Lottana Rukajärven suunnalla - Eila Piirikkälä rintamalla 1942-44

Eila Piirikkälä oli 18-vuotias mäyrämäkeläistyttö, kun talvisota alkoi. Hän oli liittynyt pikkulottiin vuosia aikaisemmin tyttökaverinsa houkuttelemana. Eilan isä Otto Piirikkälä oli antanut luvan sanoen: "Mutta sitten ei vaihdella puolia vaan pysytään siellä,  minkä on valinnut." Tytär käsitti vasta vuosia myöhemmin, mitä isä oli tarkoittanut. Otto Piirikkälä oli työväenliikkeen mies ja entinen punakaartilainen. Hän ymmärsi lotta-aatteen oikeiston toiminnaksi mutta antoi tyttärelle luvan tehdä omat valintansa. Eila ei tyttösenä tiennyt aatepohjista mitään kummaltakaan puolelta.

Ulvin pihalla, Eila vasemmalla.

Talvisodassa lottatytöille löytyi tehtäviä. Eila kirjoitti myöhemmin:
"Talvisota alkoi 30.11.1939.
23. päivä joulukuuta sain komennuksen ilmavalvontatehtäviin Ruotsulaan. Ilmavalvontatorni oli lähellä Korian siltaa, jota pommitettiin usein, koska sen murtuminen olisi katkaissut rautatie- ja maantieyhteydet ja hankaloittanut tavara- y.m. kuljetuksia Itä-Suomeen."


"Lotat oli majoitettu Ulvin taloon ja heistä muistan Eila Helénin, Anna-Liisa Sandströmin, Vieno Taen, Eeva-Kaarina Volasen, Signe Väätäisen, Aili Nevalan, Annikki Elorannan, Edit Bergmanin. 'Isäntänä' oli Matti Peltola. Jouluyönä 24.-25.12.39 olin yksin vartiossa tornissa klo 24.00-1.00. Olin 18 v:n 10 kk:n ikäinen silloin."

 





Jatkosotaan itäisimpään vartioasemaan
  
Jatkosodan syksyllä -42 Eila lähetettiin rintamalle. Hänen määränpäänsä oli Rukajärvi, jonka suomalaiset olivat vallanneet edellisenä syksynä. Rintamilta raportoivat tk-miehet kutsuivat Rukajärveä nimellä "Euroopan itäisin vartiopaikka". Eila viipyi rintamalla vuoden 1944 heinäkuuhun ja toimi Turinatupa-nimisen kanttiinin emäntänä. Koko ajan hän piti mukanaan vieraskirjaa, johon tivasi kanttiineissa käyviltä sotilailta ja lotilta tervehdyksiä. Vieraskirjat taisivat olla siihen aikaan tavallinen näky kodeissakin.
 

Ilmavalvonnasta korpilotaksi

Eila Piirikkälä, myöhemmin Nieminen, on äitini. Vuosia ennen kuolemaansa hän antoi vieraskirjansa minulle - toivoi varmaan että lukisin ja kyselisin lisää. Eipä riittänyt aika eikä varsinkaan ymmärrys. Nyt kaduttaa. Kirja on tallella ja hyvässä kunnossa, mutta se herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Eikä enää ole äitiä, jolta kysyisi. Tietysti äiti kertoili meille tyttärilleen lotta-ajoistaan muutenkin, mutta eiväthän asiat silloin tarttuneet tarkasti muistiin.

Eila Piirikkälän vieraskirjaa voit katsella täältä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2014/10/lotan-vieraskirja-merkintoja-rukajarven.html




"Vaikka näytämmekin leikkivän, isänmaan hyväksi sen teemme."

Lottaporukan merkintä leikkimisestä vastaa vieraskirjaa lukevan mielessä pyörivään ihmettelyyn. Kauniilla käsialalla kirjoitetut iloiset ja tunnelmalliset viestit ja hauskat piirustukset saavat kuvittelemaan, että kysymyksessä on enemmänkin ratkiriemukas nuorisoleiri kuin sotatoimialue, joskin asemasodan aikana. Mutta silloinkin vihollinen oli lähellä, ja taistelutilanteissa haavoittui ja kuoli sotilaita puolin ja toisin. Kaiken sen täytyi leimata arkea Rukajärven kanttiineissakin.

Herttaisille naapureille monet kiitokset kaikesta. Erittäin hauskasta seurasta ynnä korvikkeesta.  Tervetuloa Huminaan.
Lotta Anni Tekkala

15/V -43. Kaunein kiitokseni tästä viime illasta minkä olin täällä O:järvellä. Kivaa oli aina olla Teidän hyvää suovalla kanttinillanne  ja hauskoissa "viihdytys"-illoissa
Reino Malinen

14.10.43
Kävin täällä korven kätkössä katsomassa lottasisaria ja mikä yllätys, kun aivan loistohuoneustossa sain nauttia iloisten emäntien vieraanvaraisuudesta ja jossa ensikäynnillä tuntee olevansa aivan kuin kotona. Iloinen mieliala vallitkoon edelleen talossa.
   Suoma Peltonen

Sodasta ei vieraskirjan sivuilla juuri puhuta. Muutama intomielinen viesti muistuttaa sentään, millä asialla ollaan.

Nyt kun jätän nämä Itä-Karjalan korvet, tuntuu aivan kuin menettäisin paljon jotakin minulle jo rakkaaksi  käynyttäkin, mutta huomaan että lukemattomat kauniit muistot sittenkin seuraavat minua. Kukaan ei voi niitä minulta ryöstää!
   Kumpa kerran saisimme palata vielä "omiemme luo!" -. Kiitos Eila reilusta toveruudestasi täällä sotapolulla!
   Anna Nurmi
Nokia (Merikarvia.)

20.1.43
Täys´ onni on sen joka maataan saa, ees palvella hivenen verran!
Viipurissa kurssilla.
Lotta Kaarina Partanen
KpK. 5. 1628.


Kuin lintu, Sinäkin, viivähdit vain hetkisen pesässäsi ja taas pyrähdit lentoon. Tänä lyhyenä aikana olen kuitenkin oppinut Sinua tuntemaan ja nähnyt Sinussa oikean lotan, jolla ihanteet ovat korkealla. Isänmaa on iloitseva kerran sellaisista tyttäristään! - -  Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja kiitän sydämestäni kaikesta täällä olosi aikana. Sanotaan: Näkemiin!
   Kurssikeskus 26.6.44.
   Selma Kivimäki
   Huittinen, Lauttakylä. 

Kiitokset korvikkeesta ja hauskasta seurasta jatkuvat sivulta toiselle, tapahtuipa sotatoimissa mitä vain. Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella alkoi 9.6.1944. Mahtaako seuraavissa merkinnöissä olla viittaus siihen, että vihollinen on yllättänyt voimallaan eikä lopputulosta voi kuin arvailla?

Eila Piirikkälä vasemmalla, seurassaan tuntematon lottatoveri.

12.6.44. Tavata ja erota on elämän käsky, eikös vaan, mutta huolimatta kaikesta "perääntymisestäkin" toivon, että tapaamme monta kertaa. Kaikilla on kiire, onhan Suur-Suomi vielä aamunkoitossaan tai paremminkin pilvessä tällä kertaa, vaan vielä on nouseva aurinko paistamaan täydellä terällään.
   Vahvassa uskossa sanon näkemiin!
   Karin Nieminen
   Käpylä. Metsolantie 11
   puh. 792073.


Eronhetki on edessä. Suuri tuntemattomuus on edessämme - Emme silti sure, vaan iloisin mielin täytämme velvollisuutemme.
   Toivotan reippaalle ja aina hymyilevälle "Kaisallemme" onnea ja menestystä.
   Kiitän siitä suuriarvoisesta työstänne yksikkömme hyväksi.
   Tiiksjärvellä 25.6.-44
   Kapt. T. Valomaa

Näyttää siltä, että sodasta haluavat puhua vain lotat, jos hekään. Kun lukee Antti Tuurin kirjoja Rukajärven tiellä ja Rukajärven aika, alkaa ymmärtää. Niissä sotilaat kertovat omia kokemuksiaan taisteluista, väsymyksestä, nälästä, kylmyydestä, pelosta, kaiken epävarmuudesta. Pääsy kodikkaaseen, naisten emännöimään kanttiiniin korvikkeen ja räiskäleiden äärelle on pakopaikka  kurjuudesta - ei sitä näinä lepohetkinä varmasti halunnut muistaa. Vain yhden sotilaan tervehdys viittaa sotimiseen:

Kiitos vieraanvaraisuudesta ja runsaasti onnea Itä-Karjalan retkelle. Viekää raja kauas, sinne missä on Suur-Suomen raja.
24.1.43
Ltn. Berggren
2/6715

Helena Pilkkeen kirja Julkaiseminen kielletty - rintamakirjeenvaihtajat ja päämajan sensuuri 1941-1944 valottaa asiaa lisää. Armeija lähetti rintamille omia kirjeenvaihtajiaan, mutta suuri osa heidän kirjoituksistaan sensuroitiin ja hyllytettiin. Oli - ainakin päämajan mielestä - vaarallista kirjoittaa sotatoimista ja joukoista, mainita paikkojen ja henkilöiden nimiä, kertoa ylipäätään mitään, mitä vihollinen voisi käyttää hyväkseen. Sotilaisiin tämä ajattelu iskostui varmasti helpommin kuin muissa kuin sotimisen tehtävissä askaroiviin lottiin. Eilan vieraskirjasta on leikattu irti muutama sivu - mahtoiko niissä olla jonkun tarkkasilmäisen mielestä arkaluontoista sota-aineistoa, jos kirja joutuisi vääriin käsiin? Vai oliko sivuilla liian rohkeita kommentteja nuorille, hehkeille neitosille?

Leppoisaa leirielämää?

Asemasodan aikana sotilaat rakensivat Rukajärven korpeen kunnon hirsitalot kanttiiniksi ja lottien asunnoiksi. He valmistivat puhdetöinä huonekaluja ja ehtivät värkätä tytöille myös tuohesta lahjoja. Eilakin toi rintamalta mukanaan tuohisen käsilaukun ja virsut ja tulitikuista askarrellun pienen rasian. Miten hän on saanut kuljetettua syvältä Neuvostoliiton metsistä kotiin myös poikien veistämän kapioarkun, ihmetyttää. Mutta kyllähän siihen aikaan tavaraa - sotaisampaakin - kulki autoilla, hevospeleillä ja junilla.

Yllä on lotille rakennettu talo Ontajärvellä Mukkikujalla vuonna 1943. Sotilaiden käsissä syntyivät myös kalusteet asuintaloihin ja kanttiineihin. Alla Eilan ja hänen lottakaverinsa Maija-Kyllikki Saarikosken "olohuone" Ontajärvellä Mukkikujan varrella.

Mutta mistä lotat loihtivat korvessa kaiken tarjoilun, jota vieraat vuolaasti kehuvat?


27.8.43
Muistorikas hetki munkkien ja korvikkeen sekä voileipien ääressä ihastuttavassa pesässä. Kiitos, herttaiset lottasiskot.
 Mirjam Karakorpi
 Jyväskylä, Yrjönkatu 48, puh 2616

Ajattelen, kuvittelen - niinkuin kaikki muutkin, nimittäin että korvike + kerma + muut tykötarpeet olivat erinomaisia, laulu vain olisi saanut olla kuuluvampi.
Käskystä (eikun pyynnöstä kuulema)
psta: Luutn. Karvinen
7.4.43
Muut: Kapt. T. Tuominen
Luutn. V. Meriläinen

1.5.43 Ensimmäistä kertaa vierailulla ja korvike pikkuleipineen ja kekseineen olikin eri makeaa. Ikävä vain - huomioonottaen päivän - että niin vietävästi nukutti!'
V. Nurminen

4.6.43
Marskin juhlia on vietetty. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja hauskasta illasta.
   Aarno Leiramo
   Tauno Tuominen

Uuden Vuoden valvojaiset - ja niihin piti sattua kuin tilauksesta. Ensin elokuvat, ja sen jälkeen nauttimaan Lottien tarjoamia leivonnaisia ja kaikkea muuta hyvää.

   Tuhannet kiitokset kaikesta ja näkemiin taas.

1.1.44 Pekka Leppänen

10.9.43
Tulipas vain Turina-Tuvan Eilasta jääkäri-lotta. Tänään päivällä kiinnitin juhlallisesti pataljoonamme merkin lottapuvun rintaan. Sitten me paistoimme räiskäleitä ja joimme juhlakorvikkeet. Tämän ikimuistoisen hetken todistajana oli Tauno-Rafael.
   Luutn. V. Nurminen

Valapattoisesti, ei kun valaehtoisesti todistaa jäävi
   Kapt. T. Tuominen

Suuret kiitokset maukkaista pöydän antimista ja hauskasta iltapäivätuokiosta. - Kovan kilpajuoksun aiheuttama väsymys haihtui aivan huomaamatta. - Mikä lienee, mutta räiskäleet kummittelevat mielessä?
   8.5.44. Kapt. Tauno Paronen

Antti Tuurin Rukajärvi-kirjoista selviää, miten rintamalle tuotiin ruokaa linjojen takaa. Mutta miehet myös metsästivät - enemmän tai vähemmän luvallisesti - hirviä, peuroja, teeriä ja metsoja, joskus jopa karhuja. Kalastukseen oli aivan omat, sota-ajan pyyntivälineensä. Joissain tukikohdissa lotat pitivät kasvimaata. Vienankarjalaisia kyliä vallatessaan sotilaat toivat niistä myös ruokaa mukanaan. Nälkä oli kuitenkin niin jatkuva olotila, että mitään ruokatarvikkeita ei kannattanut jättää vartioimatta edes omissa leireissä.

Sopu piti

Aika kultaa muistot, mutta äidin tarinoissa rintamalta oli aina valoisa tunnelma. Lottatytöt olivat toisiaan kohtaan herttaisia, ja sotilaat vahtivat tyttöjen turvallisuutta ja pitivät silmällä toisiaan, ettei joku herennyt liian tungettelevaksi. Samaa todistavat Tuurin kirjojen kertojat.

Nuoria naisia pidettiin korvessa kuin kukkaa kämmenellä, ja he saivat poikien jakamattoman huomion ja ihailun osakseen. He edustivat pojille kaikkea sitä, minkä puolesta rintamalla oltiin. Siksi heitä kohtaan piti olla veljellisen toverillisia. Vaikeaahan se joskus näyttää olleen.

22.4.43 Voi olla jopa vaarallista kirjoitella nimeään kirjaan jokaisella käyntikerralla, sillä näet nimittäin voi joutua kuulemaan tiheistä vierailuista. (huom. talonväen puheet korviketta juotaessa). Mutta "hymyten vaan yli nokkosten ja rohkeasti raapustan
E. Farin 

15.6.43 Ystäväni Eila!
Kultajyvän löytää vain keskeltä hiekkakenttää, ja Sinutkin löytää vain keskeltä erämaata, jossa nyt tapasimme kolmen vuoden takaa, lähteäksemme taas kumpikin eri suuntiin, Sinä jatkamaan suurta siunauksekasta työtäsi ja minä jatkamaan loppumatonta kiertuekierrosta ja vaellusta. Parhaat terveisesi vien niille kaikille ystävillemme, joista tapaan vastedes! Sinulle kiitos jälleennäkemisen ilosta, jonka tuottamalla kovasti virkistit meitä kaikkia. Hyvää jatkoa Sinulle kaikin puolin. Pysy yhtä virkeänä kuin tähän asti!
   Veljesi Arska.
   (Aarno Valli) 

Mielipide:
   Simplikaani Erkki Sakarin olisi sittenkin pitänyt saada jäähyväis-semmoinen. Poskelle. Kiltisti. Molemmille.

Lottien maineen mustaaminen viisikymmenluvulta lähtien tyrmistytti ja loukkasi niin Eilaa kuin hänen lottaystäviäänkin. Sodasta ja sen tarpeellisuudesta ei muutenkaan voinut puhua seuraavan sukupolven kanssa, ja sitten nämä nuoruudestaan vuosia antaneet kaunosielut saivat vielä lokaa niskaansa. Epäilemättä nuoret lotat ovat osanneet flirtin aakkoset yhtä hyvin kuin nykypolvikin. Mutta jos rintamalla olisi vietetty hurjaa elämää, äiti olisi jättänyt kertomatta liian naiivina senkin, kuinka joskus oli vaikea erota läheiseksi tulleesta pojasta: "Hän oli lähdössä seuraavana aamuna eteenpäin. Niin me istuimme koko yön, pidimme toisiamme kädestä ja itkimme."

Eroja toisensa perään

Vieraskirjasta näkee, että lotat ovat tulleet ja menneet komennusten mukaisesti lyhyelläkin varoitusajalla. Kukaan ei tiennyt edes lähitulevaisuuttaan, mutta silti uskallettiin kiintyä työtovereihin, joista pitäisi ehkä piankin erota. Komennuksen alkuvaiheessa Eila sai koulutuksen Viipurissa Kanttiinikurssilla jossa viikossa ennen porukan hajoamista tahoilleen tytöt ehtivät jo ystävystyä - poikkeuksellinen tehtävä yhdisti heitä. Rukajärven seudulla Eila palveli korpilottana Turinatuvalla, Ontajärvellä, Repolassa, Kiintopisteessä, Tienhaarassa.

Sumppijuna kiersi tukikohdasta toiseen.

Vierailuja tehtiin lähikanttiineihin Huminaan, Mesikämmeneen, Rapalaan, Mukkiin, Äkkipyörään, Tiiksaan, Siirtolaan, Rantaan. Eila hoiteli lottakavereineen myös kiertävää Sumppijunaa jonkin aikaa.








Mutta sitten piti erota. On varmasti ollut rankkaa ensin luoda ystävyyssuhteita ja sitten totutella siihen, että jokainen tapaaminen voi olla viimeinen. Oli hätkähdyttävää lukea Tuurin Rukajärven aika -kirjasta lotta Anni Tekkalan kohtalosta. Tämä joutui lottatoverinsa kanssa jouluaattona 1943 venäläisten vangiksi, kun he olivat viemässä sotilaiden kyydissä joulupaketteja naapuritukikohtaan. Eilan vieraskirjaankin kirjoittanut Tekkala vapautettiin vasta sodan jälkeen. Tuurin kirjassa hän kertoo olleensa koko vankeusaikansa vankileirin sairaalassa töissä hoitamassa suomalaisia ja saksalaisia sotavankeja, huonolla ruoalla ja nälkää nähden. Tieto siitä, että mitä vain voi sattua, ovat kirvoittaneet kirjoittajilta herkkää tekstiä vieraskirjan sivuille.

31/12 -43

Niin, kultainen Eila siskoni  olemme matkalla pois rakkaalta Turina-Tuvaltamme. Mutta uskon, että saamme pian palata takaisin ja Eila, eikö totta, se on oleva ilonpäivä. Kiitos sinulle tästä ajasta jonka sain olla kanssasi "Turina-Tuvalla", tulimmehan aina niin hyvin toimeen keskenämme. Olit aina niin kultainen ja reipas, siksi toivoisin, että saisimme pian taasen päästä samaan paikkaan. Toivon vain Sinulle, Eila, mitä parhainta Uutta-Vuotta. 
Sinua aina kaipaava Maija-Kyllikki

Eila ja Maija-Kyllikki

16.3.44.
- Näin se kävi, että hetket eron koitti! Lyhyt oli tämä yhdessä olomme aika - niin lyhyt, että emme ehtineet edes lentämään. Mutta älä sure sitä, Eila, tule joskus toiste, niin sitten liihottelemme yläilmoihin.
   Toivottavasti muistat tätä lentäjien maailmaa, johon mekin kuulumme, sillä onhan Sinulla "mikkihiiri" ja y.m. muistoja - etenkin se  "tähti" muistuttaa yhdestä, joka olikin sen illan vetonumero. Kuinka hassua ja hauskaa! Eikö totta.
- Muistahan kentän laidassa olevaa Touhulaa ja, jos sopii, niin olet sydämellisesti tervetullut, koska vaan.
   Toivottavasti vielä tapaamme.
    Helvi.

Eila kulta! Kiitos Sinulle monista hauskoista hetkistä. Sinun paistamasi räiskäleet olivat sittenkin parhaimmat. Tänä iltana lähdet tuonne eteen päin - mutta tunnen että vielä tapaamme.
   14.4.44. Lotta Hilkka Loponen

Haluni oisi kirjoittaa enempikin. Mutta muuta en voi kun lyhyesti kiitän vaan nyt tässä, Sinua Eila, kaikesta hyvästä ja sydämellisestä kohteliaisuudesta, jota olen saanut osakseni Sinulta tämän lyhyen yhdessä olomme aikana. Olet ollut minulle kuin oma kultainen siskoni, jota muistan kaipauksella koko elämäni ajan. Nyt kun tiemme erkanevat niin jääpi vaan iki-ihanat muistot Sinusta Eila.
Ontajärvellä 31.12.43. Jääk. Heikki Turunen.


27.4.44.
Eila kulta! Kiitos Sinulle näistä hauskoista päivistä. Hauskaahan se olis jos olisit viipynyt kauemmin meidän Hermottarien parissa, mutta mielesi palaa maailmalle. Onnea vain uudessa paikassa. - Niin kiitosta vain kaikesta ja tervetuloa käymään
   Kirsti

Juhannus 1943

Juhannuksena 1944.
   Eron hetki edessämme meillä on. Juuri kesän kauneimmillaan ollessa täytyy meidän lähteä tältä kauniilta rannalta kesken kaiken sinne missä "soi räiske kranaattien kuulien". Kauneinta kesää ja prima vointia kanttiinin kauniille Kaisalle! toivoo Luutn. Pentti Pekkala.

Joskus tuli yllättäviä jälleennäkemisiäkin.

Tuntui jo siltä, että minun kohdaltani oli kirjoitettavat piirretty Sinun kirjaasi. Mutta kuinka vaan nyt istun joka tapauksessa taas luonasi parin vuoden eron jälkeen (siltä tuntuu ainakin). Tosi hauskaa oli todella taas rupatella kanssasi kaikesta vanhasta.

   Kalle

Ja me kolmisin kokoonnuimme taas muistelemaan niitä vanhoja hauskoja aikoja. Ja hetki on ollut erittäin rattoisa. Ja varmasti vielä tapaamme.

   Martti "veli"

Loma alkoi kivasti tänään, kun tapasimme kanssasi Eila. Yhteinen työmme ja hyvä, reilu toveruus toivottavasti taas pian jatkuu Turina-tuvallamme. Sinä, ja minä siellä naapurissa. Pian sitten vaan näkemiin!
   Tervehtien Kalle

Viihdytystehtävissä

Eila Piirikkälä oli laulunaisia. Hän oli siskonsa kanssa jo ennen sotia liittynyt Kaiku-kuoroon, ja rintamalla laulutaidolle oli käyttöä. Eila oli mukana viihdytyskiertueella - tarina ei kerro, oliko keikkoja yksi vain monta - ja esiintyi Korven Radiossa.

Tämä oli Ylen oma radiokanava, joka perustettiin Rukajärven suunnalle, koska Joensuun ja Lahden lähetinten teho ei yltänyt niin kauas itään. Mutta kun Korven Radio sai paremman lähettimen, sen lähetykset alkoivat kuulua Etelä-Suomeen asti, kertoo Antti Tuurin Rukajärven aika -kirja.


Tämän kuvan taakse Eila on kirjoittanut: "Otettu Korven Radiossa 20.3.44. Olin siellä esiintymässä omalla lauluesitykselläni, kansanlauluja y.m. Säest. Eero Linnala."




Tunnettuja hahmoja

Vieraskirjaan ovat kirjoittaneet tervehdyksensä monet suomalaisille tutuksi tulleet ihmiset. Yllä olikin jo Aarno Wallin tervehdys. Tämä oli Rukajärvellä viihdytyskiertueiden mukana, ja viestistä paistaa jälleenäkemisen ilo. Helsinkiläinen Walli oli työskennellyt ylioppilaaksi tultuaan Kymiyhtiön pääkonttorissa Kuusankoskella, ja sieltä tietysti juontui kaveruus Eilan kanssa. Olihan Eila ollut töissä samassa yhtiössä.

Aarno Walli oli viihdemusiikin taitaja, kapellimestari, pianisti ja hanuristi. Suomalaisille televisionkatsojille hän tuli tutuksi Eurovision laulukilpailujen myötä - niissä hän toimi taustavoimana ollessaan Yleisradion palveluksessa.

Eila on liimannut vieraskirjan sivulle vieraiden omien tervehdysten viereen lehtileikkeen:

"Alikers. Aarno Wallin kiertue kiittää;
Lähtiessämme nyt jälleen täältä toisia rintaman osia kiertämään kiitämme suuntamme reippaita lottia ja korpisotureita kaikkea sitä ystävällisyyttä ja toveruutta muistellen, josta tällä kierroksellamme ylenmäärin saimme nauttia.
   19.6.43
Aune Roiha, Fritz-Hugo Backman, Pertti Viljanen, Veijo Joutsela, Aarno Walli."
- Lehtileike taitaa tarkoittaa Humppaveikoista tuttua Teijo Joutselaa, ei Veijoa.

Sotilaana kuuluksi tullut Sulo Varis on myös raapustanut vieraskirjaan käynnistään.

8.12.43 Kirjoitan tähän kuittauksen käynnistäni Kanttiinimme Lottien luona vierailulla. Lausun parhaat kiitokseni korvikkeesta hyvästä ja ystävällisyydestä. Ilta oli rattoisa Lottien ja ystävämme vänr. O. Lehtisen ollessa mukana. - Siis kiitos kaikesta.
   Vääp. Sulo Varis


Liittyyköhän viereisen sivun terveisiin jotain dramatiikkaa, vai pyyteleekö kunnon sotilas aina anteeksi varmuuden vuoksi?

Parhaat kiitokseni Eilalle kaikesta ystävällisyydestäsi ymmärtäessä meitä jokaista. Olemme ehkä huomaamatta saattaneet ikävyyttä tässä yhteisessä tehtävässä. Pyydän puolestani anteeksi Sinulta ymmärtämättömyytessäni saattaneet ikävät. Jäämme kovasti kiitollisuuden velkaan Sinulle. - Tule pian takaisin toivoen

30/12.43 Vääp. Sulo Varis

Variksen teoista voi lukea mm.Urpo Korhosen kirjasta Sissiosasto - Partiotoimintaa Rukajärvellä. Myös Antti Tuurin Rukajärvi-kirjoissa Sulo Varis tulee tutuksi. Näin Korhosen kirjan takakansi:

"Sissiosasto Varis toimi Rukajärven suunnalla tiedustelu- ja tuhoamistehtävissä vihollisen selustassa. Tähän legendaariseen kaukopartioporukkaan kuului myös nuori Urpo Korhonen, sittemmin tunnettu urheilija ja olympiavoittaja. Tässä kirjassaan hän kertoo kolmesta partioretkestä, joita johti ylikersantti, myöhemmin vääpeli Sulo Varis. Näillä uskaliailla ja vaarallisilla reissuilla liikuttiin aivan vihollisen keskuudessa tutkimassa sen joukkojen keskityksiä, häiritsemässä sen toimintaa, sieppaamassa vankeja ja hävittämässä sen viestiyhteyksiä ja huoltokuljetuksia. " 

Aimo Vihervuori toimi joukkueenjohtajana rajajääkäripataljoona 6:ssa Rukajärvellä. Sodan jälkeen hänestä tuli yhteiskunnallinen vaikuttaja Hämeenlinnaan. Hän toimi Hämeen Sanomien toimitusjohtajana ja useissa kunnallisissa luottamustehtävissä. Eila on myöhemmin liimannut vieraskirjaan lehtileikkeen Vihervuoresta tämän oman tervehdyksen viereiselle sivulle.

23.3.43
Tällä kämpällä ei ole nimeä, joten tämän kämpän nimeä ei voi ilmituoda paperille. Tässä kämpässä tuli käytyä eräänä kuutamoisena maaliskuun iltana. Tässä kämpässä klo 22.00
Aimo Vihervuori

4.12.43
Kun kanttiini "Turinatupa" sai kilpailusta toisen palkinnon, annettiin myöskin lotille kahvikalusto ja mukana paljon onnea. Ja sitä tarvitaan. Samalla toivotaan hyvää joulun tuloa - ja sittenpä jo kuuluukin jouluenkelten siipien suhina.
   Hevi H--i

Edellä esitettyihin toivotuksiin yhdyn täydestä sydämestäni etenkin kun sain nähdä samat kasvot luukun paremmalla puolella edelleenkin. Hyvää Joulua!
   Kapt. Matti Vihervuori

Turinatupa

Erikoisen kiinnostavia ovat kapteeni, myöhemmin reservin majuri Pentti O. Perttulin merkinnät vieraskirjaan. Perttuli on ollut esikuvana Olli Saarelan elokuvan Rukajärven tie luutnantille Eero Perkolalle, jota esitti Peter Franzén. Mutta ennen elokuvan tekoa tapahtui jo paljon. Perttuli johti Rukajärven suunnalla omaa joukkuettaan syvälle Neuvostoliiton alueille. 1980-luvulla miehet kokoontuivat säännöllisesti yhteisiin tapaamisiin ja päättivät teettää Rukajärven tapahtumista historiikin. He pyysivät sen kirjoittajaksi kirjailija Antti Tuurin. Häneltä ilmestyi ajan mittaan kokonainen sarja Rukajärvi-aiheisia teoksia.

Tapauksen kulun voit lukea täältä:
http://www.sakylantalvijajatkosotamuseo.fi/default2.asp?active_page_id=196

Vieraskirjamerkinnöissä Perttuli  esiintyy kaikkea muuta kuin suurena sotasankarina. Kanttiinissa on näköjään vietetty hauska ilta.

"Kolonna lähtee!!"
Kuittaan vastaanotetuksi ja kuljetusta varten järjestettävksi edellisen illan "aasi"-pelin saaliin:
1 kpl kirahveja
3 -"- aaseja
1 -"- sikoja.
Naapurin isäntä
Kapt. P.O. Perttuli.

Kuvassa taloja ja merkintä RjP6 ja teksti Kaukana, kaukana. Pisteviivareitti ja tikku-ukko selässään pussi, siinä teksti Iso pussillinen kaiho- ym. mielisiä terveisiä Rajajääkäreiltä. Ukon alla lukee Kiimas-järven kuriiri (pika-express, erittäin salainen). Vastaanottajana nainen, jonka vieressä teksti ja nuoli: esiliina! ja alla nimi: Eila-lotta

Kuvan alla: Kiitokseni
                     12.6.44. Kapt. P.O. Perttuli











Huumorin kukkia ja tunteen paloa

Vieraskirjojen tyyli on ollut 40-luvulla toisaalta ylevä ja tunteikas, mutta usein joukkoon on heitetty vitsailuakin.

16.11.43
En oikein tiedä kuinka Teitä kaikesta kiittäisin. Te olitte suurenmoinen! Siis Kiitos!
   Ilmi Vaapukka

Kiltille Eila ystävälleni

Olen syvästi kiitollinen saadessani toverikseni juuri sellaisen lotan kuin Sinä olet. Ennenkaikkea kiitän Sinua lauluista, joilla niin monta kertaa virkistit minua ja kaikesta muustakin osakseni tulleesta hyvyydestäsi.
 Kiitollisena Sinulle kaikesta.
 Kunnioituksella, lotta-toverisi Eva Högström

"Elä elämäsi niin, että kerran voit sanoa, minä en ole elänyt turhaan!"
11.1.43
Luutn. Kaskiala

...ja kevyemmin:

Viipuri 17.1.-43
Lappeenrannassahan me tavattiin, eiks´ niin? Minä arvelin ja arvelin - ja oikein arvelinkin. Kanttiinikouluunhan sinäkin olit menossa. Näkihän sen jo naamastasikin. Olit niin tärkeän näköinen. - Toveruus jatkui - - . On käyty poliisilaitoksella "potretissa", Palatsissa ja kenkäkaupassa. Sydämellinen kiitos kaikesta! -
"Pikku-plikka" Hilma Talvi 1 KpK 4821 (Kitee)

Joulu 1942

2.8.-43
Kiitos köyhistä Mustista Pekoista ja ritariohukaisista aina vieraanvaraisessa naapurissa. Samalla on minulla miellyttävä velvollisuus peruuttaa eräs aikaisempi lausuntoni, talo ei ole mörskä, se on keidas erämaassa.
   Tauno Tuominen

On hetkiä ihmisen elämässä kun hän ei voi muuta kuin yhtyä edelliseen puhujaan.
   Erik 

Edellisellä sivulla mainitut kummittelut ovat muuttuneet todellisuudeksi.Tässä näyttää muodostuneen oikeat räiskäletalkoot, joiden valmistumista vesikielellä odottelemme.Talon herttainen emäntä on antanut kokin oikeuden hetkeksi meille, kömpelökätisille, josta suuri kiitos. Vielä suurempi kiitos tästä ainutkaatuisen hauskasta Lotan päivän aattoillasta. 10.5.44 Tauno Paronen

Kuva, jossa teksti UUSI MANNERHEIMIN RISTIN RITARI, kapteeni Tauno Paronen. Valok. Tk-Jänis.

Olen hankintapuolella (nim. räiskäleiden) myötävaikuttanut  - herrojen, kapitäänien, "vanavedessä", Sinullen(?) tai lipoen, vesi kielellä, marmelaadia (ei siis kieltä) räiskäleisiin. Kulutuspuolella olen taas varautunut löyhdyttämällä vyötä - useampia välejä. Tässä hommassa olen saanut kokemuksen, ettei ruokahalu kasva ainoastaan syödessä vaan, että etenkin räiskälehalu kasvaa niitä sivellessä - huom. veitsellä ei lusikalla!
   Räiskäleiden kohtalon loppunäytöksestä hekumoiden - ja, - - ja herttaisille emännille sulimmat kiitokset julkituoden ystävällisyydestä!
   10.5.44
   Luutn. J. Hämäläinen

Paluu siviiliin

Äiti kertoi meille tyttärille, että puolentoista rintamavuoden aikana sattui vain harvoja hetkiä, jolloin häntä pelotti. Sotatoimia oli vähän, mutta kerran vartioasemaan tuli tykistökeskitys. Ympärillä räiskyi ja rytisi, mutta lottien asuinkämppään ei osunut. Yksi sotilaista tuli antamaan lotille aseen, jolla nämä puolustautuisivat, jos vihollinen pääsisi lähelle.
- Eihän me edes olisi osattu niitä käyttää, enkä ikinä olisi ampunut ketään ihmistä. Niinpä käytiin Maija-Kyllikin kanssa nukkumaan, eikä meille mitään sattunut.

Rakas lottatoveri kylläkin joutui tiukkaan paikkaan. Vihollinen nappasi hänet matkalla naapuritukikohtaan mutta palautti jonkin päivän kuluttua vahingoittumattomana. Äiti arveli, että tytön suuret ruskeat silmät olivat vaikuttaneet neuvostosotilaisiin niin, etteivät nämä hennoneet pitää häntä pitempään vankina.
Mutta täytyihän nuorten naisten vaistota kaiken aikaa vaara ympärillään. Miten on mahdollista, että heillä oli jatkuvasti "kivaa, hauskaa, rattoisaa, kodikasta ja ihastuttavaa"? Saiko nuoruus ja huolettomuus aikaan sen, että kun viimeinen sotakesä oli loppumassa ja lottia alettiin kotiuttaa, monet valtasi suuri haikeus rintaman jättämisen takia?

Kun kauvaksi erkanemme Suomemme saloihin, niin muista että ennen yhdessä olimme, Tiiksjärven rannallakin, jonneka Sinunkin piti jättää kaunis kanttiini.
   Kiitos rehdistä toveruudesta, aina muistan Sinut reippaana, nauravana ja laulavana.
   Tiiksjärvellä 28.6.-44 Lotta Alma Villing

Kuvassa Rukajärven suunnan lottia ja sotilaita, Eila Piirikkälä keskellä ilman essua. Kuvat ovat Eilan kokoelmista, muiden ottamia. Suuri kiitos niille, joiden otoksia olen tässä lainannut. Suosittelen lämpimästi, että tänne asti päässyt lukija tarttuu myös Antti Tuurin Rukajärvi-sarjaan - niistä kirjoista paljastuvat sodan todelliset kasvot. Minua ilahdutti suunnattomasti, kunkahdestakin kohtaa löysin myös äitini nimen - joku oli hänet mjistanut vielä vuosikymmenten jälkeen.

                                   Sotilaiden puhdetöitä tuliaisina rintamalta

JATKUU...