Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koppelinnotko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koppelinnotko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Lasse Salo - kuvia ja tarinoita Kymintehtaan aseman vaiheilta

Lasse Salolle Koppelinnotkon, Mäyrämäen ja Kymin aseman seutu on rakasta maisemaa. Hän on syntynyt Koppelinnotkossa ja asunut myöhemmin Segerhornintiellä. Yhtiöllä työskennellessään Lasse asioi tiuhaan aseman vaiheilla työaikanaankin. Vaikka hän onkin päätynyt Kuusaan puolelle, lapsuuden maisemat eivät ole unohtuneet. Niitä on helppo muistella siksikin, että Salo on ottanut valokuvia, joissa moni nyt jo kadonnut rakennus on vielä kukoistuksessaan.


Lasse Salon vuonna 1976 ottamassa kuvassa näkyy kaksi tehdasta: vanha Kymintehdas vasemmalla ja kymmenisen vuotta toiminut Kuusaanniemen sulfaattisellutehdas oikealla. Oikeastaan kuva koostuu kahdesta otoksesta, jotka Ulla Nikula on liittänyt yhdeksi.

Kuusaanniemeen rakennetaan kuvanottoaikaan uutta soodakattilaa. Se tulee vanhan soodakattila taa. Mutta se on vain yksi syy kuvan ottamiseen Mäyrämäen rinteeltä.- Me ollaan muutettu tuohon keskellä kuvaa näkyvään keltaiseen taloon syksyllä -75. Kuva on seuraavalta keväältä. Talon rakensi rakennusliike Penttilä, joka teki alueelle neljä taloa. Tie on nykyinen Segerhornintie - silloin tie oli uusi eikä vielä mennyt edes Ahlmannintielle asti. NImensä tie sai Emil Segerhornista, joka tuli puutarhuriksi Kuusankoskelle vuonna. Hän toi tänne erikoisia kasveja, viinimarjapensaat ja kaikki. Meidän talo sijaitsee juuri hänen talonsa paikalla. Asuimme siinä vuoteen -82.
Kymintehtaan asema
Laajan kuvan oikeassa reunassa näkyy Kymintehtaan asema. Makasiini kuitenkin puuttuu jo.
- Mutta varsinainen Kymin asema oli alkuun kaarisillan lähellä. Siellä oli töyry, jonka kautta kulki viisi raideparia, ja vieressä oli makasiini. Kuvan uudessa asemarakennuksessa toimi myös posti vielä 80-luvulla. Minä asioin siinä vieressä makasiinissa, sinne vietiin yhtiön  klooritehtaan rahtikirjoja.
 
Kymintehtaan asemalta kulki ennen motti, henkilöjuna, Kouvolaan. Kuvassa kiskoilla on puutavarajuna.

Kuvassa näkyy myös Kymin Osula, ja Lasse kuvailee muutakin kauppatarjontaa aseman tuntumassa.
- Osulan lisäksi oli Lehtisen lihakauppa, Heinon Sylvin sekatavarakauppa ja Ensio Strengellin liike, elintarvikekauppa. Nämä kolme olivat peräkkäin samassa rakennuksessa, viimeisenä Strengell. Osula oli keskeinen, sillä oli isot varastot. Tuossa oli vielä korkea rakennus, Mikkolan kauppa. Ja Maitolahdentiellä oli Keskivälin kauppa, elintarvikkeita myytiin sielläkin. Moni rakennus on nykyisin poissa.



Tämän kuvan keskellä on kauppias Suursalmen talo, Tauno ja Anna Suursalmen vaalea kaksikerroksinen rakennus. Liikkeen Suursalmet ostivat Salovaaralta, ja sen myötä Mäyrämäen-Koppelinnotkon palvelutarjontaan tuli lisää valikoimaa.
- Yhtiö ja sinne tuleva rautatie teki Kyminpuolesta keskeisen kauppapaikan. Mutta tämä kuva on minulle tärkeä, koska tässä näkyy molemmat kotini Kymintehtaalla. Vasemmalla männyn takana oleva valkoinen talo on lapsuuskotini, ja taustalla Osulan varaston oikealla puolella kuvan laidalla on kotimme vuosina 1975-82, Lasse kertoo.


Seuraava kuva on Lasselle rakas. Hän on ottanut sen vierusta kotitalonsa lähettyviltä.
- Tämä kuva rauhoittaa. Otan sen usein käteeni, muistan niitä ajatuksia, joita minulla nuorena oli. Olin tullut armeijasta ja ollut jo yhtiöllä töissä viisi vuotta.

Raiteilla on pitkä puutavarajuna. Lasselle ratapihan äänet ovat tuttuja, hänelle ne kuuluivat kotipihalle ja sisälle asti.
-  Kymin asemalle tuotiin Ukko-Pekat, samoja joista nyt yksi on liikenteessäkin. Kuvan tavarajunassa on venäläistä kuusipuuta. Vaunuista näkee vanhan tehtaan toiminnan. Sulfiittitehdas käyttää kuusipuuta, ja vaunut oli aina näin täysiä.

Radan tällä puolen on kaksi kuutionmuotoista liikerakennusta. Vasemmanpuoleisessa oli Kalle Järvelän urheiluliike, jossa Lasse kävi usein. Oikeanpuoleinen oli ns. Juutilan talo. Siinä oli parturi, jossa kävi koko Koppelinnotko. Talo on edelleen paikoillaan, kirkkaankeltaisena. Niiden välissä punaisessa rakennuksessa oli Pajusen huonekaluliike. Sitä vastapäätä oli vielä 50-luvulla ns. Yläkuppila, jota ei enää kuvanottohetkellä ollut. Alakuppila, matkustajakoti Rauha, oli sitten tehtaan suuntaan mentäessä.

Tässä talossa oli Seppälän liike. Hannu Salon piirros.
Paikan palvelutarjonta on tosiaan ollut laaja. Siihen kuului myös Lyyli Hakalan savikylpylä.
- Se oli iso rakennus, jossa oltiin höyrykaapeissa. Pienenä poikana vähän pelotti, kun höyryä oli niin paljon. Asiakkaat oli ihan tavallisia kuusaalaisia.

Kuvassa ei näy Salon talo, mutta etualalla näkyy Salon puutarhaa, hyvässä kunnossa. Siinä viljeltiin perunaa ja herneitä.
- Kun olin pieni, laitettiin niin paljon perunaa kun voitiin, mutta silti se loppui jo joulun jälkeen. Syksyllä oli koulusta perunannostolomaa, ja silloin tosiaan nostettiin perunaa. Nykyään loma on nimeltään syysloma, kaikki katsos muuttuu, Lasse pohtii.


Kaarisiltaa ei ole unohtanut kukaan, joka sitä on joskus kulkenut. Jos näillä kulmilla liikkui, radan yli pääsikin autolla vain sitä kautta. Kuva on otettu vuonna -66 Sonckin suunnitteleman Mäkikoulun kohdalta. Koulu oli siirretty Kettumäelle kotiseututaloksi. Lasse ehti käydä sitä puoli vuotta ennen kuin siirtyi vastavalmistuneeseen Kymintehtaan kansakouluun.
- Sen jälkeen kalliota louhittiin kahdeksan metriä kauemmas radasta. Koulun terassihan oli ihan lähimmän radan yläpuolella, Lasse kertoo.

Raiteet siis kulkivat radan alta tehtaalle. Aikoinaan sillan alla oli portti, jonka läpi pääsi tehtaalle. Lassen armeija-aikana se suljettiin, ja kulku kävi pääportin kautta. Sillan kupeessa näkyy porttikoppi. Sen alakerrassa oli putkat.
- Putka sai nimen "Niverin putka", kun Niveri oli ensimmäinen asiakas. Portilla oli porttivahti, ja siellä oli myös rataa hoitavia mittamiehiä. Porttivahti Ropponen oli tarkka. Kopin seinässä oli pieni luukku, josta hän seurasi töistä lähteviä miehiä. Näillä oli kassit ja taskut pullollaan rasselia ja muuta tarpeellista. Ropponen huusi luukustaan: "Miehil on eppäilyttävän suuret evväät kottii päin mennes!"

Ropposesta puhuminen tuo Salolle mieleen yhden satavitosmuiston yli 30 vuoden takaa. Pääosassa on "mies joka käytti valkoista takkia ja housuja työasunaan". Tällä oli melko uusi kesämökki, jonne haluttiin lämminsuorasavustuslaite. Se kaivettiin rinteeseen, ja päälle tarvittiin pytty ja sen sisään ritilät, kansi päälle ja piippu, että saadaan aikaan veto. Pytyn alle kuoppa, jossa poltettiin puut, ja piipun päälle pelti.

Lasse Salo Kymin tutkimuskeskuksessa
- Tarpeita ei ollut, mutta valkotakkinen tiesi, että yhtiöllä on paljon hyviä metallimiehiä. Hän tunsi tehtaan ykkösmiehen. Oltiin jo niin pitkällä, että tehtiin hitsausta sermin takana. Vapaa-ajan metallista, haponkestävästä teräksestä valmistettu laite oli viittä vaille valmis. Valkotakkinen istui vieressä varttumassa kuin korppi oksallaan. Silloin paikallisen pajan ylin päällikkö tulikin tuomaan töitä hitsarille. Päällikkö katsoi valkotakkista, antoi työtehtävän, lähtiessään katsoi vielä kerran valkotakkista, jolla ei ollut mitään asiaa olla siellä. Tällä niska kastui, noro meni selkää alas asti, mies kysyi: "Kuule Penna, kuinkahan meidän nyt käy? Teidän päällikkö soittaa meidän päällikölle." Hitsaaja totesi: "Ei täs kuinkaa käy, mie teen sillekin." Hitsari teki toisenkin, ja asiaa katsottiin läpi sormien.

Lasse Salo kehuu hitsaajaa, joka hitsasi 60-luvulla alumiinia, vaikka sen piti silloin olla mahdotonta. Maine oli niin kova, että hitsari joutui heti epäilyksenalaiseksi, kun Kuusaan postin kassaholvi oli hitsattu auki niin taitavasti murron yhteydessä, ettei sitä edes ensin huomattu.
- Kun poliisit oli menneet Pennan luo, tämä oli kertonut tehneensä murtoyönä kotona kuppia kavereiden kanssa. Hän sai kuulemma yhtiöltä niin hyvää palkkaa, ettei tarvi mennä toisten kassaholveja hitsailemaan auki. "Minul on töitä muutenkin ja saan aina palkan niistä." Poliisit pyysi anteeksi ja poistui nolona.


Kaarisiltakuvassa näkyvät junanvaunut ovat varastossa. Niissä on mäntyöljyä.
- Öljyä käytettiin vanhassa kattilassa polttoaineena.

Mustanvuoren talo tuohon aikaan vihreänä.
Taustalla näkyy Mustanvuoren taloja. Vasemmanpuoleinen oli aluksi tuberkuloosisairaala, kaksi seuraavaa asuintaloja. Myöhemmin sairaalastakin tehtiin asuintalo. Oikean laidan risteyksen kohdalta meni ennen portaat ylös Mustallevuorelle. Talojen keskeltä mäelle vei Välitie, jostan pääsi ajaen ylös.
- Sodan aikana Mustallavuorella oli kuulemma ilmatorjuntaosasto naapurin hyökkäyksiä varten. Sitä taloa ei enää ole.


Talvinen kuva on otettu jälleen Salon kotitalon yläpuolelta, vuonna -79. Etualalla onkin Lassen kotitalo, vihertäväkattoinen, kuisti vasemmalla seinustalla.
- Tässä minä yleensä istuin ja kattelin.


Vuonna -66 Kymintehtaan aseman vaiheilla näytti tältä.
- Tästä voi hyvin laskea viisi raideparia, niin moneen suuntaan ne haarautuivat. Tässä oli aina isoja junia. Tätä kohtaa sanottiin Kymin tulliksi, se oli nuorten kokoontumispaikka, Lasse kertoo ja osoittaa Osulan ja lähimmän raideparin välistä aluetta. - Tulleja oli muitakin, Kinnaksen tullikin.

Kaupat näkyvät tässä kuvassa hyvin. Etuvasemmalla Lehtisen lihakaupparakennus, jossa siis myöhemmin Lehdon Vienon elintarvikekauppa ja viimeisenä Strengellin elintarvikeliike. Sen takana näkyy "Pehrmanin talo", liikerakennus sekin aikoinaan, jossa oli vaatekauppakin. Koppelinnotko-kirja mainitsee talossa olleen myös kemikalio, parturi ja kampaamo.

Pehrmanin talo on nykyisin asuinkäytössä.
Osulasta Lasselle tulee mieleen muisto lapsuusvuosilta.
- Halkolan Lasse oli tuossa osuuskaupanhoitajana. Seppälätkin on täältä lähtöisin. Halkolan Kristiinan ja Seppälän Liisan kanssa istuin Osulan takana kaivonkannella. E-liikkeen Osulahan oli merkittävä liike, pelasi ihan hyvin vielä 80-luvullakin. Kun asuttiin lähellä ja laitettiin pihaa, Osulasta sai kaikki, ja jos ei ollut niin tilattiin, siementä ja muuta. Sekatavarapuoli oli tällä laidalla, keskellä oli maitopuoli, ja laitimmainen oli lihapuoli. Tuossa ihan oikeassa laidassa näkyy se Seppälän liike ja sen takana punainen Pajusen liikerakennus, Lasse osoittaa.

Mukanaan Lasse Salolla on kuvia eri orkestereista, ja harhaudutaan hetkeksi musiikin pariin. Lasse hallitsee trumpetin, saksofonin, huilun, klarinetin ja baritonitorven. Meille tullessa hän bongasi heti rummut ja ryhtyi kokeilemaan. Bändien kanssa Lasse on kiertänyt keikoilla pitkin Suomea, viikonloppuisin kun ei oltu töissä yhtiöllä.
- Soitettiin kahtena, jos ei kolmenakin iltana. Välillä kerkisi juuri ottaa kravatin pois ennen kun tuli työmaalle. Iltapäivällä nukutti sitten hyvin. Tästä kuvasta voi sanoa "silloin kun se parasta on ollut", Lasse näyttää kuvaa orkesteri Kuravirsuista ja kertoilee tarinoita musiikkilegendoista.

Kysymyksiin töistä yhtiöllä Lasse Salo vastailee vain viitteellisesti. Hän työskenteli Kymin tutkimuskeskuksen selluosastolla teknikkona. Vaisu vastailu selittyy turhan pienellä arvostuksella ylemmältä taholta.
- Laboratorio alkoi päälaboratoriona ja sitten siitä tuli tutkimus- ja kehitysosasto 70-luvun puolivälissä. Tämä oli selluosasto, olin siellä ... tekemässä töitä. Minulla oli siellä onnellinen aika. Kumma kyllä minusta tuli sitten kouluttajakin, Lasse kertoilee arvoituksellisesti.

Kuvassa näkyvät säiliöt ovat Kuusaanniemen sellukeittimiä pienoiskoossa.
- Me tehtiin niille ohjelmia. Siellä nyt voi tehdä mitä vaan, kerran höyrystin niillä lihaa. Höyrystä on moneksi. Tässä on Amerikasta tuotu laite, jolla saadaan massat käyttäytymään kuin neste.






- Tuossa minulla on kädessä ultrasekoitin, 20 000 kierrosta minuutissa. Ostin sen kotiin, sillä saa tehtyä monenmoista, siinä on erikoisterät.








Tämä kuva on otettu Osulan katolta. Valkoinen rakennus on Alakuppila, matkustajakoti Rauha. Kuvassa vasemmalla on Salon koti, sen takana näkyvä rinne on aiempien kuvien ottopaikka. Lasse näyttää kuvasta myös Hyrskyn vaatturiliikkeen Rauhan takana.

Kallioon tehty ruumishuone ei ihan näy kuvassa, pitäisi kääntää kameraa vähän oikealle. Sen oikealla puolella on yhtiön öljyvarasto, jota myös käytettiin sodan aikana ruumishuoneena.
- Kun sodan aikana ruumiita tuli niin paljon. Tämä pienempi oli siviiliruumishuone. Välissä oli purukellari, kuten me sitä sanottiin. Mutta sehän oli jääkellari, ja purulla jäitä pidettiin kylmänä ruumishuonetta varten. Siellä oli kiva hyppiä, Lasse kertoo.

Jääkellari oli mielenkiintoinen paikka, tiiviin aidan ympäröimä. Ihmettelen, miten pojat pääsivät jääkellariin, jolloin Lasse katsoo silmälasiensa yli minua vähän pettyneenä: etkö ymmärrä, että pikkupojat kyllä pääsevät.
- Se oli jännä paikka. Kummittelihan siellä tietysti. Öljymäelle vei portaat, siellä liikuttiin paljon. Näen vieläkin usein unta sieltä, siellä oli niin hauskaa.

Matkustajakodin vieressä ollut rakennus paloi vuonna -68, ja Lasse on kirjoittanut siitä:
"K-koski 12.1.68. Perjantain sää selkeä ja erittäin kylmä, mitt.luk. 25-28,5 astetta. Tulipalo Kyminpuolella Haapasen talossa. Palohälytys suoritettiin 18.10, jälkisammutusta ja vartiointia kesti koko yön. Palon epäiltiin saaneen alkunsa öljykaminasta, palossa menetti kuusi perhettä asunnon, ainoastaan Jokisen Sannin irtaimisto saatiin pelastetuksi. Palomiesten työskentelyä vaikeutti kova pakkanen, joka nousi iltaan mennessä 28,5 asteesta 31,0 asteeseen."
   "Sammutuksen aikana eräs palomies (Uolevi Dahl) sai palohaalareihinsa vettä niin paljon, että kaatui kädet levällään selälleen hankeen. Hän ei päässyt sieltä nousemaan omin voimin, koska kova pakkanen oli jäädyttänyt haalarit kivikoviksi. Palomiehet nostivat toverinsa palokunnan kalustoauton lavalle ja lähtivät viemään häntä paloasemalle lämpimään "sulamaan" muiden jatkaessa sammutusta.  Kuulimme jo seuraavana päivänä palomiehen selvinneen pelkällä "sulattelulla" jatkamaan palomiesten riveissä."


- Talon omistivat Haapasen Lyyli ja Niilo. He pitivät sen ajan vuokra-asuntoja talossa.


Tehdas on käynnissä, piipun vierestä nousee savuja, jotka oikeastaan eivät olekaan savua vaan höyryä. Piipun vasemmalla puolen kohoaa saksalaisten v. -54 rakentama kattilahuone, jota ei enää ole.
- Se oli kokonaan asbestilevyistä. Purku maksoi jonkun mljoonan muttei siinä mitään suojauksia käytetty, Lasse Salo päivittelee.

Rakennus oli oikeastaan höyryvoimaosasto.
- Katos paperikoneet tarvii höyryä. Sellutehdaskin tarvi höyryä, kun sellua kuumennettiin ja keitettiin. Tehtaansaunaankin käytettiin höyryä. Kinnaksentien toisella laidalla kulki pitkä putki Kymintehtaan saunaan. Kiukaat ja kaikki osastot lämmitettiin höyryllä. Tehtaan kattilahuoneessa tehtiin korkeapainehöyryä.

Lasse Salo kertoo, miten kattilahuoneessa syttyi tulipalo, ja rakennusmiesten jättämät tellingit aiheuttivat vielä suuremman vaaran palon yhteydessä.
- Höyryä on monenlaista: kuumaa höyryä, korkeapainehöyryä, tulistettua höyryä - siinä on niin korkea lämpötila, että se sytyttää puun tuleen. Se sytytti puiset tellingitkin tuleen.


Lasse Salo oli mukana työryhmässä, joka kokosi kirjan Koppelinnotko, Koti mäkien sylissä. Kuusankoski-Seuran perinnejulkaisu nro 23. Se loihtii alueen menneisyyden elävänä eteemme rakennusten ja ihmisten tarinoiden kautta. Kirjaa saa ostaa mm. Kuusankoski-Seuralta.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Isoisää etsimässä II. Otto Piirikkälä - elämä ja teot

Isoisän jälkien seuraaminen jatkuu. Otto Piirikkälä alkaa saada hahmoa, kun hiukan penkoo. Tämä tuskin kiinnostaa muita kuin meitä serkuksia, mutta valokuvissa sentään saattaa näkyä muillekin tuttuja asioita. Isoisä-nimitys tuntuu kuusaalaisen käyttämänä vähän hienostelulta."Vaari" sen sijaan kuulostaa liian tuttavalliselta - eihän meistä lapsenlapsista Jukkaa lukuun ottamatta kukaan ehtinyt edes tavata Ottoa, joka kuoli vuonna 1934.

Seurakunnasta pyytämäni virkatodistus sukututkimusta varten ei puolentoista tunnin työn jäljiltä kerro kovinkaan paljon - edes kuolinvuotta. Kuudenkymmenen euron edestä se ilmoittaa, että Otto syntyi Sippolassa, mutta häntä ei ole merkitty seurakunnan kastekirjaan. Sippolasta Otto on muuttanut vuonna 1892 - tietenkin perheensä kanssa - Anjalan seurakunnan alueelle, sieltä vuonna 1899 Valkealaan. Vai onko koko perhe muuttanutkin jo silloin Kuusaalle, koska virkatodistus sanoo Oton siirtyneen vuonna 1919 Kuusankosken seurakunnan jäseneksi seurakuntajaon myötä? Ehkä perhe on tullut vuosisadan lopussa leivän perässä tehtaan tuntumaan. Tuttu sukututkija nimittäin sai selville netistä, että Oton isä oli muonamies. Muonamiehet olivat osa-aikaista työvoimaa, joka teki talolle esimerkiksi 2–4 työpäivää viikossa. He kuuluivat alempiin luokkiin, mutta heidän asemansa oli kuitenkin parempi kuin esimerkiksi loisten. Muonamiehiä  ei kuitenkaan pidätellyt paikoillaan oma talo tai torppa.

Otto Piirikkälän vanhemmat olivat Sippolassa 8.3.1850 syntynyt Kaarle ja 24.4.1854 Luumäellä syntynyt Eeva, omaa sukua Ukkola. Otto syntyi perheen viidentenä lapsena. Vanhin oli Anton, s. 1875, seuraava Ida, s.1877, kolmas Lena Stina, s. 1880, ja neljäs Wilhelmina, s. 1882. Otto siis syntyi vielä Sippolassa - joko 1886 tai 1887 - mutta häntä nuoremmat kolme lasta muualla. Hilta syntyi Anjalassa 1893 mutta kuoli kolmivuotiaana 1896. Myös Eemil syntyi Anjalassa, vuonna 1896, mutta nuorimman, vuonna 1903 syntyneen Johan Einarin syntymäkotikunnasta ei ole merkintää.

Kirkonkirja kertoo vielä, että Otto meni naimisiin 26.10.1912  Iitissä vuonna 1893 syntyneen Impin kanssa. Toinen puoli Kuusankosken aluettahan oli silloin Iittiä, joten saattoi Impi olla jo Kuusaan likkojakin. Hän oli tyttönimeltään Nieminen. Oton ammatista ei ole kirkonkirjoissa merkintää - me kuitenkin tiedämme, että hän oli kirvesmies. Kuusankoskella hän asui Ruotsulan kylässä, jolla siihen aikaan tarkoitettiin laajaa aluetta Kyminpuolelta - nykyisinhän Ruotsulaksi kutsutaan enää seutua Korian suoralta Niskalaan päin. Asuinpaikaksi mainitaan numero 3 Rasi, II ja III Rastas. Kymintehtaan alueella oli iso Rastaan tila, jonka maita perheen asuinpaikka on varmaan ollut.

Otto ja Impi hääkuvassa 1912
Muuta lyhyt virkatodistus ei paljastakaan, paitsi sen uteliaisuutta herättävän seikan, että Otto Piirikkälä on siirtynyt siviilirekisteriin 5.3.1925. Mutta miksi - sitä ei kukaan pysty kertomaan. Ei auttaisi, vaikka äiti olisi elossa - eivät vanhemmat sisällissodan jälkeen kertoneet lapsilleen mitään osallistumisestaan työväenliikkeen taistoihin tai suhteestaan kirkkoon. Ei ainakaan Otto, jonka äiti muisti olleen hiljainen, kiltti mies.

Oton  hauta on uudella hautausmaalla, Sammakkolammilla kuten vanhat kuusaalaiset sanovat. Sammal peittää kauniisti kummun hautausmaan luoteisnurkassa, jonne kirkosta eronneita on haudattu. Kuusikymmenluvulla teetettyyn hautakiveen on hakattu päivämäärät 15.7.1887- 26.10.1934. Virkatodistus kylläkin  ilmoittaa Oton syntyneen vuonna 1886...

Otto oli uuden hautausmaan ensimmäisiä vainajia. Äiti kertoi joskus tarinaa oman äitinsä unennäöstä - meidän suvussa on ollut enneunien näkijöitä ja kaukoparantajia enemmänkin. Kuten isällä oli tapana vitsailla: "Veret seisauttavaa sakkia." Impi-vaimo, meidän mummo, näki syksyllä -34 unta, että hän kulki Rastaan talon ohi. Talon kuistilla emäntä oli harjaamassa mustaa vaatetta mutta heitti sen Impille sanoen:"Saat tän, minä en sitä enää tarvi." Kun mummo kulki unessa kotiinpäin, tie olikin uusi ja outo. Muutama viikko unen jälkeen Otto yllättäen sairastui ja kuoli. Mummo ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt uudella hautausmaalla vaan teki ensimmäisen matkan sinne miehensä hautajaissaatossa. Tie oli sama, jonka hän oli unessa nähnyt.

Impi ja lempi

Otto löysi Impin - tai toisinpäin - ehkä Kymintehtaan työväenyhdistyksen riennoissa. Mummo oli innokas harrastajanäyttelijä, ja Kymitehtaan työväenyhdistyksellä oli myös näytelmäpiiri. On helppo kuvitella Impi liehumassa lavalla ja vakaa kirvesmiesnuorukainen seuraamassa tapahtumia yleisön joukossa. Millaisia hurmauselkeitä on mahdettu esittää, että 18-vuotias Impi onkin valinnut ikälopun 25-vuotiaan Oton eikä sitä Heikkiä, jonka kanssa oli jo jotain ollutkin? Varmaan tenhoavat otsakiehkurat, jotka näkyvät hääpotretissa, ovat osaltaan vaikuttaneet asiaan.

Otto perheineen vuonna 1920
Pariskunnan ensimmäinen lapsi Nelly syntyi vuonna 1912 - niinpä niin! Perhe asui ensin Kolarinmäellä pienessä mökissä, mutta vuonna 1915 Otto oli jo rakentanut mäen alle Koppelinnotkoon uuden ison talon. Se talo ei ollutkaan mikä tahansa mökki. Toisessa jutussa http://minkuusas.blogspot.fi/2014/06/isoisaa-etsimassa.html kerrotaan talosta lisää. Se poikkesi naapurirakennuksista erikoisen kattonsa, koristeellisten ikkunoidensa ja kokonsa puolesta, ja poikkeaa vieläkin. Kuusaan rakennusperintöä tutkiva arkkitehti Rurik Wasastjerna hoksasi, mistä tavallinen kirvesmies ehkä keksi rakentaa jotain tämäntyylistä: aivan lähelle on rakennettu samoihin aikoihin Kymintehtaan työväentaloa, joka valmistui vuonna 1916.  Ottohan on saattanut olla rakentamassa sitäkin. Mitä sanotte yhdennäköisyydestä?

Kymin työski, kuva: UPM, KYmin keskusarkisto


 Talon alakerrassa oli kaksi asuntoa: toinen Oton omalle perheelle, toinen Einar-veljelle ja Eeva-äidille. Vuonna 1920 otetussa valokuvassa talon edessä seisovat vasemmalta lukien Einar, Impi, Eeva-mummo, Nelly ja Otto.



Erikoinen katto on ihmetyttänyt naapureita alusta asti. Mutta nyt vasta huomasin uuden kummallisuuden: vuoden 1920 kuvassa yläkerran ikkuna kurkistaa tasaisen lappeen alta, mutta uudemmissa kuvissa vintin ikkunat ovat saaneet ympärilleen monimutkaisemmat kehykset - talon takana muoto on sama kuin etupuolella. Nykyinen omistaja kertoo, että vintissä on huoneita - ehkä Otto on tuunannut asumusta vuosien varrella asumistarpeiden muuttuessa. Tarina ei kerro, milloin hirsirunko on saanut lautaverhouksen.
Ikkunoissa on ruutua ja jakoa moneen lähtöön.
Notkosta mäelle

Äiti on leikannut lehdestä kuvan leikekirjaansa ja kirjoittanut alle: "Tässä mökissä äiti ja isä asuivat Nellyn syntyessä."  

Valokuva: Pekka Niemi
Talo oli Kolarinmäellä Koppelinnotkon yläpuolisessa rinteessä. Lähdin etsimään sitä ja ravasin pitkin rinnettä tuloksetta, talo on purettu. Perhe kasvoi lisää vasta sisällissodan jälkeen, kun oli asuttu jo vuosia uudessa talossa Koppelinnotkossa. Vuonna 1921 syntyi Eila ja vuonna 1923 Salme. Mutta mikä ihme sai Oton rakentamaan perheelleen vielä uuden talon Mäyrämäen laelle? Ehkä Eeva-mummo kuoli, Einar muutti pois, ison talon pitäminen ja vuokralaisten hyysääminen kävi voimille... Uudesta talosta tuli pienempi kuin ensimmäisestä, ja viisihenkinen perhe eleli keittiön, kammarin ja alkovin käsittävässä hirsitalossaan hankalakulkuisen, todella jyrkän mäen päällä. Maisemat kuitenkin olivat melkoiset, eikä 30-luvulla tarvinnut miettiä, miten auto jaksaa vetää liukailla säillä ylös mäelle.

Uusi koti Mäyrämäellä
Äiti muisteli, kuinka Otto-isä ei antanut vaimonsa Impin käydä töissä. Itse hän liikkui kirvesmiehenä ympäri omaa ja naapuripitäjiä ja oli joskus poissa kotoa pitempiäkin jaksoja. Niinpä mummoni livahti mieheltään salaa töihin Saksanahon lautatarhalle. Tytöilleen hän osti Mäyrämäen juurelta urheiluliikkeestä pallot lahjuksiksi, etteivät nämä kertoisi isälleen että äiti käy töissä. Otto tuli sitten työreissultaan kotiin ja kysyi portailla istuvilta tyttäriltään:
- Mistäs tytöt on noin hienot pallot saanu?
- Äiti osti, ettei myö kerrottais että se käy töissä, Salme vastasi.

Impi Piirikkälä (vas.) ja Amanda Pesu Saksanahon halkolaanilla

Kunnantalon rakentajia, Otto edessä oikealla kirves olalla.
Otto teki kirvesmiehen töitä ainakin Kuusankoskella ja varmaan kauempanakin. Yksi rakennustyömaista oli kunnantalo. Luultavasti hän oli rakentamassa myös kirkkoa, ehkä ehti mukaan myös tuberkuloosiparantolan rakennustyömaalle. Äiti muisteli isäänsä: iso rauhallinen mies. Kun työväentalolla - Kymin työskillä - joskus tuli tappeluita eikä muu auttanut, paikalle haettiin Piirikkälän Otto. Tämä sai tilanteen rauhoittumaan.

Otto Piirikkälä oli työväenaatteen mies, mutta kotona ei puhuttu politiikkaa. Äiti ymmärsi vasta jälkeenpäin isänsä vastauksen kysymykseen, jota hän ei itse osannut ihmetellä lainkaan. Äiti halusi mennä mukaan pikkulottien toimintaan, kun kaveritkin olivat siellä. Äidiltä ja isältä piti kuitenkin kysyä lupa. Isä antoi luvan mutta sanoi:
- Mene nyt sitten mutta muista, että pysyt kannassasi etkä vaihtele puolta miten sattuu.

Äidin valokuvalaatikoista löysin kuvia, joita en ole ennen nähnyt. Kovasti hämmästyttää niitä katsellessa maininta, että Otto oli iso mies. Ehkä hän sitten oli jotenkin raamikas ja uskottava, kun sai porukat tottelemaan, mutta ei hän ainakaan erikoisen pitkä ollut nykymittapuun mukaan.

Otto, Impi ja Nelly


Takana vas. Nelly, Impi ja Otto Piirikkälä, Helga ja Urho Hakala. Keskellä mummo vierellään Salme ja Eila, merimiespuvuissa Veikko ja Liisa Hakala.

.
Vasta nyt olen ymmärtänyt, että koko Koppelinnotkon ja Mäyrämäen alue oli vankkaa työläisasutusta ja vilkasta työväenyhdistyksen toimintaympäristöä. Omat isovanhempani osallistuivat nuorempina politiikkaan ja mm. työväennäyttämöharrastukseen. Meille lastenlapsille mummo oli se kiikkutuolissa keinutteleva lempeä perusmummo. Äiti on kuitenkin kertonut, että hänen nuoruudessaan meno oli vauhdikasta. Kotona pyöri usein näyttelijäporukkaa, joka oli kiertueella Kuusankosken suunnalla. Mummon arvojärjestyksestä kertoo se, että jos tyttärien piti päästä tansseihin, niin lipastonlaatikosta kaivettiin vaikka viimeiset kolikot, että likat pääsivät pitämään hauskaa.
Viereisessä kuvassa Otto, Impi, Salme, Nelly ja Eila ja kaksi naapurintyttöä, 1920-lukua

Hakuammunta tuotti tulosta

Takaisin Ottoon! Koppelinnotkon talon rakentamisen jälkeen syttyi sisällissota. Löydän Kuusankosken kirjasta maininnan isoisästä. Kappaleessa Taisteluiden aika kerrotaan Punakaartin 73. rykmentistä, Kymintehtaan rykmentistä. III Pataljoona (Kymintehdas) käsitti neljä komppaniaa. Neljännen komppanian päällikkönä oli Otto Piirikkälä.

Koppelinnotkoa. Kuva: Veikko Hakala.
On helppo kuvitella, että ikänsä köyhissä oloissa elänyt nuori mies liittyy työväenliikkeeseen. Mutta hän oli myös aktiivikaartilainen ja vielä kuulussa Kymintehtaan rykmentissä, pahamaineisessakin. Ryntään hakemaan Mirja Turusen Kouvolan veripellot -kirjan ja luen sen tukka pystyssä rivi riviltä. Mirkku kuvaa väitöskirjantarkasti kaikkien sisällissotaan osallistuneiden teot, joista on jokin merkintä olemassa. Kirjan lopussa huokaan helpotuksesta: Otto Piirikkälää ei edes mainita kirjassa, hän ei kuulunut hirmutekojen tekijöihin. Olisin sen kyllä arvannutkin - ei meidän vaari...

Jos Otto oli aktiivinen työväenyhdistyksen jäsen, hänestä täytyy olla tietoja yhdistyksen asiapapereissa. Joitain mainintoja löytyi googlaamallakin, ja lisää varmaan ilmaantuu, kunhan käyn kaupunginarkistossa. Riemastuttavaa oli löytää netistä uusi tarina Otosta. Nimimerkki Hasse B. Normal kuvailee kansalaissodan aikoja:
" - - kansanmiliisin paikallisosasto perustettiin Kymiyhtiön tehtaille 18. päivänä maaliskuuta Kuusankosken seuratalolla pidetyssä kansalaiskokouksessa. Sattumalta ovat valituiksi tulleiden miliisimiesten nimet säilyneet tiedossani ja muistissani. Heitä oli kuusi miestä kultakin tehtaalta.
Kymintehtaalta:
maalari Antton Tommola
makasiinimies Viktor Seppäla
kirvesmies Otto Piirikkilä
paperityöläinen Nestor Nieminen
työmies Taneli Saarenpää
seppä Viktor Jyräs"


Tässä isoisän sukunimi on Piirikkilä. Häntä kuitenkin kutsuttiin Piirikkäläksi, ja sitä muotoa käytti koko perhe virallisestikin. Mutta teksti jatkuu kuvauksella vuoden 1917 tapahtumista Kouvolassa ja Kymintehtaalla. Otto keskeyttää arvokkaan juhlan:

"Sunnuntaina, tämän kyseessä olevan marraskuun 18. päivän iltana oli kuluneen kesän aikana korjatun Kymintehtaan työväentalon avajaisjuhla. Kutsuvieraana oli mm. korjauspiirustukset laatinut Kymin Oy:n rakennusmestari Forsberg. Yleisöä, etupäässä Kymintehtaan työväestöä, oli saapunut tähän merkittävään juhlaan korjatun talonsa uuden ja avaran salin täydeltä. Myös vapaina olevat järjestyskaartilaiset olivat mukana juhlassa, ja kaikki sujui aluksi suunnitelmien mukaan, kunnes myöhemmin illalla tapahtui välikohtaus.
Ohjelman ollessa meneillään syöksyi salin ovesta sisälle miliisimies Otto Piirikkilä huutaen hätäisesti: "Kaikki järjestyskaartilaiset Osulaan heti." Salissa syntyi valtava kohahdus, ihmiset hyökkäsivät kohti ovia ja ikkunoita. Vain suurin ponnistuksin saivat poliisit, miliisit ja järjestysvuorossa olleet kaartilaiset suuremman paniikin estetyksi. Me vapaina olleet järjestyskaartilaiset juoksimme Osulaan, jossa saimme kuulla, että tehtaan suunnasta oli kuulunut kiväärinlaukauksia. Otimme mukaamme ne muutamat kiväärit, jotka eivät olleet vartiomiesten käytössä, ja riensimme juosten komppanianpäällikkö Toivo Harjun johdolla "Klupin" portille, kuten Kymintehtaan pääporttia siihen aikaan nimitettiin. Perille saavuttuamme oli siellä jo kaikki rauhallista. Vartiomiehet, maanviljelijän poika Eeti Sipilä ja paperityöläinen Rikhard Halinen seisoivat vartiopaikallaan.
"Miksi täällä ammuttiin?" kysyi Harju terävästi heiltä. "Ei paljon miksikään", tuli vastaus ja pojat yrittivät naureskella, mutta komppanianpäällikön vakavuus tarttui heihinkin ja toinen pojista alkoi selittää:
"Tästä kulki herrasväkeä, ja määräyksen mukaisesti me kysyimme mieshenkilöiltä aseita ja koettelimme heidän taskunsa päältä päin. Eräs heistä ei alistunut tarkastukseen, vaan lähti juoksemaan karkuun. Ammuimme piruuttamme muutaman laukauksen ilmaan pelotellaksemme häntä." Tuon selityksen uskon täydellisesti vielä tänäkin päivänä, sillä olisivathan pojat toki osanneet ampua edestään juoksemaan lähtenyttä miestä. Myös komppanianpäällikkö rauhoittui, mutta sanoi kuitenkin, että portille oli nähtävästi valikoitava vartiomiehet.
Seuraavana päivänä ilmestyi Klupin portin ilmoituskaappiin kirjelmä, jossa tapaus vääristeltiin ja paisutettiin moninkertaiseksi
."


Pyhiinvaellusretki lapsuuskodille 90-luvulla. Edessä Koppelinnotkon tytöt Eila ja Salme, takana Eija ja Tytti.


Eila Nieminen, o.s. Piirikkälä
Tyttärien mielessä Koppelinnotkon koti säilyi aina rakkaana, vaikka he ehtivät asua siinä vain lapsuusvuotensa ennen muuttoa Mäyrämäelle. Äiti, Eila, on kirjoittanut tämän runon 80-luvulla:

Lapsuuskoti

Talo vain - tavallinen,
hirret lomittain.
Ikkunat, ovi
harmaata porraspuuta
ja piha.

Eikö muuta?
Kaikki!
Koko maailma!

Pihako vain?

Nukkanurminen aurinkotanner!
Kokonainen manner,
maanosa ihmeellinen.

Portin pielessä kaksi puuta,                                      
w
vanha kellari nurkassa pihan                                 
Koppelinnotkoa. Kuva: Veikko Hakala.
vierellään pihlaja.
Keväisin tuoksusta raskas
syksyisin
punamarjoja täynnä ihan.
                              
Porrasko vain?

Mikä autuas paikka
istua pienen lapsen
katsoa pilviin ja antaa auringon paistaa silmiin.

Oviko tavallinen?

Sehän taikasana oli maailman sydämeen
- kotiin.                                                                                        
Koppelinnotkoa. Kuva: Veikko Hakala.

Mikä autuas maailma
sisällä aidan.
Pieni ja mittaamaton.

Yhä vielä voin nähdä sen,
voin koskea sitä -
vaan - tuntea en.

Minulle
mitä tapahtunut on?!
      
            Eila Nieminen

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Isoisää etsimässä, Koppelinnotkossa

Koppelinnotko on kesäkuun alussa hehkeänä. Vanhojen talojen rivi paistattelee auringossa lämmintä kallioseinää vasten, pihat ovat puhkeamassa kukkaan. Tien toisen puolen talot ja puut peittävät takana kulkevan liikenteen näkyvistä ja kuuluvista. Ari Kotiranta toivottaa tervetulleeksi taloonsa - isoisäni Otto Piirikkälän rakentamaan.

Olen etsimässä isoisääni, jota en ole koskaan tavannut. Hän kuoli vuonna 1936, viisitoista vuotta ennen syntymääni. Klassinen tilanne: tarinat, joita äiti kertoili omasta isästään, tuntuivat oikein hyvin riittävän - varsinkin moneen kertaan kerrottuina. Ei tullut mieleenkään kysyä lisää alle nelikymppisenä. Nyt, korkeassa iässä, kysymyksiä riittää, eikä kukaan ole vastaamassa. Harmittelun keskellä yritän hakea tietoa väestökirjanpidon, työväenyhdistyksen ja punakaartin lähteistä ja kysellä tutuilta. Useimmiten vedän vesiperän. On vain hautakivi kirkosta eronneiden nurkkauksessa - väärän kuolivuoden kanssa. Mutta äkkiä Otto Piirikkälän rakentama perheen kotitalo Koppelinnotkossa alkaa kertoa omaa tarinaansa isoisästäkin.

Jugend-harvinaisuus Kuusaan puitteissa

Kauempaa katsoen vuonna 1920 valmistunut rakennus on komea. Se poikkeaa naapuritaloista vähän kooltaankin mutta erityisesti ulkomuodoltaan. Ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota sen erikoiseen kattoon ja hauskasti ruudutettuihin ikkunoihin. Molemmat piirteet kertovat paikkakunnan omakotitaloille harvinaisesta jugendista.

Kuusankosken rakennusperintöä tutkiva arkkitehti Rurik Wasastjerna kertoo, että Koppelinnotkon jugendtalon ikkunat ovat tyylille ominaiset.
- Jugendille on tyypillistä leikittely pienillä ruutujaoilla, jotka yleensä sijoitetaan vaikkapa T-ikkunan pystypuitteiden yläreunaan. Tämä on harvinaisen korea tapaus, jossa noita on käytetty tavallista monipuolisemmin ja vaivaa säästämättä. Muutenkin siinä on kohtalaisesti viehättäviä nikkari-iloisia yksityiskohtia. Tyylijuuret ovat varmaan osittain kauempanakin kuin jugendissa, eli mm. 1800-luvun keskivaiheilta asti kehittyneessä sveitsiläis- eli nikkarityylissä ja huvilaromantiikassa, joka sitten vaihtui joksikin mitä voinee sanoa kansallisromantiikaksi, kaiken aikaa mielikuvituksella ja kekseliäisyydellä kerryttäen ja rikastuttaen puurakentamisen muotokeinoja. Ja kyllä kai klassisismikin on aina mukana pohjavireenä vaikkapa ikkunoiden otsalaudoissa ja konsoleissa ja hammaslistoissa, Wasastjerna luonnehtii.

Wasastjerna huomauttaa, ettei Otto eikä kukaan muukaan ole varmaan mitään tyylejä tietoisesti ajatellut.
- Ne ovat lähinnä post factum -yritystä jäljittää vaikutteita, joita on varmaan sovellettu enemmän tai vähemmän vaistomaisesti. Toisaalta rakentajilla on tietysti ollut konkreettisia malleja ja esikuvia. Niiden jäljittäminen oliskin sitten kovempi juttu, jossa pitäisi tuntea Oton elämää ja liikkumista. Tuntuu että vaari on halunnut tosissaan panna parastaan ja hyödyntää ko. perintöä siinä määrin kuin se oli hänen tajuntaansa syöpynyt. Tuloksena on mielestäni sangen sopusuhtainen ja persoonallinen rakennus. On ollut silmää suunnitella ja taitoa rakentaa.

Rurik Wasastjerna ja Soili Kontula
Kuusankoskelta ei monta jugend-omakotitaloa löydy, sanoo Wasastjerna.
- Toinen tosi hieno tapaus on kirjakauppa-Savisen rakennuttama nuorempi talo (1910) Hirveläntie 2a, joka on säilynyt kaiketi jokseenkin alkuperäisasussaan.

Alkuperäinen parasta

Läheltä nähden talo on remonttimiehen unelma. Nykyinen omistaja tiesi mitä teki ostaessaan sen vuonna 2005. Ari Kotiranta on rakennusmaalari eikä säikähtänyt edessään ollutta urakkaa. Hän on edennyt rauhallisesti omaan tahtiinsa ja etsinyt joka kohdassa mahdollisimman aitoja ratkaisuja.

Kuistilta päästään eteisen kautta talon keskellä olevaan keittiöön. Oviseinältä on paljastettu vanhat hirret.
- Siinä oli pinkopahvit, mutta ajattelin jättää alkuperäistäkin näkyviin. Kaikki listat ovissa ja ikkunoissa ovat alkuperäiset. Olemme kunnostaneet ne, ja niiden raaputtelu oli suoraan sanoen aika show. Hyvin pitkälle ihan raapan kanssa olemme nämäkin putsanneet vanhoista maalikerroksista, Kotiranta esittelee ovenkarmia, jossa on kaksitoista pintaa.

Ari Kotiranta kunnostaa taloaan ammattitaitoisesti.
Lautalattiakin on alkuperäinen.
- Sen verran kurkistin lattian alle, että näin sen alla maata ja mitä nyt 20-luvulla lattian alle pantiin. En ruvennut enempää aukomaan enkä eristämään. Ainahan voi käyttää villasukkia, jos palelee. Alun perin lattia oli maalattu punaruskeaksi, Kotiranta kertoo nyt vaaleanharmaaksi maalatusta lattiasta.

Alan ammattilaisena Ari Kotiranta on kokeillut, mitkä maalit pysyvät vanhoilla maalipinnoilla ja huomannut, että pitää vältellä tiettyjä maaleja, joiden rakennetta on muutettu niin, etteivät ne kestä. Kattokin on tietenkin alkuperäinen, messinkiset verhotangot samoin - Kotiranta arvostaa aitoa.

Ari ja naapuritalossa asuva Soili Kontula eivät ole tunteja laskeneet Koppelinnotkon taloa remontoidessaan. Kaikki tehdään pieteetillä. Rakennusmaalari tietää, mitä materiaaleja kannattaa käyttää. Tapetin mallikin on vanha, vaikka tuotteet ovat uutta tekoa.
- Niiden pitää hengittää läpi. Kaikki tapetit ovat paperia, vanhan ajan liisterissä ei ole muovia. Seinissä ei ole eristeitä, vain hirsi, huokoinen kuitulevy ja tapetti. Eivät patterit silti viime talvenakaan paljon poksahdelleet päälle, kun lämmitin hellalla.

Uunia Ari Kotiranta kehuu loistavaksi, hormi vetää hyvin. Rakenne on alkuperäinen, vain pinta oli hilseillyt.
- Putsasin sen, paikkasin korjattavat kohdat  ja pistin antiikkilaastin päälle. Hormin kupeeseen on jätetty pankko. Ei nyt miehen maattava, mutta kissan kumminkin.

 Keittiön seinustoilla on viisikymmenluvusta muistuttavat kaapistot, jotka Ari myös on kunnostanut tyylikkäästi. Kun avaa alakaapin oven, jämäkkä ääni vie suoraan puistomaalaiseen lapsuuteen. Niin tekee kaappien ulkonäkökin: umpipuuta ja pienet laatikostot yläkaappien alareunassa.
- Uutena keittiössä on ollut ilmeisesti muutama irtokaappi ja tiskipöytä, Kotiranta arvelee.

Yllätyshuoneita yläkerrassa 

Asuinhuoneiden järjestys on sama kuin 20-luvulla, keittiö keskellä ja vieressä kaksi isoa kamaria. Isovanhempieni aikaan toinen kamari, hellahuone, oli oma asuntonsa. Siinä asuivat Otto-vaarin veli ja äiti. Oma äitini muistaa kuunnelleensa, kun Einar-setä tuli työpäivän jälkeen kotiin. Hän alkoi saman tien selostaa äidilleen päivän tapahtumia työpaikalla, ja tarinaa tuli tasaiseen tahtiin katkeamattomasti aina nukkumaanmenoon asti. Se oli huvittanut seinän takana asuvaa veljen perhettä.

Yläkerran pohjapiirustus
Jugendille tyypillinen ulkokatto - puoliaumakatto - on erikoisesti rakennettu myös sisältä katsoen. Yläkerran portaita noustessa kattorakenteet näkyvät, siinä kohtaa ei ole välikattoa. Yläkerrassa on 3 huonetta, sielläkin on ollut  hellahuone-asunto.
- Mutta peremmälle on rakennettu huoneet ikään kuin laatikoina. Niissä on sisäkatto, ja sen yläpuolella vielä kylmätila ja vielä erikseen vintti, jonne pääsee vain tikkailla. Olin jo ostanut talon, kun huomasimme että yläkerrassakin on huoneita. Ilmoituksessakin oli mainittu vain alakerran asuintilat, Ari Kotiranta kertoo.

- Tänä vuonna aion kunnostaa katon, Kotiranta suunnittelee ja miettii samalla, miten sen pystyy tekemään turvallisesti jyrkillä lappeilla.

Ari Kotirannalla on selvät periaatteet Koppelinnotkon talon remontoinnissa.
- Mahdollisimman paljon säilytetään vanhaa, ei ruveta mitään uutta säveltelemään. Apinan raivolla, pitkän kaavan mukaan, Ari naureskelee.

Alkuperäiset verhotangot ja vanhanajan tapetti.
Asukkaat vaihtuneet moneen kertaan

Talossa on ollut monenlaisia asukkaita. Ensin siinä siis asusti rakentajan, isoisäni Otto Piirikkälän suurperhe. Kun Otto syystä tai toisesta päätti rakentaa uuden talon Mäyrämäen laelle, taloon muuttivat uudet ihmiset. Näin kertoo Koppelinnotkon kyläkirja tästä myöhemmin Anderssonin taloksi kutsutusta rakennuksesta:

"Anderssonin talo oli tien toisella puolella. Alakerrassa asui vanha Junnolan pappa aikuisine lapsineen. Hellahuoneessa asui Lakan perhe. Heillä oli kaksi lasta Ritva ja Markku. Lakat muuttivat 50-luvun alkupuolella Kouvolaan. Yläkerran hellahuoneessa asui papan poika Hannes. Papan kuoltua lapset hajaantuivat maailmalle. Hanneksen kuoleman jälkeen asukkaat talossa vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Amerikan Amanda alkoi käydä joka kesä Suomessa."
   "Amerikkalaistalo oli iso. Siinä oli erikoinen kattorakennelma, joka poikkesi muista Koppelinnotkon taloista. Sen oli Piirikkälä rakentanut 1920-luvulla. Sitten tulivat Amerikan lamaa pakoon David ja Amanda Andersson ja ostivat talon 1930-luvulla. David oli syntyisin Rantakulmalta ja toimi Amerikassa New York - Ellissaaret väliä kulkevan laivan kapteenina. Amanda oli syntyisin Karjalasta Junnolan tytär."
   "David Andersson kuoli Amerikassa. Amanda asui Harlemissa ja matkusti usein Suomeen, eikä sitten enää jaksanut matkata rapakon yli. Hän kuoli Kuusankosken kunnalliskodissa."

Remontin vaiheita on valokuvattu tarkkaan.
Seuraavina vuosikymmeninä talossa vaihtuivat asukkaat moneen kertaan, ja rakennus rapistui pinnoiltaan huollon puutteessa. Nykyisen omistajan tietämän mukaan joukko oli joskus aika epämääräistäkin. Kotiranta itse osti talon Loviisassa asuvalta Liisa Nymanilta, joka ehti käymään siinä harvoin.

Rakennusmaalari Ari Kotiranta aloitti ostamansa talon kunnostuksen. Jossain vaiheessa talossa kävi varkaita, mikä pysähdytti remontoinnin useaksi kuukaudeksi. Ohi kulkeneet lapsetkin innostuivat välillä kivittämään ikkunoita rikki, kun luulivat taloa autioksi. Vanhemmat maksoivat laskun 11 rikotusta ikkunasta ja pyytelivät anteeksi koko perheen voimin.

Nyt työt talossa taas jatkuvat,kaikessa rauhassa.
- Kun aloitin, paikat olivat kesäkäytössä ränsistyneet, mutta talo itsessään oli terve. Yläkerrassa otan vähän kevyemmin, en taida repiä pinkopahveja seiniltä. Aikomus olisi tehdä yläkertaan soittokämppä, että saan alakerrasta soittovehkeet pois ja huoneesta olohuoneen näköisen. Tämä on varmaan elinikäinen projekti, Ari Kotiranta tuumii.



Vain Otto puuttuu

Remontoidessaan Ari Kotiranta ei voi turvautua entisten asukkaiden tietoihin, vain taloon itseensä ja omaan ammattitaitoonsa. Taloa kolutessaan Ari ei ole löytänyt mitään viestejä talossa asuneiden ihmisten elämästä. Ei rakkauskirjeitä, ei sanomalehtiä, ei päiväkirjoja eikä viestejä minkäänmoisia. Hänen ystävänsä Soili Kontula muistaa kuitenkin yhden sanoman.
- Puuvajasta löytyi lapsen käsialalla kirjoitettu lappu: "Muuta täti heti pois siitä kummitustalosta."

Otto Piirikkälä, isoisä - olisimme varmaan sanoneet häntä vaariksi - oli vähäpuheinen mies. Koppelinnotkon talo kertoo kuitenkin hänestä uusia piirteitä. Jokin vimma on saanut hänet rakentamaan vaimolleen, lapsilleen, velipojalleen ja äidilleen kodiksi totutusta poikkeavan talon. Oliko se näyttämisen halua vai keino unohtaa sisällissodan kokemukset? Oliko se luovuutta tai halua kokeilla taitojensa rajoja? Oliko se keski-ikäisten miesten yhteistä tarvetta rakentaa itselleen talo? Ja jos se mies on kirvesmies, niin talokaan ei voi olla mikä tahansa tölli.

Tämä ei jää tähän, et pääse näin helpolla, Otto Piirikkälä. Nyt jo sain selville lapsuudenperheesi ihmiset, joskus vielä paljastat senkin, mikä teki sinusta punakaartilaisen, miten hurmasit mummoni ja miksi ihmeessä rakensit perheellesi vielä uuden talon Mäyrämäen laelle.

Kymiläisten tarinat kirjana

Min Kuusas -blogin tehdashaastattelut on nyt koottu kirjaksi. Näiden kansien välissä viitisenkymmentä entistä kymiyhtiöläistä kertoo työstää...