunut muuta kuin työ ja urheilu. Mutta varmaan tietty kunnianhimo, rakkaus lajiin ja se että menestyi, vaikutti niin että siitä kaikesta nautti.

Lähtö Kisasta kuohutti mieliä

Marjo Lakka oli varautunut urheilu-uran jälkeiseen tulevaisuuteen opiskelemalla lääkintävoimistelijaksi Lappeenrannassa. Opiskelemaan lähtiessään hän oli jopa ajatellut, ettei sitten enää urheile.
- Meinasin, että nyt olen jo niin vanhakin, parikymppinen, ettei enää viitsi. Meillä oli tosi kiva kurssiporukka. Istuttiin yhdessä iltaa asunnolla, ostettiin kaikkea hyvää syötävää ja pidettiin hauskaa. Lihoin ensimmäisen puolen vuoden aikana kaiken aikaa mussuttamalla kahdeksan kiloa, kun en enää liikkunut. Ensimmäisen vuoden jälkeen päätin kuitenkin, että jos vielä kokeilisin juoksemista.

Lakka valmistui lääkintävoimistelijaksi -77 ja meni Keskuslaitokselle töihin. Siinä vaiheessa hän alkoi taas treenata kunnolla.
- Loppujen lopuksi pääsin aika nopeasti parempiin tuloksiin. Minullakin ammatti on tukenut urheiluani. Hyvä tietää anatomiasta ja liikunnasta, vammojen ennaltaehkäisystä ja hoidoista, kun itse liikkuu.

Vuonna 1979 Kuusankosken urheiluelämässäkin tapahtui iso käänne. Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto TUK päätettiin lakkauttaa poliittisella päätöksellä.
- Kuusankoskella ajateltiin, että TUK:hon kuulunut Kuusankosken Kisa automaattisesti siirtyisi TUL:n seuraksi. Mutta kaikki eivät halunneetkaan siirtyä. Kisa oli ollut TUK:n mutta myös SVUL:n jäsen. Se mahdollisti meille urheilijoille osallistumisen kahden organisaation kisoihin. Tämä työväen urheilun "eheyttäminen" olisi sulkenut meidät pois SVUL:n toiminnasta. Meitä oli parikymmentä kisalaista urheilijaa, jotka siirryimme tästä syystä Kouvolan Urheilijoihin. Oli se tiukka paikka, Marjo muistaa.

Marjo Lakka Kettumäen palvelukeskuksen ravintolassa
Marjo Lakka kertoo, että Kisasta eroamisesta ja svul:laiseen KU:hun liittymisestä seurasi varsinainen hulabaloo. Seuran vaihto takasi kuitenkin urheilu-uran jatkumisen myös taloudellisesti.
- Tuli kommenttia ja kuittia, korttia ja puhelinsoittoa, se oli ihan mahdotonta. Taustalla kyti poliittiset vaikuttimet. Mutta KU:hun liittymistä seuraavana vuonna sain jo Kalevan kisoissa pronssia sekä 1500:lta että 3000 metriltä, olin Ruotsi-Suomi-maaottelussa ja pääsin liiton valmennusjärjestelmään. Seuraavina vuosina suomenmestaruudet takasivat liiton taloudellisen tuen valmennukselle. Pystyi käymään ulokomailla muutaman viikon harjoittelumatkoilla. Kouvolan Urheilijoiden sporttiklubilta tuli stipendejä, joten pääsin useana talvena kahden kolmen viikon etelänleirille.

Treenausreissuja Marjo teki Portugaliin, Kanarialle, Etelä-Espanjaan.
- On ihan eri asia juosta muutama viikko etelässä pitävällä alustalla pienissä vaatteissa, kun Suomessa on kylmää, liukasta, jäistä. Inglesissä huomasin olevani hyvässä kunnossa ja juoksinkin pian SM-halleissa Suomen ennätyksen. Joku leiri meni kyllä pieleenkin: Espanjasta iso osa porukkaa sai kolmen viikon jälkeen kampylobakteerin, ja viimeinen viikko meni sairastaessa. Keho ei palautunut koko vuonna kunnolla, vaikken saanutkaan niveltulehdusta kuten moni muu bakteerin saaneista.

Marjo kertoo saaneensa keväällä -84 myös vatsakalvontulehduksen. Siis samana vuonna kuin hän juoksi SM-hopeaa. Eikö se nyt ollut jo jotain?
- No joo mutta eihän se riitä mihinkään, jos on tavoitteena olympialaiset. En väitä, että olisin Losissa pärjännyt, mutta ihan realistinen oli tavoite saada tulosrajat rikki.  Kuitenkin hallissa paransin Suomen ennätystä viisi sekuntia - yksin juosten. Se on joskus pienestä kiinni, Marjo naurahtaa ja kertoo iloisena katselleensa Los Angelesin olympialaiset televisiosta ja miettineensä että oishan tuolla kiva olla mukana.

Maaottelumatkoista Marjo huomauttaa, että ne eivät olleet mitään huvimatkailua. Matkustettiin yölennoilla, koska ne olivat halvempia, ja heti seuraavana päivänä kilpailuihin. Maaottelun jälkeen paineltiin taas yökoneelle ja kohti Suomea.

Jossain vaiheessa Marjo huomasi, että urheilu alkoi muuttua pakkopullaksi ja kipinä kadota.
- Joskus 80-luvun loppupuolella huomasin ajattelevani, että olikohan se nyt tässä. Lopettamispäätös ei ollut minulle edes vaikea. Kun päätin, että nyt se on loppu, niin se oli loppu. Oli kesä -87. Olin kaksi vuotta aiemmin perustanut oman hoitolaitoksen, tein töitä aamusta iltaan. Kymmenen tuntia töissä jalkojen päällä tietää sitä, että harjoittelu ei ole enää samanlaista kuin ennen eikä juoksu lähde kulkemaan. Ilmoitin vaan valmentajalle, että en muuten sitten lähde Kuopioon Kalevan kisoihin. Hän ei kyllä ilahtunut.

Juoksu ei loppunut kilpailun lopettamiseenkaan. Marjo lähti edelleen iltaisin lenkille, mutta ei tavoitteellisesti.
- Täytyyhän kuntoaan hoitaa, että jaksaa tehdä töitä. Liikunta tuulettaa päätäkin.

Kilometrejä on takana, mutta harjoitellessa on ehtinyt aistia ympäriltään muutakin kuin oman treenin. Marjo kuvailee innoissaan kevään ensimmäisiä tuoksuja, kesän käen kukuntaa, syksyn hapekkaita tihkusateita värikkäässä luonnossa.
- Jos en nyt kolmea kertaa maapallon ympäri ole juossut, niin kaksi ja puoli kertaa ainakin, jos laskee kilometrit, jotka olen elämäni aikana juossut. Vaikka polvi nyt kenkkuilee vuosien rankan treenaamisen vuoksi, niin tekisin samat jutut uudelleen. Urheilusta olen kuitenkin saanut niin paljon. Ainahan uusia niveliä saa.

Mauno Koiviston ansiosta mukaan politiikkaan

Marjo Lakan poliittinen ura alkoi hänelle itselleenkin hieman yllättäen. Vuonna -82 pidettiin presidentinvaalit. Edellisenä syksynä Marjoon otti yhteyttä kuusankoskelainen vaikuttajaryhmä: johtava terveyskeskuslääkäri Seppo Tuominen, kaupunginsihteeri Jorma Lehtonen ja sosiaalijohtaja Heikki Helminen. He pyysivät Marjoa sitoutumattomaksi valitsijamiesehdokkaaksi Mauno Koiviston taa.
- Meitä sitoutumattomia valitsijamiehiä oli Koiviston takana viitisenkymmentä ympäri Suomea - kulttuurin, urheilun, tieteen alalta. En olisi missään nimessä suostunut muiden kuin Koiviston valitsijamieheksi. Syksyllä meillä oli Königstedtin kartanossa illanvietto ehdokkaille, joka oli 25-vuotiaalle meikäläiselle hämmentävää seurattavaa. Paikalla oli monenlaista julkkista: Sylvi Salonen, Kaari Utrio, Arja Saijonmaa, Antti Kalliomäki, Jouni Parkkali, Matti J. Kuronen, Pirkko Liinamaa, Ensio Siilasvuo, Marjo luettelee kuin vieläkin häkeltyneenä mihin porukkaan oli päätynyt. - Yllätyksiä illassa riitti, jossain vaiheessa Manu itse lauloi venäjäksi laulun Metsässä ei liikahda lehtikään.

Tuominen, Helminen ja Lehtonen olivat päätyneet valitsemaan Kuusankoskelta juuri Marjo Lakan, koska tämä oli -81 kesällä herättänyt huomiota hyvillä urheilusuorituksillaan. Hän voitti Kalevan kisoissa 1500 metrin ja 3000 metrin juoksut. Ruotsi-Suomi -maaottelussa hän voitti samat matkat, ja kolmanteen kertaan vielä Suomi-Unkari-Bulgaria -maaottelussa molemmat matkat. Mutta paikallisilta demareilta ei ollut unohtunut, että Lakka oli kaksi vuotta aikaisemmin siirtynyt Kisasta Kouvolan Urheilijoihin.
- Heillä oli kaksi omaa ehdokasta, joita mainostettiin - minua ei vaikka olin sitoutumattomana demareiden listalla. Silloin Kymen Sos.dem.-piiri ja Kymen Sos.dem.-naiset tukivat minua tosi paljon Lappeenrantaa ja Joutsenoa myöten. Vaalissa sain täältä 500 ääntä, Lappeenrannasta 1100. En mennyt läpi, koska minulle ei ollut annettu anteeksi siirtymistä toisen leirin urheiluseuraan.

Sen jälkeen Marjo jatkoi muina naisina urheilu-uraansa ja pysyi koko vuosikymmenen "hyvin epäpoliittisena henkilönä". Sitten tulivat vuoden -92 kunnallisvaalit, ja Kuusankosken sitoutumattomat kysyivät Marjo Lakkaa ehdokkaakseen.
- Mietin tarkkaan, uskallanko. Minulla oli yritys, enkä tiennyt veisikö sitoutumattomien ehdokkaaksi lähtö asiakkaita. Kuusankoskellahan yksi puolue piti yksinkertaisella enemmistöllä valtaa valtuustossa, hallituksessa ja lautakunnissa. Suostuin kuitenkin ja menin ihmeekseni läpi.

Millainen ryhmä kuusankoskelaisten sitoutumattomien kahdeksan hengen valtuutettujoukko oikein oli? Miksi he eivät halunneet toimia puoluetunnusten alla?
- Osa joukosta oli ollut poliittisessa puolueessa mutta tullut sitoutumattomiin. Meitä varmaan yhdisti tietynlainen penseys ryhmäkuria kohtaan, haluttiin ajatella omilla aivoilla. Toisaalta kuitenkin meidän ryhmässä ajateltiin yllättävän samalla tavalla monesta asiasta. Henkilökemiatkin pelasivat yhteen, Lakka pohtii.

Marjo Lakka oli ensimmäisen valtuustokauden kaksi viimeistä vuotta sitoutumattomien ryhmäpuheenjohtajana. Seuraavissa kuntavaaleissa vuonna -96 sitoutumattomien ryhmä kasvoi 12 valtuutettuun. Sosialidemokraatit menettivät yksinkertaisen enemmistönsä.
- Se oli erittäin tervettä tälle kaupungille, tervettä sille ryhmälle. Vaalituloksen jälkeen tässä kaupungissa oli ruvettava neuvottelemaan, ettei yksi ryhmä päätä kaikista asioista. Vuoden 2004 kunnallisvaalien jälkeen erosin sitoumattomien valtuustoryhmästä
ja toimin yhden naisen valtuustoryhmänä käyttämällä nimeä muut. Vuonna 2008 keväällä liityin
sos.dem.valtuustoryhmään ja olin sitten syksyn 2008 kunnallisvaaleissa ehdokkaana sos.dem.listalla. Samana syksynä äänestettiin uuden Kouvolan luomisesta kuuden vanhan peruskunnan alueelle.

Kuusankosken kaupunginvaltuutetun aikoina Marjo Lakalle oli tärkeimpiä kysymyksiä terveydenhuolto. Siinä tehtiin isoja päätöksiä. Kaupunki liittyi samaan aikaan Jaalan kanssa Kouvolan-Valkealan kansanterveystyön kuntayhtymään 2000-luvun alussa, myöhemmin Anjalankoskikin tuli mukaan.
- Siihen oli liityttävä, koska panokset ja resurssit eivät yksin riittäneet, meillä oli hirveä lääkäripulakin. Terveydenhuollon lisäksi minua kiinnosti päiväkotien rakentaminen ja saneeraaminen, vanhuspalvelujen parantaminen, koulujen remontointi - esim. Tähteenkadun koulun korjaaminen oli minusta tärkeää. Haluan, että kunta huomioi kaikki asukkaat, ei vain äänekkäimpiä ja vahvimpia.


Entinen Kuusankosken kaupungintalo
Marjo ehti olla uuden Kouvolan valtuutettuna kaksi kautta. Alkuvuosina hän toivoi julkisestikin uudelle isolle kunnalle 5-10 vuotta aikaa muodostua aidosti yhtenäiseksi kunnaksi.
- Valittaen täytyy nyt todeta, että todennäköisesti muutosta ei tule ennen kuin vanha päättäjäpolvi väistyy, ne jotka olivat päättäjinä jo peruskunnissa.

Kahdeksan vuotta sairaanhoitopiirin hallituksen varapuheenjohtajana antoi Marjo Lakalle myös selvän kuvan siitä, millaista on asioista päättäminen Kymenlaakson pohjois- ja eteläosan kesken. Hän viittaa maakuntahallinnon kotipaikkavääntöön ja sote-keskusteluihin.
- En ymmärrä, miksei voida luottaa siihen, mitä kerran on sovittu. Aina saa kuulla jotain yllättäviä johtopäätöksiä kotkalaisten suusta, Lakka puuskahtaa. Häntä jurppii sekin, että yksittäiset poliitikot tekevät päätöksiä jo ensi vuoden eduskuntavaalit mielessään - olisi niin kiva miellyttää kaikkia tahoja äänten toivossa. Hän muistuttaa myös, että keskussairaalalla ei voi perustella Kotkan painoarvoa kaikessa sosiaali- ja terveydenhoidossa: erikoissairaanhoito on vain pieni osa koko kakusta.

Marjo Lakka on pitänyt selkeitä puheenvuoroja myös valtuuston jäsenten käyttäytymisestä. Hän avasi oman me too -näkemyksensä jo etuajassa vuonna 2015 pauhaamalla kokouksessa valtuuston jäsenen seksuaalista häiriköintiä vastaan. Mutta muukin huono käytös tyrmistyttää häntä.
- Toiminta on joskus aivan käsittämätöntä. Nimitellään toisia, ryhmien välisten luottamuksellisten neuvottelujen jälkeen vuodetaan asiat saman tien facebookissa tai paikalliselle aviisille, harrastetaan seksuaalista häirintää, seikkaillaan läppärillä pornosivuilla kaupunginhallituksen iltakoulussa ja tyrkytetään aikuisviihdesivuja naapurillekin katsottavaksi. Ja mitään ei tapahdu!

Mutta pääsääntöisesti kanssakäyminen on valtuustossa ollut Marjonkin mielestä asiallista.
- Kunnallispolitiikkahan on harrastus, ehkä vähän vaativampi kuin pilkillä käynti. Täytyy olla kiinnostunut asioista, istua ja lukea. Suurin osa valtuutetuista on fiksuja ja asiallisia, tosi hyviä tyyppejä siellä on.

Joka tapauksessa edellisten kunnallisvaalien alla Marjo päätti ettei asetu ehdokkaaksi. Yli kaksi vuosikymmentä sitä lajia riitti, omat vanhemmat tarvitsivat apua, kalenterissa ei ollut pelivaraa mihinkään suuntaan.
- Jos kaksi viikkoa on aikataulutettu niin, ettei siinä ole yhtään taukoa, hommassa ei ole enää mitään järkeä. Jostain on silloin osattava luopua.

Nyt Marjo Lakalla on oman yrityksen lisäksi Kettumäen palvelukeskuksen toiminnanjohtajuus työmaanaan.
- Vastaan käytännössä palvelutuotannosta, taloudesta, kehittämisestä ja yhteistyösuhteista sen, mitä 20 tuntia viikossa mahdollistaa. Oman firman pyörittäminen onnistuu, kun tekee lauantaisinkin töitä, Marjo naureskelee. - Tämä on kiinnostavaa työtä, ja tämä aikakin on mielenkiintoista. Olemme pieni toimija, eikä sitä tiedä, mihin asentoon sote-palvelut asettuvat - löytyykö meillekin ikäihmisten palvelijoina töitä. Isot kansainväliset yrityksethän markkinoivat itseään aika aggressiivisesti. Mutta toivotaan, että meidän monenlaiselle asumispalvelulle ja muille hyvinvointipalveluille ja virkitystoiminnalle riittää sittenkin kysyntää.

Juoksukuvat Marjo Lakan arkistosta.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Samae Koskinen jousikvartetteineen syyskuussa Kuusankoskella

Kesärientojen jälkeen Kuusankoskella on tarjolla jälleen jotain uutta: Samae Koskinen klassisen musiikin soittajien kanssa Pato Klubilla.



Laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen lähtee syyskuussa Hillitty elämä -konserttikiertueelle yhdessä Helsingin Kaupunginorkesterin ja Radion Sinfoniaorkesterin soittajista koostuvan jousikvartetin kanssa. Yhteistyö sai alkunsa, kun Hauhon Kamarimusiikkifestivaalin johtaja Mikko Ivars ihastui Koskisen musiikkiin nähtyään hänet soolokeikalla. Ivars kokosi lähipiirinsä huippusoittajista kvartetin ja sovittajaksi valittiin jazzmuusikko Petri Krzywacki, jonka herkät sovitukset nostavat Koskisen elämänmakuisten kappaleiden dynamiikan ja draaman uusiin ulottuvuuksiin.

Kokoonpanoon kuuluvat Samae Koskinen (laulu, kitara), Atte Kilpeläinen (alttoviulu, HKO), Anna-Leena Haikola (viulu, HKO), Pisku Ristiluoma (alttoviulu, RSO) ja Mikko Ivars (sello, RSO).

"Hillitty elämä -kiertueen teemana olkoon ihmisyys, ihmeellisyys ja ihmettely. Kiireen ja kilpailun keskelläkin on tärkeää huomata arjen pienet asiat ja pysähtyä niiden äärelle, olla pieni kun siltä tuntuu. Aina ei tarvitse olla general manager tai grillimaisteri, riittää kun on homo sapiens. Itselleen ja toisille" syyskuussa 2017 kuudennen albuminsa Hillitön elämä julkaissut Koskinen pohtii. Samae Koskisen Jousikvartetti konsertoi Pato Klubilla sunnuntaina 23.9.

  Maaliskuussa Kyyti-kirjastojen lukuhaaste tarjoaa kirjoja, joissa on kirjeitä. https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_min...