keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Anja Aarnio ja Terttu Mäenpää arvostavat siivooja-nimikettä

Terttu Mäenpää ja Anja Aarnio
Anja Aarnion ja Terttu Mäenpään vaiheet muistuttavat toisiaan monessa kohtaa. Kumpikin on paljasjalkainen kuusaalainen. Kummankin isoisät ja isät ovat olleet töissä Kymiyhtiössä, Anjan isoisän isäkin oli jo yhtiöläinen. Kumpikin vietti lapsuutensa Kymijoen lähituntumassa - kesät kuluivat naapurien lasten kanssa joessa polskutellessa.  Kumpikin meni naimisiin hyvin nuorena, 18-kesäisenä ja sai pian poikavauvan. Ja kummankin tie johti 70-luvun alussa Kymiyhtiölle töihin.

Terttu Mäenpää kävi kansa- ja kansalaiskoulun ja pääsi sen jälkeen Kymiyhtiölle juoksutytöksi vuonna -73.
- Ainoa mitä työhönotossa kysyttiin, oli että onko isä tai äiti tehtaalla töissä. Jouduin kuitenkin pois tehtaalta, kun menin naimisiin 17-vuotiaana. Siihen aikaan naisista vain neiti-ihmiset saivat olla yhtiöllä töissä. Mutta minulle merkittiin papereihin irtisanomisen yhteydessä, että irtisanouduin itse. Ja laitettiin merkintä, että kun menen hakemaan töitä, niin pääsen.

Anja Aarnio hoiti perhepäivähoitajana lapsia kotona odottaessaan omaansa ja pääsi yhtiölle vuonna -72.
- Minulla oli hirveä hinku töihin. Oltiin ajateltu rakentaa oma talo, ja siksi halusin yhtiölle. Pääsin kesälomittajaksi ja kesän jälkeen vielä Voikkaalle ikkunoita pesemään. Ei silloin kauhisteltu, että pätkätöitä, olin aina tosi innoissani kun pääsin joksikin aikaa töihin. Ja sittenhän minut vakinaistettiin.

Terttu Mäenpää
Anja ja Terttu muistelevat, miten Paperiliittoon liittyminen antoi mahdollisuuden työttömyyspäivärahaan, jos oli ollut puoli vuotta töissä. Toisena työkesänään Tertulta uupui neljä päivää, jotta päivärahaa olisi tullut. Hän kuitenkin kävi pyytämässä sen verran jatkoa, että pääsi tuen piiriin. Sopimusta pidennettiin.

Kun naiset tulivat työnantajalle tutuiksi, heille järjestyi töitä pätkissä vähän väliä. Joskus oli taukoa vain viikkokin, ja sitten taas soitettiin jonkun sairastuneen tilalle. Kumpikin teki siivoustyötä korjauspajalla.
- Ei montaa katkoa ollutkaan, kun sitten vakinaistettiin, Anja kertoo. Terttu lisää, että he olivat viimeisiä jotka vakinaistettiin. Monet pantiin työjakson jälkeen pois ja soitettiin takaisin uusina työntekijöinä.

Ammattinimikkeenä Tertulla ja Anjalla oli siivooja.
- Me oltiin ylpeitä siivooja-tittelistä. Sitten sitä väännettiin siistijäksi, eihän kukaan johtajakaan halua olla johtelija tai hoitaja olla hoitelija. Sehän oli ihan oikeaa siivoamista. Korjauspajalla tehdään metallitöitä, siellä on oikeaa likaa ja rasvaa. Terttu siivosi yläverstaalla, minä alaverstaalla, ja välillä oltiin keikkahommissa muualla tehtaalla, Anja kertoo.

Korjauspajalla siivottiin lattiat, koneista tulevat roskat ja rasvat, hitsauksesta syntyvät pölyt, sosiaalitilat ja konttorit
- Lattiat oli palikoista tehdyt puulattiat, ei mitenkään tasaiset. Niitä oli aika rankkaa katuharjalla lakaista. Jossain vaiheessa saatiin sitten iso imuri. Siivousaineita ei ollut muita kuin Vim ja Spick&Span, ja astianpesuainetta kanistereissa. Ikkunat kuivattiin pesun yhteydessä jenkkikoneen silkkipaperilla, se oli kaikkein parasta kun siinä ei ollut nukkaa, Anja Aarnio muistelee.

Anja Aarnio
Lattiat pyyhittiin joka päivä. Sosiaalitilojen ja vessojen siivous oli tärkeimpiä asioita. Nykyisin niitä siivotaan tosi harvoin, naiset kertovat. Siivoustyössä piti hyväksyä, että tehty työ näkyy vain hetken.
- Kun 60 lavuaarin rivistön sai pestyä,  niin toisessa päässä miehet jo pesi käsiään syömään mennessään. Se on kuin kotityössä, lopullisesti valmista ei tule. Piti asennoitua niin, että huomenna jatketaan, Terttu kuvailee.

Anja muistuttaa, että viilareita ja sorvareita arvostettiin ammattimiehinä niin, ettei heille menty huomauttelemaan siisteydestä.
- Vanhemmille miehille ei saanut opetettua, miten kahvitermoksen voi tyhjentää siististikin niin ettei poroja ole pitkin lattioita. Niille ammattimiehille oma työ on ollut kunnia, jota on saanut tehdä. Niin kyllä meille siivoojillekin.

Terttu naurahtaa, että työhön opastus oli mielenkiintoista. Esimiehenä oli koko pajaa johtava mies, joka ei hallinnut siivousta vaan pelkästään osoitti, mihin piti mennä siivoamaan.
- Tärkein opetus oli se, että pidät harjasta kiinni karvat alaspäin. Ja että jos joku kasa jää, niin kyllä pojat hyppii sen yli.

Tupakkaa poltettiin joka kolkassa, mutta sylkykupit oli poistettu kuusikymmenluvun alkupuolella, ennen Anjan ja Tertun tuloa. Portaikon joka tasanteella oli ollut sylkykuppi, jotka siivooja tyhjensi.
- Tupakkaihmisiä oli paljon, ja tupakointi yskitti ja syletti. Me huomattiin lattioita harjatessa, että sylkykupit tarvittaisiin vieläkin - vanhat miehet oli tottuneet syljeskelemään pitkin lattioita. 1970-luvulla ylä- ja alaverstaalla, pajassa ja kuparipajassa oli yhteensä sata miestä, ja tupakkaa poltettiin pitkin verstasta. Minua nuorta tyttöä kiellettiin menemästä miesten tupakkapaikalle ja komennettiin mieluummin tupakoimaan ruokapöydän ääreen. Konttoreissakin poltettiin, siellä jokaisella oli oma tuhkakuppi pöydällä, varmaan tupakkalakiin saakka.

Korjauspajan työntekijät v. 1985. Anja Aarnio edessä keskellä
Siivoustyö siirtyi 80-luvulla korjauspajalta rakennusosaston kirjoihin. Sen myötä työtä alettiin mitata ja arvioida.
- Kun Marjo Anttilasta tuli siivoussuunnittelija, alettiin saada oikeat aineet ja ohjeet siivoamiseen: minkävärisellä rätillä pestään vessaa ja millaisella muita. Ja saatiin koulutusta! Aikaisemmin konttoreiden lattioitakin pestiin runsaalla vedellä, ja koneella ajettiin puhtaaksi. Kun alkuun ei ollut vesi-imureita, vesi vain kerättiin luutuilla. Meitä oli kuusi vakituista ja kesälomasiivoojat. Nuoret joutuivat aina patterinpesuun suursiivouksessa. Minä olin katkera ja ajattelin alkuun, etten ikinä pääse lattiaa pesemään, Anja hymyilee.

Terttu Mäenpää kertoo, että kun hän meni "juoksemaan" yhtiölle, kaupassa työskentelevät tytöt saivat paljon vähemmän palkkaa kuin hän. Päälle tuli vielä lomaltapaluuraha ja muita etuuksia. Paperiliitto hoiti siivoojien palkka-asiat.  Siirto rakennusosaston alaisuuteen ei vaikuttanut palkkaan. Se oli muutenkin parempi kuin muiden työnantajien palveluksessa olevilla.
- Ihan hyvä se minusta oli. Jos työvuosina kuulikin ulkopuolisten suusta vähän aliarvostusta tehtaalaistyöstään, niin eläkettä katsellessaan voi olla tyytyväinen ammatinvalintaansa. Ja yhtiö oli hyvä työnantaja. Meillähän oli tuotantopalkkiot ja muita lisiä. Työ saattoi olla ruovia ja likaista, mutta ihan kouluttamaton ihminen sai heti saman palkan kuin vakituiset siivoojatkin. Etuina saatiin esimerkiksi paperia ja tehokas työterveyshuolto. Meillä oli työterveydessä tutut lääkärit ja varsinkin hoitajat. Kun jäi pois töistä, oli iso muutos kun joutui menemään sellaiselle lääkärille, jota ei tunne.

Alkuun siivoojat työskentelivät omissa vaatteissaan. Sitten he saivat haalarit.
- Muoti kyllä vaihteli, milloin oli takkia ja milloin jotain muuta. Alussa takit olivat pitkät, ihan kun navettatakit, mutta sitten ne alkoivat muuttua. Ja koskaan ei saatu sitä kangasta, mitä oli kyselyssä etukäteen toivottu, naiset naureskelevat.


Työpäivät kestivät alkuvuodet kuudesta 14:ään.  Rakennusosaston alaisuudessa työpäivään tuli ruokatunti, ja se päättyi klo 15. Verstaat siivottiin samaan aikaan kuin siellä tehtiin töitä, mutta korjauspajalla osa töistä tehtiin miesten ruokatunnin aikana. Konttoreissa siivooja ei saanut olla kenenkään tiellä.

Miehet kohtelivat siivoojia "ihmeen hyvin", vaikka tekivät joskus harmitonta jäynää. Ikkunanpesijän vesiämpäriin oli välillä laitettu rautaa lisäämään painoa, ja kaverit seurasivat ylhäältä, kuinka homma sujui.
- Nykyään työpaikoilla kuulemma häiriköidään, mutta meitä kohdeltiin hyvin. No yksi vanha mies tosin ojensi meitä joskus. Jos otti useamman kuin yhden nimipäiväsankarin tarjoamia karkkeja, tämä huomautti: sinä varsin jo otit yhden. Miehethän arvostivat meitä, keräsivät meille jouluisin kukkaset ja kutsuivat syntymäpäivilleen. Joskus puheet olivat vähän rohkeita, mutta siitä on se hyöty, että nyt ei jää kellekään puheissa toiseksi, naiset kuittaavat.
 
Anja ja Terttu muistelevat naureskellen korjauspajan nosto-ovea. Siinä oli tuuletin, joka puhalsi sisään lämmintä ilmaa, kun ovi avattiin.
- Ai siekin sait kokea sen! Pojat katselivat aina, kun juoksutytöt tuli hameissaan nosto-oven kautta ja panivat tuulettimen puhaltamaan. Se oli kuin Marilyn Monroen elokuvasta. Siellä oli välillä sellaista hyväntahtoista jäynää.

Terttu Mäenpää sanoo, että tehtaalaisilla on oma huumorinsa. Anja Aarnio sanoo sen johtuvan siitäkin, että tehtaalaiset tunsivat vain toisia tehtaalaisia. Sotakokemukset yhdistivät vanhempien miesten ikäluokkaa, he ymmärsivät toisiaan. Moni oli haavoittunut, ja valtio oli kouluttanut heidät sodan jälkeen uudelleen korjauspajan töihin.

Koko työporukan  tunnelman kumpikin naisista muistaa hyvänä. Yhden puhuttelun he kuitenkin muistavat. Nuori juoksutyttö oli syönyt eväitään, mutta kun piti lähteä kesken syömisen juoksemaan jotain asiaa, hän oli työntänyt puoleksi syödyn leipänsä konttoripäällikölle osoitettuun kuoreen. Jakelu oli mennyt perille, ja selityshän siinä vaadittiin.

Anja on saanut kokea vuorotyötäkin.
- Viimeiset puolitoista vuotta tehtaalla olin kolmivuorotyössä päällystyslaitoksella pituusleikkurilla, kun siivous myytiin ulkopuoliselle firmalle. Päällystetty paperi ei pöllyä, joten siinäkin suhteessa minulla kävi tuuri. Oli kiva oppia uutta, tietokoneohjelmien käyttöäkin.

Terttu Mäenpää siirtyi viimeisiksi työvuosikseen paloasemalle. Hän siivosi paloautoja, hoiti palomiesten vaatteita ja vei niitä pesulaan, putsasi palomiesten kypärät, kiepitti letkuja kalustonhoitajan kanssa.
- Työ oli erikoista, kesken siivouksen ja lattia märkänä saattoikin tulla hälytys. Kaikki piti siirtää sivuun, että pojat pääsee lähtemään nopeasti. Kerran olin siivoamassa paloautoa ja työkalut oli paloauton päällä, kun tuli hälytys. Minä läksin niin äkkiä, että työkalut jäivät auton katolle ja lähtivät palopaikalle. Siihen aikaan 80-luvulla hälytyksiä tulikin aika paljon, kun kaupungilla ei ollut omaa palokuntaa. Koskaan ei tiennyt töihin mennessä, mitä päivän mittaan tapahtuu. Tykkäsin kyllä, se oli ihan kivaa, Terttu kertoo.

Siivousuran jälkeen Anjalle ja Tertulle on maittanut siivoaminen kotonakin. Alan ammattilaisina he eivät hurahda mihin tahansa vimpaimiin.
- Oikein nautin nykyään. Teräväkuivaimella ja pienellä rätillä vain pesen, ja yhtä ainoaa pesuainetta käytän, aloe veran tuoksuista Tolua. Ikkunat pesen astianpesuaineella. Niinhän meitä koulutettiin, että ei uusia hyviä pintoja kannata erikoisvahvoilla aineilla pestä pilalle, Anja kertoo.

Eijaleena Martikainen

perjantai 19. lokakuuta 2018

Eilan vaiheita 26. Tampereella käynti ja kiihkeää kirjeenvaihtoa

Tuore aviopari Helsingissä suurkisoissa 1947. Huom. yo-lakki
 Lokakuussa 1946 konttoristi Eila Piirikkälä on taas hyvässä vauhdissa. Mäyrämäen tyttö, kihlattu morsian, ei juuri työasioita kalenteriinsa merkkaa, mutta illoista kertyy muuta muistiin kirjoitettavaa. Tiistaina iltapäivällä Antti on soittanut - tämä oli joku merkittävä hahmo Eilan aiemmassa elämässä. Koska on tiistai, on Kaiku-kuoron harjoitukset: "Illalla lauluharjoituksissa ja miesten tarjoamilla korvikkeilla mestarikerholla. Rattoisa ilta." Talvi koputtelee jo ovella: "Tänään satoi lunta ensi kerran ja oli tavattoman kylmää."

Keskiviikkona Eila vie takkinsa korjattavaksi Tyyne-serkulleen ja menee sieltä suoraan tädilleen Hakalalle. Torstaina Viljakaisen Elvi käy iltakylässä. Eila on päivällä soittanut Pentille, ilmoituksen perässä on huutomerkki. Viittaisiko siihen, että Eila on soittanut työpaikan puhelimesta vai että kiva kuulla sulhasen ääni. Perjantaina riittää tekemistä työpäivän päätteeksi. "Olin ensin Teollisuusvirkailijain kokouksessa ja sieltä suoraan menin Kouvolaan Penttiä vastaan. Menimme ensin Niemiselle ja sieltä tulimme meille." Lauantaina Eila käy sovittamassa takkia ja saa paketin lottakaveriltaan Hantulan Elliltä Pohjanmaalta. Illalla Eila ja Pentti ovat tuttujen pariskuntien kanssa seuratalolla tanssimassa. Riidanpoikasta ja sovinto, mutta "...minusta tuntui, että koko loma hiukan pilaantui."

Sunnuntaina nuoripari käy kuitenkin sulassa sovussa katsomassa seuratalolla Onnellista ministeriä. Se oli Toivo Särkän elokuva vuodelta 1941, pääosissa Tauno Palo ja Birgit Kronström. Sitten käytiin anoppilassa, saatiin Kiurun Irjan tuoma paketti, ja illan päätteeksi Eila saattoi Pentin junalle Kouvolaan. "Tällä kertaa ei ollut ketään!!"

Maanantaina Eila käy voimistelemassa, tiistaina lauluharjoituksissa, pysyy keskiviikkoillan kotona mutta käy torstaina äidin ja Salme-siskon kanssa Kukkosilla Mäyrämäen alla. Muitakin naisia on kylässä samaan aikaan.

Perjantaina Eila ja Kiurun Irja, Pentin kämppäkaverin vaimo, suuntaavat yhdessä Tampereelle. "Nousin aamulla aikaisin ylös, tein taikinat. Silitin, leivoin y.m. Klo 15 junalla lähdin Kouvolaan. Siellä tapasin Irjan ja yhdessä lähdimme Tampereelle. Heinon Lempi tuli Riihimäelle asti. Klo 20.15 olimme Tampereella, Pentin ja Paulin luona." Lauantaina pariskunnat käyvät ensin syömässä Hämeensillassa ja menevät sitten juhlimaan, mitä varten Eila ja Irja ovat tulleetkin Tampereelle. "Olimme Pentin kanssa juhlissa melkein loppuun asti."

Sunnuntaina hauskanpito jatkuu. "Päivällä teatterissa, ´Rakas veljeni`. Irja lähti illalla. Me Pentin kanssa olimme illalla elokuvissa. Kiva fimi ´Minä elän´. Ihana!" Maanantaina Eila saa Pentiltä kirjan Suomen säveltäjiä ja ostaa Pentille Kiven kootut. Nuoripari käy myös rva Pikkaraisen, Pentin vuokraemännnän, nimipäivillä. Rouva oli näköjään Elsa, ja Elsan päivä oli silloinkin lokakuun 14. päivä. "Olemme olleet 3 kk kihloissa, päivälleen, ja olen niin rakastunut." Tiistain Eila ja Pentti viettävät lähes kokonaan Pentin asunnolla mutta lähtevät sentään illalla tanssimaan. "Tämä aika täällä Tampereella on mennyt kuin siivillä ja minulle tulee varmasti kamala ikävä." Oikein arvattu. Juna lähtee keskiviikkona 6.15, Pentti on saattamassa. "Lähtiessä tuli niin ikävä, että itketti väkisinkin. Kotona noin klo 14. Kävin heti nukkumaan."

Eilan lomaviikko näköjään jatkuu. Hän käy torstaina päivällä Niemisellä, ja illalla Niemiset käyvät Mäyrämäellä lammaskaalilla. "Kirjoitin vielä Pentille. Aamulla on mentävä työhön taas. Ikävä Penttiä." Ja haikailu vain yltyy. Perjantaina "Pentti soitti tänään! Oli niin hauskaa saada kuulla hänen äänensä. Sain myös kirjeen häneltä ja itkin, kun minulla oli niin ikävä. Kirjoitin itsekin hänelle ja lähetin sen opiston osoitteella, saa nähdä meneekö perille." Opistolle? Ai niin, postihan jaetaan lauantainakin, ehkä Pentti saa viestin pari tuntia aikaisemmin tällä konstilla. Illalla Eila kuitenkin menee lauluharjoituksiin eikä enää kirjoittele kirjeitä. Mutta lauantaina: "Olin koko illan kotona ja kirjoitin Pentille kirjeen."

Seuraava viikko kuluu tunteiden vallassa. Sunnuntaina - sunnuntai oli tuohon aikaan viikon ensimmäinen päivä - Eila käy serkuillaan Kallioisella, lukee kotona kirjaa Ainoa nainen ja laittaa ruokaa. Maanantaina hän saa kirjeen Pentiltä, kirjoittaa sulhaselle takaisin ja käy voimistelemassa. Tiistaina Pentti soittaa, illalla Eila käy lauluharjoituksissa. Kaikki tämä kirjeenvaihto ja soittelu töihin tuntuu niin touhukkaalta ja konkreettiselta, vaivannäköä vaativalta tähän kännyköiden pikaviestiaikaan verrattuna.

Keskiviikkona Eila suuntaa illalla seuratalolle Ed.seuran (?) illanviettoon, ilta "meni oikein hauskasti". Nelly-sisko tulee illalla Lahdesta. Torstaina ja perjantaina puljataan munkkien kanssa. Ensin Eila käy Niemisellä munkkikesteissä ja saa anopiltaan kaksi rullaa valkoista lankaa ja sohvanpäällisen. "Kirje Pentiltä!!!" Perjantaina Pentti tulee päivällä kotiinsa ja soittaa heti Eilalle. "Illalla hän oli meillä ja minä paistoin munkkeja, jotka epäonnistuivat." Lauantaina Eila käy töiden jälkeen appensa suutarinverstalla katsomassa Penttiä, joka ilmeisesti auttelee siellä isäänsä. Sitten lähdetään Pentin sedän luo syömään maksakaalia, minkä jälkeen jaksaakin taas mennä tansseihin Kymille - ilmeisesti Kymin työskille Mäyrämäen juurelle. "On taas niin hauskaa, kun Pentti on kotona, mutta kun aika kuluu vain niin nopeasti, liian nopeasti."

Ollaanpa sitä nyt malttamattomia, onhan tässä näköjään vielä pari päivää jäljellä, ja reilun vuoden kuluttua koko loppuelämä. Sunnuntaina Eila ja Pentti käyvät elokuvissa, pistäytyvät sieltä Niemiselle ja illalla seuratalolle. Maanantaina Pentti on Eilaa vastassa lounastunnilla, käy tämän kanssa syömässä Mäyrämäellä ja saattaa morsion töihin. Iltapäivällä hän suuntaa takaisin Tampereelle. Eila viettää illan keskuskoululla Teollisuusvirkailijoiden huvitoimikunnan kokouksessa. "Senjälkeen kirjoitin Pentille."

Tiistaina lenssu estää lauluharjoituksiin menon. Keskiviikkona on Eilan nimipäivä. "Pentin puh.soitto aamulla, kukkia kotiväeltä, Niemisiltä, Kukkosilta ja Elviltä sekä kirja Elviltä ja Pentiltä ja keramiikkamaljakko kotiväeltä. Myös kirje Pentiltä. Niemiset, Kirsti ja Elvi olivat illalla meillä. Kirjoitin Pentille illalla." Sama meno jatkuu lokakuun viimeisenä päivänä. "Yritin soittaa Pentille, mutta en saanut puhelua. Se ei nim. ehtinyt ennen kahtatoista. Kirjoitin hänelle illalla."

Kiitos, Eila, kun kerroit sentään lammaskaalista ja maksakaalista ja nimipäivälahjoista - niistä voi päätellä jotain elämänmenosta ja merkkipäivien vietosta. Oma vikani, kun en lukenut kalentereita äidin eläessä - olin jo saanut ne käyttööni silloin. Olisin voinut kysyä, mitä lauloitte kuorossa, ketkä artistit viihdyttivät seuratalolla ja Kymin työskillä, millaisia vaatteita tansseissa käytettiin. Voitko äiti tulla takaisin, niin kysyn ja kuuntelen paremmin.

  Maaliskuussa Kyyti-kirjastojen lukuhaaste tarjoaa kirjoja, joissa on kirjeitä. https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_min...