sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kirkon korjaaminen saa työntekijän mietteliääksi

Laitosmestari Ari Salminen avaa oven Kuusankosken kirkontornin portaikkoon. Kierreportaat ovat niin ahtaat, että leveämmät hartiat hankaisivat rapattua seinää molemmin puolin. Salmiselle ja arkkitehti Edla Mäkelälle reitti on vuoden aikana tullut tutuksi kuntopoluksi, kun aikakellojen taulujen kunnostukseen on etsitty ratkaisuja. Nyt Salminen haluaa näyttää, kuinka yksi kelloista on jo saatu edustuskelpoiseksi ja miten muiden kanssa edetään.

Edla Mäkelä ja Ari Salminen
Ensimmäisellä tasanteella, kellojen alapuolella tiiliseinäisessä kamarissa, Edla Mäkelä alkaa visioida. Kaupungin lupa-arkkitehti on nähnyt maailmalla muunkinlaista suhtautumista kirkkojen käyttöön.
- Tässä olisi mainio tila, tänne mahtuisi väkeä monenlaista tilaisuutta pitämään. Mutta nuo kierreportaat ovat ainoa tie tänne, poistumistietä ei ole. Nyt ei olla Italiassa ja Pisassa, nyt ollaan Suomessa, jossa kaiken pitää olla paloturvallista ja jokaisella mahdollisuus päästä kaikkiin tiloihin. Firezen Duomossa ei olla niin tarkkoja riskien kanssa kuin meillä täällä, siellä alas vievät portaat ovat osin samat kuin ylös johtavat, Mäkelä kuvailee itselleen tuttuja kohteita.

Nyt ollaan kuitenkin Suomessa ja Kuusaalla, asiattomilta pääsy kielletty -ajattelun piirissä. Ari Salminen laskeskelee, että Kouvolan kirkot ovat viikossa vain viitisen tuntia käytössä.
- Voisipa näihin poiketa omaan tahtiin hiljentymään kaiken päivää. Ihmisiltä jää kokematta upeiden rakennusten antama rauha ja kauneus, kun ovet ovat kaiken aikaa lukossa, Salminen harmittelee.

Mäkelällä on konkreettinen idea tähän:
- Voisi tulla samaan tyyliin kuin kuntosalille. Niihinkin pääsee lätkällä sisään - samoin kirjastoon.

Kuusankosken kirkontorniin ei tehdä kiertokäyntejä.
- Turvallisuusvaatimukset ovat tiukentuneet kaiken aikaa. Se on tehnyt kaiken liikkumisen hankalammaksi, vaikka onhan turvallisuus tärkeä asia, Salminen sanoo.

Tämä ajatar odottaa uutta kuosia.
Olemme siis etuoikeutettuja, kun pääsemme katselemaan kirkon kelloja takapuolelta ja Kuusaan maisemia niiden alla olevista ikkunoista. Ne varmasti kiehtoisivat muitakin - niin hyvin kaupunginosan rakennukset näkyvät nyt kun lehdet eivät peitä näkymiä. Vielä yksi kerros, ja olemme kellotaulujen ja vanhan kellokoneiston tasanteella. Sen rattaat seisovat paikoillaan - kellot käyvät digitaaliaikaa.

Kellotauluista yksi on nyt saatu onnistuneesti remontoitua. Viime syksynä siihen vaihdettiin uusi lasi haljenneen tilalle. Mutta koska Kuusaan kirkon kellotaulut eivät olleet läpinäkyviä, taulu piti saada näyttämään naapureidensa kaltaiselta.
-Tänne sisällepäin näkyy vesivaneri, johon on kiinnitetty kahvat. Sen ja lasin välissä on valkoinen peltilevy lasin taustana. Taulun reunoja kiertää led-valonauha, joka syttyy pimeällä yhdessä kirkon ulkovalaistuksen kanssa. Sen valotehoa voi muuttaa, jos halutaan vaikka vaihtaa tunnelmaa, Salminen kuvailee.

Ari ja korjattu kellotaulu
Kolmelle muulle tehdään tämän vuoden aikana sama temppu. Kellotaulun laidoilla olevat suorat loisteputket korvataan kehää noudattelevilla ledeillä. Loisteputkien hahmot näkyvät ulospäin häiritsevästi, mutta led päihittää ne muutenkin.
- Ledien ja loisteputkien energiankulutus on eri planeetoilta. Kirkkosalin valaisinkruunuihinkin vaihdettiin led-lamput, ja sähkölasku on roimasti pienentynyt, laitosmestari Salminen kertoo.

Edla Mäkelää ja Ari Salmista alkaa naurattaa, kun he muistelevat viimesyksyistä kellotauluremonttia.
- Varsinainen projekti! Tiedettiin, että tauluun tarvitaan valkoinen tausta valoa heijastamaan, mutta haluttiin testata että se varmasti käytännössä toimii. Meitä oli täällä mukava porukka, jolla viritettiin iso pala valkoista paperia ja pahvia yhden kellotaulun taustalle puoliväliin saakka. Sitten juostiin alas kadulle katsomaan, toimiiko. Kun kellotaulun alaosa oli valkoinen ja yläpuoli tumma, näytti kuin kirkontorni olisi puolillaan maitoa. Naurettiin, että Putin-maitoa, kun silloin kohistiin Putin-juustosta, Edla virnuilee.

Kellotauluprojektissa kunto kasvaa, Edla tietää.


Valkoinen tausta toimi, ja se tehtiin pellistä. Kokeilut muilla kelloilla jatkuvat. Viimeksi on yritetty vetää maitomaista lakkapintaa lännenpuoleiseen lasiin. Se halkeilee ja lohkeilee pois.








- Alun perin näissä oli monta kerrosta maaleja vuosikymmenten varrelta, hyvin krakeloituneita kerroksia. Ne putsattiin pois, ja kellotauluista tuli harmaat. Sitähän kaikki ovat ihmetelleet. Vedettiin tämä uusi tuote pintaan, mutta kun nykymaalit eivät enää saa olla myrkyllisiä kuten ennen, ne eivät kestä.

Remontissa menetetään kellotaulujen eri värit. Tähän asti yksi kelloista on ollut vaalea, yksi vihertävä, yksi sinertävä, yksi rusehtava. Nyt kaikista tulee samanlaiset vaaleat. Tämä muutos ei kuitenkaan edellytä erityistä lupaa, vaikka Kuusankosken kirkko on suojeltu 90-luvulla Kirkkohallituksen erillispäätöksellä.

Jos työt sujuvat hyvin, kellotaulut ovat valmiit kesän lopulla. Rakenteet tekee seurakuntayhtymän oma väki, sähkötyöt Sähköpalvelu Leino Oy. Hintaa remontille kertyy jotakin 5000:n ja 10 000 euron väliltä. Kirkkosalin akustiikan parantaminen verhoilla tai käytävämatolla saa nyt odottaa, rahat käytetään tänä vuonna kellotauluihin.

Vanhan vaaliminen saa mietteliääksi, Ari kertoo.
Aika kulkee kulkuaan, kirkon kellot mittaavat sitä parhaan kykynsä mukaan ja näyttävät useimmiten kaikki neljä samaa aikaakin. Työt vanhan rakennuksen kunnostuksessa ovat saaneet laitosmestari Ari Salmisen miettimään kirkon tehtävää ja ihmisen osaa.
- Ihmisenä oleminen jäsentyy tällaisen historiallisen  rakennuksen kautta. Entisajan ihmisillä on ollut näky tehdä jotakin. Tämä on ollut valtava työ aikana, jolloin työkaluista oli pulaa - ei nostureita, ei mitään apuneuvoja. Se velvoittaa meitäkin omassa työssämme panemaan itseämme likoon, jotta tämä säilyisi. Eikä saa tyytyä tähänkään vaan pitää miettiä koko ajan ratkaisuja, joilla palvelemme ihmisiä. Mikä olisi siihen parempi paikka kuin kirkko keskellä kylää?


Vasemmalla kunnostettu, oikealla remonttia odottava kellotaulu.

Raine Martikaisen kuvia kellotornista









Katso lopputulos:
http://minkuusas.blogspot.fi/2015_10_28_archive.html

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Jyrki Taskinen herättelee Kymen Pirtin perinteitä

Ravintolayrittäjä, krouvari Jyrki Taskinen ei muista mitään ensimmäisestä kerrastaan Pirtissä. Selitys ei ole se ensimmäisenä mieleen tuleva, vaan se, että hän oli ensi käynnillään nelivuotias. Taskinen silmäilee ravintolaansa tyytyväisenä: vuoden takainen hankinta oli fiksu juttu. Pöytäseurana on lisäkseni Leena Tolvanen, joka on katselemassa lapsuuden ympyröitään, Osuuskauppaa pikamyymälöineen ja hotelleineen.
Jyrki Taskinen kehittää Pirttiä harkiten.

Taustalla soi Matin ja Tepon Mä joka päivä töitä teen. Asiakkaita on puolen päivän aikaan liikkeellä jonkin verran. Joku nakuttaa seinustalla olevaa pelikonetta, muutama tupakoitsija istuksii lasikopissa. Taskinen haluaa pitää menon entisellään.
- Kansanravintolat ovat olohuoneita. Täytyy olla tosi varovainen sen kanssa, mitä niissä tekee. Pöydän paikkaa muuttamalla voi pilata paljon, Taskinen painottaa ja osoittautuu perinteiden ystäväksi.

Entisen Osuuskaupan kiinteistössä Jyrki Taskinen ja hänen yhtiökumppaninsa Helena Huovinen avasivat oman ravintolatoimintansa viime vuonna. Vanhoja kuusaalaisia riemastuttaa se, että samalla palasi käyttöön vanha nimi Kymen Pirtti. Paikka oli välillä nimeltään Pippuri.

Taskisella ja Huovisella on neljä ravintolaa, kaikki Restelin entisiä paikkoja. Kuusaalla ovat Wanha Kalastaja, Botticellin paikalle tuleva Kattila ja Kymen Pirtti, Korialla Kujakolli. Vuoden verran heillä oli myös Voikkaalla Wanha-Lautturi.
- Marraskuussa avasimme Wanhan Kalastajan Valtakadulla ja pääsin seuraamaan entistä kotikaupunkia lähempää. Huomasimme, että Kuusankoski on tosi vireä. Kuusankosken keskusta, kaupallinen palvelu ja kysyntä ovat elpymään päin. Tänne kannatti panostaa, Jyrki Taskinen kertoo.

Restel oli luopumassa Pirtistä, ja se sai Taskisen ja Huovisen pohtimaan toiminnan laajentamista täällä. Paikan historia ja perinteet painoivat puntarissa.
- Meidän oli tehtävä jotain, ettei tämä muuttuisi muuksi kuin Kymen Pirtiksi. Olemme kumpikin Restel-taustaisia, ja meille on opetettu samat pelisäännöt: lainsäädäntöä noudatetaan, kaikki velvoitteet hoidetaan, maksetaan verot Suomen yhteiskunnalle, Taskinen luettelee.

Maton tilalle tulee tanssiparketti.
Ei siis muutoksia Kymen Pirttiin, perinteet kunniaan! Jotain kuitenkin uudistetaan. Karaokekorokkeelle tulee parketti, että ihmiset pääsevät tanssimaan. Ravintolaan hankittiin uusi biljardipöytä, ja Totosta on tehty tärkeä osa ravintolan ohjelmaa.
- Nyt panostetaan asiakkaiden viihtymiseen ja turvallisuuteen. Alusta lähtien meille tuli viikonlopuiksi järjestyksenvalvoja ja narikka käyttöön. Hän hoitaa, että liikeideaan soveltuvat asiakkaat pääsevät sisälle ja ravintolaan soveltumattomat asiakkaat eivät.

Pirtti 50-luvulla
Taskinen ja työkaverit ovat nähneet vaivaa Pirtin  ilmeen vuoksi. Englannissa toimiva suomalainen mainostoimisto tuli apuun, kun Taskinen ja Huovinen saivat käyttöönsä Kymen Pirtin vanhan logon.
- Vanhaa fonttia ei löytynyt mistään luettelosta. Tuttu paikallinen taiteilija piirsi kuitenkin mallista alkuperäisen fontin. Se lähetettiin Liverpooliin ja sillä saatiin takaisin vanha logo. Historiataustoja pengottiin kuukausia, mutta niitä oli vaikea löytää. Olimme jo ostaneet paikan, kun yhden laatikoston uumenista löytyi nippu valokuvia talosta. Silloin tajuttiin: Tässä tämä on!

Perinteeseen on hyvä nojata muutenkin. Jyrki saa nähtäväkseen Leena Tolvasen tuomia vanhoja valokuvia Osuuskaupasta.

- Apua, tää lihatukki on meillä. Herra varjele! Tämä löytyi vanhan Martinan varastosta viime kesänä. Veimme sen turvaan Kujakolliin, se on siellä nyt rekvisiittana. Kun tuntee historian, pystyy paremmin elämään tätä päivää ja näkee ehkä vähän tulevaisuuteenkin, Jyrki tuumii.

Osulan lihatukki jatkaa elämäänsä Korialla.
Kattilan ja Kymen Pirtin keittiöt eri maailmoista

Kymen Pirttiin mahtuu ulkoruokinta-aikaan 180 ihmistä. Viikonlopun aikana ravintolassa ehtii käydä 350-450 asiakasta. Heitä houkutellaan väliin paikalle elävällä musiikilla. Tarjolla on ollut tanssiorkestereita, bluesia, oman kylän poikaa Harri Marstiota. Hän esiintyy myös Kujakollissa pääsiäissunnuntaina.
- Pelle Miljoona tulee elokuussa, nyt tavoittelen Anita Hirvosta, Taskinen suunnittelee.

Ruokaa saa syödäkseen täälläkin, Jyrki esittelee ruokalistaa: pikkupurtavaa, salaatteja ja sellaista josta nälkä lähtee.
- Tämä on sellaista pubiruokaa. On meillä pizzojakin, aitoja Lidlin pizzoja joihin käytetään aitoa Lidlin Mozzarella-raastetta. Paistetaan korkeapaineuunissa. Yksi gourmet-henkinen kaverini ei oikein välittänyt maistaa, Taskinen virnistää.

Kymen Pirtissä nälkä lähtee eri ruoalla kuin Kattilassa.
Pian avattavan Kattilan ruokatarjonta lähtee eri pohjalta.
- Sen ruokalistalla painotamme lähiruokaa, luomua, puhtautta ja suomalaisuutta siinä määrin kuin se on mahdollista. Haemme osaavaa henkilökuntaa, joka uskoo samaan arvomaailmaan mihin me.

Ravintola Kattila tulee tarpeeseen.
- Aikamme kuunneltiin Kouvolan keskustassa, että mistään ei saa illalla ruokaa, vaan kymmenen jälkeen auki on vain kebab-paikkoja. Ihan pelkästään ruokaravintolaa ei Kuusankoskelle kannata tehdä eikä edes Kouvolaan. Mutta meillä on iso terassi ja Wanha Kalastaja vieressä, se tuo paljon synergiaetuja. Restel oli aikoinaan rakentanut ravintolat yhteen, joten meidän piti vain avata kolme seinälevyn ruuvia, jolloin Kattilasta pääsee Wanhaan Kalastajaan.

Monivaiheinen kierros maailmalla

Jyrki Taskinen on selvästi palannut juurilleen.
- Asun tosin Korian demokraattisessa tasavallassa, jolla on ystävälliset suhteet Kouvolaan ja sama valuutta, mutta sydämeni on Kuusaalla. Täällä asuvat vanhempanikin.

Krouvari Taskinen on syntynyt Kuusaalla, asui lapsena Salomaan talossa Keskustan koulun vieressä, siinä leipomon talossa. Hän kävi ammattikoulun ja lähti muualle opiskelemaan, luki kokiksi ja tarjoilijaksi ja hankki esimieskoulutuksen. Sitten hän kiersi Restel-ketjun ravintoloissa päällikkönä 14 vuotta.
- Kun tulin Lapista pois, ensimmäinen paikkani Restelillä oli Kouvolan Puistokartano hotelli Martinassa. Sitten minut heitettiin Helsinkiin, taas Martinaan. Sitten minut siirrettiin Nastolaan. Kun kerkisin purkaa muuttolaatikot, tuli siirto Tampereelle. Tampereelta ne heitti Vaasaan ja meinasi unohtaa minut sinne. Sitten takaisin Tampereelle ja taas Vaasaan, kunnes ne siirsi Lahteen. Silloin sanoin, että tämä on minun viimeinen siirtoni. Jos tästä selviän ilman romahdusta, niin ihme.

Muutto työpaikasta ja paikkakunnalta toiselle on kai aika rankkaa. Ihmiset eri puolilla Suomea ovat erilaisia.
- Maailmalla pärjää, jos menee sinne nöyrin mielin mutta ei nöyristellen. Voi kysyä, että anteeksi mutta en tiedä mitä tarkoitat.

Nyt Jyrkiä ilahduttaa havainto, jonka hän on tehnyt mm. Miä oon Kuusaalt -ryhmästä.
- Tähän saakka kuusaalaisia on aina potkittu päähän, vaikka Kouvola on ollut kuiva ja tylsä virastokaupunki ja Kuusas taas vireä kulttuurin ja urheilun kehto. Niin hienoa, että kuusaalaiset alkavat olla ylpeitä siitä, että asuvat Kuusaalla. Yhteisöllisyys on alkanut kasvaa, Jyrki hehkuttaa.

Tässä kohtaa me kolme kuusaalaista alamme olla jo aika tukevassa kotiseutuhengessä ihan ilman kemiallisia avusteitakin. Leena Tolvanen muistaa, että hänen Eino-isänsä nimitti kouvolalaisia rautatieläisten risaperseiksi. Kertaamme taiteilijoita, urheilijoita, missejä ja muita kuuluisuuksia, joita Kuusas on kasvattanut. Löysityön pitkillä vapailla on ehtinyt kehittää monenlaista tekemistä. Taskinen haaveilee, että joku taiteilijayhteisö ostaisi Heinosen kaupan ja perustaisi siihen työpajan lisäksi kahvilan. Leena Tolvanen hallitsee kuusaalaisen nimittelyperinteen.
- Kun veljentyttö meni Sibelius-lukioon, niin minä sanoin että meidän tyttö meni Petelius-lukioon, Leena naureskelee.


Visioita riittää, ja uskoa tulevaisuuteen. Varmasti riittää myös janoisia, ja nälkä meillä on aina vieraanamme. Jutellessa Leena Tolvanen kaivaa vielä käsilaukustaan vanhan paperisen Pirtti-logon ja saa Jyrki Taskisen jälleen huokailemaan ihastuksesta.




Lue Osulasta myös Leena Tolvasen muistot:

http://minkuusas.blogspot.fi/2015/03/leena-tolvasella-oli-koti-osulassa.html

Leena Tolvanen ja Jyrki Taskinen.

Hotellisiivessä lapsena asunut Leena Tolvanen ratkaisi Jyrkiä askarruttaneen kysymyksen, miksi ahtaassa vintinportaassa on vinssi. Tolvaset kuivattivat talvisin pyykin ullakolla, ja pyykkikori nostettiin ylös vinssillä, kun sen kanssa olisi ollut liian vaarallista kiivetä tikkaita.


 

Kymen Pirtin yläkerrassa entinen hotelli on tyhjillään, paikat rempallaan. Täällä on viimeksi pidetty majataloa vuosia sitten. Home estää nykyisin tilojen käytön, eikä uusi Kymen Pirtin yrittäjä innostu hotellitoiminnan pyörittämisestä. Nyt panostetaan ravintolamaailmaan.



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Leena Tolvasella oli koti Osulassa

Entisen Osuuskaupan talon omistaa nyt Suomen Lähikauppa Oy.

Leena Tolvanen liikkuu Kuusaan Valtakadun Siwan tiloissa kuin kotonaan. Ymmärrettävää, sillä hän on pikkutyttönä asunut samassa talossa, silloin Osuuskaupan rakennuksessa, Kuusaan kirkon lähellä. E-liikkeen Pikamyymälän paikalla on nyt Siwa ja hotelli on tyhjillään, mutta Kymen Pirtti on palannut uusin voimin. Siitä seuraavassa jutussa, nyt muistellaan vuotta 1951, kun Kiviset muuttivat Myllykalliolta Kuusaalle.

Leena Tolvanen
- Tässä oli ovi pieneen tuulikaappiin, josta pääsi vasemmalle pikamyymälään ja oikealle leipä- ja maitopuolelle. Se oli vanhan ajan myymälä, jossa oli tiski. Maitoa myytiin 50-luvun alussa kannuun, samalla tavalla mitattiin kermaa. Pikamyymälä oli sekatavarakauppa eli ruokakauppa, Leena Tolvanen kertoo.

Leena on Kivisen perheen tyttöjä. Isä Eino Kivinen oli E-liikkeen palveluksessa, ja perhe asui ennen Kuusaan puolelle tuloaan Myllykalliolla. Sielläkin Eino oli osuuskaupanhoitajana. Aikakirjoissa Kuusaan pikamyymälä on merkitty avatuksi vuotta liian myöhään.
- Oikea vuosi oli 1951. Me muutimme huhtikuussa, asuimme täällä jo kun isän syntymäpäiviä vietettiin 17.4., silloin yhdeksänvuotias Leena muistaa. Hän on tarkistanut vuosiluvun kahdelta vanhalta naapurilta. Toinen heistä oli töissä kenkäkaupan puolella mutta kävi karkkitiskillä auttamassa ruuhkan iskiessä.

Pikamyymälä oli uusinta uutta

Kirkonseudun osuuskaupassa oli maaseudun ensimmäinen pikamyymälä. Myymälänhoitaja Eino Kivinen lähetettiin ensin opiskelemaan uutta konseptia kurssille Elannon vähän aiemmin  käynnistyneeseen pikamyymälään. Kuusaan pikamyymälä avattiin kesän -51 alussa, samoin ravintola Kymen Pirtti.

Pikamyymälä oli ihan uutta kuusaalaisille tuohon aikaan. Se tarkoitti itsepalvelumyymälää, mutta karamelleille ja lihalle oli omat tiskit ja myyjät. Lihatiskillä oli jonkin aikaa lihaneuvojana Väinö Purje, joka 70-luvulla tuli tutuksi Keskon ruokakauppojen tv-mainoksista. Leena Tolvanen muistaa pikamyymälän hyllyjen artikkelitkin.
- Keskimmäisellä hyllyllä oli toisella puolen hedelmät ja toisella makkarat. Ne pakattiin kaupassa sellofaaniin ja saumattiin kiinni. Tuttu myyjä kertoi, että ihmiset eivät osanneet alkuun toimia pikamyymälässä. He veivät ostoskärrytkin kassan jälkeen mukanaan ja jostain syystä tien yli Stålhammarin puolelle. Myyjä juoksi perään sanomaan, että kärryt piti jättää kauppaan, Leena Tolvanen nauraa.

Eino Kivinen palvelee lihatiskin pikamyymälässä asiakasta, jolla on pikamyymälän uutuus, ostoskori. Taustalla näkyy maito- ja leipäosasto.

Pikamyymälässä oli kaksi kassaa. Siitä vasemmalle tieltä katsoen oli rautakauppa, samaa Osulaa sekin. Sen kupeessa myymälänhoitaja Eino Kivisellä oli pieni toimistotila. Siinä oli säästökassa, jossa asiakkaat saivat nostaa eläkkeitään ja tallettaa rahojaan.

Eino Kivinen ja Säästökassan asiakas
Seinän takana kadun suuntaan työntyvässä ulokkeessa oli oikealla vaatekauppa, jossa myytiin myös liinavaatteita ja kankaita. Ikkunassa järjestettiin joskus muotinäytös. Vaatekaupan vieressä oli kenkäkauppa. Näihin kahteen oli oma sisäänkäynti tien puolelta. Talon alakerrassa torin puolella oli leipomo, jonka ensimmäinen leipuri oli Salonen.

Entisaikaan ruokakaupassakin näyteikkunat somistettiin esimerkiksi hernerokkatölkkien pyramideilla, ja kauppaan näki sisälle. Leena muistaa jäätelökioskin kenkäkaupan kulmalla. Kirkonpuoleisessa päädyssä on ollut myös Osuuskaupan bensamittari.
- Täyden palvelun tavaratalo. Isää tultiin joskus hätyyttelemään kotoakin bensaa myymään, mutta pääasiassa myyntiä oli vain kaupan aukioloaikoina. Ja mieluiten piti olla paras raha, Leena muistelee.

Alkuperäinen järjestys jatkui kuusikymmenluvulle. Mutta kun Centrum valmistui ja vaatekauppa siirtyi sinne, koko Osulan tilasta tuli ruokakauppa, E-market tai E-halli. Leena Tolvanen on asioinut kiinteistössä kaikissa vaiheissa. Nykyinen Siwakin on perheen lähikauppa.
- Minusta paikka tuntuu yhä tosi kotoiselta, vaikka meidän perhe muutti täältä vuonna 1956.

Tavarahissi leikkipaikkana

Leenalle Osulan nurkat tulivat tutuiksi, kun Kivisen lapset pääsivät kaikkialle taloon.
- Torstaisin tuli kuorma, ja me pyörittiin joukossa katselemassa ja leikkimässä. Meidän Matti ehkä jo auttelikin vähän, mutta me muut ajeltiin tavarahissillä ylös alas. Isä aina varoitti, että asiakkaat eivät saa nähdä meitä liikkeen puolelta. Äiti oli ehkä hätistellyt meidät jaloistaan kaupan puolelle, että sai rauhassa ommella.

Leena ja Kivisten ikkunat yläkerroksessa.
Kivisillä oli olohuone, makuuhuone, pieni keittiö ja vessa. 
- Sisävessa tuntui meistä aika hienolta, kun Myllykalliolla oli käyty ulkohuussissa. Suihkua asuntoon ei kuulunut, mutta joskus juhlapyhinä, kun hotelli oli tyhjä, saimme käyttää hotellin yhteistä kylpyhuonetta. Jouluisin oli hienoa, kun me lapset päästiin hotellin puoleiseen käytävään liukuilemaan - silloinhan ei asiakkaita ollut.

- Meidän perheessä oli äiti, isä, kolme lasta ja mummo. Kun makuuhuoneeseen levitti kolme sänkyä, siihen mahtui äidin ompelukone ja joku kaappi eikä mitään muuta. Äiti ja isä nukkuivat sohvalla olohuoneessa ja mummo keittiössä pukkisängyssä, joka pistettiin päiväksi komeroon. Meidän Eija syntyi vielä vuonna -55 joukon jatkoksi. Äiti ompeli muille vaatteita, joten niissä tiloissa kävi vielä vieraitakin.

Taloa ei ollut ajateltu lapsiperheiden asunnoksi, joten pyykin kuivaamisessa oli ongelmia.
- Tuossa kirkon vieressä oli Vihavaisen talo ja äiti kysyi, saisiko hän kuivattaa pyykkiä heidän naruillaan. Talvisaikaan pyykit vietiin hotellin vintille pystysuoria tikkaita pitkin pienen kattoluukun kautta. Se oli niin vaarallista, että joku laittoi aukkoon vinssin koria varten, Leena puistelee järjestelylle päätään.

Edellinen Osuuskaupan talo tien toisella puolen vähän kirkolle päin.

Kun kerran torin laidalle katsellaan, niin tietysti muutkin vanhat rakennukset nousevat mieleen, lihantarkastamo ja taksiasema torin ylälaidalla, torikatokset.
- Tuossa Salmisen entisen kaupan kohdalla oli puutalo, jossa oli ollut Osula ennen tämän liiketalon rakentamista.





Näkymättömiä rajoja

Leena Tolvanen tiirailee alapihalta hotellin yläkertaa. Neljä torinpuoleista ikkunaa olivat heidän, mutta niiden uusi ulkoasu ei miellytä Leenaa. Ennen ikkunoissa oli tuuletusluukku, nämä näyttävät liian uudenaikaisilta. Pieni parveke kuului hotellille.
- Siihen aikaan hotellin lakanoita tuuletettiin oikein pöllyttämällä. Mekin käytimme joskus parveketta.

Leena sisarustensa Kaijan ja Matin ja Siivosen Esan kanssa.
Kivisten lisäksi liiketalossa asui muitakin: talonmies perheineen, viinikassa perheineen, leipurin perhe, portsari ja toinen viinikassa ja keittäjä. Pieni yhden huoneen asunto oli ravintolan henkilöstön käytössä.

Energiahuoltoa
Osuuskaupan rakennusta lämmitettiin haloilla. Siipiosan tyvessä näkyy ovi porraskäytävään, josta päästään hotellin kerroksiin.



Leena huokaa ihastuksesta, kun Siwan kaveri käy ystävällisesti esittelemässä tiloja. Kiipeämme porraskäytävää, jonka kaidetta Leena on pienenä laskenut lukemattomat kerrat persmäkeä - vaikka äiti oli kieltänyt. Ovesta päästään myös kellarikäytävään, josta talon lapset saivat käyttöönsä yhden kellarikomeron kerhohuoneeksi.
- Minun teki mieli partioon, mutta isä ei laskenut, koska oltiin sosialidemokraattinen perhe. Siitä kai korvauksena saatiin pieni koppi, "kolo", jossa pidettiin lasten kesken omaa kerhoa.

Rajanvetoa eri ryhmien välillä käytiin myös aikuisten kesken. Yhtiön saunoihin ja pesutuville Kivisillä ei ollut asiaa, koska he olivat "sivullisia". Leena sanoo, että kateus piti huolen siitä, että väärät henkilöt eivät palveluita saaneet.
- Meillä oli pari muuta saunapaikkaa Myllykalliolla. Tai sitten tulimme kapearaiteisen Päkällä ammattikoulun pysäkille, menimme lautalla joen yli Kyminpuolelle ja kävelimme Kivimäelle mummolaan saunomaan. Joskus isä vei iltaisin salaa muilta pyykkikorin tuttavalle, joka pesi meidän pyykin yhtiön pesutuvassa. Kai se rikos nyt on vanhentunut, että voi tunnustaa, Leena hymyilee.

Osuuskauppaväki oli myös jakautunut keskeltä. Kuusankoskella oli paljon E-liikkeen kauppoja ja vähemmän Ympäristön kauppoja. E-liike oli työväestön oma osuusliike, Ympäristö maalaisten toimintaa.
- Ympäristön kauppaan ei menty, nehän oli vihollisia, Leena sanoo.

Kaupan alakerrassa asui monta Osulan työntekijää.
Osuuskaupalla oli Leenan mielestä jotenkin hienoa asua, vaikka perheen lapsista olikin keljua muuttaa pois rakkalta Myllykalliolta. Hotellissa asui välillä kuuluisuuksia, ja lapset kävivät hakemassa heiltä nimikirjoituksia. Tästä kodista Kiviset muuttivat Kettumäentie 1:ssä toimineen Osuuskaupan yläkertaan vuonna -56, kun hotelli tarvitsi lisää tilaa. Siellä asui myös Väinö Purje perheineen ja muitakin tuttuja e-liikkeeläisiä.

Jatkamme talon kiertämistä torin puolen pääsisäänkäynnille. Siinä oli 50-luvulta eteenpäin Ala-Pirtti, ravintolan   karvalakkipuoli. Ravintolat eivät tulleet Kivisen lapsille tutuiksi vuosikymmeniin.
- Eihän meidän lapsuudessa ja nuoruudessa käyty ravintolassa syömässä perheittäin niin kuin nykyään. Muistan miten helluntailainen Kolun neiti, keittäjä, suri usein että "minä näitä juoppoja joudun passaamaan".

Pyykki vietiin talvella tästä vintille kuivumaan.
Isä ja tytär kunnan töihin

Eino Kivinen oli osuuskauppamies jo nuoresta. Hän aloitti Tirvan myymälässä 30-luvun jälkipuoliskolla. Vuonna -39 hän meni naimisiin Saaran kanssa, ja nuoripari muutti Myllykalliolle. Myllykalliolta perhe muutti Kuusaan Osuuskauppaan ja siitä vuonna -56 Kettumäentie 1:n Osuuskaupan yläkertaan.
- Siihen aikaan E-liikkeen myymälöitä oli Kuusaalla paljon. Kuusaanniemessä oli yksi, ja Valtakadun liiketaloissakin toimi vähän aikaa osuuskauppa, siinä missä oli äskettäin kampaamokin. Myllykalliolla oli kauppa, Tähteessä vanhan Tähteen kauppa Varjopolulla ja uusi siinä missä nyt on seurakunnan tiloja. Pilkanmaassa, Voikkaalla ja Mattilassa oli myymälät, Kyminpuolella oli Niskalan kauppa ja Ykkönen, ja Kymin asemalla, Rauhanharjussa ja Kolarinmäellä oli myös myymälät. Kilpailijan, Ympäristön, myymälöistä muistan vain Kyttärinmäen myymälän.

Eino Kivinen siirtyi Osuuskaupan myymälänhoitajan tehtävistä kunnalle hankintapäälliköksi vuonna 1960.
- Isä oli E-liikkeen mies ja sosialidemokraatti, joten hän sai viran. Niin se meni Kuusaalla silloin,
niin minä sen asian olen ymmärtänyt. Samalla tulee  myönnetyksi, että isällä ei ollut varsinaista koulutusta virkaan - hän oli käynyt ammattikoulun metallipuolella - mutta työuransa takia hän oli "pätevä" niitä töitä hoitamaan. Ja todellisuudessa johtajat häntä käyttivät paljolti ihan juoksupoikanaan. Jos siihen virkaan olisi joku ekonomi valittu -  ei olisi varmaan juoksupojaksi alkanut. Isä osti puita kaupungille, ruokia kouluille ja kaikkea sellaista. Hän oli mukana kunnallispolitiikassa, valtuustossa, ja seurakunnan luottamustoimissa kirkkoväärtinä, Leena Tolvanen muistelee.

Eino Kivinen kuoli äkillisesti aivoverenvuotoon vuonna -75, 62-vuotiaana.
- Meille kaupungin väelle tehtiin uimahallilla kuntotestit vähän ennen isän kuolemaa. Minä sain erittäin huonon tuloksen ja isä erittäin hyvän. Mutta siihen aikaan ei osattu tehdä mitään, jos suoni katkesi päästä, Leena sanoo.

Leena Kivinen kävi ylioppilaaksitulonsa jälkeen kauppaopiston yksivuotisen ylioppilasluokan.
- Haaveilin kirjastonhoitajan ammatista, mutta se olisi tullut liian kalliiksi. Koulutusta antava Yhteiskunnallinen korkeakoulu oli juuri muuttanut Tampereelle. En tiedä, olisinko päässytkään. Kesätöissä olin ollut kirjastossa ja se työ oli mukavaa.  Kun valmistuin ylioppilasmerkonomiksi kauppaopistosta vuonna -63, pääsin kesätöihin kaupungin sosiaalivirastoon. Siellä tuli vanhemman toimistoapulaisen virka auki, ja minä sain sen. Kun alkoi saada omaa rahaa, ei enää tehnyt mielikään muualle.
Tuttu parveke herättää muistoja.

Jossain vaiheessa Leena Tolvanen ylennettiin kanslistiksi, sitten virka taas muuttui, hallintosihteeriksi.
- Sitten virat muutettiin vielä työsopimussuhteisiksi, koska niistä sai ihmiset helpommin potkittua pois. Arvonalennushan se oli. Sanoin, että viraton vaan ei työtön. Istuin Helmisen Heikin ja Korpelaisen Niinan porstuassa seulana, ettei ihan kaikki pääsisi sisälle. Kirjoitin esityslistoja ja pöytäkirjoja, kaikkea sellaista. 41,5 vuotta olin kaupungilla töissä.
Osulan tyttö on viihtynyt ikänsä Kuusaalla. Naimisiin hän meni Veikkonsa kanssa vuonna -66, lapsia syntyi kaksi. Työelämän suhteen Leena piti lapsuuden lupauksensa.
 - Mummo kertoi minun sanoneen pienenä, että kun minä saan työpaikan niin minä en sitä vaihda.

Nyt Tolvaset asuvat Mäenpääntiellä, ihan Leenan lapsuusmaisemissa. Siitä kipaisee nopeasti lähikauppaan, Osulan paikalla toimivaan Siwaan.

Mitä kuuluu Siwan naapurille, Kymen Pirtille? Lue täältä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2015/03/jyrki-taskinen-herattelee-kymen-pirtin.html

Osuuskaupan rautaosaston paikalla myydään nyt karkkia.
Nykyasiakkaalle itsepalvelu on helppo homma.
Leikkelehylly on Osulan lihatiskin kohdalla.
"Tämä oli meidän makuuhuone."
Hotelli on tyhjillään.





sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Mummin talon tarina

Nykyään niitä kutsutaan mummonmökeiksi. Ei käynyt mielessäkään kutsua meidän mummin taloa mummonmökiksi, vaikkei siinä ollutkaan kuin huone ja keittiö alakerrassa. Nykyiset mummonmökit ovat sopivia yhden tai korkeintaan kahden hengen vapaa-ajan asunnoiksi. Meidän mummin talossa asui välillä puolentusinaa ihmistä ja enemmänkin - omaa väkeä ja vähemmän omaa. Talon viimeisenä jouluna pöydän ympärillä keittiössä istui toistakymmentä henkeä, eikä tehnyt tiukkaakaan.

Vanhat valokuvat herättävät muistot henkiin. Talot tuovat mieleen asukkaansa. Tuttuja huoneita katsellessa kuulee kauan sitten vaienneet äänetkin - sen kun mummi nauraa kihertää tai kun hän vetää puuhellan uunista karjalanpiirakkapeltiä ulos.

Meillä on omat näkymme menneistä paikoista. Ihan uudelle tasolle mielikuvittelu hyppää, kun löytää jonkun toisen haaveita paikkojen uudistamisesta. Löysin isän rakennuspiirustusten pinosta suunnitelmat kotitalon laajentamisesta, ja niissä riittää ihmeteltävää taloihin hurahtaneelle.

Mummin talo näki tosiaan elämää. Sen suojissa kasvoi suutari Lauri Niemisen lapsiperhe ja seuraavaakin polvea, sen katon alla koulutettiin liuta uusia suutareita. Pitikö min sekin kasetti hukata, missä mummi kertoili siitä kaikesta Yleisradion ohjelmassa Suutarien sukua. Jututin mummia joskus 70-luvun lopulla, ja uskallan toistaa juttuja tässä, kun kerran mummi niitä ihan valtakunnanverkkoonkin kertoili.

- Lasse-vaari oli Mäntyharjusta, ja hänel oli kuus veljee. Siin talos oli seitsemän veljestä, ja joka veljel oli yks sisko. Montakos lasta Niemisillä oli? mummi joskus testasi meidän hoksottimia.

Lauri ja nuorikkonsa Wilhelmiina - Miina - Mimmi - Nieminen tulivat Kuusankoskelle Helsingin kautta. Lauri oli Mäntyharjulta ja Mimmi Hiitolasta, nykyisen rajan takaa Karjalasta. Esikoinen Pentti oli syntynyt vuonna 1923, ja hän oli kolmen kuukauden ikäinen, kun Lasse toi perheensä Kuusankoskelle. Täällä riitti paikattavia kenkiä, kun kengänkuluttajia virtasi tehtaille Savoa myöten. Olikohan Lassella täällä tuttuja, jotka markkinoivat hänelle seudun etuja?

Töitä on ilmeisesti riittänyt, koska 30-luvulle tultaessa Niemiset omistivat Kunnanpellolla sen verran ison talon, että siinä oli vuokralaisiakin. Sitten Lasse takasi kaverinsa lainan, eikä kaveri pystynyt maksamaan. Kunnanpellon talo meni vasaran alle. Pentti oli kymmenvuotias, kun talon huutokauppa pidettiin. Perhe lähetti hänet paikalle, kun vanhemmat eivät pystyneet itse menemään murheelliseen tilaisuuteen. Sellainen opettaa ihmiselle loppuelämäksi, miten lainojen takaamiseen kannattaa suhtautua.

Niemiset muuttivat Kymintehtaalle Kuusaantien, Niskalantien ja sillalta Niskalantielle vievän oikotien Kyminkadun muodostamaan  kolmioon. Lähistölläkään ei ole enää muita vanhoja rakennuksia kuin vaaleanpunainen kerrostalo Kuusaantien tuntumassa ja vanha Kyminpuolen apteekin talo, se keltainen. Ei ole Keinäsen liiketaloa, ei Vettasen kauppaa, Osulaa. Talon on täytynyt olla paikalla jo valmiiksi, jos perheellä on ollut kiire muuttaa pois Kunnanpellolta.

Viereisessä kuvassa alinna on keltainen arava. Kymin ympyrän yläpuolella näkyy Niskalantien vasemmalla puolella kauppojen rivi ja melkein kuvan keskellä mummin talo. Se on se valkoinen, jonka kaksi ikkunaa katsoo tännepäin. Talorykelmä jäi tien alle 80-luvulla, paikalla on nykyään huoltamo ja KT-Sportin vastapäinen liiketalo pitserioineen, autoliikkeineen,  kokoontumistiloineen. Ympyrässä on liikennevalot, mutta oikeiden kuusaalaisten suussa se on vieläkin Kymin ympyrä. Mummin talon seutu taitaa olla Rantakulmaa.

Niskalantietä 60-luvulla
Tältä Niskalantie näytti ennenvanhaan. Mummin talolle käännyttiin heti liikennemerkin jälkeen oikealle. Milloin tahansa siellä pistäytyikin, mummi aloitti:
- Mihkäs seinään mie nyt veän sen ristin, kun työkii kerran tulitte? Olen ollu koko päivän yksin, ei o kukaa käyny. Vartin kuluttua hän oli jo huomaamattaan luetellut montakin ihmistä, jotka olivat meitä ennen käväisseet samana päivänä. Seurallisia nuo karjalaiset.

Laurilla oli suutarinverstas kotoa tehtaalle päin mennessä, Kino Sammosta seuraavalla tontilla. Kaikki, joilla on verstas - sepän paja siinä kuin polkupyöräkorjaamokin - tietävät, että siellä ei tarvitse olla yksin. Joukkoon liittyy päivän mittaan monikin, jolla ei ole parempaa tekemistä toisaalla. Mikäs sen mukavampaa kuin turista niitä näitä ja katsella kun joku tekee töitä. Laurin verstaan kävijöillä oli joskus mukana miestä väkevämpää, ja se ei jäänyt Mimmiltä huomaamatta. Mutta Mimmi ei jäänyt neuvottomaksi.
- Mie näin, kun niil oli salapullo pöydänjalan vieres. En ollu huomaavinainkaa, menin vaa seuraa istumaa ja potkasin pullon nurin. Istuin siin niin kauan että pullo tyhjeni ja läksin sit kotia.

Vahtimista riitti kotonakin. Lauri tosiaan koulutti veljensä suutareiksi - Vilhon, Antin, Valten, Vaapin jne. - ja nämä olivat kortteerissa veljen huushollissa. Keittiön lattialle levitettiin yöksi makuupaikat vieraille. Vapaa-aikoina meno yltyi joskus hurjaksi. Mummi piti jöötä.
- Kerrankin kun joku niist pörräs oikein humalas, mie vetäsin mattoo sen alta niin että se lens nurin. Sit mie kiskoin sen maton päällä ulos hankee. Soitin sit poliisit hakemaa, eihän sitä voinu pakkasee jättää paleltumaa, neuvokas emäntä kertoi. Tarinaan sisältyy sekin hienous, että talossa oli jo varhain puhelin. Ja sisävessa!

Niemisten elämä oli kaikkea muuta kuin läträämistä, vaikka mummi usein kertoi noita kahta törpöttelyjuttua. Lasse paikkasi ja korjasi kenkiä mutta myös valmisti niitä ja erilaisia töppösiä, tallukoita ja tossuja. Töiden kirjo oli laaja - asiakkailla oli mitä erilaisimpia toiveita hevosvaljaista lähtien. Mummi kehuskeli:
- Muut tekee mitä ne osaa mut myö tehää mitä myö halutaa.

Muukin perhe osallistui suutarintöihin. Pentin piti lapsena viimeistellä lasten tohvelit sisältä, koska vain hänellä oli tarpeeksi pienet kädet. Mimmi ompeli tallukoita muun muassa viiran päästä saadusta viltistä ja kävi myymässä tuotteita toreilla pitkin Kymenlaaksoa. Joku tuttu muisteli äskettäin, että mummi oli usein tullut kolleineen samaan linjuriin tai junaan, jolla hän itse meni kouluun, mukanaan ilmeisesti kenkiä. Niinpä. Ei ollut omaa pakettiautoa kuljetuksiin, pyörä- ja kelkkakyytiä jatkettiin julkisilla päätepisteeseen.
- Myö käytii usein markkinapäivää edeltävään yönä paljaalle lattialle nukkumaa, että saatii ittemme paremmin ylös kun mitä sängyst olis saanu niin aikasin.

Kymintehtaan kauppahalli


Isäni Pentti Niemisen rakennuspiirustusten joukossa oli yllättäviä kuvia. Vuodelta 1948 on piirustuksia kotitalon laajentamisesta. Niemisen perheen esikoinen on valmistunut Tampereen teknillisestä opistosta rakennusinsinööriksi ja saanut tehtäväkseen suunnitella lisää tilaa. On ajateltu siirtää isä-Lassen verstas kodin katon alle ja lisätä samalla perheen asuintilaa. Kuvat on tehty tositarkoituksella, niihin on hankittu hyväksyntä ja leimat, joissa on kunnanrakennusmestari Eino Niinisen allekirjoitus.

Kymintehtaan kauppahalli ja tori, suunnitelma 1948
Yhden kuvan laidassa on karttapiirros, josta näkyy laajennettavan talon sijainti. Siihen on piirretty myös merkinnät kauppatorista ja kauppahallista. Sellaiset olivat siis jonkin kunnanviskaalin suunnitelmissa Kymintehtaalle, jonnekin Okanmäen rinteeseen. Ei se mikään ihme ole, että sellaisia on kaavailtu. Kymintehdas oli siihen aikaan niin vilkas kauppakeskus, että esimerkiksi Myllykalliolta tulevista tuntui kuin olisivat saapuneet kaupunkiin.





Talon laajennuspiirustukset on tehty huolellisesti kuistin kukkasia unohtamatta.


 
Syystä tai toisesta rakennusta ei kuitenkaan laajennettu hyväksyttyjen piirustusten mukaiseksi. Sen sijaan vuodelta 1953 isä on säästänyt kuvan, jonka mukaan taloon tehtiin silloin kuisti ja liiteri saman katon alle.


Tämä suunnitelma toteutui.


Pihan antimista riitti monille


Mimmi Nieminen
Mummin taloon tultiin eteisestä suoraan isoon keittiöön. Olihan se vaarinkin talo, mutta hän kuoli niin varhain, ettei häntä osaa ajatella talon isännäksi. Puuhellalla oli mielestäni aina syntymässä jotain ruokaa, parhaiten muistan kaalikääryleet. Syntymäpäivillä talo ja piha vilisi väkeä, kaikenikäisiä ihmisiä. Silloin pidettiin auki myös kuistin ovi, joka muulloin tuntui olevan käyttämätön. Juhlapäivistä mieleen on painunut näky, jossa miniät ja suvun muu naisväki viihtyvät sisällä kammarissa, miehet seisoksivat ryhmissä pihalla. Kun jonkun perhe on viihtynyt paikalla tunnin verran, perheenpää ilmestyy oviaukkoon lakki takaraivolla ja alkaa tuijotella emäntäänsä ilmeellä "eiks nyt jo lähetä!"


Syyskesäisin yhteydenpito mummin kanssa vilkastui. Viinimarjat ja omenat kypsyivät, ja mitään ei saanut heittää hukkaan. Mummi oli ahkera puhelimenkäyttäjä, ja miniät ja lapsenlapset saivat tiuhaan tahtiin soittoja kotiin ja työpaikalle, jos kerääjiä ei alkanut heti ensi kehotuksen jälkeen kuulua. Pihalla oli kiva kuunnella äidin ja sedän vaimon juttuja, kun he istuivat saman pensaan juurella. Omenoiden, kriikunoiden ja luumujen aikaan oli jo tiukempi komento. Puusta ei saanut poimia, ei oikein puun altakaan vastapudonneita, vaan piti ensin käydä läpi eteiseen nostettu pyykkikori, jossa oli vähän vanhempaa saapumiserää. Korista nousi eteiseen aito syksyn tuoksu, johon sisältyi säästämisen opetus.

Omakotitalot ja Niskalantien liikerakennukset pysyivät paikoillaan 80-luvulle. Sitten kaupunki tarvitsi alueen muuhun käyttöön, ja tie linjattiin uusiksi Kymin ympyrän vierestä. Mummin talo purettiin samoin kuin koko naapurusto. Isän kokoelmista löytyi muutama mustavalkokuva, jotka on otettu ennen puskutraktoreiden tuloa.



Tältä alue näyttää nyt, taustalla keltainen apteekkitalo vasemmalla ja vaaleanpunaisen kivitalon nurkka oikealla.





Niskalantietä 2015, sama paikka kuin alun mustavalkoisessa kuvassa.

Jossain täällä oli pihakeinu haavan alla...





  Maaliskuussa Kyyti-kirjastojen lukuhaaste tarjoaa kirjoja, joissa on kirjeitä. https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen_min...