keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Yhtiön ammattikoulu henkii 1900-luvun historiaa

Aluksi ammattikoulusta rakennettiin vain keskiosa, sekin kaksikerroksisena.


Itäsiiven torni


Kymin Osakeyhtiön ammattikoulu, Kymin teollisuusoppilaitos, Yhtiön ammattikoulu - rakas lapsi tunnetaan monilla nimillä. Ne kertovat koulun ja rakennuksen vaiheikkaasta historiasta. Rakennuksesta ja ammttikoulutuksesta ilmestyi vuonna 1989 Reijo Virran ja Antero Linkamon teos Kymin teollisuusoppilaitos 1914-1989 - 75 vuotta ammattikoulutusta.
 Perusteellisten historiatietojen lisäksi kirja sisältää runsaasti kuvia upeasta rakennuksesta. Teos kannattaa etsiä käsiinsä, jos tutustuminen teollisuuden ammattiopetuksen edelläkävijään kiinnostaa - me teemme tässä oman aikamatkamme talossa työskennelleen kulttuuripersoonan kanssa.




Kulttuurineuvos Eero Niinikoski, taustalla Eric O. W. Ehrströmin lasimaalauksia

Istumme rakennuksen juhlakerroksessa, yhtiön juhlasalin lämpiössä, seiniä kiertävien freskojen ja ikkunoissa loistavien lasimaalausten keskellä. Isäntänä on kulttuurineuvos Eero Niinikoski, jolla on monen vaiheen kosketus taloon.
- Kansakoululaisena sain ensimmäisen kerran tietää, että omalla paikkakunnalla on ammattikoulu. Kun tulin firmaan töihin tiedottajaksi, tästä tuli yksi työpaikkani. Järjestin tänne tilaisuuksia, ja täällä kävi paljon vieraita. Kolmas vaiheeni talossa on UPM Kymmenen kulttuurisäätiön aika. Säätiön toimisto siirrettiin tänne entiseen rehtorin kansliaan. Toimisto on vielä täällä mutta muuttaa pian Helsinkiin.

Ei heti koulukäyttöön

Ammattikoulua rakennettiin pitkään ja vaiheittain. Arkkitehti Selim A. Lindqvist sai talon piirustukset valmiiksi vuonna 1916, ja rakentamaan päästiin vuonna 1917. Silloin kuitenkin rakennettiin vasta talon keskimmäinen osa, kaksikerroksisena.
- Keskimmäisestä osasta tuli paikkakunnan seuratalo, ei vielä koulua. Varsinainen seuratalo tien toisella puolen oli nimittäin kirkkona. Täällä ammattikoulussa oli iso ja hieno 600 hengen sali, jossa oli jopa elokuvakone. Siellä pidettiin paljon kaiken maailman tilaisuuksia, kulttuurineuvos Niinikoski kertoo.

Virran-Linkamon teos kertoo, että paikkakunnan porvarilliset yhdistykset tarvitsivat oman kokoontumistilan, koska pelättiin työväen seurojen vetävän nuorisoa vasemmistolaisiin järjestöihin, joilla oli jo hyvät kokoontumispaikat.
-  Näinhän se oli: kaikilla kolmella työväenyhdistyksellä oli omat työväentalonsa. Siksi yhtiö teki seuratalon riippumattomien yhdistysten kokoontumispaikaksi. Mutta se siis toimi 10 vuotta seurakunnan tilana, joten ammattikoulun sali muuttui seurataloksi.

Sali muutettiin 1920-luvun lopussa metallipajaksi. Kahden kerroksen korkuinen sali sai välikaton, ja kolmanteen kerrokseen tehtiin nykyinen juhlasali.
- Tästä tuli 30-luvulla ennen kaikkea yhtiön juhlasali ja vähemmän koulun juhlasali. Koulu käytti tätä vain kevät- ja joulujuhlissa. Oppilaat hiipivät tänne hiljaa sukkasillaan.

Oli vuosikursseja, jotka eivät koskaan päässeet käymään tässä salissa. Moni entinen oppilas on vasta vieraskäyntien yhteydessä nähnyt entisen opinahjonsa juhlasalin.
- Tämä ei ollut myöskään jumppasali, niin että verhojen taa olisi piilotettu puolapuut tai muuta rekvisiittaa. Näyttämön takana on erikseen jumppasaliksi rakennettu tila. Jumppasaliin on pihalta oma varsinainen sisäänkäyntinsä. Sinne pääsee toki näyttämöltäkin, mutta yleensä on käytetty tätä omaa ovea, Niinikoski lisää.

Pääsisäänkäynti


Kaksi kuuluisaa hahmoa

Yhtiö halusi juhlasalin seinille kuvat kahdesta Suomen itsenäisyyteen vaikuttaneesta miehestä, Mannerheimista ja Svinhufvudista.  Taidemaalari Eero Järnefelt sai ohjeet maalata Mannerheim valkoisena kenraalina seuraamassa Tampereen valtausta Vehmaisissa ja Svinhufvudin itsenäisyyssenaatin puheenjohtajana vuonna 1917. Kuvat syntyivät vuonna 1933.

Svinhufvudin tempaukset herättävät Eero Niinikoskessa ihastusta.
- Mannerheimista on ajateltu elokuvaa. Ei minulla mitään sitä vastaan ole, mutta minusta Ukko-Pekasta pitäisi elokuva tehdä. Hänen tekonsa vavisuttaisivat, jos ne tiedettäisiin. Hän oli järeä henkilö, suomalainen ja suomenmielinen.

Ukko-Pekan periaattellisuus sai keisarin suuttumaan.
- Kun hän eduskunnan puhemiehenä piti avauspuheen, se oli niin järeä, että keisari suuttui ja hajotti eduskunnan - neljästi. Lopulta huolehdittiin siitä, ettei Ukko-Pekkaa enää valittu puhemieheksi eikä uusia vaaleja tarvittu avajaisten jälkeen.

Svinhufvud palasi Luumäelle Lappeen piirin ukkotuomariksi. Tuona aikana silloinen kenraalikuvernööri nimitti Suomelle venäläisen oikeuskanslerin.
- Ukko-Pekka katsoi, ettei Suomeen voida nimittää venäläistä virkamiestä ja ilmoitti mielipiteensä jyrkästi. Siitä syntyi hirveä sota, ja keisari päätti karkottaa Svinhufvudin Siperiaan.

Tarina jatkuu lainauksella Erkki Räikkösen kirjasta, jonka Niinikoski on etsinyt käyttöömme:

Ukko-Pekka aloitti kuitenkin 24.11.14 Luumäen syyskäräjät tietäen, että ne tulevat keskeytymään. Näin tapahtuikin. Käräjiä istuttiin jo toista päivää, kun käräjätalon eteen ajoi musta auto täynnä poliiseja. Saliin astui Viipurin poliisimestarin apulainen Grigorjeff, joka ilmoitti Svinhufvudille röyhkeästi lakkia päästä nostamatta:
- Viipurin läänin kuvernöörin määräyksestä keskeytämme käräjät ja pidätämme teidät.
- Näyttäkää paperinne, murahti Ukko-Pekka.
- Tässä ne ovat, mutta nouskaa seisomaan, kun puhuttelette meitä! ärjyi Grigorjeff.
- Minä olen istuva tuomari enkä teidän edessänne nouse seisomaan, silloin kun istun oikeutta, vastasi Ukko-Pekka.
Nyt yrittivät poliisikonstaapelit jo käydä käsiksi Svinhufvudiin, mutta tämän tiukka katse sai heidät perääntymään, jolloin Grigorjeff ilmoitti:
- Saatte tunnin aikaa järjestääksenne paperinne, jotka teidän tulee jättää tänne.
Ukko-Pekka nousi seisomaan ja luettuaan vangitsemismääräyksensä hän lähti ulkonaisesti tyynenä laittamaan matkatavaroitaan kuntoon.

Svinhufvud vietiin käräjiltä suoraan Viipurin lääninvankilaan odottamaan Siperian-karkotusta. Hän ehti vielä järjestää tyttärensä häät Viipurin vankilaan, jotta pääsi itse osallistumaan niihin. Hän taivutteli vankilanjohtajan suostumaan tähän, mikä taas suututti kuvernöörin.

Niinikoski lupaa ainakin pitää esitelmän Svinhufvudista, kun syksyllä tulee 100 vuotta kuluneeksi Siperiaan lähdöstä.

Vuosiluku 1930 kertoo toisen vaiheen valmistumisvuoden


Lindqvistin jugendia
 Tilat täynnä huippusuunnittelua ja arvotaidetta

1930-luvulla ammattikoululla kävi paljon arvovieraita, yhtiö esitteli mielellään ylpeydenaihettaan. Koko eduskunta vieraili v. -36 ihailemassa merkittävää rakennusta ja hienosti järjestettyä ammattikouluopetusta, jollaista ei ollut muualla. Ukko-Pekka, presidentti Svinhufvud, kävi katsomassa muotokuvaansa. Marsalkka Mannerheim kävi vuonna -33 myös katsomassa muotokuvaansa ja viipyi kaksi päivää paikkakunnalla. Käynnin kunniaksi viereinen Koulukatu muutettiin Marskinkaduksi.

Eero Niinikoski kertoo asiasta tarkemmin:
- Suomen hallitus myönsi ratsuväen kenraali Mannerheimille sotamarsalkan arvon keväällä 1933, jolloin oli tullut kuluneeksi 15 vuotta vapaussodan päättymisestä. Marsalkan sauvan hän sai 27.10.1933 ja lähti heti seuraavana päivänä Kymiyhtiön kutsusta vierailulle Kuusankoskelle. Täällä häntä sitten muistettiin Koulukadun nimen muuttamisella Marskinkaduksi. Suomen marsalkan arvonimen hän sai syntymäpäivälahjaksi kesäkuussa 1942.

Marskin isähän oli perustanut kosken länsirannalle Kuusankoski Osakeyhtiön ja rakennuttanut myös Koulukadun kyläyhteisöön. Vuonna -34 Ruotsin kruununprinssi Kustaa Aadolf kävi Kuusankoskella. Näiden harvinaisten vieraiden lisäksi yhtiöllä kävi 30-luvulla omia asiakkaita vieraina, ja kaikille esiteltiin ammattikoulu saleineen.

1940-luvulla sali oli paikkakunnan tärkeä konserttipaikka. 
- Tänne hankittiin tuliterä Steinway norsunluukoskettimin - se on edelleen soittokunnossa. Sen säestyksellä ovat monet suuret tähdet esiintyneet, mm. Aulikki Rautavaara ja nyt myöhemmin Jaakko Ryhänen, joka kajautti täällä Laatokan niin että seinät meinasivat hajota, Eero Niinikoski hymyilee.

Mannerheimia ja Svinhufvudia vastapäätä juhlasalissa on parvi, jossa on 10-äänikertaiset konserttiurut. Kangasalan urkutehdas valmisti ne vuonna 1933. Vuosikausiin niillä ei soitettu, kunnes vuonna 2009 niille tehtiin peruskunnostus ja huolto. Urkujen kunnostuksen jälkeen Kulttuurisäätiö järjesti salissa
huhtikuussa 2010 kahvikonsertin, jossa tunnettu urkuri Jan Lehtola esiintyi Sinfonia Lahden muutaman soittajan kanssa.
-Kun tilasin konserttiin kahvia, ajattelin, ettei sinne kovin paljon väkeä tule, joten varasin kahvituksen
reilusti 100:lle hengelle. Kun tilaisuus alkoi, salissa ja lämpiössä istui yhteensä 430 henkeä. Kuusaalaiset ja ennen kaikkea entiset ammattikoululaiset osasivat yllättää. He olivat lähteneen perheineen ja tuttavineen salia katsomaan. Suurin ihme oli kuitenkin se, että kahvia ja pullaa riitti kaikille, kun tarjoilusta vastasi ammattinsa osaava Pito-Petteri, muisteli Niinikoski.

Yhtiön juhlasalissa pidetyt tilaisuudet olivat arvokkaita ja isänmaallisia - komeat puitteet ovat antaneet niihin  oman tunnelmansa.
- Täällä puhutaan vapaussodasta. Vaikka sillä sodalla on monta nimeä, tämä on vapaussodan temppeli, sanoo Eero Niinikoski.

Aarnikotka osaa tarvittaessa katsoa myös oikealle. Oviverhot piti teettää Kotkassa, kun alkuperäiset turmeltuivat pesussa.

 Juhlakerroksesta henkii isänmaallisuus

Kolmannen kerroksen lämpiön seiniä kiertää freskosarja, joka kertoo sekä kuvillaan että omilla vaiheillaan Suomen historian käänteistä. Freskot on suunnitellut maineikas koristetaiteilija Eric O. W. Ehrström. Hänelle annettiin tehtäväksi myös salin sisustus.
- Ehrström oli Akseli Gallen-Kallelan oppilas, monitaitoinen taideteollisuuden uranuurtaja. Hän oli taidemaalari, koristetaiteilija ja lasimaalausten tekijä. Hänelle annettiin kaksi ehtoa: freskosarjan piti esittää vapaussodan kulkua ja jääkärien tuloa Suomeen.

Seiniä kiertää sarjakuvamainen kertomus annetuista aiheista. Ykköskuvassa on maatalojen poikia lähdössä sotaan. Seuraavassa ollaan järven jäällä hiihtämässä muodostelmassa, taustalla punainen taivas viittaa viholliseen. Kolmannessa kuvassa näkyy keväiseen metsään piilotettu kuularuisku miehistöineen. Neljäs fresko esittää jääkäreiden tuloa Vaasaan helmikuussa 1918 - laivat Arcturus ja Castor seuraavat jäänmurtaja Sampoa kohti satamaa. Seuraavassa freskossa sotilaat tähyilevät juoksuhaudasta kivääriensä takaa järvelle. Kesäpukuisten sotilaiden hatussa on kuusenkerkkä, mikä kertoo heidän olevan valtaamassa Tamperetta. Sitten ollaan sodan jälkikuvissa: kirkko, hautausmaa ja puiset ristit muistuttavat sodan kauhuista. Toiseksi viimeisessä kuvassa joukot palaavat kotiin, ja heitä vastaanottavalla lapsella on kädessään punakeltainen lippu - Suomen suuriruhtinaskunnan lippu. Viimeisen kuvan sinivalkoiset liput kertovat, että tällä välin, toukokuun lopussa, Suomi on saanut oman, itsenäisen valtion siniristilippunsa.
Sampo murtaa jäätä jääkäreitä tuoville Arcturukselle ja Castorille.

Kuusenkerkät lakeissa viittaavat Tampereen valtaukseen.

Niinikoski paljasti piilotetut freskot

Freskojen tarina kertoo siitä, miten vihollisuudet saattavat kyteä vielä sodan loputtuakin. Tarinan alun Eero Niinikoski on kuullut sosiaalineuvos Åke Launikarilta.
- Vuonna 1946, jolloin Suomessa toimi valvontakomissio, siltä tuli ns. hiljainen nootti. Ei tullut kirjettä vaan henkilö kertomaan kuusankoskelaisille, että freskot eivät ehkä olisi valvontakomission makuun. Tämä henkilö oli K.A. Fagerholm. Hän tuli antamaan vinkin ystävälleen vuorineuvos Karl-Erik Ekholmille, johon oli tutustunut sotavuosina, kun Ekholm oli ministerinä.

Varovaisena miehenä Ekholm antoi koulun talonmiehelle tehtävän, että kuvat piti hävittää.
- Silloinen talonmies oli ammatiltaan kirvesmies, ei onneksi maalari, koska maalari olisi hakenut heti pensselin ja valkoista kalkkiväriä ja maalannut kuvat hävyksiin sen siliän tien. Kirvesmies sen sijaan pingotti pellavakankaan kuvien päälle. Tämä kekseliäs talkkari oli Toimi Laine, ja monet sanovat, että tuo mies
olisi mitalin ansainnut, Niinikoski alleviivaa.

Kauhtuneet kankaat poistettiin kuvien päältä vuonna 1983. Eero Niinikoski ei ollut osannut edes ihmetellä, mitä kankaiden takana mahtaa olla. Kankaiden pitäminen kuvien päällä ei siis johtunut mistään suomettumisesta.
- Mitä ei tiedä, sitä ei osaa kaivata. Tosin kaksi kuvaa oli paljastettu aikaisemmin, ja aina ihmettelin, mihin nekin liittyvät. Luonnokset kyllä olivat Eerolan arkistossa, mutta ei kukaan osannut niitä sieltä kysyä.
Freskojen luonnokset uinuivat unohdettuina Eerolan arkistossa.

Vuonna 1983 oli kulunut 50 vuotta salin valmistumisesta. Sekään ei silti ollut kuvien ilmitulon syy. Syy istuu nyt lämpiössä: Eero Niinikoski itse.
- Meille oli tulossa suuret juhlat. Kuusaanniemeen valmistui PK8, maailman suurin hienopaperikone. Järjestimme sen vihkiäisjuhlia saliimme. Huomasin, että ammattikoululla paikat vaativat vähän siistimistä. Löysin Museoviraston eläkkeellä olevan asiantuntijan avukseni, ja hän oli kultaa kalliimpi -  osaamisensa vuoksi. Hän mm. pani ala-aulan värit uusiksi kun huomasi, ettei silloinen väritys kuulunut jugendin tyyliin.

Siistimisen yhteydessä kankaat siis poistettiin.
- Ihmetys oli suuri, kun huomasimme, että kuvat olivat hyvässä kunnossa ja värissä. Niille ei tarvinnut tehdä paljon mitään, Niinikoski sanoo ja viittaa peittämättä jääneisiin seiniin, jotka ovat hiilenpölystä likaiset ja väriään menettäneet.

Kuvien pelastus oli sekin, että sodan jälkeen kuvat piti peittää pellavalla, kun ei puuvillaa ollut saatavilla.
- Eräs asiantuntijavieras kertoi, että pellavan alla kuvat säilyvät, koska pellava hengittää toisin kuin palttina. Puuvilla olisi tarttunut kiinni ja kuvat olisi menetetty.


Länsisiiven sisäänkäynti

Takapihaa

Jugend-linna ja funkis-pääkonttori valmistuivat yhdessä

 Virran-Linkamon teos tarjoilee erilaisia arkkitehtuurin tyylisuuntia kuvaamaan Kymin ammattikoulua. Niinikoski vakuuttaa, että Lindqvistin piirustukset olivat selvää jugendia.
- Se oli vuosisadan vaihteen vallitseva koristeellinen tyylisuunta, joka oli tullut Keski-Euroopasta. Sitä seurasi funkis, joka pani kaiken neliskanttiseksi ja tasaiseksi. Vuonna 1916 piirustukset olivat ajan hengen mukaista jugendia. Mutta kun rakennustöitä jatkettiin 30-luvulla, ei piirustuksia voinut muuttaa.

Vertailun vuoksi Eero Niinikoski muistuttaa yhtiön pääkonttorista, joka valmistui ihan samaan aikaan ja edustaa funkista.
- Jopa niiden vihkiäisjuhla pidettiin yhtä aikaa täällä ammattikoulussa syksyllä 1933.

Pääkonttori on funkista.

Ammattikoulun suunnitellut arkkitehti Selim A. Lindqvist teki Kuusankoskelle 28 rakennussuunnitelmaa.
- Voikkaan höyryvoimalaitos oli selvästi Lindqvistin tyyliä. Mutta hän suunnitteli tänne puutalojakin. Koskenrannan ns. maaherran talo on hänen tyypillistä käsialaansa. Hän oli opiskellut erityisesti betonirakentamista, joten ammattikoulussakin on käytetty paljon betonirakenteita.

Opetusta pitkin kylää

Palataan vielä alkuun ja ammattikouluopetuksen syntyvuosiin Kuusankoskella. Kymin Osakeyhtiön ammattikoulu toimi 1910-luvulla vuosia eri puolilla kylää, missä kulloinkin tilaa löytyi. Opetustiloja oli jossain vaiheessa yhdeksässä paikassa. Alussa koulutuksen tarjoaminen oli vapaaehtoista, sosiaalisesta ajattelusta kumpuavaa. Yhtiössä oli huomattu, että kansakouluvuosien jälkeen nuorille miehille jäi pitkä aika ennen kuin he olivat työiässä, ja siinä oli omat vaaransa. Tämä koulutusajattelu oli uutta Suomessa.
- Silloinen toimitusjohtaja Gösta Brörkenheim seurasi, miten koulunsa päättäneet nuoret kuljeskelivat toimettomana. Siinä syntyi kaiken maailman mielihaluja, ja Björkenheim halusi ohjata haluja järkevään suuntaan perustamalla nuorille ammattikoulun vuonna 1914. Mutta totta kai tavoite oli myös saada firmalle työväkeä omalta paikkakunnalta. Työvoimasta ei ollut puutetta, mutta parempi oli ottaa oman paikkakunnan väkeä, joka pysyisi paikallaan toisin kuin muualta tulevat, Eero Niinikoski selvittää.

Vähitellen opetus siirtyi yhä enemmän tuottamaan juuri paperi- ja sellutehtaan työt hallitsevia osaajia. Tyttöjen opetus sen sijaan tähtäsi hyvien perheenemäntien kouluttamiseen - pitihän paperimiehistä pitää hyvää huolta kotioloissa.
- Oli kodinhoitoa, lastenhoitoa, käsitöitä ja taloudenhoitoa. Ja hyvää koulutusta se olikin, moni entinen tyttöoppilas on äärettömän ylpeä saamastaan opetuksesta - joukossa kolmivuotisen koulutuksen käynyt Anu Pentik. Myös Eeva-Kaarina Volanen kävi ammattikoulun, mutta häntä ei niinkään kiinnostanut kotitalous vaan äidinkieli. Hänellä oli hyvä opettaja siinä, Saini Karuna, Eero Niinikoski kertoo ja vakuuttaa tytöistä tulleen taatusti hyviä ja monitaitoisia emäntiä.

Nykynaista hämmästyttää, että vielä vuonna -68, kun muualla naiset polttivat rintaliivejään, Kymin ammattioppilaitoksessa tarjottiin tytöille opintoja perheenäidin tehtäviin, ja vuosikurssin koko oli 50:n tienoilla.

Ihmettelemme yhdessä valtavaa kerhotoimintaa, jota koulu piti yllä varsinaisen opetuksen lisäksi.
- Yksi näkyvimmistä oli musiikkiharrastus. Sitä piti yllä koulun oma torvisoittokunta, jonka opettaja Alvar Korpi perusti vuonna -41. Torvet saatiin rajan taa jääneeltä Läskelän tehtaalta. Kun yhtiö siivosi siellä nurkkia, torvet tuotiin tänne orkesterin käyttöön. Siinä on moni nykyinenkin Työväen Soittajien soittaja saannut alkusignaalit soittoonsa.


Koulunkäyntiä yhteiskunnallisen tilanteen mukaan

Kun ammattikoululaisille järjestettiin lisävuosia opintoihin 20-luvun lopulla, etusijan saivat suojeluskunnan poikaosastoon kuuluvat nuoret. Vuonna 1934 tehtiin jo suunnitelma, miten rakennusta käytetään tarvittaessa sotasairaalana. Miten niin jo vuonna 1934?
- Minustakin ajoitus on ollut hämäävä, mutta näin tehtiin tuolloin ympäri maata. Viranomaiset halusivat laatia suunnitelmat mahdollisten selkkausten varalta.

Suunnitelman ansiota on se, että kun ammattikoulua lopulta vuonna 1939 tarvittiin sotasairaalana, sen muuttaminen sairaalakäyttöön kävi ripeästi.
- Olen kysellyt saamatta vastausta, miten muutos kävi. Salia käytettiin potilashuoneena, taulut olivat seinillä mutta penkit poissa. Olen miettinyt, minne ne on voitu viedä - hankalat, painavat penkit. On tarvittu vahvoja miehiä niitä kantamaan. Tämä aula oli toisena leikkaussalina. Parkettilattia on silloin vaurioitunut, se narisee ja siinä on jälkiä. Luokkahuoneita otettiin potilashuoneiksi samoin kuin lähialueen, Koskenrannan talot. Ne jaettiin potilaiden eri vaivojen mukaan.

Koulu oli ns. evakuointisairaala. Rintamalta tuotiin koko ajan potilaita, tarkistettiin kunto ja annettiin ensiapua. Kiireelliset tapaukset jopa leikattiin ja lähetettiin sitten erikoissairaaloihin eteenpäin. Kymin ammattikoulu valittiin tähän käyttöön, koska lähelle, klubin portille asti, tuli rautatie. Haavoittuneethan tuotiin rintamalta junilla öiseen aikaan.
- Tämä on ollut todella iso sairaala. Kun Kannas murtui vuonna -44, tänne saattoi tulla jopa tuhat potilasta päivässä, Niinikoski kuvailee.

Opetus täsmäkoulutukseksi

Koulutuksen pituudet Kymin ammattikoulussa ovat vaihdelleet vuosikymmenten mittaan. Pisimmillään pojille on annettu oppia neljäkin vuotta, lisävuosi mukaan lukien. Lyhimmillään koulutus oli toiminnan loppuvuosina vuoden mittainen ja vaati pohjaksi yleisen ammattikoulun suorittamisen. 70-80 -luvuilla ei enää annettu metalli- ja puualan koulutusta vaan suoraan paperiammattilaisten opetusta. Vaikka tyttöjen koulutus lakkasi vuonna 1973, viimeisinä vuosina heitä taas näkyi luokissa.
- Jotkut tytöt ilmoittivat, että heistä tulee yhtiön ensimmäisiä naispuolisia paperikoneenhoitajia. Ei ole vielä tähän mennessä tullut.

Kymin ammattikoulun opetus loppui vuonna 2006. Oppilasmäärä kuihtui vähitellen lähes 600 opiskelijan joukosta alle sataan. Viimeiset vuosikymmenet koulussa pidettiin myös yhtiön henkilökunnan kursseja, tilaahan riitti.

Talon lapsia varten tarvitaan aita.

Koulurakennus heräsi uuteen eloon

Tällä hetkellä, talvella 2014, ammattikoulun rakennuksessa toimii useita kouluja. Oppilasmäärältään suurin on Kymenlaakson Steiner-koulu. Svenska skolan on siirtynyt taloon vanhasta apteekkirakennuksesta, Svenska Lekskolan Niementien puutalosta. Alakerrassa on Puistomaalta muuttanut Ekholmintien päiväkoti, ja lapsien käytössä on myös iltapäiväkerho. Uusin tulokas on Pohjois-Kymen musiikkiopisto, joka toimi ennen seurakuntakeskuksessa.Talossa on myös toimistoja ja kuten sanottu, vielä jonkin aikaa UPM:n kulttuurisäätiön tiloja. Talo on täynnä.

Syksyllä uutisoitiin myös ammattikoulurakennuksen olevan myytävänä.
- Se on kymmenen vuotta vanha juttu, se nyt vain tuoreutettiin lehdessä. Talon omistaa UPM konserni, ja sitä hoitaa UPM:n kiinteistöyksikkö, jonka tehtävänä on vähentää kiinteistöjä. Eli kyllä tämä on myynnissä mutta vaikea kuvitella, että tälle ostaja löytyisi. Varsinkin kun pääkonttorikin on tyhjillään ja myynnissä, Niinikoski muistuttaa.

Ostajan kannalta rasite olisi myös juhlakerros.
- Jos talon joku ostaa, hänelle tulee velvoitteita. Säätiö vuokraa omistajalle taideteokset. Niitä ei voi myydä, vaan tilojen uusi omistaja vastaisi niiden kunnosta. Talo on kaavassa suojeltu mutta ei lailla, mikä olisi järein keino.

Kuuntele Eero Niinikosken tarinoita ammattikoulusta

http://youtu.be/2RDQFBSsisc

http://youtu.be/pgFoywNipbU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heikki Merivirta kantoi postia teini-ikäisestä lähtien

Heikki Merivirta on tuttu mies kuusankoskelaisille. Kodit ovat saaneet postinsa hänen jakamanaan, moni on nähnyt miehen teatterin lavalla nä...