torstai 30. tammikuuta 2014

Erja Grönroos karisti Kuusaan pölyt

Juuri nyt Erja Grönroosia ei harmita edes kipsattu käsi, jossa on "siisti pieni murtuma".  Hän on sairauslomalla ja sen jälkeen pari viikkoa töissä Kuusankoskella Kouvolan seurakuntayhtymässä seurakuntaemäntänä. Sitten koittaa vapaus.
- Olin Oulussa lenkillä Pikisaaressa ja siellä lankesin, Erja naureskelee.

Takana Kuusas, edessä Oulu


Erja on ostanut Oulusta itselleen ihanan asunnon. Muutto on hoidettu itsenäisyyspäivän tienoilla, Oulussa asumista kokeiltu, nyt pitää vielä kärvistellä muutama viikko Kuusaalla, jotta voisi opettaa seuraajan töihinsä. Erjaa selvästi polttelee lähtö, viimeinen työpäivä 21.2. tuntuu olevan liian kaukana.
- Oulussa on tyttäreni perheineen. Kotini on ihan keskellä kaupunkia - kun astun kaksi rappua kadulle, kaikki on lähellä: Stockman, taidenäyttelyt, teatteri - autoa en tarvitse missään.

Ennen Erja ajattelli muuttavansa äidin huoneistoon Kuusaan keskustaan vanhuudenpäiviksi. Mutta uuden Kouvolan synnyttyä ajatus pois lähdöstä alkoi houkutella.
-  Kuusaalta on häipyneet kaikki palvelut. Kaupungintalossa on vieraat kasvot tiskien takana, ei ole Kelaa, ei työvoimatoimistoa. Yhden kerran olen Kouvolan Kelassa, siinä pienessä läävässä käynyt. Se oli kuin nuijalla lyöty, vanhat ihmiset kyyristelivät odottamassa, ei ollut istuimia missä huilia. Ei vanhoilla ihmisillä ole tietokoneita millä asioida, heidän pitää mennä toimistoihin jonottamaan.

Kuusaan pankkipalvelutkin ovat supistuneet niin, että joihinkin konttoreihin saa mennä vain parina tuntina päivässä.
- Oulussa saa käydä pankissa nostamassa rahaa puoli viiteen iltapäivällä. En kyllä kuvittele, että sielläkään kaikki pelaa hienosti.

Eniten Grönroosia kirpaisee oman äidin kohtelu. Tämä ei selvinnyt kotona ilman apua, hän kaatuili jatkuvasti eikä tilanne helpottunut vaikka kotona kävi hoitajia. Sota-ajan ihmisenä hän pinnisti viimeiseen asti, jotta pärjäisi. Mutta hänelle ei löytynyt paikkaa kaupungin eikä yksityisten palvelutaloista.
- Onneksi äiti kuoli pois. Nykyään toitotetaan, että kaikki vanhukset haluavat asua kotona. Yritetään järjestää kotipalveluita tajuamatta, että jotkut eivät niittenkään tuella pysty asumaan kodissaan, Erja ihmettelee päättäjien ajatuksenjuoksua.

Vanhusten hoito on Erjan mielestä kasvotonta. "Omahoitaja" teki hoidontarpeen kartoituksen, ja sen jälkeen tätä omaa hoitajaa ei näkynyt.
- Joka kerta ovesta kurkisti uusi naama.

Taidenäyttelyt kiinnostavat omiakin töitä tekevää Erjaa.

Kuuden lapsen katras opetti olemaan porukassa

Kolme tyttöä ja kolme poikaa - sellaisessa sisarusparvessa Erja eli lapsuutensa Markankylässä. Äiti hoiti lapsia kotona, isä oli Voikkaan tehtaalla töissä.
- Isä oli levyseppä-hitsaajana päivät tehtaalla. Iltapäivällä hän tuli kotiin, joi kahvit ja lähti mopolla viraapelihommiin, tekemään toisille putkitöitä. Kotona hän valmisti muille kaiteita ja portaita, kaikennäköistä. Isä oli tosi yritteliäs. Harvalla siihen aikaan oli kesämökki, kuten meillä oli Salonsaaressa. Siellä viihdyttiin hyvin kesät - ainakin me lapset ja isä. Äitiä ei paljon kiinnostanut tulla sen katraan kanssa pitämään työleiriä ilman mukavuuksia.

Grönroosin äiti oli kotiäitinä talvet mutta teki Voikkaan laborassa kesäisin sijaisuuksia.
- Se oli hirveää aikaa, kun äiti ei ollutkaan kesällä kotona. Ihan kamalaa aamulla herätä ja tajuta, että äiti on mennyt töihin ja pitää vielä neljä viisi tuntia varttua, että hän tulee kotiin, Erja naureskelee.

Talvisin äiti kävi Kymi-yhtiön pyykkituvassa Myllykalliolla. Hän vei valtavan korillisen pyörällä tai potkukelkalla pyykättäväksi ja viipyi lasten mielestä ihan liian kauan. Hellalla oli hernerokka odottamassa, kun koulusta tultiin, mutta se ei lapsia lepyttänyt. He olivat tottuneet siihen, että kotona oli aina joku, jolle voi kertoa huolensa ja kuulumisensa.
- Oli tosi raivostuttavaa kun tuli koulusta eikä äiti ollut kotona. Tuoksui vaan rokalle mutta äitiä ei ollut. Vuorotellen siskon kanssa käytiin seuraavassa tienmutkassa katsomassa, näkyykö äitiä Ojakorven suoralla, Erja pyörittelee päätään.

Lapsille laitettiin huone yläkertaan. Alussa oli yksi vinttihuone, mutta kun lapsia tuli lisää, huone jaettiin kahtia, toinen tyttöjen ja toinen poikien käyttöön. Siinä oppi ottamaan toiset huomioon, mutta yksin olemistakin kaipasi.
- Meillä oli kertalämmitteinen sauna pihapiirissä, ja minä varasin aina lämmitysvuoron. Talvellakin, kun sauna alkoi vähän lämmetä, oli hienoa makoilla lauteilla, kun sai olla ihan yksinään.

Lapsia oli Markankylässä 50-luvulla paljon, ja tekemistä riitti aina.
- Tosi pieninä hiihdettiin jo Uran majallekin - Anhavaa ei silloin tunnettu.

Koulukiusaaminen hankaloitti opiskelua


Puolitoista vuotta koulutaipaleensa alusta Erja kävi Keskustan kansakoulua ja jatkoi sitten uudessa Tähteen koulussa.
- Olen kysynyt äidiltä, miltä tuntui laittaa ekaluokkalainen talvipakkasessa hiihtämään Markankylän perukoilta Keskustan kouluun. Äiti sanoi että tosi kauhealle, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Kyllä ne matkat kestivät, hameessa hiihdettiin kun tytöt eivät saaneet pitää housuja. Muistan miten pakkasella kirveli, kun calmette-rokotuksesta tuli reiteen märkivä kuoppa, ja sukkanauha hankasi siihen.

Koulusta ei ole kovin kivoja muistoja. Oli erikseen parempiosaisten perheet ja ne, jotka pitivät loppuun sisarusten vaatteet.
- Kuudenteen luokkaan asti minua kiusattiin. Siinä tulee yhä aremmaksi ja varoo herättämästä huomiota. Oppiminen menee sivu suun, kun ei uskalla sanoa mitään ettei joku provosoidu. Aivot käyvät kaaoksessa, ei siinä oppi mene perille.

Luokat olivat isoja, Erjallakin oli yli 30 luokkatoveria. Opiskelurauha tosin vallitsi, kun opettajat saivat kurin pysymään, mutta ei siihen aikaan kiusaamista edes huomattu.

Kuusivuotisen kansakoulun jälkeen Erja meni kansalaiskouluun liikelinjalle. Osa tunneista käytiin Tähteessä, osa vanhalla puukoululla ammattikoulun vieressä, taloustunnit Kymintehtaan koulussa. Kauppaopista, konekirjoituksesta, ruotsin ja englannin kielestä oli hyötyä tulevissa ammateissa.

Tosi kivaa yhtiöllä

Kansalaisopiston päättyessä Erja oli neljäntoista mutta pääsi suhteilla töihin Kymi-yhtiöön. Alaikäraja olisi ollut 15, mutta Voikkaan tehtaalla työskentelevä kummitäti puhui tytön puolesta. Erja otettiin asiatytöksi päälaboratorioon. Kun täytettiin 18, asiatytöt otettiin muihin töihin, yleensä samalle osastolle missä he olivat juoksemassa.
- Päälaborassa mitattiin paperin lujuuksia ja muita ominaisuuksia. Selän takana oli opettaja neuvomassa, työt oppi hyvin nopeasti vaikkei välttämättä ymmärtänyt mitä teki. Viisaat oli keksineet, miten asiat mitataan, Erja luotti.

Yhtiön oli työyhteisönä suljettu ja äärettömän hierarkkinen.
- Johtoporras oli ruotsinkielinen, vähemmän oli sukunimeltään suomenkielisiä johtajia. Asiatyttönä sai liikkua ympäri tehdasaluetta. Meillä oli viikon sisä- ja ulkovuorot. Ulkovuorossa vietiin pyörällä postia työntekijältä toiselle, ja sisävuorolainen jakoi postia joka tunti huoneisiin.

Erja muistaa, kuinka mukavia jotkut olivat.
- Kurt Sibelius oli Lapinjärveltä, äärettömän ihana vanha pappa. Tosi kiltti mies kiharassa polkkatukassaan muuten säveltäjämestarin näköisenä. Syksyisin hänellä oli aina omenia, joita hän tarjoili asiatytöille. Hän oli ystävällinen, mutta sitten oli niitä jotka eivät nähneetkään asiatyttöjä.

Teini-ikäiset tekivät yhtä pitkää päivää kuin aikuisetkin.
- Mutta voit uskoa että se oli kivaa, se oli ihana työpaikka. Työ ei ollut kauhean raskasta, ja sen oppi äkkiä. Sateella tosin oli vähän kurja ajella pyörällä, mutta meillä oli hyvät sadevaatteet.

- Oli hienoa viedä iso osa tilistä leninkiliike Kaijaan.

Kuivala Erjan menomesta

Nuori neiti nautti saadessaan omaa rahaa. Erja muistaa senaikaisen palkkansakin: 175 markkaa.
- Siitä riitti antaa kotiin, riitti tansseihin, elokuviin ja vaatteisiin. Oli äärettömän ihanaa viedä osa palkasta Kouvolaan leninkiliike Kaijaan, josta sai hienoja mekkoja. Se oli siinä torinvarren puukorttelissa. Muistan yhdenkin violetin mekon, jossa oli pyöreä kaula-aukko, pitkät ja kapeat hihat, poikkileikkaus ja vyö lantion kohdalla ja leveät vekit helmassa. Pidin sitä monta vuotta, kun aloin käydä tansseissa. Seppäläänkin vietiin pieni tili monta kertaa.

Tansseissa Erja kavereineen kävi Utin Kuivalassa, nuorisoseurantalossa. Sinne pääsi Kouvolasta linja-autolla. Elävä orkka huolehti tahdeista. Kuivalassa kävivät lähialueen maatalojen nuoret, ja siellä pääsi aina tanssimaan.
- Huvittelupaikat menivät sen mukaan, oliko "teini" vai "duunari". Teinit kävivät Kouvolan Kuntotalolla ja Manskin lipan alla, duunarit Kuivalassa ja assalla, jossa syötiin lihapiirakkaa grillistä assan takana, raiteiden puolella.

Teinien ja duunareiden muotikin oli täysin erilainen.
- Me duunarit pukeuduttiin vähän tätimäisesti.  Päällysvaatteina minullakin oli ulsteri ja sinikettuhattu. Teineillä oli kipparitakit.

Tanssireissulta löytyi poikaystäväkin, Mykrän Pekka.
- Tultiin kotiinpäin pikkusella autolla, joka oli tungettu kattoa myöten täyteen. Mykrän kaksoset olivat veljeni kavereita ja tulivat samalla kyydillä. Päädyin Pekan syliin istumaan...




Punainen tupa keskellä metsää

60-luvun lopulla Erja ja Pekka menivät naimisiin, saivat ensimmäisen lapsensa ja asuivat vuoden verran Lappeenrannassa Pekan työn takia. Sitten mies sai töitä Kuusaalta puutarhapuolelta, ja nuoret palasivat kotipaikkakunnalle. Mutta vuokra-asuntoa oli mahdotonta saada yhden ihmisen palkalla, joten perhe asui ensin miehen vanhempien luona ja jossain vaiheessa Pekka omien vanhempiensa ja Erja ja tyttö Erjan vanhempien luona. Sitten löytyi yhteinen koti metsästä.

Nauhan majaan tehtiin laajennus ja siihen lisättiin baari. Siitä tuli nuorenparin koti ja työpaikka moneksi vuodeksi.Talvet palveltiin hiihtäjiä, joita kävi valtavasti, varsinkin viikonloppuisin. Kiirettä piti, kun perheessä oli vauva, ja asiakkaitakin piti palvella ja munkkeja leipoa. Alkuvuodet piti olla kesälläkin passissa, vaikka saattoi mennä viikkoja, ettei majalla käynyt yhtään retkeilijää. Mihinkään ei voinut kuitenkaan lähteä, edes kauppaan.

70-luvulla ei Kuusaan laduilla vielä tunnettu välineurheilua, porukka hiihti tavallisissa tamineissa.
- Oli siellä ihan originelliakin vaatetusta. Eräs ammattikoulun opettaja hiihteli mustassa palttoossa, päässään vaimon minkkihattu, jossa oli käpälä takana. Harmaa minkkihattu, sellainen pillerirasia, se oli hauska! Rouva hiihteli tyynesti seurana, Erja muistaa.

Laduilla liikkui siihen aikaan lähinnä kuusaalaisia. Ei täällä helsinkiläisiä käynyt, harvoin edes kouvolalaisia. Puusuksilla painettiin, porkissa isot sommat.

Perheeseen oli syntynyt ensimmäinen tyttö vuonna -69. Kun ympärillä oli pelkkää metsää, naapureita ei näköpiirissäkään, tyttö kehitti itselleen mielikuvitusystävän.
- Välillä nousi ihan karvat pystyyn, kun kuuntelin miten huoneesta kuului ensin oman tytön ääni, ja sitten "Tiinan" vastaus vieraalla äänellä. Piti kurkistaa, onko meidän tyttö siellä tosiaan yksin, Erja pyörittelee päätään.

Maja ympäristöineen on Erjan muistoissa kuin pieni paratiisi: punainen tupa keskellä metsää. Erjaa ei ole koskaan pelottanut asua etäällä muista tai liikkua edes pimenevässä metsässä. Anhavan poluilta palatessa reitin näki, kun katseli taivaalle ja erotti siellä vaalea aukon polun kohdalla.
- Kerran kyllä putosin säikähdyksestä polvilleni, kun ihan vierestä kahahti hirvi pystyyn. Hirveä rytinä, kun se lähti. Varmaan puolet rakkoa tyhjeni säikähdyksestä - minulta, Erja nauraa.


Vanha seurakuntatalo oli Erjalle koti ja työpaikka.

Seurakunnassa töitä jakelivat muutkin kuin esimiehet

Seurakuntaan Erja Grönroos, silloinen Mykrä, tuli vuonna 1976. Mies sai töitä seurakunnan talonmiehenä, mutta kun hän hoiteli paljon ay-asioita, Erja sai vastata kiinteistöhommista. Pannuhuoneen hoitokin tuli tutuksi.
- Lämmitys toimi hiilillä, ja kyllä minä sen opin hallitsemaan vaihtelevalla menestyksellä niin, ettei pannu ainakaan räjähtänyt. Kerran en ollut huomannut, että hiilikuorma oli tuotu talon kulmalle. Kun tulin ulos, seurakunnan talouspäällikkö Antero Jäntti oli haalarit päällä, saappaat jalassa lapioimassa hiiliä sisään. Hän ei miettinyt toimenkuvansa rajoja vaan autteli kiinteistöstä yksin vastaavaa hentoa naisihmistä, Erja hymyilee.

Kun tuli ero, Erja sai välillä apua isältäänkin, joka oli putkimies.
- Isä tuli ja korjasi vessan. Illat olin vahtimestarina, lukitsin ovet, annoin avaimia - jatkuvasti kävi avaimen kysyjiä, yölläkin. Joskus toimittelin Tapani Rautasuota yöksi kotiin, että Hilkka siellä jo huolissaan soittaa ja kyselee miestään. Tapani havahtui, että "ai, onko kello todellakin jo niin paljon!" Hän oli unohtanut ajankulun säveltäessään tai nuotteja järjestellessään.

Lumityöt, hiekoitukset, lippujen nostot ja laskut - talonmiehen tehtäviä riitti. Mutta Erjaa eivät työt säikyttäneet.
- Olin pitänyt baaria ja kioskia, ollut Nauhan majalla ja yhtiöllä töissä, toimin pitopalvelussa, tein keikkahommaa. Kun uusi seurakuntakeskus valmistui 1980, sain paikan seurakuntaemäntänä.

Pannuhuoneen hoidosta pitopöytien laittoon - seurakunnassa oli kirjava työmaa.


70-luvulla seurakunnan työntekijöiden kesken vallitsi kova yhteenkuuluvuus. Auttelun lisäksi vietettiin perhejuhlat yhdessä.
- Kun jollain oli syntymä- tai nimipäivät, kaikki kävivät kahvilla. Tavalliset synttärit oli kuin viisikymppiset, kun kaikki työntekijät piipahtivat. Se loppui, kun uusi seurakuntakeskus valmistui. Ihmiset joutuivat etäämmäs toisistaan, Erja muistelee.

Kaksi ensimmäistä vuotta uudessa talossa meni ihan sumussa ja humussa.
- Kaikki järjestöt kävivät katsomassa rakennusta, ne kahvitettiin ja laitettiin voileivät. Sain kuitenkin pyytää apua tutuilta pitopalveluyrityksistä.

Seurakuntaemännyyden vuodet ihmetyttävät jälkeenpäin ajatellen Erjaa itseäänkin.
- Töitä oli älyttömästi, aamusta iltaan. Yksin koetin kahden tytön kanssa mennä eteenpäin. Vanhempi oli koulussa, mutta nuorempi ei halunnut päiväkotiin. Hän kiittelee vieläkin sitä, etten vienyt häntä tarhaan vaan hän sai olla kotona aamut kunnes isosisko tuli koulusta. Käväisin laittamassa hänelle aamupalan, pari kertaa päivässä hän piipahti pihan yli äidin työpaikalla mutta muuten pärjäili itsekseen barbien kanssa.

Erja Grönroos tietää nyt, että olisi pitänyt osata sanoa "ei".  Uudessa seurakuntakeskuksessa työntekijät pääsivät aamuisin valmiiseen kahvipöytään, jossa tuoksuivat vastapaistetut sämpylät. Aikaisemmin joka porukka oli keittänyt kahvinsa itse. Nyt joku virastosta oli pyytänyt Erjaa hoitamaan kahvit ja syömiset.
- Kävi paljon niin, että joku vaan tuli kysymään, että etkö voisi alkaa. Ja sitten siitä muodostui käytäntö. Kahvinkeitto aamu- ja iltapäivällä ja sämpylöiden leipominen plus että tiskaat tiskit, se vei melko lailla aikaa omista töistä. Itseäni minä syytin, kun en osannut kieltäytyä työkavereiden töiden ottamisesta.

Seurakuntauudistus on hiljentänyt Pytynlahtea

Lopulta Erjakin oppi kieltäytymään ylimääräisistä hommista, kun oli pakko. Hänelle nimittäin siirrettiin Pytynlahden leirikeskuksen työt 80-luvun alussa.
- Pääemännät lähtivät, ja kesätytöt jäivät keskenään hoitamaan töitä. Se meni ihan lekkeriksi, ja valitusta tuli hirveästi. Eräs luottamushenkilö kysyi, alkaisinko minä emännäksi sinnekin ja vastasin - tietenkin - "joo". Ei se näkynyt palkassa eikä muussakaan, että piti hoitaa kahta paikkaa, Erja päivittelee nyt jälkeenpäin.

Seurakuntakeskus kyllä hiljeni kesäksi, mutta saumakohdissa oli ruuhkaista.
- Kevät ja syksy olivat tosi kovaa aikaa, kun Pytynlahti ja seurakuntakeskus pyörivät yhtä aikaa.

Erja Grönroos huomasi Pytynlahden käytön hiljenevän, kun Kouvolan alueen seurakunnat yhdistyivät. Ulkopuolisilta kävijöiltä alettiin periä niin korkeita hintoja, että käynnit vähenivät. Erjaa harmittaa hiipuminen, koska niin monet ovat kehuneet Pytynlahden oloja.
- Se on tarpeeksi pieni, niin että ryhmiä ei ole yhtä aikaa liikaa. Ei tarvitse porrastaa syömisiä, porukat eivät sekoitu ja häiritse toisiaan. Aikaisemmin toiminta käynnistyi huhtikuussa ja kesti lokakuuhun. Nyt se alkaa toukokuussa päiväkerhojen retkillä ja hyvä jos syyskuuta saa täyteen.

Varmistan asian vielä seurakuntayhtymän leirikeskusten varauksista vastaavalta työntekijältä. Kurssisihteeri Leena Vierre kertoo, että eri leirikeskusten hinnat tosiaan yhdenmukaistettiin yhtymän syntyessä. Hän sanoo, että Pytynlahdessa ei sitä ennen tunnettu varsinaisia tilavuokria, vaan tiloista oli laskutettu hyväveli-periaatteella. Sitten kaikkiin alettiin soveltaa Puhjonrannan hintatasoa. http://www.kouvolanseurakunnat.fi/leirikeskukset/hinnasto/?id=1143 Tänä keväänä Pytynlahden kausi käynnistyy huhtikuussa varhaisnuorten leirillä.

Työntäyteinen ura oli antoisa

Taaksepäin katsellen Erja Grönroos näkee työrupeamansa antoisana, vaikka se vei välillä työuupumukseenkin.
- Kun miettii, mikä kavalkadi ihmisiä on ollut kanssani kasvokkain, niin plussan puolella olen. Mutta yhtään ei ole haikeaa jättää työtä, vaikka hiukan harmittaa, ettei ehtinyt tutustua paremmin yhtymän taloon tuomiin uusiin ihmisiin.

Emännän työtä Erja ei siis ikävöi, varsinkin kun tietokoneen äärellä istuminen vain lisääntyi vuosi vuodelta.
- Ei jaksaisi istua paikallaan, kun on aina tottunut menemään. Toimistotyö ei houkuttanut.

Kuvataidetta voi tehdä eläkkeelläkin

Erjan kranssit ja luonnon tarpeista tehdyt työt ovat tulleet Kuusaalla tutuiksi Taideruukin ja PikkuSelman kautta.
http://www.taidetupapikkuselma.com/index.php
Uutta ei ole vähään aikaan syntynyt, äidin kuolema ja siihen liittyvät järjestelyt ovat vieneet ajan. Mutta Oulussa löytyy varmaan meren rannalta paljon jännää, josta voi rakentaa kaunista käsityötä ja taidetta. Erja ei aio kyllä unohtaa Kuusankoskeakaan.
- Tulen tänne kesäisin, minullahan on kesäpaikka joen rannassa. Talvet varmaan vietän Oulussa. Tytär on innoissaan, kun tulee äiti seuraksi, hän kun muuten joutuu elämään kolmen miehen kanssa. On joku jonka kanssa voi puhua muustakin kuin jääkiekosta, Erja viittaa vävyyn ja 10- ja 18-vuotiaisiin tyttärenpoikiin.

Kuusankoskesta Erja Grönroosilla on ristiriitaiset tunteet.
- Minusta Kuusankoskea ei enää ole, siksi on älyttömän helppo lähteä täältä. Ennen Kuusankoski oli kasvollinen. Kun menit kaupungintalolle, siellä oli tutut ihmiset. Nykyisin koko touhu on kasvotonta - seurakuntayhtymässä ja Kouvolan kaupungissa. Molemmat on kuin paita ja peppu.

Erja odottaa malttamattomana, että viimeinen työpäivä on ohi, ja saa kääntää auton nokan kohti Oulua.
- On päästävä pois. Sitten ne hyvät muistotkin Kuusaasta kirkastuvat, hän kuittaa tulevasta iloiten.

Joutenolo saattaa olla kivaa - Erja bongaa divaanitöitä niin Kuusankoskitalossa kuin oululaisessa näyteikkunassakin.

Kuuntele Erja Grönroosia:

http://youtu.be/Mq72WxCfII0

http://youtu.be/RLq3X9hqlD0

http://youtu.be/_USJRG8BKYE

maanantai 27. tammikuuta 2014

Esko Järvinen - rehtorina kyläkoulussa keskellä kaupunkia




Pilkan koulu on hyvä paikka tammikuun pakkasillakin. Rehtori Esko Järvinen sanoo, että lämpö pysyy sisällä, ja oppilaat ja henkilökunta tarkenevat 92-vuotiaassa rakennuksessa mainiosti.


Esko Järvinen on piirrellyt älytauluun sormellaan.

Koulun suunnitellut arkkitehti Bertel Liljeqvist on kuusaalaisille tuttu, hänen käsialaansahan ovat monet tehdasrakennukset ja lukuisat asuintalo. Pilkan koulu valmistui vuonna 1922 ja sai heti nimen Miljoonakoulu, kun rakennuskustannukset nousivat reippaasti suunnitellusta.
- Talo on tehty pystyhirsistä. Se saattaa selittää sen, että rakenteet eivät ole notkahtaneet. Tämä  havaittiin, kun koulu remontoitiin vuosina 2010-11. Eli 1920-luvulla rakennettiin, ja heti perään 2000-luvulla korjattiin, Esko Järvinen naurahtaa.

Kuusankosken kunta oli jo vuonna -22 olemassa, ja se Pilkan koulunkin rakennutti mutta Kymi-yhtiön tuella. Aluksi seinät olivat tummat, ilmeisesti punamullalla sivellyt. Myöhemmät polvet tuntevat rakennuksen keltaisena. Remontti tehtiin vanhaa kunnioittaen. Luokkien ovet ovat osa isoa lasikaarta - muoto oli jo vanhoissa seinissä.
- Arkkitehti Junkkari halusi näkymän jatkuvan koulun läpi luokasta halliin ja seuraavaan aulaan.


Puolipaneelit, peiliovet ja huolella mietityt vihreän sävyt tekevät näkymästä viihtyisän ja arvokkaan.
- Meillä on aivan upea tilanne. Ollaan etuoikeutettuja, kun meillä on vanha tyylikäs koulurakennus ja nykytekniikka. Sloganimme on, että meillä on Kouvolan vanhakantaisin henkilökunta ja nykyaikaisin koulurakennus. Porukka nimittäin lähtee täältä pikku hiljaa eläkkeelle.

Remonttiin  saatu valtionosuus takaa sen, että koulu säilyy seuraavat 15 vuotta, ellei kaupunki halua maksaa valtiolle tukea takaisin.
- Vuoden 2026 jälkeen täällä on mahdollista tehdä jotain muutakin kuin pitää koulua. Mutta kun oppilaita riittää alueella jatkuvasti, ei mielestäni ole järkevää vaihtaa rakennuksen käyttötarkoitusta












Väkeä mäen päällä vähän piilossa olevassa talossa riittää: kuudella luokalla opiskelee 141 lasta, ja henkilökuntaa on parhaimmillaan parikymmentä, vaikkeivät kaikki koskaan ole yhtä aikaa paikalla. Esko
Järvinen tuli taloon 1989, ja rehtori hänestä tuli 2009. Pilkan koulu oli aiemmin Kymintehtaan koulun osa, mutta nyt vastuutakin on enemmän. Kun muut lähtevät kesälomalle, rehtori jatkaa juhannukseen tai heinäkuulle työntekoa. Onko se kivaa?
- Ei. Maksetaanhan siitä opettajanpalkan päälle rehtorilisä, mutta se on sitten eri asia, maksetaanko tarpeeksi, Järvinen pohtii.

Pilkan koulussa porukka kuitenkin viihtyy, se koetaan kylän omaksi kouluksi. Järvinen kehuu työyhteisöä:
- Olen onnekas kun saan työskennellä Pilkan koululla. Kivoja oppilaita ja aivan upeita kollegoja. Nautin työstä ja työilmapiiristä. En olisi ikinä uskonut, että saan noin hienojen ihmisten kanssa tehdä työtä ja vaihtaa ajatuksia.


Sukupolvien yhteinen opinahjo

- Minulla on sellainen historiayhteys tänne, että äitini kävi tätä koulua vuodesta 1932. Matka kotoa Koppelinnotkosta synkän metsän läpi tänne oli kuulemma pelottava ekaluokkalaiselle.

Järvisen omat viidesluokkalaiset eivät suotta kainostele. Muutama tytöistä kuikkii suuren kaari-ikkunan takana koulun eteisessä - uteliaisuutta kiihottavaa, kun ope juttelee jonkun vieraan kanssa heidän luokassaan eikä ulos kuule, mistä on kyse. Järvinen kehuu omaa porukkaansa:
- Nämä ovat tunneilla tosi hyviä keskittymään omaan tehtäväänsä ja toisaalta keskustelemaan vilkkaasti kun annetaan aihe.

Perinteikkäisiin puitteisiin sopii hyvin muutama vuosi sitten saatu älytaulu. Tähän liitutaulun valaistuun jälkeläiseen voi piirtää suoraan vaikka sormella, ja verkkoyhteyden avulla voi helposti tarkistaa asioita netistä.
- Kunhan suhtaudumme netin tietoihin kriittisesti. Joka päivä tarkistetaan jotain, tai otetaan esiin joku kuva käsittelyssä olevasta aiheesta. Viimeksi katsottiin jotain Milanon kirkoista, ja sitä ennen tarkasteltiin Ilmatieteen laitoksen interaktiivista pakkasenpurevuustaulukkoa.

Älytaulut ja netit - tekevätkö ne nykylapsista fiksumpia kuin 60-luvun kansakoululaiset?
- Toivottavasti. Toisaalta heiltä puuttuu paljon perusarvoihin liittyviä asioita. Vauhti ja touhu on kova, mutta yksinkertaisia asioita, joilla tämä elämä toimii, joudutaan käymään nykyään enemmän läpi. Jotta voisi oppia muun, pitää tietää miten opiskellaan, miten käyttäydytään.

Pilkan koulussa pidetään kevään aikana hyvien tapojen viikkoja. Yhdellä viikolla aiheena oli kiitos, seuraavalla tervehtiminen, ja homma jatkuu edelleen. Hyvin kunnostautuneet palkitaan kirjalahjoilla.
- Kyllästyimme huomauttamaan jatkuvasti asioista, joiden minun ikäiseni opettajan mielestä pitäisi olla itsestäänselvyyksiä, kuten anteeksi pyytäminen tai milloin hattu otetaan päästä. Pilkan koulussa myssy pysyy tunnin aikana naulakossa ja kännykkä repussa.

Oppilaat ovat tehneet hyvän käytöksen kuvia ilmoitustaululle.

Jo parissa viikossa käytös on muuttunut, koululaiset ovat innostuneet hyvistä tavoista.
- Aikaisemmin oppilaat olivat aamuisin kuin zombilauma - kukaan ei tervehtinyt. Mutta nyt sieltä kuuluu iloisesti "hyvää huomenta!" Toivotaan että se tulee osaksi elämää.

Myös uudet lait oppilaan tavaroiden tutkimisesta on otettu Pilkan koulussa esiin.
- Me saamme penkoa oppilaan repun tai pulpetin, jos siihen on syy. Oppilas saa pyytää siihen mukaan toisen aikuisen, jotta tilanne on avoin ja rehellinen. Meidän koulussa ei kertaakaan ole tullut tarvetta tutkimiseen, mutta ei koskaan tiedä. Jälki-istuntoa voi nykyisinkin antaa, mutta silloin voi teettää koulutehtäviä. Näin se muuttuu  oikeastaan tukiopetukseksi ja on järkevämpää kuin se entisaikojen yhteen pisteeseen tuijottaminen.

Pilkan koulussa vanhemmat osallistuvat aktiivisesti koulun elämään.
- Niskala on edelleen kylä, meidän koulu on kyläkoulu keskellä kaupunkia. Sopivankokoisessa yksikössä vanhemmat ovat tavallisesti samaa mieltä asioista meidän opettajien kanssa. He hommaavat rahaa retkiin ja tilaisuuksiin, ja vanhempaintoimikunta kehittää koulua.

Nykyvanhemmat puuttuvat joskus aika ärhäkästi lastensa kouluasioihin. Tältä ei vältytä Pilkan koulussakaan, ja ristiriitoja syntyy.
- Kaikki vanhemmat eivät aina muista, että luokassa on 24 muutakin lasta, jotka myös tarvitsevat osansa. Mutta asioista on pystytty sopimaan.

Markankylän poikia

Kun ihminen on opettanut satoja lapsia, ollut mukana politiikassa ja seurakunnassa, touhunnut nuoresta asti urheilun parissa, naaman tunnistaa yksi sun toinen kuusaalainen. Mutta mitähän me varsinaisesti  Järvisestä  tiedämme? Miten Esko itse kuvailisi itseään koulutuspäivän parityöskentelysessiossa? Hetki menee miettiessä, mutta sitten alkaa hahmottua:
- Ensin ehkä kertoisin, että miä olen Kuusaalt. Täällä olen aina ollut ja tänne varmaan jään, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Sitten varmaan kertoisin ammatin, missä täällä Kuusaalla asun ja kenen kanssa. Kertoisin perheestäni. Takaisinpäin kelatessa menisin politiikan kautta musiikkiin ja urheiluun.

Esko asuu Tuulansa kanssa lapsuudenkodissaan Markankylässä. Talon rakennuttivat Eskon isovanhemmat. Eskon vanhemmat laajensivat sitä, ja poika syntyi remontoituun kotiin vuonna 1959. Perheenisä Olli oli Voikkaan tehtaalla teknikkona, äiti Sirkka oli kotiäitinä mutta hallitsi myös parturin taidot. Eskolla on sisko Irmeli ja veli Erkki. Seinän takana asuivat mummi Laimi ja vaari Väinö Helolinna.
 - Siinä oppi paljon vanhemman väen kanssa toimimisesta. Ei isääkään tuntunut haittaavan, että appiukko ja anoppi asuivat seinän takana.

Esko paineli pellon poikki Tähteen kouluun ensimmäiset neljä oppivuottaan. Lea Klemola ja Alpo Koivula pitivät huolta koululaisen perustietojen istuttamisesta. Keskikoulun ja lukion poika kävi Kuusankosken Yhteiskoulussa. Koulun jälkeen oli vuorossa armeija.
 - Samana päivänä kun pääsin armeijasta, olin opettajan sijaisena Naukion koulussa. Sillä tiellä ollaan. Ja alakoulu on minun juttuni, kaikilla on paljon kivempaa kun en lähtenyt yläkoulun opettajaksi. OKL:n pääsykoepäivänä oli myös Mikkelin Teknillisen opiston pääsykoe. Silloin se valinta piti tehdä.

Neljä vuotta vierähti Savonlinnassa opettajakoulutuksessa.
- Kaikki sanovat että ai kun se on ihana ja kaunis paikka. No niinhän se onkin, kesällä. Mutta minä olin siellä talvet, ja silloin Savonlinna on kylmä ja kuollut kylä. Mutta ihan mukavaa oli, kivat kurssikaveritkin.

"Minusta ei olekaan kuvia lasit päässä."


Valmistuttuaan Järvinen tuli Kuusankoskelle ja oli neljä vuotta Keskustan koulussa, kunnes siirtyi Pilkan kouluun. Hän on kokenut ison ja pienen koulun erot.
- Isossa kaikki on hitaampaa, kestää pitempään että saadaan viesti perille, kun kaikki eivät ole paikalla. Pienemmässä ei tarvita kuin välituntikokous, ja asia on sillä selvä.

Tuulansa Esko löysi tutuista ympyröistä. Seurakunnan nuorisotoiminta on aina toiminut hyvänä parinmuodostusympäristönä.
- Tuulan kanssa tavattiin seurakunnan nuorten illoissa ja Pytynlahdessa. Kaikki alkoi oikeastaan yhtenä syyskuun viikonloppuna. Olin isäntänä Pytynlahdessa ja odotin rippikouluryhmää Pyttäriin. Ja tietysti Tuulaa, joka oli isosena tuolla viikonloppuleirillä. Jännitin kohtaamista, ja kun tyttö asteli salin poikki viereeni istumaan, tuumin että taitaa se Tuula minusta jonkin verran tykätä. Siitä on nyt aikaa hieman yli 30 vuotta.

Tuula on perheterapeutti / perhetyöntekijä Kouvolan kaupungilla.
- Lapsia meillä on kolme. Heini, 23, on naimisissa Ville-Veikko Hirsin kanssa ja asuvat Helsingissä. Heini opiskelee viittomakielen tulkiksi. Joel, 21, asuu Niskalassa, on Veturin Soneralla töissä ja toivoo saavansa opiskelupaikan lähitulevaisuudessa. Saul, 15, innokas keilaaja ja golffari, käy Naukion koulun 9. luokkaa ja asuu vielä kotona äidin ja isän ilona.

Järviin antaa työnohjausta

Opettajan ja rehtorin työ ei näköjään vielä tälle miehelle riitä. Hän opiskeli myös työnohjaajaksi.
- Se tuli ihmisenä kasvamisen myötä. Halusin löytää keinoja ja taitoja kohdata ristiriitatilanteita ja ongelmia. Olin kaupungilla työsuojeluvaltuutettuna, ja siellä ongelmia riitti. Koulutus oli hyvä apu niiden ratkaisemiseen.

Helsingin yliopiston antama parin vuoden koulutus on ollut iso apu muussakin työnteossa. Mutta itse työnohjaustakin osataan nykyisin hakea, joskin vasta kun ongelma on jo olemassa. Toimintaan tarvittiin yritysnimi, ja voisiko kuusaalainen parempaa ottaa kuin Järviin. Palveluita kysytään.
- Ennen oli töissä aikaa puhua ja selvittää asiat paikan päällä. Nykyisin aikaa ei ole, ja työnohjausta tarvitaan - pitää oikein varata aika jotta saisi asiat selväksi. Työnohjaus on pitkä prosessi, kahden kolmen vuoden mittainen.



Politiikka painoi parrelleen

Kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja ja lautakunnan puheenjohtajuuksia - Esko Järvisellä vierähti 24 vuotta kaupungin luottamustehtävissä. Sitä ennen hän oli jo lähtenyt mukaan seurakunnan päätöksentekoon.
- Meillä oli kolmen miehen - Hakkaraisen Jussi, Kuusiston Ekku ja minä - "Lisää haravia hautausmaalle" -ryhmä ja minä onnistuin pääsemään läpi. Seurakunnan puolella meni yhtä kauan, 24 vuotta, ennen kuin oppi ettei aina kaikkeen tarvitse osallistua.

Järvinen toimi luottamustehtävissä sitoutumattomana. Tähän vaikuttivat kokemukset urheilussa.
- Pelasin Puhdissa lentopalloa, ja joukkue vaihtoikin SVUL:n riveihin. Entiset seurakaverit lakkasivat morjestamasta. Kun sitten pidin Puhdissa lasten pesäpallokoulua, minulle tultiin oikeiston taholta ihmettelemään, kuinka voin olla työväen seuran vetäjä. Kun molemmilta puolilta tultiin sanomaan, että kumpikaan ei ole hyvä, yritin asettua siihen keskelle. Se oli siihen kohtaan hyvä systeemi.

Järvinen jätti luottamustoimet, kun huomasi ajattelutapansa muuttuneen.
- Kun lähdin politiikkaan, ajattelin että kaikki ei mene kuin pitäisi ja halusin muuttaa asioita. Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani kuin koneisto. Kivoja ympyröitä ne vallan salit eivät olleet. Koko 90-luku oli laman aikaa, ja kaikesta piti kiristää. Helppo on arvostella mutta vaikea oli kuitenkin osoittaa, että tehkää näin tai noin.

Esko Blues, radiostakin tuttu musiikkimies 


Muutama vuosi sitten Järvinen loisti Radio Suomen Poppikoulussa viikosta toiseen. Mutta ei musiikkiharrastus pelkkään kuunteluun ja tietämiseen pysähdy, soitin jos toinenkin pysyy herran omissakin käsissä.
- Musiikin harrastus alkoi oman veljen, Erkin, kitaransoiton innostamana. Samaan aikaan Markankylän leikkikentällä kokoontuneet nuoret miehet ei kuunnelleet muuta kuin progressiivista musikkia, jatsia ja bluesia. Bluesin sävyt veivät mennessään ja aina kun oli mahdollista, soitin bluesia kitaralla, putkella - jonka Isomäen Höllö sorvasi minulle - slidea ja huuliharppua. Sieltä kumpuaa nimitys Esko Blues tai Blues Esko ja tietenkin Blues Järviin. Blues soi edelleenkin.


Urheilu on pitänyt Järvisen otteessaan nuoresta asti.
- Harrastettiin kaikkea mihin vaan suunnilleen pääsi. Minulla se lähti jalkapallon kautta yleisurheiluun, sieltä pesäpallon kautta lento- ja koripalloon, joissa valmensin eri joukkueita. Sen jälkeen keilailua ja tennistä.

Vaimoaan Tuulaa Järvinen kiittää siitä, että pääsi valmentamaan ja urheilemaan vielä silloinkin kun perheeseen tuli lapsia. Rakkainta lajiaan, tennistä, Esko pelasi joskus melkein päivittäin. Nykyisin kerta viikkoon riittää.
- Me ei varmaan edes tajuta, kuinka hienot urheilun harrastusmahdollisuudet meillä tällä paikkakunnalla on. Jos joku väittää muuta, hän on keksinyt uuden lajin. Meillä on loistavat tilat, joihin pääsee muulloinkin kuin lepakkoaikoina.

Kuusaassa oli imua

Kotiseutu veti Järvistä opiskelupaikkakunnalta takaisin, kun kotikaupungissa oli ollut hyvä olla nuorenakin.
- Muistin millaista oli olla seurakuntanuorissa ja Rautasuon Tapanin kuorossa. Oli mielekästä tekemistä ja täällä oli kivaa. Väitän, että jos viettää sellaisen nuoruuden, alkaa kolmikymppisenä pikku hiljaa palailla takaisin.


Mihin suuntaan Kuusankoski on kehittynyt?
- Niin, onko se kehittynyt? Asiat ovat monimutkaistuneet. Sisäinen laskutus vie hankalaan suuntaan. Ennen kun joku tarvitsi jotain tilaa, se piti varata muttei tarvinut maksaa. Nyt kaikki lasketaan rahassa. Byrokratiassa mietitään keinoja säästämiseen, ja se on taatusti tarpeen. Mutta kaiken keskellä oleva ihminen unohtuu. Vanhusten hoito on tästä hyvä esimerkki. Tarpeita pitäisi miettiä heidän näkökulmastaan.

Kaikki ei kuintenkaan ole mennyt huonompaan suuntaan. Kuusankoskitalo on upea, palveluita ei tarvitse lähteä kaukaa hakemaan.
- Ehkä se menee niin, että jos asuu vuoristossa, ei huomaa kuinka komeita vuoret ovat.

Kuuntele Eskoa:

http://youtu.be/D2jDNkdupgM

 http://youtu.be/oOJ6CHuETi8

Näkymä Pilkan koululta Kuusaalle















perjantai 24. tammikuuta 2014

Armas Ihalainen: Ärhentely sopii ay-liikkeelle, ei kunnallispolitiikkaan

Tammikuun kipakka pakkanen ei haittaa kuusankoskelaista demarikonkaria. Armas Ihalainen muistaa hyvin sotaväkitalvensa 1955-56  Niinisalon ampumaleirin: pakkasta oli 40,2 astetta ja teltoissa nukuttiin. Kylmyyttä riitti myös ikäluokan loppusodassa Sippolan Hirvelässä. Lääkäri keskeytti sotaharjoitukset kovan pakkasen vuoksi.
- Kun palattiin sieltä Kouvolan kasarmille, piti kävellä hevosen reen perässä, kun jalkoja paleli. Matkaa kertyi nelisenkymmentä kilometriä. Ja se yleislakkotalvi oli kylmä. Että kyllä tähän on totuttu.


Ihalaisen päätä ei palele muutenkaan. Hän suomii reippaasti tuoretta Kouvolan valtuuston demariryhmää, joka päätti edellisviikolla halkaista valtuuston sosialidemokraattisen ryhmän kahtia ja viedä joukolta suurimman puolueen aseman.
- Ihmettelen suuresti varsinkin Päivi Kossilan sanontaa. Pienet on ympyrät, jos joku ilotulitus on suurimpana syynä, että lähdetään läpsimään. Kun puhutaan, että kouvolalaisille pitäisi jakaa palveluita tasapuolisesti, niin ilotulitus Inkeroisissa oli ihan paikallaan.

Takapakkia politiikassa ei kannata Ihalaisen mielestä ottaa liian henkilökohtaisesti. Hänellä itselläänkin on kokemusta sivuun siirtämisestä. Hän ratkaisi sen toisin kuin kouvolalaisdemarit. Tapauksesta tuonnempana, mutta tilanne oli vastaavanlainen. Tutun naispoliitikon "sortuminen" ryhmästä eroon tuntuu Ihalaisesta oikein pahalta.
- Ne on vaan nieltävä ja pysyttävä rivissä. Ei se siitä mihinkään muutu, jos me joka kerta otetaan nokkiimme ja viedään lelut pois.

Antti Koivistoa Ihalainen ei lähemmin tunne mutta arvelee, että piirin puheenjohtajuudesta on tullut tälle pakkomielle.
- Eihän ne paikat tahtomalla tule, ne saadaan äänestyksissä. Ihmeelliseltä tuntuu, kun juuri nyt sosialidemokraattien pitäisi kohdistaa voimansa yhteen eikä olla repimässä. Kun minut potkittiin ammattiosasto 19:n puheenjohtajan paikalta pois, minä jatkoin rivijäsenenä ja sain sen jälkeen luottamustehtäviä ehkä liikaakin.

Ihalainen toivoo, että Kouvolan sosialidemokraatit pääsevät keskusteluyhteyteen, kun laineet ovat tasaantuneet. Yhteishenki olisi tärkeää, kun joukot valmistelevat puoluekokousta ja puheenjohtajakisaa.
- Minä olen Jutta Urpilaisen kannalla. Hän on hoitanut hienosti ja tunnollisesti valtiovarainministerin tehtäviä. Tyttömäisestä käytöksestä häntä ei enää voi syyttää, ja EU:ssa hänet otetaan vakavasti. Mutta hallitusvastuussa joutuu kuuntelemaan arvostelua.

Antti Rinnekin on Armaksen mielestä hyvä kaveri, mutta ärhäkkyys sopii paremmin ay-liikkeeseen.
- Siellä on käsirysyä ja tappelua työnantajan kanssa. Mutta kunnan- ja valtakunnanpolitiikka vaatii maltillista asioiden hoitoa.

Luottamustehtäviä jonoksi asti

Ympäristön osuusliikkeen juoksupoikana toimiessaan Armas liittyi ensi kerran ammattijärjestöön.
- Menin Liikeväen liittoon. Mutta armeijan jälkeen pääsin yhtiöön töihin ja liityin heti Paperiliittoon. Syyskuussa 1960 liityin Sosialidemokraattiseen puolueeseen, mutta aate oli tullut tutuksi jo kotona isän kautta, vaikkei tämä koskaan ehdottanut puolueeseen liittymistä. Samaten appiukko antoi sosdem-mallia.
- Ensimmäinen lehti, jota olen lukenut kun lukemaan opin, oli Suomen sosialidemokraatti. Se tuli meille kotiin, ja minä luin siitä sarjakuvat ja vähitellen uutisiakin. Lehti tulee minulle edelleen - tosin nimensä useaan kertaan vaihtaneena.


Työväenliikkeen toiminta alkoi Armaksella vaalimainosten levittämisellä.
- Niitä vietiin Jaalaan ja haettiin yön pimeydessä pois. Olin järjestysmiehenä Kymin työväentalolla ja Sääksniemessä.

- Eläkkeellä olo on paras elämänmuoto, Ihalainen myhäilee tuttujensa kanssa kauppareissulla.


Ensimmäinen kunnallinen luottamustoimi Ihalaisella oli vesilautakunnan jäsenyys. Jossain vaiheessa hänestä tuli Kymintehtaan työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen, missä tehtävässä hän oli yli 30 vuotta.
- Ensimmäinen huomattava luottamustoimi oli toimia Kajanderin Unton varajäsenenä kunnanhallituksessa. Mutta kun Luoja on mukana näissä riennoissa, niin sairauskohtaus jätti Unton maantielle, ja minusta tuli varsinainen jäsen.

Kaupunginhallituksessa Armas Ihalainen toimi kahdeksan vuotta ja lisäksi 4 vuotta varajäsenenä.
- Sinä aikana minut nimettiin kaupunginhallituksen edustajana sosiaalilautakuntaan, ja siinä taisin olla 24 vuotta, talousjaoston puheenjohtajana. Siellä oli voimakkaita persoonia, mm. Paanasen Hannu ja Kähärän Pekka. Kähärän Kimmo taas houkutteli minut seurakunnan touhuihin ja sai asettumaan ehdolle kirkkovaltuustoon. Siellä olin kaksi kautta, ja sitten kirkkoneuvostossa ja taloudellisessa jaostossa. Kirkon touhuissa olin kaikkiaan 14 vuotta, yhdelle ihmiselle tarpeeksi.

Ay-liikkeessä pahimpaan aikaan

Hajaannuksen aika ay-liikkeessä sattui juuri Armas Ihalaisen ay-toiminnan ensimmäisiin aktiivivuosiin. Ammattiyhdistysliike jakautui SAK:hon ja SAJ:hin, ja Ihalainen päätyi jälkimmäiseen vaihtaessaan Paperiliiton vastaperustettuun Kuusankosken Paperityöntekijöihin. Hänet valittiin siellä puheenjohtajaksi - nuorena poikana. Samanlaista kohtaloa hän ei toivoisi kenellekään. Työpaikoilla johtohahmon oli hirveää olla.
- Yhdenkin kaverin kanssa toista tuntia kinattiin. Minä vartuin, että koska se lyö minua. Sitten hän lähti omalle työmaalleen. Siinä oli kaksi muuta kaveria jotka olivat kuunnelleet väittelyn ja sanoivat sitten, että "kyllä sinä ihan oikeassa olit". Silloin minun teki mieli lyödä, mutta maltoin.

Toisen liiton miehet eivät myöskään opettaneet Armasta uusiin työtehtäviin, vaan tämä sai opetella hartsiliiman teon itsekseen.
- Olin sitten jo massaosaston etumiehenä. Tehtäviin kuului päivystyskierto. Ylimestari tuli ja ihmetteli, kun kolmesta istuskelevasta miehestä yksikään ei vastannut soivaan puhelimeen. Ylimestari arvuutteli, kuka soittaa ja kertoi sitten, että soitto tuli hänen puhelimestaan. Ja lisäsi, että jos ei puhelimeen vastata, kaverit saavat lähteä. Miehet nimittäin tekivät minulle kiusaa, Armas puistelee päätään vieläkin.

Kymintehtaalla oli virallinen lakkokin Armaksen puheenjohtaja-aikaan. Armas oli neuvottelemassa asiasta Helsingissä työnantajaliitossa Hietasen Villen kanssa. Sovittelijana oli Rafael Rinne. Hänen ainoa ehdotuksensa oli: pankaa riita puoleksi.
- Seuraavana aamuna minua pelotti tulla tehtaalle, kun pienin korotus oli 5 penniä, toisilla ryhmillä muutama penni enemmän. Mutta kun pääsin töihin, sekä Paperiliiton että Paperityöntekijöiden jäsenet tulivat kädestä pitäen kiittämään. He ymmärsivät, ettei voitu nostaa vaateita, jotka oli alussa esitetty.

Tehtaalla Paperiliitto oli enemmistönä, Paperityöntkijät pienempi ryhmä. Ay-liikkeen kahtiajako kesti koko 60-luvun, mutta aikanaan haavat umpeutuivat ja sopu palasi työpaikallekin.
 - Minusta tuli aikanaan osasto 19:n puheenjohtaja, ja taisin olla siinä seitsemän vuotta.Vaalit olivat kyllä aika huvittava juttu. Jäseniä oli yli kaksituhatta, mutta kun vaali tuli, äänestämässä kävi 99. Vastaehdokas Halisen Pena ajoi autolla väkeä Kuusaanniemen portilta Yksysille - yhdistyksen toimitilaan. Hän sai noin 60 ääntä, minä vajaat 40. Tulos ei ollut imartelevaa, toiset junttasivat...

Löysityö sopi aikansa

Alussa Armas  Ihalainen oli Kymi-yhtiössä hartsiliiman keittäjänä. Hän piti työstä, vaikka se oli likaista hommaa, mutta kun se oli itsenäistä. Siitä Ihalainen siirtyi paperitehtaan hollanteriin ja massaosaston etumieheksi niin kauaksi aikaa, kun kolmoskone kävi. Sieltä hän siirtyi päällystyslaitokselle pastanvalmistajaksi.
- Se oli kaikkein paras homma, kun kone teki ja minä seurasin tietokoneelta. Suurimman osan 37 vuodesta olin keskeytymättömässä vuorotyössä. Kokemusta on töistä jokaisena vuorokaudenaikana.

Monet vuodet mies pystyi nukkumaan hyvin yövuoron jälkeen.
- Kun tulin aamukuudelta kotiin, saatoin nukkua neljään asti iltapäivällä. Mutta loppuaikoina kävi usein niin, että jos vaimo soitti kymmenen aikaan aamulla, niin minä en ollut enää kotona. Olin lähtenyt johonkin parin kolmen tunnin "yöunien" jälkeen. Kyllähän se rankkaa oli.

Terveys kesti kuitenkin hyvin koko työelämän ajan. Vasta eläkkeellä vanhuusiän diabetes ja korkea verenpaine ovat ilmestyneet.
- Täytän nyt 79 vuotta ja - täytyy puuta koputtaa - suht koht hyvässä kunnossa. Kuulon heikkenemistä kyllä tutkitaan parhaillaan - sain juuri kutsun kaupungin ostopalveluna tarjoamalle korvalääkärille.

Siirtyminen yhteiskunnan palveluiden piiriin yhtiön työterveyshuollosta vähän heikensi palveluita. Ihalainen tunsi henkilökohtaisesti yrityksen lääkäreitä, koska toimi heidän kanssaan Kymin Eläkesäätiön hallituksessa vuosia. Siksi asiointi terveyskysymyksissäkin luontui sujuvasti.
- Minähän olin kuin herran kukkarossa tuttujen lääkäreiden hoteissa. Antti Jokinenkin jätti kerran lähetteensä seuraavalle lääkärille avoimeen kuoreen ja minä kurkistin sitä. Siinä luki: "Tunnen potilaan muutenkin kuin asiakkaana, kyseessä on tosi sairaus eikä pinnaaminen", Ihalainen muistelee kommentista kiitollisena.

Rehellisyyttä Armas Ihalainen onkin pitänyt johtotähtenä kaikissa asioissa.
- Kun olet rehellinen, et joudu selittämään että tänään sanon näin ja huomenna toisella lailla. Pysyy vaan totuudessa, niin on helppo toimia.

Viipurin poikia

Armas syntyi Viipurissa vuonna -35, ja evakkoon lähdettiin samana päivänä kun Talvisota syttyi -39. Hänellä on samanikäinen sisko ja toistakymmentä vuotta vanhempi veli.
- Olen monta kertaa ajatellut evakkoon lähdöstä, että on se hyvä etten paljoa muista. Olen säästynyt monelta katkeruudelta. Äiti oli kyllä lujilla. Kahden viisivuotiaan lapsen kanssa lähti ja jätti keittiönpöydälle isälle lapun, minnepäin Suomea ollaan menossa. Että jos joskus löydät. Tammikuun lopulla isä löysi meidät Metsolahdesta läheltä Jyväskylää.

Talosta johon perhe ohjattiin, Armas muistaa isot torakkalaumat. Riihimäellä perhe taas asui ns. Pahvitalossa, jossa ei ollut seinissä eristeitä.
- Kun talvella illalla laittoi vesiämpärin lämpimälle hellalle, aamulla vesi oli riitteessä.

Joitain muistoja Armaksella on Viipuristakin. Syyskuussa -39 kaupungissa pidettiin paraati, jonka kärjesssä ratsasti Mannerheim. Yksi tankeista menetti toisen telaketjunsa ja syöksähteli holtittomasti kadulla, ja ihmiset pakenivat. 
- Äiti on kertonut, että minä olin ruvennut itkemään äitin kaulaa vasten ja pyytämään: "Mennään kirkkoon, tästä syntyy sota." Myöhemmin evakkoreissulla olin kolme viikkoa kovassa keuhkokuumeessa, ja muut pelkäsivät että kuolen. Jääpussien välissä minua viilennettiin. Kuten sanottu: hyvä etten kaikkea muista.


Isä Ihalainen oli sodan syttyessä valtionrautateillä konduktöörinä ja sodan aikana sotilaskuljetuksissa. Perheen lähtöpäivänä hän oli työmatkalla Helsingissä.
- Isä palasi reissusta yhdeksän maissa. Meidän evakkojuna oli seissyt samaan aikaan Viipurin ratapihalla, mutta kun junia oli useampia, isä ei löytänyt meitä.

Perhe pääsi jälleen yhteen ja muutti muutaman Riihimäen-vuoden jälkeen Kouvolaan isän työn perässä.

Armas muistelee lämpimästi vanhempiaan ja lapsuuskotiaan. Isä oli siis sosialidemokraatti - toisin kuin monet Kouvolan VR:läisistä. Hänellä oli kuitenkin työväenliiketausta: ollessaan kansalaissodan aikana Imatralla asemamiehenä hän liittyi Vuoksenniskan työväenyhdistykseen.
- Isä on syntyisin Leppävirralta. Kerran juttelin Lauri Ihalaisen kanssa, joka on Pihtiputaalta. Niillä seuduilla aate on vankkaa ja Ihalaisia paljon. Meidän ja Laurin suvuilla on varmasti jonkinlainen yhteys, kun mennään tarpeeksi kauas.

Ihalaisen äiti oli uskonnollinen.
- Mutta en kertaakaan nähnyt ristiriitaa isän ja äidin välillä siitä, että toinen oli demari ja toinen uskonnollinen. Isä vei äitiä potkukelkassa ottamaan kultapistoksia, kun hänellä oli reuma. Se oli molemmille rankkaa, mutta isä hoiti äitiä hyvin ja elätti perheen - äiti oli kotiäiti.

 Miä olen kuusaalain

Armas Ihalaisella ei ole tunnesiteitä varhaislapsuutensa Karjalaan, ja hän tuntee itsensä kuusankoskelaiseksi, paljolti siksi että elämänkumppani löytyi täältä.

- Kun  minä löysin sen yhden naisen - Hilkan - niin me menimme naimisiin joulukuussa -54. Se on ollut hyvä avioliitto. Kun Suomi sai itsenäisyytensä joulukuun kuudentena niin minä menetin sen. Ihan hyvä että menetin, ei ole moittimista, Ihalainen naureskelee.

Hilkka ja Armas Ihalainen

 - Nyt tulee 59 vuotta kun olen Kuusaalla asunut. Kyl miä piän itteeni kuusaalaisena. Pojat ovat syntyneet täällä, täällä on juuret järjestötoiminnan ansiosta.

Kuusankosken kehitys on Ihalaisen mukaan mennyt huonompaan suuntaan.
- Mutta täytyy ottaa realiteetit huomioon, maailmanmarkkinatilanne. Kun vitoskone pysäytettiin, se ajoi vuorokaudessa saman verran paperia kuin kasi ajoi tunnissa.

Kouvolan yhdistyminen on vielä kesken.
- Kun tämä sukupolvi, joka siellä nyt päättää, väistyy, niin nurkkakuntaisuuskin väistyy. Entiseen ei ole paluuta. Pikku hiljaa on opittava sanomaan, että ollaan kouvolalaisia.

Mutta kyllähän saa sanoa, että olemme Kuusaalta!
- Kyllä. Kyllä minäkin kun johonkin soitan, esittelen itseni että Kouvolasta, Kuusankosken kaupunginosasta.

Armas Ihalaisella on tänään rauhallinen päivä. Kotona Hilkka tekee taloyhtiön kirjanpitoa ja keittää kalasoppaa TS:n matalikolta haetusta kalasta. Kun se on nautittu, Armas tutkii Vanhainhuoltoyhdistyksen kokouspapereita. Hänet on aikanaan kutsuttu hallituksen jäseneksi - yhdistykseen ei voi kutsumatta liittyäkään.
- Huomisessa kokouksessa jatkuu uuden senioritalon suunnittelu. Ensimmäisen sijoituspäätöksen jälkeen selvisi, ettei parkkipaikan tonttia voikaan käyttää, kun siinä pitäisi siirtää 250 metriä viemäriä. Onneksi talon voi rakentaa viereiselle tontille. Taas tulee 26 uutta kotia vanhuksille lisää, ehkä jo vuonna 2015.

Ihalainen lähee Kuusankoskitalon nurkkauksesta tauolla olevan seminaariväen läpi. Joka askelella joku moikkaa.

Kuuntele Armas Ihalaista:

http://www.youtube.com/watch?v=79BNMrq7i9g

http://youtu.be/y_hFLYD5jDk


sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Mikä ihmeen Kuusas? Keskustelu jatkuu

- Eihän Kuusankoskea enää ole, nythän me ollaan kaikki Kouvolaa.
Tämän väitteen kuuli monet kerrat, kun kuusi Pohjois-Kymenlaakson kuntaa oli yhdistynyt yhdeksi Kouvolan kaupungiksi, uudeksi Kouvolaksi, vuoden 2009 alusta. Harva paikannimiä koskeva väite on yhtä älytön.

Kuusaan sillalla 60-luvulla
Paikka nimeltä Kuusankoski ei kadonnnut mihinkään vaikka yhdistyikin hallinnoltaan isompaan kokonaisuuteen. Eivät kadonneet myöskään Valkeala, Elimäki, Jaala, Inkeroinen, Anjala, Sippola, Keltti tai Ruotsulakaan. Anjalankosken tilanne oli alkuun aika hankala. Kun olimme tottuneet paikantamaan jonkin asian "Anjalankoskelle", vanhan nimen käyttäminen uudessa tilanteessa tuntuikin harhaanjohtavalta. Aluksi yriteltiin muotoa "entisen Anjalankosken alueella", mutta nykyisin puhutaan yhä luontevammin pelkillä kylän tai taajaman nimillä: Anjalassa, Myllykoskella, Inkeroisissa.

Arkipuheessa tuskin kukaan kuntaliitoksen jälkeen alkoi selvittää lähtevänsä Kouvolan Jaalaan mustikkaan tai Kouvolan Kuusankoskelle kenkäkauppaan. Media sen sijaan alkoi heti käyttäytyä ikään kuin kaikki seudun asukkaat olisivat kokeneet muistinmenetyksen eivätkä ymmärtäisi, missä on Repovesi, jos ei täsmennetä: Kouvolan Repovedellä.

Suomen kielen lautakunta, suomen kielen huollon virallinen asiantuntijaelin, oli huomannut saman pyrkimyksen muissakin liitoskunnissa ja antoi vuonna 2012 suosituksen, jossa moinen hypertunnontarkkuus halutaan karsia. Lautakunta pitää vanhojen pitäjänniemien puolta ja ehdottaa, että vältetään mieluummin uuden ison kunnan nimen käyttöä ja käytetään vanhoja kylän- ja pitäjännimiä, jos asia ei koske koko kunnan hallintoa. Tässä otteita kirjoituksesta, joka kannattaa lukea kokonaan osoitteesta

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=4478

Suomen kielen lautakunta suosittelee, että vanhoja kunnannimiä käytetään entisen kunnan alueista ja myös kuntien entisistä keskuskylistä, jos kylällä ei ole muuta nimeä. 

Entisten kunnannimien käyttö myös mm. yhdistysten, seurojen, yritysten, paikallislehtien, kirkkojen ja muiden rakennusten nimissä sekä kotiseututyössä ja tapahtumien nimissä on järkevää ja suositeltavaa. Paikannimet ovat osa asukkaiden identiteettiä. 


Paikannimen tärkein tehtävä on paikantaa kohteensa. Silloin on paras käyttää jo vakiintunutta nimeä, joka näkyy peruskartassa ja täsmentää sijainnin mahdollisimman hyvin. 


Uutta hallinnollisen suurkunnan nimeä tarvitaan vain silloin, kun kerrotaan koko uutta kuntaa tai sen kaikkia asukkaita koskevista asioista.


Kettumäeltä Kunnanpellolle päin
Kuusaankoski - Kuusankoski - Kuusaa - Kuusas

Kuusankosken kaikille tuttu nimimuoto on tämä yksi-a:llinen Kuusan...  Se taitaa kuitenkin olla muinaisten virkamiesten ja hallinnon edustajien keksintö. Kunnan nimeksi lyhyt-a:llinen muoto otettiin heti perustamisvaiheessa. Olihan sitä käytetty myös kreivi Mannerheimin perustaessa puuhiomon nimeltä Kuusankoski Osakeyhtiö.

Kuusankosken paikannimikokoelmassa arvellaan, että kosken nimeen, pitkä-a:lliseen Kuusaankoski-nimeen on antanut aiheen rannalla kasvanut pieni kuusi, kuusas. Taivututettaessa siis kuusas:kuusaan. Tätä muotoa kuulee edelleen asukkaiden suusta, jos he joskus katsovat tarpeelliseksi käyttää tätä paikkakunnan pitkää nimeä Kuusaan sijaan. Muutamissa paikannimissä näkyy vanha muoto karttoihinkin painettuna, esim. Kuusaanniemi, Kuusaanniementie, Kuusaanlampi.

Mutta mikä sitten on Kuusaa? Ja mikä ihme Kuusas? Kuusankoskelaiset kutsuvat omaa paikkakuntaansa Kuusaaksi aina keskenään puhuessaan. Mitä kauempana meistä keskustelukumppani asuu, sitä epätodennäköisempää on että hän tuntee maailmannapamme Kuusaan, ja sitä tarpeellisempaa on käyttää virallista nimeä. Tamperelaiselle kerrotaan: "Mä olen Kuusankoskelta." Mylsäläiseen voi jo luottaa, ja hänelle paljastetaan: "Miä oon Kuusaalt."

Mutta joissakin yhteyksissä Kuusaa ei tarkoitakaan koko paikkakuntaa vaan Kuusankosken keskustaa, Kuusaan puolta, erotuksena Kyminpuolesta tai Kymintehtaasta ja Voikkaasta. Silloin Kuusaa ulottuu Kuusaanniemen kärjestä pitkälle Rekolaan ja Mäkikylään, Tähteen rannasta Sommelon ja Kuusankoskitalon joenrantaan. Kuusankoski on nimittäin selkeästi kolmijakoinen paikkakunta - nykyisin kai sitten pitäjä. Kymijoki tekee pohjoisesta virratessaan rajun mutkan itään. Mutkan pohjoispuolella jää Voikkaa, keskelle muodostuvaan niemeen Kuusaa(n puoli) ja siltojen eteläpuolelle Kyminpuoli tai Kymintehdas - jota nimeä käytetään paitsi tehdas- myös asuinalueesta.

Joten jos keskustassa tai Melkunmäellä asuva kyläilee Kyminpuolella ja sanoo: "Miä lähen Kuusaalle", se voi tarkoittaa vain, että hän lähtee joen yli pohjoisempaan kaupunginosaan. Mutta jos kuusaalainen on käymässä Utissa ja sanoo lähtevänsä Kuusaalle, hän voi tarkoittaa, että lähteekin Niskalaan, Kyminpuolelle, siis mihin päin Kuusankoskea vaan. Voikkaalainen todennäköisesti sanoisi Utissakin lähtevänsä Voikkaalle.

Kuusaan urheilukenttä pellon takana, taustalla Kyminpuolta
Sivuhuomautuksena sen verran, että Kuusaan puoli - Kymin puoli/Kymintehdas -jako on ehkä peräisin tehtaiden perustamisen ajoilta, 1870-luvulta. Silloin Axel Wilhelm Wahren perusti puuhiomon Kymijoen etelärannalle ja nimesi sen Kymin Osakeyhtiöksi. Kreivi Carl Robert Mannerheim perusti puolestaan kosken pohjoisrannalle Kuusankoski Osakeyhtiön.  Tehtaita ympäröivä asutus sai nimensä niiden mukaan, voisi kuvitella.

Sitten on meitä, joille Kuusas on se oikea lyhenne koko paikkakunnan nimestä. En tiedä, millä perusteella valinta Kuusaa/Kuusas tehdään, ehkä se vain opitaan lapsena puheympäristöstä. Ainakin minulle Kuusas tarkoittaa koko Kuusankoskea, ei pelkkää Kuusaan keskustaa.

Jos tuntuu vaikealta, niin ei se ole. Pitää vain syntyä kuusaalaiseksi niin tajuaa ihan helposti.

Selitystarinoita riittää

Paikannimet kiehtovat, ja joskus akateemisesti koulutettukin henkilö hairahtuu omalta osaamisalueeltaan tekemään oletuksia, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Iitin kirkkopitäjän 475-vuotispäivässä esitelmöinyt FT Anna-Liisa Lehessaari kehitteli aivan uudenlaisen selityksen Kuusankoski-nimelle. Näin asian tiivisti Kouvolan Sanomat 3.6.2014:


Kuusankoski ja Kausala. Molempien nimet viittaavat Valkealassa ja Pohjanmaalla käytettyyn ilmaisuun ”olla kuusalla” eli olla selvillä jostain. Kuusa-sana perustuu ruotsinkielen kosa-sanaan, joka puolestaan tarkoittaa tietä, suuntaa, reittiä tai matkaa. Kuusankoski on risteyspaikka sekä vesistöille että Salpausselälle.

Paikannimitutkielmassaan Kuusalla ollaan!- Nimistön kertomaa Kuusankoskelta Lehessaari ideoi: Koskea ja paikkakuntaa tarkoittavassa Kuusankoski-nimessä esiintyy sana kuusa. Rinnakkaisesti on käytetty myös nimeä Kuusas, gen. vanhahtavasti Kuusahan, nykykielessä Kuusaan. Usein Kuusankosken paikkakunnasta puhutaan myös nimellä Kuusaa, joka kartalla tarkoittaa osaa Kuusaanniemestä.

Kuusa-aines tuskin viittaa Kuusankoski-nimessä kuuseen tai kuusamaan. Tuntuu oudolta, että komean kosken nimeämisessä huomio kiinnittyisi rantojen kasvillisuuteen. Jo paljon uskottavammalta vaikuttaa paikkakunnalla tunnettu tulkinta, että kuusa tarkoittaa koskessa olevaa suurta saarta - jollainen on myös Laukaan Kuusaankoskessa.

Oletan kuitenkin, että nimen sisällön avaa Valkealan murteessa tunnettu ilmaus olla kuusalla 'selvillä jostakin'; Saima luul olevans asiast kuusal. Sanonta tunnetaan myös pohjalaismurteissa, kuusa-sana juontuu ruotsin sanasta kosa 'suunta, reitti, tie'. Kuusankoski merkitsisi siis matkareitillä olevaa koskea - samalla tapaa kuin Matkuslampi on lampi jonka kautta matkataan.

Nimiselitys sopii hyvin Kuusankoskeen: kyseessähän on tärkeiden vesi- ja maareittien kohtaamispaikka. Laukaan Kuusaankoski sijaitsee samalla tavoin kulkemisen kannalta keskeisellä paikalla. Kuusaa-nimi löytyy myös Karjalan kannakselta Muolaasta, joka on yhtä lailla ollut tunnettu kulkureittien risteysseutu.

Suoraan kuusa-sanasta syntyneiksi voi katsoa nimet Kuusankoski, Kuusaa ja Kuusas. Kuusas vaikuttaa Kuusankoskesta muodostetulta lyhennenimeltä. Samalla tavoin -s-johdinta käyttäen on esimerkiksi Jyräänkeskestä muovattu Jyräs ja Iitin Kintahuonmäestä Kintaus (nykyään Verkkovuori). Toki Kuusas saattaa myös olla kuusa-sanasta johdettu alkuperäinen kosken nimi, johon myöhemmin on lisätty koski-sana. Kuusaa on samaa -a/ä-johtimella tuotettujen paikannimien sarjaa kuin esimerkiksi Kaukaa, Muolaa, Laukaa. Nimen pohjalta on sitten saatu Kuusaanniemi, Kuusaanlampi ja Kuusaankoski. Myös Laukaan Kuusaankoski-nimi liittyy kylännimeen Kuusaa (nykyään Kuusa).

- - - 

Tärkeidenkin paikkojen nimet voivat kuitenkin vaihtua. Kuusankoski-nimi on esimerkki tästä. Sana kuusa on yhä niin aktiivisesti kielenkäytössä olevaa ainesta, ja jäljitettävissä helposti ruotsiin, ettei nimi voi kuulua kaikkein vanhimpaan nimistöön. Näyttää siltä, että Kuusankosken seudulle on jossain vaiheessa saapunut skandinaavisten/ruotsalaisasuttajien aalto, joka on pyyhkinyt pois vanhaa nimistöä ja korvannut sen omalla nimistöllään. Tämä selittäisi myös sen, ettei Kuusankosken nimistöön kuulu hiisipaikkaan viittaavaa paikannimeä, vaikka olettaisi täällä olleen - kuten historiallisen Iitin muillakin kulmilla - omat hiitensä."

Tällaisia ajatuksia oli siis kehitellyt FT Anna-Liisa Lehessaari. Aidon kuusaalaisen on kuitenkin vaikea uskoa niitä monestakin syystä. Luettelenpa niistä päällimmäiset.

- Selityksissä on selitetty väärää sanaa. Kosken alkuperäisessä nimessä Kuusaankoski on sana kuusas/kuusaa (jälkimmäinen on taivustusmuodoista yleistynyt muoto), ei kuusa. Paikkakunnan viralliseksi nimeksi päätynyt lyhyt-a:llinen Kuusankoski on entisaikojen kirjureiden kirjoitusvirhe, joka ei ole vuosikymmentenkään saatossa pystynyt selättämään kuusaalaisten puheissa kuuluvaa pitkä-a:llista muotoa. Suomen kielen perusopinnoissa jo selviää, miten horjuvaa suomen kielen kirjoitusasujen luominen on sitten Agricolan ollut. Monta harmaata hiusta on tuottanut pitkien ja lyhyiden vokaalien erottaminen - ja usein se on pieleen mennytkin. Niinpä lausuttu kuusaa on helposti kirjoitettu kusa-asuun.

- Vai ei kosken nimeäjä voisi kastaa sitä rantakasvillisuuden mukaan, koska koski oli iso ja kuuset pieniä? Meillä oli lapsena Puistomaalla leikkipaikkana Leppäkerttukivi. Nimen annoimme yhden pikkuisen leppäkertun mukaan, jonka menoa seurasimme kerran porukalla hetken aikaa. Seuraavalla kerralla olikin helppo sopia leikit leppäkerttukivelle - ei haitannut vaikka leppis oli kooltaan ehkä miljoonasosa kiven koosta.

- Jos kerran kosken kuohujen olisi pitänyt päihittää kaikki muu nimenantoperusteena, niin miten Lehessaari päätyy etsimään motiivia sanonnasta "olla kuusalla"? Millä logiikalla virtaava vesi saisi nimensä siitä, että nimeäjä tunsi olevansa selvillä jostakin? Ja ennen kaikkea: 63 kuusaalaisvuoteni aikana en ole kertaakaan kuullut mainittua sanontaa, ja olen sentään saanut kuunnella töissä ja vapaalla tuhansien murteenpuhujien mitä moninaisimpia sanontoja. Väite, että "olla kuusalla" olisi edelleen ahkerassa käytössä, ei nyt vain ole totta.

- Samaan hengenvetoon Lehessaari päättääkin, että Kuusa-sana tulee ruotsin sanasta kosa 'suunta, reitti, tie'. Minne se selvillä olo nyt hävisi? Uuteen selitykseen tarvitaankin nyt ruotsalaisvaikutus kauan kauan sitten. Valitettavasti Lehessaari ei kerro, milloin täsmällisesti ruotsalaisasutus olisi pyyhkäissyt alueen yli. Skandinaaviseen vaikutukseen ei usko Saulo Kepsukaan, jonka väitöskirja Pohjois-Kymenlaakson kylännimet perustuu sentään paikannimistön tutkimuksen hallintaan. Monet hänen kollegoistaan osoittavat nimen tulevan kuusta tai kuusamaa merkitsevästä kuusas-sanasta. Kepsu muistuttaa alueen kuusivaltaisuudesta: lähellä sijaitseva Mörkölinjakin on nimetty synkkien kuusten mukaan.

Nimet antavat mahdottomasti hauskaa pohdittavaa. Hauskanpidon ja tieteellisen tutkimuksen välille on kuitenkin ymmärrettävä tehdä ero - ihan kaikkea ei kannattaisi lähteä olettelemaan vakavalla naamalla.



Kuusaanniemeä
Kirjoitin kymenlaakson murteen gurulle, murretyöni ohjaajalle, ansioituneelle paikannimien tutkijalle, filosofian tohtori Matti Punttilalle ja kysyin, mitä hän ajattelee toisen tohtorin, Anna-Liisa Lehessaaren väitteestä.

Näin Punttila vastaa:
Ja minä kun luulin, ettei tuollaisia selityksiä ole enää 1800-luvun alun jälkeen kirjoitettu. Fonetiikasta väitelleen pitäisi tietää, että on sellainenkin tieteenala kuin nimistöntutkimus ja että Pohjois-Kymenlaakson nimiä on tutkittu aika lailla (mm. Saulo Kepsu). V. 2007 ilmestyi myös Suomalainen paikannimikirja, jossa on selityksineen mukana suuri osa Lehessaaren mainitsemista nimistä (Laila Lehikoinen on kirjoittanut niistä aika monta). Kaisu Kuusinen (sittemmin Vainonen) on kirjoittanut jossakin (ainakin nimilipuissa) Kuusankosken-nimen Kuusas-taustasta.
Yhdessä asiassa olen kuitenkin Lehessaaren kanssa samaa mieltä: "Siitä on paljon harmia, että ihmiset selittävät nimiä, ja menevät vikaan, Lehessaari harmittelee."


Kiitos, Matti Punttila. Kouvolan Sanomissa ilmoittautui uusi Lehessaaren väitteitä epäillyt henkilö, joka näki muissakin esitelmän esimerkeissä tarkistettavaa. Hän kirjoittaa yleisönosastolla 6.6.2014 näin:

Ittejärvi Iitistä, Kuusaa kuusesta

6.6.2014 Filosofian tohtori Anna-Liisa Lehessaaren haastattelussa (Kouvolan Sanomat 3.6.) esitettiin tulkintoja joidenkin Kymenlaakson nimien alkuperästä. Lehessaari ei väitä, että hänen tulkintansa olisivat ehdottoman oikeita. Näyttääkin siltä, että monille niistä on löydettävissä perustellumpi selitys.
Nimistöntutkimus on mielenkiintoista, mutta ei mielikuvituksellista.
Esimerkiksi Urajärven aiempi nimi Ittejärvi ei suinkaan tule murteellisesta itte (itse) –sanasta vaan lienee kirjurin muokkaama asu nimestä Iittijärvi. Se puolestaan on yhteydessä Iitin varhempaan nimeen Iittimaa. Iitti on suomalaistettu muoto saksalaisperäisestä miehennimestä Id tai Ita.
Urajärven nimi tulee muuten tietä tai polkua merkitsevästä ura-sanasta. Kaakkois-Hämeessä ”ura” voi tarkoittaa myös veden uomaa tai ojaa. Molemmat tulkinnat ovat mahdollisia.
Kuusankoski taas tulee yksinkertaisesti sanasta kuusas, joka tarkoittaa samaa kuin puunnimi kuusi. Oikea taivutus olisi siis Kuusaankoski kahdella a:lla eikä suinkaan nykyinen virallinen muoto Kuusankoski. Lehessaaren esittämä tulkinta (”olla kuusaalla” eli olla selvillä jostakin) on vastoin nimistön synnyn periaatteita.
Valkealan nimi tuskin tulee Lehessaaren ehdottamasta oletetusta Valkeisjärvi-nimestä, sillä Valkeala on alkuperältään asutusnimi. Sen niminen talo on saattanut saada nimensä esimerkiksi poikkeuksellinen vaaleahiuksisen isäntänsä mukaan. Näin nimen tulkitsee Pohjois-Kymenlaakson nimistöstä väitellyt filosofian tohtori Saulo Kepsu.
Keltti puolestaan tarkoittaa suomen murteissa pintakerrosta ja kuorta tai toisaalta kuivaa, huonokasvuista maata. Jälkimmäinen merkitys lienee todennäköisempi selitys Keltin kylän nimelle.
Nimistöntutkimus on tavattoman mielenkiintoista, mutta ei mielikuvituksellista. Sen avulla voidaan selvittää monia unohdettuja asioita seudun historiasta. Suomalainen paikannimikirja (2007) antaa siihen hyvät lähtökohdat.

Petri Hiltunen, nimistöntutkija, teologian tohtori, filosofian maisteri, Kouvola


Lauttakatu





Sommelon takaa


Taivaallinen kirjastopalvelu




Pääkadun rakennuskantaa: Sutka



Kuusaan keskustaa 60-luvulla




perjantai 17. tammikuuta 2014

Minna Metsärinteen Satumaa alkaa hahmottua





Valokuvaaja Minna Metsärinteen näyttelytilaan Kuusankosken Taideruukissa paistaa aurinko. Pimeän ja sateisen syksyn jälkeen aurinko lopulta oikeastikin näyttäytyy tammikuussa, Nuutinpäivänä, ja Taideruukin seinällä olevat kuvat loistavat värikkäinä. Aurinko paistaa Minnan elämäänkin. Tuorein valokuvanäyttely sai avajaisiinsa ison yleisön, joka innostui ostamaan töistä heti kahdeksan. Viikko avajaisista tauluista on myyty jo 11.

Minna on edelleen täpinöissään näyttelynsä vastaanotosta. Avajaisia vietettiin poikkitaiteellisesti. Näyttelyn pystytyksen keskellä Minna oli harjoitellut tanssija Janne Outisen kanssa tanssiesityksen, joka kertoi hänen elämästään. Askeleista ja taivutuksista näkee, että tanssitaito on tallella, vaikka Minna heitti balettitossunsa yhtäkkiä nurkkaan teini-iän kynnyksellä. Näyttelykuvat valitsi muotoilija, sisustustusarkkitehti ja kuvanveistäjä Stefan Lindfors. Hän kun on yksi Minna Metsärinteen työnantajista. Ja hyvä kaveri.

- Stefan ei valinnut esille pantavia kuvia paremmuusjärjestyksessä vaan sen mukaan, miten ne kertovat minun tähänastisesta polustani kuvaajana, Minna selvittää.

Tehtävä ei ollut helpoin mahdollinen - vaihtoehtoja oli alun perin 30 000. Minna raakkasi otoksista sadan kuvan setin, josta Stefan poimi seinille 38. Niissä on "sopiva sointu". Minna teemoittaa töitään. Eniten on mukana kuvia teemasta Kotiseutuni Kymenlaakso. Bella Italia -kuvissa on paljon Toscanan maisemia.  Henkilökuvia, Suomi-brändiä, perintietä kunnioittaen projektista joka alkoi vuonna 2011. Yksi tärkeimmistä on Satumaa eri muodoissa, mm. avajaisten tanssiesityksen musiikkina.
- Teeman "Kummallista" alla on omia löytöjä, hetkiä jotka ovat tulleet vastaan kävellessä. Mukana on myös joitain peilikuvista yhdistettyjä töitä, joista tulee vähän mystinen tunnelma. Eri ihmiset näkevät niissä eri asioita, ja niistä tulee useille kolmiulotteisuuden vaikutelma.

Metsärinteen reissunaisen elämä tulee esiin, kun hän kertoo, missä samantapaiset kuvat on otettu.
- Yksi on Svartholman merilinnoitussaaresta Loviisan edustalta, yksi Italian Positanon vuorenrinnettä ja yksi
Anjalan Ankkapurhalta. Merta, kiveä ja jäätä eri vuosiltakin, mutta vaikutelma on yhteinen.




Oma kamera käteen

Ensimmäisen järjestelmäkameransa Minna Metsärinne sai käyttöönsä vuonna 2007 mennessään Kymenlaakson opiston valokuvauslinjalle. Sitä ennen hän oli kuvannut satunnaisesti erinäköisillä pokkareilla. Äiti oli kuitenkin huomannut tyttären kyvyn nähdä ja tallentaa ja patisti paluumuuttajan kurssille.

- Opistolla sain käteeni ensimmäisen Nikonini, filmiä käyttävän, ja aloin ihmetellä aikoja ja aukkoja, että mitä näillä pitäisi tehdä.

Pian Minna osti oman järjestelmäkameran, nyt digi-Nikonin. Valokuvauksen linjan jälkeen, kesällä 2008 hän jo teki portfolion, jossa olivat mukana tärkeät teemat.

Opiskelu on jatkunut TaiKissa avoimen yliopiston kursseina ja Jyväskylän Aikuisopiston Valokuvaajan ammattitutkinto -koulutuksena.

- Siellä saan lisää teknistä tietämystä eri osa-alueista, studiokuvausta, arkkitehtuurin kuvaamista - on hyvä ymmärtää valokuvausta laajasti, vaikka kaikki siinä ei niin itseä kiinnostakaan. Nyt olen alkanut innostua myös henkilöiden kuvaamisesta. Minullahan on rakenteilla myös oma kuvausstudio Taideruukkiin. Se valmistuu kevääseen mennessä, ja sitten voin kuvata muotokuvia: ihmisiä, eläimiä...

Opinnot ovat vielä kesken, näyttötutkinnot puuttuvat vaikka perusopinnot valokuvaajan ammattitutkintoon on parin vuoden ajalta suoritettu. Mutta näyttelyitä Minna on pitänyt jo keskeisissä paikoissa: ensimmäisen Manskilla toimivassa Holvi-ravintolassa ja kauppakeskus Manskissa, Suomenlinnassa osana 300-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa, Katajanokan vankilahotellissa, Loviisan ranta-aitoissa osana kaupungin kulttuurivuotta, Kotkan valokuvakeskuksessa, Imatran taidemuseossa.

Valokuvaajaksi monen ammatin kautta

Metsärinne arvostaa sitä, että on voinut tehdä töitä monella eri alalla. Elämänkokemuksesta ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta oma näkemys valokuvaamiseenkin on kehittynyt. Moni tosin tyytyisi vähempäänkin kuin 45 työpaikkaan kokemuksensa kartuttamiseksi. Aikajärjestyksessä duuneja on mahdotonta muistaa siitä eteenpäin, kun Minna pääsi ylioppilaaksi Kouvonrinteen lukiosta, mutta pääpiirteittäin se meni jotenkin näin:

- Vuonna -89 muutin tuoreena ylioppilaana Helsinkiin ja menin opiskelemaan Malmin kauppaoppilaitokseen merkantin tutkintoa yo-myyntilinjalle. Samalla tein kaupan alan kassanhoitajan tehtäviä. Olin välillä Kouvolassa Vaakunassa keittiöapulaisena. Sitten taas Helsinkiin: yliopiston viransijaisuus Meilahdessa neurologian klinikalla mm. Jorma Palon tutkimusryhmän toimistosihteerinä. Oli hienoa, kun MS-taudin geeni silloin löydettiin.

Viransijaisuutta olisi jatkettu, mutta Minna oli käynyt parhaan kaverinsa luona Rovaniemellä ja ihastunut oloihin.
- Täällähän on ihana, välitön tunnelma. Opiskelijakaupunki, turisteja. Kylmää ja pimeää, hyvä meininki - mikäs sen hauskempaa, Minna nauraa.

Rovaniemellä Minna meni kauppaan kassaksi ja aloitti hotelli- ja ravintola-alan opinnot.

- Siitä sitten töihin Roi Pubiin. Yökerho, a la carte -puoli, pitseria, baari. Välillä oltiin iltakuudesta ravintolassa töissä ja sen perään aamuyöstä hampurilaisbaatrissa, jonne hoiperteli ne samat asiakkaat yökerhosta. Erittäin pitkiä päiviä tehtiin.

Rovaniemeltä Minna palasi Kouvolan kautta Helsinkiin, nyt Lapinlahden mielisairaalaan ylihoitajan toimistosihteeriksi ja kirurgian klinikan sairaala-apulaiseksi.

- Sitten tuli vartiointi-alan tehtäviä, ravintola-alan tehtäviä, elokuvamainontaa. Helsingin Messukeskus, Finlandia-talo, Kappeli-ravintola, töitä eri puolilla Helsinkiä.

Välillä Minna piipahti puolisen vuotta Espanjassa silloisen miesystävänsä kanssa.
- Aika suureelliset suunnitelmat meillä kielitaidottomilla, että perustaisimme tennisklubin. Onneksi se tyssäsi heti alkuunsa ja ryhdyimme vuokraamaan asuntoja turisteille. Seuraavalla kaudella se olisi voinut jo menestyä, mutta miehen kanssa meni sukset ristiin ja palasin Suomeen. Monta kokemusta rikkaampana, Minna virnuilee.

Jälleen kutsui elokuva-ala, sitten vartiointi ja taas elokuvamarkkinointi. Välillä oli kolme neljäkin työpaikkaa yhtä aikaa.
- Jossain vaiheessa tajusin, että nyt riittää. Kaikki illat ja viikonloput menivät töissä. Se uuvuttaa, Minna huomasi ja muutti Kouvolaan. Hän ryhtyi äitinsä työnantajaksi 2005 - äiti toimii kampaajana nyt Minnan pyörittämässä parturi-kampaamossa.

Äitihän se myös pani tyttären miettimään, mistä tämä todella pitäisi. Siinä vaiheessa löytyi Inkeroisissa toimiva Kymenlaakson opisto valokuvakoulutuksineen.

Minna löysi uudelleen sisäisen tanssijansa


Baletti verissä

Näyttelyavajaisten vieraat olivat todistamassa Minna Metsärinteen paluuta tanssin pariin vuosien jälkeen. Minna aloitti jo tyttösenä balettiharrastuksen Kouvolassa 80-luvun alkupuolella - omasta pyynnöstään. Ritva Ståhlberg otti tytön saman tien ryhmäänsä toiselle luokalle vain vilkaistuaan tämän olemusta.

- Ilmeisesti Kansallisoopperan baletin väkeä oli käynyt nuuskimassa meidän harjoituksiamme. Kun yhtenä keväänä päätin vain, että nyt tämä on loppu, opettaja kauhistui. Hän oli varma, että pääsisin oopperan balettikouluukin. En itse edes uskaltanut kertoa lopettamispäätöksestä opettajalle vaan panin äidin asialle, Minna naureskelee nuoruutensa orastavan teini-iän  äkkinäistä päätöstään.

Tanssi ei kuitenkaan ole lähtenyt Minnasta, vaikka Minna lähti balettitunneilta. Viime syksyn hän otti tunteja, jotta voisi tanssia näyttelyssään uuden tuttavuutensa, Janne Outisen kanssa. Balettitossut pysyvät jalassa edelleen, ja nainen nousee varpaittensa kärjille ammattilaisen tapaan. Esityksessä jalkineet vaihtuivat välillä korkokenkiinkin - lattarit eivät tossuissa taitu.

- Ihan kuin olisin herännyt prinsessa Ruususen unesta, kun aloin taas tanssia. Tanssi on ollut näköjään koko ajan kehossa, mutta nyt täytyi sanoa itselle, että hei herää, pahvi! Kevään mittaan aion jatkaa kansalaisopiston aikuisbaletissa. Ja Jannen ja minun tanssiteosta aiomme laajentaa ja esittää muuallakin.


Työtila-valokuvapuoti Taideruukissa kasvaa pian studioksi



Stefan Lindforsin kaveriksi Lapin yössä

Osan aikaansa Metsärinne työskentelee muotoilija Stefan Lindforsin assistenttina. Lindfors asuu Helsingissä, Metsärinne Kouvolassa, mutta asiat hoituvat etänä ja niin, että Minna ajaa kaupunkien väliä autollaan. Henkilökohtaisella avustajalla riittää askaretta luovan taiteilijan toimisto- ja talousasioiden kanssa.

- Avaan Stefanin postit, hoidan hänen yhteyksiään tilaajiin, osallistun myyntineuvotteluihin. Pidän yhteyksiä Tukholmaan, USA:han tai Filippiineille, joissa Stefan myös työskentelee. Stefan on omatoiminen, mutta silloin tällöin tulee puheluita tyyliin "mitä teen, läppäri putosi veneen alle", Minna kuvailee.

Todellisuudessa Minna tekee vielä paljon enemmän, hoivailee ja luotsailee esimiestään julkisissa tilanteissa. Kuusankoskitalossa vieraillessaan Stefanin tarvitsi vain huokaista "nyt mä tartten oluen", niin Minna jo kiiti sitä hakemaan ja toimitti juoman kaverilleen, jota stressasivat juuri silloin viimeisimmän työn asennushankaluudet.

- Tapasimme vuonna 2002 Rukalla mediatapahtumassa. Aluksi kauhistelin mielessäni tyypin kaljua päätä ja erikoista olemusta. Mutta kun hän avasi suunsa, vaikutuin hänen alustuksestaan. Olin kauhean penseänä lähtenyt koko tapahtumaan. Minulla oli takana neljä muuttoa ja ero, ja olin puhkipoikki kaikesta. Äitini melkein raahasi minut lentokoneeseen - hän sanoo aina ettei koskaan tiedä mitä voi tapahtua. Ja hän oli oikeassa.

Yhteistä puhuttavaa Minna löysi Stefanin kanssa elokuvanteosta, joka oli alkanut kiinnostaa myös Lindforsia. Tilaisuuden jälkeen meni aamuneljään ennen kuin Minna pääsi kunnolla juttusille "oudon tyypin" kanssa jossain Rukan hotellin pihalla. Ystävyys alkoi. Jossain vaiheessa Lindfors pyysi Metsärinnettä auttamaan nettisivujen loppuun saattamisessa. Siinä meni kolmen aiotun viikon sijasta 10 kuukautta. Aluksi Minna hyppäsi Helsingissä Kouvolasta, mutta viiden kuukauden jälkeen hän sanoi tekevänsä loput Kouvolassa.

Alkuvuodesta 2010 uusi sivusto lanseerattiin, ja työsuhde katkesi hetkeksi. Mutta kolmisen vuotta sitten Minna aloitti Lindforsin personal assistentina. Minnan kertoessa puhelin soi - Stefan kyselee ohjeita johonkin käytännön ongelmaan. Luottamus on vahva, ja Lindfors piti uuden näyttelyn avajaisissa hienon puheen Minnan tekemisistä. 

Minna pysyy nyt Kouvolassa
  
Vuosi sitten Metsärinne huomasi, että nyt on aika asettua vanhalle kotiseudulle. Parturi-kampaamo, läheiset ihmiset ja uudet työtilat Kymintehtaalla Taideruukissa sitovat häntä lujasti ympäristöön.

- Taideruukki on vallan loistava tila monenlaisille ihmisille. Vuosi sitten kun tulin tähän, täällä oli vain Vesa Parvisen taidetupa ja entisöijä. Sen jälkeen joukko on kasvanut 15:een. Vuodenvaihteessa tuli taas kaksi uutta ihmistä. Alakerran kirpputori tuo tänne paljon töppösiä, kaikenlaista kansaa. Osa uskaltautuu jopa tänne meidän kerroksiin.

Taideruukki on alkanut vetää yleisöä, vaikkei mainostamiseen ole juuri rahaa. Taiteiden yö toi ilmaiskuljetuksilla paikalle parituhatta ihmistä ja joulutapahtuma kahtena päivänä 600-700 kumpanakin. Ihmiset kiittelivät vireää tunnelmaa, uudenlaista yrittämistä tyhjentyneessä teollisuusrakennuksessa.

- Loppuvuodesta perustimme Taideruukki-yhdistyksen. Nettisivut ovat auenneet. Vuoden aikana aiomme järjestää 3-4 tapahtumaa - paljon uutta on vireillä. Tänä vuonna tulee Löysivapaa-tapahtuma, joka yhdistyy partiotapahtumaan. Taiteiden yössä elokuussa olemme taas mukana.

Metsärinne kiittelee UPM Kiinteistöjä, tilojen omistajaa, joka on kohentanut tiloja ja ympäristöä huomattuaan, että se kiinnostaa tulijoita.
- Se on rakentanut kaiteita ja portaita, maalauttanut tiemerkintöjä, avannut ja kunnostanut lisää tiloja ja paikoitusalueita. Paraikaa isoa tilaa pilkotaan pienemmiksi pitkässä siivessä tässä samassa talossa - saadaan taas uusia yrittäjiä taloon.

Yrittäjiltä eivät ideat lopu. Nyt kaivataan kahvila-ravintolaa, tiloja musiikin, tanssin ja teatterin esittämiseen - Vanhan paperitehtaan rakennuksen ruususenuni  on ohi. Paksut tiiliseinät ja koruttomat betonilattiat ovat muuttuneet puitteiksi tyylikkäälle mainostoimistolle, kodikkaalle käsityöpajalle, askeettiselle entisöintihuoneelle ja taideteoksille. Kuulostaa siltä, että tämä on vasta alkua.


 Kuuntele Minnaa
http://youtu.be/6l4QzseK-wA

http://youtu.be/fAlfQpHIj5I

http://www.youtube.com/watch?v=_69R-zQRacQ&feature=youtu.be
 







 
  
















Toivo Hautamäki - Kymiltä kiinteistöhuoltoon

Toivo Hautamäki on ajanut aamulla kotoaan Helsingistä Kuusankoskelle tapaamaan kansakouluaikaisia luokkakavereitaan. Lounaalta hän on tullu...