Enomaa: Tule kukonlaulun aikaan - tarinoita kunnanlääkäri Erik Enomaasta

Kuusankoskelaisilla on ollut onnea kunnanlääkärinsä kanssa. Sodan jälkeen paikkakunnalle valittiin 23 hakijan joukosta ainoan kunnanlääkärin virkaan Erik B. Enomaa. Hän hoiti kuusankoskelaisia persoonalliseen ja värikkääseen tapaansa kunnanlääkärinä lähes 30 vuotta ja vielä sen jälkeenkin vuosia yksityisvastaanotollaan. Mahtaako moni nykylääkäri saada asiakkaansa haikailemaan peräänsä kuten kuusaalaiset Enomaataan: "Suuri persoona, karismaattinen, kutsumusammatissa..."

Tuntuu kuin kaikilla Enomaan potilailla olisi tarina lääkärissäkäynnistään. Kertomuksissa esiintyy ammattitaitoinen lääkäri, jolla oli sydän paikallaan ja tilannekomiikan tajua. Mutkaton puhetyyli ja suorasukaiset kommentit ovat vaikuttaneet moneen potilaaseen niin, että kipu ja jännitys unohtuivat. Moni ujostelee kertoa tapaustaan ääneen "kun siinä on vähän tuhmia sanoja", mutta useimmat tarinat päättyvät hyväksyvään nauruun.

Enomaa taisi välittää potilaistaan aidosti. Vai mistä johtuu, että hän käski potilasta soittamaan lääkekuurin jälkeen, oliko tämä parantunut ja mitä kuului? Muistan itse soittaneeni vyöruusukuurin jälkeen, ja muistan kuinka kerran kuulin toisen potilaan soittavan ja kertovan, että rakko oli nyt kunnossa. Meiltä molemmilta Enomaa kyseli voinnit ja vaikutti tyytyväiseltä, kun kuuli vaivan lähteneen.

Enomaasta puhuttaessa useimmat muistavat ensimmäisenä hänen käskynsä: "Tule aamulla kukonlaulun aikaan." Määräys kannatti ottaa kirjaimellisesti, sillä Enomaa aloitti itse työpäivänsä aikaisin. Alkuvuosina hän avasi vastaanoton yhdeksältä mutta aikaisti tuloaan vuosi vuodelta niin, että lopulta hän otti potilaita vastaan jo kuudelta, jopa sitä ennen. Näin yhtiön yölöysissä olleet pääsivät kotimatkalla lääkäriin, samoin aamulöysiin menijät. Tässä yksi esimerkki:

Enomaa kehotti usein tulemaan vastaanotolle ”kukonlaulun aikaan”. Jos potilas meni vasta aamuseitsemältä, hän tokaisi ”Pirun myöhäänpäs sinun kukkosi laulaa” tai "Sinulla on pirun laiska kukko".

Raija H. kertoo: Vuosi oli ehkä 65-66. Olimme lähdössä Suonenjoelle ja huomasimme aamulla, että Jyrkillä oli kurkku kipeä. Odotin kello yhdeksään, että uskaltaako soittaa lääkärille. Soitin sitten Enomaalle ja kysyin, onko tohtorilla tänään vastaanottoa. Hän vastasi: "Höh, mie olen täällä kolme tuntia paukuttanut poskea ja nyt se kysyy, onko mulla vastaanottoa!" Niin mentiin sitten lääkäriin.

Tuula oli lähdössä Heinolan seminaarin pääsykokeisiin ja tarvitsi sinne lääkärintodistuksen. Enomaa käski hänen tulla aamulla puoli seitsemältä ennen Heinolaan lähtöä. Tuula nukkui pommiin ja ehti vastaanotolle vasta varttia vaille seitsemän. Enomaa totesi: "Sinä olet menossa sellaiseen ammattiin, jossa ei myöhästellä. Tulet huomenaamulla ajoissa, niin saat todistuksen." Tuula sanoo oppineensa yhdestä kerrasta, että opettaja ei voi myöhästellä.

Vuosien mittaan niin moni kuusaalainen kävi kunnanlääkärinsä vastaanotolla, että Enomaa oppi tuntemaan potilaansa perheittäinkin.  Hän tunnisti potilaansa kadullakin ja tervehti aina kohteliaasti, nämä kertovat. Kun lapsipotilaiden tuttu äiti tuli tiellä vastaan, Enomaa kysyi aina, mitä pojille kuului.

Rentouden takana ammattitaitoa

Sirkan veli sai niin kovan kuumeen, että alkoi krampata. Kotiväki pelästyi, ja joku perheestä lähetettiin hakemaan – paljasjaloin juosten - Enomaata, jonka vastaanotto oli mäen toisella puolen. Puhelinta ei nimittäin ollut. Kun Enomaa kuuli krampeista, hän lähti hakijan mukaan – nyt juoksivat molemmat rinnakkain.Tällä välin pojan äitiä alkoi jännittää Enomaan tulo, ja hän meni tyttären ehdotuksesta kaappiin odottamaan lääkärin käyntiä. Sieltä hän sitten varovasti koputteli, että voiko tulla! Poika pelastui.

Kaijan ranteet kipeytyivät pahasti pihan haravoinnissa. Niitä särki aamulla niin, että hän meni kysymään Enomaata jo kotoa.Tämä tiedusteli heti, onko Kaijalla ollut kurkku kipeä. Oli ollut. ”Se on nivelleiniä, sinulla on ollut angiina ja tämä on sen jälkitauti”, tiesi Enomaa ja antoi reseptin. Kuurin ja pitkän hoidon jälkeen Kaijan isä kysyi Enomaalta, paljonko oli velkaa, kun ranne oli kipsattu ja siihen oli annettu sähköhoitojakin. ”Paraniko se?” Enomaa kysyi. ”Parani.” ”No ei se sitten maksa mitään”, Enomaa vastasi.

Nuoren rouvan päätä oli alkanut särkeä töissä. Kotiin lähtiessä toinen sukkakin jäi makkaralle – työntekijät sen ikkunasta huomasivat ja apteekissa katsottiin pitkään, mutta nainen ei itse hoksannut mitään. Kotona päätä särki jo niin kamalasti, että aviomies juoksi Villen-kioskille soittamaan Enomaalle. Enomaa kuunteli oireet ja teki saman tien diagnoosin: kuumeeton aivokuume. Aikanaan se parani hoitojen avulla.

Huolestunut äiti vei kaksivuotiaan poikansa Mäelle, kun pikkuisella oli niin kipeä vatsa. Lääkäri sanoi, ettei voi tehdä mitään pojan hyväksi, hänet pitäisi lähettää Helsinkiin. Äitipä menikin Enomaalle, joka löysi pojalta vatsaportin tulehduksen ja osasi hoitaa sen. Tokaisi vielä äidille sairaalan lääkäristä: ”Olis itse painunut sinne Helsinkiin!”

Pikkutytön jalkoja särki usein, ja äiti vei kolmivuotiaansa Enomaalle. ”Tällä lapsella on reuma”, Enomaa totesi tutkittuaan. Aikuisena tytöllä todettiinkin reuma, ja nopeasti tehty oikea diagnoosi hämmästyttää naista vielä 60 vuoden jälkeenkin.

Nuori ensisynnyttäjä menetti vauvansa ennenaikaisessa synnytyksessä Mäellä. Synnytyksen jälkeen hänen jalkaansa alkoi kovasti pakottaa, ja hän valitti asiaa osaston lääkärille. Tämä ei suhtautunut asiaan vakavasti. Sairaalasta päästyään nainen meni Enomaan vastaanotolle, joka huomasi heti: ”Veritulppa. Kuka?” ”Pohjola.” Enomaa soitti siitä paikasta Pohjolalle ja ripitti tämän.

Nuori rouva oli potenut kipeää kurkkua ja saanut Enomaalta monta lääkekuuria vaivaan. Viimeistä antaessaan hän kysyi naiselta, pystyikö tämä varaamaan aamuksi taksin Helsinkiin lähtöä varten, jos lääke ei vieläkään auttaisi. Elettiin yleislakon aikaa eikä ollut varmaa, saisiko autoa. Yöllä kuitenkin tuli käänne parempaan, ja kurkku alkoi parantua. Huojentunut lääkäri kertoi sitten, että hän oli epäillyt kurkkusyöpää ja siksi halunnut lähettää potilaan erikoislääkäriin, ellei tämä alkaisi toipua. Potilasta ilahduttaa vieläkin lääkärin huolehtivaisuus.

Kullekin tarpeidensa mukaan

Aasialaisepidemian aikaan odotushuone oli tupaten täynnä potilaita. Sen nähdessään Enomaa käski järjestää jonoon kaikki ne, jotka arvelivat sairastuneensa influenssaan. Näille hän jakoi enempiä kyselemättä sairaslomalaput ja passitti heidät kotiin lepäämään. Jäljelle jääneet potilaat otettiin sitten vastaan tavalliseen tyyliin lääkärin huoneessa.

 Raija: Meidän pikkupoika sairastui ja vein hänet lääkäriin. Enomaa kysyi, onko pojassa kuumetta. Sanoin etten ole varma, olen kädellä koettanut eikä taida olla. Hoitaja mittasi kuumemittarilla, ja pojassa olikin kuumetta. Enomaa sanoi minulle: "Höh! Taidan lyödä sinua halolla päähän. Vai kädella koittanut!"

Enomaalle kuuluivat myös neuvoloiden lääkärintarkastukset. Hän sai eteensä pikkupojan, jonka nimi oli Petri. Hän ihmetteli uudelta kuulostavaa nimeä ja kysyi, mistä se oli keksitty. Jutellessa poika otti lattialta pallon ja kumautti sillä lääkäriä päähän. ”No sinä olet terve lapsi, ei sinua enempää tarvitse tutkia”, Enomaa päätti tarkastuksen.

Enomaa osasi käsitellä lapsipotilaitakin taitavasti. Lasten vastaanotolla hänellä ei ollut valkoista takkia, etteivät pienet alkaisi jännittää. Kun pikkuinen kauheasti pelkäsi rokottamista, Enomaa alkoikin hypistellä tytön hihaa ja kysellä, mistä näin hieno pusero on saatu. Tyttö unohti pelkonsa. Enomaa sanoi hetken päästä, että asia selvä, voitte lähteä kotiin. Äiti ihmetteli, eikö rokotusta annetakaan, johon Enomaa: ”Sehän pistettiin tuossa jo ohimennen.”

Äiti muistelee: Vein poikia lääkäriin, ja kun tultiin ovesta ulos, poika kysyi: "Oliks se ihan oikea pelle?" Enomaa nimittäin pelleili pojalle - yritti varmaan helpottaa lasten jännitystä.

Kirsti vei puolivuotiaan esikoistyttärensä Enomaan vastaanotolle, kun ei tälle ollut vielä ilmestynyt yhtään hammasta. Enomaa rauhoitteli: "Odotetaan vielä kolme kuukautta. Jos ei siihen mennessä hampaita ala kuulua, laitetaan tekohampaat."

Perheen pikkupoika oli rohkea eikä ujostellut lääkärissäkäyntiä. Äitiä ihmetytti kuitenkin, kun poika alkoi nuhjata kyljessä ja höpöttää ”äitiä”. Selvisi, että poika oli kuullut lääkärin suklaakarkeista, ja nyt niistä ei puhuttu mitään. Enomaa tarjosi tällekin pikkumiehelle suklaata ja selitti: ”Ne on varattu sellaisille, joita kauheasti pelottaa ja itkettää, mutta kyllä sinäkin saat vaikka olet noin reipas.”

Sulkaakarkit taisivat olla käytössä aikuistenkin hoidoissa, koska joku oli kuullut edellisen potilaan selittävän vastaanotolle mennessään: ”Mikään ei pysy sisällä.” ”Eikö edes suklaakarkit?” kysyi Enomaa ennen kuin ovi sulkeutui.

Angiinaa sairastavien poikien äitikin sai suklaakarkin Enomaan vastaanotolla. Hän muistaa, että rasioita oli välillä useita, ehkä ulkomailtakin tuotuja. Niistä riitti tarjottavaa, etupäässä lapsille.

Eija kertoo:  Äidilläni ja Enomaalla oli mielenkiintoisia keskusteluja.  Äitini kävi vastaanotolla silloin tällöin.  Työ maaseudulla (Pilkanmaassa, Lamminkulmalla) oli raskasta ja nivelet kuluivat.  Äidillä oli polvessa kulumia ja lisäksi runsaasti suonikohjuja sekä pohkeissa että reisissä.  Enomaa katsoi äitini jalkoja ja tokaisi: "sinulla on pirun rumat jalat, mutta älä välitä ei se ole sinun vikasi, se on valuvika". Äitini oli huumorintajuinen ihminen, joten ei hän tästä loukkaantunut ollenkaan.  Vitsinä kerrottiin perheessä eteenpäin.
Toisen kerran äidilläni oli joku silmätulehdus.  Äitini oli ruskeasilmäinen.  Enomaa herkesi kuitenkin silmiä tarkistaessaa laulamaan laulua harmaista silmistä.

Pilkettä silmäkulmassa

Naispotilas muistelee: Menin uusimaan e-pillerireseptiä. Sain sen, ja kun olin menossa ovesta ulos, Enomaa toivotti: "Pidä hauskaa!"

Hilja satutti polvensa ja kävi Enomaalla paikattavana. Kun hän tuli tarkastuskäynnille, toinen potilas livahti vahingossa hänen edellään vastaanottohuoneeseen. Mies pyyteli anteeksi mutta Hiljan jalkaa vilkaistuaan Enomaa totesi miehelle: ”Sisään vaan, tämä Hilja ei tarvitse kuin lämmintä kättä.”

Hilkka joutui käymään vastaanotolla moneen kertaan, ja tutuksi tullut Enomaa ehdotti kerran odotushuoneessa: ”Mitäs jos Hilkka mentäis letkajenkkaa sisään!” Kun he pääsivät vastaanottohuoneeseen, siellä oli edellinen miespotilas vielä housut kintuissa. Enomaa huudahti: ”Housut ylös, täällä on tyttö!”

Käynnin päätteeksi Hilkka kysyi, mitä maksaa. ”Anna se pussi tänne”, sanoi Enomaa, otti lompakosta jonkun kolikon ja totesi: ”Täytyyhän sinulle itsellesikin jotain jäädä.”

Enomaa vitsaili usein potilaan nimillä. Emma-nimiselle potilaalle hän lauloi Emma-valssia ja Violet-nimiseltä naiselta hän pyysi Violetta-tangoa.

Rouva Käki meni Enomaan vastaanotolle ja odotti vuoroaan aulassa. Enomaa tuli ovelleen ja kutsui: "Kukkuu!"  Rouva Käki ei hoksannut vaan istui paikallaan, jolloin Enomaa huusi uudelleen: "Kukkuu!" Sitten vasta rouva Käki huomasi, että oli hänen vuoronsa.

Enomaa oli komea mies. Hilkka Kuokka oli sen verran estoton käytökseltään, ettei ymmärtänyt peitellä ihastustaan tohtoriin. Erään kerran Enomaa oli lähdössä autollaan potilaskäynnille, kun takapenkiltä ilmestyikin näkyviin Hilkan pieni olemus. ”Kuokka pois autosta!” Enomaa hihkaisi. Sen jälkeen hänellä oli tapana hihkaista ”Kuokka pois autosta” aina autoa käynnistäessään, oli Hilkka takapenkillä tai ei.

Turhuuden markkinoilla

Nainen muistelee: Enomaa teki reiät korviini ja kysyi niitä laittaessaan: "Voi piru, onko ukko ostanut sulle korvakorut?"

Nuori nainen kävi Enomaan vastaanotolla laitattamassa reiät korviinsa. Enomaa otti  korkin ja pisti piikin korvan läpi korkkiin asti. Nainen arveli jälkeenpäin, ettei lääkäri pitänyt korvakoruideasta, koska oli pistänyt niin että verta tuli paljon ja sanonut: ”Mitäpä ei nainen tekisi kauneutensa takia.” Ikävä kyllä nainen sai muutaman päivän päästä kurkkutulehduksen, joka levisi korviinkin ja reiät umpeutuivat.

Tumma ja vaalea Sinikka värjäsivät hiuksensa päinvastaisiksi poikia harhauttaakseen. Kun alun perin vaalea Sinikka kävi taas Enomaan vastaanotolla, tämä tokaisi tutuksi tulleelle tytölle: ”Mitäs maalia sinä olet päähäsi pistänyt? Tuohan on ihan ruma!” Kun tyttö kysyi, paljonko hän on velkaa vastaanotosta, Enomaa sanoi: ”Ei tämä sinulle mitään maksa, kun olet köyhästä perheestä. Minä otan rahat niiltä rikkailta karvahatuilta.”

Mummo ja vaari menivät aamulla aikaisin Enomaan vastaanotolle. Emäntä meni ensin sisään. Enomaa päivitteli "voi hyvänen aika!" ja kutsui sitten miestä: "Tules nyt katsomaan, minkälaisessa kunnossa rouvan peppu on." "En minä ole hänen miehensä", vaari vastasi.

Kun Vekaranjärven varuskuntaa rakennettiin ja armeija lunasti maita Valkealasta, tilalliset hakkasivat metsiään ennen myyntiä. Vaari oli yli kuusikymppisenä rankoissa metsähommissa Ison-Jennyn, hevosensa,  kanssa. Hän teki töitä yli voimiensa ja sairastui keuhkokuumeeseen. Enomaa tuli kotikäynnille ja sai kuulla missä töissä tauti oli tullut. Enomaa kauhisteli: "Et sinä Mikko ole enää mikään tukinajaja. Sinut pitäisi panna turkin hihaan ja nussia uudestaan että sinusta työmies tulisi. Lopeta nyt nämä hommat."

Vastaanotto Mäenpääntiellä

Raha ei ratkaissut 

Vanhempi, varaton nainen istui Enomaan odotushuoneessa ja kyseli vieressä odottavalta, mitähän käynti maksaa. Kun hän palasi vastaanotolta, hän hymyili vinosti raha kädessään. Hän kertoi äskeiselle puhekaverilleen: "Oikeassa kohdassa aukaisin suuni kun sanoin että herrajumala, pitäisi vielä päästä kotiin ja tämäkin maksoi näin paljon. Enomaa antoikin minulle nämä rahat ja sairastodistuksen ja sanoi, että älä itke, tässä on, pääset kotia!" Mummo lähti iloisena ja hämmentyneenä linja-autopysäkille.

Joskus Enomaa pani maksutilanteessa rahaa potilaan rahakukkaroon sen sijaan että olisi ottannut sieltä maksun.

Yhdellä kotikäynnillä perhe kysyi, paljonko lääkäri ottaa maksuksi. ”Tuhannenpa verran poikia lähti Helsingin saataamasta ja -masta...” Enomaa lauloi vastaukseksi. Tuhatmarkkanen vastasi myöhemmin kymmentä markkaa.

Naispotilas unohti maksaa käyntinsä Enomaalla. Meni ainakin vuosi, ja nainen näki Enomaan kadulla. Hän muisti unohduksensa ja kävi heti seuraavana päivänä maksamassa. ”No heräsihän se omatunto”, Enomaa virnuili.

Enomaa kävi sairasvuoteella olevan mummon kotona. Käynnin päätteeksi mummo neuvoi vuoteesta: "Voiko tohtori ottaa maksun siitä piirongin päällä olevasta kukkarosta? Onkohan siinä tarpeeksi?" Enomaa otti pussista jotain ja totesi: "On täällä, ja vielä tänne jääkin." Kun mummo tervehtyi ja jaksoi nousta, hän huomasi että piirongin päällä oli vain kolikkokukkaro, ja se lompakko josta olisi oikeasti riittänyt rahaa lääkärikäynnin maksamiseen, oli piirongin laatikossa.

Enomaan Heikki-poika oli kaverillaan naapurissa, kun naapurin isä toi tilipussin kotiin ja antoi sen vaimolleen. Heikki ihmetteli: ”Tuoko teidän isä rahat pussissa? Meidän isä tuo joka päivä äidille rahat kenkälaatikossa.” Toinen versio tarinasta kertoo pojan sanoneen, että isä tuo rahat pyykkikorissa. Kolmas versio esittääkin tapauksen sattuneen eri lääkäriperheessä, Yrjövuorilla.

Ei hätä ole tämännäköinen

Rouva tiputti tuttipullon varpaalleen ja jalkaa alkoi pakottaa niin, että oli lähdettävä Enomaalle - pyörällä polkien ja aamutossu jalassa. Enomaa kutsui sisälle ja käski istumaan. Rouva nosti jalan tutkittavaksi, ja kun hänellä oli kävelypuvun hame päällä, hän veteli helmaa alemmas. Enomaa tokaisi: "No ei sieltä mitään näy." Jalkakin tuli kuntoon.

Enomaa osasi laukaista jännityksen leppoisuudellaan. Perheenäiti löi rakennustyömaalla peukalonkynteensä vasaralla. Peukkua särki koko yön niin että se vei ihan yöunet. Heti aamulla rouva meni Enomaan vastaanotolle ja pelkäsi kovasti, miten kipeää sormea hoidettaisiin. Enomaa ihmetteli vain: ”Mitäs sinä tyttö vapiset. Pistäs käsi tuohon altaan reunalle, niin hoidetaan.” Hän tuikkasi piikin kynnen läpi ja vakuutti että nyt pitäisi helpottaa. Niin helpottikin.

Muualta Kuusaalle muuttanut Ulla muistelee: Hain vuonna -71 lääkärintodistusta ajokorttia varten Enomaalta. En tuntenut koko Enomaata enkä ollut kuullut hänestä mitään siihen mennessä. Menin sitten hänen puheilleen, mutta hänpä totesikin hyvin kiukkuisesti, ettei hän kirjoita täällä mitään todistuksia ajokorttia varten. Olin silloin raskaana ja herkässä mielentilassa, ja minua alkoi itkettää. Loppu sujuikin hyvin, Enomaa kirjoitti todistuksen. Oli aika huvittavaa, kun iso mies yritti pehmitellä sanojaan ja hyvitellä minua.

Eija Pilkanmaasta kertoo: Kävin hakemassa terveystodistusta Enomaalta ajokorttia varten.  Hänellä oli silloin yksityisvastaanotto Valtakadulla.  Hän totesi: "sinä kuulet mitä puhun ja näet tuon kirkontornin.  Olet terve kun naaraspukki".  Ja todistus kirjoitettiin.

Nuori perhe oli juuri muuttanut Kytöahoon, ja heillä oli kolme isompaa tytärtä ja ihan pieni vauva. He eivät tienneet, että lähellä Aholassa oli hinkuyskää, ja antoivat vanhemman lapsen leikkiä aholalaisten lasten kanssa. Vanhin lapsi, jonka syntymävuonna ei vauvoja rokotettu hinkuyskään, sairastui. Myös Kirsi-vauva sai hinkuyskän alle kolmen kuukauden ikäisenä. Enomaa tuli kotiin katsomaan lapsia. Lähtiessä hän pani käden äidin olalla ja sanoi: "Ja lopuksi, rouva, teillä tulee nyt olemaan hyvin vaikeaa jonkin aikaa." Äiti muistaa vieläkin tarkaan miltä tuntui, kun Enomaa esitti myötätuntonsa nähdessään perheen tilanteen. Lapset selvisivät sairaudesta.

Perhe vei huonossa kunnossa olevan vaarin Enomaan vastaanotolle. Tämä otti verikokeen ja pystyi sanomaan suoraan mutta lempeästi. ”Kuulepas pokkoseni. Tästä sinä et kyllä parane, tämä on leukemiaa.” Kellekään ei jäänyt paha mieli tilanteesta, kun lääkäri ilmoitti surullisen tiedon niin lämpimällä tavalla.

Lehdistä lainattua

Enomaa on vuosien varrella leikannut lehdistä talteen terveydenhoitoa koskevia juttuja, jotka liittyvät hänen persoonaansa. Joukossa on Pohjois-Kymenlaakso-lehdessä julkaistu Tuure Vauhkosen kolumni terveydenhuollon tilanteesta - varmaankin kansanterveyslain voimaantulon jälkeen. Vauhkonen on kokenut kovia "arvauskeskusvastaanotolla" ja tilittää:

”Joitakin vuosia sitten Kuusankoskella oli neljä lääkäriä. Yrjövuori hoiti keuhkot, tehtaanlääkärinä oli Forss kirurgina. Köhler oli sisätauti-, Enomaa kunnan lääkärinä. Hän aloitti hommelit jo ennen kuutta aamulla ja otti vastaan niin kauan kuin potilaita oli odottamassa joskus meni puoliyöhön asti. Kerran sattui niin, että eräs rouva oli katkaissut kätensä. Enomaa oli lopettanut vastaanoton sille päivälle. Hän ei kääntänyt rouvaa takaisin vaan huusi apulaiselleen: Eila, ei lähdetä vielä, täältä tulee vielä yksi langennut nainen.”

”Ei ole eikä tule Kuusankoskelle toista sellaista lääkäriä, hän oli niin monipuolinen mies. Se täytyy myöntää jokaisen joka kävi hänen vastaanotollaan. Kerran meni maatalon poika Keltistä Enomaan vastaanotolle. Hänellä oli tippuri. Eerik kysyi pojalta, mistäs sinä sen olet saanut? Poika alkoi selitellä: Kyllähän tohtori muistaa kun siinä meidän pihalla on ne vanhat ruunan kärrit. Minä menin illalla hämärissä vettä heittämään, ja siinä akselin päässä on sellainen rumpu ja siinä akselissa on sellainen sokka, joka raapaisi tuosta kepin päästä. Ja siitä se tuli. Enomaa sanoi pojalle: Älä sinä valehtele. Jos et erota naista kärrin rummusta, niin sinä saat mennä toisen miehen juttusille.”

”Hän ei sietänyt valehtelemista oli asia miten arkaluontoinen tahansa. Hän kunnioitti vanhempaa ihmistä, vaikka ei laittanut alta lipan nuorempiakaan, eikä hänellä ollut raha ainoa päämäärä, hänellä oli jalommat periaatteet. Hän nousi kädestä tervehtimään vanhempaa ihmistä. Kyseli kotiolot ja paljon muuta. Silti hän ehti paljon.”

”Muistan Sipilän Kallen – sinne oli heinien päälle viinan puutteeseen kaveri kuollut. Kalle soitti Erikille 7 aikaan aamulla, tulehan katsomaan, tuolla meidän pihaladossa on kuollut kaveri, eikä sillä ole pienintäkään tarmoa edes aukaista silmiään. Minä otin nenästä kiinni, mutta ei se edes muljauttanut silmiään. Kalle oli vastassa kun Enomaa tuli näyttämässä, missä vainaja piileksii. Enomaa näki heti, mitä oli tapahtunut. Enomaa kysyi Kallelta, eikös teillä ollut viinaa, se olisi auttanut. Ei ollut kuin pontikkaa, eikä tuo Väiski sitä ottanut. Enomaa käänsi Väiskin selälleen, niin hänellä oli 3 vartin pullo Varsovan laulua mahan alla. Enomaa sanoi Kallelle, mitäs sinä minua vaivaat, kun sinulla olisi ollut lääkkeet paikan päällä. Sinä vaan annoit kaverisi heittää veivin mettään. Onhan se kirjoitettava Väiskille päästötodistus että pääsee tuonelan virralle soutelemaan. Sinä Kalle osaat ja tiedät mistä sen todistuksen saa sitten hakea. Ja ottakaakin varovasti, ettei tarvi samana päivänä tulla uudestaan. Siellä komentopaikalla on varmaankin puolikuolleita jo odottamassa. Täytyy keritä hätiin, jos minusta jotain apua siellä on. Akat taas vinoilevat odotushuoneessa, kylläpäs Enomaa pitää pitkän kahvitauon, vaikka minä olen juuri järjestämässä Väinölle pitkän matkan lippua tuonelan virralle.”  Näin kirjoitti Enomaasta Tuure Vauhkonen

Nimimerkki Ursula kirjoittaa ilmeisesti yleisönosastokirjoituksessaan byrokratiasta, joka estää sairaita saamasta nopeaa apua. Ursula vertaa: ”Muistakaamme aikaa jokunen vuosi sitten, kun lääkäri Enomaa hoiti suurimman osan Jaalan, Kuusankosken ja Voikkaan asukkaista. Jokainen pääsi ilman viikkokausien jonotusta lääkäriin, eikä ajanpuutteen vuoksi ketään ajettu puolipukeissa ulos.”

Hyvinkään Sanomissa vuonna 1979 Urpo Kari kertoo kuunnelleensa Eijaleena Melolinnan ohjelmaa Erik Enomaasta lämpimin tuntein. Hänellä oli itselläänkin tiedossa tarina Enomaasta. Tämä kulki nimittäin potilaskäynneille usein polkupyörällä. Kerran hän ”teki Kirjakaupanmäessä melkoisen kolarin, mies toisaalle, pyörä toisaalle ja laukku kolmannelle”.

Enomaan pitkäaikainen työtoveri oli sairaanhoitaja Eila Saarinen. Kuusankoskelaiset muistavat, että he olivat tehokas työpari.

Enomaa - kuusaalaisten legendaarinen kunnanlääkäri

Kuusankoskelaisten kunnanlääkäri Erik B. Enomaa oli maineensa veroinen mies. Hänestä kerrotaan edelleen lukuisia tarinoita, jotka kaikki ovat lähes totta. Tarinoiden taakse saattaa peittyä tosiasia, että Erik B. Enomaa oli myös pätevä, hyvin ammattitaitoinen yleislääkäri, jolle potilaan tilanne oli pääasia. Tästä puolesta kunnanlääkärimme elämää saa pienen käsityksen, kun tutustuu hänen albumeihinsa. Palapelistä puuttuu paljon paloja - mutta pitääkö meidän kaikkea toistemme elämästä edes tietää? Enomaasta kertovat tarinat seuraavat perässä pikapuoliin.

Erik Bernhard Eklund syntyi Lahdessa 7.11.1909. Hän oli tosiaan yli 30-vuotiaaksi nimeltään Eklund, mutta vaihtoi sukunimensä Enomaaksi 40-luvun alkupuolella. Erik Enomaan leski Anna-Liisa Enomaa kertoo, että Erikin vanhemmat erosivat kun tämä oli lapsi, ja poika muutti isovanhempien luo Helsinkiin. Valokuvakansiossa on muutamia kuvia pojan lapsuudesta, yhteen niistä  hän on syystä tai toisesta lehdestä leikannut otsikon Perheen musta lammas.

Erik B. Eklund kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä ja aloitti sen jälkeen lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Opintojen alkuvaiheessa Erik suoritti asepalveluksen 1929-30. Sotaväestä hän astui reserviin vänrikkinä ja jatkoi opintojaan.

1930-luku kului opintojen ja harjoittelujaksojen parissa ja työelämässä. Enomaan 50-vuotis-uutisessa vuonna 1959 lehtileike kertoo: "… syntynyt Lahdessa. Lääketieteen kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1934 ja tuli lisensiaatiksi vuonna 1941. Hän on toiminut lääkärinä Helsingin Diakonissalaitoksen naistenosastolla, Viipurin lääninsairaalassa, Kirvussa, Terijoella, Vehmaalla, Nivalassa, Pöytyällä, Yläneellä, Aurassa ja Oripäässä sekä Virroilla. Karhulan vt. tehtaanlääkärinä hän oli kolmen kuukauden ajan vuonna -44. Täältä hän siirtyi Kuusankoskelle."

Sodassa lääkärinä ja taistelijana

Varusmiespalveluksensa Enomaa (Eklund) päätti siis vänrikkinä. Sotilaspassi kertoo, että hänet ylennettiin vuonna 1937 reservin lääkintäluutnantiksi. Talvisodan syttyessä hän lähti rintamalle lääkintäupseerina ja toimi päällikkölääkärinä Karjalassa. Sotilaspassi kertoo, että hän osallistui Laatokan – Karjalan hyökkäystaisteluihin ja Kannaksen asemasotaan.

Välirauhan aikana Enomaa jatkoi lääketieteen opintojaan. Toukokuun 22. päivän lehdessä on Helsingin yliopiston ilmoitus: ”Lääketieteenlisensiaattitutkinnon ovat suorittaneet lääket. kandidaatit E. B. Eklund, - - . Lääket.lisensiaatti O.M Fieandt, E. B. Eklund, U.K. Elonen, M.A. Kurkipää ja S. Vainio ovat julistetut laillistetuiksi lääkäreiksi.” Kesäkuun 25. päivä 1941 alkoi jatkosota.

Sinne jonnekin, Eklund ilmeisesti ylinnä portailla

Kun jatkosota syttyi kesäkuussa -41, Eklund ylennettiin saman kesän elokuussa lääkintäkapteeniksi. Jatkosodassa hän toimi lääkintäjoukkueen johtajana, lääkintäkomppanian päällikkönä ja jalkaväkirykmentti 49:n lääkärinä.

Talvi- ja jatkosodassa Enomaa kantoi mukanaan kameraa. Albumiin on talletettu valokuvia rintamalta erilaisista tilanteista. Useissa ollaan tietenkin haavoittuneiden parissa, potilaspöydän tai sairasauton vierellä.

Erik Enomaa seurasi sairaalatöiden ohessa sodan tapahtumia myös lehdistä. Albumeiden välistä löytyy lehtileikkeitä sotatoimista Viipurissa ja Kannaksen maaseudulla. Enomaa on myös ottanut talteen venäläisten ja saksalaisten sotapropagandaa, ilmeisesti lentolehtisiä, joissa suomeksi, venäjäksi ja saksaksi houkutellaan vihollista astumaan rajan yli aseetta ja liittymään vastapuolen joukkoihin. Sotilaspassin kommentti omistajansa käytöksestä on ”hyvä”. Palveluksesta Enomaa vapautettiin 2.12.1944.

Kuusaalle "vain väliaikaisesti"

Erik Enomaa valittiin 23 hakijan joukosta Kuusankosken kunnanlääkäriksi syyskuussa 1944. Erityisesti haettiin sisätautien, lastentautien ja veneeristen tautien osaajaa ja henkilöä, jolla on sosiaali- ja virkalääkärikokemusta ja hyvä kansalaiskunto. Tehtävään Enomaa siirtyi Viipurin sotilassairaalasta. Alussa hän oli ainoa kunnanlääkäri. Kunnan toinen lääkärinvirka perustettiin Voikkaalle vuonna 1951, kolmas  Kuusankoskelle 1972. Vertailun vuoksi: vuonna 1944 Kuusankoskella oli asukkaita 16 480, nykyisin asukkaita on lähes 20 000 ja lääkärinvirkoja 10.

Enomaan työsarka oli alusta lähtien Kuusankoskella lähes rannaton. Päivystys- ja vastaanottotyön ohella hän hoiti terveystarkastukset ja lääkärikierrot niin lasten kuin vanhustenkin laitoksissa, osallistui päätöksentekoon terveyslautakunnan puheenjohtajana 1945-76 ja Kuusankosken aluesairaalan kuntainliiton liittovaltuuston jäsenenä 1973-76, oli kansanterveyslain mukaisen suunnittelutoimikunnan jäsen 1971, luennoi ja valisti – sanalla sanoen toimi yhdenmiehen terveyskeskuksena, kuten eräs paikkakuntalainen asian ilmaisi.

 

Lehtileikkeet kertovat muutamasta tilaisuudesta. Marraskuussa -44 hän oli mukana pitämässä luentokursseja 17 vuotta täyttäneille nuorille naisille. Enomaan aiheena Yhteiskoulun tiloissa pidettävillä kolmen viikon kursseilla oli seksuaalihygienia ja sukupuolitaudit.

Otsikolla ”Onnistunut syöpäjuhla Kuusankoskella” lehti kertoo kunnanlääkäri Enomaan pitäneen tervehdyspuheen syöpäjuhlassa seuratalolla. Hän oli kertonut taustaa ovelta ovelle -keräykselle. Maan kuolleisuuden suurimpia yksittäisiä syitä oli syöpä, siihen kuoli vuosittain 5000 ihmistä. Syövästä voisi kuitenkin parantua, jos sädehoitolaitteita olisi muitakin kuin ainoa, Helsingissä sijaitseva. Keräyksellä hankittiin rahaa sädehoitolaitteisiin. Vanhaa kuusaalaista sykähdyttää jutun maininta illan muusta ohjelmasta. Musiikista vastasi Kaiku-kuoro solistinaan rouva Toppila. Pitkän ja täsmällisesti esitetyn naisvoimisteluohjelman hoitivat Puhdin naiset – ja miehet, siis naisvoimisteluohjelman. Illan pääkohtana tri Mikko Eirto piti esitelmän syövästä ja sen synnystä.

Erik Enomaalla oli tarkoitus tulle Kuusankoskelle väliaikaisesti, mutta toisin kävi. Hän toimi kunnanlääkärinä Kuusankoskella 28 vuotta ja piti sen jälkeen vielä yksityisvastaanottoa toistakymmentä vuotta.

Kaikki aika potilaille

Enomaa oli siis pitkään Kuusankosken ainoa kunnanlääkäri. Kun kauppala sai toisen lääkärin, päivystysvastuu hiukan helpotti. Lehtijuttu kertoo: ”Viikonlopun päivystyksen olemme saaneet mukavasti järjestettyä. Kaksi tehtaan ja me kaksi kauppalanlääkäriä vuorottelemme, näin tulee päivystys kullekin joka neljäs viikko. Arki-illat pyrimme olemaan paikalla.”

Eräässä Kuusankosken Sanomien jutussa – vuotta ei mainita mutta vaikuttaisi 60-luvun alulta – Enomaata haastatellaan lasten terveystarkastuksessa esille tulleesta huolesta: kansakoulujen oppilaista 11-12 prosenttia on heikkorakenteisia. Kunnanlääkäri muistuttaa ravinnon tärkeydestä. ”Laajat tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että ravinnolla on erittäin suuri, ettenkö sanoisi ratkaiseva merkitys ihmisen henkiseen ja ruumiilliseen suorituskykyyn. Juuri kehityksensä alussa olevalle ihmiselle ensimmäiset 10 vuotta ovat tärkeitä, sillä silloin luodaan pohja kaikelle tulevalle.” Kunnanlääkäri Enomaa on kiinnittänyt huomiota heikkorakenteisten lasten huonoihin aamupalatottumuksiin: ” - juodaan kahvia aamulla ennen kouluun lähtöä. Kahvi tietenkin virkistää, mutta samalla se vie ruokahalut, eikä kahvissa ole ravintoarvoa, mitä lapset juuri tarvitsevat. Jätettäköön kahvi meille, jotka tosiaan sitä tarvitsemme ja annettakoon lapsille aamulla maitoa, puuroa ja voileipää.”

 Jono vain kasvoi

Aluesairaalan tulo vuonna 1953 pani Enomaan miettimään, loppuvatko häneltä potilaat. Eläkkeellelähtöhaastattelussaan hän tunnustaa arvelleensa, että varmaan täytyy häipyä Kuusankoskelta kun töitä ei enää ole. Toisin kuitenkin kävi. Jono kasvoi vuosi vuodelta, vaikka lääkäreitäkin saatiin kuntaan lisää – vuonna 1972 odotettiin jo neljättä kunnanlääkäriä.

Enomaalla oli selitys siihen, miksi potilaita riitti edelleen: ”Ennen pienemmät sairaudet kärsittiin kotinurkissa. Lääkäriin asti mentiin vasta, kun koville otti. Nyt on toisin. Lääkintähuollon palvelukset ovat lisääntyneet ja ihmiset osaavat näitä palveluksia käyttää. Sairastaminen on ”sosiaalisempaa” kuin ennen. Taloudellisestikin edullisempaa. Tämä on vetänyt pikkusairaatkin esiin. Uusi kansanterveyslaki antoi vielä puhtia tilanteeseen. Laki tuli mutta lääkäreitä ei ole. Kun minä hain vuonna 1944 Kuusankoskelle, niin hakijoita oli 23. Nyt seuraajani oli viran ainoa hakija. Lääkintöhallinto on byrokraattisen kankeata. Informaatiota annetaan kentälle aivan liian vähän ja aivan liian myöhään. Ei ihme, jos varsinkin nuorimman lääkäripolven keskuudessa ollaan hämmentyneitä.”

Kirjasto, hammashoitola, lääkärin vastaanotto - silloin ennen

Toisessa lähtöhaastattelussa Enomaa sanoo, että kansanterveyslakia toteutaan liian nopeasti. ”Ensin olisi pitänyt kouluttaa uutta lääkärikuntaa ja muuta terveyshenkilökuntaa. Nyt uusia tehtäviä kasataan liikaa nykyiselle henkilökunnalle."

Vuosien varrella taudit vaihtuivat ja potilaiden kunto muuttui. Tästä kertoo eläkkeellelähtöhaastattelu 4.11.1972 Kuusankosken Sanomissa. Kun Enomaa tuli Kuusankoskelle vuonna 1944, elettiin vielä sota-aikaa, ja se näkyi lapsista: ”Laihoja ruipeloita, riisitautisia, muistelee Enomaa. Kun lapset olivat kolme viikkoa kansakoulun kesäsiirtolassa, niin painon lisäys oli monta kiloa.” - - ”Vatsakatarri ja hermostollisen häiröt ovat tyypillisiä kuusankoskelaisten sairauksia. Molemmat lähtevät löysityöstä.” Toisessa lähtöhaastattelussa Enomaa lisää: hänen tullessaan heti sodan päätyttyä paikkakunnalle hermostosairauksia ei ollut läheskään tätä määrää, vaikka vastikään oli käyty sotaa.

Perhelääkäri englantilaistyyliin

Se, että monelle jäi hyvä ja hauska muisto lääkärissäkäynnistä, johtuu Enomaasta itsestään. Tämä puolestaan kehui kuusaalaispotilaita:”Kuusankoskelaiset ovat kerta kaikkiaan miellyttäviä potilaita. He eivät jännitä lääkäriä.”

Kun lääkäreitä oli vain muutama, potilaat tulivat näille harvoille tutuiksi perheineen. Enomaa kertoo: ”Joskus alkuaikoina kotikäyntejä oli neljä viisikin vuorokaudessa. Nyt ne ovat harvinaisia. Jossain mielessä voidaan Kuusankoskella kuitenkiin puhua englantilaistyyppisestä perhelääkärisuhteesta, sillä pitkä tuntemus on ajanut lääkärin perheen lisäjäseneksi.”

Lehtihaastattelussa Enomaa harmittelee väärää käsitystä, että yleislääkäri on jotenkin alempaa kastia kuin erikoislääkäri, kun on vielä halpakin. ”Useimmiten yleislääkärin työ on vaikeampaa kuin erikoislääkärin.”Potilaat tuppasivat myös joskus vaatimaan mahdottomia: ”Lääkärilläkin on asetuksensa ja määräyksensä, joita on noudatettava. Ei lääkäri voi kirjoittaa minkälaista lausuntoa tahansa, vaikka naapurin eukko sai juuri samasta vaivasta sellaisen ja sellaisen paperin."

Enomaan leikekokoelmasta näkyy, miten sairaanhoidon rakenteetkin ovat muutamassa vuosikymmenessä muuttuneet. Vielä vuonna 1972 ei ollut akuuttihoitoa mielenterveyspotilaille. ”Lähin hoitokeskus on Rauhassa. Tapaukset sattuvat useimmin iltaisin ja yöllä. Meillä pitäisi olla päivystyspaikka myös henkisesti sairastuneille. Tätä onkin monta kertaa ehdotettu Valkealan B-sairaalaan, mutta uudistus odottaa yhä toteutumistaan.”

Hämmästyttävä aluevaltaus

Erik B. Enomaan kova työnteko palkittiin kuusaalaisten kansansuosiolla. Vuonna 1964 hänet valittiin Kuusankosken Sanomien äänestyksessä toiseksi suosituimmaksi kuusankoskelaiseksi – suosituin oli Taisto Tammi. Tammi sai 68 ääntä, Enomaa 54. Lehti luonnehti: ”Tri Enomaan ansioiksi perusteltiin korkean ammattitaidon lisäksi hänen asiakkaitaan kohtaan osoittamansa ymmärtämys.” Pari viikkoa myöhemmin julkaistussa haastattelussaan Enomaa toppuuttelee, suosio on hänestä käsittämätön. ”Älkää turhia puhuko, enhän minä osaa edes laulaa, menee aina nuotin vierestä.”

Lääkärin nousu noin suosituksi asukkaiden keskuudessa on ollut harvinainen tapaus myös ammattikunnan sisällä. Pulssi-lehti otsikoi: ”Lääkäri yllättäen toiseksi suosituin” ja kirjoittaa: ”Harvoin on sattunut, että lääkäri on sijoittunut tällaisella 'alalla' kärkipäähän. Voisimme ehkä sanoa, että lääketiede on saavuttanut uuden aluevaltauksen. - - Tohtori Enomaasta taas sanottiin: Hyvä ihminen ja lääkäri, joka tekee työtään kutsumuksesta. Nopea ja asiallinen. Ymmärtää myös köyhää. Ammatissaan miellyttävä ihminen. Aina hyväntuulinen ja reilu. Hän on 20 vuoden ajan parantanut meitä kuusankoskelaisia, joten kiitos. Aina huumorintajuinen ja ymmärtäväinen. Ehtii aina potilaan luokse, ei siirrä tuonnemmaksi.” 

Enomaan rinnalla nykyhoito kalpenee

Moni kuusaalainen muistaa käyntinsä Erik Enomaan luona. Nykyasukas on tottunut odottamaan lääkärinaikaa viikkoja ja jonottamaan päivystyksessä tuntikausia, joten Enomaan poikkeuksellista käytäntöä muistellaan haikeana.Tämä lyhensi jonoja aloittamalla työpäivän aikaisin - loppuvuosina viideltä aamulla - ja lopettamalla sitten, kun jono oli hoidettu. Työpäivistämuodostui 12-14 tunnin mittaisia. Yhden päivän aikana hänellä saattoi olla satakin potilasta.

Vastaanottotilanne on jäänyt mieleen rennon tunnelman vuoksi mutta myös siksi, että useimmiten sieltä sai avun. Yksi lehtileikkeistä kertoo: ”Harmonisuus, huumorintaju ja ainutkertaisuus kuvaavat ominaisimmin kauppalanlääkäri Enomaan henkilöä.”

Sisäänkäynti Enomaan vastaanotolle.

Nekrologi - ilmeisesti Kuusankosken Sanomissa - otsikoi: Kuusankoskelaisten perhelääkäri on poissa ja kirjoittaa: "Nuori lääkäri päätti sotien jälkeen pikkukuntaan saavuttuaan, että tämä olisi hänen tilapäinen työpaikkansa. Kuusankoskelaisten onneksi hän juurtui tänne. Alkuun potilaiden kanssa oli ongelmia, koska siihen aikaan lääkäriin tultiin vasta viimeisillä voimilla jos aina sittenkään. Enomaan maine monipuolisena parantajana levisi kuitenkin pian. Potilaita virtasi hänen vastaanotolleen satakin päivässä.

Useat potilaistaan hän oppi tuntemaan vuosikymmenien mittaan niin, että tiesi jo ensi silmäyksellä, mistä kenkä nyt puristaa. Hän oli hoitanut perheen isovanhempia, vanhempia ja lapsia. Monet lähestyivät häntä ujostelematta kuin vanhaa ystävää. Tohtorin reilu luonne ja rajaton, vähän ronskikin huumorintaju auttoivat omalta osaltaan kaverilliseen suhtautumiseen.

Erik Enomaa kertoi itsekin mielellään hänestä liikkeellä olleita tarinoita, jotkut tosia, jotkut vähintään lievää liioittelua. Kaikissa kaupungin tarinoissa kuulsi kuitenkin lämmin arvonanto tohtoria kohtaan. Näitä tarinoita kerrottiin silloin, kun potilasjono ulottui vastaanoton ulko-ovelle asti. Kirjaston yläkerran pikku kopperossa hän kuitenkin auttoi potilasta toisensa jälkeen. Vastaanottohuoneessa istui miestä, naista ja lasta kuumemittarit kainalossa. Vastaanotto saattoi alkaa jo viidenkin aikaan aamusta.”

Postimerkkejä ja moottoriurheilua

Kiireisen lääkärintyönsä keskellä Enomaalla oli joskus vapaatakin. Pulssi-lehdessä vuonna -64 Enomaa paljastaa vapaa-ajanviettotapojaan: ”Filateliaa ja autoilua, molemmat harrastukset rauhoittavat mieltäni. Urajärvellä sijaitseva mökkimme on mieluinen lomanviettopaikka. Siellä harrastan perheineni moottori- ja vesisuksiurheilua.” Kuvaksi on valittu Enomaa moottoriveneen ohjaimissa. Teksti kuuluu: ”Vesi- ja moottoriurheilu ovat tri Enomaan mielikkiharrastuksia. Hän on Kuusankosken Vesiurheilijoitten puheenjohtaja. Kuva on Urajärven vesiltä." Haastattelun on tehnyt V. H-R.

Viimeisinä kunnanlääkärivuosinaan Enomaa piti edelleen hurjaa työvauhtia yllä mutta kertoi eläkkeellelähtöhaastattelussaan: ”Pidin viime kesänä ensimmäisen reilun kesäloman, kaksi kuukautta, totutellakseni eläkeläisen oloon. Se aika vierähti Karijärvellä kesämökillä. Työ on vaatinut niin suuren osan ajasta, ettei harrastuksille juuri ole jäänyt sijaa. Vapaa-aikana lääkärin on tutustuttava nopeasti kehittyvään lääketieteeseen, muuten on pian poppamies. Olen aina tullut toimeen vähällä unella, 4-5 tuntia yössä. Iltapuhteissa onkin sitten ollut aikaa lääketieteellisten julkaisujen seuraamiseen.”

Lääkärintöitä Enomaa jatkoi eläkkeelle siirryttyään – nyt potilasmäärää rajoitettiin ajanvarauksella.

Palapelin osia

Nämä tiedot on kerätty Enomaan kahdesta albumista. Kattavaa käsitystä kunnanlääkärin vaiheista niistä ei saa, sillä valokuvista puuttuvat tiedot henkilöistä, ajoista ja paikoista - sama tilanne kuin meidän useimpien valokuvakokoelmissa. Lehtijuttuihin ei ennen ollut tapana merkitä kirjoittajaa. Lehtileikkeissä ei myöskään ole päivämääriä eikä usein lehden nimeäkään mukana. Tässä voin vain esittää kauniin kiitoksen niille tuntemattomiksi jääville, joiden juttuja olen päässyt näin vuosien jälkeen lainaamaan.

Huomionosoitukset

Pro Kuusankoski -mitali 1977

Kaupunkiliiton kultainen ansiomerkki 1977

Kuusankosken kauppalan kultainen vaakunamerkki Erik Enomaalle, tullut palvelukseen 1.11.1944 loppiaisena 1965

Muotokuva eläkkeelle jäädessä kauppalan kiitoksena 28 vuoden työstä. Helsinkiläinen taidemaalari Martti Könönen maalasi muotokuvia kaksi samanlaista. Toinen on terveyskeskuksen seinällä, toinen Mäkikylän palvelukeskuksen aulassa.

Martti Könösen maalaama muotokuva Enomaasta

Anja Kujala - koukussa Kymi Sinfoniettaan

Maaliskuinen keskiviikko on onnenpäivä Kujalan perheessä: Kymi Sinfonietta säilyy itsenäisenä. Anja ja Jari Kujala ovat olleet koukussa Kymi Sinfoniettan konsertteihin seitsemisen vuotta - heistä tuli riippuvaisia yhdellä käyttökerralla. Epätietoisuus orkesterin tulevaisuudesta on tehnyt viime viikoista piinaavia. Lopulta järki voitti ja kaikki on taas hyvin.

Kujalat saavat nyt pitää tiiviin konserttitahtinsa.

Anja Kujala kokee konserteissa huikeita elämyksiä. Jo ensimmäinen kohtaaminen oman maakunnan orkesterin kanssa naksahti kohdalleen.
- Orkesteri on hyvä, näin pieneksi orkesteriksi aivan upea. Yhdistämisessä Lappeenrannan kanssa ei olisi järkeä - onhan Kymi Sinfonietta ihan eri tasolla. Suuri osa soittajista olisi pitänyt irtisanoa, he olisivat hakeutuneet pois seudulta. Ja miten olisi käynyt Uuno Klami -sävellyskilpailun ilman hyvää orkesteria? Anja Kujala ihmettelee.

Kuuma vinkki tuli työpaikalta

Kujalan pariskunnasta tuli Kymi Sinfoniettan vakioasiakkaita Jari Kujalan työkaverin ansiosta. Tämä musiikki-ihminen houkutteli Jarin vaimoineen kokeilemaan tuotetta - ja sillä tiellä ollaan edelleen. Jos Kujalat  ovat tienneet, etteivät pääse konserttiin Kouvolassa tai Kuusaalla, he ovat käyneet kuuntelemassa ensimmäisen esityksen Kotkassa. Joskus on myös ajettu Lappeenrantaan hoitamaan asia, kun orkesterilla on ollut siellä yhteisesiintyminen Kaakon Filharmonikoiden kanssa eikä ole päästy Kotkaan eikä Kouvolaan. Kausiliput tekevät vähintään kaksi kertaa kuussa lähtemisen helpoksi.
- Kesällä onkin keksittävä jotain tilalle. Savonlinnassa olemme käyneet kerran kesässä, Iitin musiikkijuhlilla ja Salmelassa samoin. Mutta kyllä loppukesästä aina alkaa odottaa, että tulisi syksy ja pääsisi Sinfoniettan konsertteihin. Vaikka se Jarin työkaveri varoittikin, ettei saa jäädä koukkuun.

UPM:lläkin on rooli Kujaloiden konserttivimman syntymisessä. Heidän harrastuksensa alkuaikoina yhtiö sponsoroi myös Kymi Sinfoniettaa. Jari Kujala sai työkaveriltaan perinnöksi työnantajansa UPM Seawaysin yritysvieraiden isännöinnin konserteissa. Näin hän on tullut asioineeksi orkesterin kanssa muutenkin kuin musiikin kuuntelijana.

Kapellimestarin vaihdos tuo mukanaan hyvääkin.

Paikalla on merkitystä - mieluiten Anja Kujala käy konserteissa Kuusankoskitalossa.
- Onhan se nyt aivan toista luokkaa kuin Kouvolan kaupungintalo. Kuulin Kuusankoskitalon työntekijältä, että salin akustiikkaa oli suunniteltu paikallisinkin voimin, kun taloa alettiin rakentaa. Olivat tehneet pienoismallin salista pikku seinäpaneeleineen, ja äänen liikkumista siinä oli testailtu paikallisen muusikon avustuksella, Anja Kujala kertoo.

Johtajilla on omat tyylinsä

Tänä vuonna orkesterilla on edessä kapellimestarin vaihdos. Japanilaissyntyinen Yasuo Shinozaki lähtee johdettuaan Sinfoniettaa vuodesta 2007.
- Olen sitäkin pelännyt, että mitä sitten tapahtuu. Yasuon aikana orkesteri on kehittynyt niin valtavasti. Toisaalta hänen itsensä ja soittajien kannalta on varmaan hyväkin, että johtaja vaihtuu ja tulee uusia näkökulmia tekemiseen. Yasuo on antanut hirveän paljon, ja jossain vaiheessa tulee tilanne, ettei ole enää samalla tavalla annettavaa, Anja aprikoi.

Shinozaki on antanut Kymi Sinfoniettalle paljon myös kansainvälisten suhteidensa kautta.
- Täällä on käynyt loistavia solisteja ympäri maailmaa. Eivät he olisi tulleet minkään huonon orkesterin vieraiksi. Eivät Olli Mustonen ja Kari Kriikku lähtisi solistiksi ellei orkesteri olisi niin hyvä ja taipuisa.

Nykymusiikki tekee hyvää vaikkei aina miellytäkään.

Kujalat ovat kuulleet Kymi Sinfoniettaa monen kapellimestarin johtamana. Andres Mustosen tyyli tuntui alkuun vieraalta. Sitten pariskunta osui kuuntelemaan Mustosta viulistina esiintymässä kahden muun soittajan kanssa Haapasaaren kirkossa. Uskomaton meno ja jytinä sulatti jään, ja nyt Anja nauttii Mustosen johtamisestakin. Mutta eräs toinen vierailija vie voiton tästäkin.
- Ralf Gothónin kapellimestarivierailu oli jotain aivan uskomatonta. Orkesteri soitti hänen johdollaan kuin enkelit. Se oli hienoa, tuntui ettei tuollaista voi ollakaan, Anja Kujala naurahtaa.



Musiikin kuuntelusta saa virtaa

Kulttuurin harrastaminen pitää ihmisen vireänä - sen osoittavat tutkimukset. Anja huomaa vaikutuksen itsessäänkin.
- Saan siitä vaikka mitä, se on ihastuttavaa. En voisi ajatella, että pitäisi elää ilman.

Wagneriin ja Sibeliukseen hurahtanut Anja Kujala kävisi tietenkin kuuntelemassa musiikkia vaikka missä päin maailmaa, mutta kun se ei ole mahdollista.
- Haaveilin kauan pääseväni Bayreuthin musiikkijuhlille kuuntelemaan Wagneria. Sitten selvisi, että pitäisi kuulua Wagner-seuraan ja jonottaa seitsemän vuotta saadakseen liput. Saisihan sinne ilman jäsenyyttäkin lipun jopa ensi kesälle - yhden lipun hinta Lohengriniin 1500 euroa! Ei käy meille, me menemme sitten paikalliseen elokuvateatteriin seuraamaan lähetystä jostain kansainvälisestä oopperatalosta 23 euron hinnalla. Kymi Sinfoniettan koko ei nimittäin riitä Wagnerin isojen teosten esittämiseen, Anja Kujala huokaa.

Ooppera vei mukanaan viiden ensitahdin jälkeen.

Musiikin voi jokainen kuulla omalla tavallaan, ei ole mitään oikeata tapaa nauttia esityksistä.
- En ole koskaan ottanut selvää taustoista ja koulukunnista etukäteen. Jokin musiikki vain vie mukanaan. Onko olemassa mitään kauniimpaakuin Wagnerin Lohengrinin ykkösosan alkusoitto?

Koulukunnista ja tyylisuunnista ei otettu selvää silloinkaan, kun Kujalat lähtivät ensimmäistä kertaa vuosien harkinnan jälkeen Savonlinnan oopperajuhlille. Silloin esitettiin Wagnerin Lentävää hollantilaista, josta kummallakaan ei ollut mitään käsitystä etukäteen. Mutta musiikista nauttimisen kyky on molemmilla ollut huipussaan.
- Viisi tahtia, ja ajattelin ettei tällaista voi olla! Päätettiin heti tulla uudestaan, sanoin että tämä ei voi jäädä tähän. Olemme käyneet nyt joka kesä. Mutta kallista sekin on. Niinpä ajamme Savonlinnaan, vaihdamme autossa vaatteet ja menemme linnaan oopperaan, ja sen jälkeen ajamme yöllä takaisin Kuusaalle.

Korva herkkänä trumpetinsoitolle

Trumpetti on Anja Kujalan oma soitin, vaikkei hänellä omaa trumpettia olekaan. Pikkutytöstä asti hän oli piirrellyt trumpetin kuvia ja ihastellut soitinta, ja sitten Kuusaalle tuli musiikkiopisto.
- Menin opistolle ja tapasin opettaja Aimo Ritaluodon, joka on ollut 60-luvulla Kouvolan Orkesterin johtajakin. Sitä paitsi hän on itsekin trumpetisti. Ilmoitin hänelle, että ajattelin tulla soittamaan trumpettia. Hän sanoi, ettei sinne noin vaan tulla ja pani minut laulamaan. Sen jälkeen sain luvan aloittaa opiskelut. Torvi kyllä puuttui, mutta setäni lainasi sen minulle soittokunnalta, Anja naureskelee varhaista määrätietoisuuttaan.

Trumpetti on Anja Kujalan mielestä mahdollisimman hankala soitin, siinä kun pitää niin moni sävelkorkeus tuottaa suun asennolla, ja puhaltaa pitää jaksaa. Se ei tahtia haitannut. Anja opiskeli sitkeästi kolme vuotta ja pääsi pitkälle.
- Aimo sanoi, että kyllä minä opetan sinulle ylä-c:n. Sehän on vaikea, mutta kyllä minä sen muutaman kerran sain soitettua. Sitten tulivat muut hössötykset. Torvi lähti takaisin soittokunnalle, ja soitto jäi.

Nyt aikuisena tuttu toi Anjalle vielä alttotorven kokeiltavaksi. Se tuntuikin helpommalta kuin ensimmäinen trumpetti, mutta tarina päättyi klassiseen tapaan.
- Meidän jätkät sanoivat, että ethän sinä nyt ala tollasta. Ja puhaltaminen on sen verran rankkaa, etten jaksanut enää aloittaa yksin alusta. Puhaltamista varten pitäisi vielä tehdä erikseen harjoitteita, Anja kertoo.

Konserteissa Anja Kujala kuuntele ja ihailee erityisesti trumpetisti Visa Haaralaa ja lyömäsoitinmuusikko Vladimir Belovia.
- Ja viulisti, konserttimestari Raymond Cox - hänhän on loistava! Entäs alttoviulisti Valerijs Avramenko - Kujala luettelee rakastamansa orkesterin kansainvälistä soittajakuntaa.

Torstaina on taas päästävä konserttiin, tällä kertaa Kouvolan kaupungintaloon. Sekin käy, jos ei kerran ihan kotikulmille orkesteria saada. Tärkeintä on tieto, että Kymi Sinfoniettaa ei liitetä eteläkarjalaiseen orkesteriin, vaan kumpikin soittaa tahollaan ja tekee tarvittaessa hyvää yhteistyötä.

Rurik Wasastjerna: Puistomaassa näkyy käsityön jälki

Silmät auki, kuusaalaiset! Tuttuakin tutummassa rakennetussa ympäristössämme on asioita, joiden hienoutta emme edes huomaa. Ne ovat olleet meille olemassa aina, niinpä emme osaa ihmetellä niiden yksityiskohtia ja kokonaisuutta siten kuin turistina jossain vieraassa paikassa osaisimme.

Nyt meillä käy tuuri: Kuusankosken rakennusperinnöstä tehdään parhaillaan kirjaa. Sen kimpussa ahkeroi arkkitehti, tietokirjailija Rurik Wasastjerna. Vastaavasta, Kouvolan rakennusperintöä esittelevästä teoksestaan Muutakin kuin rautatieristeys hän sai Vuoden 2011 paras taidekirja -palkinnon.

Ylätalo

Kuusankoski ei kalpene Kouvolan rinnalla arkkitehtuurissa. Wasastjerna kuvaili Kuusankoski-Seuran järjestämässä tilaisuudessa Kuusankosken rakennusperintöä suorastaan tuskastuttavan rikkaaksi. Erityisesti täältä löytyy esimerkkejä funkiksesta.

Alatalo

Rurik Wasastjernaa miellyttää Puistomaan alue Sairaalanmäen itärinteen alla.
- Kuusankoskella on paljonkin arvokasta 50-luvun arkkitehtuuria. Puistomaan talot ovat kuitenkin huippuesimerkki tuon vuosikymmenen asuntoarkkitehtuurista. Tämä on ihan normaalia rakentamista, mutta asiat on ratkaistu täällä niin viehättävästi että oksat pois, Wasastjerna kommentoi.

Funkista moneen lähtöön

Funkis ei ole vain yksi tyyli - jos se edes on tyyli - vaan Kuusankoskellakin on esimerkkejä sen eri ilmenemismuodoista. Puistomaa edustaa sodanjälkeistä pehmeää funkista.
- Varsinainen korkeafunkis tai sankarifunkis - miksi sitä nyt haluaa kutsua - tuli Suomeen 1920-30 -luvun vaihteessa Keski-Euroopan suunnalta. Se tunnetaan sokeripala-arkkitehtuurina: tasakattoja ja laatikkomaisia rakennuksia. Talot olivat kovan ja tyylikkään näköisiä, äärimmäisen pelkistettyjä, Wasastjerna kuvailee.

Sodan jälkeen palattiin perinteisempään rakentamiseen. Siihen veivät myös käytännön syyt.
- Oli materiaalipula. Tasakatot olivat kiellettyjä, koska ei ollut tarpeeksi bitumia saatavilla. Myös ikkunoiden koko oli rajattu, ja haluttiin paremmin Suomen oloihin ja ilmastoon sopivia ilmaisuja. Suunnanmuutosta vaati myös henkinen puoli: funkista oli jo 30-luvulla alettu karsastaa. Ankarien sotavuosien jälkeen, keskellä pula-aikaa oli ehkä romantiikan kaipuutakin, arkkitehti Wasastjerna arvelee.

Rurik Wasastjerna

Viihtyisyyttä yksityiskohdilla

Maallikko ei osaisi yhdistää Puistomaan taloja funkikseen, josta tuntee vain laatikkomaisuuden ja iskulauseen "toiminta sanelee muodon". Wasastjerna ihmettelee, eikö kaiken arkkitehtuurin pidä palvella tarkoituksenmukaisuutta, ei se funkiksen yksinoikeus ole. Toisaalta korkeafunkis ei edes ollut erityisen tarkoituksenmukaista.
- Puistomaalla on kovin kotoisan näköisiä, harjakattoisia taloja. 50-luvun asuinrakennukset olivat perusolemukseltaan hyvin yksinkertaisia, mutta ne tehtiin käsityönä. Se selittää pitkälti niiden viehätyksen. Osattiin panostaa tiettyihin yksityiskohtiin, jotka kutsuvat ja houkuttelevat, lähestyvät ihmistä, esimerkiksi sisäänkäyntien vaiheilla.

Kymi-yhtiö nämä Puistomaan talotkin rakennutti. Arkkitehdit olivat paikkakunnalle tutut Bertel Liljequist ja Arne Helander. Kerrostaloja on kolme: kaksi kolmikerroksista tavallisten asuntojen taloa ja niiden välissä kaksikerroksinen, asuntolatyyppinen "poikamiesboksi". Rurik Wasastjerna järkyttää vanhaa puistomaalaista kertomalla, että talot on sijoitettu viuhkamaisesti, pihapiiri aukeaa alaspäin. Olen nähnyt kolmikerroksiset talot aina samansuuntaisina!
- Siinäs näet, olemme niin aivopestyjä tähän suorakulmaiseen koordinaatistoon. Yhtiöllä oli maata ja mahdollisuus valita ihanteellinen, loivasti etelään viettävä rinnetontti, jota vielä pohjoisesta suojaa Sairaalanmäki. Paikka on pienilmastollisesti ja muutenkin mukava. Talot sijoitettiin sen ajan tyyliin vapaasti ja avoimesti puolisuljetuksi kortteliksi. Piha on suojattu kolmelta sivulta.

Ulokkeita ja erkkereitä

Puistomaan taloissa on hyvin tyypillisiä aikansa arkkitehtuurin piirteitä.
- Näissä on loivahko harjakatto ja siinä avoräystäs - räystästä ei ole laudoitettu umpeen vaan kattokannattajat näkyvät. Seinissä on roiskerappaus, karkea rappauspinta. Ikkunat ovat aukkoja muurissa, ne ovat vaakasuuntaisia ja niissä on epäsymmetrinen, kapea ja korkea tuuletusikkuna toisella sivulla, arkkitehti kuvailee.


Rurik Wasastjerna näyttää lisää aikakauden tyypillisiä yksityiskohtia.
- Rakennusten perushahmoa on elävöitetty ulokkeilla: erkkereillä, parvekkeilla. Sokkelit on verhottu liuskekivillä. Kuusankoskella näkee myös paljon rakennuksia, joiden betonisokkeli on koristettu urittamalla. Lähelle ihmistä tuleviin  rakennuksen kohtiin on näin tuotu lisäarvoa. Se on tehokkain tapa tehdä arkkitehtuurista inhimillistä tai tuoda arkkitehtuuria rakentamiseen: panostetaan siihen minkä ihmiset huomaavat.

Elementtirakentamisesta haaveiltiin

Arkkitehdin silmää miellyttää sama kohta kuin asukkaitakin.
- Keskimmäinen, asuntolatyyppinen talo on rakennettu yhteen alemman kerrostalon kanssa niin, että siihen muodostuu pieni porttikongi. Se on tehty ihan vaan siksi kun se on niin kiva. Asuntolarakennuksen eteläpäätyyn on satsattu selvästi eniten: on rakennettu liuskekivin verhoiltuja tukimuureja. Portaista, kaiteista - kaikesta näkyy paneutumisen jälki. Alakerran salin isot ikkunat, joiden edessä kasvaa villiviiniä - tässä on kaikin tavoin pyritty tekemään viihtyisää ja detaljoitua ympäristöä, Wasastjerna kehuu.

Poikamiesboksissa on hohtoa

Porttikongi on aina ihastuttanut sekä lapsia että aikuisia. Pienenä tuntui kuin ulkomaille olisi tullut, kun astui alapihalta sen kautta talojen keskelle.
- Se on yksi arkkitehtuurin vanhimpia tehokeinoja, kun siirrytään pienemmästä tilasta isompaan ja taas pienempään, luodaan tilallista vaihtelua. Se on aika harvinaista tämän aikakauden arkkitehtuurissa, joka oli harvaa ja avointa.


Wasastjerna osoittaa vielä parvekkeiden kaiteita. Ne on tehty ohuista betonilevyistä, jotka on tavallaan tehty pienistä elementeistä.
- Siihen aikaan haaveiltiin elementtirakentamisesta. Joskus se näkyy jopa niin, että rapattuun julkisivuun on vedetty valesaumoja, jotta se näyttäisi elementiltä. Silloin tosiaan elementtirakentamista pidettiin edistyksen merkkinä: onhan se nyt järkyttävää, että autoja tehdään tehtaissa ja taloja vielä kasataan tiili tiileltä paikan päällä.

Elementtirakentamisen harjoittelua

Rurik olisi puhkaissut palloseinän


Rurik Wasastjernaa hymyilyttää kysymys, ajattelivatko Liljequist ja Helander niin lapsiystävällisesti, että jättivät talojen päätyseinät umpinaisiksi pallopelejä varten.
- Itse olisin mielelläni avannut päätyjulkisivua vähän, kun se kerran tässä aukeaa vapaasti luontoon. Jos esittäisin tämän suunnitelman asuntosuunnittelun kurssilla arkkitehtikoulussa, saisin ehkä kritiikkiä siitä etten ole käyttänyt hyväksi mahdollisuutta avata päätyjulkisivua. Viisikymmenluvulla pyrittiin siihen, että talo aukeaa joka suuntaan, että se ei ole mikään makkarapötkö, joka katkaistaan sopivasti. Näissäkin taloissa on eteläpäädyissä tehty niin.

Talojen uudesta kellertävästä väristä Wasastjernalla ei ole huomauttamista. Hän ei ole nähnyt taloja alkuperäisessä valkoisessa maalissa.
- 50-luvulla käytettiin murrettujakin sävyjä, keltaisia, ruskeita, punertaviakin.

Alueen puutalot, paritalotyyppiset kahden asunnon talot ja Puistokadun varrella olevat yhden perheen talot, kuuluvat samaan Puistomaan funkiskokonaisuuteen.
- Ne olivat mestareiden, työnjohtajien ja vastaavantasoisten virkailijoiden asuntoja, olen kuullut.

Paritalorivistö

Koriste on rikos

Sisäänkäynti talojen portaikkoihin saa arkkitehdin mietteliääksi. Seinästä ulkonevat, liuskekivillä päällystetyt syvennykset kehystävät pariovia mutta eivät ihan istukaan funkisajatteluun.
- Ne muistuttavat oudosti portaalisysteemiä, joka oli erityisen suosittu esim. 1920-luvun klassisismissa. Tässä se on hiukan epäortodoksinen ratkaisu. Funkiksen peruskannanotto oli hylätä historia ja historismi, tehdä nollasta lähtien jotakin aivan uutta. Tässä on kuitenkin aivan selvä viite historiaan, vaikkakin äärimmilleen pelkistettynä, joten se ei ole niin paha juttu.

- 50-luvulla ei oltu enää niin tarkkoja, vaikka funkiksen yksi tunnuslause kuului "ornamentti on rikos", Wasastjerna selvittää.

Portaikot ovat arkkitehti Wasastjernan mukaan aika lailla peruskamaa.
- Niissä ei ole kauheasti hehkuteltu. Portaat ovat mosaiikkibetonia - ne valetaan betonista ja hiotaan niin kauan, että kiviaines tulee esiin ja muodostaa kuvion. Portaikossa on tyypilliset pinnakaiteet.

Köynnöskasvit takaisin, kiitos

Rurik Wasastjerna  on tutustunut asuntoihin pohjapiirrosten avulla kun ei ole niihin sisälle päässyt. Perusjäsentelyltään asunnot vastaavat nykykäsitystä asuntosuunnittelusta, mutta mitoitus on niukempi.
- Viisikymmenluvun kylppärit olivat pienet, mutta kyllä sekin ongelma asunnon modernisoinnissa on ratkaistavissa. Keittiötkin on pieniä, mutta pääosin tilat ovat osoittautuneet joustaviksi.

Olohuoneen parvekkeenoven seinä on myös hauskasti loivemmassa kuin suorassa kulmassa viereiseen seinään. Lapsena sitä ei edes huomannut erilaiseksi. Onko arkkitehti siinä vain pitänyt hauskaa?
- Totta. Koska elämme suorakulmaisessa maailmassa, yritämme aina tulkita maailmaa suorakulmaiseksi, vaikkei se ihan olisikaan. Pitkälti hauskanpitoahan se varmaan on, mutta monet arkkitehdit tykkäsivät siihen aikaan tehdä tällaista temppua. Sama asiahan toistuu tässä talojen viuhkamaisessa sijoittelussa, Wasastjerna kertoo.

Pikku syrjähyppy funkiksesta

 Kaivan esiin albumin, jossa on 50-luvulla otettuja valokuvia Puistomaan kodistamme. Rurik kiinnostuu, vaikka kuvien ihmiset ja huonekalut peittävät arkkitehtuurin piirteet.
- Tämän ajan interiöörikuvissa asunnoista on paljon tätä samaa: huonekalut ovat samantyylisiä ja aina tuo köynnös, joka kiipeää seinää pitkin. Se on minusta älyttömän viehättävä. En tiedä, miksei nykyään laiteta samalla lailla, Wasastjerna haikailee.

Entä "ylimääräinen" ovi olohuoneen ja makuuhuoneen välillä? Olisihan makuuhuoneesta jaksanut kiertää olohuoneeseen eteisenkin kautta.
- Se on vanha kikka, jolla saadaan vaikutelma suuremmasta tilasta. Kun yhdistetään oviaukolla makuu- ja olohuone, saadaan komean näköistä tilaa. Jo kauan sitten parempien ihmisten asunnoissa pantiin salia salin perään ja ovet olivat linjassa, ja sillä saatiin palatsimainen perspektiivi, arkkitehti Rurik Wasastjerna paljastaa ammattikuntansa salaisuuden.

Uusi omistaja kunnostaa talot

Kouvolan Sanomat kertoo 3.4.2014, että UPM:n Eläkesäätiö on myynyt Puistomaan/Kansantien talot kuusankoskelaiselle Laurellin perheelle. Kauppaan kuuluivat myös Valtakadun ns. eläketalot. Perhe aikoo kunnostaa Kansantien talot, varsinkin  poikamiesboksi käy läpi perusteellisen remontin. Odotettavissa on katto- ja ikkunaremonttia, viemäreiden uusimista, asuntojen sisäpintojen kunnostusta. Ala- ja ylätalossa ulkokatot ja ikkunat onkin jo uusittu. Kunnostus valmistuu vuoden 2014 loppuun mennessä. Eläketaloihin ei ole remonttia tulossa.

Laurellit aikovat myydä ja vuokrata Kansantien 43 asuntoa.

Kouvolan Sanomat:
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2014/04/03/Uusi+omistaja+peruskorjaa+Kansantien+funkiskerrostalot/2014217194502/4

"Eläketalo"

Pirjo Muukkonen Elsner - Kuusaalta kasvattajaksi

Puistomaa-sarjan käynnisti muisteluretki Pirjo Muukkonen Elsnerin kanssa. Mitä kuuluu Pirjolle nyt? No, ensinnäkin hän on jo vuosikymmeniä ollut Pirjo Muukkonen Elsner - ruotsalaisilla on outo tapa olla käyttämättä yhdysmerkkiä tyttönimen ja miehen sukunimen välissä. Toisekseen Pirjo on pysynyt ihan samana Kuusaan likkana, joka hän oli asuessaan täällä. Hän ei menettänyt suomen kieltään eikä kuusaan murrettaan muuttaessaan Ruotsiin. Hänen kanssaan on helppo jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäätiin - tosin skypen ansiosta tapaamistauot eivät käy enää kuukausien mittaisiksi. Pirjo on kaikesta kiinnostunut ilopilleri, nauraa paljon, aina satasella läsnä. Mutta annetaan nyt suunvuoro aikuiselle naiselle itselleen.

- Muutin Turkuun ylioppilaskesän jälkeen, syksyllä -70. Äiti ja isä asuivat Puistomaalla vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, ennen kuin rakensivat talon Tähteeseen. Mutta minulla oli pitkään ikävä Puistomaalle, Pirjo kertoo.

Puistomaa oli erityisen kiva paikka lapsille, koska aikuiset tunsivat toisensa ja kaikki aikuiset olivat mukavia lapsia kohtaan. He pitivät huolta naapurinkin lapsista ja kuria pihapiirissä muillekin kuin omalle jälkikasvulle. Kauppa-asialle saatettiin lähettää pihassa kuljeksiva kuka tahansa tuttu lapsi.
- Paras mahdollinen kasvuympäristö, kasvatustieteen ammattilainen tietää.

Pirjo nimittäin päätti jo kansakoulun ensi luokalla, että hänestä tulee opettaja.
- Oma ensimmäinen opettajani Annikki Rekola oli niin ihana. Minäkin halusin tulla yhtä ihanaksi, Pirjo hymyilee.

Turun kautta Ruotsiin

Pirjo Muukkonen siis jätti Kuusaan ja Puistomaan ja aloitti opiskelun Turun väliaikaisessa opettajakorkeakoulussa, joka teki jo silloin yhteistyötä Turun yliopiston kanssa. Peruskoulunopettajan koulutus kesti kolme vuotta.

Kesätyöt veivät monet opiskelijat Turusta lahden yli Tukholmaan, Pirjonkin sikäläiseen postiin.
- Tapasin siellä sattumalta södertäljeläisen koulukuraattorin, joka houkutteli minut opettamaan suomalaisluokkaa. Päätin jäädä vuodeksi, Pirjo kertoo nyt yli 40 Ruotsin-vuoden jälkeen.

Ruotsiin jäämisen varmisti lopullisesti Nilsin tapaaminen, tämän Elsnerin. Pirjo ja Nisse seurustelivat muutaman vuoden ja muuttivat sitten yhteiseen kotiin Södertäljeen. Nisse oli töissä Ericssonilla, mm. rakensi puhelinkeskuksia. Nyt hän on ollut jo muutaman vuoden eläkkeellä.

 

Nils ja Pirjo Elsner

Suomalaisluokkien opettajana oppi enemmän kuin Turussa

Pirjo aloitti opettajantyöt Ruotsissa vuonna -73. Södertäljessä oli tuolloin paljon suomalaisperheitä, jotka halusivat lastensa oppivan suomea. Pirjon opettama luokka oli toinen ensi luokka, joka aloitti sinä vuonna opinnot suomen kielellä.
- Göteborgissa oli aloitettu suomalaisluokat jo vuotta aikaisemmin. Loppujen lopuksi Södertäljessä oli suomalaisluokkia luokka-asteilla 1-6 neljässä viidessä koulussa. Yläasteella oppilaat saivat vielä tarvitessaan  tukiopetusta suomen kielellä ja ehkä jotain  aineopetusta äidinkielellä. Muu opetus oli ruotsiksi, Pirjo kertoo.

Pikku hiljaa suomalaislasten määrä kaupungissa laski, ja suomalaisluokkien määrä väheni. Pirjo sai ensimmäisessä työpaikassaan hienon startin opettajan ammattiin.
- Olin oikein mielissäni, että sain aloittaa juuri siinä koulussa. Kivat työkaverit auttoivat vastavalmistunutta pääsemään työrutiineihin, ottivat minut vastaan auttavaisesti ja sydämellisesti. Suomalaisluokat otettiin myös mukaan koko koulun touhuihin.

 Pirjoa innosti ruotsalaisten tapa välittää lapsesta - toisin kuin Turun korkeakoulussa oli opetettu.
- Olen varmaan parempi opettaja nyt kuin jos olisin jäänyt Suomeen. Suomessa on niin monta opettajakorkeakoulua ja niin monenlaista opetusta, että täällä on paljon todella hyviä opettajia - mm. oma siskoni ja tutut Kuusankoskella. Mutta Turun silloisessa harjoituskoulussa oli vanhanaikaista ja lapsiepäystävällistä, Pirjo kertoo.

Sovittelevana ihmisenä Pirjo pehmentää sanomaansa, että ainakaan Turussa ei pystytty välittämään hänelle hyviä tapoja toimia lasten kanssa.
- Ruotsissa opin sen käsityön - miten homma tehdään - ja työkavereiltani sen asenteen, miten lasten kanssa ollaan.

Erilaiset oppijat alkoivat kiinnostaa

Södertäljen suomalaisluokilla oli kaikki muuten hyvin, mutta niiltä puuttuivat suomalaiset erityisopettajat.
- Minusta se oli suuri puute, koska ruotsalaislapsilla oli ruotsalaiset erityisopettajat. Ajattelin että jos kerran meillä ei ole suomalaisia erityisopettajia, minun täytyy opiskella sellaiseksi. Meilläkin oli oppilaita, joilla oli mm. lukihäiriöitä tai matematiikan vaikeuksia, Pirjo Muukkonen Elsner kertoo.

Niinpä Pirjo järjesti itsensä opiskelemaan Jyväskylään vuonna -78. Vuoden mittainen koulutus sai jatkoa Ruotsissa 90-luvulla. Puolen vuoden jatkokoulutus tarjosi uuden näkökulman samaan aihepiiriin.
- Ruotsissa luotiin erityispedagogin virat. Nämä erityispedagogit vastaavat koulujen erityisopetuksen järjestelyistä rehtorin kanssa ja ohjaavat opettajia, kun pohditaan miten oppilaan opetus voidaan järjestää luokassa hänen erityistarpeidensa mukaisiksi.

Vielä erityisempää opetusta

Kun suomalaislapset loppuivat Pirjon työpaikalta, hän siirtyi saman koulun erityisopettajaksi. Sitten Södertäljessä avattiin syksyllä 2000 pieni kahdeksan oppilaan ja neljän opettajan Vatt-Annan koulu. Koulu sijaitsee kerrostalon alakerrassa niin, ettei se ole minkään ison koulun yhteydessä. Sehän paikka oli kuin luotu Pirjolle.
- Vatt-Annan koulu on tarkoitettu niille, jotka eivät jaksa tai pysty olemaan isossa koulussa, jossa on satoja oppilaita, jotka kulkevat edestakaisin koko ajan, menevät kaapille hakemaan tavaroita ennalta arvaamattomasti jne. Meidän oppilaat tarvitsevat enemmän  jatkuvuutta ja pienempää yhteisöä. Monilla on diagnoosi, autistisia piirteitä käytöksessä, aspergerin oireita. Toisilla ei ole diagnoosia, eikä sellaista tarvitakaan, Pirjo kuvailee kouluarkeaan.

Koulun kaikki oppilaat tulevat kunnan opetusviraston kautta. Heidän kanssaan on jo kokeiltu muut vaihtoehdot. Entä jos Pirjon työpaikkaa ei olisi, missä nämä lapset olisivat?
- Osa olisi kotona tekemättä mitään. Jos he pysyisivät koulussa, he saattaisivat mennä luokasta käytävään vain oleilemaan. Useimmat olisivat kotona eivätkä pystyisi suorittamaan peruskoulua loppuun.

Vatt-Annan koulussa kasvatus on todellista lähiopetusta ja voi alkaa jo aamulla ennen kouluun tuloa.
- Jos lapsi ei uskalla tulla kouluun tai ei saa tultua, me voimme hakea hänet kotoa. Tai voimme tehdä sopimuksen, että vanhemmat tuovat lapsen joka toinen päivä ja me haemme joka toinen päivä. Mutta tähtäimessä on se, että oppilaat pystyvät siirtymään yhdeksännen luokan jälkeen toisen asteen kouluun ja selviytyvät itse koulumatkoistaan. Itsenäistä matkantekoa harjoitellaan jo, kun lapsi on meidän koulussa.

Pirjon koulun oppilailla ei ole sen kummempia ongelmia älykkyyden kanssa kuin isojenkaan koulujen oppilailla. Vatt-Annan koulussa noudatetaan samaa opetussuunnitelmaa kuin Ruotsin muissakin peruskouluissa. Mutta oppilaan tilanne pystytään pikkukoulussa ottamaan hyvin huomioon.
- Jos vaikkapa anorektikolla on vaikea vaihe, hän ei voi osallistua kotitalouteen koska ei pysty käsittelemään ruokaa. Silloin mietimme, jättääkö hän lukematta koko aineen vai esim. suorittaa siitä nyt vain teoreettisen puolen ja käytännön työt myöhemmin, Pirjo kertoo.

 Neljä opettajaa, kahdeksan oppilasta - opettajalla on huomattavan paljon enemmän aikaa kullekin lapselle kuin tavallisessa luokassa.
- Se tästä tekeekin palkitsevaa, siksi tätä työtä jaksaa, että meillä on mahdollisuus opettaa jokaista henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti. Meillä ainoana päämääränä on yrittää auttaa jokainen oppilas peruskoulun läpi niin hyvin kuin mahdollista. Meitä ei rasita asenne "näin tämä pitää tehdä", vaan voimme miettiä, miten juuri tämä lapsi oppisi asian parhaiten.


Jumppatunti on usein kriittinen kohta

Suurimmalla osalla Vatt-Annan koululaisista koulunkäynti on ollut menestystarina: peruskoulu tuli suoritettua. Mutta ihan kaikki eivät ponnisteluistaan huolimatta yllä samaan.
- Vaikea kuvitella, miltä tuntuu ihmisestä, jolla on aspergerin oireyhtymä tai voimakkaasti autistisia piirteitä.  Jotkut heistä eivät vain jaksa tulla kouluun joka päivä. Nämä nuoret väsyvät paljon helpommin ja stressaantuvat niin herkästi, että jokapäiväinen koulunkäynti on mahdottomuus. En minäkään sitä tunnetta ymmärrä, täytyy vain hyväksyä, että siltä heistä itsestään tuntuu, Pirjo kuvailee koulun opettajien asennetta.

Ne, jotka suorittavat peruskoulunsa Vatt-Annan koulussa, ovat saaneet kokea että heihin uskotaan.
- Oppiminen on aika lailla itseluottamuskysymys. Meidän opettajien tehtävä on saada nuori uskomaan, että hän pystyy oppimaan asiat. Monille on kehittynyt aika huono itsetunto seitsemänteen luokkaan mennessä, jos vaikeudet ovat alkaneet kolmannen tai neljännen  luokan pukuhuoneista, kuten ne usein alkavat. Sen jälkeen ei ehkä mennä enää jumppaan. Sitten ei mennä jonkun muun kuin oman opettajan tunneille, koska siellä luokka on hälisevämpi - sitä rataa, Pirjo kuvailee.

Liikuntatunti vaikuttaa Pirjon kertomana yllättävän vaativalta suoritukselta kenelle tahansa pienelle ihmiselle.
- Jumppasali on näille meidän nuorille ollut hankala paikka, koska siellä ihmiset liikkuvat arvaamattomasti eri suuntiin, he voivat juosta päin, eikä tällainen lapsi oikein ymmärrä, miksi. Hän ei pysty seulomaan metelistä ääniä eikä jäsentämään tilaa samalla tavoin kuin muut. Sitten sitä pikku hiljaa aletaan jäädä pois koulusta sellaisina päivinä, kun on on odotettavissa rauhattomia tunteja.

Pirjo itse kävi Keskustan kansakoulua Rekolan ja Nyrken oppilaana.

Isossa luokassa erilaisen oppilaan on hankala olla siksikin, että siellä usein on myös vilkkaita oppilaita, jotka panevat merkille vetäytyvän luokkatoverin.
- Monet meidän oppilaista ovat saaneet raivokohtauksia isossa luokassa, kun ovat turhautuneet. Heitä on joidenkin mielestä aika kiva ärsyttää, valitettavasti, Pirjo sanoo.

Pienessä yhteisössä moni asia ratkeaa jo olosuhteiden muutuessa. Lapsi rauhoittuu, kun voi keskittyä omaan tekemiseensä. Pirjo Muukkonen kertoo saavansa voimia monenlaisten tilanteiden hallintaan siitä, että näkee tuloksia. Ja siitä, että välttyy tavallisen koulun rutiineilta.
- Ei tarvitse olla välituntivalvojana ja vahtia, etteivät lapset heitä toisiaan lumipalloilla. Eikä minun tarvitse koskaan sanoa oppilaille "älkää juosko käytävissä" kun meidän oppilaat eivät juokse käytävissä. Eikä minun tarvitse istua opettajankokouksissa, joissa käsitellään asioita jotka eivät liity minun oppilaisiini. Saan käyttää kaikki voimani omiin oppilaisiini ja heidän vanhempiinsa.

- Ja sit mie vaan yritän olla se Annikki Rekola, Pirjo naurahtaa.

Vapaa kuluu ihan muissa ajatuksissa

Pirjo Muukkonen kuuntelee kiinnostuneena, kun 63-vuotiaat ystävättäret kohkaavat eläkkeelle jäämisen ihanuudesta. Hän aikoo jatkaa opettajantyötä ehkä vielä pari vuotta.
- Mutta en nykyisin lue pedagogista kirjallisuutta vapaalla. En suunnittele tunteja iltaisin, suunnittelen ne koulussa. Lähden kotiin vasta kun työt on tehty, en kanna kotiin koulumurheita. Vanhemmat eivät enää soittele kotiin, vaan hoidan työasiat töissä.

Harrastuksenaan Pirjo maalaa akvarelleja - hyviä! - on laulanut kuorossa parikymmentä vuotta, ja uusimpana juttunaan käy pilateksessa.
- Pilates on ihanaa. Mutta kuorolaulu on hyvä siksikin, että siinä tyhjentää aivonsa: ei voi tehdä muuta kuin katsoa nuotteja ja yrittää pysyä mukana. Se on henkinen sauna.

Ruotsissa miehet pesevät aina kesämökkien ikkunat. Suomalaisvieraat ottavat mallia.

 Pirjolla ja Nissellä on kesämökki puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa, Mariefredissä.
- Siellä rapsutan kukkamaita. Ei niistä koskaan mitään tule, mutta minusta on kiva leikkiä - samoja leikkejä kuin Puistomaan pihalla!

Suomi ja Kuusas edelleen tärkeät paikat

Vähintään neljä kertaa vuodessa Pirjon pitää päästä Suomeen, joskus pariksikin viikoksi kerralla.
- Minulla on Suomessa vanhemmat ja sisko perheineen. Ja sitten minulla on täällä kolme hyvää ystävää, jotka ovat olleet kavereitani kansakoulun alaluokilta asti. Näistä minä saan voimaa.

Ystävyyttä kansakoulusta asti: Airi Vilhunen, Anja Metsälä, Pirjo Muukkonen Elsner ja Eijaleena Martikainen.

Pirjo - rouva Elsner - kuvailee suomalaisuuttaan, joka on ja pysyy.
- Suomalaisuus ja sen vaaliminen - se on se "minä". Vaikka olen Ruotsissa, olen silti suomalainen.

Tässä suomalaisessa Muukkosen Pirjossa on paljon hämäläisyyttä, koska hänen vanhempansa ovat Hämeestä, ja perheellä on siellä edelleen sukua. Mitä Kuusankoski sitten Pirjolle merkitsee?
- Jännä juttu, että vuosien kuluessa Kuusankoski alkanut merkitä minulle yhä enemmän. Kun nuorena lähtee kotoa, on mielellään suurkaupunkilainen - minäkin Turun suurkaupungissa asuin ja sieltä vielä Ruotsiin lähdin. Mutta vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän tuntea Kuusankosken kotikaupungikseni. Tykkään näistä taloista, näistä maisemista.

- Kuusankoski on rakas paikka. Tamperekin on rakas paikka. Ja Hämeenkyrön mummola on ihan hirveän rakas paikka. Mutta seuraan Kuusankosken asioita nettisivuilta - googlaan aina Kuusankoskea mutta sehän menee tietysti Kouvolan sivuille. Minua loukkasi syvästi, kun tämän paikan nimeksi tuli Kouvola, Pirjo virnuilee.

Viimeistään kesällä taas tavataan - livenä. Pirjo ja Nisse käyvät ehkä ensin ulkomailla - vaikka Pirjohan on jo ulkomailla! - ja kenties Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla monivuotiseen tapaansa, mutta Kuusaalla nähdään jossain vaiheessa.

Kuuntele tarina Pirjon kertomana:
http://youtu.be/TGgNonMUJ0A

Lisää Pirjosta ja Puistomaasta:

http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/puistomaalla-kasvanut-pirjo-muukkonen.html

Vapaalla voi vaikka käyskennellä Tukholman Kungsträdgårdenin kirsikkakujalla.