Rurik Wasastjerna: Tuijottelemalla ymmärtää enemmän arkkitehtuurista

Galleria Padon näyttelyssä Kuka sen suunnitteli? Kuusankosken Taideruukissa on esillä Rurik Wasastjernan kuvia, joita hän on ottanut rakennusperintökirjaansa varten. Näyttely esittelee myös paikkakunnan arkkitehteja ja rakennusmestareita, jotka ovat Kuusankosken ilmettä muokanneet.
 

Kuusaalaisilla on nyt käsissään kirja - oikeastaan kolme - joista paikalliseen arkkitehtuuriin tutustumalla oppii paljon myös paikkakunnan historiaa. Arkkitehti Rurik Wasastjerna on saanut valmiiksi suurtyön, Kouvola-kirjansa jälkeen hän on kartoittanut Kuusankosken rakennukset tehtaiden perustamisesta 1950-luvun loppuun. Kuvat ja teksti avaavat paljasjalkaisille kuusaalaisillekin ihan uusia näkymiä.

Kuusankosken rakennusperintö vaati kolme kovakantista.

Wasastjernan lähtökohta oli tätä kirjaa tehdessä osoittaa, etteivät rakennussuunnitelmat synny tyhjiössä. Tehdasrakennuksissa se on helppo havaita: on tarvittu uusi hiomo tai paperisali, ja siihen on tilattu suunnitelmat. Mutta rakennusten arkkitehtoniset ratkaisutkin ovat aikakautensa tuotteita.
- Minusta arkkitehtuuri eristettynä omaksi ilmiökseen on aika tylsää. Sitä on kiva katsella, mutta fasadin piirteet ja tyyliseikat ovat mielenkiintoisempia, jos ne voi liittää kulloisinkiin trendeihin. Niinkin yksinkertaisesti, että jonakin aikana on vallalla uusgotiikka, jolle oli ominaista juuri tämä tai tämä piirre, Wasastjerna selvittää.

Tässä näkymässä on monia aikakerrostumia.

Itse asiassa arkkitehti Wasastjerna sanoo ihmetelleensä, miksi tehdasrakennukset tarvitsevat koristeita.
- En ole koskaan ymmärtänyt, miksi joku tehdas pitää koristella näin ja näin, hammaslistoja ja kaarifriisejä - järjetöntä. Niin on vaan pitänyt tehdä, mutten vieläkään ymmärrä minkä takia.

Oikeinko paheksut esim. tehdasrakennusten koristelemista?
- En mina sitä paheksu, en minä nyt niin funkkari ole. Se paheksuminen meni ohi jo vuosikymmeniä sitten - opiskelin 70-luvulla, eikä silloinkaan enää kauheasti paheksuttu. 30-luvulla ja vähän sen jälkeenkin paheksuttiin, mutta joka tyylin lanseeraamiseenhan kuuluu, että kaikkea muuta pitää arvostella vähän aikaa.

Eikö rakennus kuitenkin ole viesti, jolla firma kertoo vaikkapa vakavaraisuudestaan?
- Tämä asia onkin paljastunut minulle tutkiessani teollisuusalueita. Olen hämmästynyt siitä, kuinka paljon edustuspyrkimystä tehdasrakennuksissa Kuusankoskella on. Vanhoissa valokuvissa näkyvät ensimmäiset, puiset Kuusaankosken tehtaat. Nekin ovat hienoja, ja niissäkin on piirteitä, joita ei välttämättä olisi tarvittu, vaan on yritetty viestiä jotain. Varsinkin kun alettiin rakentaa tiilestä, joka ikiseen varastoon on koetettu puhaltaa jotain henkeä.

Kuusankoskella Rurik on myös törmännyt hienoon arkkitehtuuriin, joka on muiden kuin alan koulutuksen saaneiden käsialaa.
- Alkuunhan tehdasrakennuksia piirsivät insinöörit ja teknikot, jotka suunnittelivat tekniikan ja samalla vasemmalla kädellä fasadit päälle. Uskomattoman taitavaa. Yksi lempiesimerkkini on Kuusaan tehtaiden sähkösentraali, kolmikerroksinen tiilitorni joka seisoo keskellä jokea. Sen on suunnitellut A.W. Brejlin, joka oli ensin höyrylaivan konemestari, opiskeli sen jälkeen rakennusmestariksi ja tuli sitten Kuusankoskelle valvomaan ja johtamaan rakennustöitä. Siinä sivussa hän piirsi komean uusgotiikkaa edustavan pytingin, joka nousee suoraan vedestä ja tuo mieleen Tampereen Finlaysonit sun muut.

Rakennusperintökirjan kuvat levittävät paikkakuntalaisenkin silmien eteen uusia piirteitä tuttuakin tutummasta maisemasta. Voimme kulkea patosillan reittiä Kymintehtaalle voimalaitoksen tiiliseinän viertä näkemättä mitään erikoista - tiiliseinää vain.
- Voimalaitoskin on hienoa arkkitehtuuria, funkista. Siinä koristeet on kielletty tai ne pitää naamioida rakenteellisiksi välttämättömyyksiksi. Funkiksessa pitää pelata esim. mittasuhteilla, ei saa näkyä, että tämä on koriste. Arne Helanderin suunnittelema voimalaitos on yksi lukuisista fanituskohteistani, joita olen saanut tästä hommasta. Hänellä on erinomainen taito julkisivusommittelussa: rakennukset ovat pääasiassa yksikertaisia harkkoja, hän pystyy tekemään fasadeista mielenkiintoisia hyvin pienillä eleillä.

Pällistele pois

Wasastjerna tarjoilee meille oman paikkakuntamme aarrearkkuna, jonka päällä olemme istuneet tajuamatta sen olemassaoloa. Miten oppisi katsomaan rakennuksia niin, että ymmärtäisi niiden hienouksia?
- Minäkin hurahtaisin ohi, ellei minun olisi ollut pakko mennä tutkimaan niitä. Tuijottaminen on hyvä menetelmä, käy vaan seisomaan ja pällistelemään. Kyllä siinä kohta huomaa, että aijaa tässä on nyt tällainen seinä, ai sitä ei ole rei'itetty yksitotisesti, vaan outoa kyllä toisessa kerroksessa on erilaiset ikkunat kuin kolmannessa. Ja kappas vaan, räystäässä on koukeroita. Katsoo vaan yksityiskohtia: miksi tuo ikkuna on tuossa, kun tuo onkin tuossa. Ei tarvita välttämättä arkkitehtiopintoja rakennusten tajuamiseen, mutta onhan niistä iloa, kun liittää rakennuksen aikakausiin. Kyllä maallikkonakin saa paljon irti ja intoa tutkia lisää.

Keskustan koulukin saa tilaa rakennusperintökirjassa.

Arkkitehtuurikirja esittelee kuusaalaista rakennuskantaa laidasta laitaan, omakotitaloista kaupungintaloon ja kirkkoon. Wasastjerna kuitenkin hehkuttaa teollisuusrakennuksia, kun lempilapsia tivataan.
- Jos jatketaan Helanderista, niin klooritehtaan toinen laajennus, sen luoteisfasadi. Siinä näkyy, miten aukotuksella saa mielenkiintoa ja hienoista jännitettä. Sama koskee Koskelankujan virkailijataloja: äärimmäisen simppeli jokifasadi, mutta pienillä ikkunoiden siirtymillä ja kokovaihteluilla niihin on saatu minimalistinen jännite ja sommitelma. Ja vielä saman hepun piirtämä valkaisulaitos vuodelta -58 Kyminpuolella - se on jatkeena rakennuksille vaikka miltä aikakausilta. Lasitiilijako on hyvin yksinkertainen mutta siinäkin on selvästi funtsittu.

Omanlaisensa Kuusas

Rurik Wasastjerna sukelsi Kuusankosken rakennusperintöön Kouvolan rakennuskannan selvitettyään. Aloittaessaan hän ei arvannut, kuinka syvä ja pitkä sukelluksesta tulisi. Täällä kuvailtavaa nimittäin on riittänyt niin, että välillä on meinannut happi loppua. Tulos on näyttävä ja runsas, mutta tekijä toppuuttelee.
- Tekee mieli dempata odotuksia: tämä nyt on vain  yksi puheenvuoro, yksi näkökulma pitkässä jatkumossa. Vaikka raskas kovakantinen kirjapino tuntuu kauhean lopulliselta, niin silti se on vain välivaihe, lausuu hän vaatimattomaan tapaansa.

Kirjan kuvien ottaminen on vaatinut paljon jalkatyötäkin.

Työn myötä Kuusankosken erityispiirteet ovat hahmottuneet.
- Kolme tehdasta ja joki tekevät maisemasta vaihtelevan, ja sellaista vaihtelua ei helposti löydä muualta. Maisema heijastuu arkkitehtuuri- ja kaavaratkaisuihin.  Kolmen keskustan jäljittäminen on ollut tosi mielenkiintoista. Aluksihan ne kehittyivät ihan tehtaiden kylkeen. Litviikkilaanit olivat mahdollisimman lähellä tehdasta. Kuusaan puolella syntyi ensimmäinen kaupallinen keskus Kirjakaupanmäelle Valtakatua pitkin. Tori perustettiin 50-luvulla kirkon itäpuolelle, ja vasta 50-luvun lopulla alkoi rakentua nykyinen keskusta, joka siirtyi siis vähitellen länteen.
 - Sama tapahtui Voikkaalla toisin päin. Keskusta oli klubin tienoilla ja siitä itään, sieltä alkoi syntyä satelliitteja kuten seuratalo ja sen ympärille liikkeitä. Kuusaantien ulottuessa Voikkaalle tuli työväentalo, linja-autoasema ja liiketaloja sille suunnalle.

Ennen Kuusankoskea Wasastjerna on siis tutkinut Kouvolaa, mutta myös Sunilaa. Vaikka mies olisi mieluiten tutkinut jalkalistaprofiileja, hän on ottanut vastaan kokonaisten kaupunkien rakennusperinnön selvitystyöt. Apuna Kuusaalla ovat olleet alan ihmisten ja arkistojen lisäksi monet kotiseutuasioita harrastavat asukkaat. Jo Kouvolaa tutkiessaan Rurik Wasastjerna huomasi, että ihmiset ovat hämmästyttävän vastaanottavaisia arkkitehtoonis-esteettisille arvoille.
 - Kymenlaakso on kiehtonut siitä lähtien kun muutin tänne. Ihmettelin taannoin Kymen Sanomien lehtijuttua, että Kymenlaaksolla ei ole identiteeettiä. Miten niin? Minusta sillä on hirvittävän voimakas historia, teollisuushistoria. Eikö sen päälle saa rakennettua vaikka minkälaista brändiä jos haluaa? Kaikki täällä perustuu puunjalostusteollisuuteen, samaan Kymijokeen ja osin samoihin patruunoihin, Wasastjerna taivastelee.

Vielä tämän syksyn arkkitehti-tietokirjailija viipyy Kuusankoskella. Kerätty aineisto pitää viedä tietokantaan kaavoituksen avuksi.

- Jos tulee tarve kaavoittaa alue, jossa on vanhaa rakentamista, toivon mukaan tietokannasta löytyy tieto, mitä arvokasta siellä jo mahdollisesti on. Sen pohjalta voi miettiä, pitäisikö antaa rakennustapaohjeita esim. kattomateriaalista tai muusta.

Kouvolan kunnianhimoinen haave on ollut teettää rakennusperintöselvitys muistakin isoista taajamistaan. Sen tekee kuitenkin joku muu, Wasastjerna aikoo jättää arkistojen penkomista vaativat tehtävät seuraaville kiinnostuneille. Hän on jo löytänyt uuden ihastuksen kohteen - Kuusaan keskustasta tieremontin liepeiltä.
- Siinä on jalkakäytävillä betonilaatoituksia ja niissä jännä ilmiö: kun laatat kostuvat, niihin ilmestyy valkoisia laikkuja. Olen kuvannut näitä kuvioita kännykällä - tällainen minua huvittaa kovin, Wasastjerna virnistää ja päättää haastattelun: "Muuten olen sitä mieltä, että joenrannan betonipylväät on säilytettävä."

Lisää Rurik Wasastjernan ajatuksia Kuusankosken rakennusperinnöstä täällä:

http://minkuusas.blogspot.fi/2014/06/rakennusmestarifunkis-kuusaan.html

http://minkuusas.blogspot.fi/2014/04/mayramaki-valloitti-arkkitehdin-ja.html

http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/rurik-wasastjerna-puistomaassa-nakyy.html

http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/virkamiestalojen-arvokkuus-puhuttelee.html

http://minkuusas.blogspot.fi/2014/06/isoisaa-etsimassa.html

Rakennusmestarifunkis Kuusaan erikoisuus - paikkakunnan rakennusperinnöstä kirja

Sankarifunkista ja Sudeettialueen omaleimaisuutta, klassisismia ja ripaus jugendia, siinä riittää kirjantekijälle haastetta Kuusankoskella. Täällä on tänä vuonna ihmetelty, mikä mies oikein katselee rakennuksia tarkkaan ja välillä kuvaakin niitä. Huoli pois, hän on Kuusankosken rakennusperintöä kartoittava arkkitehti, tietokirjailija Rurik Wasastjerna ja hyvällä asialla.

Wasastjernan edellinen kirja esitteli Kouvolan keskustaajaman - sen entisen Kouvolan - rakennusperintöä, ja sille myönnettiin Iittalan XV Valtakunnallisilla Taidekirjapäivillä vuoden 2011 parhaan taidekirjan Eliel Aspelin -palkinto ja seuraavana vuonna Kaakkois-Suomen rakennus- ja ympäristötaidepalkinto.

Me kuusaalaiset odotamme omastamme tietenkin vähintään yhtä upeaa teosta. Tämä tuskin helpottaa Wasastjernan oloa. Kirjanteko on nimittäin siinä vaiheessa, että materiaalia on valtavasti, lisää olisi tarjolla jatkuvasti, mutta pikku hiljaa pitäisi ryhtyä seulomaan sitä kirjaksi.

Kaaoksen kautta

Kuusankoskella on tuhansittain rakennuksia, eri-ikäisiä, julkisia ja yksityisiä, kauniita ja rumia. Miten niistä pystyy louhimaan ne, mitä kannattaa esitellä?
- Jos tekisin tätä kymmenen vuotta, osaisin vastata tuohon. Ihan kaaosmenetelmällä etenen. Onhan Kuusankoskella yleiskaavaprojektien yhteydessä tehtyjä inventointeja, joihin on listattu 60-70 kohdetta. Ja samat paraatikohteet ovat myös Kymenlaakson rakennuskulttuuri -kirjassa. Näistä saan apua. Muuten sitten kuljeskelen ja räpsin, ja sitten poimin mielestäni edustavia esimerkkejä mitä sattuu tarttumaan filmille, Wasastjerna kuvailee.

Alussa Wasastjerna vain käveli, ajeli ja katseli ympärilleen. Lähestymistä auttoi kaupungin paikkatietokanta, jota hän kuvailee äärimmäisen käteväksi ja hienostuneeksi. Kaupunki on myös jaettu 54 "suupalaan" joiden mukaan voi edetä järjestelmällisesti.

Materiaalia kertyy, kaikki on Wasastjernalle ennestään tuntematonta. Vaikeusastetta lisää, että Kuusankosken inventoinnin on tarkoitus olla kattava, jotta se palvelisi kaavoitusta paremmin kuin kaupunginosa-inventointi.
- Välillä tulee epätoivoinen olo, ettei hahmota tätä ollenkaan, kaaos on ihan kaameeta, Rurik puistelee päätään.

Kouvolaa esittelevä teos kertoo kohteista myös sanoin. Sellaista tietoa Wasastjerna hankkii nytkin monista eri lähteistä. Hän löytää faktoja myös talojen piirustuksista.
- Aika paljon palstamillejä käytän myös siihen, että vain kuvailen sitä mitä kuvissa on. Kuulostaa varmaan pöljältä, mutta ehkä joku saa siten siitä enemmän irti.

Koskenrannassa sijaitseva Villa Ruths on yksi esimerkki tietojen penkomisesta. Se on Gunnar Asplundin suunnittelema talo, jonka toteutukseen sekaantui mahdollisesti Selim A. Lindqvist - tämä nimittäin vaikutti paikkakunnalla rakennuksen suunnitteluvaiheessa.
- Välillä saan vihjeen jostain kirjasta tai muusta tietolähteestä, syntyy ketjureaktio jossa vihje johtaa johonkin, se taas seuraavaan. Monesta kohteesta ei kuitenkaan löydy yhtään mainintoja, Wasastjerna kertoo.

Tutkittavaa kaikkialla Kymenlaaksossa

Ennen Kouvolan penkomista Wasastjerna tutki Alvar Aallon suunnittelemaa Sunilan aluetta. Kouvolasta häneltä on ilmestynyt siis ensimmäinen kirja, Muutakin kuin rautatieristeys. Kuusankosken rakennusperintöä esittelevä teos lähti liikkeelle eri tavoin kuin Kouvolaa esittelevä.
- Kouvolassa tehtiin ensin inventointia rakennuskannasta kaavoittajan tarpeisiin. Kun tilaaja näki valokuvat, ne haluttiinkin esitellä myös yleisölle. Kuusankoskella on lähdetty suoraan kirjantekoon, ja siinä kertyvän materiaalin syötän samalla inventoinnin tarpeisiin, Wasastjerna kertoo.

Jos kaikki menee niin kuin alan ihmiset toivovat, Kouvolan rakennusperinnön kartoitus jatkuu Anjalassa, Inkeroisissa ja Myllykoskella. Ihan yksin Wasastjerna ei työtään Kuusaalla tee. Kaupungin ja Kymin 100-vuotissäätiön rahoittamassa projektissa on ollut pari kertaa harjoittelija syöttämässä tietoja tietokantaan, ja paikallisten tietoniekkojen apua hän kiittelee erityisesti. Projektilla on myös työryhmä, jossa on virkamiehiä kaavoitusosastolta ja kaupunginmuseosta sekä edustaja maakuntamuseosta.

Pääkirkko vuodelta 1929

Alkuperäinen hahmo tärkeä kriteeri

Rakennussuojeluväki puhuu autenttisuudesta talon arvoa punnitessaan.
- Mielestäni voi käyttää myös termiä aitous - joka tietysti on yhtä epämääräinen enkä pysty sitä itsellenikään määrittelemään. Usein se tarkoittaa, että talon hahmo on säilyttänyt alkuperäisyytensä. On tietysti muitakin arvoja, joista rakennuksen merkitys syntyy. Myös myöhemmät kerrostumat ja kulumat kuuluvat aitouden piiriin. Mystiikka piileekin siinä, milloin muutokset rikastuttavat, milloin tuhoavat perintöä, arkkitehti Wasastjerna kertoo.

Muuttumattomuus on joka tapauksessa Wasastjernan ohjenuorana, kun hän arvioi rakennuksia.
- Alussa kuljin kartan kanssa ja väritin siihen eri värein ne, jotka olivat säilyneet alkuperäisinä tai olleet muutosten kourissa. Oikein herkut - jos talo oli säilynyt ilman isoja muutoksia materiaaleissa ja ikkunoissa - väritin tummanpunaisella. Näin sain epävirallisen arvohierarkian, Rurik kertoo.

Tämä inventoija katsoo taloja hyvin tarkasti. Pienetkin muutokset saattavat sattua silmään.
- Joskus rintamamiestaloon on vaihdettu alumiinipokaiset ikkunat. Vaikka valinta onkin ymmärrettävä kestävyyden kannalta ja yleensä huolehditaan, että jako pysyy samana, se silti aina hiukan koventaa ilmettä, Wasastjerna selventää.

Kuusaan kauniit ja rumat

Kuusankoskella Wasastjernan silmää miellyttää moni yhtiöön liittyvä alue: Naukio, osa Pilkanpeltoa, Kangastien katunäkymä, jossa on pari tosi hienoa taloa.
- Toinen on paperityöntekijän rakentama. Hänellä on ollut silmää ja halua tehdä jotain spesiaalia kodistaan, arkkitehti ihailee.

Rumaa on vaikeampi osoittaa.
- Yksittäisiä rakennuksia ei kannata luetella. Rumuus on syöpä, joka leviää kaikkialle. Se on uusia materiaaleja, värejä, muovipinnoitettua peltiä, vinyylilautaa... Kun rautakauppojen tarjonta räjähti 80-luvulla esiin, ihmiset innoissaan ostivat kaikkea mitä tarjottiin, jännän näköisiä uutuuksia. Mainoksessakin vihjattiin, että asutaan kartanossa vaikkei asutakaan, kun laitetaan ritilöitä  ja moniruutuisia ikkunoita, kuistia ja pilaria - ihan kiva, Wasastjerna ironisoi.

Koskela - funkista tämäkin

Kuusaan keskustan betonibunkkereista Wasastjernalla ei ole pahaa sanottavaa, vaikka tyrkytän siihen mahdollisuutta.
- Tuon ajan taloille on käynyt mielenkiintoinen ilmiö. Nehän ovat kohtuullisen pieniä mittakaavaltaan. Alun perin kauhistelin näitä betonisia rakennuksia, joiden ankeutta loskakeli tehostaa. Mutta nyt olen jotenkin kiintynyt niihin, Rurik naurahtaa.

Ikä sinänsä ei määritä rakennuksen arvoa Wasastjernan silmissä.
- Ihailen modernia. Mutta viisikymmenlukuun olen heikkona. Olen syntynyt 50-luvun alussa, ja sen ajan arkkitehtuuri on imeytynyt ihohuokosten kautta vereeni. Sen yhtä suunnittelijaa, Arne Helanderia ihailen kovasti. Sitten 60-70 -lukujen vaihteessa tänne tuli Bertel Gripenberg, joka teki Koskenrannan kolme tasakattoista huvilaa, johtokunnan huvilan laajennuksen ja "minkkitarhan". Viimeksi mainittu on tosin muuttunut melkein tunnistamattomaksi, mutta näitä muita fanitan kovasti, älyttömän tyylikkäitä, minimalistisia, Wasastjerna hehkuttaa.

Minimalismi sanoo arkkitehdille kaiken, mutta maallikko tarvitsee vähän selitystä, mistä sen rakennuksissa tunnistaa.
-  Julkisivusommittelu on äärimmilleen pelkistettyä, pelkkää lasia tai pelkkää muuria. Tai jos on pakko olla kumpaakin, tehdään mieluummin nauhat päästä päähän kuin reikiä. Tasakatto on ehdoton, RurikWasastjerna kuvailee.

Yksi hauska minimalismin ilmiö ovat liukulasi-ikkunat - tuplaikkunat, joissa lasit liukuvat, ei tarvitse tehdä pokia, on vain ohut karmi. Kaikki pyritän tekemään mahdollisimman sirona, ohuena ja kevyenä.
- Nehän ovat ihan karmeita energiasyöppöjä, kun eivät ole tiiviitä, Wasastjerna sanoo mutta lisää kuulleensa juuri, että minimalismi tekee paluuta.

Siis tekeekö tasakatto paluuta uudisrakentamiseen?
- Jos arkkitehdit ihailevat jotain piirrettä, se ei vielä tarkoita mitään. Mutta jos suuri yleisö ihailee tasakattoja niin mikäs siinä. Sehän on hyvä katto jos on vain teknisesti kunnossa, Wasastjerna vakuuttaa.

Yhtiö ja arkkitehdit muovanneet kaupunkikuvaa

Punatiiliarkkitehtuuri on Kuusankosken arkkitehtuurille leimallinen piirre, kuten monen muunkin samankaltaisen paperitehdastaajaman. Lisäksi rakennusperintöä elävöittää moni yksittäinen rakennus.
- Täällä on ainutlaatuisia kohteita kuten Kymi-yhtiön ammattikoulu ja Kotiseututalo. Mustavuori on ainutlaatuinen alue, talot ovat niin persoonallisia. Koskela ja Koskelankujan talot ovat hienoja, mutta samankaltaisia löytyy muualtakin. Kirkko, ammattikoulu ja kaupungintalo muodostavat paraatikolmikon. Voikkaalla vastaava ovat paloasema, seuratalo ja klubi, Wasastjerna luettelee.

Paikkakunnalla vaikuttaneet arkkitehdit - enimmäkseen yhtiön palkkaamat - ovat lyöneet leimansa kaupunkikuvaan.
- Selim A. Lindqvist, Arne Helander, Bertel Liljequist, Bertel Gripenberg, Valter Thomé ja myös kirkon suunnitellut Armas Lindberg, jolla Liljequist oli jossain vaiheessa töissä, Wasastjerna luettelee.

Mutta täytyy kunnan arkkitehtuurikin mainita, Wasastjerna huomaa.
- Ensimmäisiä esimerkkejä on Liljequistin suunnittelema Kunnalliskoti. Georg Jägerroos taas suunnitteli kunnantalon, Keskustan kansakoulun ja Kymintehtaan kansakoulun. Kunnantalo edustaa myöhäisklassisismia vielä 30-luvun alussa rakennettuna. Eletään jo funkiksen aikakautta mutta tehdään vielä tällainen eduskuntataloa muistuttava rakennus. Sillä haluttiin kuulemma ottaa etäisyyttä yhtiöstä, Rurik kertoo.

Kuusankosken kunnantalo on myöhäistä klassisismia.

Wasastjerna arvostaa kovasti Jägerroosia, jonka suunnittelema Keskustan koulu on hänestä aivan fantastinen rakennus.
- Luokkien muotoilu on erikoinen. Ovista tullaan käytävälle kuin moottoritiellä liittymästä valtaväylälle, liikenteen suuntaisesti. Perusteltu ja toimiva ratkaisu. Rakennuksen ilme on puhdaspiirteistä funkista. Tyypillisiä kliseitä ovat valtava lasiseinäinen aula, tyylikäs betoniportaikko joka tuntuu leijailevan ilmassa, siipirakennuksen pyöreät parvekkeet. Tyylikäs tatsi on myös katos - siiven ensimmäinen kerros on vedetty sisään ja alle jää pylväin rajattu katos.

Keskustan koulun juhlasalin ovet jäävät mieleen.
- Tuollaista julkista sisätilataidetta täällä on myös paljon, Rurik sanoo.

Keskustan koulu

Rakennusmestarit loivat kestävää arkkitehtuuria

Oma erikoisuutensa Kuusankoskella on rakennusmestarifunkis.
- En tiedä siitä esimerkkejä muualta Suomesta, lähinnä Viro tulee mieleen. Monet rakennusmestarit ja muutamat muutkin ei-arkkitehdit suunnittelivat laatikkotaloja. Kunnanrakennusmestari Eino Niininen oli hyvin tuottelias ja teki runsaasti myös funkista. Noin puolet parhaiten säilyneistä on hänen käsialaansa. Ihailen Niinisen taitoa tehdä samasta pohjakaavasta erilaisia ratkaisuja.

Kunnanpellon funkistalot ovat säilyneet harvinaisen hyvin, samoin Pilkanmaan kolme funkistaloa. Heinharjussakin on yksi hieno funkisyksilö.

Kuusankoskella on myös moderneja rakennuksia.
- Kuusi- ja seitsenkymmenluvun kantaa on hyvin. Vielä tuoreemmista Kuusankoskitalo ja kirjastotalo ovat erinomaisen ansiokkaita. Kirjasto on kaikista tuntemistani taloista yksi lemppareita. Sisätilassa minulla on parhaat fiilikset mitä olen missään saanut.

Kirjastossa miellyttävät mittasuhteet ja valo.
- Se valoisuus tai jokin määrittelemätön... Sitä yritän avata sikäli kuin itsekään ymmärrän. Tykkään myös sen pinnoista, lakatusta betonista ja maalatusta teräksestä. Ne tuntuvat siellä, jos eivät nyt kodikkailta, niin pehmeiltä, käteen käyviltä.

Entä keskustaan nousseet asuinkerrostalot - mitä tyyliä ne edustavat?
- Ne ovat liian uusia jotta niihin voisi lyödä tyylileimaa. Yleensähän tyylinimitykset ovat vastustajien keksimiä haukkumanimiä - näinhän impressionismi-termikin syntyi, Wasastjerna selittää.

Tavallinen ja tyypillinen

Arkkitehti-kirjailija Wadsastjerna ei juokse vain erikoisuuksien perässä. Tavallinenkin kiinnostaa. Paikkakunnallemme tyypillinen piirre onkin yllättäen moninaisuus. Täältä löytyvät säntillisesti kaavoitetut tehtaan alueet kuten Naukio ja Myllykallio, ja ilman kokonaissuunnitelmaa rönsyilevät työläiskaupunginosat Sikomäki, Mäyrämäki ja Kolarinmäki, poikkeuksellisen vaihteleva topografia, joka vaikuttaa paljon rakennusten sijoitteluun.
- Sekin näkyy, että täällä on ollut kolme tehdasta - ja kaksi ja puoli keskustaa, Wasastjerna lisää.

Siis tavallinen ja tyypillinen ansaitsee tulla huomatuksi paraatirakennusten rinnalla. Kuusankoskella on tästä kiinnostavia esimerkkejä.
- Sudeettialue on sekä tavallinen että erityinen. Perusratkaisultaan se on samanlainen kuin kaikki muutkin 40-luvun lopun talot. Mutta kun silloin yleensä jo tähdättiin jonkiasteiseen elementtituotantoon, niin Sudeetin talot ovat pitkästä tavarasta, täysin käsintehtyjä. Ja ratkaisu, että taloussiipi on kiinni päärakennuksessa, on aika harvinainen.

Mikä mies

Meitä paikallisia hivelee, kun joku ulkopuolinen - ja vielä alan ammattilainen - kehuu jotain omaamme. Ja kukas tämä kehuja itse sitten onkaan? Kotkaan asettunut Wasastjerna on alun perin Vaasan poikia. Vaikka hän muutti jo 14-vuotiaana lääkäri-isänsä ja historiaa ja arkeologiaa opiskelevan äitinsä mukana Helsinkiin, juuret ehtivä työntyä syvälle Vaasan maaperään. Veli Frej oli muuttanut jo aiemmin opiskelemaan.
- Kun matkustan junalla Vaasaan, tuntuu niin hienolta, kun alan kuulla kanssamatkustajilta sikäläistä murretta. Siis suomenruotsin murretta. Sielläpäin on kyliä, joilla on niin omat murteensa, että ulkopuolisen on vaikea ymmrtää heidän puhettaan.

 Entäs mitä sukua ollaan sille 60-luvun lopun "Laululle 20 perheestä" - muistattehan: Wasastjerna, Ehrnrooth, Schauman, Grönblom...? 
- Joo, samaa perhettä. Mutta minä en ole rikas, Rurik Wasastjerna virnistää.

Ruotsista lähteneestä suvusta on hienoja tarinoita. Varhaisin Wasastjerna oli Abraham mutta sukunimeltään Falander. Suomen sodassa 1808 häneltä vaadittiin uskollisuudenvalaa keisarille, mutta hän julisti olevansa uskollinen vain Ruotsin kuninkaalle. Hän sai kuolemantuomion, joka kuitenkin muutettiin maastakarkotukseksi. Tässä yhteydessä hän tapasi Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Adolfin.Tämä antoi uskolliselle alamaiselleen nimen Wasastjerna - Vaasan tähti - miehen kotikaupungin mukaan.

Wasastjernat ovat olleet mm. Tampellan omistajasukua.
- Suvulla oli sahaa, rautaruukkia ja laivanvälitystä, ehkä myös tupakkatehtaan osakkuutta, Rurik luettelee.

Arkkitehdin ammatti on varmaan ollut Rurik Wasastjernan haaveena jo lapsesta, niin innostunut hän on edelleen aiheesta?
- No ei. Pyrin Helsingin teknilliseen korkeakouluun arkkitehtilinjalle, koska se oli ainoa paikka mihin ei tarvinnut lukea, Rurik kuittaa.

Tarkennetaanpas nyt. Ei arkkitehtilinjallekaan  niin vain kävelty ovesta sisään. Lukion todistuksilla oli jokin merkitys, mutta pääsykokeisssa piti piirtää, ja se taito ratkaisi. Arkkitehti-tietokirjailijalla näyttää olevan taipumusta itsensä vähättelyyn, koska hän väittää myös olevansa Pohjois-Euroopan huonoin arkkitehti.
- Olen tehnyt omia töitä vähän, olen vain suunnitellut remontteja, laajennuksia ja muuta pientä. Vasta nyt vanhalla iälllä olen huomannut, että parempi kun vaan kuvaan ja inventoin muiden töitä, Rurik naureskelee.

Miten niin juuri Pohjois-Euroopan huonoin?
- Olisiko urbaania legendaa, mutta väitetään että Etelä-Euroopassa on arkkitehtikouluja joihin pääsee ilman pääsykokeita. Valmistuneista monet päätyvät taksikuskeiksi, ehkä arkkitehtiosaaminen on heillä vielä heikompaa, Rurik veistelee.

Jotain hänenkin on varmaan pitänyt työpaikalla tehdä, koska on työskennellyt Arkkitehtuuritoimisto Jaakko Laapotti Ky:ssä ja Rakennushallituksessa ja sen seuraajassa Engelissä ennen kuin perusti oman toimistonsa vuonna 2001.

Kotkaan Wasastjerna rantautui vuonna 2000 - minkäs muun kuin - arkkitehtuurin perässä.
- Huomasin ilmoituksen Alvar Aallon Sunilaan suunnittelemista asunnoista ja päätin muuttaa. Meillä on avovaimon kanssa koti Sunilassa Aallon suunnittelemassa - pitkälti Keijo Strömin piirtämässä - asunnossa. Asuinalue on ollut 1990-luvulla oudon huonossa maineessa, mutta kokemut sittemmin osittaista renessanssia. Sunila ansaitsisi vielä paljon enemmän arvostusta, sehän on loistava ympäristö lapsiperheillekin - isoja siirtolohkareita kiipeiltäväksi ja puistomaista ympäristöä.

Mäyrämäki valloitti arkkitehdin - ja päinvastoin

Tuttu ympäristö näyttää yllättäviä puolia itsestään, kun sitä katselee vieraan silmin. Siinä on yksityiskohtia, joita on katsonut mutta ei ole nähnyt. Vieras näkee ihasteltavaa siinäkin, minkä itse jättäisi kuvasta pois. Erityisen hienoa on, kun saa tuttuun paikkaansa oppaaksi arkkitehdin. Sellaisethan arvioivat rakennettua ympäristöä usein eri perustein kuin asukkaat. Joskus he tosin kiinnittävät huomionsa aivan vääriin asioihin, eivät niihin joista me ylpeilemme. Mutta arkkitehdin viehtymyksen betonisiin aidanpylväisiin ja piittaamattomuuden suurella vaivalla koristelluista ikkunanpielistä antaa anteeksi, kun tämä osoittaa arvostavansa tuttua ympäristöämme.

Mäyrämäentie

Havahdun Sonck-seminaarissa Kuusankosken rakennusperintöä inventoivan arkkitehdin Rurik Wasastjernan sanoihin "Mäyrämäki on yhtä kiehtova kuin Sikomäki". Lapsuuteni toinen koti, mummola, oli Mäyrämäen huipulla. Wasastjerna lupaa kohteliaasti lähteä mukaani Mäyrämäelle.

Aiomme valloittaa Mäyrämäen nousemalla sen jyrkkää pohjoisrinnettä. Mäyrämäki, Sikomäki ja Kolarinmäki kiinnostavat Wasastjernaa vapaamuotoisuudellaan.
- Ne ovat kaikki ilman asemakaavaa kallioiseen maastoon syntyneitä. Näin niistä on tullut hyvin vaihtelevia ja sokkeloisia, Wasastjerna perustelee kiinnostustaan.

Rurik Wasastjerna työhuoneessaan Kuusankoskella

Mäyrämäen juurella ei voi kuin ihmetellä, miten talot on jyrkkään rinteeseen saatu rakennettua. Wasastjerna on lukenut tarinoita rakennusvaiheista: rakennustarvikkeet piti raahata miesvoimin mäelle, ja vesi piti hakea kaukaa. Peltoja ei 1900-luvun alkupuolella myyty tonteiksi, ja se selittää, miksi kallioinen jyrkkä mäki kiinnosti rakentajia.
- Mäet olivat viljelyskelvottomia, joten omistaja raaski luopua joutomaastaan. Nämä olivat yksityisten maanomistajien, eivät Kymi-yhtiön maita, Wasastjerna kertoo.

Kyläkirjoista tarkennusta

Mäyrämäen pohjoinen puoli näyttää mäen alla autiolta niistä, jotka muistavat sen 50-luvulta. Poissa ovat ihan alhaalla sijainneet kaksi liiketaloa. Toisessa niistä oli urheiluliike-polkupyöräkorjaamo Järvelä ja rouva Järvelän lyhyttavarakauppa. Toisessa oli Edvard Seppälän liike - Seppälä-ketjun alkulaukaus. Ei ole enää matkustajakoti Rauhaakaan - se paloi tulipalopakkasella vuosikymmeniä sitten.

Ohi kulkeva sauvakävelijä lisää jatkaa hävinneiden rakennusten listaa: Osula ja Kymintehtaan asema, kioski ja tavara-asema ovat enää muisto vain. Hän viittoo Öljymäen juurelle päin: "Tuolla oli ruumishuone."

Poissa ovat myös iso kahvilarakennus, Yläkuppila,  ja sitä vastapäätä seissyt liiketalo Pajusen huonekalukauppoineen. Ne oli rakennettu alarinteen kalliolle, ylös johtavan tien molemmin puolin. Omia muistikuvia tukee entisten asukkaiden kokoama kyläkirja Mäyrämäki - Kalliolle, kukkulalle rakensin minä majani.   Lisävahvistusta saa vastaavasta Koppelinnotko - Koti mäkien sylissä -kirjasta. Suurimpana alarinteessä loistaa nyt keltainen kuutiomainen talo.
- Talo on iso, siinä on ollut selvästi useampia asuntoja – onkohan joku varakas henkilö rakentanut siitä vuokra-asuntojen talon...Tätä rakennustyyppiä näkee eri puolilla harvakseltaan. Niitä rakennettiin 30-, 40- ja 50-luvuilla. Eivätkös kuusaalaiset sanoisi tätäkin kasarmiksi? Wasastjerna kysyy opittuaan paikallisen nimityksen useamman asunnon taloille.

Koppelinnotko-kirjan kartasta löytyy oikealta tuntuva osuma. Numero 7: Juutila, Parturiliike Tommiska. Mäyrämäki-kirja tukee käsitystä: "Tällä pienellä aseman alueella on ehtinyt vuosikymmenien saatossa olla monen monta kampaajaa ja kampaamoa. - - - Varsinaisia parturinliikkeitä sen sijaan oli vain yksi. Sen omisti Viola Tommiska. Hän piti liikettään Juutilan talossa Suorallatiellä 30 vuotta (1940-1970)."

Nousemme ylemmäs, oikealle jää pitkänomainen vaaleankeltainen rakennus, joka on varmaan kokenut muodonmuutoksia elämänsä varrella. Sitä on todennäköisesti jatkettu yhdellä huoneella jossain vaiheessa. Ylempänä on toinen, kivijalasta päätellen vanhempi ja vielä kolmas, kaikki keltaisen eri sävyissä. Tie jyrkkenee sitä mukaa kun vanha ratapiha jää alemmas.

Monen sukupolven rakennuksia

Mäyrämäki on tosiaan rakennettu omin piirustuksin, ilman kaavoittajan ohjeita. Entisaikaan se oli mahdollista, mitkään säännökset eivät sitä estäneet. Mäki oli paikallisten maanomistajien maita, joten siksikään yhtiö ei puuttunut rakennustapoihin.
- Myöhemmin yhtiö sitten lunasti tontteja ja rakennuksia, Wasastjerna tietää.

Alueen talot ovat nousseet rinteisiin eri vuosikymmeninä.
- Ikärakenne on vaihteleva. Joskut talot ovat jo 1900-luvun alusta, 10-,  20- ja 30-luvut ovat hyvin edustettuina. Muutama talo on rakennettu vielä sodan jälkeenkin.

Talot tehtiin hirrestä pitkälle nelikymmenluvun puolelle. Sodan jälkeen runko alettiin rakentaa toisin.
- Viisikymmenluvulla rankarakenne korvasi hirsirakenteen..

Olemme kolmannen keltaisen talon kohdalla. Arkkitehti vilkaisee karttaansa, jossa talojen ikä on merkitty värikoodein.
- Musta väri – se tarkoittaa että talo voi olla jopa 1800-luvulta. Jo silloin tehtiin lautaverhouksia. Uusi talo oli tyypillisesti muutamia vuosia hirrellä, mutta sitten seiniin lyötiin laudoitus. Näissä työläismökeissä hirsi saattoi olla näkyvissä pitkäänkin, sillä lauta oli kallista tavaraa. Tosin täällä Kymintehtaalla tehtiin lautaa, joten se saattoi olla edullisempaa kuin muualla, arkkitehti arvelee.

Ei mitään tyyppitaloja

Klubiaskin kanteen piirretyt talot olivat tarkoituksenmukaisia.
- Vuosisatainen perinne ohjasi. En yhtään epäile, etteivätkö ihmiset olisi osanneet suunnitella omiin tarpeisiinsa optimaalisia pytinkejä. Omat resurssit sanelivat tarkasti reunaehdot.

Vai niin. Entä nykytapa, että kaavoittaja saa määrätä kaiken kattokaltevuudesta talon väriin ja vasta sitten syntyy hieno kokonaisuus? Saako siis kirjavuudestakin pitää?
- Kyllä saa. Minä kannatan pluralismia. On erilaisia, eri luonteisia alueita, jotka ovat komeita omalla tavallaan. On toisaalta Kymi-yhtiön rakennuttamia yhtenäisiä hienoja alueita. Näissä taas on oma persoonallinen viehätyksensä, Rurik Wasatjerna viittaa Mäyrämäen taloihin. 

Mäyrämäen talojen tyypillinen piirre on siis se, että niillä ei ole yhtä tyypillistä piirrettä.
- Talot on tehty niin laajalla aikahaarukalla, ne ovat erikokoisia ja niitä on laajennettu sinne sun tänne. Se on mielestäni osa alueen viehätystä, että se on joka suhteessa kirjava. Tyyleistä puhuminen tässä ympäristössä on aika epäoleellista, Wasastjerna pohtii.

Talojen värit miellyttävät silmää.
- Yleisesti ottaen ihan kivat värit. Vaihtelevat mutta kohtuullisen hillityt. Esimerkiksi tuo roosa väri on kaunis, Wasastjerna osoittaa vaaleanrusertavaa taloa ja ulkorakennusta. Hänestä erilaiset keltaisen sävyt ovat hienoja, sammalenvihreä myös, ja tietysti punamulta.

Maisema avartuu             

Tulemme mäen jyrkimpään kohtaan, jossa tie vielä kaartuu. Paikallinen asukas laskettelee sitä autollaan alas. Kun on kerran kokenut autokyydin mäkeä ylös, ei halua sitä uudelleen. Wasastjerna naureskelee ajaneensa mäen ylös. Muistelen äitini kertomuksia, kuinka vesi haettiin ämpäreillä radanvarren Osulalta, ja usein homman hoiti talon vanhin nainen, mummoni. Äiti harmitteli itseään ja siskojaan, etteivät nuorina ymmärtäneet auttaa äitiään rankoissa kantopuuhissa.

Mäen laelta pääsee näkemään, että talot ovat eri suuntiin, sattuman, maaston tai valinnan perusteella. Tähän asti katot ovat olleet harjakattoja. Nyt vastaan tulee mansardikattoja.
- Mansardikatto oli muoti-ilmiö. Sillä saatiin ylös lisää tilaa. Talosta ei tullut kaksikerroksinen, mutta saatiin lihava yläkerta. Sivuvinteistä jää hyvin kapeat mansardikaton alla, Rurik Wasastjerna kuvailee.

Wasastjerna kääntää selkänsä avaralle maisemalle, josta näkyisivät hienosti sekä Kymintehtaan vanhat että Kuusaanniemen uudet tehdasprofiilit.
- Tämä kohta, missä talousrakennukset ovat ihan tien poskessa, on minusta viehättävä. Talousrakennukset ovat muhkeita. Niissähän on pidetty elukoita, joten on pitänytkin olla isot tilat.  Ja tuo talokin tunkee vinosti kuistinsa kanssa tielle. Tosi kiva mittakaava, arkkitehti osoittelee Mäyrämäen laella.

Sivuutamme 1980-luvulla rakennetun kesämökkityyppisen alueen. Wasastjerna sanoo ettei haluaisi kaavoittaa tällaista aluetta, koska on vaikea määritellä, mikä sopii itsestään nousseen, kirjavan  asutuksen keskelle. Pysähdymme taas.
- Tämä on yksi lempitalojani, Wasastjerna osoittaa komeaa mansardikattoista rakennusta uuden ja vanhan rakennuskannan rajalla.

Talo tuntuu kohoavan korkeuksiin maasta sitä mukaa kun sitä lähestyy ylämäkeä.
- Se näyttää suhteellisen alkuperäiseltä. Todennäköisesti jotain eristettä on lisätty seinään, koska ikkunat ovat vähän syvennyksessä ja räystäs kapoinen. Mutta vanhat ikkunat on säilytetty, ja ilme on hyvä. Talo näyttää valtavalta, ihme kun jollain on ollut varaa rakentaa noin iso. Ehkä se on alun perin ollut pienempi, ja siihen on rakennettu päälle, ammattilainen tarkastelee kohdettaan.

Viereinen talo on innostunut samoista yksityiskohdista kuin naapuri: vinoneliöikkunat katon lappeiden vieressä ja kaari-ikkuna päätyseinän keskellä vintillä.
- Sosiaalinen paine. Nuo ovat olleet muotia, joku on tehnyt itselleen ja naapuri on matkinut, Rurik naurahtaa.

Lisää kivoja liitereitä

Etelärinteen talot ovat asettuneet vähän selkeämmin tien mukaan, täällä maasto sallii sen. Mäyrämäki-kirja kertoo, että asukkaat ovat kantaneet pihoihinsa istutusmultaa muualta, kun ovat halunneet kasvattaa jotain.
- Ihan kuin Muumi-mamma kallioluodolleen siinä kirjassa, missä Muumi-pappa ryhtyi majakanvartijaksi, Rurik muistaa.

Ja pysähdys. Arkkitehti bongaa jälleen talousrakennuksen tien poskessa.
- Tämä on kiva kohta. Siinä on vanhoja betonisia aidantolppiakin, Wasastjerna osoittaa ja opettaa jälleen uuden jutun, jota voi rakennetussa ympäristössä arvostaa.

Rakennusperinnön kartoittaja on selvästi mieltynyt ulkorakennuksiin.
- Joo. Niitä ei ole juuri muutettu, ne ovat varsin alkuperäisessä kunnossa. Kun ne sijoitetaan näin tienposkeen, tulee tiivis kylätunnelma.

Ulkorakennuksissa on usein pieni kuisti, josta johtaa kolme ovea rakennukseen. Yksi varmaan ulkohuussiin, toinen saunaneteiseen, kolmas liiteriin. Aukon yläosa on viistottu molemmin puolin, vähän holvin muotoon.
- Noita näkee uskomattoman paljon Kouvolassa ja Kuusankoskella. Viisteellä raamitettu syvennys on ilmeisesti toimiva ratkaisu, sitä on tehty monena vuosikymmenenä. Siihen syntyy kiva pieni ulkotila, jossa voi askarrellakin, arkkitehti visioi.

Jiiri ihastuttaa

Matka jatkuu, kunnes pysähdytään jälleen yllättävään kohtaan alamäessä.
- Tämäkin on lempipaikkojani, tämä missä talousrakennus tunkee tiemaisemaan. Alamäen puolelta näkee paremmin, millainen vinkkeli tuo rakennus on. Se on porrastettu kallion muodon mukaisesti. Ja tuossa on älyttömän tyylikäs esimerkki klassisesta ulkorakennuksesta, Rurik osoittaa kelta-okraa piharakennusta.

 Ja jälleen yksityiskohta mäkeen rakennetussa pihapiirissä.
- Talojen välissä on pengerrys, joka erottaa naapureiden tontit toisistaan. Kaikenlaisia temppuja on jouduttu tekemään. Ja vastapäisen Kolarinmäen päällä on tosi komea talorivi. Rakennukset kököttävät mäen päällä rivissä – viehkeää. Niissä korostuu maiseman haastavuus. Hienoja rakennuspaikkoja on ollut, että on kannattanut raahata kamat kallion päälle, jotta sai mökkinsä tuommoiseen paikkaan. Sieltä ikään kuin hallitsee maailmaa, Wasastjerna ihailee.

Tosiaan – Kolarinmäen puolella muutama talo katselee Koppelinnotkon yli Mäyrämäelle päin komean kallion päältä. Enpä ole tuotakaan ennen huomannut.

Muutaman rakennuksen nurkkia ei ole peitetty pystylaudoilla, vaan viereisten seinien lautojen liittymäkohdat näkyvät tyylikkäästi.
- Tuota detaljia mielellään varjelisi, että ei laitettaisi nurkkalautoja. Siihen tulee tietysti houkutus, kun saumat alkavat harittaa. Mutta minusta jiirattu liitos on niin elegantti. Tuttu rakennusmestari kertoi, ettei jiirisaumaa kannata sahata 45 asteen kulmaan vaan terävämmäksi, 48 asteeseen. Kun puu kuivuu, sauma aukeaa sopivasti eikä irvistä, Wasastjerna kertoo.

Kävelemme vielä Koppelinnotkon yli Kolarinmäelle katsomaan kunnostettavaa hirsimökkiä. Sen pihalta, jyrkänteen reunalta näkee Mäyrämäkeä laajempana kokonaisuutena kuin läheltä tuijottaen. Mutta ehkä salaisuus on myös yksityiskohdissa. Ne osoittavat edelleen, millä intohimolla kauan sitten eläneet ihmiset ovat kotinsa rakentaneet.

Mäyrämäki, Koppelinnotko ja Kolarinmäki pääsevät varmasti Wasastjernan tekeillä olevaan Kuusankosken rakennusperintöä esittelevään kirjaan. Sitä odotellessa kaivan esiin entisten asukkaiden laatimat kyläkirjat Mäyrämäestä ja Koppelinnotkosta. Tarinoiden kautta paikat heräävät eloon, entinen tulee nykypäivän rinnalle. Lapsuusvuosieni tutut rakennukset nousevat jälleen pystyyn, niiden pihoihin ilmestyy asukkaita, käymme jälleen mummon kanssa ostamassa Järvelän kaupasta kaikille meille serkuksille pienet rautalapiot.

Suuri kiitos hienojen kyläkirjojen tekijöille. Kotiseuturakkaudesta syntyneet kirjat on tehty perusteellisesti, vaivoja säästämättä, asiantuntemuksella ja tyylikkäästi. Ja kiitos arkkitehtioppaan tiedämme nyt, ettei alueen ihanuus ole vain omaa keksintöämme.

Olen käyttänyt näitä Kuusankoski-Seuran julkaisuja. Suosittelen lämpimästi:

Mäyrämäki
Kalliolle, kukkulalle rakensin minä majani. Muisteloita ihmisistä ja elämästä Mäyrämäellä 1900-luvun alkutaipaleelta 1940- ja 1950- lukujen taitteeseen Aila Kauvatsalo-Holmqvistin kirjaamina

Koppelinnotko
Koti mäkien sylissä. Kuusankoski-Seuran perinnejulkaisu nro 23

Lue myös Mäyrämäen asukkaan Teija Kapiaisen haastattelu:
 http://minkuusas.blogspot.fi/2014/04/mayramaelta-ei-laskeuduta-teija.html

Mäyrämäki ennen

Kuva: UPM, Kymin keskusarkisto

Mäyrämäkeä nyt