Kuusankoski on paikkoja, ihmisiä, historiaa, nykyhetkeä, tehtaita, maaseutua, tapahtumia, kulttuuria. Se on maisemia ja ihmiskätten töitä, murretta ja tapa olla kotoisin jostakin. Kuusaalaisuus on ajattelumalli, asenne ja näkökulma – kaikkeen.
Kuusankoskia on yhtä monta kuin kuusankoskelaisiakin. Näillä sivuilla on yhden kuusaalaisen
totuus kotipaikkakunnastaan.
Terveisin Eijaleena Martikainen, paljasjalkain kuusaalain
Kuusankoski juhlii tänä vuonna satavuotista historiaansa kunnan
perustamisvuoden perusteella. Paikkakunnan nousu taajamaksi alkoi
kuitenkin jo puoli vuosisataa ennen kunnan syntyä - tehtaista. Juhlan
kunniaksi eri tahoilta saatuja kuvia matkan varrelta.
Valokuvaaja Otto Lindqvistin kuvista tehty kortti Voikkaan tehtaista 1900-luvun alkupuolella
Voikkaan koski ja sen itäranta. Kortti vuodelta 1904
Alla Voikkaan tehtaat vasemmalla, oikealla voimalaitos. Kuva v. 1924
Kuusankoski juhlii tänä vuonna satavuotista historiaansa kunnan
perustamisvuoden perusteella. Paikkakunnan nousu taajamaksi alkoi
kuitenkin jo puoli vuosisataa ennen kunnan syntyä - tehtaista. Juhlan
kunniaksi eri tahoilta saatuja kuvia matkan varrelta.
Kymintehdas vuonna 1903
Litviikkilaani, takana pääkonttori, klubi, klubin portti ja Kerhola.
Kymintehtaan hallintorakennukset olivat alkuun puutaloja.
Vanha kaupparakennus toimi klubina vuosina 1910-1958.
Klubi ja klubin portti
Alla uusi keskuskonttori alkuperäisen julkisivunsa puolelta kuvattuna. Rakennus valmistui v. 1932 tai -33.
Jukka Airolan 70-luvulla ottaman kuvan keskellä kohoaa valkoinen happotorni.
Voimalinjapylväät, tehtaanpiippu, happotorni, joki - tyypillinen kuusaalaismaisema 1900-luvulla
Klooritehdas palon jälkeen. Oikeammin kysymyksessä oli natriumperoksiditehtaan tulipalo vuonna 1960
Kuusankoski juhlii tänä vuonna satavuotista historiaansa kunnan perustamisvuoden perusteella. Paikkakunnan nousu taajamaksi alkoi kuitenkin jo puoli vuosisataa ennen kunnan syntyä - tehtaista. Juhlan kunniaksi eri tahoilta saatuja kuvia matkan varrelta.
Ensimmäisessä kuvassa Kuusaankoski, josta kaikki alkoi. Nimensä koski sai ehkä siitä, että sen rannalla kasvoi pieni kuusi, kuusas. Merkityksensä se taas sai siitä, että 1870-luvulla muutama kauaskatseinen mies iski siihen silmänsä ja näki sen mahdollisuudet - valjastettuna. Kymi-yhtiö ja Kuusankoski-yhtiö syntyivät kosken partaalle.
Kuusankoski-yhtiön puuhiomon ja paperitehtaan rakennustöitä Kuusaansaaressa 1872. Taustalla Koskenrannan taloja suurimpana Aladinin pytinki.
Alla vas. Kuusankoski-yhtiön puuhiomo, oik. Kymin Osakeyhtiön puuhiomo ja paperitehdas v. 1885.
Vas. Kuusankoski-yhtiön, oikealla Kymiyhtiön tehtaita. Joen vastarannalla Kuusaanniemen kylän mylly.
Äidinäidin ja äidinisän, Impi ja Otto Piirikkälän valokuva-albumi vaikutti päällisin puolin hienolta kuvakavalkadilta, jossa teini-ikäiset mallit näyttivät keski-ikäisiltä poseeratessaan valokuvaamon kulisseissa epookkivaatteissaan. Ensimmäisenä yllätti kuva kuusankoskelaisten tuntemasta Laura Viljasesta/Wiljanderista, jonka valkoiset ampuivat sorakuoppaan vuonna 1918. Toisellakin vilkaisulla löytyi tutulta kalskahtava nimi: Aleksei Osipov.
Isovanhempani ovat kehitelleet kuvan taakse tuttavansa sukunimen kirjoitusasuksi Osipohff. Kuusaalaiset ovat varmasti ääntäneet nimen 'Osipohvi', ja mummo ja vaari ovat varmuuden vuoksi säästäneet h:n ja lisänneet perään kaksikin venäläiseltä kuulostavaa f:ää.
Kirjoitusasusta viis, mutta kuka olikaan Aleksei Osipov ja mitä hän tekee isovanhempieni kaverikuvien joukossa? Vastaus löytyy Mirja Turusen Veripelloista, Kuusankosken teatterin vuonna 2015 esittämästä näytelmästä Aleksei ja Maija sekä Kaisu Vainosen artikkelista Vellikupissa (numero 7 v. 2008). Vainosen juttu "Aleksei Osipovin perhetausta kirjeiden valossa" kertoo, miten Osipov liittyi kansalaissodan tapahtumiin vuonna 1918.
"Kansalaissodan kulku on yleisesti tiedossa. Sodan loppupuolella
punaisten rintama on Mäntyharjussa ja ylempien upseerien kaaduttua
Aleksei Osipov joutuu komentajaksi. Hänen tiedetään olleen
oikeudenmukainen. Valkoisia vankeja ei ammuttu, vaan heidät pantiin
töihin. Rintaman murruttua joukko pakenee ja Aleksei räjäyttää
poistuessaan Harjun sillan. Hän on haavoittunut jalkaan, mutta käy
Kuusankoskella hyvästelemässä äitinsä ja sisarensa. Junat kuljettavat
Kouvolasta pakenevia punaisia Kotkaan ja Haminaan, ja sillä suunnalla
käydään viimeinen viivytystaistelu. Laiva kuljettaa punaisia
Pietariin, mutta Aleksei Osipov ja hänen seuralaisensa sairaanhoitaja
Maija Rasilainen eivät ehdi mukaan. He soutavat Haminan edustalla
olevaan saareen (ehkä Majasaari), mutta laivasta heitä ei huomata. He
tekevät kaksoisitsemurhan mieluummin kuin jäävät valkoisten vangiksi."
Dokumenttien perusteella Otto ja Aleksei ovat tavanneet toisensa viimeistään punakaartin toimissa sisällissodan alettua. Valtiorikosoikeuden pöytäkirja kertoo Oton tuomion syistä mm.:
"Oli ensin Kymin tehtailla ja lähtivät Huhtikuun alussa Kouvolaan,
jossa olivat jonkun aikaa vahtipalveluksessa; ja jatkoivat sitten
Mäntyharjun asemalle. Oltuansa täällä parisen päivää lähtivät Mouhun
pysäkille, jolloin Piirikkilä erosi päällykkyydestä ja rupesi
sotilaaksi. Mouhun pysäkiltä lähtivät Voikosken kautta Nurmaan kylään,
mistä noin 10 p:nä Maalisk. Lähti kotiin sairauden takia. Ensin oli
Piirikkilä sanitäärissa Kymin tehtailla ja sitten miliisinä. Ei ole
vanginnut ketään Kymin tehtailla. 15/9 lähti Jaalan pitäjän Hartolan
kylään, jossa valittiin reservikomppanianpäälliköksi, ollen mainittu
komp. perustettu miehistä, jotka oli Kymin tehtailta. Jaalan esikunnan
määräyksestä on takavarikoinut Hartolan kylästä eräästä myllystä jauhoa
sekä perunoita ja lihaa taloista. 26/4 lähtivät Jaalan kirkon kautta
Kymin tehtaille, jonne tuli 28/4 ja vangittiin 3/5. Kiväärin oli
jättänyt postitaloon josta valkokaarti lienee sen korjannut."
Luulen kuitenkin, että Piirikkälät ja Osipov ovat tutustuneet työväenyhdistyksen tilaisuuksissa jo paljon aikaisemmin. Kymintehtaan työväenyhdistys toimi tuolloin vilkkaasti - tilaisuuksia riitti pitkin viikkoa puhujavierailuista peruskerhoihin. Mummoni liehui näyttämöllä tämän tästä Kymintehtaan Työväen Näyttämön esityksissä kuten niin moni muukin tavallinen kymintehtaalainen. Virallisissa ryhmä- ja näytelmäkuvissa hänet tunnistaa murjottavasta ilmeestä, mikä ihmetyttää niitä, jotka muistavat Impin hauskan persoonan. Aviomies Otto on kirvesmiehenä varmasti pyörinyt mukana Kymintehtaan työväentaloa rakennettaessa ja järjestysmiehenä monissa tilaisuuksissa. Eiköhän noissa ympyröissä ole vähitellen tutustuttu niin hyvin, että Aleksein potretti on päätynyt Impin ja Oton valokuvakansioon.
Tuttu turhautumisen tunne hiipii jälleen mieleen: miksen koskaan kysellyt edes äidiltä isovanhempien varhaisista vuosista. Nyt saa vain arvailla ja kehitellä ehkä vääristynyttä historiaa. Ota sinä opiksesi äläkä tee samaa virhettä, jos voit vielä haastatella vanhempia sukupolvia.
Nurkkia siivotessa käsiin osuu tavallisesti toinen toistaan herttaisempia kuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Omatkin nuoruuden aikaiset kuvat hymyilyttävät, saati sitten vanhempien tai isovanhempien otokset. Mutta tällä kertaa hymy hyytyi. Äidinäidin paksulehtistä rispaantunutta albumia purkaessa käsiin jäi pino valokuvaamossa otettuja kauniita muotokuvia, joista osaan on kirjoitettu kuvatun nimi. Laura Wiljanderin kuvan kääntöpuolelle mummo on kirjoittanut himmeän tekstin "Murhattu 20 (?) pv vasten yöllä Kuusankosken Weljeshaudan luo sorakuoppaan".
Laura Wiljander 16 v
Palat loksahtavat kohdalleen. Olenhan nähnyt filmin, joka kuvaa teini-ikäisen Lauran viimeisen matkan tehtaan salista hautausmaan laidalle vuonna 1918. Laura Viljanen ammuttiin tovereidensa kanssa punaisten joukkohautaan niin nuorena, että hänestä ei mitenkään ollut ehtinyt kehkeytyä vaarallista agitaattoria. Filmissä luetaan Lauran kirje, jossa hän kertoo, että hänen suurin tukensa ovat olleet Impi ja Otto Piirikkälä - isovanhempani. Ensi kuulemalta tämä kuulosti sadulta, tarinalta. Myöhemmin löytyi kuva Kymintehtaan työväenyhdistyksen historiikista, siinä Laura nojaa luottavaisena minun tulevan mummoni olkaan. Nyt sitten valokuva, johon mummo on Lauran kuoleman jälkeen kirjoittanut tuon järkyttävän kommentin. Tai enhän voi tietää, oliko mummo järkyttynyt vai pelkästään surullinen, ehkä vihainenkin halutessaan viestittää jälkipolville, miten lähelle sisällissodan tapahtumat perhettä tulivat. Olivat ne tulleet vieläkin lähemmäs, isoisä Otto nimittäin lähetettiin Riihimäen sotilasvankilaan - tuomion syy oli osallistuminen punakaartin taisteluihin. Otto palasi sieltä elävänä, Laura ei välttänyt omaa kohtaloaan.
Albumissa on toinenkin kuva Laura Wiljanderista (Viljasesta). Hän on käynyt valokuvaamossa nuorukaisen kanssa - tämän kuvan takana ei ole nimiä.
Laura Wiljander ja Impi Piirikkälä. Kuva Kymintehtaan työväenyhdistyksen historiikista
Otto ja Impi Piirikkälä
Ei arvannut lettipää, mitä kaikkea ihana turvallinen leppoisa mummo oli elämässään nähnyt. Eikä mummo lapselle halunnut kaikkea kertoakaan. Nyt voi vain ihmetellä, miten vähän toisistamme tiedämme, varsinkin jos emme ota selvää.
Kuusaalla on nähty sykähdyttävä luontoilmiö. Juu juu tiedetään, ohotanlokki päätti lähteä Aasiasta ja valitsi kaikista maailman kohteista määränpääkseen Kuusankosken. Todella harvinainen vierailu, mutta ohikulkijaa on hämmästyttänyt yhtä paljon lokin saapumisen seuraus: joenranta on pullistellut lintukuvaajia, joita on virrannut penkalle tähän mennessä varmaan toistasataa eri puolilta Suomea. Sana kiirii nopeasti lintuharrastajien keskuudessa, ja nyt heitä seisoo rivissä rannassa ja rinteessä niin että putket kolkkaavat toisiinsa. Onneksi kanssakäyminen näyttää sujuvan leppoisammin kuin vaikkapa hiihtokilpailuissa. Lokki itse käyttäytyy niin mallikelpoisesti kuvauskohteena, että kuvaajilla on mahdollisuus vaihtaa kuulumisia uusien parhaiden kavereiden kanssa - muutenhan tuntikausien paleleminen paikallaan pikkupakkasessa voisi alkaa turruttaa.
Ohotanlokki seuraajineen.
Tällainen on ohotanlokki Raine Martikaisen lähikuvissa:
Viime vuosituhannen lopulla Kuusankoskella toimi lähes kaksi vuotta kauppa, josta sai ostaa paperituotteita Kymin kopiopaperista nepalilaiseen käsitehtyyn paperiin ja kaikkea siltä väliltä, tuotteita jollaisista ei ollut koskaan kuullutkaan. UPM-Kymmeneksi muuttunut Kymiyhtiö vietti 125-vuotistaipaleensa merkkivuotta ja oli päättänyt juhlistaa asiaa mm. perustamalla ammattikoulunsa tiloihin paperipuodin. Idean isä oli - kukas muu kuin - kulttuurineuvos Eero Niinikoski, tuolloin hänen tittelinsä oli johtaja Kymin yksikössä.
Näin asia esiteltiin puodin avajaisten kutsussa:
Suomen paperikaupungissa Kuusankoskella on valmistettu 125 vuoden
aikana miljoonia tonneja paperia "laadultaan tavallisesta hienoimpaan"
kuten vanha mainoslause asian ilmaisee. Paikkakunnalla ei ole ollut
erikoismyymälää, jossa pienasiakas olisi päässyt tutustumaan
paperimaailman värikkääseen tuotevalikoimaan.
Nyt tämä
puute on korjaantumassa. UPM-Kymmene OY:n tulosyksikkö Kymi avaa
125-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Paperialan erikoisliikkeen
Paperipuodin, joka tarjoaa asiakkailleen paperiherkkuja niin arkeen kuin
juhlaankin.
Myymälänhoitajana toiminut Ritva Lehto lainasi blogiin puodista kertovaa materiaalia. Kuvat ovat osin Kimmo Rekimiehen, osin Ritva Lehdon ottamia. Aineistosta näyttää siltä, että puoti olisi pantu pystyyn varsin nopeasti. Idea oli kuitenkin muhinut Niinikosken päässä pitkään, hän oli kaavaillut puotia Kuutostien varteen Paperitaidegallerian kupeeseen. Mutta yhtiön omiin tiloihin rakennettuna kustannukset pysyisivät pienempinä, ja juhlavuoden tulo sai asioihin vauhtia.
Lokakuun alussa 1996 etsittiin puotiin työntekijöitä. Ilmoitus kertoi, että "toukokuussa avattava puoti tulee olemaan omien tuotteidemme näyteikkuna kaikille satunnaisesta ohikulkijasta suurimpaan asiakkaaseen ja myös kopiopapereidemme tehtaankauppa".
Vuodenvaihteessa tulosyksikkö Kymi julisti kilpailun logosta. Samassa yhteydessä se
kertoi, että yhdessä Voikkaan tehtaan kanssa se toimittaa vuodessa yli
miljoona tonnia paperia vuodessa. "Kymin päätoimialana on hienopaperit,
joista suurin osa menee vientiin. Toistaiseksi Kymin valmistamaa
kopiopaperia on saanut huonosti omalta paikkakunnalta. Tähän tarpeeseen
vastaa toukokuussa avattava Paperipuoti, Kymin "tehtaankauppa", jossa
tullaan myymään Kymin omia paperilaatuja A4- ja A3-koossa ja myös
monenlaista muuta paperia ja paperitavaraa. Tavoitteena on, että
Paperipuoti olisi kuin karamellikauppa paperinostajille, jotka joka
kerta käydessään löytävät puodista jotain uutta ja erikoista.
Järjestämme suunnittelukilpailun Taideteollisen korkeakoulun, Lahden
muotoiluinstituutin ja Kouvolan käsi- ja taideteollisen
ammattikorkeakoulun graafisten osastojen oppilaille. Kilpailun
tarkoituksena on luoda perusteet Paperipuodin graafiselle ilmeelle
kokonaisuudessaan."
Kilpailu alkoi 15.1.1997 ja päättyi 14.2.97. Sen voitti Hella Pakaslahti "paperipollellaan".
Kevään aikana Kymin ammattikoulun alakertaan rakennettiin Paperipuodille tilat, ja toukokuun 5. päivä 1997 vietettiin puodin avajaisia.
Kapellimestari Pertti Huuhkon johtama orkesteri saatteli kutsuvieraat sisälle puotiin. Kuvista näkee, miten komeassa kulttuurihistoriallisessa ympäristössä puoti alkoi toimia. Sijainti Ekholmintien puolella helpotti ostoksille tuloa - puodin huomasi ohi kulkiessaan, ja kaukaakin tulevat vieraat löysivät sen nopeasti. Puoti nimittäin veti asiakkaita sekä läheltä että etäältä, ulkomaita myöten.
Puoti oli siis Eero Niinikosken idea, ja sen
perustamista oli pitkään pohtinut työryhmä, ennen kuin sinne haettiin henkilökuntaa. Anna-Leena Terhemaan lisäksi Kari Kylliäinen oli tärkeä henkilö auttamassa kaiken kasaan saamisessa. Puodilla oli suuri määrä taustahenkilöitä yhtiön eri osastoilla. Huhtikuun alussa 1998 Niinikoski siirtyi konsernin palvelukseen, ja Paperipuodin työntekijöiden esimieheksi tuli Stig Lindholm.
Myymälänhoitajana toimi Ritva Lehto, myyjänä Irmeli Kallio (kuvassa alla).
Tuotevalikoima oli laaja. Tyylikkäät esitteet kertovat, mitä puodista löytyi:
Pienille suurille ideoille: lasten piirustuspaperit, vesivärilehtiöt, kouluvihkot
Kodin pienet tärkeät paperit: avolehtiöt, muistikuutiot, tilirullat
Välttämättömät toimistossa: valkoiset kopiopaperit, värilliset monistuspaperit, tulostuspaperit
Puodissa ehti työskennellä myyjänä myös Pia Niemelä.
Etelä-Saimaa -lehden toimittaja Leena Sallinen vieraili Paperipuodissa ja 6.2.1998 julkaistusta jutusta päätellen ihastui. Hän kirjoitti, miten puodistasaa vaikka sangollisen märkää sellua 20 markalla
päivän varoitusajalla. Puodin valikoimassa on noin 700 erilaista
paperista valmistettua tai paperiin läheisesti liittyvää tuotetta.
Tilirulla maksaa 30 markkaa ja painaa 3,5 kg. Valikoimassa on Himalajalla kasvavan näsiäpensaan
kuoresta valmistettuja kirjekuoria ja papereita, käsintehtyä paperia
Nepalista, Thaimaasta, Intiasta, kirjakorvakoru, paperilampunvarjostin
kuin kerrostalo, valmiiksi rypistettyä kopiopaperia,
puunappikortteja Pohjanmaalta, paperinukkeja, Sallisen juttu kertoi.
Myymälänhoitaja Ritva Lehto kirjasi syyskuussa 1998, että Paperipuodissa oli 1067 eri paperituotetta ja niitä toimitti 66 toimittajaa. Tilirulla oli mukana nostalgiasyistä. Eero Niinikoski muistutti, miten sellaisen näki ennen yhtiöläisten pyöräntarakalla tilipäivinä.
Rullassa oli päällystettyä paperia arkkeina, joita voi käyttää hyllyjen tai
koulukirjojen päällystämiseen tai eväiden pakkaamiseen. Tilirullan jako
loppui 70-luvulla, mutta vuonna -97 sitä valmistettiin taas.
Kuvassa vas. korvakoru, jossa on ihan oikea pieni kirja. Näitä tikkuaskia pienempiä sidottuja kirjoja myytiin sellaisenaankin.
Uutiskymin toimittaja Pia Lindroos kirjoitti numeroihin 10-11/97 herkullisen itseironisen jutun puodista, johon hänellä ei muka ollut mitään asiaa. Puolen vuoden käymättömyyden jälkeen Pia kavereineen arveli, että ei siellä varmaan kukaan käy, kun emme mekään. Journalistina hän tietenkin tarkisti faktan:
"Paperipuotiin oli toukokuun alun ja lokakuun lopun välillä tutustunut noin 20 000 kävijää. Yksittäisten kävijöiden joukossa on ollut runsaasti bussiryhmiä."
Vähitellen Lindroosille valkeni, että Paperipuoti ei myy vain askartelutarvikkeita, joten sieltä saattaisi löytyä häntäkin kiinnostavia artikkeleita.
"Vaikka Paperipuodissa myydään mm. aaltopahvia, askartelukartonkia, selluarkkeja, imu-, kreppi- ja kuultopapereita, nepalilaisia, thaimaalaisia ja intialaisia käsipapereita sekä kotimaisia paperinaruja, se ei leimallisesti ole mikään taide- tai askartelukauppa. Puodissa on yli 750 tuotetta adresseista albumeihin, joulukuusenkoristeista julisteisiin, kalentereista kirjesetteihin, korteista koruihin, lampuista laukkuihin, mappitarroista muistikirjoihin, paperinukeista pöytäkukkiin, saksista silmälaseihin jne."
Mielenkiintoinen on jutun tieto siitä, että moni kuvitteli Paperipuodin olevan vain yhtiöläisten kauppa. Uutiskymi valisti, että se palvelee kaikkia asiakkaita.
"Paperipuoti ei ole yksityisyritys, vaan se on hallinnollisesti osa UPM-Kymmene OY:n tulosyksikkö Kymiä. Se on viestinnän alainen yhtiön avoin osasto, jonne kuka tahansa voi tulla katselemaan ja kiertelemään. Puodin henkilökunta on kymiläisiä siinä missä paperikoneen silinterimies ja keskuskonttorin puhelunvälittäjä."
Paperipuoti oli avoinna tiistaista perjantaihin klo 10-17.30 ja lauantaisin klo 10-14. Se ei tuntunut riittävän kaikille. Pia Lindroos kertoo osuneensa paikalle, kun Paperitaidegalleriassa vieraileva tursitibussillinen ja varsinkin retken johtajatar nostivat metelin siitä, ettei Paperipuoti sijainnut gallerian vieressä. Sitten Lindroos kuuli, miten rouva soitti puotiin ja tinkasi, miksi puoti suljettaisiin puoli kuudelta, kun ihan Helsingistä saapuva ryhmä haluaisi käväistä siellä ohikulkumatkallaan. "Ettekö yhtään voi joustaa?" Henkilökunta kyllä sai joustaa työajoista kerran jos toisenkin parin puotivuoden aikana.
Paperipuodin ystäville perustettiin oma klubi.
Tornin juurella olevassa erkkerissä asiakas sai kirjoittaa korttinsa rauhassa.
Paperipuodissa saattoi näyttää, mitä kaikkea paperista
tehdään ja millaisia erilaisia papereita maailmasta löytyy. Siellä pidettiin jopa paperintekokurssi, ja muitakin "askartelukursseja"
ennätettiin järjestää, siihen ammattikoulun tilat soveltuivat hyvin.
Japanin ystävä ja origamin harrastaja Heikki Mallat esitteli
puodissa, miten paperista voi taitella myös yrityksen oman polle-logon.
Paperipuodista muodostui seudun retkikohde, jolla oli sopivasti saman aiheiset seuralaiset Verlassa ja Paperitaidegalleriassa. "Löytöretki paperin maailmaan" markkinoi matkailupakettia.
Asiakkaat kävivät Paperipuodissa oma-aloitteisesti, mutta sitä esiteltiin mielellään myös paikkakunnalle kutsutuille vieraille. Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen vieraili puodissa useampaankin kertaan.
Riitta ja Topi Uosukaista isännöivät 27.9.1997 Eero ja Terhi Niinikoski.
Irmeli Kallio, Ritva Lehto ja Riitta Uosukainen tutkivat mulperiruusujen rakennetta.
Vilkkaasti käynnistynyt paperituotteiden myynti ja laaja kiinnostus näin erikoiseen liikkeeseen eivät taanneetkaan sille pitkää elämää. Yhtiössä oli alkanut rönsyjen karsinnan aika, tehtaanjohtaja Pertti Asunmaan kausi. Maaliskuussa 1999 Paperipuodin toiminta lakkautettiin.
Asiakaskunnasta moni olisi ollut valmis kertomaan imagohyödystä niin yhtiölle kuin paikkakunnallekin, ja siitä nautinnosta, kun erikoisten tuotteiden valikoimat tuottivat helpotusta lahjojen hankitaan ja ihan silkkaa iloa olemassaolollaan.
Paperipuoti suljettiin maaliskuussa, työntekijät siirtyivät muihin tehtäviin Kymillä. Myymälänhoitaja Ritva Lehto tiivistää puodin vaiheet: "Puodissa meno oli vauhdikasta koko sen lyhyen elinkaaren aikana. Se oli nähtävyys ja veti erilaisia ryhmiä tehokkaasti.Saatiin valtavasti positiivista palautetta ja kyselyjä riitti pitkään toiminnan loputtua."
