maanantai 28. tammikuuta 2019

Marja-Liisa Pasi, kunnantoimistojen tehonainen

Jotkut ehtivät ja saavat aikaan. Kuten Marja-Liisa Pasi. Hän oli monissa toimistotyötehtävissä Kuusankosken kaupungilla ja uuden Kouvolan Vedellä, hoiti perheen ja toimi lisäksi aktiivisesti ay-liikkeessä, Kuusankosken demareissa ja kulttuuriyhteisöissä, useimmiten taloudesta vastaavana.

Marja-Liisa syntyi nuorimpana kuusilapsiseen perheeseen. Hänen isänsä oli päässyt Kymiyhtiöön töihin vuonna 1930 ja tuonut vaimonsa ja lapsensa mukanaan Valkealasta. Perhe rakensi talon Lamminrantaan Sääksniemen viereen. Isä oli ollut Tirvan sahalla tukkeja uittamassa mutta tuli nyt yhtiön ulkotyöosastolle propseja kuorimaan.

Tämä nuorin tulokas tuntee hyvin omat valkealaisjuurensa. Pasit ovat iso suku, jonka jäsenistä tunnetuin on Anu Pentik, o.s. Pasi, Marja-Liisan pikkuserkku.
- Hänen isänsä Lauri Pasi oli meillä kortteerimiehenä. Alakerrassa oli huone ja keittiö, ja siellä meitä oli kahdeksan henkeä. Yläkerta pantiin vuokralle. Siellä asuivat Anun isä ja isäni veli Viljo Pasi - hekin olivat tulleet tehtaalle töihin. Kun kävimme kotitalossa Valkealassa kylässä, vietiin aina tuliaisiksi paperirulla, se oli kova sana, Marja-Liisa muistaa lapsuudestaan.

Marja-Liisa kävi isän työpaikallakin siinä vaiheessa, kun tämä oli siirtynyt tavaran vastaanottajaksi.
- Tekomäen alla oli pieni juna-aseman tapainen, jonka kohdalla junanvaunut mitattiin. Isä vastaanotti Kouvolasta saapuvan tavaran. Asemalla oli valtion puoli ja yhtiön puoli, siinä pienessä huoneessa oli kolme työntekijää. Koulusta tullessa kävin usein katsomassa isää.

Lamminranta oli idyllinen ja ihana yhteisö, Marja-Liisa kertoo.
- Suunnilleen 30 savua, kaikki tiesi kaikkien asiat, kaikki otti osaa kaikkeen. Meillä oli kevätjuhlat ja äitienpäiväjuhlat, oma pyhäkoulu. Sääksniemessä oltiin kesäisin aamusta iltaan uimassa. Minulla oli omat eväät, ja uimavalvojan kopissa vietettiin paljon aikaa. Se oli metkaa, ettei kotoa kukaan kuullut eikä kurkistanut, vaikka aamulla lähdettiin ja illalla tultiin. Oli meillä lähirantakin, jonne kuljettiin toisten pihojen läpi - ei kukaan kieltänyt. Siellä oli paljon tukkeja, hypittiin ja juostiin niitä pitkin. Kuusaanlammen ympäriuintejakin pidettiin, reitti kiersi Sääksniemestä lähelle Reimanin rantaa ja sieltä takaisin.


Kuvassa Pasin perhe, isä Arvo, äiti Elsa, takana Pirjo, Veikko, Kerttu ja Yrjö, äidin sylissä Heikki  ja isän sylissä "kaaliaiskakku" - iltatähti - Marja-Liisa.

Lamminrannan tuntumassa oli myös yhtiön kaatopaikka, ensin Lamminrannan puolella, sen täytyttyä Ahlmanintien toisella puolella.
- Siellä oli kiisusuo, jonne kuljetettiin yhtiöltä hienonhienoa violettia ainesta. Kun kiinnityskettingit kolisi, me lapset juostiin katsomaan että mitähän jännää sinne nyt tuodaan. Me tehtiin sinne salakuoppia ja leikittiin paljasjaloin. Mahtoiko aine olla terveellistä käsitelläkään. Nythän alue on niin kauniisti maisemoitua. Siellä on mahtava koivikko siinä minne ennen yhtiö vei myrkkytynnyreitä, Marja-Liisa päivittelee lasten huolettomuutta.

Jokivesi - tai Kuusaanlammen vesi - oli puhdasta. Mutta kaatopaikka saastutti palokaivon. Ensin yhtiö toi Lamminrantaan vettä, ja sitten yhtiö ja kaupunki rakensivat yhdessä sinne porakaivon.
- 70-luvulla ei alueella vielä ollut vesijohtoverkkoa. Emme saaneet vettä, kun maaliskuussa omasta kaivosta loppui vesi.  Muistan veden loppumispäivän hyvin, se oli vuonna 1969 samana päivänä kun isäni täytti 60 vuotta ja järjestettiin syntymäpäiväjuhlia. Vesi pitikin hakea muualta.

Paseilla oli omakin kaivo pihassaan. Siitä oli putki talon kellariin, josta vesi pumpattiin talon yläkertaan tynnyriin. Näin sai laskettua hanasta vettä. Perheenjäsenet pumppasivat vettä vuorollaan.

Lamminrannan asukkaat olivat vain osaksi yhtiöläisiä. Siellä asui myös mm. valtiolla työskenteleviä.
- Nehän ei olleet yhtiön maita vaan tilallinen Frans Korjan myymiä tontteja.

Marja-Liisa kävi kansakoulun ensimmäiset vuodet Kymintehtaan koulua. Seitsemännen ja kahdeksannen vuoden hän kävi liikelinjaa, jota pidettiin Tähteen koululla ja nikkariverstaan viereisessä isossa kansalaiskoulutalossa.
- Menin monta kertaa Tähteen kouluun hiihtäen, jos koulussa oli seuraavana päivänä hiihtoa.  Hiihdin Lamminrannasta Säkälän kohdalta ensin joen jään yli Kuusaanniemen puolelle, sieltä Eerolan kautta Tähteeseen. Silloin joki oli talvisin jäässä. Veikko-veljeni asui Tähteessä, yövyin Veikolla, hän rasvasi sukseni.

Sääksniemen tanssilavan muistot nostavat hymyn huulille.
- Aina lauantaina lähdettiin katsomaan alle rippikouluikäisinä, kuka soittaa. Kotona piti olla yhdeksältä, ja katseltiin tansseja viittä vaille yhdeksään. Sitten pinkaistiin oikopolkua kotiin. Siellä oli hyviä orkestereita. Onni Gideon hyppäsi kerran uimalaitoksen hyppytornista sukeltamalla, Viola Talvikki istui kauniissa kellomekossa alhaalla katselemassa. Onni Gideon sanoi, että hui kun tämä on makeaa vettä! Paikallisiakin esiintyjiä oli tietenkin, Ka-Ta-Vi-Le, Matti Mustonen orkestereineen, Taisto Tammi. Väkeä oli paljon, ja joka kesä oli kovat juhannusjuhlat. Helluntailaisten kasteita joessa käytiin myös katselemassa.


Osuusliike Kymenmaan Kartanon jalkineosasto, vas. myymälänhoitaja Olavi Martikainen, varastopoika, loput myyjiä. Marja-Liisa on kolmas vasemmalta naisista, sisko Terttu Utti toinen oikealta.

Koulun jälkeen Marja-Liisa pääsi Kartanoon myymään kenkiä. Siellä hän oli yli kaksi vuotta kunnes lähti kauppaoppilaitokseen opiskelemaan kaksivuotista tutkintoa. Sen jälkeen hän pääsi Pelkosen Konepajalle Savonkadulle konttoristiksi. Sitten Kuusankosken kauppalalle avautui toimistoapulaisen paikka rakennustoimistoon, ja Marja-Liisa valittiin tehtävään. Työt alkoivat kesällä 1967.
- Siellähän sitten vierikin vuosikymmenet. Käsittelin veloituksia, yksityisautoilijoitten laskuja, avustin palkanlaskijoita ja vesilaskutusta. Vähän sitä sun tätä, niin kuin apulainen tekee.

Kunnantoimistoon Kuusankoskea rakentamaan

Marja-Liisa olisi päässyt Kymiyhtiöönkin, jonne hän haki koulunsa päätettyään. Työnhaussa painoivat kuulemma myönteisesti isän ja kaikkien veljien työpaikat yhtiöllä. Mutta kun kutsu tuli, Marja-Liisa oli jo Pelkosella vakituisessa työpaikassa eikä halunnut pettää siellä porukkaa. Jälkeenpäin hän sanoo, että yhtiöllä kyllä olisi saanut selkeästi parempaa palkkaa.
- Pelkosella sain 250 markkaa kuussa, kunnan toimistotyössä jo 647,23 markkaa kuussa. Pyysin Pelkoselta väliaikaista työtodistusta ja kerroin että aioin hakea kauppalan töihin. Esimies keskusteli Pelkosen omistajan kanssa, mutta he totesivat etteivät voi maksaa enempää kuin 400 markkaa, koska kirjanpitäjäkään ei saanut enempää, Pasi kertoo ja hämmästyttää kuuntelijan tarkoilla summilla vuosikymmenten takaa.

Kuusankoskella rakennettiin Pasin aikana paljon julkisia rakennuksia.
- Oli peruskorjauksiakin: vanhainkoti, Kymintehtaan koulu. Uusia rakennuksia syntyi useita: 1985 Kuusankoskitalo, kirjasto, koululaisten päiväkoti, terveyskeskuksen vuodeosasto. Urheilutilojen rakentamista hallinnoi vapaa-aikapuoli.

Toimistossa oli viisi työntekijää, "toimiston tytöt". Sitten oli tietenkin kaupungininsinööri, toimistoinsinööri, rakennusmestareita ja suunnittelijoita.
- Arkkitehtiosasto oli erikseen Maija-Liisa Mikkosen johdolla ja mittausosasto Alpo Starastin johdolla. Rakennustoimistoa johti kaupungininsinööri Jaakko Penttilä. Kunnantalossa oli silloin oma talonmies, Marteliuksen Paavo, jolla oli talossa asunto. Rakennuksessa oli Takalan Eskon johtama sähkölaitos. Onhan talossa ollut aikoinaan myös pankki, poliisi ja kunnanlääkärin asunto, Marja-Liisa Pasi kertaa.

Marja-Liisa kehuu työvuosiensa ilmapiiriä kunnantalolla.
- Oltiin kuin yhtä suurta perhettä koko talo. Siellä oli hyvä yhteishenki. Ei tänä päivänä sellaista enää löydy, Pasi sanoo ja kuvailee, miten asiat muuttuivat johtavien työntekijöiden vaihtuessa: oli kiusaamista, työn hankaloittamista ja monenlaista kaunaa, jopa sairaalloista käytöstä.

Menneiden vuosikymmenten työvälineet ovat kirkkaina mielessä. Pasi mainitsee ensimmäisenä Adlerin, leveän kirjoituskoneen, jolla saattoi helposti kirjoittaa urakkasopimukset kalkkeeripaperin kanssa.
- Talousarviot kirjoitettiin ensin vahalle, joihin voi tehdä muutoksia lakalla. Vahat laitettiin monistuskoneeseen ja pyöritettiin. Sadan kappaleen pyörittämisessä oli työ ja tuska. Hakalinin Seppo oli ostanut teknisen toimiston rahoilla minulle hienon laskukoneen töihin tullessani, se jakoi ja kertoi! Se oli niin iso että vei puoli pöytää. Kun se alkoi jakaa, pöytäkin heilui. Koko talo kävi ihmettelemässä konetta, ja moni kävi lainaamassakin sitä, kun ei laskutikulla tullut toimeen, Marja-Liisa nauraa.

Toimiston naisista neljä työskenteli samassa huoneessa. Viidennelle oli tehty lasikoppi, koska hän teki kirjanpitoa ja vesilaskutusta, ja kone piti niin kamalaa ääntä, että muut eivät olisi kuulleet puhelimessa mitään. Noina aikoina kunnan työntekijöiden palkat pussitettiin.
- Jos tilistä puuttui penni, kuoret auki ja etsittiin, mistä on penni pois. Olin palkanlaskennassa apuna, loma-aikoina ja pankkilakon aikana enemmän.
Marja-Liisa ja Reijo Sundströmin kotitalo vas. alanurkassa

Kunnan työntekijät tekivät lauantaisinkin töitä yhteen asti vielä 70-luvulla.
- Tiistaisin oltiin viiteen, että yhtiöläiset pääsivät asioimaan. Muina päivinä oltiin neljään. Kellokorttia ei tunnettu. Ruokatunnilla ei aina poistuttu työpaikalta, oli omat eväät. Kahvit sai Annin baarista, sai sieltä vissiin ruokaakin. Kun asuimme Mäenpääntiellä, kipaisin joskus kotiinkin syömään.

Kunnantaloa piti laajentaa lasikuutiotyyppisellä lisärakennuksella, jonka piti tulla poliisilaitosta vastapäätä. Arkkitehtitoimisto Jaatinen oli laatinut piirustukset. Työt aloitettiin kaatamalla Marteliuksen aita ja siirtämällä kiikku, ja toimiston naiset hakkasivat asiakirjoja valmiiksi yötä myöten sormenpäät punaisina.
- Kun kuoppaa piti alkaa kaivaa, niin meille kerrottiinkin, että valtuusto oli edellisenä iltana päättänyt ettei lisärakennusta tule. Sittenhän lisäsiivet rakennettiin vuonna -87. Nythän niiden purkamista jo suunnitellaan.

Kuusankoskesta tuli kaupunki vuonna 1973. Rakennustoimistossa sitä ei huomattu oikein muusta kuin siitä, että papereihin ilmestyi kaupunki-sana.
- Rakennustoimisto muuttui tekniseksi virastoksi ja tuli osastot. Vuonna -87 muutimme uuteen siipeen vanhan osan toisesta kerroksesta. Nimikkeeni oli muuttunut moneen kertaan. Olin toimistoapulainen, apulaiskanslisti, kanslisti, toimistonhoitaja, taloussihteeri, hallintosihteeri ja viimeksi johdon sihteeri, Marja-Liisa Pasi nauraa.

Kuva:  Vuonna -80 työporukka uudella puolella: vas. Marja-Liisa Pasi, Tuula Viljakainen, Jaakko Penttilä, Leila Gruzdaitis ja Matti Tuominen

Viimeinen Marja-Liisa Pasin työpaikka oli Kouvolan Vedellä, elettiin jo uuden Kouvolan aikaa. Hän  toimi viimeiset neljä vuottaan kahden peräkkäisen johtajan ja johtokunnan sihteerinä.
- Toimisto oli Savonkadulla, palasin juurilleni, Pelkosen Konepajahan oli ensin siellä.
Ihan heti en tehtävään suostunutkaan, mutta niin kauan pommitettiin, että viimein myönnyin. Isakowin Mikko nimittäin kävi useamman kerran houkuttelemassa minua ja lupasi hyvän työpaikan. Hän pysyi sanojensa takana. Palkka nousi, mutta muu toimiston väki marssikin johtajan luo sanomaan, mitä mieltä he palkankorotuksestani olivat. Arvaat varmaan tunnelmat sen jälkeen, vaikka korotus perusteltiin muille hyvin, ja heille oli siitä hyötyäkin. Kun yhdelle sai pään auki, muillekin avautui mahdollisuus palkkojen korottamiseen.

Kouvolan Vedessä Marja-Liisa Pasi valmisteli kokousasioita, käsitteli kirjeet, selvitteli lakipykäliä, järjesteli matkoja ja kokouksia. Johtokunta kokoontui pari kertaa kuussa, se piti työllistettynä.
- Vesilain muutos vaati perehtymistä, veden hankinta Pohjois-Kymenlaaksosta etelään samoin. Vesiosuuskunnat teettivät kovasti töitä, se edellytti lakimiesten kanssa yhteyksiä. Olin tosin teknisen lautakunnan vastaavia töitä tehnyt jo Kuusankoskella. Siitä voin kiittää työnantajaa, että tehtävien muuttuessa työnantaja on lähettänyt kaikille kursseille, joita on ollut tarjolla. 

Marja-Liisa Pasi Kuusankosken toimistotöissä
Kuuden kunnan yhdistyminen ei ollut Pasin mielestä hyvä ratkaisu.
- Olisi voitu olla omat kuntamme kaikki. Yhteistyötä olisi voitu tehdä edelleen kuten tehtiin itsenäisinä kaupunkeina ja kuntina. Pyydettiin urakkatarjouksia yhdessä, oli hirveän paljon yhteistyötä. Me mentiin uusiin virkoihin kuusaalaisina, ei se yhteishenki ollut enää sellaista kuin Kuusankoskella. Kuuli sellaisiakin kommentteja, että mistähän saisi niin paljon dynamiittia, että saisi tuon Kuusankosken räjäytettyä ilmaan. Jäin eläkkeelle vuoden 2013 alusta, sanoin lähtöpuheessani toivovani, että yhteishenki parantuisi ja unohdettaisiin raja-aidat. Mutta tyytyväisin mielin jäin eläkkeelle, tunsin että viidessä vuosikymmenessä olen jo antanut työpanokseni.


Lautamiestehtävistä herastuomarin arvonimi

Herastuomari Marja-Liisa Pasi  - tämän arvonimen hän sai vuonna 2002. Pasi oli Kouvolan ja Iitin käräjäoikeuden lautamiehenä vuodesta 1993.
- Siellä istuttiin tuomarin kanssa ja tehtiin päätöksiä. Alkuaikoinani oikeus kokoontui Kuusankoskella Kansantalossa. Sieltä siirryttiin kaupungintalolle, sitten Iittiin, sieltä Kouvolan virastotaloon, ja lopulta valmistui Kouvolan poliisi- ja oikeustalo, jossa istunnot sitten pidettiin. Alkuaikoina oikeutta istuttiin noin kerran viikossa, myöhemmin enää 14-16 istuntoa vuodessa.

Lautamiesten osuus päätöksen teossa muuttui vuosien myötä.
- Valtuusto valitsi lautamiehet. Meitä oli samaan aikaan kolme. Ensi alkuun olimme mukana kaikissa  oikeudenkäynneissä, joissa tuli tuomio. Kun  rikoslaki muuttui, osallistuimme vain rikos- ja riita-asioiden käsittelyyn. Joissain asioissa oli kolmen tuomarin istuntoja, jotkut ratkaistiin yhden tuomarin päätöksellä. Ennenhän lautakunta käsitteli rattijuoppoudetkin, nyt ne menevät tuomarin päätöksellä.

Terve maalaisjärki riittää lautamiehen ohjenuoraksi, Marja-Liisa sanoo.
- Laintuntemus ei ole ratkaisevaa lautamiehen työskentelyssä. Mehän pidämme kokouksen käräjätuomarin kanssa, ja hän lukee kyseisen lakipykälän. Jokainen saa lausua asiasta mielipiteensä. Kokemus auttaa kannan muodostamisessa. Rankkoja asioita olivat alkuaikoina ne, joissa rikoksentekijöinä oli oman lapsen ikäisiä nuoria, joilla oli jo pitkä rikosrekisteri. Paloittelumurha oli pahin kohdalleni sattunut tapaus.

Oikeudenkäynnissä syyttäjä syyttää ja käräjäoikeus tekee päätöksen. Jokaisella lautamiehellä oli yksi ääni, käräjäuomarillakin. Eriävä mielipide kirjattiin pöytäkirjaan. Mutta näitä tapauksia oli hyvin vähän, lautamiehet kokoontuivat neuvotteluun etsimään yksimielisyyttä ennen päätöksen antamista. Marja-Liisa  sanoo olleensa pikemminkin ankara kuin liian lempeä rikosta arvioidessaan.
- Vissiin olen mieluummin tiukka. Jos jonkun raiskaa, siitä pitää saada tuomio. Rankaiseminen ei jäänyt painamaan omaa mieltä, mutta joskus siirryin tien toiselle puolen, kun rangaistu tuli kaupungilla vastaan. Eräs nuori lautamies joutui jäämään pois toiminnasta. Hän kävi kapakoissa ja tapasi siellä tuomittuja, jotka uhkailivat häntä.

 Järjestömaailma on kiinnostanut

Työuransa alussa Pelkosen aikoihin Marja-Liisa ei ollut järjestäytynyt ammattiyhdistykseen, mutta kunnan töissä ollessaan hän liittyi Kunnallisvirkamiesyhdistykseen ja siirtyi sieltä perustettuun JHL 302:een. Aikanaan hänestä tuli aktiivisen järjestöelämänsä vuoksi osaston puheenjohtajakin.

Marja-Liisa Pasi liittyi Kuusankosken Työväenyhdistykseen vuonna 1970. Mikä sai nuoren toimistotyöntekijän ottamaan demareiden jäsenkirjan?
- Aron Einari. Ennu oli koulujen taloushallinnossa ja alkoi ehdotella minulle Puhdissa jumppaavalle, että etköhän tule työväenyhdistykseen. Vastasin että no mikä jottei, sinnepäin olen kallellaan. En minä havainnut mitään puoluekähmintää kaupungin tehtävissä ja luottamushenkilöiden suhteen, vaikka Kuusankoski oli Suomen punaisin kunta. Päätökset tehtiin yksimielisesti.

Luottamustehtäviä Marja-Liisa Pasilla on riittänyt. Hän on ollut Kuusankosken Kansantalo oy:n hallituksen jäsen, Kuusankosken Teatterin kannatusyhdistyksen taloudenhoitaja, Kuusankosken Sosialidemokraatit ry:n sihteeri ja johtokunnan jäsen, KTV 302:n puheenjohtaja, JHL 29:n hallituksessa, verolautakuntien jäsenenä, Kuusankosken seurakunnan kirkkoneuvoston jäsen ja nuorisotyön johtokunnan jäsen, Suomen Työväen Musiikkiliiton Karjalan piirijärjestön piiritoimikunnan jäsen ja taloudenhoitaja ja Puhallinorkesteri Fantasian taloudenhoitaja. Huhhuh! Millä tavalla Marja-Liisa sitten oli musiikin kanssa tekemisissä?
- Mie olen ollut naimisissa musiikin kanssa. Reijo Sundström soitti klarinettia Voikkaan Työväensoittokunnassa, sittemmin Fantasiassa. Eräs orkesterilainen oli nähnyt minut kymmenen vuotta yleisön joukossa ja tuli kerran ilmoittamaan: nyt tulet meidän rahastonhoitajaksi. Hän toi pahvilaatikollisen paperia, rahat ja sanoi että tästä aloitat.

Yhtä kiltisti Marja-Liisa otti vastaan teatterin taloudenhoitajan pestin, kun Aimo Aartelo vaati. Viisitoista vuotta hän sitäkin tehtävää hoiti - teatteria hän ei muuten harrastanut kuin katsojana. Hän lopetti, kun Kuusankoskitalo teatterisaleineen valmistui.
- Silloin tuli palkattuja työntekijöitä ja isot tilat hoidettaviksi. Se oli minulle jo liian iso urakka.

Pasi toimi myös Kuusankosken seurakunnan kirkkoneuvoston jäsenenä. Seurakunnan luottamustehtävissä Pasille näyttäytyi ihan erilainen maailma.
- Kunnassa annettiin yleensä könttäsummat eri tarkoituksiin, mutta seurakunnassa keskusteltiin siitä, saadaanko ostaa puhelinluettelo. Ajattelin, että onkohän tää nyt oikein min paikka.

Monenlaiset tehtävät pitivät Marja-Liisa Pasin kiireisenä työvuodet. Vauhti ei ole vähentynyt eläkkeelläkään päätellen siitä, että hänet näkee vähän väliä yhdistysten tilaisuuksissa ja Kuusankoskella järjestettävissä tapahtumissa.

Eijaleena Martikainen

Puutarhakertomus 5. Puutarhuri turhautuu työväen laiskuuteen.

Kymiyhtiön ensimmäisen puutarhurin Matti Sihvosen päiväkirja/raportti työnantajalle vuodelta 1922 jatkuu. Puutarhurin alkutaival yhtiöläi...