Murhamäki ei jätä rauhaan

Kaksi kuusaalaistietäjää, maanviljelijä evp. Mikko Anttila ja kulttuurineuvos Eero Niinikoski, ovat tulleet Murhamäkenä tunnetulle paikalle Prisman tuntumaan ja yrittävät täsmentää yli sadan vuoden takaisen murhenäytelmän kohtaa. Miesten paneutuminen asiaan on ihailtavaa. Niinikoski tutkinut arkistolähteitä, kirjoittanut aiheesta lehtijuttuja ja kerännyt kuusaalaisten palautetta saadakseen selville oikean paikan. Anttila on tuonut tapaamiseen piirtämiään kuvia, joissa Murhamäki näkyy sellaisena kuin se hänen lapsuudessaan oli.

Eero Niinikoski ja Mikko Anttila

Seisomme puolityhjän Asko-talon pihassa. Mikko Anttila viittoilee liikerakennuksen ja Kuusaantien väliin jäävää hiekkatietä kohti.
- Tuota mäkeä alaspäin kun mennään, niin kivi oli oikealla puolella.

Sitten alkaakin varsinainen selvittely: oliko murhapaikka hiekkatien oikealla vai vasemmalla puolella? Onko Kuusaantien puolella oleva kivi se rapakivi, jonka takaa rosvot hyökkäsivät? Missä on kuusi, jonka piti olla kiven takana? Jos murhapaikka olikin Asko-talon puolella, niin eikö kivi ja kuusi ole hävitetty rakennusaikana töiden alta? Vuonna 1907 tapahtunut palkkarahojen ryöstö ja siihen liittyvä henkirikos ovat antaneet paikalle nimen, jonka tausta on monilta piilossa. Ensin kuitenkin tämän retken peruskysymykseen: missä kohtaa täsmällisesti ryöstäjät iskivät?

Paikalla on väliä

On hauska kuunnella kahta perinteentuntijaa, jotka pystyvät keskustelemaan aiheesta kiihkottomasti, peräti naureskellen. Mutta onko tosiaan tärkeää tietää metrin tarkkuudella, missä rahakirstun kuljettajien kimppuun hyökättiin - vaihtoehdothan eivät ole toisistaan muutamaa kymmentä metriä kauempana? Tietenkin on, herranen aika! Mietipä itse miltä tuntuu, jos joku väittää, että lapsuutesi maitokauppa oli rakennuksen vasemmassa eikä oikeassa päässä. Tai jos kaveri ilmoittaa, ettei tuossa kohtaa voinut olla taloa, kun hän ei sitä muista, ja sinulla on paljon muistoja kyseisestä rakennuksesta. Huutava vääryys on oikaistava. Kauheinta on silloin, kun asiasta ei löydy dokumentteja, ja toinen pitää tyytyväisenä kiinni väärästä käsityksestään. Jos et ymmärrä asian merkitystä, olet liian nuori jatkamaan tämän jutun lukemista. Palaapa asiaan täytettyäsi viisikymmentä. Tällä väin voit kuvata omaa ympäristöäsi, niin että pääset aikanasi niskan päälle väittelyissä.

Eero Niinikosken luovuttamat aineistot tukevat edellä sanottua. Toukokuussa 2007 hän kirjoitti Murhamäestä Kouvolan Sanomiin ja pyysi lukijapalautetta ryöstöpaikasta. Sitä tuli niin paikasta kuin varsinaisesta tapahtumastakin taustoineen. Kirjoituksesta oli keskusteltu, sen pohjalta oli soiteltu muille muistaville ja tarkisteltu yksityiskohtia, ja Niinikoski kuuli monen muistoja paikan pelottavuudesta, vaikkei kukaan yhteydenottajista ollut edes syntynyt ryöstön aikaan vuonna 1907.

Yksi palautteen antaneista kertoi, että sodan jälkeen Verlan palkkarahoja vietiin Voikkaalle aseistetun poliisin turvaamina. Joku toinen kertoi keräilleensä kavereiden kanssa pikkupoikana hylsyjä Murhamäeltä ennen sotia. Niitä oli kertynyt paikalle sotaväen harjoitusammuntojen jäljiltä, ja lähellä toimivan luuvaraston pitäjä maksoi pojille hylsyistä pientä korvausta.

Ryöstömurha kumousmielisten tapaan

Murhamäki-nimi viittaa tosiaan murhaan. Kuusaalla sen voisi tulkita kertovan myös mäen koosta - murha mäki - mutta tässä tapauksessa selitys on synkkä. Mirja Turusen tutkimus sisällissodasta, kirja nimeltä Veripellot, kertoo taustaa:

"Suurlakon jälkeen sosiaalidemokraattinen puolue lakkautti kaartit, kun tavoiteltu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus saavutettiin. Radikaalit jatkoivat toimintaa maanalaisissa salaisissa järjestöissä, joiden keskuksina Helsingin ohella olivat muun muassa Kuopio ja Kymenlaakso. - - - Sekasortoa ei tavoiteltu, mutta radikaalijärjestöissä oli vallalla ajatus, että kaikki keinot, siis myös ulkoparlamentaariset, olivat luvallisia taistelussa vanhan yhteiskunnan kaatamiseksi. Vanhaa valtaa edustavaa poliisia ei katseltu hyvällä, vaan se pyrittiin korvaamaan kansalaisten vapaaehtoisilla järjestysjoukoilla. Työväen ääriliikkeillä oli alkujaan yhteyksiä myös porvarillisiin aktivisteihin, jotka hankkivat aseita. Alussa heillä oli sama tavoite: nouseminen asein itsevaltiasta keisaria vastaan. Anarkistit hankkivat rahaa ryöstämällä liikeyrityksiä."

"Rynnäköt ulottuivat Kymenlaaksoon. Helsingistä tullut iskuryhmä aikoi ryöstää Kymiyhtiön palkkarahat maaliskuussa 1907, mutta ryöstäjät ampuivat vahingossa Kouvolan asemalla erään ilmiantajana pitämänsä venäläisen, koska luulivat joutuneensa väijytyksiin. Toisella yrittämällä huhtikuussa 1907 palkkarahojen vallankumouksellinen haltuunotto onnistui. Ryöstössä liiga ampui hengiltä rahankuljettajia kyydinneen ajurin ja hevosen. Sen jälkeen kansa kutsui pitkään tapahtumapaikkaa, Hinkismäkeä, Murhamäeksi."

Mirja Turusen kertoma liittää Murhamäen ryöstön laajaan yhteiskunnalliseen, kansainväliseen selkkaukseen. Väitöskirjatutkimuksen kuvausta ryöstön syistä ei ole syytä kyseenalaistaa, varsinkaan kun kuusankoskelaisilla on sama käsitys asioista. Mutta näytteen viimeinen kappale herättää muutaman kommentin: Eikö ryöstö tapahtunut touko- eikä huhtikuussa? Oliko murhapaikka Hinkismäki vai viereinen Ropakonmäki? Ja kansa kyllä kutsuu edelleen paikkaa Murhamäeksi edes tietämättä nimen etymologiaa. Viereinen Hinkismäki on edelleen Hinkismäki.

Eero Niinikosken kuvaus tapahtumista on yksityiskohtaisempi kuin Turusen:
"Oli torstai-ilta 30. toukokuuta 1907. Kymiyhtiön rahakuski Juho Flinkhammar jyrrytteli hiljakseen hevosellaan kuusikon halkaisemaa huonokuntoista maantietä Kouvolasta Kymintehtaalle.  Hänellä oli mukanaan arvolasti eli seuraavana päivänä maksettavat palkkarahat 66 850 markkaa (pyöreästi neljännesmiljoona euroa). Kuskilla oli turvanaan konttoristit Konrad Schuster ja Rafael Jaatinen."
   "Oltiin noin kolmen kilometrin päässä Kouvolan rautatieasemalta, mistä arvolasti oli noudettu. Synkässä kuusikossa alkoi olla hämärää, ja raha-arkun kuljettajilla oli täysi työ tasapainotellessaan keinuvien kiesien päällä. Hevosen puskiessa vastamäkeä ylös ryntäsi suuren kiven takaa esiin kuusi aseistettua miestä, jotka ampuivat kiväärillä ensin hevosen ja ryhtyivät sen jälkeen tulittamaan rahankuljettajia."
   "Schuster ja Jaatinen pääsivät pakoon, mutta kuski Flinkhammar sai kuolettavan osuman. Pakoon juostessaan miehet olivat kuulleet kuskin hämmentyneen tokaisun: "Mitäs työ nyt tutut miehet..." Sen jälkeen kuului vielä kaksi laukausta lisää."

Niinikosken kirjoituksesta selviää, miten pakoon päässeet konttoristit juoksivat hälyttämään poliisit. Kouvolan virkavalta sai Helsingistä avuksi peräti 70 poliisimiehen joukon ryöstön selvittelyyn. Päätekijä jäi kiinni kuukauden kuluttua sattumalta höyrylaiva Wellamolta Päijänteellä. Arvolastista saatiin takaisin yli puolet, yhtiö palkitsi pidätyksen tehneen konstaapelin, ja ryöstäjät tuomittiin loppuiäkseen kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksen. Tekijät olivat ulkopaikkakuntalaisia, mutta sitkeä huhu liitti joukon apureiksi kymintehtaalaisia - "mitäs työ nyt tutut miehet..."

Murhamäki. Tätä tietä kuljettiin Kouvolaan ennen Kiitotien tuloa.

Murhakohta pelotti pikkupoikia

Takaisin Murhamäelle, jossa Anttila ja Niinikoski ovat jo ryhtyneet tutkimaan maastoa Asko-talon ja Kuusaantien välillä.

- Minun mielestäni tämä on se Murhamäki. Kivi on ollut Kouvolaan mennessä tien vasemmalla puolella näillä haminoilla, rapakivi. Tietöiden yhteydessä se on kai hävitetty, Niinikoski arvailee.

Anttila ei tyydy arvaamaan, hän on valmistanut muistikuvistaan piirrokset.
- Otetahpas esiin ne kuvat. Kato miä piirsin omat dokumentit, panin pisteen toho vanhan tien kohtah. Se kivi ol täl oikial pualel. Viäl etehpäin, Anttila selvittää viehättävällä vanhalla Kuusaan murteellaan.

Piirrokset esittävät maisemaa Kymintehtaan ja Kouvolan välisen tien vaiheilta ennen vanhaan, myös edestä ja sivuilta. Vanha tie kulki nykyisen Kuusaantien länsipuolella hiekkaisena, mäkisenä ja mutkaisena. Varsinkin Ropakonmäen-Murhamäen kohta oli jyrkkä. Mäen päältä laskeuduttiin Kuusaalta päin tullessa vetiseen kohtaan, josta Anttila arvelee mäen saaneen Ropakonmäen nimityksensä. Notkelman kilometritolpan jälkeen alkoi nousu Hinkismäelle kohti hautausmaata ja Kouvolan ja Kuusankosken rajaa. Paikkaa kutsuttiin ensin Rajaportinmäeksi ja myöhemmin Kasarminmäeksi varuskuntarakennusten mukaan. Tien Kymintehtaan puoleisessa päässä oli Viisarin tienristeys siinä kohtaa, jossa y-risteys erosi Kouvolasta katsoen vasemmalle Niskalan, Aholan ja Ruotsulan suuntaan ja oikealle Kymintehtaalle. Kyltissä eli viisarissa luki Kymintehdas.

Isäntien puheista huomaan, että itsekin olen lapsena kulkenut Ropakonmäen reittiä Kouvolaan. Kuusaantie - tutummin Kiitotie - rakennettiin vasta kuusikymmenluvulla. Omia muistikuvia minulla ei auton takapenkkiläisenä pikkulikkana ole, mutta Eero Niinikoski muistaa vanhan tien paremmin, Mikko Anttilasta puhumattakaan.

- Isot pojat kertoivat aina tässä kohtaa kauhutarinoita, että tuossa se Murhamäki on. Sen kiven takana olevassa kuusessahan oli ollut pitkään risti muistona tapahtuneesta. Pikkupoikaa se tietenkin kiinnosti, Niinikoski kertoo.

-  Aina pelotti, jos joutui menemään tästä ilman vanhempia, niin kuin usein joutui. Ei koskaan menty kakarana siihen paikkaan kävelemään, kunnioitettiin sitä koska sellaista oli tapahtunut, kertoo joukon vanhin, Mikko, joka on Anttilan tuvassa pikkupoikana  kuullut Murhamäki-tarinan lukuisia kertoja.

Paikan käveleminen maastossa herättää eloon muistot. Notko oli Mikko Anttilan lapsuudessa syvempi - ehkä mäkeä on madallettu? Joka tapauksessa Mikko muistaa, kuinka huimalta tuntui laskea mäkeä pyörällä ja yrittää polkea vastamäkeen. Kossilan linjurin täytyi kaasuttaa jo hyvissä ajoin ennen uutta nousua jotta auto pääsi mäen harjalle. Henkilöautoista piti välillä komentaa matkustajat ulos työntämään. Muistellessa muutkin maisemat heräävät henkiin: Kolmikulma, Hankkijan seudut, Savon-radan vanha linjaus.
- Tuossa kohtaa radan varressa oli aina naisväkeä laskemassa puomia junan tullessa, Mikko muistaa karttaa katsoessaan.


Ryöstötapahtumia pohditaan uudelleen. Kun rosvot olivat ampuneet kuskin ja hevosen, niin minne kaksi pakenijaa lähtivät juoksemaan? Päädytään siihen, että he lähtivät kohti yhtiön omistamaa Aholan tilaa soittamaan sieltä tehtaalle. Flinkhammar-parka oli menettänyt henkensä varmaan siksi, että oli tunnistanut osan ryöstäjistä eikä häntä voinut jättää todistamaan asiasta.

- Rangaistus oli ankara, kun vietiin sotilasarvot, kansalaisluottamus ja annettiin pitkät tuomiot, Anttila ja Niinikoski hyväksyvät rikoksen seuraamukset.

Murhamäkeä on varmaan madallettu Anttilan lapsuuden jälkeen.

Lopulliseen yhteisymmärrykseen eivät nämäkään kuusankoskelaiset murhakohdasta pääse - eroa jää se muutama kymmenen metriä. Siitä kuitenkin ollaan yksimielisiä, että kouvolalaiset ovat väärässä paikantaessaan murhan Hinkismäelle lähemmäs hautausmaata. Pienestä näkemyserosta ei seuraa välirikkoa, mutta Eero Niinikoskella on syynsä tarkan kohdan selvittämiseen:
- Kuusankoski-Seura voisi panna paikalle muistokiven, josta selviäisivät vuoden 1907 tapahtumat, kulttuurineuvos ehdottaa.