Pekka Virtanen piti jälleen Iitin flyygelit vireessä

Ilman Pekka Virtasta Iitin musiikkijuhlien pianistien työ valuisi hukkaan. Tämä kuusaalaislähtöinen kaveri huolehtii siitä, että flyygelit soivat oikeassa vireessä niin harjoituksissa kuin esityksissäkin. Iitissä hän työskentelee mielellään öisin.

Kun Pekka Virtanen panee soittimet kuntoon aamuharjoituksia varten yöaikaan, ei tarvitse sitten aamulla herätä niin aikaisin. Mies on tänä kesänä Iitin juhlilla hommissa jo kolmatta kertaa.
- Tämä on ihan mahtava rupeama, tänne on hieno tulla, Virtanen hehkuttaa.

Virtaselle Iitin keikka on yhtä varuillaoloa ja työntekoa kaiken festivaalia.
- Usein isoin työ tehdään aamulla ennen harjoituksia. Työ tarkistetaan tietenkin ennen konserttia. Konserteissa olen paikalla siltä varalta, että pitää tehdä jotain. Asiakaspalvelua, ja palkitsevaa, Pekka tiivistää.

Soittimet kuntoon soittajan mukaisesti

Tänä vuonna kirkossa käytetty vuokraflyygeli saa Virtaselta kiitosta. Porvoolaissoitin huollettiin ennen Iittiin tuloa, ja siinä on näin hyvät pohjat virittäjän tehdä työtään.
- Viimeistelyn teen pianistin toiveiden mukaan paikan päällä, joskus aika nopeastikin tarvitaan uudet säädöt.

Pianistit ovat maailmalla tottuneet saamaan hyvää palvelua. Joka konserttitalossa on yksi tai kaksi virittäjää päivystämässä koko ajan. Ohjelmiston mukaan pianistille tarjotaan valittavaksi flyygeli useamman soittimen joukosta.
- Flyygelin pitää käyttäytyä eri tavoin, jos listalla on Chopinia tai Rahmaninovia. Flyygelin pitää olla oikeanluonteinen ohjelman mukaan, Virtanen valaisee alan salaisuuksia.


Virittäminen on käsityötaitoa ja tarkkaa korvaa vaativaa hommaa.
- Pianot ja varsinkin flyygelit vaativat huoltoa. Jo tehtaasta lähtevälle soittimelle tehdään luovutushuollot ennen asiakkaalle siirtoa. Konserteissa taas tehdään omat huoltonsa. Vähän sama kuin jos omistat Rolls-Roycen mutta et koskaan huolla sitä, vain tankkaat. Virittäminen on sitä tankkaamista, mutta jos et kymmeneen vuoteen huolla autoa, se hajoaa alle.

Virtanen puhuu flyygelistä lämpimästi, kuin lemmikkieläimestä.
- Se on elävä soitin, jossa on miljoona osaa. Puu reagoi heti kosteuteen. Flyygelissä pitää tehdä ihan fyysistä säätöä, pianossa vähän vähemmässä määrin, mutta senkin pitää toimia. Herkkää hommaa, soittimet tarvitsevat huolenpitoa, Virtanen selittää.

Viulu käteen jo nassikkana

Pekka Virtanen on ollut musiikkimies jo pikkupojasta. Hän aloitti viulunsoiton viisivuotiaana, ja myöhemmin soitin vaihtui pop-jazz-kitaraan. Kuusaalaisperheen vanhemmilla oli muun alan ammatit, mutta perheessä musisoitiin kovasti. Sisko on laulunopettaja-laulaja, isä soitti viulua.
- Piano soi talossa koko ajan.

Pekkaa kiinnostivat soittamisen lisäksi myös soittimet.
- Tutkin miten instrumentit soundaavat ja toimivat.

Heti ylioppilaaksi päästyään ja armeijan käytyään 1994 Pekka paineli Helsinkiin.
- Äkkiä karkuun Kuusaalta. Musiikki pelasti minut Kuusankoskelta - kaikella kunnioituksella tehdashommaa kohtaan, musiikkiluokat ja musiikkiopisto olivat henkireikä, kun paikkakunnalla ei ollut oikein mitään muuta, Pekka kertoo.

Aiemmin virittäjiä koulutti Espoossa toiminut Arlainstituutti. Sen kävi myös Pekka Virtanen.
- Viimeiset 30 vuotta se oli ammattikoulu, jossa virittäjän perusopinnot olivat 120 opintoviikkoa. Sieltä minäkin valmistuin 2,5 vuoden koulutuksen saatuani.

Sen jälkeen Pekka Virtanen kävi puolivuotisen flyygelinhuoltokurssin, johon liittyi työtä Ruotsissa. Henkilökohtaista oppia hän on saanut myös esikuviltaan Matti Kyllöseltä - alan "the man" - ja Pekka Savolaiselta. Myös Suomen Pianonvirittäjät ry on tarjonnut koulutusta.
- Olen halunnut oppia virittämistä ja huoltoa ihan kädestä pitäen. Jos haluaa ja uskaltaa, lisäoppia voi hakea Hampurista ja Japanista. Sarka on loputon, tässä työssä ei ole valmis koskaan.

Moniosaaminen yllättää maailmalla

Virittäminen ei ole Pekka Virtasen ainoa ammatti, hän valmistui myös ääniteknikoksi 2000-luvun alussa Ruotsissa.
- Vuodet ovat nykyään erilaisia, joskus minulla on äänitöitä jopa enemmän kuin pianotöitä. Nyt taas Vantaan musiikkiopisto on iso asiakkaani, ja sen myötä pianotyötä on enemmän. Ja festarit tuovat piano- ja flyygelityötä enemmän.

Virtasella on Helsingissä myös oma studio, jossa hän äänittää musiikkia.
- Lisäksi teen livetöitä. Miksaan keikoilla bändejä, konsertteja, klubeja, kabareita, teatteria - ääniteknikon töitä. Kivasti erilaista kuin virittäminen, Pekka kertoo.

Pekka on ollut pari vuotta Savoy-teatterissa äänimestarin sijaisena ja miksannut ja ajanut äänet Kaupunginteatterille parissa musikaalissa. Hän on kiertänyt kahdeksan vuotta Iiro Rantalan kanssa maailmaa, miksaajana. Virtanen teki Trio Töykeitten viimeiset neljä vuotta miksaajan työt ja äänitti heidän viimeisen levynsä.Sen jälkeen hän teki kolme vuotta Iiro Rantalan New Trion kanssa töitä ja miksasi maailmalla Iiro Rantalan sooloprojektia.
- Olen rundannut ympäri ämpäri maailmaa - Australiaa, Uutta-Seelantia, Aasiaa, Eurooppaa ääniteknikkona.

Keikoilla Virtanen on välillä ällistyttänyt järjestäjät monipuolisuudellaan. Hänellä oli omat työkalut mukana, ja sitähän pianisti tarvitsi, koska ei koskaan tiedetty, missä kunnossa pianot olivat.
- Konservatiivisessa Saksassa teki suuren vaikutuksen, kun mies miksauspöydän takaa menikin yllättäen virittämään flyygeliä. Muutamalla festarilla tein aika vaikutuksen. Pelastin esim. Esbjörn Svensson trion konsertin, kun Iiro oli hakannut flyygelin niin levälleen, että se ei ollut missään vireessä, Virtanen muistelee.

Iiro Rantala hakkaamassa flyygeliä levälleen - miten?
- Soittamalla kovaa. Vanhemmalla iällä myös Iirolle on tullut hienoa herkkyyttä, nyansseja ja dynamiikkaa. Mutta varsinkin aikaisemmin Iiron tavaramerkki oli, että hän soitti jazz-lattari-osastoa kovaa. Jos flyygelissä on kovat vasarat, se saattaa vaikuttaa vireeseen, Pekka kuvailee.

Iitin flyygeleissä hyvät lähtökohdat

Iitin kirkon flyygelissä on Pekka Virtasen mukaan riittävän pehmeät vasarat ja sopiva soundi. Niinpä viritys ei ehdi väliaikaan mennessä mennä edes niin paljon, että virittäjä kuulisi sitä. Jos kielikuoro vähän aukeaa, sitä ei välttämättä musiikin seassa kuule.
- Sitten kun menen tarkastamaan, kuulen kyllä epävireisyyden. Ja jos on uusia kieliä, jotka venyvät, ne eivät pysy alkuun ollenkaan niin hyvässä vireessä kuin vanhat. Iitissä muutokset ovat pieniä, Virtanen kertoo.

Hiidenvuorelle kannettavan pianon Pekka Virtanen virittää etukäteen jossain sisätilassa. Kun se kannetaan vuorelle, viritys tietysti on mitä on. Mutta siinä tunnelmassa ja akustiikassa ei ollakaan niin tarkkoja.

Kirkkokonsertin väliajalla Virtanen on jälleen flyygelin kimpussa. Hän pystyy keskittymään työhönsä, vaikka yleisö valuu jo takaisin paikoilleen. Kaikki on kuulemma ok, vain viritystä parannetaan. Nuottiteline paikoilleen, ja valmista tuli. Tai ei sittenkään. Pekka Virtanen hakee vielä suihkepullon ja pyyhkii koskettimet huolellisesti työnsä jäljiltä. Laura Mikkola ja Risto Lauriala voivat aloittaa oman osuutensa huoletta.

Pedro Hietanen ja Petri Mäkiharju vauhdissa Iitissä

Tänä vuonna Pedro Hietasta saadaan Iitissä kuulla kahtena päivänä, keskiviikkona Verlassa ja lauantaina Puimalassa. Ja jos meitä onnistaa, Pedro voi esiintyä myös lauantaiyönä Hiidenvuorella.
- Matti Salmisen kanssa suunnittelimme Puimalan konserttia, ja hän ehdotti, että tulisin myös yökonserttiin. Hänhän laulaa siellä Tuuli Takalan kanssa Risto Laurialan pianosäestyksellä, mutta hän haluaa sinne ehkä myös jotain kevyttä. Tätä ei vielä ole päätetty, Pedro toppuuttelee.

Taiteilijaeläkkeellä ihminen voisi tietysti vetää lonkkaa, mutta Hietasta ei huvita. Suurin homma hänellä on ollut viimeisen vuoden aikana työ näyttelijä Ritva Oksasen kanssa. Tämä teki 50-vuotistaiteilijajuhlansa esityksen Hämeenlinnan teatteriin.
- Minä soitan flyygeliä, Ritva Oksanen lausuu runoja ja laulaa. "Näyttelijätär"-niminen näytelmä on hyvin suosittu, olemme tehneet sitä 50 kertaa Hämeenlinnan ja Espoon teattereissa. Näiden lisäksi sitä esitetään syksyllä myös Aleksanterin teatterissa, Pedro Hietanen kertoo.

Hietanen jatkaa myös keikkojaan Saksaan ja Ruotsiin M. A. Nummisen kanssa.
- Taiteilijaeläke ei joskus merkitse mitään. Minusta tämä tuntuu hyvältä, enhän minä muuten viitsisi tätä tehdä. Niin kauan kun on terveyttä ja jaksaa innostua siitä mitä on tarjolla, miksei tekisi? Hietanen tuumii.

Mikä sitten saa ruotsalaiset ja saksalaiset niin villeiksi kultakurkku M. A. Nummisen ja harmonikkaa ja banjoa soittavan Pedro Hietasen perään?
- Sama huumorintaju. Mutta suurin syy on se, että esiinnytään isäntien omalla kielellä. Totta kai Schubertia lauletaankin saksaksi, mutta että kaikki muukin esitetään Saksassa saksaksi, Ruotsissa ruotsiksi, vain silloin se toimii. Olisi tosi kummallista vääntää saksalaisille englannin kielellä. Ei, vaan maassa maan kielellä. Täsmälleen sama ohjelma väärällä kielellä ei onnistuisi - jos mennään Italiaan, tehdään italiaksi, vasta silloin ihmiset ymmärtävät, mistä siinä on kysymys, Pedro Hietanen selvittää kielen merkitystä kulttuurin ja viihteen välineenä.

Iitissä Hietanen on esiintynyt useana kesänä.
- Laura saa minut aina houkuteltua - hän keksii aina sen verran mielenkiintoisia projekteja myös viihdemiehelle. Ollaan tehty Pariisissa tangoja Lauran ja Jukka Perkon kanssa, kaikkea semmoista. Ja onhan Iitin musiikkijuhlilla hyvä tunnelma, tämä kesäiittiläinen lisää.

Niin, eihän Pedro Hietasta varmaan tarvinnut esitellä: muusikko, kapellimestari, tuottaja, harmonikan ja banjon taitaja, kosketinsoittaja Wigwamissa, Pepe & Paradisessa, Pedro's Heavy Gentlemanissa, yhteistyötä M.A. Nummisen kanssa myös Gommi ja Pommi -duossa yli 30 vuotta... Jne jne. Ja mikä parasta: Jaalasta kotoisin. Ja vielä parempaa: sympaattinen gentleman!

Petri Mäkiharjulla kevyen ja klassisen basson koulutus

Kontrabassoa soittava Petri Mäkiharju yrittää muistaa, monettako kertaa hän on esiintymässä Iitin musiikkijuhlilla. Ainakin viitenä vuonna hän arvelee olleensa mukana, ja mielellään.
- Lauralla ei ole vaikeuksia houkutella minua tänne, aina on mukava tulla, Mäkiharju paljastaa.

Ensimmäisenä vuonna Iitissä Mäkiharju oli pelkästään Perheniemen nuorten kurssilla opettamassa.
- Jossain vaiheessa Laura otti ohjelmistoon kappaleita, joissa tarvittiin bassoa, ja päädyin esiintymään, Petri  sanoo ja väläyttää yllättäen lempeän hymyn. Yllättäen? Kyllä, sillä esiintyessään hän on aina niin tyylikkäästi cool, että säteilevä ilme tulee nyt ihan puskista.

Petri Mäkiharju liikkuu ketterästi kevyen ja klassisen musiikin välillä. Opintonsa hän aloitti pop-jazz -puolella ja siirtyi sitten Tampereen konservatorioon klassisen bassonsoiton opiskelijaksi. Sittemmin hän on työskennellyt lukuisissa Suomen ammattiorkestereissa - vuodesta 2005 Tampere Filharmonian kontrabassoryhmän äänenjohtajana. Kevyt musiikki kulkee rinnalla kaiken aikaa.
- Teen koko ajan ihan kaikkea laidasta laitaan - genrejä käydään läpi, Mäkiharju kertoo.

Tänä kesänä Petri Mäkiharju opettaa jälleen Iitissä.
- Nuorilla on mukana omaa materiaalia, jota he ovat bassoillaan vuoden aikana opiskelleet. Yritän antaa niihin omaa näkökulmaa. Perheniemen oppilaat ovat teini-ikäisiä, mutta on minulla paljon nuorempiakin oppilaita ollut, nuorimmat viisivuotiaita. Heillä on pienen sellon kokoiset bassot soittiminaan, Mäkiharju kertoo.

Mäkiharju käy joka päivä Perheniemessä muutaman tunnin, sitten on aina harjoitus. Tänä kesänä hän esiintyy kevyttä ohjelmaa tarjoavissa keskiviikon Verlan konsertissa ja lauantaina Puimalassa.
- Mielenkiintoinen viikko, monenlaista tekemistä, Petri tietää jo kokemuksesta.

Seuraavaksi tulossa: Kuusaalaislähtöinen Pekka Virtanen pitää Iitin flyygelit vireessä

Petri Aarnio ja Jukka Harju liekeissä Iitin musiikkijuhlilla

Jos Petri Aarnio olisi vielä lisännyt tempoa Iitin musiikkijuhlien Beatles-konsertissa Verlassa, hänen viulunsa olisi syttynyt tuleen. Vanhat Beatles-fanit eivät varmaan ole tajunneet, miten kiihkeät säestykset joissakin lauluissa on, ennen kuin kuulivat - ja näkivät - Teppo Ali-Mattilan sovitukset kamariorkesterilleVerlan konsertissa. Petri Aarnio toimi kokoonpanon kapellimestarina huomaamattomasti, mutta soitti sitäkin huikeammin viuluaan.

Aarnion kykyjä ei tarvitse ihmetellä, kun tutustuu hänen uraansa. Hän on toiminut Radion sinfoniaorkesterin konserttimestarina 90-luvulta, hän on Uusi Helsinki -kvartetin primas, Trio Ad Libitumin jäsen, ollut myös Suomalaisen Kamariorkesterin konserttimestari ja kamariorkesteri Kerberoksen jäsen.

Petri Aarnio on myös esiintynyt kamarimuusikkona pitkin maailmaa. Mutta nyt hän on Iitissä ja singahtaa keskiviikon rokkijameista torstain, perjantain ja lauantain  kirkkokonsertteihin soittamaan mm. Dvorákia, Mendelssohnia, Ravelia, Milhaudia - ja väliin vähän yllätysohjelmaa Puimalassa.

Aarnio on opettanut vuodesta 2000 Sibelius-Akatemiassa. Verlan konsertissa vieressä soitti hänen entinen oppilaansa Helmi Kuusi.
- Hirveän hauskaa seurata kaikkien oppilaitten kehittymistä. Täälläkin on helpompi löytää yhteiset soittotavat, kun on selvät sävelet. Oikeastaan ainutlaatuista päästä soittamaan omien entisten oppilaitten kanssa, Aarnio kertoo.

Entisten oppilaiden tekemisiä ei Aarnion mielestä tarvitse opettajan ominaisuudessa vahtia.
- He ovat löytäneet oman identiteettinsä taiteilijoina, ei siinä tarvitse ketään ohjaamaan.

Samalla antaumuksella Aarnio kertoo valmistautuvansa konserttiin kuin konserttiin.
- Tietysti kesäfestareilla on aina rennompi yleinen ilmapiiri, kun tehdään monta konserttia peräkkäin. Toisaalta oma vaativuutensa tulee siitä, että tässä vaaditaan monta eri keskittymiskertaa konsertin yhtä kappaletta varten, Aarnio pohtii.

Festivaalipäivät pitävät sisällään sekä harjoittelua, esiintymisiä että yhteistä hauskanpitoa muusikoiden kesken.
- Pitää olla valmiina mitä yllättävimmissä paikoissa, mitä yllättävimpiin aikoihin. Kesäfestivaalit ovat soittajille kivoja siinä mielessä, että me pystymme aika harvoin viettämään aikaa keskenämme ja puhumaan yhteisistä asioista. Yhdessäolo on hauskaa ja luo konsertteihinkin oman erikoisen tunnelmansa, kun kaikki tapahtuu sen yhteiselämisen kautta.

Iitin konserteissa yleisökin näkee selvästi muusikoiden rennon vuorovaikutuksen.
- Varmasti näkee, uskon. Me yritämme pitää mahdollisimman paljon hauskaa keskenämme sekä soittaessa että soittamisen ulkopuolella, Aarnio sanoo.

Jukka Harju - musiikkia ja elokuvaa

Käyrätorvensoittaja Jukka Harju näytti Beatles-konsertissa useammassakin kappaleessa, millaista taituruutta John Lennon ja Paul McCartney edellyttivät vaskisoittajilta. Tyyni ulkokuori ei tarkoita, etteikö mies soittajana repeäisi uskomattomiin lurituksiin puhaltaessaan vaikkapa All you need is lovea.

Mikäs on soittaessa, kun osaa ja kun käsi on taas terve. Jukka Harju on ollut Iitin musiikkijuhlilla muistaakseen kuutisen kertaa. Viime kesänä hän joutui perumaan tulonsa, kun oli satuttanut peukalonsa urheillessa.
- Minulta meni oikean käden peukalo, jolla kannattelen instrumenttia. Kädelliselle peukalo on keskeinen työkalu. Luutuminen vei kuusi viikkoa, soittamiseen tuli taukoa ja moni muukin konsertti peruuntui vamman takia. Tuli yllättäen kesälomaa ilman soitinta, Harju kertoo.

Jukka Harju sanoo odottavansa torstaikonserttia mielenkiinnolla.
- Bachin soolosellosarja, jonka soitan käyrätorvella, voi olla kuriositeettina hyvinkin viehättävä. Sitä eivät kai suomalaiset ole aikaisemmin yrittäneet. Bachin kappaleethan ovat niin universaalia musiikkia, että ne eivät ole aina soittimesta kiinni. Myöhempiä sellosarjoja on tosin mahdoton soittaa yksiäänisellä soittimella, koska Bach käytti niissä kaksoisääniä. Alkupään sarjoja sen sijaan soitetaan paljon muillakin soittimilla, esim. fagotilla, Harju kertoo.

Työ Radion sinfoniaorkesterin käyrätorven äänenjohtajana on sen verran intensiivistä, että soittaminen on tällä hetkellä Harjun pääasia. Ylijäävän ajan Jukka Harju opettaa Sibelius-akatemiassa. Harjulla on kuitenkin myös elokuvaohjaajan koulutus ja nykyisin myös yhden hengen tuotantoyhtiö.
- Silloin tällöin teen pieniä projekteja ja freelancejuttuja. Ohjasin esim. Ylelle ohjelma Voces intimae - sisäisiä ääniä. Se oli Meta4-yhtyeen soittoa sisältävä puolen tunnin ohjelma, jolla voitimme Koura-palkinnon.

Elokuvaharrastus alkoi Jukka Harjulla jo 12-vuotiaana.
- Vuorasimme kotikylän videovuokraamosta videokameran ja teimme omia MacGyvereitä. Selasimme tv-sarjan puhki ja poikki, teimme niistä rakenneanalyysit ja kaikki. Elokuvanteko on ollut intohimoni yhtä kauan kuin soittaminen. Jossain vaiheessa piti sitten ottaa paussi soittamisesta. Olin seitsemän vuotta soittamatta ja hankin elokuva-alan koulutuksen.

Elämän tosiseikat vetivät Jukka Harjun takaisin soittimen ääreen. Piti rahoittaa viimeinen opintovuosi 2003-04, ja Harju sai paikan Tampere Filharmoniasta.
- Tein yhtä aikaa lopputyötäni ja soitin orkesterissa. Muistan kyllä luvanneeni itselleni, että en jää orkesteriin. Olen kuitenkin edelleen orkesterissa, tosin eri orkesterissa, Harju naurahtaa ja lähtee kohti seuraavia harjoituksia.

Iitin musiikkijuhlijoiden kuulumisia: Lauralle lakki, Helmillä häät

Iitin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Laura Mikkola näyttää tiistailounaalla erityisen hehkeältä. Syy voi olla aamu-uinti: sata vetoa kotijärvessä. Tai sitten syy on se, että Iitin juhlat ovat hyvässä kuosissa. Taiteilijoista muut paitsi laulajat ovat paikalla - terveinä - ja edessä on taas paljon annettavaa yleisölle. Yleisö puolestaan on jälleen osoittanut kiinnostuksensa Iitin tarjontaan: muutama konsertti on loppuunmyyty, ja parista peruutuslipusta syntyy ihan kilpailua.

Taiteellinen johtaja soittaa itse festivaaleilla joka päivä. Häntä innostaa kaikki laidasta laitaan.
- Odotan innolla Beatles-konsertteja. Tietenkin Kaija Saariahon teosten esitykset erilaisissa kokoonpanoissa kiinnostavat erityisesti. Dvorákin pianokvintetto kirkossa, Puimalan yllätyksellinen ohjelma - kaikkia näitä odotan yhtä kovasti. Asiat ovat esityspaikkojenkin suhteen oikein hyvin, vaikka tilat ovat hieman vaihdelleet vuosien mittaan, Laura kertoo.

Laura Mikkola on jälleen kerran itse suunnitellut ohjelmiston ja saanut paikalle tasokkaan muusikkojoukon omien suhteittensa ja neuvottelutaitojensa ansiosta. Taiteilijat tulevat mielellään Iittiin, mutta Matti Salmisen ja Kaija Saariahon kanssa on yritetty sovittaa aikatauluja yhteen monta vuotta. Nyt onnisti.
- Matti Salmisen kanssa meillä oli hyvin haasteellinen tapaaminen Töölön torilla viime syyskuussa. Hän lupautui laulamaan jopa kolmessa konsertissa Iitissä - huikeaa. Hän oli tutkinut tarkkaan Iitin aikaisempia ohjelmistoja ja oli tosi innokas tulemaan. Todennäköisesti hän ampaisee ensimmäiseksi golf-kentälle, Laura nauraa hauskaa, käheää nauruaan.

Tämän energiapakkauksen omat kuulumiset ovat hatunnoston arvoiset. Hänhän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa, Curtis-instituutissa Philadelphiassa ja Bloomingtonin musiikkikorkeakoulussa Indianassa. Mutta vielä piti hoitaa yksi homma valmiiksi.
- Kirjoitin lopultakin ylioppilaaksi. Kävin vuoden aikana lukion kurssit läpi, ja sitten minulla oli lakkiaiset! Laura hehkuu.

Laura on samalla soittanut suuritöistä pianokonserttoa Ranskassa ja Sveitsissä Lyonin orkesterin kanssa ja konsertoinut muuallakin paljon, mm. Kairossa.
- Edessä on tosi tiivis kesä, soitan kymmenellä festivaalilla Suomessa ja Tanskassa.

Lauran kuusivuotias esikoinen on jo tottunut kuuntelemaan musiikkiharjoituksia ja lähtee joskus äitinsä kanssa myös esiintymismatkoille. Musikaalisuus kulkee verenperintönä: Fredrika on jo kolme vuotta soittanut viulua, itse valitsemaansa instrumenttia. Lauran tyttäret ovat mukana Iitissä nytkin ja nauttivat täysin siemauksin maallaolosta ystäväperheen hoivissa. Äidille jää näin aikaa emännöidä musiikkijuhlia, harjoitella päivän mittaan omia kappaleitaan ja esiintyä konserteissa. Ja käydä aamu-uinnilla saamassa kunnon herätys.

Viulisti Helmi Kuusta kiehtoo ihmisen käytös

Helmi Kuusi soittaa viulua Helsingin kaupunginorkesterin ykkösviulusektiossa ja nauttii uuden musiikkitalon hienosta akustiikasta. Hän on soittanut kaupunginorkesterissa pari vuotta mutta on myös intohimoinen kamarimuusikko. Kamarimusiikkia hän on eri kokoonpanoissa soittanut monilla festivaaleilla, mm. Kuhmossa ja Naantalissa. Iitissä Helmi Kuusi on nyt toista kertaa esiintyjänä. Hänellä on viulistintehtäviä neljässä konsertissa, keskiviikkona ja lauantaina.

Muusikontyöt eivät ole Helmin ainoa intohimo. Viime vuonna hän aloitti psykologian opinnot Turun yliopistossa ja on tehnyt musiikkityötään puoliviralla.
- Jouduin käden takia pitkälle sairaslomalle ja päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni psykologiasta. Se on ollut kivaa vastapainoa.

Helmi kertoo olevansa hurjan kiinnostunut ihmisen käyttäytymisestä, myös suhteessa musiikkiin.
- Kun ihmisellä on pitkä historia instrumenttinsa kanssa, se myös muokkaa hänen kehitystään. Minua kiehtoisi alan tutkimustyö tulevaisuudessa. Minulla on pitkä ura vielä edessä viulistina, ja muusikon työhön liittyy paljon fyysisiä vaivoja, joten tutkimustyö antaa vaihtoehdon, Helmi suunnittelee.

Psykologian opiskelu antaa myös näkökulmaa orkesterissa toimimiseen, jossa on muitakin virityksiä kuin soitinten: ihmisten väliset suhteet.
- Olen kovasti miettinyt orkesterityöyhteisöä ja vuorovaikutusta. Tuli palava halu ottaa selville, mitä dynamiikassa tapahtuu, kun kauhean erilaiset ihmiset soittavat yhdessä ja yrittävät tulla toimeen. Siinähän tulee kaikennäköisiä ristiriitoja ja erilaisia tapoja toteuttaa ammattia.

Helmi Kuusi ei allekirjoita ehdotusta, että taiteilijat olisivat persoonina aina erilaisia kuin tavan ihmiset.
- Erilaisuus johtuu varmaan siitä, että me olemme olleet pienestä asti tekemisissä työmme kanssa - minäkin aloitin viulun soittamisen viisivuotiaana. Monihan miettii vasta lukion jälkeen, mikä hänestä tulee isona, mutta muusikolla soittaminen on pienestä asti suuri osa identiteettiä. Se sitten näkyy ihmisen käytöksessä ja vuorovaikutuksessa, Helmi Kuusi analysoi.

Elokuussa Helmi viettää häitään: puoliso Tuomas Ylinen on monivuotinen Iitin musiikkijuhlien sellistivieras. Muistattehan Tuomaksen esittelyn itsestään: "Suomen suurin sellisti - lähes parimetrinen." Kahden muusikon on varmaan helpompaa elää yhdessä kuin eri alojen ihmisten: tietää miksi toinen käyttäytyy nyt noin?
- On ihanaa, kun vallitsee ymmärrys siitä mitä toinen kokee. Mutta emme me kyllä kotona kovin paljon töistä puhu, nuori kesämorsian säteilee.

Perttu Kivilaakso - yhdessä yössä hevipersoonasta kamarimuusikoksi

 

Apocalyptican soolosellisti Perttu Kivilaakso ehtii muusikkolounaalle Iitin Niskaporttiin vähän myöhemmin kuin muut soittajat. Syy on pätevä: vielä sunnuntaina hän esiintyi yhtyeen kanssa Leipzigissa. Nyt hän on kuitenkin täysillä läsnä: metalliyhtyesoittajasta on yhdessä yössä kuoriutunut klassisen musiikin sellisti. Hevimiehestä muistuttavat tatuoinnit, risapolvifarkut ja hulmuava letti. Iloinen hymy taitaa kuulua vakiona vapaa-ajan ilmeeseen.
- Kerkisin yöksi Turkuun vaihtamaan vaatteet ja katsomaan vähän, mitä minulle on tänä vuonna pantu Iitissä pään menoksi. Muodonmuutos yhdessä yössä, äärilaidasta toiseen, Perttu naureskelee.

Kivilaaksolle roolinvaihdos ei tuota ongelmia, samat sävärit antaa niin kovaa luukutettu hevimetalli kuin herkkänä soitettava Beethoven.
- Minulle musiikki on aina tunnetila, johon uppoaa. Samalla hartaudella soitan aina, Kivilaakso kertoo.

Kivaa kun saa leikkia sellolla

Vuosi sitten Apocalyptica oli pitänyt taukoa soittamisesta, ja Kivilaakso oli ehtinyt palautua juurilleen klassisen pariin. Ja heti Iitin jälkeen alkoi taas neljän sellistin metalliyhtyeen toiminta konserttimatkalla Saksaan. Nyt hevi ja klassinen kulkevat rinnan.
- Pari vuotta olen saanut toteuttaa itseäni monella lailla, ja se on hienoa, Perttu iloitsee.

Vuosi metalliyhtyeen kanssa on mennyt uusia biisejä tehden ja elokuun levytystä valmistellen. Uusi kiehtoo.
- Bändissä on ehkä paras juttu juuri se, että on vapaat kädet ryhtyä sekoilemaan ja miettimään, millaisiin ilmaisuihin selloa voi vielä yrittää saada taipumaan.

Viime viikonlopun keikalla Apocalyptica esitti jälleen Wagner-spektaakkelin, jonka se teki jo viime vuonna. Sen live-levy ilmestyi viime joulun alla Wagnerin 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Saksalaiskoreografi Gregor Seyffer on tehnyt esitykseen parillesadalle tanssijalle koreografiat.
- Lavalla on mittaa 70 metriä ja siellä on hirveästi porukkaa, orkesteri, tanssijat, kuoro. Pääsääntöisesti se on Apocalyptican uutta musiikkia, jossa Wagner on vahvasti länsä. Ei siitä aina Wagneria tunnista, mutta esim. Tannhäuserin osuudet ja Reininkullan alkusoiton hoksaa heti.

Perttu Kivilaakson mielestä pitää harkita, mikä sopii klassisen musiikin variointiin, mikä ei.
- En pidä sellaisesta klassisen raiskaamisesta, että komppi päälle mutta soitetaan muuten kuten ennen. Mutta esim. melodia on uskomaton juttu asiayhteydestään irrotettuna - sen kanssa voi tehdä vaikka mitä. Joku hidas biisi voi toimia äärimmäisen hyvin, jos sen soittaa viisinkertaisessa tempossa, tai päinvastoin. Musiikin muokattavuus ja monimuotoisuus ovat asioita, joiden kanssa Apocalypticassa pääsee paljon leikkimään, Perttu kertoo.

Edellä sanottu käy toteen aina kun Apocalyptica pääsee soittamaan yhtä lemppareistaan, Griegin Vuorenpeikkojen luolassa.
- Se on ollut aina meidän viimeisenä kappaleena, viimeiset 15 vuotta. Siinäkin melodia on irrotettu ja tehty siitä thrash-metallia. Sekin toimii.


Samat elämykset isoista ja pienistä esityksistä

Leipzigin yleisö hullaantui esityksiin tälläkin kertaa. Lavalla tapahtuu paljon - iso kakku, paljon seurattavaa.
- Yhdeltä katsomalta on varmaan vaikea tajuta, kun rock-bändi esiintyy. Mekin pyörittiin ja soitettiin Wagner-wageneissa. Ne on jotain ihme vaunuja, jotka liikkuessaan aina tärisivät hirveästi. Kun soitti piano pianissimoa, oli pakko opetella vastatärinä, että jousi pysyi kielillä. Mutta on minut upotettu suohon, olen soittanut hyisessä meressä selloa, ja kerran sytytettiin tuleenkin. Vastatärinä ei sen rinnalla haitannut.

Miten suuren spektaakkelin jälkeen pystyy eläytymään kamarimusiikin pienimuotoisuuteen ja -eleisyyteen?
- Se ei ole mikään ongelma minulle. Kun pääsee soittamaan Beethovenin upeaa musiikkia, se on vielä isompi elämys. Minulla on musiikkiin sellainen suhde, ettei mitään väliä missä ja kenelle sitä teen. Musiikki houkuttelee esiin sellaisia tunneminän syövereitä, joita en muuten tavoita. Siksi soittaminen täällä Iitissä tai Apocalypticassa tai itsekseni tai Helsingin kaupunginorkesterissa on tuntunut samalta riippumatta musiikkilajista.

Kivilaakso tunnustaa, ettei nyt ihan kaikki sentään sykähdytä yhtä voimakkaasti. Mutta onneksi kamari- ja sinfoniakirjallisuudessa riittää valinnanvaraa.
- Dvorákin kvintettokin on ihan hirveän kaunis kappale, ei mitään ongelmaa uppoutua siihen ja alkaa vain nauttia siitä mitä saa tehdä, Kivilaakso hehkuttaa lauantain kirkkokonsertin viimeistä sävellystä.