maanantai 30. syyskuuta 2019

Toivo Hautamäki - Kymiltä kiinteistöhuoltoon


Toivo Hautamäki on ajanut aamulla kotoaan Helsingistä Kuusankoskelle tapaamaan kansakouluaikaisia luokkakavereitaan. Lounaalta hän on tullut kyläilemään Niinikoskille siskonsa ja lankonsa luo. Nämä pitäisivät sukulaismiehen pitempäänkin, mutta haastattelun ja kahvittelun jälkeen Topilla on jo kiire takaisin. Auto on saatava aikaisin aamulla huoltoon. Vauhtia riittää 85-vuotiaalla eläkeläisellä. Tosin Hautamäki vasta totuttelee eläkkeellä oloon, hän jätti työelämän pari vuotta sitten.
   Topin juuret ovat monessa paikassa. Hän syntyi Ylistarossa, muutti puolivuotiaana Kuusankoskelle, kävi äitinsä ja sisarusten kanssa sotaa paossa Pohjanmaalla, palasi Kuusaalle. Hänet lähetettiin lapsena jälleen isovanhempien luo Ylistaroon moneksi vuodeksi, kunnes hän tuli taas Kuusaalle käymään ammattikoulua. Hänen murteensa kuulemma vaihtuu aina sen mukaan, missä päin maata hän juttelee paikallisten kanssa.
   Topin lapsuuden perheessä oli yhdeksän lasta, Toivo oli järjestyksessä neljäs. Ensimmäisistä Kuusankosken ajoistaan Mörkölinjalla hän ei ymmärrettävästi muista mitään, mutta Voikkaan kodista hänellä on selkeät muistot.
 - Isä Juho Hautamäki oli ylikonstaapelina Kymiyhtiön poliisilaitoksella Voikkaalla. Äiti sai poliisilaitokselta siivoushommia, hänkin pääsi yhtiön palvelukseen. Siihen aikaan poliisilaitos oli tosiaan Kymiyhtiön, välirauhan aikana se lopetettiin pikku hiljaa. Isä haki sitten valtion paikkaa Pertunmaalta, oltiin muutama kuukausi siellä. Taas vapautuikin paikka Kuusankoskelta, ja nyt hän pääsi tänne valtion poliisiksi.
  

Juho Hautamäki poliisin virka-asussaan yksityisajokortissa
Juho-isä oli saanut jo opiskeluaikoinaan tuntumaa poliisityön arkeen. Helsingin poliisiopistolaiset joutuivat heti kentälle, ja Juholle tovereineen annettiin tehtävä Lauttasaareen. Toivo muistaa hyvin isän kuvauksen tapahtumista.
   - Lauttasaarihan oli yleinen trokareitten paikka, kuuluisa hämärästä touhustaan. Siellä asui isojen kauppayhtiöiden suuria johtajia ja yksi huoltomies. Kaikki muut olivat viinatrokareita. Poliisiopiskelijat menivät talolle, johon tiedettiin viinalastin saapuneen, koputtivat oveen pistoolinperällä ja väistivät sivuun. Välittömästi tuli kuusi reikää sisäpuolelta oven läpi. Kokelaisiin ei osunut, he mursivat oven ja menivät sisään.
   Isän kertomus ajokortin ajamisesta on myös jäänyt Toivon mieleen. Autokoulun opettaja oli ajoharjoittelun alkaessa pikkuisen humalassa ja humaltui kaiken aikaa lisää.
- Opettaja sammui lopulta, ja isä ajoi ympäri Helsinkiä niin kauan kuin bensaa riitti. Opettaja ihmetteli seuraavana päivänä, että missä ihmeessä olet saanut noin hyvän ajotaidon. Isä oli ajanut kaiken yötä, Topi naureskelee.

Voikkaan poliisilaitos oli Lapinmäen alapäässä. Siinä oli neljä putkaa, poliisien tila, ylikonstaapelin ja apulaisnimismiehen huoneet. Lisäksi talossa oli Hautamäkien asunto.
- Puutalo mutta peltillä vuoratut putkat, joissa pidettiin etupäässä humalaisia. Heitä pidätti myös meidän iso musta schäfer. Kun se näki tiellä humalaisen, se toi hänet putkaan. Koira oli liikkunut isän kanssa ja nähnyt, kun humalaisia otettiin talteen. Kun se näki jonkun tiellä keikahtelevan, se kiskoi tämän housunpuntista kamarille.
   Viisivuotiaana Topi karkasi kouluun, kun kerran pari vuotta vanhemmat kaveritkin menivät sinne. Hän leikki muutaman päivän koulun pihalla, kunnes opettaja huomasi ja kutsui hänet luokkaan opiskelemaan muiden kanssa.
   - Sitä kesti muutaman kuukauden, mutta sitten alkoi sota, ja me lähdimme äidin ja sisarusten kanssa isovanhempien luo Ylistaroon. Noustiin Harjun asemalta junaan ja matkustettiin härkävaunussa. Ensimmäiseen junaan ei mahtunut, se oli jo täynnä Karjalasta tulevia evakkoja. Seuraavassa junassa ei muita vaunuja ollutkaan kuin penkittömiä härkävaunuja. Me päästiin ylimmälle laverille, kun meitä oli monta lasta. Isä oli sodan aikana junapoliisina ja Perkjärvellä vankilanjohtajana. Siellä oli kaksituhatta venäläistä vankia.
   Talvisodan jälkeen odottivat taas poliisintyöt, aluksi Pertunmaalla, sitten Kuusankoskella. Perhe muutti Pilkanpellolle Kymiyhtiön taloon.
Toivo on löytänyt siskonsa Heleena Niinikosken rippikuvan.
   - Melkein kaikki poliisit asuivat yhtiön asunnoissa, vaikka olivat valtion poliiseja. Meillä oli alkuun vain keittiö ja yksi huone. Myöhemmin yläkertaan rakennettiin huone lapsille. Meitä lapsia asui parhaimmillaan kotona yhtä aikaa viisi kuusi. Pihassa oli sikala - joka talossa oli piharakennuksessa puuliiterin vieressä sika, lammas tai kanoja.
   Toivo kertoo, miten taitavasti äiti osasi säästää sian ruoat tähteistä niin että ne eivät pilaantuneet. Perunankuoria tuli paljon, kun iso perhe söi. Hautamäillä oli täällä viljelyksessä muutama aari, ja Pohjanmaalta isovanhempien tilalta tuli lisää perunaa. Syksyllä sika teurastettiin, eikä Hautamäellä komennettu lapsia muualle siksi aikaa. Teurastaja tuli taloon, tai sitten sian päästi päiviltä perheen isä.
- Vierestä katselin, kun teurastaja Kääpä ampui sikaa otsaan. Mitenkä sattuikaan hänen jalkansa olemaan samassa linjassa, ja luoti meni sian pään läpi hänen saappaaseensa ja vei osan isovarpaasta. Hän vain kiersi likaisen nenäliinan varpaan ympärille, veti saappaan takaisin jalkaan ja jatkoi teurastamista. Olin tottunut seuraamaan eläinten teurastusta, kun äitin kotona mummo hoiti lampaitten lahtaamisen. Siellä oli viisisataa kanaa, neljä viisi lehmää ja lampaita.
   Hautamäen perheessä lapsetkin osallistuivat kodin töihin. Topille kuului polttopuiden sahaus ja halkominen.
- Hyvin usein kuuli: vie likaämpäri, tuo vesiämpäri, tuo puita. Äitiä ja isää uskottiin, kuriksi riitti kun näki isän ilmeestä, että nyt ei mennyt kaikki hyvin.
  Hautamäen katras on ollut liikunnallista väkeä lapsesta asti. Toivo hiihti. Joka talvi tuli kilometrejä 600-1000.
- Kun yhtiöllä oli harrastushiihtoja, olin joka talvi voittaja. Nauhan majalle oli mukavin hiihtää. Kovilla pakkasilla pääsi joen yli suoraan Kuusaan puolelle, muulloin kiersin sillan kautta. Nauhaan oli hyvät ladut pitkin metsiä, Toivo sanoo, vaikka siihen aikaan ei latukoneilla vedettykään leveitä baanoja hiihtäjien iloksi.
   Hiihtoharrastus keskeytti koulunkäynnin Pilkan koulussa melkein alkuunsa. Toivo ehti Kuusankoskelle palattuaan käydä kansakoulua siellä laskiaissunnuntaihin asti. Silloin hän kaatui hiihtäessään ja mursi reisiluunsa. Siitä seurasi kahden kuukauden hoitojakso tehtaansairaalassa Tallinmontussa. Kotona hän harjoitteli keppien kanssa kävelyä pari viikkoa.
- Mutta voimat oli poissa, en olisi jaksanut kiivetä keppien varassa Pilkan koululle. Tultiin siihen tulokseen, että parasta lähteä Pohjanmaalle. Olin kymmenvuotias, kun lähdin, vietin siellä neljä vuotta. Meitä oli vissiin liikaa suita ruokapöydässä, Pohjanmaalla taas oli vain mummo, vaari ja vanhempi veljeni. Hän oli jäänyt mummolaan, kun me muut palasimme minun ollessa puolivuotias. Mummoni oli sanonut äidille, että jätä heille edes yksi lapsi, älä vie kaikkia. Veli kasvatettiin siellä, paitsi että hän kävi Kuusankoskella yhtiön ammattikoulussa kahden vuoden opinnot puusepäksi.
Nuori Toivo Hautamäki

Topi muistaa, kuinka hän ikävöi kotiin. Mummolassa hän oli kahden vanhuksen seurassa, naapuriin oli kilometri, kavereita ei ollut lähellä. Talo oli aukean pellon laidalla Kyröjoen äärellä.
  -  Oli sellaisiakin viikkoja keväisin, ettei päässyt kouluun tulvien takia. Meillä oli paatti kytkettynä rapunpieleen. Joka vuosi tehtiin eläinten ulosteista patteri, jonka päälle kaikki eläimet nostettiin, kun navettaan tuli vesi.
   Aikanaan Topi Hautamäki palasi kotiin käymään ammattikoulun. Hän päätyi nelivuotiselle metallilinjalle.
- Kuuluin viilareihin, ja meillä oli loppuvaiheessa myös valimokuukausi. Senkin  homman olen kokeillut, valuraudan valamisen. Kolmannen vuoden jälkeen opettajat lajitteli meidät eri puolelle tehdasta. Minun ryhmäni määrättiin sellun puolelle. Sieltä ura lähti, prässipojasta etenin pikku hiljaa ylöspäin. Aloittaessani 15-vuotiaana sain tehdä yötöitäkin. Oli seitsemän päivän seema: seitsemän aamua, vapaa, seitsemän päivää, vapaa, seitsemän yötä, makuu ja vapaa. Aloitin yövuorolla. Kun menin aamulla kuudelta nukkumaan, äiti herätti illalla yhdeksältä, että pitäisi lähteä töihin. Silloin mietin välillä, että onko tämä elämä tällästä.
   Prässipojalle kuului kuivauskoneen märän pään hoito. Prässit voideltiin, viltit ohjailtiin juoksemaan keskellä. Piti olla tarkkana koko ajan.
- Kuivauskone ei pyörinyt kuitenkaan koko ajan, vain kun oli iso tilaus tai paperikone otti erikoisen paljon tavaraa. Kun kuivauskone seisoi, me oltiin jossain siivoamassa tai korjaamassa. Prässipoikajakson jälkeen olin heittomiehenä joka paikassa kunnes siirryin kakkosvalkaisijaksi. Kun uutta valkaisuosastoa alettiin rakentaa, ykkösvalkaisijat siirtyi sinne, ja meistä kakkosvalkaisijoista tuli ykkösvalkaisijat vanhalle puolelle.
   Tuohon aikaan sellu valkaistiin kloorilla ja hyperkloriitilla. Topi työskenteli klooritehtaalla mutta oli jo siirtynyt sieltä muualle, kun tehdas räjähti. Hän seurasi työkaverinsa kanssa työpaikkansa katolta palon etenemistä. Siinä tiesi varmasti, että liekkien keskeltä ei kukaan selviäisi hengissä. Kolme ihmistä tulipalossa kuolikin, kaikki Toivon tuttuja.

Klooritehdas palon jälkeen. Kuva Kari Palmumaan arkistosta
Klooritehtaalta Hautamäki siirtyi liuottamonhoitajaksi.
- Sinne tuli raaka rikkihappo säiliössä, siihen sekoitettiin kloraatti ja rikkikaasu ja liuotettiin se veteen. Se höyrystyi, höyry otettiin talteen ja sekoitettiin veteen. Sillä valkaistiin.
   Aineet kuulostavat vaarallisilta ja niin ne olivatkin, itse asiassa räjähdysainetta. Topi vähättelee vahinkoja.
- Ainoa vahinko oli kun minulta paloi kaksi kertaa vaatteet päältä. Meillä oli siellä omien vaatteiden päällä niinsanotut maalarin vaatteet, valkoinen takki ja housut. Kun ne syttyi, ei jäänyt kun saumat jäljelle. Meillä oli iso amme vieressä, siihen kerkisi joskus hypätä, kun housunlahkeet syttyi palamaan. Mutta vaatteet paloi niin nopeasti, että se oli yksi suhaus, ja pelkät saumat jäi. Palo syttyi hankauksesta, kun peltitynnyreitä vedettiin lattialla ja siitä tuli kipinää.


Hautamäkeä huolestutti joskus ohikulkijoiden puolesta.
- Rikkihappo pysyy sopivan vahvana rautatynnyrissä, liian vahvana ei. Jos sillan vieressä kulkeva putki alkaa vuotaa, sillalla kulkevat ovat vaarassa. He eivät huomaa, kun rikkihappo suihkuaa. Me koetettiin katsoa rikkihapon sisään ottamisessa sellainen hetki, ettei sillalla olisi liikennettä. Rikkihappo puhallettiin ilmalla sisään ja laimennettiin vasta siellä haponkestävistä tiilistä muuratuissa astioissa.
   Aluksi näytteet liuottimesta lähetettiin laboratorioon. Sinne oli kuitenkin matkaa, joten Hautamäki ehdotti, että mittaus alettaisiin tehdä liuottamossa.
   - Se meni läpi. Sinä aikana, jonka olin liuottamossa töissä, mitattiinkin sitten paikan päällä. Laboratorio jätettin rauhaan. Pysyimme samalla ajan tasalla siitä, minkä vahvuista ainetta on menossa.
   Toivo Hautamäki siirtyi Kuusaanniemeen maaliskuussa 1966. Siellä työturvallisuus oli huomattavasti paremmalla tolalla. Seitsemänkymmenluvun taitteessa Topi oli jo kierrellyt tehdasta niin paljon "reserviläisenä", että hän oli oppinut työt monessa pisteessä.
- Kun aamulla menin portista sisään, en tiennyt vielä, mihinpäin minua tarvittiin, mistä puuttui tekijöitä. Olin esim. kuivauskoneenhoitajana toisessa päässä tai kuorimon etumiehenä alkupisteessä.
   Mielenkiintoinen työkohde oli myös "napanuora", putki joka kulkee joen yli klooritehtaalta Kuusaanniemeen.
- Olen minä sen muutaman kerran kävellyt edestakaisin. Putken sisällä on käytävä, sen ympärillä kulkee kymmeniä putkia. Sielläkin on joskus käytävä tarkastamassa, ettei ole vuodon alkuja. Happilaitteet selkään ja sinne kävelemään. Siellä käytiin yksin. Aluksi oli epämiellyttävää, sitten siihen tottui.
   Putkissa kulki lipeää, hypokloriittia ja klooria. Kulkee siellä tavaraa edelleenkin Kemiran laitokselta sellutehtaalle, Hautamäki sanoo.

"Napanuora"
Hautamäki on tehnyt kovasti töitä elämässään. Vuonna 1958 hän meni naimisiin, ja perheeseen syntyi kaksi tyttöä 60-luvun alussa. Silloin Hautamäet muuttivat Kymintehtaan lastentaloon, nykyisinkin päiväkotina toimivaan "seimeen". Toivo oli Kymin sellulla töissä ja toimi samaan aikaan lastentalon talonmiehenä vaimonsa Kyllikin kanssa kaikkiaan 14 vuotta.
   - Kun tytöt tuli koulusta, he meni pukemaan tarhasta lähteviä lapsia. He tiesi lasten vaatteet paremmin kuin hoitajat. Hoitajat sanoivat, että tytöistä oli suurempi apu kuin harjoittelijoista.
   Nuorin seimeen tullut oli kuusiviikkoinen. Topi muistaa hyvin tämän Ehrukaisen tytön.
   - Kun olin ulkona lumitöissä ja tyttö oli jo isojen puolella, hän juoksi usein ja otti minua reidestä kiinni. Olin vähän kun sijaisisä siellä.
   Lastentarhan isoimmat työt olivat lumityöt ja lämmitys.
   - Kuuden ensimmäisen vuoden aikana joka syksy tuli venäläisessä vaunussa 45 tonnia antrasiittia, kivihiiltä. Puolet ajettiin sisään, puolet minä lapioin ulos kasaan ja sieltä vähitellen sisään uuniin heitettäväksi. Viimeisinä vuosina talossa oli öljylämmitys, se oli suuri helpotus. Lumitöissä meni talvisin useampi tunti. Kun yövuoro loppui tehtaalla kuudelta, pääsin nukkumaan kymmenen maissa lumitöiden jälkeen.
 
Kymiyhtiö jäi, kun Helsinki kutsui

Syksyllä 1972 Toivo Hautamäki lähti yhtiöltä. Häntä kysyttiin töihin Helsinkiin kiinteistöalalle, mutta yhtiön työpaikalla oli myös ilmapiiri, joka työnsi miestä pois. Hän piti Kymiyhtiötä hienona työpaikkana, mutta työtehtävien jatkuva muuttuminen ei oikein innostanut. Sitten kuivauskoneenhoitajat yrittivät saada palkankorotusta työtaistelun avulla.
   - He toimivat keskenään, sopivat tietyn päivän, jolloin kukaan ei tule ylitöihin. Jotkut olivat sairaslomalla. Minulle soitettiin kymmeneltä sunnuntaina, että tule kahdeksi töihin. Sanoin etten mielelläni tule, koska olen menossa yölöysiin. Lähdin isän ja äitin luo käymään, ja jostain syystä tehtaalta soitettiin isälleni ja etsittiin minua taas töihin. Isä sanoi, että on se täällä, kyllä se joutaa töihin. Pakkohan minun oli mennä. Vasta tehtaalla minulle selvisi, että tehdas olisi jäänyt ilman koneenhoitajaa, ellen olisi mennyt. Minua pidettiin kuin rikollisena kun tulinkin töihin, petin heidän mielestään porukat. Kosto tuli myöhemmin mm. niin, että kone rupesi risaamaan, kun tein sen äärellä töitä. Kuivauskoneen massa katkaistiin, massat meni koneen alle, ei muuta kuin uusi satsi alulle. Kun sain selville, kuka näitä temppuja teki, päätin että antaa olla, minä lähden.

Perhe muutti siis Helsinkiin, mutta päätös muuttamisesta tehtiin harkiten. Toivo kävi vaimonsa kanssa Lauttasaaressa tarkistamassa, että tyttärillä oli pääsy kouluihin. Kun rehtorit toivottivat nämä tervetulleiksi, muuttopäätös oli selvä. Helsingissä Topista tuli kiinteistönhoitaja. Hän sai vastuulleen kerrostaloja ja rivitaloja; rivitaloille hän toimi talonmiehenä. Kuusisaaren kiinteistöissä asui yhteiskunnan johtoporrasta: Kekkosen henkilääkäri, tuomareita, Helkaman rouva, Nesteen johtaja Hietarinta, SYP:n pääjohtaja. Toivo muistelee heitä lämpimästi. Kerrankin hän oli koko päivän tehnyt lumitöitä ja alkoi jo olla kylmissään.
   - Haarlan rouva toi yllättäen minulle konjakkipullon. Ai kun kivasti se lämmitti haalarin taskussa. Haarla itse kertoi olleensa nuorena poikana harjoittelijana Kymin sellulla  keittimellä. Hyvin tunsi paikat, meillä oli paljon yhteistä. Kuusisaaressa oli hyvin ystävällistä väkeä.
   Kymin ammattikoulun opeilla oli käyttöä Kuusisaaressakin. Huoltotöissä joutui joskus hitsaamaan, ja se kävi Toivolta helposti.
   - Peltikaton reikä saatiin paikattua heti eikä viidestoista päivä, kun asukas ilmoitti, että katto vuotaa.
   Hautamäet itse asuivat Lauttasaaressa, ja sielläkin oli mielenkiintoisia naapureita: Spede Pasanen, Markku Alén, tuomareita ja lääkäreitä. Hyvät naapurit vaativat Topia joskus myös pelaamaan kanssaan tennistä, eikä silloin piitattu siitä, että kello oli kymmenen illalla. Topi on ollut myös ralliautoilussa mukana huoltomiehenä ja muistelee pitkiä ajomatkoja. Rovaniemeltä matka taittui kotiin Helsinkiin yhdellä rupeamalla, ei siinä kuunneltu vaimon ohjeita yöpymisestä Jyväskylässä.
  Kyllikki joutui sairastuttuaan lopettamaan talonmiehen työt miehensä rinnalla. Toivokin vaihtoi työnantajaa ja oli uudessa työpaikassaan kiinteistönhoitajana 15 vuotta. Vuonna 1999 hän jäi eläkkeelle kokopäivätyöstään. Työnteko ei kuitenkaan päättynyt. Hän jatkoi valvojana Mellunmäkeen rakennetussa väestösuojassa, joka oli parkkihallina. Tehtävä oli alkanut jo muun työn ohella ennen eläkeikää.
   - Ajattelin eläkkeelle siirtyessäni pitää homman ikään kuin pehmeänä laskuna, etten putoa suoraan toimettomuuteen. Kolme neljä tuntia päivässä vastasin siitä että valaistus, lämmitys, ilmastointi ja siivous toimii. Lisäksi otin kontolleni vuokrasopimukset, ettei ihmisten tarvinnut mennä konttorille hakemaan pysäköintilupia ja sopimuskaavakkeita. Tein töitä 83-vuotiaaksi. Nyt olen ollut kaksi vuotta eläkkeellä. Ei ole ollut yhtään päivää, että olisin ihmetellyt mitä tekisin. Aina on jotain.

Kerran viikossa Topi käy keilaamassa entisten työkavereiden kanssa.
   - Vaatii taktista silmää, ettei mene voittamaan tiettyjä henkilöitä. Minun psyyke kestää häviämisen, elämä on koulinut.
   Niinikosket houkuttelevat Topia jäämään yöksi, onhan takana jo ajo Helsingistä ja luokkakokous, ja vielä haastattelukin. Ei puhettakaan.
   Vaikuttaako Kuusankoski samalta kuin nuorena?
   - Tämä on muuttunut hirveästi, tästä on tullut vihreä kaupunki. Puuta ja pensasta on joka puolella, ei ole enää aukeaa. Lapsena asuttiin talossa, jossa oli peltoa kahden puolen. Nyt on pusikkoa kaikkialla,  vanhojen asuinalueidenkin paikalla.
   Lapsuusmaisemat kiinnostavat edelleen.Topi on ennen luokkakokousta ajellut tuttuja teitä Kolarinmäellä ja seuraa paikkakunnan menoa säännöllisesti.
   - Netistä katselen viikottain kuvia Kuusaasta, kun en nykyään oikein pääse täällä kävelemään.

Teksti ja uudet kuvat: Eijaleena Martikainen   

torstai 20. kesäkuuta 2019

Eilan ja Pentin häät, juhannus 1947

Eilan vaiheita ja Penan viestejä -tarinoiden päähenkilöiden häitä ennakoitiin jo heidän kalenterimerkinnöissään ja kirjeissään. Kumpikin odotti niitä innoissaan.  Ne pidettiin juhannuksen alla sunnuntaina. Siihen aikaan juhannusaatto oli aina 24.6. ja juhannuspäivä 25.6.







Tätä ennen oli tietysti lähetetty hääkutsut,








                   






    
  otettu kuulutukset ja













anottu viranomaisilta lupa huvitilaisuuden järjestämiseen.












Häihin kutsuttiin 500, paikalle saapui 700 henkeä. Kuokkavieraat olivat silloin ja pitkään sen jälkeen tavallinen ilmiö tämänkin seudun häissä.


Kaasoista ei Eilan leikekirjassa puhuta mitään, mahtoiko olla muotiakaan siihen aikaan. Sulhasen tukena oli Eilan siskon kihlattu Olli Luostarinen, kuvassa oikealla ylhäällä. Kirkolta hääväki käveli Aronpellon poikki seuratalolle. Morsiuspari lähti ilmeisesti morsiustyttöjen kanssa suoraan hääkuvaa otattamaan Kouvolaan. Auto oli sammunut Ahlmanintiellä, ja kuvausreissusta oli tullut toivottua pitempi. Häävieraat kuitenkin jaksoivat odotella seuratalolla, olihan luvassa tanssia ja hyvät tarjoilut. Tuohon aikaan saatiin varmasti jostain jo oikeaa kahviakin. Ja juuri näissä häissä kuultiin lausahdus "syyää myä vanhat näit pehmosii", kun täti leikkasi täytekakkua vaakasuoraan.












Morsiustyttöinä olivat Eilan hyvän ystävän Eilan Helénin tyttäret Maisa ja Helena.























Häämatka suuntautui viikon päästä Helsinkiin suurkisoihin. Huom. yo-lakki Penan päässä.












Pentti pääsi töihin Kymiyhtiöön opiskeltuaan vielä vuoden häiden jälkeen Tampereen teknillisessä opistossa. Eilakin oli yhtiön konttoreissa töissä mutta jäi kotirouvaksi, kun Pentti toivoi. Nuoripari asui ensin Eilan kotitalossa Mäyrämäen laella. Sinne oli vintille rakennettu heille oma huone. Parin vuoden kuluttua he saivat yhtiön asunnon Kinnaksesta, ja vuonna 1952 he pääsivät muuttamaan ensimmäisen lapsensa kanssa Puistomaalle. Siellä perheeseen syntyi toinenkin tyttö.

Puistomaalta perhe muutti Kuusaan ensimmäisiin elementtitaloihin Ekholmintielle. 60-luvulla alettiin rakentaa Melkunmäkeä, ja sinne Niemisetkin rakensivat omakotitalon Pentin piirustusten mukaan.

Pentti otti harrastuksekseen palokuntatoiminnan, ja ennen pitkää hänestä tuli tehdaspalokunnan päällikkö ja sitä kautta kaupunginpalopäällikkö. Yhtiöllä hän työskenteli piirustuskonttorissa ja rakennusosastolla mutta sai sitten tehtäväkseen suojeluorganisaation laatimisen kloorivaarojen varalta, ja tehtävänimike muuttui suojelupäälliköksi. Viimeiset työvuotensa Pentti oli kaupunginpalopäällikkönä kaupungin palkkalistoilla.

Eila harrasti kuorolaulua Kaiussa sen minkä lapsilta ja kodinhoidolta ehti - Pentti viihtyi samoissa porukoissa ja jonkun vuoden myös kuoron tenorien rivissä. Kun SPR:n ystäväpalvelu alkoi Kuusankoskella, Eila oli mukana järjestäytymisessä ja aktiivisena spr:läisenä elämänsä loppuun saakka. Eila kuoli vuonna 1994, Pentti 2009.

Meidän lasten silmin perhe-elämä oli kivaa kuusaalaista meininkiä. Äiti ja isä tulivat hyvin toimeen keskenään. Isä oli hauska seuramies mutta jämti työelämässä. Äiti oli lempeä ja muut huomioon ottava taiteilijasielu. Heillä riitti ystäviä, ja näiden kanssa vietettiin paljon aikaa. Siinä ympäristössä meidän lasten oli helppo kasvaa, meitä ei vaivattu hankaluuksilla, joita kaikkien elämään vääjäämättä tulee. Kotoa on jäänyt iloiset, valoisat muistot.

Toivottavasti tämän kesän hääparit saavat yhtä hyvän elämän kuin omat vanhempamme Eila ja Pentti Nieminen.

                                                   Hyvää juhannusta!

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Puutarhakertomus 6. Näyttely osoitti puutarhojen hyödyn

Kymiyhtiön ensimmäisen puutarhurin Matti Sihvosen päiväkirja/raportti työnantajalle vuodelta 1922 päättyy. Puutarhurin alkutaival yhtiöläisten puutarhoissa ja yhtiön kauppapuutarhassa oli rankka, pihoja piti laittaa kuntoon joka puolella paikkakuntaa samaan aikaan. Ajan myötä puutarhurin vastuulle sysättiin myös yhtiön maatilan peltotyöt. Nämä ovat viimeiset rivit Matti Sihvosen  puutarhakertomuksesta, raportista työnantajalleen Kymiyhtiölle 15.12.1922. Lisää aiheesta voi lukea kotiseutujulkaisu Vellikupista 9/2010.

Keskuspuutarha. Kuva kirjasta Kymiyhtiön sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen toiminta/Julius Polin
    "Kun 2 vuotta sitten puutarhatyöt pantiin alulle, kehoitettiin allekirjoittanutta laatimaan suunnitelmia tulevasta taimistopuutarhasta sekä siihen tarvittavista rakennuksista ja muista tarpeista. Näihin rakennussuunnitelmiin kuului 2 puutarhurin ja 1 kalustonhoitajan asuntoa sekä 4 pientä huonetta päiväharjoittelijoita varten, sekä lisäksi välttämättömät työskentely-, kalusto-, varasto- ja kasvihuoneet. Sikäli kun silloin ymmärsin pidettiin nämä rakennukset tarpeellisina ja luvattiin ensi tilassa rakentaa. Paitsi allekirjoittaneen asuntoa, jota näinä päivinä on alettu rakentaa, ei mitään muita ole tehty, vaan on kasvihuoneet ja säilytyspaikat korvattu väliaikaisilla laitoksilla. Kun puutarhatyöt ovat ikään kuin olosuhteiden pakosta paisuneet laajemmiksi, kuin miksi alussa lienee ajateltu, olisi varmaankin suunniteltujen rakennusten aikaisempi valmistuminen poistanut monta alkuvaikeutta. Niinpä minun aikani olisi tullut monin verroin paremmin käytetyksi, jos asuntoni olisi ollut työmaani keskellä. Sillä samalla kun olisin voinut tehokkaasti ohjata ja valvoa töiden kulkua, samalla olisin voinut huolellisemmin suunnitella ja valmistella niitä monilukuisia tehtäviä, joita tämä toimi runsaasti tarjoo. Lavojen ja kasvihuoneiden kunnollinen hoito vaatii ehdottomasti, että edes joku hoitajista asuisi mahdollisimman lähellä. Kaluston hoitajaksi ei ole ketään saatu vakinaisesti, kun ei ole ollut asuntoa. Kun jokaiselle työaseelle ei tilanpuutteen vuoksi voida järjestää omaa paikkaansa, joka on kaiken järjestyksen välttämätön ehto, tottuu työväkin huonoon järjestykseen.  Kun ei voida osoittaa vakinaista ruokailupaikkaa niille työläisille, jotka nauttivat ruokansa puutarhassa, ilmestyy ruuanjätteitä, eväspapereita ja muuta roskaa sopimattomiin paikkoihin. Epärehellisillä aineksilla on myöskin silloin tilaisuus harjoittaa vilpillisyyttä. Sellainen puutarha, jossa ei asu ketään, on aivan turvaton varkauksia ja muuta ilkivaltaa vastaan, jota täälläkin on saatu kokea. Näin suuressa puutarhassa esiintyy suuri joukko erilaisia pikkutehtäviä ja korjauksia, joita varten pitää olla sopiva työskentelypaikka, ett'ei tarvitse verstaita pikkutöillä vaivata. Tämän puutteen on toistaiseksi poistanut Seuratalon kellari. Mutta jos tätä taloa ruvetaan piakkoin rakentamaan, niin on luultavaa, että tämäkin työhuone vallataan rakennusväen ruokailu- ja oleskeluhuoneeksi ja silloin on tämä tärkeä työskentelypaikka poissa. Jo nämä muutamat viittaukset vakuuttavasti osoittavat, että taimistopuutarhaan suunnitellut asuinrakennukset ja muut tarvehuoneet voisivat suuresti helpottaa työskentelyä puutarhaviljelyksen alalla. Myöskin olisi suotavaa, että edes muutamia puutarhassa työskenteleviä saataisiin yhtiön entisiin asuntoihin. On luonnollista, että ne osastot, jotka yhtiölle tuottavat suoranaisia tuloja, joutuvat myöskin asuntopolitiikassa toisten edelle. Puutarhatehtävät ovat alun pitäen järjestetty sellaiselle hyväntekeväisyys-pohjalle, joista ei voi tulla tuloja, mutta puutarhojen tuottama välillinen hyöty on ehkä muutamissa tapauksissa arvokkaampi kuin raha, siitä Kuusankosken ensimmäinen puutarhanäyttely antoi jo oivallisen näytteen.

Puutarhanäyttely seuratalossa. Kuva kirjasta Kymiyhtiön sivistyksellinen ja yhteiskunnallinen toiminta/Julius Polin
 12. Edellisistä yhteenvetoa.

   Näinä 2 vuonna, viime marraskuun alkuun saakka, on käytetty lannoitusaineita ja erilaisia maalajeja seuraavat määrät:
   Lantaa                                noin    6.700   krm.
   Suomutaa                             "       8.100     "
   Lastumurskaa                      "       4.500     "
   Ruokamultaa                       "      46.000    "
   Hiekkaa, soraa ja savea      "       75.000    "
                                           ______________
                            Yhteensä           146.300 krm.

Puutarhoja, joissa on enemmän tai vähemmän työskennelty, on yhteensä 390 eri omistajan.
   Edellisten ja yleisten puutarhojen pinta-ala on yhteensä noin 23 ha.
   Salaojia valmistettu puutarhoihin ja pelloille noin 16.000 m.
   Samoin avo-ojia noin 12.000 m.
   Erilaisten puiden ja pensaiden taimia on istutettu yhteensä noin 45.000 kpl.

13. Tärkeimmät uudet tehtävät.

   Paitsi suuri joukko keskeneräisiä pikkutehtäviä olisi tulevana vuonna pantava alulle seuraavat suuremmat työt:
   Naukujassa uusia puutarhoja        30   perheelle.
   Kuu. puolella Puistokadulla           18      "
     "           "       muualla                     8     "
   Ky. Pilkankoululla                          10     "
    " puolella muualla                          9      "
   Voikkaalla 40                                 40     "
                                          _________________                           
                            Yhteensä             115  perheelle.

   Sekä lisäksi Voikkaalla sähköinsinöörin rakennuksen, konttorin, palokunnantalon, urheilukentän ja Pien-Mattilan koulun ympäristöjen järjestäminen, Pilkanmäen koulun ympäristön tasaaminen ja oppilaskasvitarhan perustaminen.
   Kuusankosken sairaalan ja kansakoulun ympäristöjen järjestäminen.
   Aronpellon siirtolakasvitarhan laajentaminen Pilkanpellolta vähenevien palstojen tilalle.
   Pappilan puutarhan valmistaminen.
   Varattujen ruokamultien ja kompostien lisäksi tarvittaisiin näiden puutarhojen tarpeiksi noin 3.000 krm suomutaa ja 1.500 krm lantaa.

14. Toivomuksia.

   Edellä kosketeltujen asioiden johdosta pyydän alempana viitata niihin kohtiin, jotka mahdollisesti antavat aihetta käytännöllisiin toimenpiteisiin:
   1. Että taimistopuutarhan alueelle suunniteltujen rakennustonttien muodostamista joudutettaisiin, jotta tästä aiheutuvat istutussiirrot y.m. puutarhaa koskevat muutokset voitaisiin tehdä sopivana vuodenaikana.
   2. Että taimistopuutarhaan suunniteltuja rakennuksia alettaisiin mahdollisimman pian rakentaa.
   3. Jotta allekirjoittanut voisi paremmin huolehtia puutarhatehtävistä, pyydän saada vapautta peltojen huolehtimisesta, ainakin siksi kunnes puutarha- ja peltotyöväelle ruvetaan saamaan asuntoja.

   4. Että puutarhatarpeisiin tänä vuonna vedätettäisiin suomutaa 3.000 kuormaa.
       Samoin siirtolakasvitarhoihin                                                      500 kuormaa
            "       peltoviljelyksiin                                                             5.000      "    
                                                                                                  ________________
                                                                     Yhteensä                     8.500 kuormaa.

                                         Kuusankoskella, 15. p. joulukuuta 1922
                                                    Matti Sihvonen"                                                                                                                                     

torstai 6. kesäkuuta 2019

Puutarhakertomus 5. Puutarhuri turhautuu työväen laiskuuteen.

Kymiyhtiön ensimmäisen puutarhurin Matti Sihvosen päiväkirja/raportti työnantajalle vuodelta 1922 jatkuu. Puutarhurin alkutaival yhtiöläisten puutarhoissa ja yhtiön kauppapuutarhassa oli rankka, pihoja piti laittaa kuntoon joka puolella paikkakuntaa samaan aikaan. Ajan myötä puutarhurin vastuulle sysättiin myös yhtiön maatilan peltotyöt. Lisää aiheesta voi lukea kotiseutujulkaisu Vellikupista 9/2010.


Kuva 30-luvun loppupuolelta. Oikealla alhaalla taimipuutarha, oikealla yläreunassa saha.
Matti Sihvonen:

"9. Ammattikoulun tyttöjen puutarhanhoidon opetus ja kansakoulupuutarhat.

   Tänä vuonna annettiin ensi kerran opetusta puutarhanhoidossa myöskin ammattikoulun tytöille. Tietopuolinen opetus rajoittui 12 t., mutta käytännöllisissä töissä oli parikymmentä tyttöä kolmisen kuukautta. Se velttous ja välinpitämättömyys, jota havaitaan paikkakunnan aikuisten työskentelyssä, on myöskin silmiinpistävää  näiden tyttöjen toimissa. Joukossa on paljon poikkeuksiakin ja varmaa myöskin on, että elämän varrella vielä sekin siemen löytää suotuisan maaperän, joka nyt näyttää lankeavan ohdakkeihin ja kivikkoon.
   Kun kansakoulunopettajat mielellään nauttivat vapaasti kesälomansa, käy helposti niin, ett'eivät he ennätä riittävästi seurata kansakoululaisten puutarhatöitä. Jotteivät oppilaat jäisi valvontaa ja ohjausta vaille, oli kuluneena kesänä 1 naispuutarhuri säännöllisesti mukana oppilaspuutarhassa työskenneltäessä.
  
10. Kauppakysymys.
   Tehtaiden kauppatoreilla myydään nykyisin suurien summien edestä m.m. erilaisia puutarhatuotteita ja siemeniä. Torikaupassa ovat keittiökasvit sekalaista tavaraa ja varsinkin talven aikana kalliita. Siemenet eivät juuri ollenkaan täytä nykyisen siemenlain vaatimuksia, mutta silti on niiden hinnat suhteellisesti korkeat.
   Taimistopuutarhassa ei toistaiseksi ole ollut säännöllistä myyntiä. Molempina kesinä on taimipalstojen täytteenä viljelty jonkun verran keittiökasveja, joita syyskesällä myytiin etupäässä konttorihenkilökunnalle, kansankeittiöön ja Aholaan laskuun sekä pienempiä määriä suurelle yleisölle käteismaksulla. Kysyntää puutarhatuotteille tuntuisi olevan runsaasti ja paikkakunnalle olisi varmasti suureksi hyödyksi, jos talvellakin voitaisiin tarjota tärkeimpiä keittiökasveja kohtuullisilla hinnoilla.
    Lähivuosina tulee harkittavaksi, mitä nykyisillä laajoilla perunapelloilla viljellään. Sillä nykyisessä laajuudessaan ei jäykällä savimaalla voida jatkuvasti perunoita kasvattaa, vaan tulee huono sato, koska peruna on hiekkamaan kasvi ja kaikessa tapauksessa vaatii myöskin vuoroviljelystä. Ehkä perunain hinnat lähivuosina myöskin sikäli vakiintunee, että kunnollisia perunoita saadaan entistä halvemmalla, joten kotoiset perunamaat supistuvat kesäperunan kasvattamiseen. Tällöin on ratkaistava kasvatetaanko pelloilla puutarhakasveja tai varsinaisia peltokasveja. Heinälle on aikomus jo ensi kesänä kylvää sen verran, että hevosilla olisi edes pyhien ajaksi jaloittelupaikka, ett'ei niiden aina tarvitsisi seistä kovalla tallin permannolla.
   Jos tahdottaisiin seurata monien muiden tehtaiden esimerkkejä puutarhatuotteiden kauppakysymyksessä, olisi keittiökasvien ohella kasvatettava myöskin kukkia, joilla niinikään tuntuu täällä olevan hyvä menekki. Mutta niitä varten tarvittaisiin kasvihuoneita. Myöskin, jos kauppaa suuremmassa määrässä kehitettäisiin, olisi rakennettava erikoinen myymälä kellareineen, josta ostava yleisö saisi tavaransa eikä olisi tilaisuudessa kuluttamaan tarpeettomasti puutarhassa työskentelijäin aikaa.

11. Työväki ja asuntovaikeudet.
   Kun näin suurelle tehdasseudulle siirtyy uutta väkeä työansioille, tulevat monet siinä ajatuksessa, että ainakin toistaiseksi tuosta raskaasta ja likaisesta maatyöstä pääsee rauhaan. Kun työnhakutoimistosta kehoitetaan muutamia menemään puutarhatöihin, kyselevät he heti puutarhaan saavuttuaan: "mitä täällä tehdään ja paljonko maksetaan palkkaa?" Kun vastauksessa huomautetaan, että puutarhassa esiintyy hyvin monia eri tehtäviä, joita ei voida valikoida, että palkan suuruus riippuu ahkeruudesta ja työkyvystä ja että täsmällisyyttä puhalluksiin nähden vaaditaan, eivät useimmat tule ollenkaan puutarhatöihin. Jos taas töihin tulleita muistutetaan epätäsmällisyydestä, laiskuudesta tai jostain muusta epäkohdasta sanovat he hyvin usein: "minä menen parempiin töihin." Ja he siirtyvät sisätöihin sahalla tai muihin tehtaan töihin. Tällaista sattuu etupäässä paikkakunnan vakinaisen väestön keskuudessa, jotka erikoisesti valikoivat töitä ja vain muun työn puutteessa ryhtyvät maanviljelystöihin. Niinpä kuluneen syksyn sadeilmoilla poistui perunamaalta kesken kaivamisen noin 20 henkeä, joten meidän  perunoille uhkasi käydä niinkuin monin paikoin maassamme tänä syksynä on käynyt, että perunat ovat jääneet talveksi maahan. Tosin on maaseudulta tulleissa vielä sellaisiakin, jotka tekevät mielellään maatöitä, mutta kun puutarhaosastolla ei ole antaa asuntoja, siirtyvät hekin ensi tilassa niille osastoille, joilla on huoneita, tai muuttavat paikkakunnalta pois. Kaikilla työmailla pitäisi olla jonkunmoinen kantajoukko, joka osapuilleen tuntee tehtävien laadun ja työpaikat ja joiden mukana tilapäisen lisäväen aikakin tulee paremmin käytetyksi. Puutarhatyönkin kunnollinen menestyminen vaatii paitsi ahkeraa ja täsmällistä väkeä, myöskin melkoisesti ammattitaitoista väkeä, sillä jo kunnolliseen maankääntöön tarvitaan huolellisuutta ja tottumusta, puhumattakaan tasoitus-, kylvö-, istutus-, ynnä monista muista tärkeimmistä tehtävistä. Kun työväki alituisesti muuttuu, ei voi tulla kysymykseenkään minkäänlainen ammattitaito ja kun useimmat pysyvät näissä toimissa vain siksi kunnes pääsevät muihin töihin, ei heillä ole vähintäkään halua ahkeroida, vielä vähemmän mitään oppia. Siksipä ei ole ollenkaan ihme, että sangen usein saa kuulla karvaita huomautuksia puutarhaväen laiskuudesta ja huolimattomuudesta. Kun on suoritettavana epäilemättä Suomen suurimmat puutarhatyöt tällaisen työväen kanssa, tuntuu joskus kiireisimpinä hetkinä äärettömän tuskalliselta ja on kuin olisi tulipalossa, jossa ei ole sammutusvälineitä."

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Puutarhakertomus 4. Hevoset eivät jaksa, työväkeä ei huvita

Kymiyhtiön ensimmäisen puutarhurin Matti Sihvosen päiväkirja/raportti työnantajalle vuodelta 1922 jatkuu. Puutarhurin alkutaival yhtiöläisten puutarhoissa ja yhtiön kauppapuutarhassa oli rankka, pihoja piti laittaa kuntoon joka puolella paikkakuntaa samaan aikaan. Lisää aiheesta voi lukea kotiseutujulkaisu Vellikupista 9/2010.

Etualalla vasemmalla Kymiyhtiön puutarha
 Matti Sihvonen:
"6. Siirtolapuutarhat.

   Aarin suuruiset kasvitarhapalstat, joita siirtolakasvitarhoiksi sanotaan, ovat erityisen naispuutarhurin, neiti Kaukosen hoidossa. Kumminkin näiden alueiden tarpeellinen laajentaminen, maanlaadun parantaminen, lannoittaminen ja osittain ojitus, on ollut allekirjoittaneen huolena. Kun näiden palstojen pinta-ala on noin 4 ha, tarvitaan niidenkin kunnossapitoon melkoiset määrät parannus- ja lannoitusaineita, ensi vuotta varten esim. noin 500 kuormaa mutaa ja 150 kuormaa lantaa.
 
7. Peltoviljelykset.

   Kymin ja Kuusankosken tehtaiden läheisyydessä, etupäässä Voikkaan rautatien ja Kymijoen välisellä alueella, on peltoja noin 30 ha, jotka olivat v. 1920 syksyyn saakka Eerolan kartanon viljelyksien yhteydessä. Kun seuraavana keväänä piti alkaa peltotyöt, ei kellään tuntunut olevan riittävästi aikaa niiden suorittamiseen. Allekirjoittaneelle ei pelloista huolehtiminen ollenkaan kuulunut ja alotettavat laajat puutarhatyöt vaaativat kaiken huomion. Mutta kun kiireelliset kevätmuokkaukset uhkasivat myöhästyä, suostuin peltotöistäkin huolehtimaan toivossa, että kiireellisimpinä työaikoina saan apua muilta osastoilta. Tämä toivo on kumminkin suurimmaksi osaksi pettänyt, sillä apua tarvittaessa valittavat kaikki omia kiireitään. Siksipä onkin verrattain suuritöiset peltotyöt täytynyt suorittaa yksinomaan puutarhaan kuuluvilla hevosilla ja työväellä.  Kun sekä kevät- että syyskiireet ovat samoihin aikoihin pelloilla ja puutarhoissa, ei tilapäisen väen avulla voida rinnan kunnollisesti molempia laajoja töitä suorittaa, vaan on peltokiireiden ajaksi täytynyt puutarhatöitä huomattavasti hidastuttaa ja kun asianomaiset eivät tunne näitä vaikeuksia, voidaan puutarhatöiden viivytys laskea puutarhurin saamattomuuden syyksi. Vallankin kuluneen kesän alituiset sateet vaikeuttivat suuresti muokkaustöitä ja liejuisen noin 5 ha suuruisen perunamaan kaivaminen oli niin suuritöistä, että melkein kaikki puutarhatyöt piti keskeyttää 3 viikon ajaksi.
   On erikoisesti huomattava, että nykyisin kun pellot ovat kokonaan perunaviljelyksillä, on maa kauttaaltaan sekä syksyllä että keväällä muokattava ja vastaa nämä muokkautyöt sekä syksyllä että keväällä sellaisen maatilan peltotöitä, jonka viljelysala on  noin 150 ha. Vuoroviljelykseen järjestetyn maatilan pellot ovat suurimmaksi osaksi heinällä, osaksi kesannolla ja rukiilla, joten vain pieni osa tulee kevät- ja syykiireiden aikana muokattavaksi. Muokkaustöitä pelloillamme hidastuttaa sekin, että niiden maanlaatu on sitkeätä savea ja ruokamultakerros on yleensä ohutta ja ojat tukossa, joten heikkovoimaiset päiväläishevoset eivät jaksa kunnollisesti vetää auraa ja äestä. Noin 800-900 perunapalstan mittaaminen, numeroiminen ja kylvöaikojen järjestäminen vaatii myöskin siinä määrin täsmällistä huolehtimista, että allekirjoittaneen aika jakautuu liian monen tehtävän kesken niin rikkinäiseksi, ett'ei mikään tule kunnollisesti hoidetuksi. Siksi pyytäisin, että minut vapautetaan kokonaan peltohuolista, joten ennättäisin entistä enemmän suunnitella ja valmistella varsinaisia tehtäviäni. Silloin ei myöskään puutarhaosastolla tarvita niin suuria työläisjoukkoja kuin nykyisin, sillä paitsi mainittuja muokkaustöitä, on pelloilla suoritettu seuraavia tehtäviä:
      4 ha ala salaojitettu, josta saatu viljelyspinta-alaa lisää noin 70 aaria;
      noin 15 ha lannoitettu ja parannettu välttävään kuntoon;
      Saksanaholla muokattu, lannoitettu ja parannettu 2 ha mahoksi jäänyttä peltoa;
      suurin osa avo-ojista avattu viime syksynä oja-auralla.
   Suomutaa tarvittaisiin tänä talvena pelloille noin 5.000 kuormaa ja 1.500 kuormaa lantaa.

8. Muita tehtäviä.

   Edellisten lisäksi on puutarhaväen huolettavana ollut seuraavia tehtäviä:
   Pappilan pellot ovat myöskin yhtiön työvoimalla muokattu ja osittain viljelty. Pahinta on vain ollut se, että virkatalolautakuntaa ei ole kertaakaan saatu täysilukuisena koolle, joten viljelysuunnitelmien teko on tuottanut vaikeuksia. Nyt kun kirkkoherra on jo vakinainen, poistuu tämä vaikeus ja kirkkoherra itse huolehtinee kohdakkoin pelloistaan. - Puutarhan perustamisetähtävät on pantu alulle, mutta valmistustyöt siirtyvät kevääseen.
   Hyvin paljon on puutarhaväen aikaa täytynyt käyttää sellaisten ojien, viemärien ja teiden korjaamiseen tai valmistamiseen, jotka eivät suorastaan kuulu puutarhoihin, mutta ovat siksi läheisessä yhteydessä niiden kanssa, että ne ovat samalla pantava kuntoon, muutoin puutarhojenkin tuottama vaikutus ja hyöty jäisi puolinaiseksi.
   Huomattavasti hidastuttaa puutarhatöitä uusien ja korjattujen rakennusten ympärille jääneet kaikenlaiset rakennusjätteet, joita ei ole aikanaan ennätetty raivata, samoin myöskin tasaustyöt. Kun tavallisesti asukkailla on tavaton kiire saada puutarhansa kuntoon, täytyy puutarhaväen suorittaa näitä raivaus- ja tasaustöitä. On kyllä samantekevä, kuka nämä työt suorittaa, mutta kun puutarhaväellä varsinkin syksyn kevään on jo muutenkin kiire, täytyy varsinainen työ tehdä hutiloimalla.
   Keskussikalaan ruuanjätteiden keräyksen järjestäminen, vihantarehun kasvattaminen ja lannan korjuu ovat myöskin vaatineet oman aikansa. Olisi erittäin suotavaa, että sikalan hoitosuunnitelma piakkoin valmistuisi ja että asiain hoito keskittyisi yksiin käsiin.
   Yksi kaikkein tärkeimpiä ja mieluisampia tehtäviä on persoonallinen neuvontatyö. Mutta siihenkään ei saa riittävästi aikaa. Tosin silloin tällöin suurimmassakin kiireessä täytyy pistäytyä puutarhaviljelykseen innostuneen puutarhaan ohjeita antamaan, mutta ainoastaan murto-osa tulee täten tyydytetyksi. Jo tällainen neuvontatyö vaatisi kesäisin 1 sopivan henkilön ajan. Kaikki neuvot ja ohjeet on annettu maksuttomasti."
 
  

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Puutarhakertomus 3. Asukkaat harjoittavat anastuspolitiikkaa

Kymiyhtiön ensimmäisen puutarhurin Matti Sihvosen päiväkirja/raportti työnantajalle vuodelta 1922 jatkuu. Puutarhurin alkutaival yhtiöläisten puutarhoissa ja yhtiön kauppapuutarhassa oli rankka, pihoja piti laittaa kuntoon joka puolella paikkakuntaa samaan aikaan. Lisää aiheesta voi lukea kotiseutujulkaisu Vellikupista 9/2010.

Kymiyhtiön tehdasaluetta: Klubi ja pääkonttori
Matti Sihvonen:

"4. Yleiset puutarhat.

Tehdasalueen asemakarttaa suunnitellessa yleensä ei ole varattu paikkoja n.s. yleisille istutuksille, joilla tarkoitetaan sellaisia puistoja, jotka ovat kaikille avoimia. Pääkonttorin luona on tosin pienempi alue tällaista puistoa, mutta myrkylliset kaasut tekevät siellä kunnollisten istutusten menestymisen mahdottomaksi. Istutettujen puistojen puutteen korvaa osittain ne laajat luonnonpuistot, jotka ympäröivät tehdasta ja jotka useammassa paikassa välittömästi sulautuvat virkamiesten puutarhoihin muodostamalla siten juhlallisen koristepuutarhan. Tulevan ammattikoulun ympäristö tulee varmaankin järjestettäväksi sellaiseksi yleiseksi puistoksi, jossa niinikään entiset mahtavat puut pääsevät entistä enemmän oikeuksiinsa, kun niiden ympäristöä jonkun verran järjestellään lapion ja haravan avulla.
   Aivan tulee mieli apeaksi, kun näkee, kuinka osa yleisöämme liikkuessaan nykyisillä puistoalueilla ei osaa antaa nurmikolle ja istutuksille minkäänlaista arvoa. Niinpä uusi nurmikko Kuusankosken saaressa on ajettu useamman kerran turmiolle, jota siitä syystä on saanut alituisesti korjata. Samoin Kuusankosken aseman edustalla olevan nurmikon yli on ajettu m.m. autolla. Samanlaisia autojen ja rattaiden jälkiä tapaa melkein kaikkialla, joten suuritöiset vehreimmillään olevat nuoret nurmikot muutamassa sekunnissa turmellaan aivan piloille. Tämä tällainen huolimattomuus johtunee etupäässä siitä, että näihin saakka on ollut vähemmän tällaisia kierrettäviä paikkoja, joten kukin on saanut kulkea mistä vain on halunnut. Toivottavasti tähänkin epäkohtaan vähitellen saatanee parannusta samalla kun lisääntyvien puistojen avulla voidaan entistä enemmän yleisöämme totuttaa järjestykseen ja siisteyteen sekä kasvattaa heidän kauneusaistiaan.

Aronpellolla vallitsi villin lännen meininki. Kuva: Ari Borg
  
5. Tonttimaiden jako ja tonttimaiden vastikkeet.

Kaikkein ikävimpiä tehtäviä on entisten tonttimaiden uudelleen jako. Tämä toimenpide aiheutuu joko siitä, että entistä taloa korjatessa sen huoneustomäärä lisäntyy tai vähenee, jolloinka viljelysmaiden rajat on mitattava uudestaan ja entisten omenapuiden ja marjapensaiden käyttö määritettävä. Niinikään on sattunut useampia tapauksia, jolloinka toinen istuttaa perunansa toisen muokkaamaan maahan. Kun naapurukset ovat jo usein keskenään näistä rajariidoista kamppailleet, on heidän välinsä siksi kireät, että sovinnollisen ja pysyvän jaon toimittaminen on joskus hyvinkin vaikeata.
   Kun kaikilla yhtiön huoneissa asuvilla ei ole puutarhamaata asuntonsa lähettyvillä, on heille koetettu, mikäli mahdollista, sellainen varata sopivista paikoista, ja sellaisia pikkupalstoja on sanottu tonttimaiden vastikkeiksi. Suurin tämänsuuntainen järjestely oli toimitettava Kuusankosken torin ympärillä asuvien 50 perheen maiden suhteen. Yritteliäimmät näistä asukkaista olivat itse kuokkineet pieniä viljelyspalstoja, jotka hyvin epäsäännöllisinä kiiloina ympäröivät heidän asuma-aluettaan, ja toiset olivat viljelleet entisiä lähellä olevia pikkupeltoja, joten kaikilla oli oma perunamaansa. Mutta muutamia vuosia sitten rakennettiin Voikkaan rautatie ja Lauttatie ja nämä tiet leikkasivat toisilta kokonaan, toisilta taas osittain pois kyseessä olevat palstat. Kun asukkaita ei tästä huomattu mitenkään hyvittää, alkoivat muutamat harjoittaa anastuspolitiikkaa. Tämä tapahtui siten, että kun joku näiden kasarmien asukkaista muutti pois, otti joku naapuri hänen palstansa omiin viljelyksiinsä. Kun uusi asukas tuli myöhemmin ja ehkä sattumalta sai kuulla hänelle kuuluvasta viljelyspalstasta, kukki siellä jo naapurin peruna. Osaksi tästä, osaksi viljelysmaiden vähenemisestä johtui, että 1/3 osa näistä asukkaista oli ilman palstaa, mutta muutamilla "ahkerammilla" oli yli 10 a. Kun viime keväänä ryhdyin asiata järjestämään ja ilmoitin asianomaisille uuden tasajaon välttämättömyydestä, nostivät suurien palstojen omistajat, etupäässä naiset,  kovan metelin, väittäen kuokkineensa ne kovasta maasta. Niille, jotka tosiaankin olivat peltoa raivanneet, maksettiin johtokunnan suostumuksella hiukan kuokkimispalkkaa, joten entiset rajat poistuivat uuden jaon tieltä. Viljelysalueet järjestettiin säännöllisemmiksi kuokkimalla lisää peltoa, huonompia paikkoja lannoitettiin ja maa varustettiin salaojilla. Kun tämä oli tehty, jaettiin jokaiselle perheelle yhtä suuri palsta, noin 1,5 a, ja mikäli näyttää, ovat ainakin useimmat tähän tasajakoon tyytyväisiä. Tällaisia tonttimaiden vastikkeita on järjestetty noin 80 perheelle."

torstai 9. toukokuuta 2019

Puutarhakertomus 2. Kaikki vaativat valmista heti.

Kymiyhtiön ensimmäisen puutarhurin Matti Sihvosen päiväkirja/raportti työnantajalle vuodelta 1922 jatkuu. Hänen alkutaipaleensa yhtiöläisten puutarhoissa ja yhtiön kauppapuutarhassa oli rankka, pihoja piti laittaa kuntoon joka puolella paikkakuntaa samaan aikaan. Lisää aiheesta voi lukea kotiseutujulkaisu Vellikupista 9/2010.

Mustallavuorella oli vaikea maaperä. Kuva: Jukka Airola
 Matti Sihvonen:

"2. Lavat ja kasvihuoneet
   Monipuolisempaa puutarhaviljelyä ei voi ajatellakaan ilman lavoja ja kasvihuoneita. Jo ensimmäisenä vuonna oli taimipuutarhassa muutamia kymmeniä akkuna-aloja ja lämpimiä lavoja, joissa aikaisemmin keväällä on kasvatettu etupäässä omiin istutuksiin tarvittavat kukkien ja keittiökasvien taimet sekä myöhemmin kesällä erilaisia vihanneksia ja kurkkuja, jotka on myyty enimmäkseen täkäläisiin ruokaloihin ja Aholan puutarhakoululle.
   Jo syksyllä 1920 tehdyn suunnitelman mukaan oli taimistopuutarhaan ajateltu rakentaa muutamia kunnollisia kasvihuoneita. Niiden rakentaminen on kumminkin lykkäytynyt toistaiseksi, joten viime vuonna tehtiin väliaikaisiksi 2 pientä savujohdoilla lämmitettävää huonetta. Nämä huoneet ovat kumminkin aivan liian pienet, sillä tänä syksynä, kun kukkaryhmistä siirrettiin monivuotiset kasvit näihin huoneisiin, tulivat ne niin täyteen, että oli melkein mahdotonta saada tilaa niille muutamille kasveille, joita johtajien ja muiden virkamiesten puutarhoista tuotiin säilytettäväksi. Että viljelyksemme ovat alkavat ja kasvihuoneet riittämättömät, se tultiin erikoisesti huomaamaan 50-vuotis juhlien aikana. Myöskään sitä runsasta kukkien kysyntää, jota täällä on alituisesti havaittavissa, ei voida näillä huoneilla ollenkaan tyydyttää.

Öljymäelle olisi pitänyt ehtiä heti. Kuva: Jukka Airola

3. Virkamiesten ja työmiesten puutarhat.
   Heti kun tuli tunnetuksi, että yhtiölle on otettu puutarhuri, jonka tulee jokaiselle laittaa puutarha kuntoon, tuli joka taholta tilauksia kymmenittäin. Kun allekirjoittanut ennätti hiukan tutustua seutuun, tein sen havainnon, että esim. Mustallevuorelle on melkein mahdoton tehdä kunnollisia puutarhoja, sillä kalliot, rotkot ja mäkivierut vaikeuttavat suuresti muutenkin liian ahtaissa paikoissa valmistustöitä. Samat vaikeudet on osittain Öljymäellä ja monessa muussa paikassa, sillä kaikki on tehtävä vetomullasta. Alavimmilla paikoilla kuten Aronpellolla, Naukujassa ja Lauttatien varrella on tosin multaakin, mutta niin jäykkää ja ravintoköyhää savea, että maanlaatua parantamatta ei voida puita ja pensaita istuttaa. Kun sitten ryhdyin tarkastamaan maanlaatujen parannusaineita sekä lannoitusaineita niin niitä ei ollut ollenkaan sopivassa muodossa valmiina. Jos näissä oloissa olisi tahdottu suuritöiset puutarhat saada halvalla hyvään kuntoon olisi parina ensimmäisenä vuonna tehty ainoastaan taimistopuutarha valmiiksi ja muita puutarhoja varten varattu riittävästi eri puolille komposteja. Silloin olisi myöskin puutarhurilla ollut paremmin tilaisuutta ja aikaa suunnitella valmiiksi näitä laajoja ja monipuolisia tehtäviä. Mutta paikkakunnan asukkaat oli vallannut sellainen puutarhanälkä, että vähäinenkään odottaminen ei voinut tulla kysymykseen. Kun lisäksi puutarhalautakuntien ja yhtiön johdon taholta huomautettiin, että ensi aluksi olisi hyvä laittaa kuntoon Aronpelto, Naukuja, Myllykallio, Mustavuori, Öljymäki ja Lauttatien varsi, niin oli ryhdyttävä työhön suuremmitta ennakkovalmistuksitta.  Ainoa otollinen seikka oli se, että multaa, mutta ainoastaan jäykkä savimultaa oli runsaasti saatavissa urheilukentän luona ja Voikkaan radan varrella. Kun keveämpiä ruokamultia saven parantamiseksi ei löytynyt, on tähän tarkoitukseen käytetty suuret määrät vanhoja lastukasoja ja raakaa suomutaa.

Naukioon tarvittiin pihakasveja välittömästi. Kuva: UPM, Keskusarkisto
    Vaikeinta on ollut kunnollisen työväen saanti, sillä siltä puuttuu paitsi ammattitaitoa ennen kaikkea työhalua. Kunnollista ja ammattitaitoistakin väkeä voisi saada muilta paikkakunnilta, mutta niiden sijoittamisen tänne tekee asuntopula mahdottomaksi. Ainoastaan yksi miespuutarhuri on ollut vakinaisemmin apuna, jonka aika on mennyt kokonaan taimipuutarhassa. Allekirjoittaneen tehtäväksi on jäänyt kaikki uusien puutarhojen töiden huoltaminen ja jos ennättäisi jokaisella työmaalla olla ensimmäisenä ja viimeisenä menisi kaikki hyvin, mutta kun näitä tehtäviä täytyy suorittaa yht'aikaa Voikkaan, Kuusankosken ja Kymin tehtailla, vieläpä Kouvolassakin, on se käytännössä mahdotonta, ja kun samalla monet muutkin velvollisuudet vaativat aikansa. Suuristakin ponnistuksista huolimatta ei kaikille halukkaille ole saatu samalla kertaa puutarhoja valmiiksi, vaan on pakostakin toisten täytynyt odottaa. Suurin osa on tämän välttämättömyyden käsittänytkin ja ovat jääneet rauhallisesti odottamaan vuoroansa, mutta tässä suuressa joukossa on ollut myöskin henkilöitä, jotka eivät ole jaksaneet tätä viivytystä ymmärtää, vaan ovat uhanneet valittaa johtokuntaan, jollei heidän puutarhaansa heti valmisteta. En tiedä, montako tällaista valitusta lienee tehty, mutta tällaiset aiheettomat uhkaukset osoittavat vain, että kaikki eivät jaksa käsittää sitä, ett'ei näin laajaa ja suuritöistä puutarhaverkkoa voida puhaltaa valmiiksi muutamassa hetkessä.
   Vaikeuksista huolimatta on uusia puutarhoja tehty tai vanhoja perinpohjaisesti parannettu 200 perheelle, joista toiset suuritöisiäkin.Tosin muutamien savimultaa on vielä parannettava, liiallisen sateen mädättämiä nurmikoita uusittava sekä sinne tänne istutettava joku puu tai pensas, mutta varsinaisesti perustyö on niissä tehty. Sellaisia puutarhoja, joissa on tehty pienempiä parannuksia istutusten tai ruokamullan suhteen, on 110.
             Perhepuutarhojen istutuksiin on käytetty noin:
                700 omenapuuta
             3.400 marjapensasta,
             2.600 koristepensasta ja puuta,
                720 raparperipensasta,
              3.250 mansikkatainta."

torstai 2. toukokuuta 2019

Puutarhakertomus 1. Kymiyhtiön puutarhurin Matti Sihvosen raportti 1920-luvulta.

Historiansa varrella Kymiyhtiö on tehnyt Kuusankoskella paljon muutakin kuin sellua ja paperia. Se on mm. tuottanut kasveja ja puutarhatuotteita Kymijoen rannalle perustamassaan kauppapuutarhassa. Kuusankosken Ruukinpuiston rivitaloalueen paikalla oli vuoteen 1981 asti yhtiön puutarha. Nyt siitä muistuttaa enää komea kuusiaita Lehmustien varrella. Vuonna 1920 yhtiö palkkasi ensimmäiseksi puutarhurikseen Matti Sihvosen - vuorineuvos Einar Ahlman oli huomanut, että työntekijät voivat paremmin ja juurtuvat ympäristöönsä tiiviimmin, jos asuinympäristö on viihtyisä. Siinä auttaisi hyvän asunnon lisäksi kaunis puutarha, josta saisi myös syötävää. Ja puutarha tarvitsi alan ammattilaisen.

Kotiseutujulkaisu Vellikuppi 9/2010 tarjoaa Ulla Nikulan perusteellisen kuvauksen yhtiön puutarhasta ja lisäksi artikkeleita yhtiön muistakin puutarhanhoitohankkeista. Vellikupin artikkelit antavat asiasta täyden kokonaiskuvan, suosittelen vahvasti julkaisun hankkimista. 90-luvulla sain Kymin keskusarkistolta Ylen käyttöön puutarhuri Matti Sihvosen raportin - paikoin epätoivoisenkin purkauksen - puutarhan käynnistämisen vaikeuksista. Sihvosen päiväkirja loihtii silmien eteen yksinäisen ammattilaisen, jonka turhauttavana tehtävänä on panna ruotuun niin kasvit kuin työntekijätkin. Kevään edistymistä seuratessa on hauska miettiä, miten jotkut asiat kuten kasvien kasvattamisen haasteet pysyvät, toiset taas kuten kielenkäyttö muuttuvat. Julkaisen Sihvosen raportin juttusarjana.

1930-luvun kuvassa yhtiön puutarha erottuu urheilukentän oikealla puolella, kirkon alapuolella. Kymiyhtymä-lehti.


Puutarhakertomus 15.12.1922
Matti Sihvonen:

"Kun nyt on kulunut runsaasti 2 vuotta siitä, jolloinka allekirjoittanut tuli yhtiön palvelukseen, katson velvollisuudekseni tehdä lyhyesti selkoa puutarhaviljelyksiin kuulvista tehtävistä, jotta voitaisiin paremmin arvostella, onko tähän saakka kuljettu suunta oikea.

1. Taimistopuutarha.

Syksyllä 1920 ryhdyttiin ensitöiksi perustamaan n.s. taimistopuutarhaa, jossa kasvatetaan taimia ja johon varataan kaikenlaisia tarveaineita muita puutarhoja varten. Paikan valinta tälle puutarhalle ei ollut helppoa, sillä käytettävissä olevat pellot ovat tuulille avonaisia ja maanlaatu on jäykintä tinasavea, joka taimien kasvattamiseen semmoisenaan ei sovellu, vaan joka lannoittamisella, hiekalla ja suomudalla voidaan parantaa. Kun tehdasalueen läheltä ei sopivampaa paikkaa löytynyt, eroitettiin tähän tarkoitukseen Aronpellosta Lauttatien takaa noin 3,5 ha suuruinen tila.

Kun mainittuna vuonna yhtiöllä oli suuria rakennuskiireitä, ei alkaviin puutarhapuuhiin riittänyt ollenkaan kunnollista väkeä, vain pari poikaa oli aluksi mittaus- ja paalutustöissä. Kun lämmintä syksyä jatkui harvinaisen myöhään, kerättiin puutarhatöihin sellaista joutoväkeä, joka ei ollut muille kelvannut. Näin päästiin hiukan alkuun, mutta samalla sidottiin allekirjoittaneen aika kokonaan tuon laiskan joukon työinnon vireillä pitämiseen, joten uusien suunnitelmien tekoon ei mitenkään jäänyt riittävästi aikaa. Istutustöitä varten hankittiin myöskin jonkun verran erilaisia taimia. Pitkä syksy lyhensi rekikelin, joten maanparannusaineiden ajo supistui vähiin, varsinkin kun ennenaikainen kesän tulo kiirehti muokkaustöihin. Liiallinen lämpö teki keväällä istutusajan kovien lyhyeksi, kun istutusmaatkin olivat näin alussa valmistumattomia. Seuraavana syksynä tuli talvi tavallista aikaisemmin, jota seurasi myöhäinen kevät ja kuluneena kesänä alituisten sateiden vuoksi oli melkein mahdotonta jäykkien savimaiden muokkaus. Alkuvaikeuksista huolimatta on taimipuutarha ojitettu kokonaan salaojilla, maanlaatua on melkoisesti parannettu, käytävät on tehty, alue on ympäröity rautalanka- ja kuusiaidalla sekä varustettu vesijohdolla.

Taimistossa on nykyisin seuraava taimivarasto:
   Hedelmäpuita, erisuuruisia,   noin 1.600  kpl.
   Omenapuiden perusrunkoja  2.100   
   Marjapensaita 4.850   
   Koristepuita 650   
   Koristepensaita 1.800  
   Aitakuusia 4.600   
   Aitapensaita 2.700   
   Raparperipensaita 600  
   Yhteensä 18.900   kpl.

Lisäksi on omista pistokkaista ja kylvämällä lisätty erilaisia pikkutaimia noin 8.000 kpl., joku määrä monivuotisia kukkia sekä noin 3.000 mansikkatainta. Jotta taimistopuutarhasta saataisiin vähitellen uusien taimien lisäämiseen tarvittavat jalostus-, pistokas- ja taivukeoksat on ensi keväänä aiottu istuttaa erilaisia omenalaatuja, marjapensaita sekä koristepuita ja -pensaita vakinaisille kasvupaikoilleen.

Nykyinen taimistopuutarhan pinta-ala on puiden ja pensaiden kasvattamiseen riittävä, mutta liikaakaan siinä ei ole, sillä lähivuosina tarvitaan taimia runsaasti ja kun lisääminen tehdään pääasiassa omassa puutarhassa, tarvitaan enemän tilaa kuin valmiiden taimien väliaikaiseen sijoittamiseen. On myöskin huomattava, että puita ja pensaita ei ole hyvä kasvattaa samoilla palstoilla, varsinkaan savimailla, vaan vaativat nekin vuoroviljelystä. Vuoroviljelyskasveina on nyt käytetty keittiökasveja ja perunaa, joille täällä on myöskin hyvät myyntitilaisuudet.

On kuulunut huhuja, että taimistopuutarhan rannanpuoleinen pää muodostettaisiin rakennustonteiksi. Jos tämä suunnitelma toteutuu, niin silloin olisi puutarha-aluetta laajennettava länteen, tulevan urheilukentän pohjoispuolelle, joka voitaisiin sopivasti yhdistää samaan aitaukseen nykyisen alueen kanssa. - Toivoisin, että tämä asia ratkaistaisiin piakkoin, ett'ei istutettuja kasveja tarvitsisi, mahdollisten rakennuskiireiden tieltä, siirtää sopimattomana vuodenaikana." 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Kaarteenlahti muistoissamme


Kaarteenlahti on monelle vanhalle kuusaalaiselle tuttu uima- ja leikkipaikka. Tie on ollut yhdysside Kuusaanniemen kylän ja Kuusankosken muun asutuksen välillä jo paljon ennen kuin Kuusankosken taajamaa edes oli olemassa. Siitä on vielä 1980-luvun alussa kuljettu Pukkisaareen tehdasalueen sivua. Ekholmin sillalta katsottuna ranta näyttää suoralta, lahdelmaa ei oikein erotakaan. Mutta niemi ja lahti ovat siellä edelleen, sen huomaa kun kulkee Selluntietä ja vilkuilee joelle päin. Näitä kuvia ovat antaneet käyttöön blogissa haastatellut kuvaajat ja kuvien omistajat.


Tämä kuva on Timo Nybergin kokoelmista. Taustalla näkyy Kymintehdasta ja klooritehdas.














Jukka Airolan arkiston kuvasta näkee, että joki on ulottunut ennen myös kylätien rannan puolelle.














Veikko Hakalan kuvassa taustalla yksi Kuusaanniemen kylän taloista.
















Jukka Airolan kuvassa on ahkerassa käytössä ollut pyykkilaituri - mattolaituri.


















Veikko Hakalan kuvassa samasta paikasta näkyy merkillisiä rakennelmia joessa. Vanhat kuusaanniemeläiset osaisivat varmasti selittää niiden merkityksen.


















Kaarteenlahteen on parkkeerattu jonkun niemeläisen soutuvene. Niitä asukkailla oli, koska moni kalasti perheelleen joesta ison osan pöydän antimista. Veikko Hakalan kuva tämäkin.















Rauni Henttosen kokoelmissa on Kuusaanniemen sellutehtaan rakennusvaihetta esitteleviä kuvia 1960-luvun alusta. Ne tilattiin Ilmari Jokiselta Henttosen toimittamaa työntekijälehteä varten. Tässä tielinja muuttuu tehtaan vaatimien rakennelmien takia.



Henttosen kokoelman kuvissa näkee myös, miten rantaa rouhittiin tien tuntumasta. Taustalla Koskelankujan virkamiesasuntoja, jotka rakennettiin Kymiyhtiön työntekijöiden käyttöön.













Veikko Hakala otti tämän kuvan Kymintehtaan puolelta kohti Koskelaa. Viisikymmenluvulla näkymät olivat avarat, korkeita puita ei silloin ollut, kuten nykyään.















Juhani Tuvialan albumista saatu kuva näyttää Kaarteenlahden sellaisena kuin se on vanhoissa muistoissamme.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Keijo Salonen tunnistaa Voikkaan taudin

Keijo Salonen tuntee Kuusankoskea ja varsinkin Voikkaata perusteellisemmin kuin moni muu paikkakuntalainen. Hän on aktiivinen perinteen harrastaja ja ollut mukana useankin paikallishistorian kirjan teossa - "että meistä jää jotakin jälelle".
- Aikaisemmin tehtiin Pilkanmaa-kirjaa, sitten Valdemar Haimin musiikkikirjaa. Kimmo Seppänen teki paikallisesta musiikin historiasta kirjan, ja nyt olen mukana Voikkaan perinnekirjan teossa. Synnyin Pilkanmaassa vuonna -30, mutta se oli oma sisäpiirin laaksonsa, ei siellä mitään tapahtunut. Voikkaa oli kaiken toiminnan keskus, siitä minä jonkin verran tiedänkin ja olen siksi mukana Voikkaan menneisyyttä kokoamassa.

Pilkanmaan poika on huumorimiehiä, huumori on sitä savolaistyyppistä, jonka hoksaa vasta hetken päästä. Keijolla oli sisaruksia.
- Meitä oli kaksi ja puoli tusinaa lasta. Siis kahdeksan - kaksi plus puoli tusinaa. Olen nuorin ja ainoa elossa oleva siitä katraasta. Isä oli Voikkaan tehtaalla töissä, äitikin oli nuorempana selluloosatehtaalla töissä. Kaikki oltiin Voikkaan tehtaalla töissä. Kymiyhtiön ammattikoulu teki tulevaisuudesta helpon.

Ensimmäisen ammattikouluvuotensa Keijo opiskeli viilaajan ammattia metallipuolella. Sitten hän päätti mennä Voikkaan urheilukauppaan töihin. Yhtiön herrat olivat perustaneet liikkeen osakeyhtiönä. Hän oli siellä vuoden verran myyjänä, juoksupoikana ja apujohtajana.
- Sota-ajan urheilukaupassa myytiin suksia ja muita urheiluvälineitä sekä asuja sikäli kun niitä oli. Seurasin myös vähän laitonta ostokorttien kanssa pelaamista. Palokunnan varusmestarilla oli omat bisneksensä, hän myi Lyöttilän viljelijöille palokunnan letkuja puimakoneen hihnoiksi. Kun tulipalo tuli, palokunnalla ei ollut enää letkuja, Salonen tarinoi.

Vuoden kuluttua Keijo halusi takaisin ammattikouluun. Toisena opiskeluvuonnaan hän oli valimossa valurin opissa, kolmantena vuonna opiskeli hitsariksi ja oli neljännen vuoden paperipuolella. Viimeinen vuosi oltiin vuoroin koulussa ja töissä tehtaalla. 
- Tietysti väliaikoina käytiin amattikoulun tyttöjen puolella. Kellarista löytyi kulkutie, joka toi kiellettyihin käynteihin oman jännityksensä. Tytöt kävivät talouskoulua ja leipoivat pullaa, piparia ja kakkuja ja tekivät ruokaa. Meitä oli kaksi hiljaista kaveria, joilla ei muuta tarkoitusta ollut kun saada vähän syötävää.

Kymiyhtiön ammattikoulu. Kuva: UPM Keskusarkisto
 Ammattikouluaikanaan Keijo liittyi koulun soittokuntaan. Hän oli saanut soittovalmiuksia jo kansakouluvuosinaan. Pilkanmaan koulun vintiltä Keijo kavereineen oli löytänyt torvia, jotka oli hankittu koulun soittokuntaa varten.
- Siellä oli tuubaa, B-bassoa ja alttoa. Kysyttiin opettajalta torvia meidän Pilkanmaan poikien käyttöön, ja hän lupasi. Minä sain es-kornetin. Ruvettiin harjoittelemaan omatoimisesti. Harjoittelu päättyi siihen, että monelle tuotti vaikeuksia saada mitään ääntä torvestaan. Yhden Ahtin isä sanoi, että jos et lakkaa puhaltamasta tota torvea, niin minä valan siihen löysän sementin. Mutta minä jotenkin rakastuin siihen es-kornettiin, se oli mukavan pieni soitin. Se on kuitenkin hävitetty, soitin on vaarallinen soittajan keuhkoille, siinä joutuu pinnistämään kovasti että saa korkeita ääniä puhaltamalla.

Keijo sai lisää intoa soittamiseen, kun hänen veljensä liittyi ammattikoulun soittokuntaan. Tämä toi kotiin nuottejakin. Soitto kuitenkin tyssäsi siihen, että Pikku-Päkä ei kulkenut enää illalla soittoharjoituksen jälkeen, vaan kotiin piti kävellä. Sitten tuli Keijon vuoro aloittaa ammattikoulu. Hän ilmoittautui soittokunnan pääsykokeeseen.
- Me hirnuttiin laulukokeen aikana, kun kaveri joutui vetämään "Mustalaiseks olen syntynyt". Sitä ei olisi säveltäjäkään tunnistanut. Sitten tuli minun vuoro, ja sanoin tietäväni, mikä torvi on. Alvar Korpi, soittokunnan johtaja, antoi minulle torven ja käski soittamaan. Pyysin nuotitkin vaikken niistä juuri ymmärtänyt, soitin korvakuulolta. Alvar sanoi vaan että selvä. Olin koko ammattikouluajan soittokunnassa, tosi hyvä harrastus.

Samaan aikaan ammattikoulun alkamisen kanssa Keijo Salonen liittyi tanssiorkesteriin rumpaliksi. Hän oli silloin 14-vuotias.
- Se oli Valdemar Haimin yhtye. Kaikki muut oli sodan käyneitä miehiä, olin hyvässä opissa. Kotona ei päivitelty, koska minua vuoden vanhempi veli oli pilkanmaalaisessa Joutsenpojat-orkesterissa rumpalina. Meillä kotona hyväksyttiin musiikki, laulu, soitto, kulttuuri. Vanhemmat ei olleet käyneet kouluja, mutta äiti oli romantikko, tykkäsi runoista.

Kotona tosiaan kannustettiin henkisiin mittelöihin. Lapset opettelivat lukemaan ihan pieninä.
- Siinä neljävuotiaana opeteltiin lukemaan, kun meille tuli Lukemista kaikille -lehti, ja siinä oli sarjakuvia. Iltaisin, kun isä oli tullut töistä ja lehmä oli hoidettu, äiti siinä hellan vieressä tiskaili, me velipojan kanssa maattiin lattialla kun vanhemmat sisarukset oli jossain riennoissaan. Isä istui puulaatikolla ja luki Sirpaleen alapalstaa ja Perjantain ja Nyyrikin jatkokertomuksia: Saako salotorpan Siiri patruunan Börjen? Siitä keskusteltiin pitkään ja veikattiin, että mitä siitä tulee. Radio tuli meille vuonna -36, sieltä kuunneltiin kaikki kuunnelmat ja se oli meillä kuin juhlaa.

Vanhemmat olivat pitkämielisiä kulttuurin tukijoita kahden rumpalin perheessä. Pojat saivat orkesterista nuotit, jotka piti harjoitella kotona keittiön ja kammarin huushollissa.
- Se on melkoista jyskettä, kun ei kukaan soita, rumpali vain harjoittelee nuoteista miten lyödään. Että isä ja äiti jaksoi kuunnella! No he hyväksyivät, olihan pojat kotona ainakin sen ajan, Keijo pohtii.

Haimin orkesterilla oli paljon vakiosoittoja Voikkaan työväentalolla ja kesällä Sompasen lavalla, usein myös Kymin työskillä. Keijo kulki tehtaan läpi Voikkaalle keikoille. Keikkojen ja harjoitusten välillä rummut sai pitää työväentalon näyttämön alla. Esiintymisiin ne kuljetettiin autolla. Keijo Salonen on edelleen musiikkimies.
- Kotona minulla on urut ja kitara, niillä soittelen vaimon iloksi. Joskus kun tulee soitettua omaa mielialaa, vaimo kysyy, mikä toi kappale oikein on. Sanon että en tiedä, kun en ole koskaan kuullut sitä ittekään.

Neljätoistavuotiaana, viimeisenä sotavuonna, Keijo oli Kymiyhtiön Haukkasuolla turvetyömaalla.
- Olisi pitänyt olla 15-vuotias, mutta ikä jotenkin unohtui. Meitä oli viiden pojan porukka, joka lähti sinne multaa vuolemaan. Se oli rankkaa, ei jaksettu. Yhtenä päivänä me pantiin eväät reppuun takaisin ja lähdettiin kotiin. Otettiin työmaalta radalla kulkeva vaunu, jolla päästiin Kouvolan asemalle alamäkeä. Kun radalla oli ihmisiä, huudettiin kauhealla äänellä että pois alta. Eihän vaunussa mitään jarruja ollut.

Ammattikoulun ja soittovuosien jälkeen Keijo meni Voikkaan tehtaalle töihin. Tarkoitus oli, että hän aloittaa putsaripoikana.
- Mestari siellä katteli lappujaan ja sanoi, että tule yöksi töihin. Niin jouduinkin paperikoneelle prässipojaksi. Muutamassa yössä sen homman oppi välttävästi. Olin vuoden verran prässipoikana, ja sitten halusin opiskella lisää. Pääsin Varkauden teknilliseen kouluun, vaikken ollut  vielä kahdeksaatoista vuotta. Soitin kouluun ja vetosin neljään ammattikouluvuoteeni, ne sanoivat että senkun tulet pääsykokeisiin. Kymin ammattikoulu oli ollut niin monipuolinen, että teknillisessä koulussa opetus oli kuin lastenleikkiä. Kemia oli ainoa, mitä ei täällä harrastettu, se oli uutta teknillisessä koulussa.

Salonen innostuu kuvailemaan Varkauden opiskelukavereitaan, joissa oli jo paperikoneenhoitajiakin. Mitäs he siellä enää tekivät, hyväpalkkaiset miehet?
- Heistä tuli ylihoitajia, saivat kravatinkäyttöluvan. He on sitten koneella taiteellisia avustajia. Minä tykkäsin vuoromestarin hommasta, siinä sai joka päivä ratkoa erilaisia teknisiä ongelmia. Mutta kun minulle tuli kravatinpito-oikeus, niin siinä sitä tilattiin luutia tai Mäntysuopaa siivoojille niin ja niin paljon. Ylimestarilla oli toisarvoiset tehtävät.
 
Salonen virnuilee "ravattimiehille, jotka kulki pikkutakki päällä ja kädet taskussa".
- Yksikin kaveri nimitettiin ulkotyöosaston pomoksi. Se pani ja ravatin kaulaan korkeakauluksisen villapaidan päälle. Eikä se ollut vitsi.

Voikkaan tehtaan puulaani. Kuva: UPM Keskusarkisto
Teknillisen koulun jälkeen Salonen pääsi ensin rullamieheksi Voikkaan paperitehtaalle. Siinä tehtävässä hän oli puolitoista vuotta.
- Olin mennyt naimisiin vuonna -49. Ajattelin, että olisi korkea aika lähteä sotaväkeen. Olin saanut koulun takia kolme vuotta lykkäystä. Vuonna -52 menin Korian varuskuntaan pioneerikoulutukseen. Armeijan jälkeen en päässytkään enää paperikoneelle vaan puuhiomolle varavuoromestariksi. Siellä mätkittiin pöllejä hiomakoneeseen käsin, aika rankkaa työtä. Vähän toisenlaista kuin paperikoneella, missä vaan kytätään että kaikki menee hyvin.

Keijo Salonen piti vuorotyöstä. Joka vuorossa oli parikymmentä miestä. Hän teki vuorotyötä 27 vuotta ja siirtyi sitten päivätyöhön samalle osastolle.
- Alkuun olin sellainen maumaumies, järjestelin osaston kesälomat ja koulutukset. Vuonna -72 siirryin ylimestariksi palopäällikkö Esko Elorannan seuraajaksi. Siinä tuli kylkiäisenä paloalan asioita. Kävin jonkun kurssinkin että pystyisin vastaamaan puhelimeen paloasioissa. Olin järjestämässä myös isojen suojeluharjoitusten asioita, ruokailua ja hallintoa nälän hävittämiseksi. Olin siinä vakanssiltani huoltopäällikkö.

Kaikenlaista pientä jäynää tehtaalla tietysti tehtiin, mutta periaatteessa kaikki pyrkivät tekemään työnsä hyvin. Sehän vaikutti myös uralla etenemiseen.
- Joka vuoro oli kuin valtio valtiossa, porukka oli vastuullista. Mutta minun vuoro oli tietysti paras. Siinä oli hioja, toinen hioja, sihtimies, valkaisija, haponkeittäjä - kaikkiin luotin. Jos tuli häiriöitä, tiesin että jokainen teki mitä piti. Keskusteltiin kaikesta, minkälainen lannoke sopii perunanviljelyyn, siviiliasioista. Jokaisella oli oma historiansa, tiesin senkin joka välillä nyrjähtää. "Kun auto petti", selitti mies kun ei tullut töihin. Teki heti mieli kysyä, että mitenkäs se Kuntotalo tähän liittyy? Kun siirryin päivävuoroon, kaipasin sitä omaa porukkaa.

Salonen harrastaa ruuanlaittoakin.
Perhe tykkäsi, vaimo ja kaksi lasta, kun Salonen siirtyi päivätyöhön. Ei tarvinnut olla päivällä hiljaa, kun yövuorosta tullut isä nukkui.
- Itse kyllä pidin yötöistä, siinä oli päivällä aikaa hoitaa omia ja rakennusasioita. Ei nuorena niin paljon unta tarvikaan, sen verran että tyyny kastuu ja taas voi nousta ylös. Vuorotyössä oli sekin etu, että silloin ei ollut yövuorossa päivätyöläiset kiusana. Puuhiomon vuoromestarin alue oli laaja, se ulottui Virtakivestä sellutehtaalta satoja metrejä alaspäin. Sellutehtaalla nimittäin oli meidän haponvalmistus, vaikka sellunteko oli lopetettu -64. Joka aamu piti kiertää kaikki omat työmaat ja katsoa että väki on paikalla.

Jossain vaiheessa hiomon puunsyöttö automatisoitiin, puut tulivat hihnalla ja putosivat "uunien" aukkoihin ilman ihmiskättä. Salonen joutui siirtämään 16 miestä tehtaan muille osastoille. Työntekijöitä ei kuitenkaan irtisanottu, ainoastaan tilapäisistä piti luopua. Siihen aikaan otettiin joka kesä parisataa lomittajaa. Työnhakutoimisto valitsi tarjokkaat ja ohjasi heidät Saloselle, joka valitsi lomittajat ja opasti heidät työhön. Aika iso joukko kesätyöntekijöitä.
- Niin mutta kesän aikana puolet heistä oli jo häipynyt. He eivät pitäneet työnteosta tai siitä kun piti olla yötä poissa kotoa. Silti heidät otettiin uudestaan seuraavana vuonna. Sellainenkin, joka oli jo kolmena kesänä lähtenyt lätkimään, otettiin koska lukumäärä piti täyttyä. Sitä heidän orjakauppaansa minä sitten jouduin hoitamaan.

Työn saamista edesauttoi, jos hakijan vanhemmat olivat yhtiöllä töissä. Työnantaja tiesi, että kotona oli jo puhuttu työstä tehtaalla ja valmennettu nuorta tulevasta työspaikasta.
- Joskus kävi niin, että tutunnäköinen rouva tuli konttoriin ihan vaan juttusille ja puhui ilmoista ja sairauksistaan. Jossain vaiheessa keskeytin: niin minkäs ikäinen se sinun poika onkaan?

Salonen oli luottamusmiehenä kahtaalla, sekä Teknisten toimihenkilöiden että ylempien toimihenkilöiden puolella. Kun tuli teknisten lakko, hän tuli töihin, koska ylemmät toimihenkilöt eivät lakkoilleet. Tekniset antoivat huomautuksen tästä, ja Salonen erosi liitosta saman tien. "Mulle riitti." Entäs Voikkaan maine, jonka mukaan siellä otettiin työtaistelutoimet ripeästi käyttöön.
- Persettä penkkiin, joo. Muistan yhden kauniin kesäisen vapaapäivän, kun työnsin joen rannasta veneen vesille. Mukana onki, Walker-pullo ja radio. Heitin Salonsaaren rannassa ankkurin veteen ison kiven juureen, laskin pohjaongen siiman jokeen, avasin Walker-pullon ja radion. Radiossa sanottiin, että Voikkaalla on alkanut työnseisaus. Nostin ankkurin ja ongen vedestä, kiersin pullonkorkin kiinni ja lähdin tehtaalle selvimään tilannetta. Se oli sitä Voikkaan tautia. Kaikesta pienestäkin muutoksesta oli heti uhka päällä.

Työolot paranivat vuosien mittaan paperikoneillakin. Salonen muistelee prässipojan tilannetta; tämä ei päässyt edes ruokatauoille vaan joutui syömään eväät koneen ääressä, jos ehti. Aikanaan tulivat sitten syöttömiehet, jotka päivystivät koneen ääressä sen aikaa, että varsinainen työntekijä pääsi tauolle. Salonen kertoo miten sihtimies Isomäki toimi ennen syöttömisten aikaa.
-  Jos koneella tuli jokin hätä, kun hän oli levittänyt eväänsä pöydän ääreen, hän ensin sylki eväilleen ja lähti vasta sitten hoitamaan ongelmaa.

Keijo Salonen jäi eläkkeelle vuonna -86 palveltuaan Kymiyhtiötä 32 vuotta.
- Olin 55-vuotias, kun tuli mahdollisuus lähteä. Vaimon kanssa keskusteltiin ja hän sanoi että jää pois. Jos ei tähän mennessä olla ansaittu kilpahevosta ja kivinavettaa, niin ei kymmenessä vuodessakaan enää ehdi. Lähdettiin vaimon kanssa matkustelemaan. Kymmenen vuotta mentiin, 78 maata käytiin. Onni että mentiin ne kymmenen vuotta, sitten nimittäin vaimo kuoli. Vähän aikaa kiertelin yksin, sitten löysin Madeiralla uuden vaimon. Häneltä oli mies tapaturmaisesti kuollut.

Keijo esittelee vielä yhden harrastuksensa, ruuanlaiton, ja antaa hyvän reseptin homejuusto-punajuuri-salaatista. Sitten kello onkin jo niin paljon, että pitää siirtyä Kuusankoskitalossa toiseen paikkaan kuoroharjoituksiin.

Eijaleena Martikainen

Toivo Hautamäki - Kymiltä kiinteistöhuoltoon

Toivo Hautamäki on ajanut aamulla kotoaan Helsingistä Kuusankoskelle tapaamaan kansakouluaikaisia luokkakavereitaan. Lounaalta hän on tullu...