Rurik Wasastjerna: Puistomaassa näkyy käsityön jälki

Silmät auki, kuusaalaiset! Tuttuakin tutummassa rakennetussa ympäristössämme on asioita, joiden hienoutta emme edes huomaa. Ne ovat olleet meille olemassa aina, niinpä emme osaa ihmetellä niiden yksityiskohtia ja kokonaisuutta siten kuin turistina jossain vieraassa paikassa osaisimme.

Nyt meillä käy tuuri: Kuusankosken rakennusperinnöstä tehdään parhaillaan kirjaa. Sen kimpussa ahkeroi arkkitehti, tietokirjailija Rurik Wasastjerna. Vastaavasta, Kouvolan rakennusperintöä esittelevästä teoksestaan Muutakin kuin rautatieristeys hän sai Vuoden 2011 paras taidekirja -palkinnon.

Ylätalo

Kuusankoski ei kalpene Kouvolan rinnalla arkkitehtuurissa. Wasastjerna kuvaili Kuusankoski-Seuran järjestämässä tilaisuudessa Kuusankosken rakennusperintöä suorastaan tuskastuttavan rikkaaksi. Erityisesti täältä löytyy esimerkkejä funkiksesta.

Alatalo

Rurik Wasastjernaa miellyttää Puistomaan alue Sairaalanmäen itärinteen alla.
- Kuusankoskella on paljonkin arvokasta 50-luvun arkkitehtuuria. Puistomaan talot ovat kuitenkin huippuesimerkki tuon vuosikymmenen asuntoarkkitehtuurista. Tämä on ihan normaalia rakentamista, mutta asiat on ratkaistu täällä niin viehättävästi että oksat pois, Wasastjerna kommentoi.

Funkista moneen lähtöön

Funkis ei ole vain yksi tyyli - jos se edes on tyyli - vaan Kuusankoskellakin on esimerkkejä sen eri ilmenemismuodoista. Puistomaa edustaa sodanjälkeistä pehmeää funkista.
- Varsinainen korkeafunkis tai sankarifunkis - miksi sitä nyt haluaa kutsua - tuli Suomeen 1920-30 -luvun vaihteessa Keski-Euroopan suunnalta. Se tunnetaan sokeripala-arkkitehtuurina: tasakattoja ja laatikkomaisia rakennuksia. Talot olivat kovan ja tyylikkään näköisiä, äärimmäisen pelkistettyjä, Wasastjerna kuvailee.

Sodan jälkeen palattiin perinteisempään rakentamiseen. Siihen veivät myös käytännön syyt.
- Oli materiaalipula. Tasakatot olivat kiellettyjä, koska ei ollut tarpeeksi bitumia saatavilla. Myös ikkunoiden koko oli rajattu, ja haluttiin paremmin Suomen oloihin ja ilmastoon sopivia ilmaisuja. Suunnanmuutosta vaati myös henkinen puoli: funkista oli jo 30-luvulla alettu karsastaa. Ankarien sotavuosien jälkeen, keskellä pula-aikaa oli ehkä romantiikan kaipuutakin, arkkitehti Wasastjerna arvelee.

Rurik Wasastjerna

Viihtyisyyttä yksityiskohdilla

Maallikko ei osaisi yhdistää Puistomaan taloja funkikseen, josta tuntee vain laatikkomaisuuden ja iskulauseen "toiminta sanelee muodon". Wasastjerna ihmettelee, eikö kaiken arkkitehtuurin pidä palvella tarkoituksenmukaisuutta, ei se funkiksen yksinoikeus ole. Toisaalta korkeafunkis ei edes ollut erityisen tarkoituksenmukaista.
- Puistomaalla on kovin kotoisan näköisiä, harjakattoisia taloja. 50-luvun asuinrakennukset olivat perusolemukseltaan hyvin yksinkertaisia, mutta ne tehtiin käsityönä. Se selittää pitkälti niiden viehätyksen. Osattiin panostaa tiettyihin yksityiskohtiin, jotka kutsuvat ja houkuttelevat, lähestyvät ihmistä, esimerkiksi sisäänkäyntien vaiheilla.

Kymi-yhtiö nämä Puistomaan talotkin rakennutti. Arkkitehdit olivat paikkakunnalle tutut Bertel Liljequist ja Arne Helander. Kerrostaloja on kolme: kaksi kolmikerroksista tavallisten asuntojen taloa ja niiden välissä kaksikerroksinen, asuntolatyyppinen "poikamiesboksi". Rurik Wasastjerna järkyttää vanhaa puistomaalaista kertomalla, että talot on sijoitettu viuhkamaisesti, pihapiiri aukeaa alaspäin. Olen nähnyt kolmikerroksiset talot aina samansuuntaisina!
- Siinäs näet, olemme niin aivopestyjä tähän suorakulmaiseen koordinaatistoon. Yhtiöllä oli maata ja mahdollisuus valita ihanteellinen, loivasti etelään viettävä rinnetontti, jota vielä pohjoisesta suojaa Sairaalanmäki. Paikka on pienilmastollisesti ja muutenkin mukava. Talot sijoitettiin sen ajan tyyliin vapaasti ja avoimesti puolisuljetuksi kortteliksi. Piha on suojattu kolmelta sivulta.

Ulokkeita ja erkkereitä

Puistomaan taloissa on hyvin tyypillisiä aikansa arkkitehtuurin piirteitä.
- Näissä on loivahko harjakatto ja siinä avoräystäs - räystästä ei ole laudoitettu umpeen vaan kattokannattajat näkyvät. Seinissä on roiskerappaus, karkea rappauspinta. Ikkunat ovat aukkoja muurissa, ne ovat vaakasuuntaisia ja niissä on epäsymmetrinen, kapea ja korkea tuuletusikkuna toisella sivulla, arkkitehti kuvailee.


Rurik Wasastjerna näyttää lisää aikakauden tyypillisiä yksityiskohtia.
- Rakennusten perushahmoa on elävöitetty ulokkeilla: erkkereillä, parvekkeilla. Sokkelit on verhottu liuskekivillä. Kuusankoskella näkee myös paljon rakennuksia, joiden betonisokkeli on koristettu urittamalla. Lähelle ihmistä tuleviin  rakennuksen kohtiin on näin tuotu lisäarvoa. Se on tehokkain tapa tehdä arkkitehtuurista inhimillistä tai tuoda arkkitehtuuria rakentamiseen: panostetaan siihen minkä ihmiset huomaavat.

Elementtirakentamisesta haaveiltiin

Arkkitehdin silmää miellyttää sama kohta kuin asukkaitakin.
- Keskimmäinen, asuntolatyyppinen talo on rakennettu yhteen alemman kerrostalon kanssa niin, että siihen muodostuu pieni porttikongi. Se on tehty ihan vaan siksi kun se on niin kiva. Asuntolarakennuksen eteläpäätyyn on satsattu selvästi eniten: on rakennettu liuskekivin verhoiltuja tukimuureja. Portaista, kaiteista - kaikesta näkyy paneutumisen jälki. Alakerran salin isot ikkunat, joiden edessä kasvaa villiviiniä - tässä on kaikin tavoin pyritty tekemään viihtyisää ja detaljoitua ympäristöä, Wasastjerna kehuu.

Poikamiesboksissa on hohtoa

Porttikongi on aina ihastuttanut sekä lapsia että aikuisia. Pienenä tuntui kuin ulkomaille olisi tullut, kun astui alapihalta sen kautta talojen keskelle.
- Se on yksi arkkitehtuurin vanhimpia tehokeinoja, kun siirrytään pienemmästä tilasta isompaan ja taas pienempään, luodaan tilallista vaihtelua. Se on aika harvinaista tämän aikakauden arkkitehtuurissa, joka oli harvaa ja avointa.


Wasastjerna osoittaa vielä parvekkeiden kaiteita. Ne on tehty ohuista betonilevyistä, jotka on tavallaan tehty pienistä elementeistä.
- Siihen aikaan haaveiltiin elementtirakentamisesta. Joskus se näkyy jopa niin, että rapattuun julkisivuun on vedetty valesaumoja, jotta se näyttäisi elementiltä. Silloin tosiaan elementtirakentamista pidettiin edistyksen merkkinä: onhan se nyt järkyttävää, että autoja tehdään tehtaissa ja taloja vielä kasataan tiili tiileltä paikan päällä.

Elementtirakentamisen harjoittelua

Rurik olisi puhkaissut palloseinän


Rurik Wasastjernaa hymyilyttää kysymys, ajattelivatko Liljequist ja Helander niin lapsiystävällisesti, että jättivät talojen päätyseinät umpinaisiksi pallopelejä varten.
- Itse olisin mielelläni avannut päätyjulkisivua vähän, kun se kerran tässä aukeaa vapaasti luontoon. Jos esittäisin tämän suunnitelman asuntosuunnittelun kurssilla arkkitehtikoulussa, saisin ehkä kritiikkiä siitä etten ole käyttänyt hyväksi mahdollisuutta avata päätyjulkisivua. Viisikymmenluvulla pyrittiin siihen, että talo aukeaa joka suuntaan, että se ei ole mikään makkarapötkö, joka katkaistaan sopivasti. Näissäkin taloissa on eteläpäädyissä tehty niin.

Talojen uudesta kellertävästä väristä Wasastjernalla ei ole huomauttamista. Hän ei ole nähnyt taloja alkuperäisessä valkoisessa maalissa.
- 50-luvulla käytettiin murrettujakin sävyjä, keltaisia, ruskeita, punertaviakin.

Alueen puutalot, paritalotyyppiset kahden asunnon talot ja Puistokadun varrella olevat yhden perheen talot, kuuluvat samaan Puistomaan funkiskokonaisuuteen.
- Ne olivat mestareiden, työnjohtajien ja vastaavantasoisten virkailijoiden asuntoja, olen kuullut.

Paritalorivistö

Koriste on rikos

Sisäänkäynti talojen portaikkoihin saa arkkitehdin mietteliääksi. Seinästä ulkonevat, liuskekivillä päällystetyt syvennykset kehystävät pariovia mutta eivät ihan istukaan funkisajatteluun.
- Ne muistuttavat oudosti portaalisysteemiä, joka oli erityisen suosittu esim. 1920-luvun klassisismissa. Tässä se on hiukan epäortodoksinen ratkaisu. Funkiksen peruskannanotto oli hylätä historia ja historismi, tehdä nollasta lähtien jotakin aivan uutta. Tässä on kuitenkin aivan selvä viite historiaan, vaikkakin äärimmilleen pelkistettynä, joten se ei ole niin paha juttu.

- 50-luvulla ei oltu enää niin tarkkoja, vaikka funkiksen yksi tunnuslause kuului "ornamentti on rikos", Wasastjerna selvittää.

Portaikot ovat arkkitehti Wasastjernan mukaan aika lailla peruskamaa.
- Niissä ei ole kauheasti hehkuteltu. Portaat ovat mosaiikkibetonia - ne valetaan betonista ja hiotaan niin kauan, että kiviaines tulee esiin ja muodostaa kuvion. Portaikossa on tyypilliset pinnakaiteet.

Köynnöskasvit takaisin, kiitos

Rurik Wasastjerna  on tutustunut asuntoihin pohjapiirrosten avulla kun ei ole niihin sisälle päässyt. Perusjäsentelyltään asunnot vastaavat nykykäsitystä asuntosuunnittelusta, mutta mitoitus on niukempi.
- Viisikymmenluvun kylppärit olivat pienet, mutta kyllä sekin ongelma asunnon modernisoinnissa on ratkaistavissa. Keittiötkin on pieniä, mutta pääosin tilat ovat osoittautuneet joustaviksi.

Olohuoneen parvekkeenoven seinä on myös hauskasti loivemmassa kuin suorassa kulmassa viereiseen seinään. Lapsena sitä ei edes huomannut erilaiseksi. Onko arkkitehti siinä vain pitänyt hauskaa?
- Totta. Koska elämme suorakulmaisessa maailmassa, yritämme aina tulkita maailmaa suorakulmaiseksi, vaikkei se ihan olisikaan. Pitkälti hauskanpitoahan se varmaan on, mutta monet arkkitehdit tykkäsivät siihen aikaan tehdä tällaista temppua. Sama asiahan toistuu tässä talojen viuhkamaisessa sijoittelussa, Wasastjerna kertoo.

Pikku syrjähyppy funkiksesta

 Kaivan esiin albumin, jossa on 50-luvulla otettuja valokuvia Puistomaan kodistamme. Rurik kiinnostuu, vaikka kuvien ihmiset ja huonekalut peittävät arkkitehtuurin piirteet.
- Tämän ajan interiöörikuvissa asunnoista on paljon tätä samaa: huonekalut ovat samantyylisiä ja aina tuo köynnös, joka kiipeää seinää pitkin. Se on minusta älyttömän viehättävä. En tiedä, miksei nykyään laiteta samalla lailla, Wasastjerna haikailee.

Entä "ylimääräinen" ovi olohuoneen ja makuuhuoneen välillä? Olisihan makuuhuoneesta jaksanut kiertää olohuoneeseen eteisenkin kautta.
- Se on vanha kikka, jolla saadaan vaikutelma suuremmasta tilasta. Kun yhdistetään oviaukolla makuu- ja olohuone, saadaan komean näköistä tilaa. Jo kauan sitten parempien ihmisten asunnoissa pantiin salia salin perään ja ovet olivat linjassa, ja sillä saatiin palatsimainen perspektiivi, arkkitehti Rurik Wasastjerna paljastaa ammattikuntansa salaisuuden.

Uusi omistaja kunnostaa talot

Kouvolan Sanomat kertoo 3.4.2014, että UPM:n Eläkesäätiö on myynyt Puistomaan/Kansantien talot kuusankoskelaiselle Laurellin perheelle. Kauppaan kuuluivat myös Valtakadun ns. eläketalot. Perhe aikoo kunnostaa Kansantien talot, varsinkin  poikamiesboksi käy läpi perusteellisen remontin. Odotettavissa on katto- ja ikkunaremonttia, viemäreiden uusimista, asuntojen sisäpintojen kunnostusta. Ala- ja ylätalossa ulkokatot ja ikkunat onkin jo uusittu. Kunnostus valmistuu vuoden 2014 loppuun mennessä. Eläketaloihin ei ole remonttia tulossa.

Laurellit aikovat myydä ja vuokrata Kansantien 43 asuntoa.

Kouvolan Sanomat:
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2014/04/03/Uusi+omistaja+peruskorjaa+Kansantien+funkiskerrostalot/2014217194502/4

"Eläketalo"

Pirjo Muukkonen Elsner - Kuusaalta kasvattajaksi

Puistomaa-sarjan käynnisti muisteluretki Pirjo Muukkonen Elsnerin kanssa. Mitä kuuluu Pirjolle nyt? No, ensinnäkin hän on jo vuosikymmeniä ollut Pirjo Muukkonen Elsner - ruotsalaisilla on outo tapa olla käyttämättä yhdysmerkkiä tyttönimen ja miehen sukunimen välissä. Toisekseen Pirjo on pysynyt ihan samana Kuusaan likkana, joka hän oli asuessaan täällä. Hän ei menettänyt suomen kieltään eikä kuusaan murrettaan muuttaessaan Ruotsiin. Hänen kanssaan on helppo jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäätiin - tosin skypen ansiosta tapaamistauot eivät käy enää kuukausien mittaisiksi. Pirjo on kaikesta kiinnostunut ilopilleri, nauraa paljon, aina satasella läsnä. Mutta annetaan nyt suunvuoro aikuiselle naiselle itselleen.

- Muutin Turkuun ylioppilaskesän jälkeen, syksyllä -70. Äiti ja isä asuivat Puistomaalla vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, ennen kuin rakensivat talon Tähteeseen. Mutta minulla oli pitkään ikävä Puistomaalle, Pirjo kertoo.

Puistomaa oli erityisen kiva paikka lapsille, koska aikuiset tunsivat toisensa ja kaikki aikuiset olivat mukavia lapsia kohtaan. He pitivät huolta naapurinkin lapsista ja kuria pihapiirissä muillekin kuin omalle jälkikasvulle. Kauppa-asialle saatettiin lähettää pihassa kuljeksiva kuka tahansa tuttu lapsi.
- Paras mahdollinen kasvuympäristö, kasvatustieteen ammattilainen tietää.

Pirjo nimittäin päätti jo kansakoulun ensi luokalla, että hänestä tulee opettaja.
- Oma ensimmäinen opettajani Annikki Rekola oli niin ihana. Minäkin halusin tulla yhtä ihanaksi, Pirjo hymyilee.

Turun kautta Ruotsiin

Pirjo Muukkonen siis jätti Kuusaan ja Puistomaan ja aloitti opiskelun Turun väliaikaisessa opettajakorkeakoulussa, joka teki jo silloin yhteistyötä Turun yliopiston kanssa. Peruskoulunopettajan koulutus kesti kolme vuotta.

Kesätyöt veivät monet opiskelijat Turusta lahden yli Tukholmaan, Pirjonkin sikäläiseen postiin.
- Tapasin siellä sattumalta södertäljeläisen koulukuraattorin, joka houkutteli minut opettamaan suomalaisluokkaa. Päätin jäädä vuodeksi, Pirjo kertoo nyt yli 40 Ruotsin-vuoden jälkeen.

Ruotsiin jäämisen varmisti lopullisesti Nilsin tapaaminen, tämän Elsnerin. Pirjo ja Nisse seurustelivat muutaman vuoden ja muuttivat sitten yhteiseen kotiin Södertäljeen. Nisse oli töissä Ericssonilla, mm. rakensi puhelinkeskuksia. Nyt hän on ollut jo muutaman vuoden eläkkeellä.

 

Nils ja Pirjo Elsner

Suomalaisluokkien opettajana oppi enemmän kuin Turussa

Pirjo aloitti opettajantyöt Ruotsissa vuonna -73. Södertäljessä oli tuolloin paljon suomalaisperheitä, jotka halusivat lastensa oppivan suomea. Pirjon opettama luokka oli toinen ensi luokka, joka aloitti sinä vuonna opinnot suomen kielellä.
- Göteborgissa oli aloitettu suomalaisluokat jo vuotta aikaisemmin. Loppujen lopuksi Södertäljessä oli suomalaisluokkia luokka-asteilla 1-6 neljässä viidessä koulussa. Yläasteella oppilaat saivat vielä tarvitessaan  tukiopetusta suomen kielellä ja ehkä jotain  aineopetusta äidinkielellä. Muu opetus oli ruotsiksi, Pirjo kertoo.

Pikku hiljaa suomalaislasten määrä kaupungissa laski, ja suomalaisluokkien määrä väheni. Pirjo sai ensimmäisessä työpaikassaan hienon startin opettajan ammattiin.
- Olin oikein mielissäni, että sain aloittaa juuri siinä koulussa. Kivat työkaverit auttoivat vastavalmistunutta pääsemään työrutiineihin, ottivat minut vastaan auttavaisesti ja sydämellisesti. Suomalaisluokat otettiin myös mukaan koko koulun touhuihin.

 Pirjoa innosti ruotsalaisten tapa välittää lapsesta - toisin kuin Turun korkeakoulussa oli opetettu.
- Olen varmaan parempi opettaja nyt kuin jos olisin jäänyt Suomeen. Suomessa on niin monta opettajakorkeakoulua ja niin monenlaista opetusta, että täällä on paljon todella hyviä opettajia - mm. oma siskoni ja tutut Kuusankoskella. Mutta Turun silloisessa harjoituskoulussa oli vanhanaikaista ja lapsiepäystävällistä, Pirjo kertoo.

Sovittelevana ihmisenä Pirjo pehmentää sanomaansa, että ainakaan Turussa ei pystytty välittämään hänelle hyviä tapoja toimia lasten kanssa.
- Ruotsissa opin sen käsityön - miten homma tehdään - ja työkavereiltani sen asenteen, miten lasten kanssa ollaan.

Erilaiset oppijat alkoivat kiinnostaa

Södertäljen suomalaisluokilla oli kaikki muuten hyvin, mutta niiltä puuttuivat suomalaiset erityisopettajat.
- Minusta se oli suuri puute, koska ruotsalaislapsilla oli ruotsalaiset erityisopettajat. Ajattelin että jos kerran meillä ei ole suomalaisia erityisopettajia, minun täytyy opiskella sellaiseksi. Meilläkin oli oppilaita, joilla oli mm. lukihäiriöitä tai matematiikan vaikeuksia, Pirjo Muukkonen Elsner kertoo.

Niinpä Pirjo järjesti itsensä opiskelemaan Jyväskylään vuonna -78. Vuoden mittainen koulutus sai jatkoa Ruotsissa 90-luvulla. Puolen vuoden jatkokoulutus tarjosi uuden näkökulman samaan aihepiiriin.
- Ruotsissa luotiin erityispedagogin virat. Nämä erityispedagogit vastaavat koulujen erityisopetuksen järjestelyistä rehtorin kanssa ja ohjaavat opettajia, kun pohditaan miten oppilaan opetus voidaan järjestää luokassa hänen erityistarpeidensa mukaisiksi.

Vielä erityisempää opetusta

Kun suomalaislapset loppuivat Pirjon työpaikalta, hän siirtyi saman koulun erityisopettajaksi. Sitten Södertäljessä avattiin syksyllä 2000 pieni kahdeksan oppilaan ja neljän opettajan Vatt-Annan koulu. Koulu sijaitsee kerrostalon alakerrassa niin, ettei se ole minkään ison koulun yhteydessä. Sehän paikka oli kuin luotu Pirjolle.
- Vatt-Annan koulu on tarkoitettu niille, jotka eivät jaksa tai pysty olemaan isossa koulussa, jossa on satoja oppilaita, jotka kulkevat edestakaisin koko ajan, menevät kaapille hakemaan tavaroita ennalta arvaamattomasti jne. Meidän oppilaat tarvitsevat enemmän  jatkuvuutta ja pienempää yhteisöä. Monilla on diagnoosi, autistisia piirteitä käytöksessä, aspergerin oireita. Toisilla ei ole diagnoosia, eikä sellaista tarvitakaan, Pirjo kuvailee kouluarkeaan.

Koulun kaikki oppilaat tulevat kunnan opetusviraston kautta. Heidän kanssaan on jo kokeiltu muut vaihtoehdot. Entä jos Pirjon työpaikkaa ei olisi, missä nämä lapset olisivat?
- Osa olisi kotona tekemättä mitään. Jos he pysyisivät koulussa, he saattaisivat mennä luokasta käytävään vain oleilemaan. Useimmat olisivat kotona eivätkä pystyisi suorittamaan peruskoulua loppuun.

Vatt-Annan koulussa kasvatus on todellista lähiopetusta ja voi alkaa jo aamulla ennen kouluun tuloa.
- Jos lapsi ei uskalla tulla kouluun tai ei saa tultua, me voimme hakea hänet kotoa. Tai voimme tehdä sopimuksen, että vanhemmat tuovat lapsen joka toinen päivä ja me haemme joka toinen päivä. Mutta tähtäimessä on se, että oppilaat pystyvät siirtymään yhdeksännen luokan jälkeen toisen asteen kouluun ja selviytyvät itse koulumatkoistaan. Itsenäistä matkantekoa harjoitellaan jo, kun lapsi on meidän koulussa.

Pirjon koulun oppilailla ei ole sen kummempia ongelmia älykkyyden kanssa kuin isojenkaan koulujen oppilailla. Vatt-Annan koulussa noudatetaan samaa opetussuunnitelmaa kuin Ruotsin muissakin peruskouluissa. Mutta oppilaan tilanne pystytään pikkukoulussa ottamaan hyvin huomioon.
- Jos vaikkapa anorektikolla on vaikea vaihe, hän ei voi osallistua kotitalouteen koska ei pysty käsittelemään ruokaa. Silloin mietimme, jättääkö hän lukematta koko aineen vai esim. suorittaa siitä nyt vain teoreettisen puolen ja käytännön työt myöhemmin, Pirjo kertoo.

 Neljä opettajaa, kahdeksan oppilasta - opettajalla on huomattavan paljon enemmän aikaa kullekin lapselle kuin tavallisessa luokassa.
- Se tästä tekeekin palkitsevaa, siksi tätä työtä jaksaa, että meillä on mahdollisuus opettaa jokaista henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti. Meillä ainoana päämääränä on yrittää auttaa jokainen oppilas peruskoulun läpi niin hyvin kuin mahdollista. Meitä ei rasita asenne "näin tämä pitää tehdä", vaan voimme miettiä, miten juuri tämä lapsi oppisi asian parhaiten.


Jumppatunti on usein kriittinen kohta

Suurimmalla osalla Vatt-Annan koululaisista koulunkäynti on ollut menestystarina: peruskoulu tuli suoritettua. Mutta ihan kaikki eivät ponnisteluistaan huolimatta yllä samaan.
- Vaikea kuvitella, miltä tuntuu ihmisestä, jolla on aspergerin oireyhtymä tai voimakkaasti autistisia piirteitä.  Jotkut heistä eivät vain jaksa tulla kouluun joka päivä. Nämä nuoret väsyvät paljon helpommin ja stressaantuvat niin herkästi, että jokapäiväinen koulunkäynti on mahdottomuus. En minäkään sitä tunnetta ymmärrä, täytyy vain hyväksyä, että siltä heistä itsestään tuntuu, Pirjo kuvailee koulun opettajien asennetta.

Ne, jotka suorittavat peruskoulunsa Vatt-Annan koulussa, ovat saaneet kokea että heihin uskotaan.
- Oppiminen on aika lailla itseluottamuskysymys. Meidän opettajien tehtävä on saada nuori uskomaan, että hän pystyy oppimaan asiat. Monille on kehittynyt aika huono itsetunto seitsemänteen luokkaan mennessä, jos vaikeudet ovat alkaneet kolmannen tai neljännen  luokan pukuhuoneista, kuten ne usein alkavat. Sen jälkeen ei ehkä mennä enää jumppaan. Sitten ei mennä jonkun muun kuin oman opettajan tunneille, koska siellä luokka on hälisevämpi - sitä rataa, Pirjo kuvailee.

Liikuntatunti vaikuttaa Pirjon kertomana yllättävän vaativalta suoritukselta kenelle tahansa pienelle ihmiselle.
- Jumppasali on näille meidän nuorille ollut hankala paikka, koska siellä ihmiset liikkuvat arvaamattomasti eri suuntiin, he voivat juosta päin, eikä tällainen lapsi oikein ymmärrä, miksi. Hän ei pysty seulomaan metelistä ääniä eikä jäsentämään tilaa samalla tavoin kuin muut. Sitten sitä pikku hiljaa aletaan jäädä pois koulusta sellaisina päivinä, kun on on odotettavissa rauhattomia tunteja.

Pirjo itse kävi Keskustan kansakoulua Rekolan ja Nyrken oppilaana.

Isossa luokassa erilaisen oppilaan on hankala olla siksikin, että siellä usein on myös vilkkaita oppilaita, jotka panevat merkille vetäytyvän luokkatoverin.
- Monet meidän oppilaista ovat saaneet raivokohtauksia isossa luokassa, kun ovat turhautuneet. Heitä on joidenkin mielestä aika kiva ärsyttää, valitettavasti, Pirjo sanoo.

Pienessä yhteisössä moni asia ratkeaa jo olosuhteiden muutuessa. Lapsi rauhoittuu, kun voi keskittyä omaan tekemiseensä. Pirjo Muukkonen kertoo saavansa voimia monenlaisten tilanteiden hallintaan siitä, että näkee tuloksia. Ja siitä, että välttyy tavallisen koulun rutiineilta.
- Ei tarvitse olla välituntivalvojana ja vahtia, etteivät lapset heitä toisiaan lumipalloilla. Eikä minun tarvitse koskaan sanoa oppilaille "älkää juosko käytävissä" kun meidän oppilaat eivät juokse käytävissä. Eikä minun tarvitse istua opettajankokouksissa, joissa käsitellään asioita jotka eivät liity minun oppilaisiini. Saan käyttää kaikki voimani omiin oppilaisiini ja heidän vanhempiinsa.

- Ja sit mie vaan yritän olla se Annikki Rekola, Pirjo naurahtaa.

Vapaa kuluu ihan muissa ajatuksissa

Pirjo Muukkonen kuuntelee kiinnostuneena, kun 63-vuotiaat ystävättäret kohkaavat eläkkeelle jäämisen ihanuudesta. Hän aikoo jatkaa opettajantyötä ehkä vielä pari vuotta.
- Mutta en nykyisin lue pedagogista kirjallisuutta vapaalla. En suunnittele tunteja iltaisin, suunnittelen ne koulussa. Lähden kotiin vasta kun työt on tehty, en kanna kotiin koulumurheita. Vanhemmat eivät enää soittele kotiin, vaan hoidan työasiat töissä.

Harrastuksenaan Pirjo maalaa akvarelleja - hyviä! - on laulanut kuorossa parikymmentä vuotta, ja uusimpana juttunaan käy pilateksessa.
- Pilates on ihanaa. Mutta kuorolaulu on hyvä siksikin, että siinä tyhjentää aivonsa: ei voi tehdä muuta kuin katsoa nuotteja ja yrittää pysyä mukana. Se on henkinen sauna.

Ruotsissa miehet pesevät aina kesämökkien ikkunat. Suomalaisvieraat ottavat mallia.

 Pirjolla ja Nissellä on kesämökki puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa, Mariefredissä.
- Siellä rapsutan kukkamaita. Ei niistä koskaan mitään tule, mutta minusta on kiva leikkiä - samoja leikkejä kuin Puistomaan pihalla!

Suomi ja Kuusas edelleen tärkeät paikat

Vähintään neljä kertaa vuodessa Pirjon pitää päästä Suomeen, joskus pariksikin viikoksi kerralla.
- Minulla on Suomessa vanhemmat ja sisko perheineen. Ja sitten minulla on täällä kolme hyvää ystävää, jotka ovat olleet kavereitani kansakoulun alaluokilta asti. Näistä minä saan voimaa.

Ystävyyttä kansakoulusta asti: Airi Vilhunen, Anja Metsälä, Pirjo Muukkonen Elsner ja Eijaleena Martikainen.

Pirjo - rouva Elsner - kuvailee suomalaisuuttaan, joka on ja pysyy.
- Suomalaisuus ja sen vaaliminen - se on se "minä". Vaikka olen Ruotsissa, olen silti suomalainen.

Tässä suomalaisessa Muukkosen Pirjossa on paljon hämäläisyyttä, koska hänen vanhempansa ovat Hämeestä, ja perheellä on siellä edelleen sukua. Mitä Kuusankoski sitten Pirjolle merkitsee?
- Jännä juttu, että vuosien kuluessa Kuusankoski alkanut merkitä minulle yhä enemmän. Kun nuorena lähtee kotoa, on mielellään suurkaupunkilainen - minäkin Turun suurkaupungissa asuin ja sieltä vielä Ruotsiin lähdin. Mutta vanhemmiten olen alkanut yhä enemmän tuntea Kuusankosken kotikaupungikseni. Tykkään näistä taloista, näistä maisemista.

- Kuusankoski on rakas paikka. Tamperekin on rakas paikka. Ja Hämeenkyrön mummola on ihan hirveän rakas paikka. Mutta seuraan Kuusankosken asioita nettisivuilta - googlaan aina Kuusankoskea mutta sehän menee tietysti Kouvolan sivuille. Minua loukkasi syvästi, kun tämän paikan nimeksi tuli Kouvola, Pirjo virnuilee.

Viimeistään kesällä taas tavataan - livenä. Pirjo ja Nisse käyvät ehkä ensin ulkomailla - vaikka Pirjohan on jo ulkomailla! - ja kenties Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla monivuotiseen tapaansa, mutta Kuusaalla nähdään jossain vaiheessa.

Kuuntele tarina Pirjon kertomana:
http://youtu.be/TGgNonMUJ0A

Lisää Pirjosta ja Puistomaasta:

http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/puistomaalla-kasvanut-pirjo-muukkonen.html

Vapaalla voi vaikka käyskennellä Tukholman Kungsträdgårdenin kirsikkakujalla.

Puistomaalla kasvanut - Pirjo Muukkonen Elsner

Pirjo Muukkonen asui Puistomaalla kymmenisen vuotta, kuusikymmenluvun. Pirjo, nykyisin Muukkonen Elsner, on nyt kotitalonsa porraskäytävässä ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen. Portaikko on tuttu, ulko-ovi sama kuin silloin joskus, ovenkarmien maalit vain rapistuneet. Rapistuneet ovat kiviseinienkin maalit siitä kohtaa, minne kulkijan olkapää ja lasten kädet ovat osuneet kotiovelle noustessa. Muuten näyttää tutulta.

Pirjo Muukkonen Elsner

Voit kuunnella Pirjon ja Eijaleenan muisteloita Puistomaasta äänitteinä allaolevista linkeistä tai lukea niitä kirjoitettuna. Tekstin lomassa on kuvia nykypäivän ja 50-luvun Puistomaasta.

http://youtu.be/tKf1UqPzpg0

http://youtu.be/h7LNaDD1w_M

Pirjo muutti Puistomaan alataloon perheensä kanssa 8-vuotiaana Kunnanpellolta. Risto-isä, sähkömies, oli perheineen oikeutettu  kahden huoneen ja keittiön kerrostaloasuntoon. Muutto mukavuuksien keskelle - asunnossa oli kylpyhuone! - tuntui Pirjostakin hienolta.
- Yhtiössä oli siihen aikaan tarkka hierarkia, jonka mukaan työsuhdeasuntoja jaettiin. Isä sai silloisessa asemassaan tämän alatalon asunnon, ja siinä olisi kuulunut asua viisi vuotta ennen kuin pääsisi isompaan kotiin ylätaloon. Mutta jostain syystä saimme muuttaa sinne jo kahden kolmen vuoden kuluttua, Pirjo muistelee.

Pihalla jotkut asiat ovat muuttuneet - demsterit ovat vaihtuneet nykyajan pieniin roskasäiliöihin, ja pihan perälle on jo kauan sitten rakennettu autotallirivistö. Mutta jotkut asiat ovat ennallaan.
- Kalliolta valuu nytkin upeita jäämuodostelmia, tykkäsin niistä jo lapsena. Ja katsos, tuolla on se oja jonka vierellä voi leikkiä kalakauppaa, voikukanlehdet kaloina. Siirtomaatavarakauppa oli kauempana, siellä oli mm. kahvia ja ryynejä, hevonhierakasta riivittyjä. Tässä oli ihana leikkiä!

Alatalon takaa pääsee poikamiesboksin ovelle. Huoneet ovat talon läpi kulkevan käytävän varrella kuin asuntolassa. Ei sinne kyllä koskaan lapsena menty, tiedettiin vain että poikamiehillä oli yhteinen olohuone ja keittiö alakerrassa.
- Minusta se oli niin jännittävä paikka, kun täällä asui erilaisia ihmisiä kuin me. Miehet olivat nuoria ja perheettömiä ja vaihtuivat tiheään - muut paitsi Kallosen setä, Martti Kallonen, joka asui talossa elämänsä loppuun asti, ainakin 93-vuotiaaksi.

Martti Kallonen 93 v,  pyöränsä kanssa

- He ehkä odottelivat, että saavat isomman asunnon yhtiöltä, Pirjo arvelee.

Sola oli ihmeellinen paikka

Kuljemme poikamiesboksin ja alatalon välisestä käytävästä talojen väliseen pihaan. Pirjosta sola tuntui jo lapsena erityisen hienolta.
- Samana iltana kun olimme muuttaneet alataloon, tuttavaperheen tytär, Lehtosen Kekku tai Sirkka ylätalosta tuli hakemaan minua ulos - hänet oli varmaan komennettu esittelemään minulle paikkoja. Kun menimme tästä aukosta pihalle, ajattelin tämä on ihan ihmeellisen sokkeloinen piha, en varmaan ikinä löydä kotiin, Pirjo nauraa.

Laurénit, neiti Tiitta, Ilvoset koirineen, Vesaset, Laamaset - moni 60-luvulla asunut Puistomaan perhe palautuu mieleen heti tai pienellä päkistämisellä. Muukkosten jälkeen heidän asuntoonsa muuttivat Hakalat, toisessa rapussa asuivat Marjaset, Nikanderit ja Rinteet. Ylätalonkin asukkaista muistamme suurimman osan: Lehtoset, Niemiset, Luostariset, Gallenit, Myrbergit, Anderssonit, Pajulat, Laakkoset, Yrjölät, Kalliot, Hopeat, Kaplinit, Niittymäet, Aallot.
- Olin Rinteen Tapion lapsenlikkana 14-vuotiaana yhden kesän, vahdin häntä päivisin hiekkalaatikolla. Moni muukin isompi tyttö piikoi Puistomaan pikkulapsia pientä korvausta vastaan, Pirjo muistaa.

Kerrostalojen lisäksi Puistomaalle rakennettiin kahden perheen ja yhden perheen taloja. Niidenkin asukkaista muistamme monet: Sommarbergit, Vierrokset, Haikolat, Sulaset, Korvet, Laaksoset, Harlinit, Väätäiset, Kydöt. Leikkikavereita löytyi niistä taloista lisää, sillä leikkipaikat olivat yhteiset.

Paritalot olivat ennen ruskeat.

Kivimankeli tallella

Kurkimme pyykkituvan ikkunoista, ja jestas: voiko tuo olla sama linko kuin 50-luvulla? Valtava kivimankeli ainakin on sama - lapset sitä pelkäsivät ja äidit kunnioittivat. Jos yläosan antoi mennä liian kauas toiseen päähän, se romahti alas ja täytyi juosta hakemaan talonmies hätiin - se vihainen. Tallella ovat myös isot metallisäiliöt, joissa pyykin saattoi liottaa, ja käsinpesualtaat, joissa on pyykkilautarypytys ulkolaidalla.

Muistamme molemmat pyykkituvan tuoksun, joka tuli kesäaikaan sen avatuista ikkunoista. Tyyliin kuului nimittäin käydä mankumassa äitiä jo kotiin, kun pyykkipäivä tuntui venyvän ihan turhan pitkäksi. Meitä lapsia helpotti, kun äiti lopulta kiskoi lingotut pyykit koneesta ja alkoi ripustaa lakanoita joko kuivaushuoneeseen tai vuorenrinteessä olevalle pyykkitelineelle. Sitten oli tiedossa ruokaa ja muita palveluita lapsiparoillekin. Äideille pyykkipäivä taisi olla melkoinen suoritus.

Muukkosilla oli ensin alatalon toisen kerroksen päätyasunto.

Myöhemmin pyykkiteline siirrettiin talon päätyyn. Pyykinkuivaus harmitti pihan lapsia, koska silloin ei saanut pallotella päätyseinää vasten.
- Arkkitehti oli kyllä viisas, kun jätti päätyseinän ilman ikkunoita. Saatettiin pelata pallopelejä eikä tarvinnut varoa, että menisi ikkuna rikki. En tiedä, oliko tarkoituksellista vai sattumaa, Pirjo kehuu.

Muistelemme, mitä pelejä silloin pelattiin. Olen vähän kateellinen Pirjon pitkästä luettelosta, mutta lohduttaudun sillä, että opettajana ja välituntivalvojana rouva Muukkonen Elsner on saanut kertailla lasten leikkejä vielä aikuisenakin. Tämä kiistää luntanneensa.
- Kymmenen tikkua laudalla, kurpitsa, vinkki, taskulamppuvinkki... Seinää vasten pelattiin palloa niin, että ensin heitettiin kymmenen kertaa tavallisesti, sitten yhdeksän kertaa niin että pallon annettiin pompata maahan... Ei näitä enää lapset leiki, koska nykyään ei rakenneta tällaisia hienoja taloja joissa on ikkunaton pääty, Pirjo selittää.

Vuori oli satumainen leikkipaikka
Heti ylätalon takana alkaa vuorenrinne. Vuori oli lapsille mahtava leikkipaikka. Sinne tehtiin kauppa- ja kotileikit. Luostarisen ikkunan taa rinteeseen tehtiin talvella lumesta sohva, jolta kakaralauma tuijotti talon ensimmäistä televisiota - kunnes joku Luostarisista nykäisi verhot kiinni. Pirjo puolestaan muistaa muuttaneensa iltavuokralaiseksi Laureneille, joille ostettiin alatalon ensimmäisiä telkkareita. Mutta se vuori - ei mäki vaan vuori!

Liukumäki vuoren rinteessä

Talvella siihen tehtiin liukumäkiä, kesällä siellä oli parikin hornaa. Pojat tamppasivat rinteeseen hyppyrimäen. Kesällä vuorella kasvoi kieloja, valkovuokkoja ja marjoja mäntyjen juurella.
- Äiti saattoi antaa mukin ja sanoa, että käypä keräämässä mustikkapiirakkaan marjat vuorelta. Taskulamppuvinkissä vuorenrinteestä löysi hienoja piilopaikkoja. Vuoren laella leikittiin kivien luona teatteria - siellä on ne kaksi valtavaa lohkaretta, joille kiivettiin kun joku pynnäsi. Ja tosi hienoa oli, kun partiota käyvät tytöt tekivät meille muille maastoleikkejä, muistelemme haikeina.

Näkymä vuorelta, edessä poikamiesboksi.

Tämän talven vähät lumet ovat jo paljastaneet rinteen maapohjan. Pirjolle tulee sellaisesta joka kevät sama mielihalu.
- Min tekisi mieli ottaa pieni luuta ja tehdä kotileikit puun juureen. Ja kun joskus tulee kostean metsän ja sammalen tuoksu, koko kropassa tuntuu pakottava tarve päästä tekemään metsään leikkejä.

Lapsena kevät paljasti myös Puistomaalle tuovan hiekkatien ja me pääsimme kinkkaamaan, loikkaamaan narua ja pelaamaan maata.
- Maata saattoi pelata vaikka kuinka kauan aikaa. Oli aivan ihanaa, kun oli kävelykengät jalassa eikä enää talvikenkiä tai saappaita, molemmat muistamme.

Eila Nieminen ja Salme Luostarinen

Vieressä ylätalossa asuvat siskokset Luostarisen parvekkeella.
Ylätalon parvekkeet ovat rinteen puolella ja päädyssä. Alimmassa kerroksessa on isommat terassit ja portti takapihalle. Ylempien kerrostenkin parvekkeille mahtuu hyvin pikku perhe kahville.
- Meillä istuttiin usein parvekkeella ja katseltiin, kun oravat kantoivat poikasiaan uuteen pesään, Pirjo kertoo.

Alakerroksen parveke on maan tasalla.

 Ennen lapset saivat leikkiä paljon vapaammin kuin nyt. Vähän ihmetyttääkin, kuinka meidän äidit uskalsivat laskea meidät aika pieninä mäelle, jossa on monessakin kohtaa hyvät mahdollisuudet pudota jyrkältä kallionreunalta alas ja taittaa niskansa. Mutta eihän ennen tarvittu kypärääkään pyöräillessä eikä pelastusliiviä veneessä. Lapsuuden kukkakaupan - pensaikon - tilalla on nyt väestösuojaan johtava tie. Sen vieressä oli ennen iso kenttä, jolla pelattiin piskiä, jalkapalloa, perspalloa.
- Katajan Tito piti toisessa päässä omaa seiväshyppykouluaan naapuruston lapsille. Hän oli kai itse tuonut telineiden viereen purukasan ja rautaseipään, Pirjo muistaa.


Korjattua ja hoitamatonta

Molemmissa taloissa on ylinnä vintti, jossa olivat asukkaiden "kanakopit" ja toisessa päässä pyykinkuivauspaikka. Muukkoselta pääsi Lehtoselle vintin kautta kyläilemään. Kellarikerroksen pitkän käytävän varrella taas olivat "perunakellarit", joissa monet säilyttivät esim. suksia ja ulkoiluvälineitä. Perällä oli kylmäkellari paksun metallioven takana. Sen hyllyillä säilytettiin hillot, mehut, säilykekurkut, maidot ja kermat. Jääkaapittomassa talossa se tuli lapsillekin tutuksi, kun maito haettiin kesäaikaan joka aterialle ja kahville erikseen kellarista asti.
- Se pelotti, kylmiö oli hirveä paikka lapsen mielestä, Pirjo sanoo.

Puistomaan taloja on viime vuosina kunnostettu. Seinät on maalattu, ikkunat uusittu. Pirjo muistaa, kuinka kamalaa vanhoja isoja ikkunoita oli pestä, kun ne nostettiin alareunasta huoneen levyisinä ylhäällä olevien saranoiden varaan ja tuettiin kolotulla tukipuulla.
- Minun piti aina olla kotona, kun äiti pesi ikkunoita. Nämä nykyiset ikkunat on varmasti helpompi pestä, Pirjo uskoo.

Porraskäytävät huutavat edelleen hiomista ja maalaamista, liuskekivilaatoitus paikkaamista. Moni asunto on tyhjillään. Takapiha on rojuinen, rinne pusikoitunut, näky surettaa lapsuutensa täällä viettänyttä.

- Muistatko, kuinka ennen yhtiön puutarhalta tuotiin naiset leikkaamaan ruohokentät viikatteella? Jonain kesäaamuna heräsi siihen ääneen, kun viikatetta hiotaan. Ja päivän mittaan ruoho tuli niitettyä - Nenä-Kalleko sen kuskasi hevosellaan pois? Tätä Pirjo ei muista koskaan nähneensä, hän vietti suuren osan kesistään Hämeenkyrössä.
- Mutta muistan, kuinka jo lapsena ajattelin että tämä on kaunis alue, ihana saada asua kauniissa ympäristössä. Kun viimeksi muutimme Södertäljessä, minulle oli varmaan sen takia tärkeää löytää kerrostaloasunto, jonka pihapiiri on harmoninen, Pirjo kertoo.

Tulossa pian: Pirjon myöhemmät vaiheet

 Kuvia 1950-luvun Puistomaasta, Pentti Niemisen dioista skannattuja:

Eija ja Paaja uusissa duffeleissa joululahjavaunuja työntelemässä

Eila ja Pentti, Eijaleena ja Marja Nieminen olohuoneessa Puistomaalla.

Pentti teki itse sohvan ja nojatuuolit.

Pena mirri kaulassa.

Eila ja itse maalattu maljakko, rottinkivarjostin Penan käsialaa.

Eijaleena ja läksyt

Ei jääkaappia, vaan tuuletusreikä ulkoseinän viereisessä ruokakomerossa.

Oravat uskaltautuivat sisälle keittiön ikkunasta.

Loimukoivuinen lipasto on osa häälahjaa.

Terrimummolla oli essu joulukylässäkin.

Ylätalo

Poikamiesboksi ja alatalo

Talot olivat ennen valkoiset.