Sini Inkeroinen: Huovasta ja betonista syntyy vaikka mitä

Sini Inkeroisen näyttelytöiden joukossa Kuusankosken Taideruukissa on jotain perikuusaalaista: betonipylväiden rivistö. Pari päivää ennen näyttelyn avaamista käsityöläinen Sini on tulisilla hiilillä. Ensimmäinen oma taidenäyttely on jotain ihan muuta kuin käsityötuotteiden pitäminen esillä talon myymälätiloissa.

Sini ja Sudenkorento. Kuva: Suvi Saareks

Seinillä on jo muutama Sinin työ. Sudenkorentoa esittävän työn nimi on Sudenkorento - Sini väittää olevansa maailman huonoin nimien keksijä ja luottaa asiassa Suvi  Saareksiin, näyttelyn toiseen taiteilijaan. Työssä on kehyksenä vanne vanhasta maatalouskoneesta, metallilankaa ja huovutetulla palalla konekirjonnalla tehty korento.

Seuraavassa työssäkin on jotain vanhaa mummon ja vaarin jäämistöstä. Avaimet ja lukot kertovat Sinin ja hänen miehensä liitosta - tauluntekovaiheessa juhlittiin viidettä yhteistä vuotta.
- Se on tosi vanha työ, tehty vuonna 2008. Taustalevyy on kaiverrettu meidän oman biisin sanat - Zen Cafén Tuulensuojan. Eikä se ole myynnissä, sanoo tämä nuori taiteilija-käsityöläinen ja kehuu kumppaniaan hyväksi tueksi luovuuden poluilla.

Kaikkein kuusaalaisin on betonipylväiden rivistö, jonka Sini on tehnyt isä apunaan. Isä teki aihiot, joihin Sini valoi pylväät todellisten mallien mukaan.
- Kun palaan Kuusaalle muualta ja näen isot pylväät - vaikka vain yhden silhuetin - tunnen että nyt tulen kotiin. Tämä pieni sopii pihalle tai terassille, betonin pinta on niin kaunis, Sini huokaa.

Betoni kestää isältä tyttärelle. Kuva: Suvi Saareks

Taidenäyttelyssä panee persoonansa likoon

Taidenäyttelyn töiden tekeminen on ihan erilaista kuin käsityötuotteiden.
- Siinä ei tehdä jollekin tilaustyötä, ei myyntiin, ei asiakaslähtöisesti. Nyt työt paljastavat omaa sisintäni. Se on kauheaa, haluaisin karata Timbuktuun, ja siskolle olenkin kertonut että menen lähimetsään kiven taa piiloon. Hän kuulemma raahaa minut sieltä niskaperse-otteella esiin, Sini nauraa jännitykselleen.

Välillä Sini on vakuuttunut, että työt ovat hyviä, mutta sitten iskee taas ajatus "eihän tässä nyt olla mitään taiteilijoita". Hän on kysellyt enemmän taidenäyttelyitä pitäneiltä tutuilta, helpottaako tunne kun tulee kokemusta. Kuulemma jännitys ei lopu koskaan mutta tasoittuu, ja pieni kutkutus pitää ollakin.
- Ei kaikkien tietenkään tarvitse pitää töistäni, mutta kai tässä on sellaista itsensä häpäisemisen pelkoa, Sini nauraa.

Taiteen ja käsitöiden rajanvetoa Sini pohtii pitkään.
- Taidenäyttelyn työt ovat tietenkin taidetta, mutta en osaa vetää tarkkaa rajaa, koska asioiden yhdisteleminen ja käsillä tekeminen on aina ollut minulle luontaista.

 Vesku pakotti

Sini Inkeroinen olisi tuskin pystyttänyt taidenäyttelyä ilman Vesa Parvisen sinnikkyyttä. Vesa oli saanut ajatuksen Kymintehtaan entisen keskusvaraston valjastamisesta uudelleen taiteilijoiden ja käsityöläisten taloksi ja houkutteli Siniä mukaan. Tämä ei ottanut miehen puheita vakavasti lainkaan, kunnes yhteinen tuttava määräsi Sinin soittamaan Vesalle.
- Hän sanoi, että Vesku alkaa olla - kuusaalaisittain sanottuna - kyrsiintynyt. Soitin ja tajusin, ettei se ollutkaan Vesalta hetken oikku. Kävin talossa ja asia oli sillä selvä. Paikka oli silloin vielä täynnä rojua, mutta heti kun astuin sisään, tiesin että tämä se on, Sini hymyilee.

Ennen Taideruukkia Sini oli tehnyt töitä kotona ja tekee edelleen.
- Kotona minulla on ompelukoneet, ja kaikki hienosäätö ja pieni näperrys tehdään siellä.

Parin vuoden kokemuksella Sini Inkeroinen tuntee, että Taideruukki on hänelle kuin toinen koti.
- Jo pelkkä rakennus tuntui heti omalta paikalta, jossa on hyvä olla. Tämä on turvasatama. Täällä on myös yhteisö toisin kuin omassa kotona vain kissat seurana. Täällä voin vetää oven kiinni mutta jos tarvitsen ihmiskontaktia, melkein aina talossa on joku muu.

Suvi Saareks (oik.) on myös taideruukkilaisia

Joskus Sinistä on hauskaa olla Taideruukissa ypöyksinkin. Paikassa liikkuu vain kilttejä kummituksia. Mutta nyt kun yrittäjiä on talon suojissa parikymmentä, toisiin todennäköisesti törmää ennemmin tai myöhemmin.
- Asiakkaatkin alkavat pikku hiljaa löytää meidät, mutta kunnon opasteet pitäisi saada porteille ja jo kauemmas teiden varsille. Täällähän on meidän lisäksemme paljon muita yrityksiä, tanssisalia, laboratoriota, kuntoyritystä ja muita pienyrityksiä. Näitä pitäisi mainostaa näkyvämmin.

Mediassa Taideruukki on Sinin mielestä saanut hyvin tilaa. Siksi ihmetyttääkin, että niin moni kuusaalainen ei ole paikasta kuullutkaan. Monella on varmasti vielä vanha käsitys, ettei tehdasalueelle saa mennä.

Käsitöitä ja kodinhoitoa

Vaikka taidenäyttelun rakentaminen on vienyt suurimman osan Sini Inkeroisen ajasta kesän mittaan, tutumpi arkikin käynnistyy pian. Sini ohjaa huovutuskursseja kansalaisopistossa ja yksityisesti.
- Opistossa on ensin alkeiskurssi ja sen jälkeen jouluhenkinen kurssi. Tilauksesta käyn myös pitämässä kursseja erilaisille ryhmille täällä ruukissa tai ihmisten kodeissa, vaikkapa martoille ja yritysten tyky-päivien ohjelmaksi. Samalla aloitan omien tuotteiden tekemisen joulumarkkinoita varten.

Käsityöpaja Siniin myy koruja, laukkuja, asusteita, kodin tekstiileitä - kaikkea tätä huovutettuna. Lisäksi Sini tekee keramiikkaa eri tekniikoilla.
- Oma puoti on niin hyvä, siellä voi testata uuden idean - meneekö kaupaksi vai ei, Sini viittaa Ruukin Puotiin, jossa on mm. neljän käsityöläisen tuotteita esillä.

Sini ja parisuhdetaulu. Kuva: Suvi Saareks

Luovan työnsä ohella Sini tekee kotipalvelutöitä kymmenen oman asiakkaansa kotona. Perussiivousta, ikkunanpesua, joskus kaupassakäyntiä.
- Sitä hommaa riittäisi niin että voisin heittäytyä kokonaan tekemään sitä. Mutta haluan tehdä kotipalvelutyöitä korkeintaan 15 tuntia viikossa, että aikaa jää tähän, Sini viittaa ympärillään näkyviin tuotteisiin.

Siniä hymyilyttää vinosti, kun ihmiset sanovat ettei ole töitä.
- Kotipalvelussa töitä on, jos suostuu tekemään monenlaista työtä. Työvoimatoimisto voi esitellä rinkejä, joihin pääsee työntekijäksi niin, ettei itse tarvitse tehdä paperihommiakaan. Ja se on arvokasta työtä! Ajattele mikä tunne, kun ehtii istahtaa varttitunnin siivouksen päätteeksi kuuntelemaan vanhuksen tarinointia. Hänelle saatat olla päivän ainoa ihmiskontakti - siitä kuuntelusta tulee kumpikin onnelliseksi, Sini vakuuttaa ja kertoo kuulleensa joltain asiakkaalta uusia juttuja jopa isovanhemmistaan, jotka tämä asiakas oli tuntenut.

Kotipalvelu on Sinille kätevä työ, kun päivät voi suunnitella itsenäisesti ja oman aikataulunsa mukaan. On se myös toistaiseksi välttämättömyys.
- Ikävä kyllä käsitöillä pelkästään ei elä. Omat tuotteet ja kurssien pito tuovat leivästä puolet, ja toistaiseksi puolet pitää vielä hankkia siivoamalla. Nyt olen jo siinä tilanteessa, ettei minun tarvitse enää haalia uusia asiakkaita, jos joku jää pois.

Betonia ja huopaa

Jos naisen päässä syntyy jatkuvasti uusia ideoita huovuttamalla tehdyistä korvakoruista, kaulanauhoista, huiveista, laukuista, jopa kulhoista, niin mahtaako hän nähdä kaiken maailmassa miettien, miten tuonkin voisi huovuttaa?
- Hehee, en. Eikä meidän koti ole huovutettu lattiasta kattoon. Toisaalta luonnosta saa valtavasti aiheita, joista syntyy huovutettuja töitä. Unen rajamailla syntyy usein ideoita, joita alitajunta jalostaa yön aikana paremmiksi. Huopa on ihana materiaali: huovuttaessa tunnet heti, kun se alkaa muotoutua ja näet saman tien, millainen siitä on tulossa.

Toisena intohimona Sinillä on betoni. Siihen hän tutustui keksittyään, että betonista saa pihaan lintujen altaita. Ja nyt ollaan jo minikokoisissa voimalinjapylväissä.
- Onhan se ronski materiaali mutta ainakin ikuinen. Omalla pihalla on vaikka minkälaista rompetta betonista - minusta siis kauniita esineitä. Perinteistä puutarhatonttua sieltä ei löydä hakemallakaan, mutta edellisen asukkaan jättämä tonttu on tuunattu aika roisin näköiseksi, Sini hekottelee.

Kierrätys näkyy Sinin monissa töissä. Taidenäyttelyn seinillä vanhat tavarat esiintyvät omina itsenään, mutta käsityötuotteissa materiaalit on joskus jalostettu yli jääneistä aineista uusiksi.
- Keramiikkakorujeni lasin saan tiffany-lamppujen tekijältä, jolta jää paljon lasimurskaa hukkaan. Hän tarjosi minulle sitä ja sanoin, että miä alan koittelemaa, Sini suoltaa kuusaalaisittain.

Osaaminen hankittu alan koulutuksessa

Sini Inkeroinen on alan koulutettu ammattilainen. Hän sanoo tienneensä aina, että tulee tekemään töitä käsillä. Kun Pilkan koulu ja Ruotsulan koulun yläaste oli suoritettu, hän haki Heinolan Käsi- ja taideteolliseen oppilaitokseen. Sini muutti 15-vuotiaana Heinolaan ja suoritti kolmivuotiset opinnot 90-luvun lopulla.
- Oli hienoa päästä omilleen, vaikka se olikin alkuun asumista neljästään kahden hengen huoneissa soluasunnossa. Silloin ei halunnut tunnustaa, että olihan se rankkaakin, mutta jälkeenpäin olen tajunnut kuinka vaativa juttu se oli niin nuorelle tytölle. Mutta opettavaistahan se oli - että ensin maksetaan laskut ja sitten syödään vaikka kaurapuuroa ja riisiä loppukuu, Sini muistelee.

Sini ja huopaa. Kuva: Suvi Saareks

Jo opiskelemaan lähtiessä Sinillä oli näky tulevaisuudestaan.
- Kouluun mennessäni ajattelin ryhtyä yrittäjäksi, joka tuunaa vanhoista vaatteista uusia. Minulla on isän vanha, purkulangasta tehty villapaita. Sillä on oma tarinansa, ihan kuin mummon tekemällä räsymatolla, josta tunnistaa mummon vanhan mekon. Sellaisten tekemisestä haaveilin.

Idea kuitenkin alkoi jalostua uudeksi koulussa, kun siellä pääsi kokeilemaan ja leikkimään niin monenlaisilla materiaaleilla. Pääsi tekemään savesta, opettelemaan kankaanpainantaa, työstämään metallilankaa.

Koulun jälkeen Sini palasi Kuusankoskelle vanhempien luo, jo korkeassa 19 vuoden iässä. Hän lähti kansalaisopistoon opettelemaan huovutusta.
- Se vei heti mukanaan. Nyt opetan samoja asioita itse ja näytän opiskelijoilleni omia ensimmäisiä töitäni. Ne ovat hupaisia, täysin käyttökelvoton huovutettu laukkukin, Sini nauraa.

Niskalan likkoja

Ja sitten kuusaalaisittain tärkeät kysymykset: mistä päin, ja kenenkä tyttöjä sitä ollaan? Ja onko sitä perhettä itsellä ja mistäs mies on löydetty? Sini vastailee kiltisti ristikuulusteluun - kyllähän hän paikkakuntalaisena tietää, mitkä asiat täällä ratkaisevat.

Sini Inkeroinen on Niskalan kasvatteja. Isä on perinteinen  paperitehtaan työntekijä. Äitikin on ollut tehtaalla töissä mutta tehnyt myös ompelijan töitä. Kotona oppi käsillä tekemisen - niin kätevää sakkia koko viisihenkinen perhe on ollut. Mutta miten tehtaalaisperheen tytär osasi haluta itselliseksi yrittäjäksi?
- Äitihän kouluttautui myöhemmin vyöhyketerapeutti-jäsenkorjaajaksi, ja se ehkä antoi mallia. Enkä edes kuvitellut pyrkiväni tehtaalle töihin. Ei tällä vuorokausirytmillä, kun en ikinä aloita työtä ennen kahdeksaa, Sini nauraa.

Sinin omaan perheeseen kuuluu mies ja kaksi kissaa. Kuusaalainenko mies?
- Ei, korialainen. Mutta nykyään kyllä kuusaalainen ja ihan hyvin sopeutunut tänne, Sini antaa tunnustusta.

Sini vintagessaan. Kuva: Suvi Saareks

Sini ja avopuoliso ovat molemmat kulttuurin työntekijöitä. Kymi Sinfoniettan järjestäjä-nuotistonhoitajana työskentelevä Tuomas Vanhalakka on muusikko vaikkei sinfonietassa soitakaan. Pari asuu kissoineen Sinin vaarin rakentamassa rintamamiestalossa Tähteessä - tämän kuusaalaisempaa ei enää voi olla. Aika pitkälle mies ymmärtää Sinin singahtelun eri työmaiden välillä ja jopa ne villakasat keskellä olohuonetta.
- Mutta tämä vuosi on ollut sellaista haipakkaa, että olen kuullut kommentin että joskus voisi tehdä muutakin kuin töitä. Mutta kun tämä on elämäntapa, niin miten sen rajan vetää, Sini ihmettelee ja nauraa päälle heleästi.

Tähän mennessä on jo tiedossa, miten Sini Inkeroinen selvisi näyttelyn avajaisista. Hän arvelee, että stressin purkautuminen ja helpotus johtaa liikutukseen ja itkuun. Mikäs siinä, mahtuuhan maailmaan itkua varsinkin kun Sini tarjoaa normaalipäivänä runsain määrin naurua ja hauskaa puhetta.
Tiiliseinistä nauru kimpoilee iloisesti. Taas kerran huomaa, miten energinen yhteisö luovien ihmisten Taideruukki on - kävijä lähtee talosta puolipökerryksissä kaikista ideoista ja esineistä, joita ihminen pystyy tuottamaan, kun on sitä luovuutta ja ympäristö sen toteuttamiseen.

Sini Inkeroisen ja Suvi Saareksin taidenäyttely Ketunhäntä kainalossa Kuusankosken Taideruukin näyttelytilassa, 2. kerroksessa 6.-28.9.2014. Avoinna ti-su klo 12-17. Villaa, betonia, keramiikkaa ja sulatettua lasia.