Seppo Hammar - suu messingillä jo 66 vuotta

Käsi ylös, kenellä ei pala nouse kurkkuun tai tippa silmään, kun torvisoittokunta kajauttaa komean marssin. Tai nykyisinhän pitää sanoa ´puhallinorkesteri´. Kuusankosken Puhallinorkesterin vetopasunisti Seppo Hammar soitti jo silloin, kun torvi oli vielä torvi ja soittokunta soittokunta. Nyt 79-vuotias orkesterin ikäpresidentti moitiskelee itseään, kun ei osaa lopettaa. Soittaminen vaan on niin mukavaa.

Seppo Hammar ja vetopasuuna

Torstai-iltaisin orkesteri harjoittelee Kuusankoskitalon alakerran harjoitussalissa. Se vaikuttaa soitinvarastoineen nuottihuoneineen mainiolta paikalta, kun on lukenut ryhmän aikaisemmista harjoitustiloista. Kellarit ja halkovajat ovat tulleet paikkakunnan orkestereille tutuiksi, ja tämä soittokunta on heitetty ulos kahdestakin koulusta, kun talouspäälliköt eivät tykänneet. Kansantalon isoon saliin heitä taas ei päästetty, etteivät jalankulkijat häiriintyisi. Kannattaa lukea Raimo Ylisen kirjoittama historiateos Soittokuntien Kuusankoski - viimeistään silloin alkaa arvostaa näiden puhaltajien  ponnisteluja.

Vetupasuunan soittaja Seppo Hammar istuu puhallinorkesterin takarivissä. Kapellimestari Jyrki Jääskeläinen harjoituttaa aluksi menevää marssia, ja tässä kappaleessa riittää pasunistille töitä. Hammar on ennen treenejä kasannut soittimensa useasta kappaleesta, voidellut liukuvat putket silikonilla, ja nyt soitto luistaa. Mistä tietää, kuinka kauas pitää työntää, jotta saa oikean äänen?
- Kyllä sen oppii tietämään. Eihän viulisteillakaan ole viulun kaulalla merkkejä, Hammar kuittaa.

Kappaleen volyymi yltyy, nyt mukaan lähtee myös pasuuna.
- Vetopasuunalle on töitä usein massiivisissa kohdissa, joissa tarvitaan voimaa. Yksi lempikappaleitani on Sibeliuksen kakkonen; siinä on mahtavat pasuunapaikat. Se on minulla levyllä, ja jos oikein keljuttaa, panen kakkosen soimaan. Se herkistää, Hammar kertoo lempisinfoniansa vaikutuksesta.

Kuusankosken Puhallinorkesteri harjoittelee Keltti-salissa.

Orkesterin seuraava esiintyminen on 14.10.2014 Kuusankoskitalossa, kun vietetään Laulun ja soiton päivää.Nyt harjoitellaan myös maaliskuussa pidettävää konserttia varten. Ohjelmistossa on viihdettä: Mair Fair Ladysta, Oopperan kummituksesta, Rockysta... Muutama kuukausi menee tällä kerta viikkoon -harjoitustahdilla, että kappaleet ovat esityskunnossa. Jokainen kuoro- ja orkesteriharrastaja tietää, ettei vielä riitä, että kaikki osaavat osuutensa.
- Homma täytyy saada yhteen. Kaikkien pitää oivaltaa, mitä se kapelli tarkoittaa, Seppo määrittelee.

Nyt täytyy vetäytyä Hammarien tilavaan kotiin Voikkaan Sikomäelle, jotta kuullaan jutella. Sepon elämään mahtuu nimittäin sellainen määrä musiikkikokoonpanoja, että niitä opetellessa saa olla korva tarkkana.

Alvar Korpi pani soittouran alulle

Seppo Hammar on Viipurin poikia. Hän ehti käydä Viipurissa kaksi vuotta kouluakin sota-aikana - hän on syntynyt vuonna 1935. Perhe tuli Kuusankoskelle sodan päättyessä vuonna 1944.
- Olen ollut kuusaalainen nyt 70 vuotta.

Nuori Seppo sai soittokipinän Ammattikoulun soittokunnasta, jonka kapellimestari oli koulun puutöiden opettaja Alvar Korpi.
- Pyrin soittokuntaan kuten hirmu iso joukko poikia. Jokainen sai kokeilla torvia, ja niin päästiin alkuun. Soittokunnassa oli pari-kolmekymmentä poikaa, mutta muita lakkasi kiinnostamasta soittaminen, kun tultiin isommiksi. Minä hölmö jäin, Seppo naureskelee.

Vetopasuuna ei ollut Sepon oma valinta, vaan soitin annettiin hänelle.
- Alvari sanoi että olisi voinut ostaa minulle trumpetinkin, mutta minä olin jo mennyt vetopasuunaoppiin.

Orkesteri soitti perinteistä torvimusiikkia, jenkkaa, valssia, marsseja, jonkin foxinkin.
- Alvar Korpi oli yksi maailman parhaita kapellimestareita. Hän kannusti meitä. Minuakin hän auttoi tekemällä minun puolestani puukäsityöhomman, että pääsin soittamaan. "Kun vaan soitat", Allu sanoi.

Seppo Hammar sai metallipuolen nelivuotisen koulutuksen Kymiyhtiön ammattikoulussa. Koulun jälkeen hän pääsi Voikkaan korjauspajalle sorvariksi. Sieltä hän lähti teknilliseen kouluun Lappeenrantaan ja valmistui teknikoksi. Soitin pysyi kädessä kaikki nämäkin vuodet - myös Lappeenrannassa hänet pyydettiin orkesteriin. Tutkinnon suoritettuaan Hammar palasi korjauspajalle ja oli siellä eläkkeelle jäämiseensä asti, vuoteen 1992.

Kokoonpanot lisääntyvät

Hammarin lapsuuden perheessä ei musiikkia harrastettu mitenkään erityisemmin.
- Olin omassa porukassa vähän outo lintu. Ei siellä jaksettu minun harjoitteluani oikein kuunnella, piti käydä saunassa soittamassa. Jos on tunnollinen soittaja, hän harjoittelee kotona, Seppo Hammar painottaa.

Pasuuna palasina

Poikasoittokunnassa Seppo soitti es-kornettia, vähän trumpettia pienempää vaskipuhallinta. Samaa soitinta hän soitti noihin aikoihin myös Voikkaan Työväensoittokunnassa. Voikkaalla oli silloin myös orkesteri Rytmiystävät.
- Sellainen big band, neljä saksofonia, neljä rytmisoitinta - piano, rummut, kitara ja basso eli rytmiryhmä - ja neljä brassisoitinta eli messinkisoitinta. Orkesterin pasunisti lähti Kanadaan, ja Nissilän Allakka ehdotti, että menisin soittamaan heille pasuunaa. Minähän menin. Ostivat minulle pasuunan, omaksi. Sanoivat, että soitollasi sitten maksat tämän, Seppo Hammar kertoo.

Orkesteri soitti jazzia, iskelmää, tangoa, valssia - tanssimusiikkia. Trumpetisti Teemu Pekkanen opetti tulokasta. Nuotteihin merkittiin vetojen paikat numeroilla. Lahjakkuudesta on varmasti kysymys tämän miehen tapauksessa, sillä hän harjoitteli ahkerasti ja oli keikalla Rytmiystävien kanssa jo parin kuukauden kuluttua, maaliskuussa 1952. Orkesteri keikkaili paikkakunnan ulkopuolellekin, Haminaan, Loviisaan, Mäntyharjuun, Lapinjärvelle. Seppo oli ryhmässä aloittaessaan 16-vuotias.
- Olin Myllykoskellakin soittamassa Heikki Hasun häissä. Grönroosin Ellikan ja Tapsan häissä soitettiin tuossa Seuratalolla olympiavuonna. Rumpalillamme Littmanin Taistolla oli laite, jolla sai kitaran vahvistimesta radion. Muistan, kuinka Ummeljoen keikalla tauoilla kuuntelimme, mitä olympialaisissa tapahtuu, Seppo Hammar kertoo.

Lisää luistoa

Omissa olympialaisissa ei pärjätty mainittavasti, mutta vuonna 1948 Lontoon olympialaisissa kuusaalainen Erkki Kataja, Tito, hyppäsi seiväshypyssä hopeaa.
- Olin kiertueella mukana soittamassa, kun Titoa näyteltiin hopeamitalistina eri puolilla syksyllä 1948 ja seuraavana vuonna.

Rytmiystävät soitti Hammarin aikaan vielä kolmisen vuotta ennen kuin lopetti. Silloin yksi jäsenistä, Pertti Huuhko, houkutteli Sepon Kymintehtaalle soittokuntaan - orkesterin virallinen nimi oli Kymintehtaan Työväen Musiikkiyhdistyksen soittokunta. Hammar jatkoi edelleen myös Voikkaan soittokunnassa.

Kaksi soittokuntaa ei vielä riittänyt muusikko Hammarille. Hän soitti samaan aikaan myös kapakoissa bassoa eri kokoonpanoissa, mm. Kauko Jyrkänteen yhtyeessä ja Kaija Laakson taustabändissä. Soitto jatkui myös Kymintehtaan ja Kuusaan puolen yhdistyneessä orkesterissa, jonka nimi oli alkuun Kuusankosken Työväen Soittajat. Näiden lisäksi Hammar soitti vetopasuunaa Kuusankosken orkesterissa - siis sinfoniaorkesterissa. Se toimi 50-luvun alkupuolelta 70-luvun alkuun, kunnes soittajat alkoivat valua Kouvolan orkesteriin ja oma täytyi lopettaa. Seppo Hammar kertoo, että oli lopettamassa omaa orkesteria Tapani Tervon kanssa.

Veikko Talven johtamassa Kuusankosken orkesterissa Hammar soitti 20 vuotta.
- Minulla on aina ollut aikaa, ei minulla muuta oikeastaan olekaan kuin aikaa. Ja Veikko Talvi oli hieno mies, minua kohtaan niin ystävällinen. Hän sai minut menemään Helsingissä armeijassa ollessani Sibelius-akatemiaan muutamalle tunnille. "Orkesteri maksaa, mene sinne vaan", Veikko sanoi. Sain siellä maan parasta oppia, Seppo Hammar kertoo.

Oppia hän on jakanut itsekin. Seppo opetti Kuusankosken musiikkiopistossa puhaltajia neljä viisi vuotta, ja orkesterin uusille soittajille hän on myös antanut tunteja pasuunansoitossa. Nyt opetus on siirtynyt Pohjois-Kymen Musiikkiopistolle. Hammar kehuu opiston opetusta ja orkestereita Kymi Wind Bandia ja Brass Bandia.

Orkesterit eivät vielä näihin lopu. Seppo soitti myös Kouvolan orkesterissa toistakymmentä vuotta. Hänen aikanaan orkesterin kapellimestarina toimi Eero Bister.

Soittokuntien kanssa maailmakin on avartunut. Seppo Hammar oli mukana Kuusankosken Työväen Soittajien Kanadan-matkalla, Saksassa pariinkin kertaan. Matkoja kertaillessa paljastuu, että Hammar on soittanut myös Anjalankoski Big Bandissa parikymmentä vuotta.
- Olen aina mennyt kun on pyydetty. Matkoilla olen käynyt kaikissa Pohjoismaissa Islantia myöten soitto- ja laulujuhlilla, Puolassa ja Novgorodissa. Wanhojen Jääkäreiden kanssa olen käynyt Teneriffalla kolme kertaa ja Aurinkorannikolla kerran. Niillä matkoilla vaimo Sinikka oli mukana, se oli lomaa myös puolisoille. Kanadan-matka oli ehkä mieleenpainuvin - näki New Yorkin, YK:n toimitalon, Vapaudenpatsaan, Niagaran putoukset, Toronton - siellä on hieno kaupungintalo, suomalaisen Viljo Revellin suunnittelema.

Seppo soitti, Sinikka hoiti kodin

Jos mies soittaa kolmessa neljässä kokoonpanossa ja harjoittelee päälle, sen luulisi täyttävän kaiken valveillaoloajan. Seppo Hammar teki kuitenkin täyden päivätyön Kymiyhtiössä, Voikkaan korjauspajalla. Muisteltavaa riittää varsinkin vuodesta 1972, jolloin yhtiö täytti sata vuotta ja Hammarista tehtiin useaksi kuukaudeksi juhlavalmistelujen ohjelmapäällikkö. Ne juhlat jäivät mieleen, myös maailman pisin lounaspöytä, jonka äärelle mahtuivat kaikki työntekijät. Ja seuraavana päivänä haettiin eläkeläiset juhlimaan henkilöautoilla, koska oli linja-autolakko.
- Ja Alkon lakko. Minä hain kaksi kollia erikois-etiketein varustettuja desin Koskenkorvapulloja Alkosta jaettavaksi työntekijöille.
- Lakon aikana?
- Niin, takaovesta. Oltiin liikkeellä kuorma-autolla, ja kuljettaja otti mukaan susikoiransa siltä varalta, että joku olisi saanut vihiä meidän lastista. Viinat kuitenkin saatiin ja jaettiin juhlassa, Hammar kertoo.

Hammar vastasi myös henkisemmästä ohjelmatarjonnasta.
- Veikko Talvi auttoi minua niissä aika paljon. Hän kehotti ottamaan soittokunnan Juankoskelta. Kävin Juankoskella kuuntelemassa heitä ja juttelemassa asiasta. Minä sitten lupasin mennä heidän bändiinsä avustajaksi. Kävin parit harjoitukset ja soitin mukana juhlissa. Muihin satavuotistapahtumien tilaisuuksiin otin mm. Kouvolan orkesterin ja Kuusankosken Työväen Soittajat - nykyisen Kuusankosken Puhallinorkesterin.

Sepon vaimo Sinikka on lähdössä vesijumppaan mutta ehtii kertoa, onko miestä näkynyt joskus kotonakin kaiken orkesteriharrastuksen keskellä.
- Hyvin vähän. Meillä on kaksi lasta. Kun he olivat pieniä, tämä lähti seitsemäksi töihin, tuli ruokatunnilla kotiin syömään, neljältä kotiin ja pesulle, ja jos hetken kerkisi olla nurin, niin kuudeksi jo Kouvolaan orkesteriharjoituksiin ja sieltä suoraan tanssikeikalle. Meillä oli 20 vuotta semmoista elämää. Ja minä olen vielä tässä! Sinikka Hammar nauraa.

Kaikkeen kuulemma tottuu, ja miehen muusikontyöt toivat tietysti myös lisäansioita perheeseen, jossa vaimo oli kotiäitinä toistakymmentä vuotta ennen omaan työelämään lähtöään.

Monessa orkesterissa soittaminen on sopinut miehelle, joka ei ole koskaan ollut yhden asian ihminen. Voikkaan soittokunta on halunnut vuosikymmenten neuvottelujen jälkeenkin pysyä omana itsenäisenä orkesterinaan toisin kuin Kuusaan ja Kyminpuolen soittokunnat, jotka ensin yhdistyivät ja haluaisivat voikkaalaisetkin riveihinsä. Seppo Hammaria ei kuitenkaan ole katsottu ulos voikkaalaisporukasta, vaikka hän soittaakin kuusaalaisten kanssa.
- Minä olen aina ollut menossa vapaasti minne vaan. Ei minulla työväen soittokuntiin mennessä ollut myöskään poliittista ideologiaa soittamisen taustalla. Olen vähän mollannutkin soittokunnissa sitä politiikkaa. Nythän politiikka on häipynytkin soittamisesta, Hammar kertoo.

Kevään konserttiohjelmistoa

Hammarin mukaan Kuusaan ja Voikkaan soittokunnissa on erilainen henki. Mikä voikkaalaisia sitten pitää erossa muiden tekemisistä?
- No, voikkaalaiset on voikkaalaisia. Minä en ota kiistoihin osaa, kun minulla ei ole tarvetta vetää mihinkään suuntaan. Nykyisinhän voikkaalaiset soittavat ihan erilaista musiikkia, heillä on kontrabasso ja sähköbasso - he soittavat poppia, tämän päivän musiikkia, Seppo Hammar kertoo.

Ei harrastus vaan ongelma

Mikä saa ihmisen jaksamaan työpäivän jälkeen monessa orkesterissa soittamista, kiertävää elämää ja työuran jälkeen 79-vuotiaana yhä uusien kappaleiden opettelua ja soittamista. Soittamisen ilo?
- Jokuhan siinä täytyy olla, ei sitä muuten jaksaisi. Tutut kappaleet ovat helppoja, mutta uusi on haastavaa. Se on hyvä asia. Esim. Eerolan Lassen musiikki on ollut hyvää ja haastavaa.

Uuden opettelu sopii varmasti Seppo Hammarille, joka jo Rytmiystävissä sai asiasta shokkihoitoa.
- Yksi meistä löi jalalla rytmin, ja sitten soitettiin. Joskus hän teki esiintyessä niin, että jakoi kappaleiden välillä uudet nuotit ja sanoi että tämä soitetaan. Hän löi neljä kertaa jalalla, ja sitten aloitettiin.

Kun soittajalle kertyy vuosia, soittaminen muuttuu.
- Ei hokaa kaikkea yhtä nopeasti kuin ennen. Järjenjuoksu hidastuu. Toisaalta iän tuoma kokemus auttaa, osaa bluffatakin. Sekin on tärkeä taito, Seppo nauraa.

Harrastuksesta on varmaan tullut elämäntapa, kun sitä jaksaa jatkaa vuosikymmenestä toiseen?
- Ei se oikeastaan ole harrastus vaan ongelma. Kun ei osaa lopettaa! Muut ovat päässeet eroon, minä en, eikä Halosen Esko, Seppo Hammar vitsailee.

Tutkimuksetkin osoittavat, että musiikin kuuntelu, soittamisesta puhumattakaan, tekee aivoille hyvää. Uuden oppiminen pitää vireänä, yhdessä toisten kanssa toimiminen pitää vauhdissa. Todistelen näin Sepolle, että kannattaa jatkaa "ongelman" parissa.
- Se on varmaan syynä siihen, että olen näin hyvässä kunnossa. Viime syksynä kyllä vaihdettiin aortan läppä. Alkuperäistä kun ei ollut, pantiin tarvikeosa. Mäkien ja rappusten nouseminen tuli helpommaksi. Soittamiseen ja puhaltamiseen vaivalla ei kuitenkaan ollut vaikutusta ennen leikkaustakaan.

Oman soittamisen rinnalla Hammar seuraa muiden esityksiä.
- Katselen netistä Radion sinfoniaorkesterin konsertteja ja olen käynyt Musiikkitalossakin konsertissa. Se on hieno paikka. Katselimme tyttärenpojan kanssa ylhäältä - sieltä sen vasta näkee, miten orkesteri toimii, Seppo huokaa ihastuneena.

Seppo Hammar kiteyttää orkesterissa soittamisen syvimmän olemuksen:
- Se on mahtava tunne kun huomaa, että nyt tämä menee eikä meinaa. Mehän onnistuimme tässä - ei minä vaan me.

Raimo Ylisen historiateos kertoo perusteellisesti kuusankoskelaissoittokuntien vaiheet.