tiistai 18. helmikuuta 2014

Arja Sarkanen: Astiataimet mullistivat puutarhurin kesän





Puutarhuri Arja Sarkanen istuu perjantai-iltana työpäivän päätteeksi Viherpisteen takahuoneessa tietokoneiden äärellä. Ystävänpäivä kallistuu iltaan, mutta tässä liikkeessä päivä on ollut rauhallinen.
- Se johtuu siitä, että meillä ei myydä leikkokukkia. Mutta kyllä ruukkukukkien ostajia on ollut tavallista enemmän, Arja Sarkanen kertoo.

Huomattavasti ystävänpäivää vilkkaampi kukkapäivä on maaliskuun 8:ntena vietettävä naistenpäivä.
- Viime vuonnakin moni mies haki kukkaa työkaverille tai vaimolle. Naistenpäivä on nostanut päätään, mutta  ystävänpäivä on vähän kulahtanut juttu, Sarkanen määrittelee.

Kaikkein kovin kukka-aika vuodessa on äitienpäivä. Se menee Viherpisteessä joulunkin ohi.
- Äitienpäivänä viedään kukkia poisnukkuneille äideille ja mummoille, ja eläville samoin. Se on must-asia, ja sitä arvostetaan kovasti.

Nyt takahuoneessa tehdään kasvikuvia liikkeen nettisivuille ja tulostetaan niitä vietäväksi keväällä monivuotisten kasvien oheen.
- Huhtikuussa päästään kiinnittelemään taas uusia kuvia kasvipeteihin. Jokaisen lajikkeen kohdalla on kuvallinen kyltti, josta ilmenevät kasvin ominaisuudet ja tietenkin hinta. Voisihan tämän tehdä syksylläkin, kun myynti hiljenee, mutta silloin on sen verran takki tyhjä, että annan itselleni luvan huokaista. Syksyllä tuntuu tympeältä ruveta vääntämään jotain uutta, kun kevät on niin kaukana vielä, Arja selvittää.

Puutarhurin keskikesä on vilkastunut

Arja Sarkanen muistuttaa, ettei hänen vuodestaan kannata vetää päätelmiä normaali-ihmisen vuoteen, koska hän on liikkeessään päivittäin. Tammikuusta se hänenkin vuotensa silti alkaa.
- Ensin on joulun jälkeen kaupallisesti vuoden hiljaisin vaihe. Siinä menee monta viikkoa. Tammikuun lopulla tulevat annossiemenet ja siitä alkaa elämä. Seuraava etappi on se, kun pienet pelargonioiden ja kesäkukkien taimet tulevat helmi-maaliskuun vaihteessa. Se on kiva juttu.
Vuoden alussa myymälässä tehdään sisätöitä

Vuoden alussa tarvitaan Arjan mukaan enemmän aivoja kuin fysiikkaa, mutta käytännön työ alkaa maaliskuulta. Huhtikuussa tahti alkaa tihentyä, tavaraa kuten ulkotaimia rupeaa tulemaan.
- Se on raskain vaihe. Lyhyessä ajassa on saatava 2-4 rekkakuormaa taimia ja muuta tavaraa paikoilleen ja vielä niin, että asiakkaat löytävät haluamansa. Siitä eteenpäin on myyntityötä, ja sesonki on parhaimmillaan juhannukseen asti.

Nykyään heinäkuukin on puutarhamyymälässä vilkasta aikaa, mutta syksy on entistä lyhyempi. Aiemmin keskikesä oli hiljainen, muttei enää.
- Ihmiset ovat oppineet, että keskellä kesääkin voi istuttaa taimia. Astiataimet tulivat noin 30 vuotta sitten, ja se mahdollisti istuttamisen milloin vain sulan maan aikana.

Astiataimien idea oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mullistava.
- Kun esimerkiksi omenapuun taimella on astiassa juuristo, sen voi istuttaa vaikka heinäkuun 19. päivä tai vaikka puussa olisi muutama raakile. Jos kaivaa maasta taimen, jossa on vihreitä lehtiä - eli se on kasvussa - ja istuttaa sen, kasvi todennäköisesti kuolee, koska osa juurista oli nostettaessa vaurioitunut. Lehdet yrittävät yhteyttää, mutta kasvilla ei ole ehjää juuristoa, joten taimi on mennyttä. Avojuurinen kasvi pitää istuttaa keväällä ennen lehtien puhkeamista tai syksyllä lehtien tiputtua. Nykyään aitataimet ovat ainoa kasviryhmä, jota istutetaan avojuurisena, puutarhuri Sarkanen kuvailee kärsivällisesti kuten aina asiakkailleen.

Kesällä kastellaan ja hoidetaan puutarhan kasveja. Aiemmin Arja teki asiakkaiden pihoilla töitä itsekin ja laati puutarhasuunnitelmia. Suunnitelmia syntyy hiukan vieläkin, mutta raskaat pihatyöt hän on jättänyt työntekijöilleen.
- Iän myötä suorittaminen vie aina vähän enemmän aikaa. Kun iltamyöhällä menen kotiin kiireiseen aikaan, niin olen ihan poikki. En ymmärrä miten joskus jaksoin käydä viidelläkin pihalla viikossa suunnittelemassa. Kyllä meiltä saa pihan tekijöitä, mutta itse en sitä enää tee, Sarkanen mietiskelee vuosien vaikutusta fysiikkaan.

Elokuussa tulevat syksyllä istutettavat kukkasipulit. Syys- lokakuussa myydään callunoita ja muita syyskukkia. Syksyllä ihmiset eivät kuitenkaan enää oikein jaksa panostaa pihaan.
- Olen tulkinnut niin, että kun väki palaa töistä ja päivä on alkanut lyhetä, niin valoisaa iltaa puutarhahommiin ei ole pitkälti. Syksyllä usein sataa, eikä märkään pihaan huvita mennä. Syysasiakkaat ovat nykyisin liikkeellä heinäkuussa.



Viherpiste istuu hyvin vanhan torin laidalle

Sitten tuleekin joulu.
- Siinä mittakaavassa kuin se nyt meillä näkyy, Arja viittaa myymälän valikoimiin.

Loma - kaukaisesti tuttu sana...

Lomasta ja vapaasta puhuminen vaatii puutarhurilta enemmän selityksiä kuin muiden alojen ammattilaisilta.
- Vapaapäiviä ja lomaa voisin hyvin pitää, mutta olen tottunut töihin joka päivä lähtemään. Nähtävästi pidän työstäni enkä koe stressaantuvani, kun tänne aina mielelläni tulen. Tämä on elämäntapa. Uudenvuodenpäivän kokeilin olla vapaalla. Että se oli pitkä päivä. Olin kylässä kolme tuntia - se meni ihan hyvin. Sitten tulin pois - tänne liikkeeseen. Päätin kuitenkin, etten tee mitään hommia. Vilkuilin vähän väliä kelloa, että viitsisikö jo mennä kotiin. Pelaisinko pasianssia - ei, en minä. Se minun vapaapäiväni oli todella pitkä! Arja naureskelee.

Jos tämän ihmisen pitää lomailla - sellainenkin olo tulee joskus - hänen on lähdettävä ihan muualle ja vähintään viikoksi.
- Mieluisin paikka on Italia, onhan se länsimaisen sivistyksen kehto. Historia, kulttuuri - ne houkuttelevat minua Italiaan. Olen käynyt Vatikaanissakin kerran. Sitä ei kuitenkaan turistivirtojen keskellä pysty hahmottamaan kuin osittain, joten haluan päästä sinnekin uudelleen. Siskoltani minä tämän Italian-innostuksen sain - maa on hänelle lähes toinen kotimaa, Arja kertoo.

Hassuja pikku iloja 

Arja moitiskelee itseään siitä, ettei osaa irtautua myymälästä vaan miettii kotonakin, miten kasvit voivat ja onko kaikki muutenkin hyvin - sähkölämmitys päällä ja kukat turvassa. Huoleen on ollut joskus aihettakin. Jossain vaiheessa liikkeeseen murtauduttiin useaan kertaan, ja siellä tehtiin ilkivaltaa.
- Se harmi ja ylimääräinen työ ja kulut ovat jääneet takaraivoon, ja tietenkin pelko. Nyt on onneksi saatu olla vuosikaudet rauhassa, Arja kertoo.

Atsalean saa ostaa kevättalvellakin
Tulevaisuutta on 50-luvulla syntyneen yrittäjän mietittävä jo nyt. Arja nauraa, että hänen vapaa-ajanviettotavoillaan vähän pelottaa ajatella tulevaa, kun joskushan eläkkeellekin on jäätävä. Sitten hänellä varmaan on aikaa mieluisalle harrastukselleen, lukemiselle.
- Olin juuri Myllykoskella Avaimet vaihtoon -seminaarissa. Liikkeestä luopumisen suunnitelmia pitää ruveta pikku hiljaa olemaan, se ei ole mikään vuoden parin juttu. Jos kaikki menee kuten itse haluan, tässä on tarkoitus hämmentää vielä kymmenisen vuotta. Mutta riittääkö terveyttä - se on toinen juttu, Arja Sarkanen pohtii.

Kasvien kanssa työskentely taitaa kuitenkin olla Sarkaselle perusolotila eikä pelkkä leipätyö. Hän ei voi nimetä lempikukkaansa, koska hän pitää kaikista.
- Ne ovat eläviä olentoja, eivät mitään esineitä. Ne tuottavat hassuja pikku iloja. Esimerkiksi meilläkin joku orkidea on tehnyt kukkavarteen uuden verson, poikasen - jota sanotaan kansainvälisesti keikiksi - vaikkei meillä ole talvella parhaat olosuhteet orkidealle.

Längelmäen tyttöjä

Arja Sarkasen puheessa on edelleen hämäläinen nuotti. Hän onkin Pohjois-Hämeestä, nykyisin Oriveteen kuuluvalta Längelmäeltä. Hän sanoo syntyneensä korvessa; kansakouluunkin piti kulkea kävellen 5,5 kilometrin päähän.
- Ei meidän vanhemmilla ollut varaa ostaa minulle polkupyörää ennen kuin olin 12. Siihen asti kuljettiin kävellen ja suksilla.

Multasormet Arja huomasi itsellään jo lapsena. Harrastukset olivat vähissä, mutta tyttö innostui kylällä toimivasta 4H-kerhosta.
- Siitä se lähti. Äiti kannusti ja sain oman kasvimaan, josta tein 4H-vihkooni kartan. Kasvatin porkkanaa, punajuurta - siihen aikaan kaikki oli niin erilaista. Siitä lähtien sormeni ovat olleet mullassa. Haaveilin kyllä joskus 15-vuotiaana laivakokin ammatista - rakastin ruoanlaittoa ja halusin nähdä koko maailman, Arja nauraa.

Laivakokkia ei Arjasta tullut, hän lähti harjoittelijaksi puutarha-alalle. Vuosi Pälkäneellä, toinen Kangasalla, sieltä Hyvinkäälle - siihen aikaan puutarhuriksi aikovan piti itse hoitaa harjoittelupaikkansa.
- En oikein tiennyt, minkä puolen puutarhuri halusin olla. Siksi halusin ensin taimistopuolelle, sitten vihannesviljelyyn ja sitten kukkaviljelmälle. Kun minulla oli kolme vuotta harjoittelua takana, pääsin suoraan puutarhurikouluun Otavaan, Arja kuvailee.

Siemenvalikoima kasvaa vuosi vuodelta

Koulun aloittaessaan Arja Sarkasella oli päämääränä puutarhaopettajan ammatti.
- Sen kouluvuoden aikana se into hävisi. Tajusin että ei ikinä, opettajat ovat niin puutuneita! Aina he kaivavat väsyneinä esiin samat muistiinpanot - ei ole minun juttu.

Seikkailunhalu vei Arjan koulun jälkeen Norjaan. Koulusta tarjottiin mahdollisuutta työskentelyyn etelänorjalaisella begoniatarhalla.
- Atlantin rannalla, Hardangerin vuonon rannalla lähellä Bergeniä oli suurehko Harald Ljones Gartner. Mutta ongelmana oli se, että olin aina ollut kielissä huono, ruotsista oli todistuksessa kutonen. Kirjeenvaihto piti kuitenkin käydä isäntäperheen vanhan emännän kanssa ruotsiksi. Onneksi kurssikaverini auttoi minua laatimaan kirjeet - hänellä kun oli kotikielenä ruotsi. Kaverin avulla läpäisin testin kirkkaasti ja pääsin matkaan, Arja hihittää.

Matka olikin Arjan mukaan seikkailujen seikkailu. Hän lähti kimpsuineen kohti Tukholmaa, jossa asui silloin Arjan sisko. Tämä saatteli Arjan seuraavana päivänä Oslon-junaan.
- Olematonta ruotsin kielen taitoani kuvaa hyvin, kun siskolta kysyin yöjunaan mennessä: "Miten se rahanvaihto menikään ruotsiksi, kun Oslossa vaihdan markkoja Norjan kruunuiksi?" Sisko vastasi:" Kuule Aksu, jos et sää tota tiedä niin otetaanko me nämä tavarat takaisin?"

Kaksi junamatkaa, rahanvaihto ja linja-automatka lähelle työpaikkaa onnistuivat kuitenkin. Viimeisellä pysäkillä oli vastassa vanhaherra Harald Ljones.
- Hänellä oli huonot hampaat, hän puhui hieman epäselvästi ja lisäksi nynorskaa. Minä en ymmärtänyt sanaakaan. Onneksi hänen vaimonsa oli selkeäsanainen, joten alkuun päästiin.

Alku oli Norjassa vaikea - Arja oli koko paikkakunnan ainoa suomalainen sinä vuonna.
- Lähes ummikkona täysin vieraassa ympäristössä - se oli melko rankkaa aluksi. Ei auttanut kuin ottaa sisu käteen. Jonkin ajan päästä pääsin asumaan yhteisiin tiloihin norjalaisen tosi herttaisen tytön kanssa. Hän rupesi opettamaan minulle iltaisin norjaa. Kun meni puolisen vuotta, pääsin niin hyvin sisään kieleen, että rupesin kyläilemään ja tekemään mielenkiintoisia reissuja Bergeniin ja naapuritaajamiin. Välillä painelin pitkin vuorenrinteitä kannoillani kesyttämäni pikku kissa. Mahtava luonto ympärillä, sydämelliset ihmiset - se vuosi oli ikimuistoinen, Arja muistelee.

Työ itsessään luontui alusta lähtien, kun hommat näytettiin. Tarhalla jalostettiin ja kasvatettiin ruusubegonioita ja siinä riitti työvaiheita. Arja olisi halunnut vuoden totuttelun jälkeen jäädäkin Norjaan, mutta hänellä oli jo paikka odottamassa Suomessa, Luumäellä begoniapuutarhurina.

Saintpaulia on sademetsän aluskasvi

Tarhasta tarhaan

Ansari-yhtymällä kasvatettiin 70-luvun lopulla tiettyjä kasveja, joulutähteä, leikkoruusuja ja muutamia ruukkukukkia. Joka kasvilla oli vastuutarhurit. Arja viihtyi begoniatarhurina Luumäellä kaksi ja puoli vuotta.
- Kun toinen vuosi rupesi tulemaan täyteen, minä aloin kypsyä. Tajusin, että tämä on tätä aina! Kivahan siellä oli olla, hyvä työporukka ja asunto. Mutta samankaltaisuuteen alkoi tylsistyä: vuosi menee aina saman rytmin  mukaan, tietoisuus ettei ole mahdollista päästä eteenpäin ammatillisesti, vuodesta toiseen samat työt, samat asiat.

Sopivalla hetkellä silmiin osui lehti-ilmoitus, jossa Saimaan Puutarhakeskus haki kesätyöntekijää.
- Soitin sinne, ja vähän myöhemmin sanoin itseni irti. Muutin Lappeenrantaan. Olin siellä töissä kevään, ja sitten isäntäväki alkoi puhua sivumyymälästään Kuusankoskella. Sinne tarvittiin seuraavaksi kevääksi myymälänhoitajaa.

Helmikuun lopulla uskotaan jo kevään tuloon.

Arja ei tiennyt Kuusankoskesta mitään. Kouvola oli tullut tutuksi risteysasemana, mutta mikä ihmeen Kuusankoski?
- Kävin työnantajan kanssa täällä ensimmäisen kerran vuonna -81. Muistan aina miten ajattelin: kolkko paikka! Ei ollut Kuusankoskitaloa, ei Sommeloa - oli ne pellot. Oli maaliskuu, harmaa, loskainen päivä. Ensivaikutelma kaupungista oli hyvin ankea, Arja kauhistelee vieläkin.

Niin vain Arja Sarkanen muutti Kouvolaan, Eskolanmäkeen, osti poliisien huutokaupasta vanhan polkupyörän ja alkoi polkea töihin Kuusankosken torin laidalle. Syksyn hän oli Lappeenrannassa auttelemassa joulumyynnissä, kun Kuusaan liike pantiin kiinni talveksi. Kuusaan Kukassakin hän teki töitä talvella.
- Seuraavan kauden alussa heitimme puuolileikillämme silloisille omistajille, että mitähän tämä liike maksaisi? Ei siinä mennyt kauan kun tämä oli oma, Arja päivittelee naureskellen.

Arja laajensi kaverinsa Pekka Enqvistin kanssa paikkaa pariinkin kertaan. Moni asiakas muistaa alkuvuosilta myös lassien, Rexin, joka pyöri myymälässä ystävällisenä. Sen kuolemasta on jo viitisentoista vuotta. Sen sijaan vesikilpikonna Tahvo sukeltelee akvaariossaan virkeänä edelleen.

Tahvo on kiinnostunut vieraista.


Puutarhuri Arja Sarkanen on yli kolmessakymmenessä vuodessa asettunut hyvin seudulle. Paikkakunnan asiat ja tapahtumat ovat tärkeitä, niitä tulee seurattua kiinteästi. Ja asiakkaat ovat tulleet vuosien mittaan tutuiksi. Mutta juuret ovat Hämeessä.
- Viime kesänä ajelin pitkästä aikaa tutut kotipuolen tiet yksin läpi. Muistan matkan linja-autolta kotitalolle, joka mäen. Nyt ajattelin että ei hyvänen aika, ei tämä ennen näin kapea ollut. Maatiloja on hävinnyt, pellot ovat metsittyneet, maisema on muuttunut aivan älyttömästi, Arja kuvailee haikeana.

Rauduskoivu ja tuoksuvattu eivät mahdu nykypihaan

Viherpisteellä oli jossain vaiheessa myös leikkokukkia, mutta se ei tuntunut hyvältä idealta pitemmän päälle. Sarkasen mielestä kukkamyymälöiden rakenne on täällä hyvä.
- Jos joku kysyy leikkokukkia, me ohjaamme heidät johonkin keskustan kolmesta kukkakaupasta. Me taas olemme paikkakunnan ainoa puuvartisten monivuotisten kasvien myyjä. Haavikon puutarhan vahvuus on se, että se kasvattaa paljon itse esim. joulutähtiä ja kesäkukkia. Meillehän ne tulevat valmiina viljelijöiltä ja kukkatukuista. Kaupparakenne paikkakunnalla on sikäli hyvä, että kahta ihan samanlaista tuotteistoa myyvää liikettä ei ole, Sarkanen kiittelee.
Taimien kasvattamiseen on nykyisin jos jonkinlaisia apuneuvoja.

Puutarhakulttuuri on 33 vuodessa muuttunut Kuusankoskellakin rajusti.
- Kasvitrendit ovat vaihtuneet aivan päälaelleen. Paljon johtuu siitä, että pihat ovat pienentyneet. Kahdentuhannen neliön tontit ovat vaihtuneet 500-800 neliön pihoiksi, talot ovat tiheämmässä. Se rajaa pois monta kasvia. Parikymmentä vuotta sitten  rauduskoivu ja metsävaahtera olivat suosittuja puita, mutta eihän niitä kukaan nykyään edes kysy. Tuoksuvattua ei enää haluta, koska sekin tarvitsisi ison tilan.

Arja palaa vielä astiataimien tuomaan mullistukseen, joka teki keskikesästä vilkkaan myyntikauden.
- Muistan vielä alkuvuodet täällä, kun heinäkuun päivänä kävi kaksi kolme asiakasta. Se oli ihan tavallista - mitäs he olisivat ostaneet? Pelargonit ja begoniat oli myyty jo keväällä. Eikä ollut mitään kukkatukkuja siihen aikaan, kukkatarhat kasvattivat itselleen, Arja muistelee.

80-luvun puutarhurilla ei ollut tarjolla myöskään purkkilannoitteita.
- Jostain säkeistä annostelimme muovipussiin lannoitteita asiakkaalle. Se oli niin pelkistettyä.

Nyt puutarhuri ei ehdi haukottelemaan heinäkuussakaan. Kasvilavat ovat täynnä kasveja, joista on huolehdittava kaiken aikaa. Kastelun lisäksi on torjuttava tuholaisia ja käänneltävä ja harvennettava kasveja.
- Kun lehdettömät kasvit ladotaan keväällä vieri viereen, ne eivät vie tilaa. Mutta jos ei niitä hoida, kun ne alkavat kasvaa, ne menevät ruman näköisiksi.

Kasvien kanssa eläminen on saanut Arjan suhtautumaan ötököihin rennommin.
- Ne kuuluvat luontoon, ei ole niin vaarallista, jos jossain on pari hyönteistä. Mutta emmehän me laske niitä lisääntymään niin, että ruusussa olisi yhtäkkiä varsi vihreänä kirvoista. Olemme kaikki lintujen ja luonnon ystäviä, joten vältämme kovia tuholaistentorjunta-aineita. Tässä ympäristössä on paljon lintuja ja niillä poikasia. Ne hoitelevat pitkälti kirvat ja muut haitalliset hyönteiset kasveilta, Arja selvittää.

Yhä useampi haluaa kasvattaa ruokaansa itse.


Kasvattamisesta tullut monen intohimo


Sosiaalisessa mediassa pöhistään nykyisin puutarhanhoidosta ja kasvattamisesta monenlaisin tiedoin ja osaamisin. Innostuksen näkee puutarhamyymälässäkin.
-  Siemenkaupassa kysytään yhä enemmän syötäväksi kasvatettavaa. Ehkä se liittyy luomu-ajatteluun: halutaan tietää mitä syödään.

Nykyisin puutarhuriltakin vaaditaan nopeasti uudistuvan tiedon jatkuvaa päivittämistä. Arja Sarkasta tieto kiinnostaa, kunhan se vielä pysyisi päässä. Asiakkaan kanssa on nimittäin hauska keskustella kasvattamisesta.
- Taas tullaan ikään. Ennen muistin asiat paljon paremmin kuin nykyisin. Jos joku kysyy tarkistamaani asiaa kuukauden parin päästä, se on voinut unohtua, Arja mollaa muistiaan.

Oikeasti iästä on kuitenkin iloa asiakaspalvelussa.
- Nuorena tuntui todella nololta, jos ei osannut vastata asiakkaan kysymykseen. Nyt on helppo sanoa, että odotatko hetken, minäpäs tarkistan. Ei häpeä enää sitä mitä ei tiedä, koska on niin paljon sitä mitä ei tiedä, Arja vähättelee.

Perusasiat pysyvät päässä, kun ne on sinne aikoinaan juurrutettu. Kun asiakas kyselee apua johonkin ongelmaan, Arja tietää että se aina johtuu jostakin. Hän alkaa tentata kasvin olosuhteista ja kysyy kunnes todennäköinen ratkaisu on löytynyt.
- Minusta on mielenkiintoista etsiä syitä ja seurauksia erilaisiin kasveihin liittyviin ongelmiin ja kysymyksiin. Tykkään salapoliisihommasta, kun on jokin asia mistä ei tiedä ja saa selvittää sitä.

Puutarhayhdistys antaa virtaa

Kuusankosken puutarhayhdistys on eläväinen joukko. Jäseniä tulee lisää, ja porukalla on yhteinen näkemys perusasioista. Arja Sarkanen toimii nykyisin sen puheenjohtajana. Täksi vuodeksi suunniteltu ohjelma saa Arjan ihan liekkeihin.
- Maaliskuussa tutustumme Haavikon puutarhaan ja kuulemme Sinikka Toikan maailmasta. Huhtikuussa siivoamme ja ehostamme Kuusankosken vanhan torin. Saamme kaupungilta siihen tarvittavat välineet. Toukokuussa tempaisemme taas yhdessä kirjaston kanssa. Kirjastoon tulee puutarha-aiheinen puhuja, ja piha-alue suljetaan jotta sinne saadaan vaihtotori. Ihmiset tuovat omia taimiaan ja ruukkujaan ja vekslaavat niitä keskenään.

Tämän vuoden näyttävin toimi puutarhaväellä on Kukkiva Kouvola -projekti.
- Pääorganisoijana on Kouvolan Ydinkeskusta ry. Kesäkuun toisella viikolla kasvit, kukat, puutarhanhoito, luonto ja musiikki näkyvät koko suuren Kouvolan alueella erilaisina tapahtumina. Meillä Kuusankoskella siihen kuuluu Kirkkopuiston opastettu kierros 10. kesäkuuta. Toivomme, että seurakunta antaa meidän koristella kirkon kukin - kirkossa olisi opastusta koko päivän ja illalla olisi hienoa saada sinne urkumusiikkia. Samalla viikolla Viherpisteessä on neuvontailta. Viikon aikana siivoamme myös Voikkaan liikenneympyrän, ja lauantaiksi saamme toivottavasti tutustumisen Verlan puutarhaan, Arja hehkuttaa ja muistuttaa Anjalankosken ja Valkealan yhdistysten tarjoavan myös runsaasti tapahtumia.

Puutarhoilta pääsee näköjään välillä karkuunkin, koska elokuussa yhdistys suuntaa Lepaalle vuoden suurimpaan puutarhanäyttelyyn. Helsinkiinkin on päästävä.
- Olen haaveillut vuosia opastetusta kierroksesta Hietaniemen hautausmaalla - nähdä ne kaikki presidenttien haudat ja muut. Nyt se toteutuu! Syyskuussa järjestämme kuivakukkien sidontakurssin. Myymme kimppuja myyjäisissä, Arja listaa.

Sitkeä kultaköynnös arvostaa Arjan huolettomuutta

Puutarhurilla ei ole omaa pihaa eikä kerrostaloparvekkeella edes kesäkukkia. Hän kertoo nauraen viherkasvejakin olevan vain muutamia helppohoitoisia peruskasveja.
- Sisällä minulla on todella muhkea kultaköynnös, joka on viihtynyt varmaan 12 vuotta nyrkin kokoisessa astiassa. Ainakaan viimeisten vuosien aikana se ei ole saanut ravinnetta. Se katsos saa ravintoa, kun vanha, ruskistunut lehti putoaa ruukkuun: luonnon kiertokulkua. Kultaköynnöksellä on hirmu pienet juuret, ja moni pilaa sen istuttamalla sen liian isoon ruukkuun, Arja neuvoo.

Kerron, että ajattelin seuraavalla vierailullani pihistää anopin kultaköynnöksestä pistokkaan.
- Juu, ota kolmesta latvuksesta sen verran, että niissä on 2-4 lehteä. Työnnät ne kosteaan multaan samaan ruukkuun. Voit laittaa muovipussin päälle ja siihen ilmareikiä tai huolehdit muuten ettei se pääse liikaa kuivumaan. Yhtenä päivänä huomaat: "Kappas vaan, nehän on lähteneet kasvamaan."

Arjasta tuli kuin tulikin lopulta puutarhaopettaja - halusi tai ei. Ja hyvä tulikin. Missä muualla oppi sitä paitsi uppoaisi yhtä hyvään maaperään kuin myymälässä asioivien kasvattajamaallikoiden päässä?

Siemenpussien äärellä kannattaa kysyä neuvoa puutarhurilta.


Kuuntele Arjaa eläväisenä:

http://youtu.be/1wjJAfmbDDM

http://youtu.be/FgdHBssXQlc



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eilan vaiheita 21. Tampereella!

Maaliskuun 1946 kalenterimerkinnöistä Eila Piirikkälän pikkuallakasta näkee, miten nopeasti nuoren naisen tunnelmat vaihtelevat. Onko tämä n...