lauantai 22. syyskuuta 2018

Rauni Henttonen, sunnuntailapsi

Rauni Henttonen näkee elämänkaaressaan selvän teeman. Se on vienyt häntä evakkoretkien alusta koko paperimiehen uran läpi.
- Olen syntynyt sunnuntaiaamuna kello 8. Koko elämäni se on loistanut minulle: olen sunnuntailapsi. 

Suomen lähihistoria on heitellyt Henttosta. Hän koki ensimmäisen evakkomatkansa kuusivuotiaana Ensosta ympäri Suomea, ja osan sotavuosista hän vietti Ruotsissa sotalapsena. Paluu ei ollut helppo.
- Olin liian hyvin pukeutunut, osasin suomea heikosti. Jouduin tietysti koulun pihalla kaikenlaisiin kahnauksiin.

Toinen evakkoon lähtö kesäkuussa 1944 näyttää täältä katsoen Raunista hupaisalta. Hän odotti jännittyneenä seuraavana päivänä Ensossa pidettäviä suuria juhannuskisoja.
- Olin ylpeä kun olin päässyt paikallisen seuran pikkupoikien viestijoukkueeseen. Kun tulin illalla kotiin harjoituksista, siellä oli mylläkkä päällä. Sanoivat, että huomenna pitää olla yhdeltätoista juna-asemalla. Se retki johti Suomenniemen ja Kuopion kautta Kuusankoskelle. Ensolaiset - tehtaalaiset - oli määrätty muuttamaan tänne, ja jääskeläisten maaseutuväestö samalta seudulta Elimäelle. Minulla on kaksi veljeä ja sisko, isää en ole koskaan nähnyt. Hän lähti ennen syntymääni Neuvostoliittoon ja jäi sille tielleen. Heitä lähti neljä veljeä. Kahdesta tiedetään, että heidät on ammuttu poliittisista syistä -38, muista ei ole tietoa.

Kuusankoskella perhe asui ensin Keltissä Laviamäen talossa. Rauni kävi Keltin kansakoulua.
- Olen käynyt kuutta luokkaa kansakoulua yhdeksässä eri koulussa, niistä kahta luokkaa Ruotsissa. Kuusaalle muutossa koulu vaihtui Keskustan kansakouluksi. Opettajamme Maija Myllymäki laulatti meillä virttä 555 joka päivän päätteeksi, Rauni kertaa mieluista muistoa.

Kuusaan keskustaan perhe muutti ensin ns. Rämätorppaan Killingintien varrelle, ja siitä he pääsivät Pirtu-Laakson taloon, kuten sitä siihen aikaan kutsuttiin. Kaksikerroksinen tiilitalo oli Sutisen talon vieressä, Valtakadun tuntumassa - se oli olemassa vielä 70-luvulla.
- Omistaja oli salakuljettaja, hän oli kieltolain aikana hankkinut niin paljon, että sai rakennettua komean tiilitalon. Laakson leski asui alakerrassa ja vuokrasi huoneita muualta talosta.

Rauni Henttosen äiti kesti sodan myllerryksen lapsikatraansa kanssa mallikkaasti. Hän pääsi Kuusaalla Kymiyhtiön sahalle töihin. Raunin siskokin pääsi sahalle töihin, oli siellä pari vuotta ennen muuttoaan Ruotsiin.

Kymin teollisuusoppilaitos. Kuva: Jukka Airola
Kansakoulun jälkeen Rauni meni Kymiyhtiön ammattikouluun neljäksi vuodeksi, metallilinjalle.
- Oikeastaan vasta kolmantena vuonna erikoistuttiin, minä olin jyrsijänä koko kolmannen luokan. Neljännella luokalla meidät jaettiin: viisaimmat pääsi sähköpuolelle, seuraavaksi viisaammat metallipuolelle. Minä olin kai vähän epätasainen - metalliopinnoista huolimatta päädyin paperipuolelle. Taisi käydä parempi viuhka kuin arvasinkaan. Sunnuntailapsena ohjauduin parempaan paikkaan kuin olisin itse osannut toivoa.

Kesäpoika torjui katastrofin

Ammattikoulusta tie vei suoraan yhtiön leipiin. Rauni aloitti kesälla putsaripoikana, sitten hän oli paperitehtaan käyttölaboratoriossa vesipoikana - haki näytteet eri puolilta tehdasta ja kuljetteli tarvikkeita minne piti. Hetken Henttonen oli prässipoikana koneella, mutta tehtaanjohtaja Estlander kutsui hänet takaisin laboratorioon töihin.
- Syyn arvasinkin. Yksi näytteenottopaikoista oli niin kaukana, ettei moni viitsinyt käydä hakemassa sieltä näytettä. Minä onnenpoika kävin, ja yhtenä aamuna ihmettelin veden sakeutta. Estlander tuli yhdeksän maissa ja huomasi näytteen toimiston hyllyllä. Siellä syntyi aikamoinen skandaali, kun hän näki että näytteessä oli niin paljon kuitua. Muut epäilivät, että poika on ottanut väärästä paikasta, ja Estlander komensi hakemaan uudet näytteet. Uusissa oli yhtä paljon vikaa, ja se tarkoitti että jokin laite oli särkynyt. Estlander huomasi, että tämähän on tehokas poika, Rauni naurahtaa.

Henttonen muistaa tarkkaan työkaverinsa nimineen tarinoineen. Prässipojan tehtäviin Raunin opasti hyvä jalkapallokaveri Frimodigin Matti. Koneenhoitajana oli Taavi Kataja, "hopeamitalimies Erkki Katajan isä". Jälleen Rauni koki onnenhetken.
- Siihen aikaan  pestiin yövuoron jälkeen aina koko kone. Se seisoi yöt. Matti neuvoi, että nyt kun raappaat koneen oikein hyvin puhtaaksi, vuoromestari näkee eikä sen jälkeen enää vahdi niin tarkkaan. Tein oikein huolellisen puhdistuksen. Vuoromestari Lauri Nyman tuli tarkastukselle. Hänen tunnuslauseensa muuten oli: "No, mitäs me tässä, omassa tehtaassa, hyvä työ omaan tehtaaseen." Hän kiipesi sitten tarkastamaan putsauksen jäljen. Kun ei ollut limaa laatikon reunoissakaan, hän totesi tyytyväisenä: "No näin se pitää olla, omaan taloon." Sen jälkeen hän ei minua enää tarkastanut. Tuskin joka kerta enää sen jälkeen niin tarkasti putsasinkaan.

Prässipojan työ oli henkisesti niin rankkaa, ettei Rauni mielestään enää sellaista kestäisi. Kaikki oli käsiohjauksessa, koko ajan piti valvoa etteivät viirat ja huovat mene raamiin.  Siinä ei auttanut silmää ummistaa.
- Pikkasen joskus fuskattiin, kun oli kaksi konetta vastakkain ja Ääpälän Matti vitosella. Välillä siinä katsottiin toistemme koneet, että sai hetken olla rauhassa. Siinähän oltiin kahdeksan tuntia putkeen, lounastaukoa ei ollut, eväät syötiin koneen ääressä jos ehdittiin. Jos meni raamiin, tuli aikamoiset nootit. Kone seis ja vaihdettiin,valtava taloudellinen tappio.

Kymintehdasta
Raunin kone PK 6 ajoi erilaisia papereita.
- Erikoisin oli raamattupaperi Intiaan. Ja jollekin Indian Newsille meni vaaleanpunaista parempaa sanomalehtipaperia. Kutonen oli ainoa kone, joka ajoi värillistä paperia.

Kutoskoneelta Rauni Henttonen siirtyi vuoden työskentelyn jälkeen kolmoskoneelle apumieheksi.
- Luoton Vilkki oli silinterimiehenä ja Beethoven eli Nikulan Aatto oli koneenhoitaja. Sulevan Olli oli rullamies. Nikulaa me nuoret pojat sanottiin Beethoveniksi, kun hän soitti Veikko Talven johtamassa Kuusankosken orkesterissa, muistaakseni viulua... Kalanterinkäyttäjänä oli toinenkin muusikko, lihakauppias Kososen isä, joka soitti tanssiorkesterissa, Rauni kertailee koneen miehistöä.

Henttonen kuvailee paperikoneen miesten työnjakoa. Rullamies vastasi siitä, kuinka paljon paperia ajettiin, hän oli ryhmän matemaatikko. Hänen piti laskea tilauksesta määrät ja ennakoida, missä vaiheessa lajia vaihdetaan. Silinterimies vastasi kuivausosasta. Koneenhoitaja oli koko ryhmän päällikkö ja märän pään johtaja.
- Hän se teki paperin, laski kuinka paljon kuitua, minkälaiseen virtaukseen ja millä nopeudella. Laadun vaihto tapahtui vauhdissa, konetta ei pysäytetty. Lappu väliin, turha paperi tapettiin tappopuukolla pois ja vietiin pulpperiosastolle uuteen käyttöön. Myynnistä ajot riippuivat, välillä ajettiin viikokausia samaa laatua, sen kun tilausnumeroa vaan vaihdettiin asiakkaan mukaan.

 Oikeastaan Raunin mukaan apumies tekee koneella kaikki työt, muut eivät tee mitään.
- Kerrankin tuli koneelle insinööri, nosti lattialta harjan ja ojensi sen rullamiehelle: lakaisepas lattiat. Rullamies vastasi, että siit on kuule aikaa kun mie olen noit hommii tehny. Apumies ajoi nosturia, oli mukana rullanvaihdossa, korjasi hylkyjä, pinkkasi laatikkoon ja veti tehtaan toiseen päähän ja taas äkkiä takaisin, oli myös kalanterilla apumiehenä. Kyllä siinä hommaa riitti.

Silinterimies Juho Eemil Mäestäkin Raunilla on juttu. Tämä sai kerran aiheettoman varoituksen. Koneelle piti vaihtaa kuivaushuopa. Se pannaan paikalleen umpinaisena, telat syötetään uudelleen sisään lankkua pitkin. Rauni oli urheilujanuorukaisena riski mies, samoin Hanski "omasta mielestään". Raunilla ja Hanskilla oli tehtävänään hankala alatelan vaihto. Siinä pitää mennä koneen sisäänkin. Mäki lähti hakemaan kahden muun kieltelystä huolimatta varastolta metallivahvisteista lankkua apuvälineeksi.
- Sillä aikaa me otettiin telasta kiinni, eihän se nyt painanut kuin vähän yli sata kiloa. Tuupattiin se huovan sisään. Mutta minulta lipsahti öljyssä jalka, telan pää painui huopaan, ja siihen tuli puolen metrin halkeama. Kun Eemeli tuli takaisin, hän vain lupsutteli tekohampaitaan: "Ai jaa, noinkos siinä sitten kävi?" Ei hän meitä moittinut. Ei huopa kokonaan pilalle mennyt, mutta jouduttiin parsimaan, ja seisakki jatkui. Eemeli sai johdolta kirjallisen varoituksen huolimattomasta työstä eikä koskaan kertonut kellekään, että oli syytön. Työväenliikkeen mies, punakaartin johtajia. Oli Tammisaaressa vankileirillä, mutta hänen vaimonsa meni puhumaan johtaja Walter Ramsaylle. Ramsay oli soittanut vankileirille ja vaatinut Mäen takaisin, koska tämä oli tehtaalla tarpeellinen mies.

Koneiden sisään on pitänyt ryömiä tehtaalla myöhemminkin. Tässä vaihdetaan PK 7:n silinterin sisällä olevia lauhdevesisieppareita 80-luvulla. Kuva: Ilmari Jokinen.

Apumiehestä Henttonen lähti rullamieheksi neloskoneelle, joka oli vuonna -55 siirtynyt keskeytymättömään vuorotyöhön - sitä ennen koneet seisoivat sunnuntaisin. Rupesiko tuore rullamies nyt työntämään kaikki hommat koneen apumiehelle?
- No tietysti. Mulla oli Mukkilan Hanski apumiehenä, Erkin vanhempi veli. Mies, joka oli koko ikänsä säästänyt rahaa ja muisti sen mulle kertoa, kun minulla oli aina rahat loppu, vaikka oli parempi palkka. Hanski osti ensimmäisenä koko seudulla sähköpolkupyörän, Rauni muistaa.

 Rullamiesajoilta muistuu mieleen taas tarina.
- Olin hirveän rakastunut yhteen tyttöön. Yövuorossa vartuin rullan valmistumista makaillen tupakkapenkillä. Katosta tippui kuitenkin kondenssivettä päälleni. Koko romanttinen ajattelu kärsi siitä, että iso pisara läiskähti vähän väliä naamaan.

Raunin appi Jalmari Hämäläinen oli töissä viivauskoneella, joten Rauni on nähnyt ruutuvihkon tekoakin.
- Yläsalissa oli viivauskone, jolla ajettiin viiva-arkkia ja ruutuarkkia. Hieno keksintö, arkki tai rulla kulki värilankojen alta. Langat oli kiristetty äärimmilleen, ne tekivät viivan ihan suorana paperille. Ruutupaperin poikkiviivat teki tela.

Rullamiesaikoina vanha hyvä kaveri Teittisen Arno istuskeli joskus koneen äärellä juttelemassa. Hän oli käynyt teknillisen koulun ja patisteli Rauniakin opiskelemaan. Rauni pääsi Varkauden teknilliseen kouluun ja aloitti siellä kaksivuotiset opinnot syksyllä -56. Kymiyhtiö tuki Raunin opintoja, "leskiäidin köyhää poikaa".
- Minut kutsuttiin tuomari Ahlbomin luo, ja hän kertoi mahdollisuudesta tukeen, jos sitoutuu tekemään yhtiössä töitä valmistumisen jälkeen. Sain 40 000 markkaa suoraa rahaa ja 60 000 markkaa lainana, joka kuoleutui viiden vuoden palvelusajallani yhtiöllä. Raha annettiin erinä syksyisin, ja kävin heti ostamassa varkautelaisesta ravintolasta ruokalipukkeen jokaiselle koulupäivälle. Minulla oli varma lounas, mutta jos oli rahanpuutetta eikä ollut nälkä, myin lipukkeita kavereille.

Ura lähti nousukiitoon

Valmistuttuaan Rauni sai yhtiöllä "äärimmäisen hyvän kohtelun". Hän aloitti työt varavuoromestarina.
- Oli niin monta vanhaa vuoromestaria, Tamlanderin Konsta, Nymanin Lauri, Bernhard Paavola, jotka jäivät pois töistä. Minä sain siksi jo syksyllä nuoremman vuoromestarin paikan.

Henttonen meni tehtaanjohtaja Estlanderin puheille muistilappu mukanaan, että muistaisi pyytää kaiken toivomansa kirjalliseen sopimukseen.
- Esitin listani, ja lopuksi puhuttiin palkasta. Estlander kertoi, millaista palkkaa oli tarkoitus maksaa. Se oli huomattavasti enemmän kuin olin kuvitellut kehtaavani pyytää. Seuraavan vuoden alusta sain siihen vielä uuden tes:n mukaisen korotuksen. Palkka oli järjettömästi enemmän kun oltiin Varkauden opiskeluporukan kanssa ennakkoon kuvitelleet.

Estlander ehdotti, että Henttonen muuttaisi vaimonsa kanssa Niementiellä tyhjäksi jääneeseen Kuusaanniemen ylimestarin asuntoon. Siinä oli tuoreelle avioparille väljät tilat, neljä huonetta ja keittiö, kaksi sisäänkäyntiä, kuisti, puutarha. Pian perheeseen syntyi tytär.
- Puulämmitys oli, yhtiö toimitti halot, 43 mottia kipattiin pihaan. Olin niin pieni pomo, etten saanut niitä pinottuna, itse täytyi pinota. Siinäkin oli ihmeellinen asia: eihän kaikkia ehtinyt vuoden aikana polttaa, niinpä huoltokonttorista sai rahana sen mitä ei käyttänyt. Hemmetin kiva oli herrana olla, Rauni naureskelee.

Paperikoneen tampuriteloja. Kuva: Ilmari Jokinen
Ja taas kävi ihmeellinen onni.
- Vanhoja ukkoja lähti jälleen pois, ja minä sain jo parin vuoden kuluttua vanhemman vuoromestarin paikan 29-vuotiaana kaikkia muita nuorempana.

Vuoromestari on koneen päällikkö, vastaa sen tuotannosta ja henkilöstöstä. Henttosella oli kaksi konetta vastuullaan.
- Siinä työskenneltiin samassa tilassa missä koneet jauhoivat kovassa melussa. Työolot oli kauheat: kuumaa ja märkää. Siellä oltiin omissa vaatteissa. Tupakkapenkki oli mitoitettu viidelle miehelle. Miehiä oli enemmän, varamiehiäkin niin paljon, että jonkun piti lähteä töihin, kun ei ollut istumapaikkaa, Henttonen virnistää.

Eikö siellä pitänyt näyttää ahkeralta ja olla tekevinään jotain?
- Ei pitänyt. Paperitehtaalla on sellainen filosofia, jonka on moni isompikin herra sanonut: kun miehet istuu, tehdas tuottaa. Sitten kun viira meinaa mennä raamiin tai rata katkeaa, koko porukalla on kiire korjata ongelmaa. Laadun kustannuksella ei istuttu koskaan.

Vaatteille oli jokaisella oma kaappi koneiden takana. Rauni kertoo punakaartin veteraanista Verner Granqvistista, joka oli sisällissodassa viety jo teloituspaikalle hiekkakuopalle. Rivissä Vernerille oli äkkiä tullut mieleen paeta. Hän hyppäsi taaksepäin kuoppaan ja pääsi livistämään karkuun ampujilta. Verner piileskeli Pilkanmaassa toukokuulle, jolloin olot jo rauhoittuivat.
- Verner tuli mieleen vaatekaapeista siksi, että hän ei halunnut näyttää muille kaljuaan. Hänellä oli töissä työlippis, ja töiden jälkeen hän työnsi päänsä vaatekaappiin ja pisti siellä päähänsä kotimatkaa varten eri hatun. Me käytiin tätä toimitusta välillä kurkkimassakin.

Nyt Raunin on ihan pakko kertoa taas tarina Estlanderista. Tämä oli itse teräväsanainen mutta piti ihmisistä, jotka osasivat antaa takaisin samalla mitalla.
- Eräs työntekijä meni Estlanderin ovelle kysymään perheelleen uutta asuntoa. Pahalla päällä oleva johtaja ilmoitti, että "ei minulla ole teille mitään huoneita antaa". Mies vastasi, että en minä teidän huoneita haluakaan vaan näitä yhtiön asuntoja. Silloin muuttui ääni kellossa: no katsotaanpa mitä löytyisi. Minä olin sanavalmis ja pärjäsin Estlanderin kanssa hyvin, Henttonen myhäilee.

Puistomaata
Pari vuotta Henttoset asuivat Niementiellä ja muuttivat sitten Puistomaalle kerrostalokaksioon. Siellä oli mukavuuksia vähän enemmän.
- Olohuoneessa oli 22 neliötä, aito parkettilattia, sähköt maksoi edelleen yhtiö. Mutta vuonna -63 olin edennyt vanhemmaksi vuoromestariksi, ja yhtiö tarjosi minulle vastavalmistuneesta Lehmustien kerrostalosta asuntoa. On muuten äärettömän hyvin tehdyt talot ne Lehmustien kasi ja kymppi. Muuraamalla tehdyt seinätkin, hyvä äänieristys.

Lehmustien talot yhtiö oli varannut alemmille toimihenkilöille, vuoro- ja päivämestareille.
- Se oli onnellista aikaa. Oltiin kaikki suurin piirtein samanikäisiä, kaikilla oli pentuja, erittäin hyviä ystävyyssuhteita syntyi eliniäksi. Mutta sitten valtio keksi ruveta verottamaan roimasti luontoiseduista. Seitsemänkymmenluvun alussa moni tuttu alkoi lähteä sieltä pois omaan asuntoon. Niin minäkin sitten vuonna -74 muutin uuteen rivitaloon Viinirinteelle.

Kuusaanniemen PK 7 uudeksi työmaaksi

Vuonna -68 oli perustettu  työryhmä suunnittelemaan Kuusaanniemen paperikonetta PK seiskaa. Samaan aikaan Henttonen nimitettiin vuoromestarista päivämestariksi. Päivämestari oli yhdyshenkilö korjauspajan kanssa, laati aikataulut koneelle tehtäviin korjauksiin ja valvoi, että korjauspaja teki ne työt. Keväällä -69 paperitehtaalle alettiin nimittää henkilökuntaa. Boris Sundholm oli jo nimetty käyttöpäälliköksi, ja keväällä Henttonen nimitettiin ylimestariksi.
- Se oli aikamoisen kohinan aihe, yksi toinen henkilö oli kuvitellut paikkaa itselleen ja sanoutui irti. Arvelen, että tässä painoi minun ansioitani enemmän se, että olin Estlanderin kanssa hyvissä väleissä.

Ylimestari on kaikkien toimihenkilöiden esimies, hänen esimiehenään on käyttöpäällikkö. Hän vastaa mm. henkilöstön koulutuksesta.
- Värittelin tuolla putkia ja pidin kokouksia ja koulutustilaisuuksia nykyisellä tanssisalin paikalla Kymintehtaalla. PK 7 oli sisarkone Saksan Nordlandiin vuotta aikaisemmin rakennetulle. Kävin parikin kertaa Saksassa tutustumassa siihen. Siltä pohjalta, ja koneen suunnittelu- ja rakennusfirmojen antaman tiedon avulla opin paperikoneen läpikotaisin.

Käyttöteknikko Rauni Henttonen PK 7:n edessä v. -84. Kuva: Ilmari Jokinen
PK 7 rakennettiin pääasiassa jatkolomaketta valmistamaan. Sellaista paperia tarvitsivat kaukokirjoittimet. Vanhat Kymintehtaan ja Kuusaansaaren koneet erosivat täysin uudesta Kuusaanniemen koneesta. PK seiskalla oli elektroniikkaa ja hienouksia, joita ei kannattanut vanhoihin rakentaa. Tuli neliöpainoautomaattimittaukset, automaattiset nopeudensäädöt koko radan matkalta.
- Kuivausvälit ovat yksikköinä, koska paperi kutistuu koko matkan kuivuessaan. Jos vanhalla koneella nostit tai laskit nopeutta, piti hakea käsiratista uusi nopeus muihinkin väleihin. Nyt ei PK 7:lla tarvinnut tietää muuta kuin "pannaan auto päälle" - kone hoiti säädöt itse.

Taas Henttonen oli onnekkaassa tilanteessa. Hän oli koneella ensimmäinen työntekijä, koska käyttöpäällikkö Sundholm oli silloin lomalla.
- Ylpeilin aina sillä, että olin koneella ensimmäisenä. Sitä mukaa kuin muut työntekijät aloittivat työt, pidettiin koulutusta saliin rakennetussa äänieristetyssä kontissa. Kone käynnistyi joulukuun 19. päivä vuonna -70, ja saatiin ensimmäinen paperierä läpi. Silloin huudettiin ja hurrattiin, piti nimittäin saada  verotussyistä yksi tampuri aikaan sen vuoden kuluessa. Sundholmin Bossen kanssa se viimeinen kuukausi tehtiin kumpikin 12-tuntista päivää, toinen yöllä ja toinen päivällä. Se yksi tampuri teki yhtiölle miljoonia markkoja. Myöhemmin oli useita isoja juhlia koneen takia - siihen aikaan metsäteollisuus piti pojistaan huolta, Rauni kehuu.

Henttonen teki ylimestarin töitä vuoteen -76. Silloin hänet nimitettiin koneelle käyttöteknikoksi.
- Sellainen tekee käyttöinsinöörin vakanssilla töitä, mutta kun ei ollut koulutusta, nimitys oli käyttöteknikko. Vastasin koko koneesta. Parhaimmillaan minulla oli 102 alaista, viisi vuoroa. Sundhomista tehtiin silloin tuotantopäällikkö.

PK 7 oli 70-luvulla jonkin aikaa Suomen suurin hienopaperikone. Sitä uudistettiin useaan kertaan. Alussa paperia valmistui 490 metriä minuutissa, korjausten jälkeen 700 metriä minuutissa. Sitten siihen tuli mukaan päällystyslaitos, jolloin se Raunin mukaan muuttui äärettömän monimutkaiseksi ja vaikeasti hallittavaksi.
- Mutta kyllä se tuotantoa tempaisi koko ajan, ajoi ennätyksiä ennätyksien jälkeen, Henttonen kehaisee yhtiöläistä ylpeyttä äänessään. Myöhemmin sitten PK 8 ensin ja PK 9 seuraavaksi olivat Euroopan suurimpia hienopaperikoneita.

Henttonen v. -80 PK 7:n toimistossa. Kuva: Ilmari Jokinen
Alun perin paperikone seitsemän teki kopiopaperia, jota nyt ajaa PK 9.
- Vastasin tuotannosta, ja Rank Xeroxilta, asiakkaalta, oli pitkään mies mukana työssä valvomassa laatua. Se paperi, jota Rank Xerox ei hyväksynyt, leikattiin meidän arkkisalissa ja myytiin Kymin omana laatuna. Saatiin siitä vielä parempi hinta. Minä syötin sitä Rank Xeroxin äijää Koskelassa, pidin kapakassa illallisia, jotta hän viestittäisi Xeroxille meistä hyvää.

Kopiopaperin tuotannossa oli omat pulmansa. Kopiokoneessa käytettiin niin korkeaa lämpötilaa, että arkit alkoivat käpristyä. Asiaa tutkittiin huolella omassakin laboratoriossa.
- Sitten Valmet keksi: paperikoneen perään alettiin tehdä erillisiä kynnyksiä ja suuttimia, että sieltä saatiin mahdollisimman kovalla paineella kuitu tulemaan ulos poikittain eikä niin kuin tukki virrassa. Niinpä paperi ei enää käpertynyt. Se oli valtava keksintö, jota oli tekemässä satoja ihmsiä pitkin maata. Olin yksi pieni porras siinä, käyttäjän ominaisuudessa.
 
Vuonna -71 paperikoneen sivuun rakennettiin arkkisali, joka käsitteli seiskan arkit. Salissa oli töissä 140 naista, kaikki lähiympäristöstä.
- Ne oli nuoria naisia. Voi voi kuinka ihanaa oli nuoren miehen kävellä siellä ja katella että herranen aika kun ne on nättiä, Rauni muistelee.

Vuonna -72 astui voimaan uusi työturvallisuuslaki. PK 7:llekin alettiin rakentaa äänieristettyjä koppeja, ja samaan aikaan alettiin käyttää kuulosuojaimia. Siihen asti joka ryhmällä oli oma ohjausyksikkö koneen vieressä käytävällä.
- Koneenhoitajalle oli jo rakennettu ns. tupakkahuone, että sai olla poissa melusta.

Päästövaatimukset pelästyttivät

Paperikone 8 oli valmistunut vuonna -83, tehtaanjohtaja oli kiinni sen ja myöhemmin PK 9:n projektissa. Niinpä Henttonen johti käytännössä yksin seiskan tuotantoa. Monessa liemessä häntä oli keitelty tätä ennenkin. Esim. vuonna -74 valmistui Kuusaanniemeen ensimmäinen "paskis", jätevesialtaat puhdistuksineen, ja hän oli käynnistämässä sitä. Paskis tuo mieleen muiston vuodelta -68.
- Jostain päin maailmaa alkoi tulla paineita, että jätevesiä pitää ruveta puhdistamaan, ei niitä saa jokeen laskea. Estlander kävi kuumana: jumalauta mitä ne maailman herrat keksii, mistä me sellanen raha saadaan että noin valtavat putkistomäärät rakennetaan, joita pitkin puhdistushuoneeseen johdetaan meidänkin svenpetersen-vedet. Myöhemmin huomattiin, että koneelle saadaan takaisin jätteenä laskettua tavaraa. Silloin Estlander iloitsi: ei olisi uskonut, tämähän on valtava parannus liikevaihtoomme! Niin kuin olikin, aikaisemmin savi ja kuitu oli menneet jokeen. Nyt kannatti pumpata Kymintehtaan jätevedet Kuusaanniemeen puhdistettaviksi.

Rauni Henttonen ja sellutehtaan johtaja Erkki Laasonen PK 7:n jätevesialtaalla v. -75. Kuva: Ilmari Jokinen

Rauni Henttonen oli PK 7:lla siihen asti, kun päällystysyksikköä alettiin rakentaa koneen päähän vuonna -89. Siinä vaiheessa hänestä tuli yksikkönsä päätoiminen koulutuspäällikkö.
- Minun tilalle tuli yksi insinööri ja yksi diplomi-insinööri, hän kuittaa mutta kertoo, että kaksi miestä tarvittiin muidenkin työpaikkajärjestelyjen takia kuin täyttämään yhden hyvän virkaa. - Nythän seiska on valitettavasti purettu ja sen tilalle rakennettu kuivauskone, Henttonen lisää.

Botho Estlander on kuuluisa monen yhtiöläisen tarinan aihe. Rauni kysyy, voisiko vielä kerran palata Estlanderiin, jota hän ihaili suunnattomasti.
- En ole ruskeakieli, mutta kunnioitin hänen epätavallista käytöstään. Kovin moni häntä vihasikin. Joka tapauksessa 60-luvulla oli taas kerran menossa sähkömiesten lakko, äärettömän pitkä. Tehtaalla ei mikään tahtonut toimia. Minulla oli yövuoro, ja Estlander soitti yhdentoista aikaan, että hänen taloonsa ei tule vettä. Hän asui vaimoineen johtokunnan huvilan vieressä olleessa huvilassa. Tiesin että vesisäiliö on pääkonttorin päällä. Soitin Koirasen Paavolle, ja hän meni katsomaan mikä siellä oli vikana. Itse läksin vesilaitokselle ja huomasin, että pumpussa olikin sähkövika. Käänsin vivun automaattiasennosta pumppaukselle ja huomasin, että säiliön pinta on hyvin korkealla. Uusi soitto Paavolle, mene helkkarissa nopeasti katsomaan ettei säiliö vuoda yli pääkonttoriin, sitten ollaan taas kusessa. Paavo meni hoitamaan tilannetta, minä jäin odottamaan häneltä soittoa vesilaitokselle. Sinne ilmestyikin Estlander kunnolla juovuksissa. Hän sanoi ensimmäiseksi vesilaitoksen hoitajalle: "Kuule kommari, olet tehnyt taas vahinkoa täällä, ala painua kotiisi."
 - Menin miehen perään ja sanoin että älä kotiin mene, jää odottelemaan syrjässä. Estlander komensi, että lähdetään katsomaan tilannetta heille kotiin. Piti mennä orapihlaja-aidan raosta ja valitin, että minulla on vain lyhythihainen paita, hänellä nahkapusakka. Estlander sanoi että sinä tulet, nojasi puskaan niin että pääsin toiselle puolelle ilman naarmuja. Mentiin Estlanderin verannalle, tämä ojensi että olet hiljaa, vaimo nukkuu ja suuttuu, jos herää.
 - Estlander kokeili keittiön hanaa, huomasi että vettä tulee ja kiroili ihaillen, että sehän toimii. Tätä pitää juhlia. Hän otti jääkaapista olkikoriin kuusi kaljapulloa, ja menimme verannalle. Nappailtiin ne, haettiin lisääkin ja istuttiin puoli kuuteen aamulla. Minäkin aloin olla aika tikussa, hän vielä enemmän. Puhuttiin aika syvällisiä sinä yönä, kunnioitukseni häntä kohtaan kasvoi ja hänen minua kohtaan. Läksin puoli kuudelta toimistoon vuoronvaihtoon seiniä pitkin. Että tällä tavalla tämän maailman asiat on henkilökohtaisia. Hyvä veli -systeemi on äärettömän tärkeä ja toimii valitettavasti aina vaan. Tässä tapauksessa se oli kyllä minun etu.

Kun nousee prässipojasta vuosien vieriessä käyttöteknikoksi, asema työyhteisössä muuttuu alaisesta pomoksi. Tuliko siitä hankalaa?
- Olin köyhän perheen poika ja nähnyt nälkääkin. Tehtaalla olin työntekijänä yli kymmenen vuotta enkä rikkonut välejä mihinkään päin. Olen joutunut tekemään ikäviä päätöksiä ja antamaan lopputilejä, mutta ne on ainakin kohtuullisesti hyväksytty.

Vuorineuvosta nimittämässä

Alkuvuotensa paperitehtaalla työskentelystään Henttonen kuului Paperiliittoon. Hän kertoo marssineensa vuonna -56 yleislakon aikaan Voikkaalta Kuusaalle.
- Lakkoaika oli hemmetin hienoa, oltiin kalassa Lauttarannassa. Maaliskuun ensimmäisestä päivästä alkaen kuudenteentoista päivään saakka oli pilvetön taivas. Minullahan oli onni silloinkin. Lakkotilaisuudessa Puistomaalla työnväentalolla laulettiin Kansainvälistä ja oltiin, että "me vaatimme, juu". Verot valtion maksettavaksi, Rauni virnuilee.

A4-leikkurille menevä rulla. Kuva: Ilmari Jokinen
Luottamustehtäviäkin Henttonen on hoitanut esim. Mestarikerhon puheenjohtajana ja Kuusankosken Teknisten puheenjohtajana - Paperiliitto oli vaihtunut työtyötehtävien muutoksissa Teknisten liittoon. Kuusikymmenluvulla Henttonen valittiin toimihenkilöiden lakisääteiseksi pääluottamusmieheksi. Vielä -77 lakkoonkin Henttonen osallistui, vaikka oli silloin jo ylempiä toimihenkilöitä.
- Vietin kaksi viikkoa kesämökillä ja tein hemmetin hienon kivirivinteeringin. Siinä se on muistona lakosta. Mutta koin valtavan ristiriidan, kun lakot 60-luvulta asti aiheutti niin monenmoista sotkua. Nehän oli kaikki poliittisesti johdettuja, poliittisia lakkoja. Osa työntekijöistä ei halunnut lakkoilla. Koneenhoitajat perusti oman liitonkin, ettei heidän olisi tarvinnut seurata muita lakkoon. Mutta Estlander soitti minut yhden kahakan yhteydessä tehtaalle komentamaan koneenhoitajat pois - yhtiö ei halunnut syytöksiä rikkuritoiminnasta.

Luottamusmiestehtävä toi joskus yllättäviäkin velvollisuuksia.
- Olin ainoa laatuani tehtailla, minut kutsuttiin aina kun tarvittiin toimihenkilöedustusta. Tästä syystä olen ollut nimittämässä yhtä vuorineuvostakin. Olin juhlatoimikunnassa, joka valmisteli yhtiön satavuotisjuhlia v. -72. Kerran sain kummallisen kutsun, jota ensin pidin pilana. Onneksi panin mustan puvun päälleni. Minun piti mennä pääkonttorin kolmanteen kerrokseen, Mika Tiivola haluaa tavata. No Tiivola vei minut kokoustauolla kolmannen kerroksen kulmahuoneeseen, jossa istuu suurimmat herrat. Ensin hän jutteli niitä näitä mutta kysyi lopulta, että mitähän mieltä yhtiön henkilöstö olisi, jos toimitusjohtaja Kurt Swanljung nimitettäisiin näin juhlavuonna vuorineuvokseksi. Sanoin, että minusta näin suuren yhtiön toimitusjohtajan pitää olla vuorineuvos, olen aina ihmetellyt ettei Ekholmin jälkeen ole toista tullut. Tiivola ilahtui kovasti, että henkilökunta - yhdellä äänellä edustettuna - oli tätä mieltä. Sitten taas juteltiin muuta, ja audienssi kesti puoli tuntia.

Henttonen oli 80-luvulla päätoimittajana Paperitehtaan uutiset -lehdessä, jota toimitettiin työpaikalla. Hän kirjoitti itsekin juttuja lehteen. Yhtiön virallinen tiedotus ei oikein pitänyt omatoimisesta lehdenteosta. Ei aina myöskään yhtiön johto.
- Sieltä ilmoitettiin kerran, että tällaista juttua ei saisi julkaista. Olin kirjoittanut vähän väheksyvästi päivätyöläisten tekemisistä verrattuna vuorotyöläisten ahkeruuteen konekorjauksissa. No, olihan se liian raflaavasti muotoiltu. Mutta tulipahan sekin sanottua, kun kaikki paperitehtaan miehet oli sitä mieltä.

Eläkkeellä Rauni on mennyt mukaan Kansallisten senioreiden toimintaan, vaikka on ollut aktiivinen työntekijäliitoissa. Oliko se poliittinen valinta?
- Oli. Katos Karjalan poika, kaksi kertaa evakkoon lähtenyt, ei voi koskaan olla muuta kuin musta porvari. En ollut nuorena äänestänyt demareita kuin kerran. Äiti vei silloin minut uurnalle ja käski äänestää Heikki Hykkäälää: "Se on hyvä mies."

Vauhtia riittää edelleen

Työuran päättyessä Henttonen osti asuntovaunun ja ajeli ympäri Suomea ja Pohjoismaita usein yksikseen viikkokausia.
- Olen sillä tavalla erikoinen, että tykkään olla yksin. Ajoin polkupyörällä varmaan kymmenen vuotta kesälomamatkoja Ruotsissa ja Norjassa, aina yksin. Asuin teltassa. Kävin Lapissa neljäkin kertaa vuodessa. Nautin elämästäni.

Lopetettuaan asuntovaunuilun Henttonen vuokrasi kesämökin Harjunjoen rannasta. Nykyisin hän viettää paljon aikaa Selänpäässä erään perikunnan taloa asuen ja hoidellen.

Syyskuussa Rauni vastaa puheluun anteeksi pyydellen.
- Sori kun vähän puuskutan. Olen juuri nousemassa Enontekiössä tunturin kuvetta. Nyt alkaa maisemat näyttää aika hienoilta.

Rauni Henttonen katselee oman sukupolvensa osuutta metsäteollisuudessa kuin tunturin laelta:
- Minun ikäluokkani on kokenut metsäteollisuudessa pitkän kehityksen. Aloitimme 40-luvulla laitteistolla, jonka automaatio oli sotaa edeltävällä tasolla. Myöhemmin tuli mukaan pneumatiikan kehittyminen, sen jälkeen elektroniikan kehitys. Me olemme nähneet sen valtavan muutoksen, jonka paperiteollisuus on kokenut. Paperikoneet ovat lähteneet joltain sadan metrin minuuttinopeudelta, nyt ne menevät yli 2000 metriä minuutissa. Kuitenkin laatu on koko ajan parantunut. Me olemme aina saaneet työtä, meidän ei ole koskaan tarvinnut käydä sitä pyytämässä. Minullekin aina annettiin lappu käteen tai käytiin henkilökohtaisesti kertomassa: siirryt seuraavaan työpaikkaan. Kun vertaa nykyihmiseen, tulee mieleen miten vaikeaa nuorten on löytää omaa sijaansa. Tällaisesta yli 40-vuotisesta työurasta ei varmaan haaveile kukaan. Olemme onnellinen ikäluokka.

Eijaleena Martikainen

  Maaliskuussa Kyyti-kirjastojen lukuhaaste tarjoaa kirjoja, joissa on kirjeitä. https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_min...