keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Timo Nyberg - täysillä joka lähtöön

Timo Nyberg on niitä ihmisiä, jotka tekevät asiat sata lasissa. Vilkkaasta pikkupojasta kasvoi tiedonhaluinen aikuinen, ikuinen opiskelija. Kaiken kokemansa hän on halunnut selvittää itselleen perinpohjaisesti perehtymällä lähteisiin. Se tie on on vienyt miehen lopulta ympäri maailmaa paperiosaamista jakamaan. Niin työntäyteistä elämä on ollut, että Timo ei ole ehtinyt syöpänsä takia sairauslomaakaan pitää. Oman elämäntarinansa kertojana hän on lyömätön sanankäyttäjä, kunhan vain kuulija pysyy mukana tarinan saamissa käänteissä.

Nyberg kutsuu itseään Kaarteenlahden pojaksi; hän syntyi perheen asuessa Kuusaanniemessä.
- Marialassa asuttiin pari vuotta kunnes löytyi koti Naukujankylästä Kiljukujalta. Jukka-veli pääsi suoraan paremmille paikoille, syntyi vasta Naukioon. Marialasta ainoa muistoni yhden huoneen asunnosta on se kun katto vuoti, ämpäreitä ja vateja oli ympäri huushollia. Niin ja torakoitten metsästys - minulle selvisi vasta myöhemmin mitä äiti ja isä harrasti, kun pantiin valot päälle ja pois vuorotellen, Timo kuvailee ensimmäisiä muistojaan.

Isä Tuure Nyberg oli Kymiyhtiöllä töissä, jyrsijänä korjauspajalla. Äiti oli kotiäiti.
- Äitistä muistan surun, kun hän sairasti koko ajan. Hänelle tehtiin struumaleikkaus, joka epäonnistui ja kaikki meni hulinaksi. Siitä alkoi meikäläisen kierto eri kodeissa. Meitä oli neljä lasta. Sisar vanhimpana pääsi mummolaan, keskimmäiset eivät sopeutuneet uusiin paikkoihin ja jäivät kotiin. Minä läksin milloin minnekin, lähinnä sukulaisiin. Tätä kesti tiiviimmin koulun alkuun ja sen jälkeen kesälomina.

Pikkupojan kiertävästä elämästä Timolla on kuitenkin pelkästään mukavia muistoja.
- Paikat oli niin merkillisiä. Minulla on aina ollut tiedonhalu, lapsena asioiden tutkiminen toi kyllä omat riskinsä, Nyberg tunnustaa.

Yksi esimerkki oli se, kun Pekka ja Pätkä Suezilla -elokuvan tekeminen hankaloitui Timon takia. Silloisen sukulaiskodin naapurissa asui elokuvan tuottaja Holmström, jonka piti osallistua kuvauksiin.
- Hän otti minut mukaan kuvauspaikoille. Mutta se ei kestänyt kauaa. Heille tuli liikaa hommia, yhtä aikaa elokuvan teko ja Timo Nybergin vahtiminen. Kun minuun ei riittävästi kiinnitetty huomiota, karkasin, ja minut löydettiin Malmin lentoasemalta. Olin menossa oikeaan suuntaan, kun painelin kohti etelää - tiesin tätini asuvan sillä suunnalla Espoossa.

Niilapäällä piti tehdä vähän sirkustemppuja.
Nybergin mummon sisaren perhe omisti Jokilammen sirkuksen, ja siitä Timo oli polleaa poikaa. Hän viihtyi varsinkin eläinten parissa. Erityisen kiva muisto jäi norsusta. Jokilammen perhe joutui myymään norsun, mutta Timo tapasi sen myöhemmin Kuusankoskella Keskustan koulun kentällä.
- Norsun lähelle kiellettiin menemästä, mutta se vanha kaveri tunnisti minut ja nosti minut niskaansa. En koskaan paljastanut, että oltiin vanhoja tuttuja ja uskalsin siksi, en siksi että olisin erityisen rohkea, Timo virnistelee.

Sirkuselämä oli Timosta jännää. Eläimiä pidettiin kotona esitysten välillä. Hän muistaa älykkään villakoiran, joka osasi avata oven ja käydä postilaatikolla, pelottavan kookkaan pythonin mutta erityisesti autotalliin majoitetun norsun, joka osasi varoa jalkojensa välissä pyörivää lasta.

Timo ei muista poteneensa koti-ikävää. Oli vain jännittävää, kun paikat vaihtuivat tiiviisti ja koko ajan tapahtui. Matkat sukulaisten luo olivat kuitenkin vähän pelottavia, koska hän matkusti yksin eikä osannut vielä lukeakaan.
- Linja-automatkojen tauot ovat jääneet mieleen. Kuski kyllä kertoi, kuinka kauan pysähdytään, mutta enhän minä ymmärtänyt, ehtiikö siinä rauhassa vessaan. En kysynyt kuskilta, kun oli opetettu että pitää selvitä yksin.

Työelämän Nyberg sanoo aloittaneensa nelivuotiaana.
- Aloitin silloin rakennushommat. Meille rakennettiin taloa, ja minä oioin nauloja. Isä oli tuonut tehtaalta pitempiaikaisesti lainaksi alasimen, jonka päällä naputtelin keittiössä nauloja suoriksi. Pitkäaikainen lainatavara on vieläkin tallessa, Timo naureskelee.

Timo (oikealla) on saanut vapun kunniaksi ilmapallon.
Nybergin perheen omaa taloa Otavantielle tehtiin 50-luvun alussa aikana, jolloin joka rakennustarvike käytettiin tarkasti. Naulat irroitettiin betonisista laudoista uuteen käyttöön, valussa olleet laudat käytettiin talon runkoon, raudoituksessa käytettiin kollilankaa, ja kantava rakenne oli Pikku-Päkän ratakisko.
- Sekin oli lainattu pitkäaikaisesti. Oli kuluneitten kiskojen varasto, romutarha, ja kyllä siellä jonkinlainen kilomaksu tavarasta maksettiin. Ratakisko oli meidän olohuoneen poikittainen kantava rakenne.

Puutavaraa taloon saatiin joesta. Isä Tuure harrasti uppotukkien nostoa Voikkaan sillan pielessä.
- Siellä kävi elämäni ensimmäinen läheltä piti -tapaus. Isä otti meidät kolme mukaan jäälle. Muut pysyivät paikoillaan, mutta meikäläinen lähti tutustumaan rantaan ja löysi maidonsäilytysavannon. Jää ei mennyt jalalla rikki, joten hyppäsin sen päälle ja menin läpi. Jalassa olevat tehtaan viltistä tehdyt housut nostikin minut ylös, ja siihen ehti pikkusisko nappaamaan minua niskasta kiinni. Tuure veti ylös, pisti kelkkaan, ja sitten äkkiä mummolle. Jäädyin matkalla kovassa pakkasessa, ja minut sulatettiin Hiekkamäentie kahdeksan saunassa.

Kansakoulun Timo Nyberg kävi Keskustan kansakoulussa. Suomen suurimman ikäluokan oppilasmäärä oli valtava, ja Kuusankoskellakin oppilaat opiskelivat kahdessa vuorossa.
- Osa oppilaista pääsi suoraan syömään koulupäivän aluksi. Osa taas söi sopan ja meni koulupäivän viimeiselle tunnille liikuntaan. Tilanne helpottui, kun Tähteen koulu valmistui. Minä kävin kansakoulua vain neljä vuotta ja menin sitten oppikouluun. Kansakoulun opettajista jäi mieleen Maire Sten, pitkä salskea tyttö. Hän kysyi vuosikymmeniä myöhemmin, jäikö minulle traumoja kun hän joutui komentamaan. Sanoin että ei jäänyt, ymmärrettiin hyvin että kun luokassa on yli 40 lasta, siellä on pidettävä järjestystä. Ahdastakin oli, pulpetit peräseinälle asti. Niiden välistä mahtui kulkemaan vain sivuttain.

Timo oli koulussa alkuun kiltti poika, mielestään nynny. Uskovainen mummo oli opettanut että jos sinua lyödään, käännä toinen poski.
- Mutta se loppui kun äiti sanoi, että vaatteita kuluu liikaa, asian hyväksi pitäisi tehdä jotain. Minä menin kirjastoon, lainasin Sten Suviosta kertovan nyrkkeilykirjan. Luin sen täsmällisesti, reenasin toisen luokan jälkeen kesälomalla niin että olin erittäin vahva. Varjonyrkkeilyn ansiosta tekniikka oli ällistyttävän hyvä. Kiusaaminen loppui, kun ensimmäinen rinki perustettiin ja minä vastasin yhdellä iskulla. Jouduin kyllä häpeänurkkaan, mutta äiti sanoi, että nyt on homma hallinnassa - ei kuitenkaan kerrota isälle.

Timo matkalla kohti Tievaa
Nyrkkeilytreeneistään Timo sai urheilukipinän. Yleisurheilu kiinnosti, hiihto myös, ja Katajan Titon kanssa hän hiihti tämän tästä kilpaa.
- Tito teki tällit minun kanssa hautausmaan nurkalle vuorotöittensä jälkeen, ja lähdettiin Anhavaan. Takas tullessa Titon verkkarit tuppasi tippumaan, kun hän oli niin kova hikoamaan. Mutta sitten Titolle, olympiahopeamitalistille, alkoi olla kova paikka, kun hän ei enää voittanutkaan minua joka kerta.

Mäkikylän pojilla oli oma urheiluseura Mäkikylän Reipas, joka harrasti lähes kymmenottelua hautausmaan viereisellä kentällä.
- Saleniuksen Aarre ei itse varsinaisesti urheillut mutta otti selvää kymmenottelusta: lajit, lasten tulokset, kansalliset ja kansainväliset tulokset - hänelle tuli nimittäin Urheilulehti. Pelattiin sulkapalloakin, mukana oli Kuuselan mamma, joka jaksoi pelata pudotuspelisarjan meidän kanssa. No, mammaksi nuoret pojat katsoi jo 35-vuotiaankin Hilkka-tädin. Pelattiin pyramidimaisesti aina päivän paras, tyyliin se tippuu kuka häviää. Jalkapalloa Mäkikylän Reipas pelasi Kuusankosken korttelisarjassa.

Urheiluharrastus vei poikien ajan niin tarkkaan, ettei heistä kuulemma siksi tullut mitään opiskelijoita, soittajia kylläkin. Timo mainitsee Oiva Forsströmin poikineen ja Jorma Nikulan. Timo on kuitenkin käynyt kouluja.
- Oppikoulua kävin kuusi vuotta, mutta päätin lähteä töihin, kun kotona ja isovanhemmilla oli vaikeat ajat. Rehtori Akseli Kilkki yritti estää koulusta lähtöni, varsinkin kun olin niin innostunut hänen oppiaineestaan historiasta. Luin sitä enemmän kuin koulussa opetettiin, ja Akseli halusi että pidän "lisääviä opintoja" oppilaille. Pökin, siis Linkokiven, äidinkielen tunnilla pidin avaruustekniikasta pikkupojan silmin nähtynä hauskoja esitelmiä. Tätini huomasi kiinnostukseni ja osti minulle alan kirjoja. Kemia kiinnosti myös kovasti, ja minua kiusasi kun koulussa edettiin siinä niin hitaasti. Minähän opetin tunneilla enemmän kuin opettaja, koska olin lukenut tädin hankkimat yliopistotason kirjat.

Laborantti Nyberg
Timo lähti vastusteluista huolimatta armeijaan ja haki sen jälkeen Kymiyhtiöltä töitä. Niitä ei tahtonut löytyä.
- Mutta sitten Sven von Troil tarvi laboratorioon Kuusaanniemeen pontevaa poikaa heti. Siellä olin kunnes parin vuoden päästä lähdin kouluun Jyväskylään. Oli lottovoitto, kun pääsin opiskelemaan  laboratoriomestariksi. Opiskelin myös avoimessa yliopistossa, josta sain vahvan pohjan myöhempiin konsulttihommiini. Oikeastaan olin siellä kaverini ansiosta, hän oli hommissa avoimessa yliopistossa ja laski minut iltavuorossa ollessaan aineistojen äärelle epävirallisesti.

Itseohjautuvaa opiskelua siis jo tuohon aikaan. Yliopistossa oli pitemmälle kehittynyttä tekniikkaa kuin tehtailla, joten Nyberg oppi paljon.
- Kun menin Kymin päälaboraan, pääsin vähän pätemään, kun olin muutaman vuoden edellä heidän menetelmistään ja laitteistaan. Tutkimuksen johtaja Pauli Paasonen tarjosi töihin tullessani kolme vaihtoehtoa, joista sain valita sen mikä itselle tuntui sopivimmalta. Isä oli varmaan Paulille jutellut, että poika etsii töitä, eihän nykyään tällä tavalla pyydetä töihin ja kysytä, mikä olisi kivaa. Sellun tutkiminenhan minusta tuntui mukavimmalta. Happivalkaisua mietittiin siihen aikaan, diplomityötään oli tekemässä Koiviston Pekka siinä työkaverina, ja hän tutki aihetta.

Nyberg oli Kymin tutkimusosaston analyyttisella osastolla ja kemian osastolla laboranttina.
- Olin keittäjänä siinä tutkimusryhmässä, joka kehitti reseptejä lasikuitua varten Porvoon tehtaalle. Pauli sanoi minulle, että käypäs katsomassa, haluaisitko Porvoon tehtaalle töihin. Mutta kun ne oli niitä rantaruotsalaisia, enhän minä sellaseen paikkaan halunnut. Kävin perehtymässä kuitenkin. Silloin 70-luvulla kehitettiin lasikuidusta itsesammuvaa kansirakennetta laivoihin, joiden kannet oli kamalan painavia. Kymi oli siihen aikaan monessa mukana, seisoi useilla jaloilla. Minusta nykyään ollaan liian suppealla pohjalla.

Timo Nyberg kehuu tutkimusosastoa hyväksi työyhteisöksi.
- Oltiin nuoria, varsinainen kakaraosasto, tietysti joku vanhempikin työntekijä joukossa. Meillä oli hauskaa. Nykyisin puhutaan, että töissä ei saa olla hauskaa, mutta ei se meistä ollut pahaksi. Tehtiin hommat, vaikka naurua oli paljon. Mutta siihen en suostunut, että olisin talon pirtua jakanut yksityiskäyttöön, vaikka se näytti olevan tapana. Porttivahtien aloitteesta touhu sai sitten lopun, ainakin pirtun kuljetus tehtaan ulkopuolelle. Irtisanomisiakin tuli.

Kieltäytyminen laboratorituotteen antamisesta henkilökohtaiseen käyttöön ei johtunut pelkästään korkeasta moraalista. Nyberg tiesi yhtiöltä tapauksen, jossa pullon saaja kuoli, koska kaveri oli antanut hänelle väärää pottua.

Laboratoriosta Timo siirtyi parin vuoden kuluttua Voikkaalle Kymiyhtiön Self Copylle vuonna -71.  Hän meni testaamaan tuotetta ja eteni vuoromestariksi. Hänet pantiin myös selvittämään ns. yliostoja - kimröökiä oli ostettu tehtaalle enemmän kuin sitä tarvittiin tuotannossa.
- Kyselin ympäri Suomea painolaitoksista, paljonko painomustetta tarvittiin. Selvisi, että tavaraa on ostettu niin paljon, että Kymiyhtiö ei voi sellaisia määriä käyttää.


Nyberg oivalsi jo varhaisessa vaiheessa, että pitää käyttää omaa järkeä.
- Suomalainen paperimies on maailman kärjessä juuri siksi, että se käyttää järkeään eikä tottele kyselemättä esimiehen mahdollisesti väärää käskyä. Meillä otettiin päällystyslaitoksella käyttöön tiimityö, minut haluttiin tiiminvetäjäksi. Minusta kaikkien piti olla moniosaajia, mikä ei ollut silloin yleisesti hyväksyttyä. Mutta kaverit itse halusi näin, eikä siihen kukaan koskaan puuttunut.

Värikkäitä persoonia oli tehtaalla Nybergin aikaan, ja sellainen hän oli itsekin jo nuorena. Pomon kanssa oli työvuoron alkajaisiksi aina vääntöä, jota ulkopuoliset luulivat riidaksi. Pomo vain tykkäsi haastaa ja Timo vastata.
- Kerroin tälle Aulis Koikkalaiselle, että olin siirtymässä Myllykosken tehtaalle, kun sieltä oli kyselty. Aulista ärsytti ja hän sanoi, että minä en anna sinulle lopputiliä milloinkaan, kun sinä olet ainoa täyspäinen mestari täällä. Olin sitten kahden firman palveluksessa yhtä aikaa. Kymillä tein työvuorot suunnitelmien mukaan, Myllykoskella joustettiin. Tämä hersyvän hauska välivaihe tiivisti suhteita työkavereihin ja esimiehiinkin. Lopulta Aulis sitten sanoi eräänä aamuna, että mennäänpäs minun konttoriin. Hän pyysi istumaan, sanoin että on varmaan parempi kun seison. Aulis istui ja rupesi heittämään minua kaikilla tavaroilla, joita pöydältä löytyi. Tunteenpurkauksensa jälkeen hän totesi, että vissiin hänen täytyy antaa se lopputili. Meinasi sanoa vielä jotain kuolematonta mutta minä ojensin kättä ja sanoin: "Kiitos kaikesta, Aulis." Hän suli, sekunnissa. Sanoi, että meillähän on mennyt mukavasti aina. Hämmästyin kun lopputili tuli, siellä oli täsmälleen korvaukset kaikista käyttöpäälliköiden sijaisuuksista, jotka Aulis oli pyytänyt minua tekemään, kun insinöörit sairastuivat. Sanojensa mittainen mies, Timo kehuu.

Kutsu Myllykoskelle oli seurausta siitä, että Nyberg oli ollut Kymillä ryhmässä, joka pyrki selvittämään erilaisia ongelmia.
- Ratkaisut lähtevät siitä, että tunnet ihmiset joita ongelma koskee. Kysymykset koskivat niin keskellä kylää ollutta klooritehdasta kuin paloturvallisuutta paperikoneiden vaiheilla. Kuusaanniemen arkkisalissa oli työpaikkani neljä vuotta. Arkittamossa sain perehtyä paperinvalmistukseen vaihe vaiheelta. Minusta tuli starttari, osaan käynnistää uusia koneita tuotantoon. Osaan myös tehdä käsin - sitä ei moni enää hallitse nykyään. Opiskelujen ansiosta opin myös ymmärtämään taloudellisen taustatilanteen ja laskemaan kannattavuuksia tuotannolle. Kuusaanniemen paperikone 8:n valmistumista katsellessa totesin, että täällä on niin paljon osaamista, että voin siirtyä käynnistämään Myllykosken PK 4:ää.

Nyberg pääsi Myllykoskella heti tositoimiin. Sinne rakennettiin alusta loppuun oma LVC-tuotantolaitos.
- Olin merkittävässä osassa, koska vaikka henki oli hyvä, teknisen yläjohdon osaaminen oli heikkoa. Kirjasin työn vaiheita ja listasin, montako teknistä muutosta olin tehnyt. Kun tuli 700 täyteen, en enää viitsinyt kirjata lisää. Omistajaperheen kanssa oli hyvät välit, olin kuin perheenjäsen heidän kanssaan.

Timo Nyberg ei ole koskaan ollut yhden työpaikan varassa. Myllykoskella ollessaan hän myös opetti peroksidivalkaisua.
- Siihen piti tulla konsultti, mutta hän jäi Jämsänkosken puistoon.  Kun luokkaan ei ilmestynyt meille opettajaa, pojat valitsi kollektiivisesti minut opettajakseen. Tehtaan johto ei puuttunut asiaan. Olihan minulla matkaeväänä kaikki Kymiltä saatu tieto. En olisi voinut kuvitella pääseväni niin hienoon työryhmään kuin se opiskeleva työporukka oli.

Nybergin koulutettavia Intiassa
Metsäteollisuuden koulutuskeskuksessakin Nyberg opetti.
- Siellä tehtiin Myllykoskelle iso osaamiskoulutuspaketti. Oli siinä opetettavaa ympäri Suomeakin. Kajaanissa pyörin tehtaista eniten, erittäin hienot muistot on sieltä kilpailevasta yrityksestä. Oma vahvuuteni oli yleisosaaminen. Meitä oli koko Suomen puunjalostuksesta ylimestariporukka keskenämme verkostoituneena, Lapin reissuilla mietittiin yhdessä isoja asioita.

Myllykoski Oy:n palveluksessa Nyberg oli 14 vuotta.
- Porukka valitsi minut tekemään ensimmäistä eurooppalaista yhteistyösopimusta konsernin sisällä. Siinä sovittiin työntekijöiden olojen luomisesta samanarvoisiksi kaikilla Myllykosken tehtailla  johtoa myöden. Myllykoskella oli tehtaita ja arkittamoja Saksassa, Espanjassa, Englannissa, Hollannissa ja USA:ssa. Pidin Paperiliiton johtoon hyvät yhteydet, eikä heillä ollut mitään laatimaamme sopimusta vastaan. Olen ollut myös välittäjänä työnantajaliiton ja Paperiliiton keskinäisissä ongelmissa teknisessä mielessä. Oma perhetaustani työväenliikkeen vesana ei ollut ongelma. Ajattelin, että kun työnantaja voi hyvin, minäkin voin hyvin. Tiesin jo siinä vaiheessa ryhtyväni itsenäiseksi konsultiksi enkä halunnut munata taustaani.

Nyberg teki sitten alihankintasopimuksen Pöyryn kanssa ja toimi siitä lähtien itsenäisenä yrittäjänä. Hän on tehnyt töitä myös mm. Myllykoskelle, Metsolle, Stora Ensolle ja muille suuryrityksille ympäri maailmaa.
- Olen käynnistänyt koneita ja laitoksia, kouluttanut ihmisiä. Olen tutustunut ihmisiin ja olen edelleen yhteyksissä heihin. Merkillisiä paikkoja olen nähnyt, vaikkapa Intiassa eksoottisessa ympäristössä ainoana valkoisena miehenä ns. takuuajoja ajaen. Minut piti taltioida kaltereiden taa yöksi, että säilyin aamuun asti ehjänä jättiapinoiden aggressioilta. Enkä missään muualla maailmassa ole nähnyt tehtaalla niin paljon käärmeitä. Niistä suurin osa oli kuulemma leppoisia. Bulgariassa olin käynnistämässä tehdasta ja kouluttamassa. Syyriassa olen nähnyt rauhallisen kehittyneen arabimaan, jonka olot olivat hyvät - nyt itkettää kun näkee uutiskuvia.  Englanti taas osoitti, kuinka monen kerroksen väkeä voi edelleen tehtaassa olla. Kerran ihmettelin kesken työpäivää, missä porukka on. Liverpool-Manchester-ottelun seuraaminen työaikana oli luvallista! Ruotsissa kävin myös paljon. 47 maassa olen käynyt töitä tekemässä ja joka kerta olen myös oppinut itse jotain uutta.

Timo ja retkeilykaveri, pojanpoika Meilahdessa
Myllykosken aikoihin Timo Nyberg alkoi tuntea outoja oireita fysiikassaan. Tehtaan työt veivät kuitenkin ajan niin tarkkaan, ettei hän ehtinyt sairastamaan, vaikka oireet selvisivät syövästä johtuviksi.
- Paneuduin kaikkeen koko sydämelläni, se oli tietysti omaa tyhmyyttä. Minut oli opetettu siihen, että työt pitää tehdä niin hyvin kuin pystyy.  En kuollut syöpään vaan päädyin yksityisyrittäjänä Pöyryn alihankkijaksi. Siellä oli hellävarainen kohtelu, sain sairastaa niin paljon kuin tunsin tarpeelliseksi.

Harvinaislaatuinen syöpä todettiin vuonna 2001. Nyberg ei koskaan varsinaisesti ollut sairauslomalla pitkien syöpähoitojen aikana.
- Tein Meilahden teho-osastolla ollessanikin töitä. Minulla oli satelliittiyhteys kaikkiin kavereihin. Ei ollut rankkaa, koska en koskaan ruvennut sairaaksi vaan otin sen taisteluna, kymmenotteluna. Minua auttoi urheilijataustani ja elastisuuteni. Eikä minua hoidot ja sairaus ole koskaan ressanneet.

Urheilutaustalla Nyberg tarkoittaa esim. hölkkää. Hän kävi 90 hölkkäkisassa eri tehdaspaikkakunnilla.
- En käynyt voittaakseni vaan ollakseni mukana tapahtumissa ja katselemassa ympärilleni. Olen nähnyt paljon erilaisia paikkoja, kun ei ole ollut liian kiire. Yhdeksän maratonia olen juossut vain siksi, että maraton on tapahtuma. Peruskunto ja paino pysyivät hyvinä, ja ne ei ole häirinneet lääketieteellisiä toimenpiteitä. Niitä minulle on tehty viitisensataa.
 
Kuolema on käynyt Timo Nybergillä silmien edessä monta kertaa, niin toisten kuin omakin. Kaksikin kertaa hän on nähnyt kaverin kuolevan hiihtoladulle, komeasti tunturin rinteeseen. Oma lähtö oli äskettäin lähellä samalla tavalla. Toipuminen siitä oli hänelle itselleenkin mystiikkaa.
- Elintoiminnot alkoivat maastossa hiipua, ruumiinlämpö laski. Ehdin jo ajatella, että mies kuolee harrastuksensa parissa. Sitten kuitenkin puin lisää vaatetta ja päätin selviytyä kotiin. Mutta kotona ei kannata kuolla, sen opin toisen vaimoni kuoleman myötä. Helvatin hieno homma, jos saa kuolla ammatti-ihmisten keskellä.

Taistelija on valloittanut Pyhän Nattasen.
Syöpäänsä Timo Nyberg suhtautuu luontevasti. Päältäpäin ei arvaisi liikunnallisen miehen edes sairastavan mitään.
- Olen oppinut tulemaan tämän kanssa toimeen. Kipujakin on, muttei voittamattomia. En syö turhia lääkkeitä. Uskon 50-prosenttiseen asenteen vaikutukseen: jos suhtaudut asioihin valoisasti, hoidoista on puolet tehty. Kertaakaan en ole joutunut epätoivoiseen masennukseen.

Timo Nyberg on toiminut syöpävertaisryhmän vetäjänä viisitoista vuotta. Siinä on nähnyt paljon kohtaloita. Ryhmä antaa jäsenilleen henkistäkin tukea.
- Olen tehnyt kirjan omista kokemuksistani, siitä kun reipas urheilijapoika yhtäkkiä tömähtää persiilleen. Kirja on potilastovereille ja hoitohenkilökunnalle suunnattu - huomasin miten paljon  ymmärrys potilaan tilanteesta vaihtelee. Joiltain puuttui osaaminen aivan perusasioissa. Tein elokuvankin siitä, miten pitää käsitellä potilasta perustutkimuksessa.

Perhe on antanut voimia pitkien syöpähoitojen aikana, Timo kertoo. Hän sanoo, että tiiviiden työvuosien aikana perhe joutui kärsimään hänen paneutumisestaan tehtaiden asioihin ja omaan uraan. Mutta sairaus on lähentänyt entisiä ja nykyisiä perheenjäseniä uudelleen.
- Toisaalta vuorotyövuosina ehdin olla poikiemme kanssa. Heitä ei tarvinnut viedä hoitopaikkoihin, kun isä oli kotona. Sain nukkua pari kolme tuntia, ja heti leikkeihin, kun pojat sai silmänsä auki. Nyt kun on saatu vielä lapsenlapsiakin, se on antanut valtavasti voimia. Jos nyt noutaja tulisi, ja tuleehan se, niin on sanottu ja tehty mitä on meinattu. Meikäläisen elämä on ollut sellainen seikkailu, ettei sitä millään rahalla olisi pystynyt saamaan.

Kunnallispolitiikkaan Timo Nyberg ei ole lähtenyt. Sen sijaan työväenyhdistykselle, Kuusankosken Sosialidemokraatit ry:lle, hän antaa aikaansa paljonkin. Hän oli rivijäsenenä, kun vuonna 2012 todettiin yhdistyksen tilanne mutkikkaaksi. Toimettomuus oli johtanut taloudelliseen kurjuuteen.
- Ne teki omituisen päätöksen, että Timo ottaa yhdistyksen hoitaakseen. Vastustin sitä, koska en tiennyt yhtään mitä yhdistyksessä tapahtuu - olin vain istunut yleisissä kokouksissa. Tilanteen karseus selvisi vasta, kun otin tehtävän vastaan isän ja esi-isien talkootyötä kunnioittaen. Ensimmäinen johtokunnan kokous oli ihan katastrofi, minulle tuli neljä hommaa: puheenjohtaja, taloudenhoitaja, siivooja ja mökkitalkkari. Tilaisuuksien järjestäminen ja nettihommat siihen päälle, niin pari vuotta tein tätä melkein päätoimisena.

Luottamustoimenkin Nyberg on ottanut vastuulleen. Hän on Kouvolan Veden hallituksen jäsen.
-  Onhan minulla teknistä osaamista. Paperimiehenä ymmärrän putket ja pumput, biologiankin. Kouvolan Vedellä on murrosvaihe meneillään, hulevesiasiat pitää saada kuntoon, VR:n vaunun aiheuttama ympäristöonnettomuus Vuohijärvellä havahdutti toimimaan - oli useampi syy tulla rauhoittamaan ilmapiiriä ja luomaan ympäristöturvallisuutta.

Timo Nyberg jatkaa isänsä Tuuren kotiseutuharrastusta. Hän toimii Kuusankoski-Seuran varapuheenjohtajana. Kuusankosken työväenliikkeen vaiheita hän on toimittanut myös Työväen Arkistoon tutkijoiden iloksi.
- Olenhan minä myös Invalideissa ja tiedottajana Eläkkeensaajissa. Yksi intohimo on edelleen tärkeä: palokunta, toimin Kymintehtaan tehdaspalokunnassa.

Harrastuksia paljastuu yhä lisää. Sydänyhdistykseen Timo Nyberg liittyi hänen isänsä saatua sydänkohtauksen. Kettumäen palvelutaloon hän kehittelee ohjelmaa Vanhojen toverien tapaamisiin. Heikki Hämäläisen kanssa Timo on käynyt vertaisohjaajakoulutuksen.
- Pidetään kuntosalijumppaa, ja sitten meillä on Suomi pojat, Finska pojkarna -ryhmä, jossa olen numeroitu jäsen 8 - suuri kunnia. Joka keskiviikko on venyttelyä ja saliharkat. Neljän vuoden aikana me kaikki jollain lailla invalidit ollaan kehitytty sekä lihasten että henkisen kunnon puolesta. Jumppamatolla kaatuessa ei paljon satu, ja osataan nauraa sekä omalle että toistemme avuttomuudelle. Kaupungille kiitos, että saadaan yhdessä harrastaa. Kaikilla ei ole varaa maksullisiin fysikaalisiin hoitoihin. 

Laavulla v. 2006
Haastattelua varten Nyberg ojentaa levyllisen valokuvia matkansa varrelta. Yli sadan kuvan joukossa on valinnanvaraa.
- Aloitin valokuvauksen kouluikäisenä isän kameralla. Kaverin kautta sain ostettua hienomman kameran ja olen kuvannut kovasti. Myllykosken videokuvaajissa olen ollut 80-luvulta asti. Teimme tehtaan lopettamisen aikoihin perusteellisen dokumentin ihmisistä ja laitoksesta - varmaan toista yhtä tarkkaa dokumenttia ei Suomessa ole tehtaasta tehty. Meillä oli paperimiehinä valmiiksi ammatillinen näkemys tehtaasta ja työstä siellä. Kustaan sota -kansanoopperan tallensimme kahtena kesänä. Nyt meillä on viiden vuoden elokuvaprojekti meneillään MyPan uudesta noususta.

Timo Nyberg katsoo rauhallisesti tulevaisuuteen, tuli mitä tuli. Juttutuokion päätteeksi hän muistaa jälleen yhden harrastuksen, jonka on aloittanut uudelleen.
- Pian lähdetään Kanarian saarten lähelle sukeltamaan. Siellä on kirkkaat vedet.

Eijaleena Martikainen

perjantai 15. helmikuuta 2019

Kuusankosken Rotaryklubi arvostaa perinteenkeruuta


Min Kuusas -blogi on saanut hienon huomionosoituksen. Kuusankosken Rotaryklubi on antanut arvonimen Kunnon kuusaalain 2019 kiitoksena "kuusaalaisen elämänmenon monipuolisesta tallennuksesta henkilöhaastattelujen muodossa Min Kuusas -sivustolla usean vuoden ajan". Arvonimi Kunnon kuusaalain myönnettiin nyt neljännen kerran. Aikaisemmat Kunnon kuusaalaiset ovat Rurik Wasastjerna, Lassi Kujala, Kimmo Seppänen ja nyt sitten Eijaleena Martikainen.


Kuvassa Eijaleena Martikainen ja kulttuurineuvos Eero Niinikoski, rotaryklubin kunniajäsen, jonka ansiosta on myös moni Min Kuusas -juttu syntynyt. Kuvaaja: Osmo Siira




Tunnustan suoraan, että on mahtavaa päästä noin maineikkaan joukon jatkoksi.  Onnittelen Rotaryklubia hienosta ideasta vaalia kuusaalaisuutta tällä tavoin. Kuntaliitoksen jälkeen törmää tämän tästä väitteeseen, ettei Kuusankoskea enää olisi. Kyllä on. Kuusankoski on olemassa sekä paikkana että nimenä - Kotimaisten kielten tutkimuskeskus yrittää muistuttaa asiasta jatkuvasti ja korostaa paikannimien historiallista merkitystä.

Blogini ei olisi elänyt hetkeäkään ilman haastateltavia. Viiden vuoden aikana olen tavannut ja haastatellut jo sadoittain kuusankoskelaisia ja niitä, joiden toiminta on liittynyt jotenkin Kuusaaseen. Suuret kiitokset teille ja hatunnosto sille, että olette avoimesti jakaneet elämänvaiheitanne toistenkin iloksi. Surutta voin sanoa, että oma maailmankuvani on avartunut ja syventynyt teidän tarinoistanne. Samalla olen oppinut, miten monipuolista osaamista ison teollisuuslaitoksen pyörittäminen vaatii, ja mitä kaikkea tehtaanporttien sisäpuolella on tapahtunut vuosikymmenten mittaan. Aivan oma maailmansa!

Vielä kiitokset Kuusankosken Rotaryklubille kerta kaikkiaan viehättävästä ja tunteikkaasta tilaisuudesta ja perinteenkeruun arvon näkemisestä.

Onnesta uuvuksissa
Eijaleena Martikainen


keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Tapani Anttila, elämäänsä tyytyväinen sähkömies

Tehtaanpiiput melkein näkyvät Tapani Anttilan kodin ikkunoista, tehtaan läheisyyden ainakin aistii. Tämä sopii mainiosti sähkötöissä uransa tehneelle Tapanille - hänestä Kuusankoski ja Kymiyhtiö ovat tarjonneet turvatun elämän ja hyviä rientoja vaikkapa urheilun parissa läpi elämän.

Tapani Anttila on paljasjalkainen kuusaalainen, vaikka hänen vanhempansa tulivatkin Vehkalahdelta ja Kangasniemeltä. Pari oli tutustunut iittiläisessä maalaistalossa ja muuttanut tehdaspaikkakunnalle töiden ääreen. Isä kohosi urallaan paperikoneenhoitajaksi. Hän joutui sotaan, mutta yhtiö haki hänet takaisin tehtaalle paperintekoon niin kuin monet muutkin ammattilaiset.
- Osa tehtaan koneista oli toiminnassa, ne tekivät kreppipaperia, josta  valmistettiin mm. alushousuja armeijalle. Jossain vaiheessa paperista tehtiin jopa talvivaatteita, Tapani Anttila tietää.

Tapani eli lapsuutensa Kyminpuolella Hanskalinjalla, josta perhe muutti Öljymäelle. Hän muistelee nuoruutensa urheiluvuosia kavereidensa kanssa toisessa jutussa: http://minkuusas.blogspot.com/2018/05/urheiltiin-sita-ennenkin.html   Opinahjona kulmakunnan lapsilla oli Niinivaaran koulu, ja sieltä Tapani siirtyi Kymiyhtiön ammattikouluun metallilinjalle. Työpaikka löytyi kuitenkin yhtiön sähkökorjaamolta vuonna 1950.
-Täällä oli sähkötyönjohtajana Virta-niminen legendaarinen mies, jota sanottiin Virran papaksi. Hän oli ollut vuosikymmeniä tehtaalla töissä. Virran pappa sanoi, että täällä on tapana pitää ensin kahden viikon palkaton kesäloma ja sitten aloitetaan. Niin me tehtiin, mutta meidän palatessa Virran pappa oli sairastunut ja kuoli samana kesänä. Kaikki sähköasentajat oli hautajaisissa, oli se niin tunnettu henkilö, Tapani kertoo.

Hanskalinja. Kuva: UPM, Kymin keskusarkisto
Viisikymmenluvulla sähköosastolla oli noin 150 työntekijää, heistä viitisenkymmentä sähköverstaalla.
- Verstaalla käämittiin ja korjattiin sähkömoottorit, hoidettiin asennukset. Koneitten laakerit vioittui, niitä piti huoltaa kaiken aikaa, rikkoontuneet osat vaihtaa. Koneet huollettiin tietysti paikan päällä tehtaalla, mutta sähkömoottorit tuotiin korjattavaksi verstaalle. Parissa isossa moottorivarastossa oli kaikille moottoreille varakone, joka annettiin rikkoutuneen tilalle.

Vasta työpaikalla hommat opittiin kunnolla, eihän ammattikoulussa ollut sähkölinjaakaan Tapanin opiskeluvuosina. Hän sai kuitenkin hyvää oppia verstaan vanhemmilta kokeneilta ammattilaisilta. Viisi vuotta Tapani Anttila oli töissä, sitten hän lähti teknilliseen kouluun Helsinkiin. Talvet hän opiskeli, kesät teki töitä Kymintehtaalla sähköverstaalla. Vuonna -58 Anttila palasi yhtiöön työnjohtajaksi sähköverstaalle.
- Minulle tuli useita alaisia, sain johdettavakseni apuosastot eli laboratoriot, korjauspajat, rakennusosaston. Itse en tehnyt sähkötöitä, olin kravatti kaulassa, Anttila kertoo ja kuvaa samalla pomojen pukukoodin: housut ja kauluspaita, kravatti ja pikkutakin tilalla talon työtakki.

Kesälomia ei vielä siihen aikaan ollut pituudella pilattu. Alkuun loma oli kaksi viikkoa, myöhemmin siihen lisättiin kolmas. Työviikkoina töitä tehtiin lauantaisinkin. Vasta noiden vuosien jälkeen työaikalaki on kehittänyt työmääriä helpompaan suuntaan.

Öljymäkeä. Kuva: Jukka Airola
Kuusanniemen sellutehdasta alettiin rakentaa 60-luvun alkupuolella, ja Tapani Anttilasta tehtiin sinne sellutehtaan sähkötyön johtaja. Se tiesi hälytyksiä kotiin yöaikaankin, jos jotain oli vialla ja koneet piti saada taas pyörimään.
- Hälytin miehet paikalle, ja jos ei muuten onnistunut, menin itse. Yhtiö järjesti puhelimen meille kotiin samalla viikolla kuin menin työnjohtajaksi. Puhelinlaskun maksoi yhtiö.

Sähkötöissä piti olla tarkkana turvallisuudesta. Niin miehet olivatkin, jokainen tunsi sähkön vaarat. Jakoasemalle piti mennä aina vähintään kahden miehen voimin, siellä oli isommat jännitteet.
- Voikkaalla yksi mies kuoli sähköiskuun 60-luvulla, muuten ei tullut kuin pieniä sähköiskuja, nehän melkein kuuluu asiaan siinä työssä. Vaihtovirrassa pienempi sähköisku tulee, jos joutuu ottamaan vaikka kiinni pihdeistä, joihin tulee sähköä. Se tuntuu kuin jäisi kiinni, rupeaa kouristamaan. Tasavirrassa, jota täällä oli alkuaikoina, pieni sähköisku tuntuu ikään kuin polttavana tunteena, se ei kourista.

Anttila oli sähkötyön johtajana vuoteen -69, ja sitten perustettiin TSK, työnsuunnittelukeskus.
- Siellä oli muutama konemies, rakennusteknikoita, minä olin sähköteknikkona. Siitä siirryin pian asennusvalvojaksi, kun rakennettiin paperikone 7. Sitten uusittiin sellutehdasta, olin sielläkin asennusvalvojana. Sen jälkeen olin valvojana PK 8:n rakentamisessa. Asennusvalvojahan huolehtii mm. ulkopuolisten urakoitsijoiden töiden valvonnasta. Siihen aikaan Strömberg teki meille paljon sähköurakoita. Toinen tuttu firma oli Are Jyväskylästä. Kyllä ne miehet hommansa osasi, piti vaan katsoa että ne myös teki minkä osasivat.
Martti Valokari käämintätyössä. Kuva Matti Valokarin arkistosta

Vaikka korjaus- ja huoltotöissä oli paljon väkeä, työtä riitti kaikille.
- Jos ei riittänyt, työnjohdossa oli vikaa. Ei tarvi kauan työmailla kävellä, kun sieltä löytyy huollettavaa ja korjattavaa epäkohtaa. Nyt on toisin, koneet on muuttuneet ja tavat. Ulkopuolisilta ostetaan palveluita ja selvitään vähemmällä väellä.

Tehtailla on aina vertailtu työtehtävien tärkeyttä. Jokainen on omasta mielestään kaikkein merkittävämmässä hommassa, paperimiehet omasta mielestään, selluntekijät samoin. Niin sanotut apuosastot ovat saaneet tyytyä tuotanto-osastoja pienempiin palkkoihin, mutta eivät sähkömiestenkään palkat mitään huonoja ole olleet.
- Kyllä sähkömiehetkin arvonsa tuntee. Sanottiin, että ennen koiralta kusi loppuu ennen kun sähkömieheltä konstit, Tapani naureskelee.


Tapani Anttilan oma perhe asui alkuun Niskalassa, mutta sitten rakennettiin kolmen muun perheen kanssa rivitalo Melkunmäkeen. Yhtiön omistama tontti ei maksanut mitään rahassa, jos pysyi töissä Kymillä.
- Hinta kuoleentui 15 vuodessa niin, että joka vuosi hävisi yksi viidestoistaosa. Eihän meistä kukaan maksanut mitään, kun oltiin kaikki se viisitoista vuotta vähintään yhtiöllä. Ja nyt tontti on meidän.

Ruukinportin ikkunasta näkyvät vanhat työmaat.
Eläkkeelle Anttila halusi vasta kun tulisi 40 vuotta täyteen Kymiyhtiössä, kuten moni muukin yhtiöläinen on toivonut.
- Sovittiin siitä silloisen päällikön kanssa - sieltähän pantiin eläkkeelle aika lailla porukkaa tuohon aikaan. Se 40 vuotta tuli täyteen toukokuussa -99, ja kesäkuun alussa jäin pois. Siitä sai jonkun pikku pränikän, kun tuli vuosikymmenet täyteen.

Eläkkeellä on ollut aikaa harrastaa, kun kuntokin on kestänyt. Anttila aloitti keilailun, kun Kuusaalle saatiin keilahalli. Penkkiurheilukin on kiinnostavaa. Kaiken kaikkiaan elämä yhtiön vaiheilla on ollut Anttilan mielestä hyvää.
- Ehkä tämä on ollut vähän sisäänlämpiävää, mutta ei oo mitään moittimista. Paljon parempaa elämää tämä on kun sellanen pätkätyö, jota ihmiset nykyään elää. Mitä lyhyempiä pätkiä, sitä hankalampi järjestää kaikki asiat asunnoista lähtien. Maaseutukaupungissa asutaan, mutta meillä on kesämökitkin - nyt kun tuli kuntaliitos, niin meidän mökki on jopa samassa kaupungissa, Jaalassa, Tapani Anttila myhäilee.

Eijaleena Martikainen  

perjantai 8. helmikuuta 2019

Eilan vaiheita 27. Joulunaika 1946.

Eila Piirikkälän kolmesta 40-luvun kalenterista on jäljellä viimeiset kaksi kuukautta. Marras- ja joulukuu 1946 kuluvat Eilalta juhlavalmisteluissa ja sitten joulua juhlien. Sulhanen Pentti Nieminen on edelleen Tampereella teknillisessä opistossa mutta käy kolmena viikonloppuna kotona Kuusaalla ja tapaamassa morsiantaan, ja sitten alkaakin koulun joululoma. Tunteet leiskuvat välillä moneenkin suuntaan. Yhteydenpitoa oman kullan kanssa ja kovaa touhuamista harrastusten parissa konttorityöpäivien jälkeen - siinä kahden viimeisen kalenterikuukauden pääasiallinen viesti.

Nykyisin pidetään yhteyttä kavereihin tiiviiseen tahtiin, kun on millä viestitellä. Eila ja Pentti eivät 40-luvun lopulla jää paljoakaan jälkeen nykymenosta, kun ottaa huomioon, että Pentillä oli mahdollisuus soittaa vain vuokraemännän, rouva Pikkaraisen puhelimesta ja Eilalla yhtiön konttorin puhelimesta - mikä ei ollut suotavaa, ehkei edes sallittua. Kirjeet viuhuivat sen sijaan nopeaa tahtia Kuusankosken ja Tampereen väliä; posti jaettiin kaksi kertaa päivässä ja myös lauantaisin.

Selkeintä on esittää kontaktit luvuilla. Marras-joulukuussa päiviä oli 60, joista Pentti vietti Tampereella 37 ja Kuusankoskella 23. Tampereella ollessaan Pentti kirjoitti 11 kirjettä Eilalle ja soitti hänelle 18 kertaa. Eila lähetti Pentille kaksi pakettia - pullaa, kakkua ja pipareita - ja kahdeksan kirjettä. Puheluita Eila otti Tampereelle viisi. Näyttää liikuttavalta, kun kalenterissa Penan soitto on kerrottu huutomerkin kanssa ihan kuin isonakin yllätyksenä: "Pentti soitti tänään!"

Salme, Impi-äiti, Eila ja Nelly, Piirikkälän tytöt
Mutta muutakin on ehditty tehdä kuin puhelimessa roikkua. Eila on viettänyt koti-iltoja Mäyrämäellä. Hän on lukenut Viljakaisen Elviltä saamaansa kirjaa Hymy, kutonut Pentin joululahjaa - tarina ei kerro onko se pusero, pullover vai pipo. Jonakin sunnuntaina leivotaan. "Elvi, Timo ja Ossi olivat meillä. Leivoin Pentille ja Elvi sekä Salme 'auttoivat' minua. Olimme illalla Viljakaisella." 

Kyläilyä riittää. Elvi tulee Mäyrämäelle yökylään. Salme-sisko, sulhasensa Olli ja Eila käyvät jonain iltana Niemisillä Pentin kotona. Yhtenä iltana Eila käy Kirstin kanssa Tuomisen Aililla, eräänä sunnuntaina taas Niemisten kautta poiketen Pokilla Ruotsulassa Irjaa tapaamassa. "Tulin kotiin Kouvolan kautta autolla ja junalla." Marraskuun 20. päivä Eila käy Niemisillä Paavon syntymäpäivillä, joilla on paljon vieraita. Mäyrämäellä vierailevat nyt moneen otteeseen Matti ja Alli, jotka menevät sitten kihloihin. Matti on Eilan äidin toisen miehen Heikin poika, Eila on iloinen kihlauksesta. Sitten juhlitaan Ossi-pojan syntymäpäiviä Viljakaisella, käydään adventtikirkossa laulamassa ja Elvi tuleekin vielä Eilan kotiin iltaa istumaan.

Yhtenä sunnuntaina Eilan perhe käy Niemisillä syömässä maksakaalia. Ruokaa jää näköjään niin paljon, että Eila ja Salme kipaisevat maanantaina vielä ruokatunnilla syömässä sitä lisää. Järjestötehtäviäkin kasautuu. Eila menee töistä suoraan keskuskoululle Teollisuusvirkailijoiden huvitoimikunnan kokoukseen. Jossain välissä Eila kiikuttaa kenkänsä suutari-appiukon korjattavaksi ja käy ompelijalla sovittamassa hamettaan.

Lauluharjoitukset jatkuvat. Lisäksi Eila käy tanhuharjoituksissa, vanhojen tanssien harjoituksissa pikkujouluja varten ja voimistelemassa. Elokuvissa käydään Pentin kanssa kaksistaan, välillä anopin, "Niemisen tädin" , kanssa ja joskus seuraan liittyy myös "setä", Lauri-appi. On nähty mm. Madridin lähettiläs - "kauhea kuva". Wikipedia kertoo: "Herman Shumlinin vuonna 1945 ohjaama jännityselokuva. Se kertoo Espanjan sisällissodan salaisesta agentista, joka matkustaa Englantiin ja ja joutuu fasistien salajuonen kohteeksi, sekä salaperäisestä englantilaisesta naisesta." Ilmeisesti film noir -tyyli ei purrut Eilaan, vaikka naisagenttia esitti ihana Lauren Bacall, ja olihan miespääosan esittäjä Charles Boyalkin aika helposti katsottava. Seuraavasta leffakokemuksesta ei ole kommentteja, vaikka tyylilaji on sama: Laura on Otto Premingerin ohjaama yhdysvaltalainen film noir -klassikko vuodelta 1944.

Jotain mieltä kuohuttavaa on kai sattunut nuorenparin välillä, koska yhtenä päivänä kalenterissa lukee: "Minä olen oikea herkkäuskoinen narri. Olen niin vihainen itselleni." Mutta Penan kotiutuessa asiat näyttävät selviävän. Pentti tulee Eilaa vastaan ja saattelee ruokatunnilta konttorille. "Illalla olimme Salme, Olli, Pena ja minä Toivo Kärjen yhtyettä kuuntelemassa." Kaikki päättyy onnellisesti päätellen kommentista, jonka Eila kirjoittaa saatettuaan Pentin sunnuntai-iltana Kouvolaan asti junalle. "Olen niin rakastunut, onnellinen ja onneton, sillä minulla on ikävä." Ja seuraavalla viikolla: "Tunnen päivä päivältä rakastuvani yhä enemmän ja enemmän vain." Sen viikonvaihteen päätteeksi Eila saattaa Tampereelle lähtevää Penttiä Lahteen asti. "Klo 22.40 junalla tulin takaisin. Ihana loma!"

Pikkujoulut käynnistyvät. Maanantaina 9.12 on teollisuusvirkailijoiden pikkujoulu, seuraavana iltana Kaiku-kuoron pikkujoulu. "Siellä oli niin äärettömän hauskaa!" Samaan putkeen juhlitaan Naisvoimistelijoitten 25-vuotisjuhla, ja Eila kuuluu kansantanhuja esittävään joukkoon.

Lopulta alkaa Pentin kauan kaivattu joululoma 17.12. Eila on Penttiä vastassa junalla. "Menin kävellen ja tulimme junalla." Tarkoitetaan että motilla. Lomalla ehditään leipoa yhdessä pikkuleipiä, käydä seuratalolla tanssimassa, hakemassa joulukuusi. Jouluaattona Eila ja Pentti ovat päivän ja alkuillan Mäyrämäellä, sitten Niemisillä. "Sain niin paljon hyviä lahjoja, m.m. saappaat, korvakorut, kirjoja, tuolinmattoja y.m."

Pentti yöpyy Mäyrämäellä, ja jouluaamuna Eila, Pentti ja Salme menevät joulukirkkoon, sieltä Niemisille, sieltä Hakalalle, Viljakaisille ja taas Niemisille, sitten Eevan ja Valten, Pentin sedän perheen, luo Kouvolaan, ja lopuksi elokuviin. HUHHUH! Sama meno jatkuu tapaninpäivänä: "Päivällä vieraita, myös Pentti. Illalla olimme Pentin kanssa elokuvissa ja senjälkeen kävimme vielä Niemisellä." Joululomameininki jatkuu, lauantaina Pentti ja Eila ovat Hokkasilla. Eila ja Viivi käyvät saunassakin, ja sitten pelataan kirjailija-peliä ja sinkkiä, korttipeliä. "Hauska ilta!"

Sunnuntaina nuoripari on Pentin sukulaistytön ristiäisissä Myllykoskella. Heistä tulee pikkuisen kummeja. Maanantaina painellaan taas elokuviin - Kyminpuolella elokuvateatterissa filmit vaihtuvat tuhka tiheään. Nyt on vuorossa Lyhyt onni. Eilalla jälleen salaperäinen kommentti. "Ikävä ilta, enkä mielelläni muistele sitä." No kiusa se on pienempikin kiusa, arvuutellaan sitten tykönämme, millaista ikävää pidettiin.









Viimeinen Eilan kalenterimerkintä on kirjattu tiistaina 31. joulukuuta 1946:
"Uudenvuodenaatto.
Olimme Seuratalolla.
Vuosi vanha vaipuu hautaan riemuineen ja suruineen. Ihmissydän puhkee nöyrään rukoukseen kiitokseen: Oi jos vuosi alkava oisi Luojan siunaama."



Eijaleena Martikainen, Eilan ja Pentin vanhempi tytär







Puutarhakertomus 5. Puutarhuri turhautuu työväen laiskuuteen.

Kymiyhtiön ensimmäisen puutarhurin Matti Sihvosen päiväkirja/raportti työnantajalle vuodelta 1922 jatkuu. Puutarhurin alkutaival yhtiöläi...