Jonne Pitkänen: Tuppa Kuusaalle

Jonne Pitkästä kuunnellessa tajuaa aika äkkiä, että nyt pitää heittää lokerikot ja leimat menemään.  Tätä miestä ei saa tungettua yhteen laatikkoon. Tuppa Kuusaalle -mies on kotonaan sekä kuvataiteen että musiikin, videotaiteen kuin murteenkin maailmoissa.

Kuusaalainen ei käsitä, miksei ulkopaikkakuntalainen ymmärrä mitä tarkoittaa "Tuppa Kuusaalle". Selvää suomea, meidän murteella. Joku ei tajua edes, että ´tuppa´ on verbi - luulee tupeksi. Parikymppisten kuusaalaisten sukupolvi on jo osin pilalla: moni haluaisi sanan muotoon ´tuuppa´. Ei, ei, ei, kuusaalainen sanoo "tu tänne" (lausutaan tuttänne) ja "tuppa tänne". Jonne Pitkästä hämäännys ilahduttaa, ei sitä tarvitsekaan ymmärtää.
- Sanontahan voi nonsense-ajatuksella levitä minne vaan, siitä voi tulla hokema, jota käytetään vaikkei tajuta sen merkitystä.

Pitkänen istuu Taideruukin aulassa kahvimuki kädessä vieressään Tuppa Kuusaalle -tuotteita myytäväksi Ruukin Puodissa. Hän on kaartanut paikalle Tirvalta yksilöllisellä autollaan, josta myöhemmin lisää. Sinne tämä Kuusankoskea maailmankartalle juokseva monialainen taiteilija on nyt asettunut.
- Asun metäs, Tirvalla, Pitkänen ilmoittaa.

Pöydälle heilahtaa salkusta paitojen keskeltä metalliketju, jossa on  pyöreä lätkä ja siinä tuttu teksti.
- Tää on vähä niinku Kuusaan uikin lätkä, mutta siihen voi pistää avaimenkin kiinni. Ehkä enemmän miesuimareille kuin naisille, Jonne täsmentää.

Sitten pöytään  pamahtaa kokoelman tähän asti pysähdyttävin teos. Ei, ei se puukko, jonka terä kutsuu Kuusaalle, vaan puuristi tutulla kutsulla varustettuna. Siitä lähtee monenlaista mielleyhtymää. Ja Pitkänen hihittelee:
- Olis pitänyt heiluttaa tätä äsken, kun se pappi meni tosta ohi.

Tuppa-jutun lisäksi Jonne tekee vaikka mitä muuta, kaikkea taiteen saralta. Tarkemmin: mitä vaan paitsi muotokuvia. Viime vuonna hän kuratoi Taidemuseolle ison elektronisen taiteen näyttelyn, ensimmäisen tällä alueella järjestetyn. Monta vuotta hän on ollut luomassa Jättömaata.

Videojukkana vaikka missä

Ihan oma alueensa Pitkäsen elämässä on VJ:nä toimiminen. Hän toimii videojukkana bändien keikoilla ja kiertää näiden mukana tekemässä muusikoiden taustalle kuvaa.
- Läppäreitä, videokameroita, miksereitä - niillä syntyy livekuvaa vaikka soittajista. Sitä tehdään reaaliajassa, musiikin kanssa, ollaan mukana siinä mitä lavalla tapahtuu. Tulin juuri Saksasta, jossa oltiin yhden bändin kanssa. Ja äskettäin olin Lappeenrannassa, jossa keikalla soitti monta minulle vierasta kokoonpanoa. Niidenkin livekuvan sekaan syötin leikkeitä videopankeistani, toimi.

Mistä Pitkänen on sitten tämän taidon hankkinut?
- Myö ruvettii tekemää sit yhen kuusalaisen kans. Helsingissä. Jaa olihan siinä enemmänkin kuusaalaisia. Häkkisen Hannu, joka on Museovirastolla tutkijana, elektronisen musiikin hallitsevat veljekset ja yks Perälän Aleksi, joka asuu nykyään Englannissa. Järkättiin klubia, jossa kävi aika paljon ulkomaalaisia DJ:tä soittamassa.

Kuusaalaisten järjestämää klubia pidettiin kerran kuussa Kalliossa Club Libertessä. Pitkästä naurattaa tilanne vieläkin: pelkästään kuusaalaisten elektroniklubi keskellä Helsinkiä. Kansainvälisin vierailijoin.
- 2004 oli ensimmäiset klubit. Klubi ei enää toimi, mutta miehet tekevät näitä hommia edelleen. Hannu tekee sitä Helsingissä paljon, mm.Flow festivalille. Minäkin kierrän aika isoissa tapahtumissa Death Hawksin kanssa, pari Euroopan-kiertuetta, Suomessa heidän keikoillaan. Teen VJ:töitä täkäläisillekin bändeille, mm. Soulsille. Kuvataidettahan se on sekin, Pitkänen pohtii.

Kuusaalaisuus nousi pintaan muualla ollessa

Pitkänen on tehnyt maailmalla riittävän kierroksen osatakseen arvostaa lähtökohtiaan. Opiskeluaikoina Helsingissä hän rupesi nostalgisoimaan kuusaalaisuutta.
- Myö kuusaalaiset siellä tavattiin, pidettiin klubeja. Oli näyttelyitä - Min veistoksii. Näyttelyjulisteissa oli Kuusankosken vaakuna ja niissä luki ´Tuppa Kuusaalle´. Se oli alun perin slogan, jota ruvettiin Helsingissä kavereitten kesken hokemaan, Pitkänen pyrskähtää.

Min veistoksii -näyttelynimi oli liian vaikeaa suomea joillekin.
- Jotkut luuli, että siellä on näytillä jotain kiinalaistaidetta. Ming...

Pitkäsen kaveripiiri pitää yllä kotiseuturakkautta omalla tavallaan.
- Hassutellaan että miksi ollaan tällaisia sekopäitä? No ne on ne Kymijoen pohjan raskasmetallit. Kuusaalla on ollut kova vaikutus meihin, oli se sitten saasteet tai rekolalaisten sekoilut.

Osa kymenlaaksolaisten käytöksestä on tajuttava huumoriksi.
- Täällä on tosi rajua mustaa huumoria. Kun pyörin länsisuomalaisen bändin kanssa, meidän kovaa mustaa huumoria ei pysty tuomaan esille siinä ryhmässä. Kuusaalaisten porukassa meidän käänteinen huumori onnistuu saman tien.

Pitkänen kertoo, että oman bändin kanssa kielenkäyttö on melkoista.
- Meillä on ihan hirveää huumoria. Muiden mielestä se kuulostaa -ttuilulta, mutta se ei ole sitä. Läheisten kanssa pystyy leikkimään rajulla mustalla huumorilla. Siinä on hirveä luottamus toiseen. Ehkä tämä pitkä historia rajamaakuntana vaikuttaa vielä alitajunnassa, pohjakuttuurihan säilyy kauan vaikkei sitä itse tiedostakaan, Pitkänen myöntyy sosiologien tulkinnoille.

Jonne Pitkäsen kuusaalaisjuuret ulottuvat ainakin parin sukupolven taa. Isoisä muutti tukkijätkänä Kuusaalle Savosta. Lähisuvusta moni on ollut yhtiöllä töissä. Mutta tarvitseeko nykyihminen tällaisia juuria - nythän on hienoa sanoa olevansa eurooppalainen tai maailmankansalainen.
- Jotkut ei ehkä tarvitse. Mutta nykyisenä postmodernina, ironisena aikana min kaverit nostalgisoivat juuriaan, ja heistä on hieno tulla tänne maailmalta ja hienoa että on kuusaalaiset juuret. Siinä on samalla mukana vitsikkyyttä kuusaalaisuudesta.

Katujen kasvatti veistää lapsuuttaan

Nykymeininki oli siis jo aluillaan Pitkäsen opiskeluaikana Helsingissä. Ensimmäiset Tuppa Kuusaalle -paidat hän teki Suomenlinnassa, tarrojakin leviteltiin jo tuossa vaiheessa. Kielellä oli hauska leikitellä, koska ihminen käsittelee asiat niin pitkälle kielen kautta. Silti Jonne Pitkänen on enemmän kotonaan kuvan parissa. Lapsuuttaan hän on käsitellyt useissa pronssiveistoksissa, siellä näkyvät tehdasalueet, Mäyrämäki ja paikat, joihin liittyvät tarinat tuntee vain Jonne itse.

Mäyrämäki on Jonnen lapsuudenmaisemaa - Sepäntien ohella. Jyrkkä mäki suorastaan vaati pikkupoikia laskemaan alas pulkalla, kelkalla, minareilla (äidit, hypätkää tämän kohdan ohi.)
- Koskaan ei sattunut mitään. Ja ihme, etten kertaakaan tippunut rotkoon, reunoilla on kyllä roikuttu ihan täysillä. Siellähän on tosi pitkä rotkoalue, ainakin kilometrin.

Jonne kävi peruskoulunsa Kymintehtaan koulussa ja Ruotsulan yläasteella. Sieltä hän jatkoi Voikkaan lukioon. Minkäänlaisia ajatuksia taiteilijan ammatista ei päässä silloin liikkunut. Kirjapaino tuntui luontevammalta työpaikalta mutta jäi kokematta.
- Parikymppisenä löysin taiteen. Nuorempana en ollut mikään piirtäjä. Yläasteella, kasilla, rupesin sotkemaan hirveästi, vetämään ekspressiivistä viivaa, ja silloin kuvis nousi ysiksi. Olen vieläkin kiittänyt kuviksen opettajaa Esko Intkeä, joka sanoi silloin että "tosi hyvä viiva". Kai siinä vaiheessa tuli jotain vapaata lennokkuutta, päästin irti siitä, että pitää piirtää oikein.

PikkuSelman pöydällä komeilee kokoelma pronssiveistoksia, joista osa esittää kuusaalaismaisemia. Tärkeä paikka on esimerkiksi Kymintehdas.
- Ja piippu. Ja tehas. Ja Mäyrämäen Isoniitty, jota ei enää ole, se on vesakoitunut. Lähimetät oli tosi tärkeät, ja ne rotkot. Se miten Mäyrämäellä on rakennettu rinteeseen - sitä näkee Suomessa aika vähän, mutta Mäyrämäellä on osattu, Jonne ylistää lapsuudenmaisemaansa.

Mäyrämäki herättää tunteita edelleen. Alueen arvostus on vaihdellut vuosikymmenten varrella.
- Se on ollut hyvää aluetta, sitten unohdettua, ja nyt se on taas uudisrakennusaluetta. Sitähän on kuulemma sanottu Kuusaan Pariisiksi, Pitkänen tietää.

Tehdas, piippu, Mäyrämäki

Mutta ei Kuusas mikään paratiisi ollut kasvavalle nuorisolle Jonnen teini-iässä. Hän pyörittelee päätään väkivallan määrälle.
- Kuusaalta käytiin tappelemassa Lahdessa ja Kouvolassa. Äijämäisen väkivallan ilmapiiri oli olemassa. Minä heiluin siinä ulkokehällä ja näin mitä tapahtui. Onhan sitä mietitty, miksi jotkut nuorisoporukat lähtevät haastamaan riitaa ja selitetty sitä tehdaspaikkakuntien piirteeksi. Punk-bändi Maho Neitsyt jo aikoinaan lauloi: "Tehdaskaupungin lapset toimii viinalla."
- Tuppa Kuusaalle -sanontahan tulee siitä, että kuusaalaiset houkutteli lahtelaisia: "Tuppa Kuusaalle Asu-Valinnan lipan alle, tulee turpaan."

Jonne Pitkänen sanoo olleensa katujen kasvatti, joka ei ollut väkivaltaan taipuvainen. Siksi teki mieli pois paikkakunnalta, kun koulut oli käyty. Ensin lähdettiin Kouvolaan, sitten Helsinkiin, sitten ulkomaille. Väkivaltaa karkuun, mutta myös tuppukylämeinikiä pakoon.
- Silloin nuorenahan täällä oli kaikenlaista, Kansantalon diskojakin, mutta ne kaikki loppuivat.


Kuvataideoppia Pitkänen sai nuorena Ilkka Lehtiseltä ja Osmi Nyströmiltä, jonka paikassa he kävivät valamassa pronssia - nykyisen Taideruukin talossa. 2000-luvun alussa Pitkänen muutti Helsinkiin, ja siinä vaiheessa hän teki taidetta jo kaiken aikaa.
- Pääsin Taidekoulu MAAhan. Sieltä olen omaksunut asioita, oppinut uusia tekniikoita, tutustunut taiteilijoihin ja taidemaailmaan. Sitten hain Ruotsiin maisteriohjelmaan, opiskelin vuoden Göteborgissa. Jossain vaiheessa ymmärsin, että täähän on min ammatti.

Läpeensä kuusaalaisen bändin laulaja

Pitkänen on koulunsa käynyt muttei pidä opintoja yleensä välttämättöminä, jotta ihmisistä tulisi taiteilijoita.
- Minulle tämä on ollut elämäntapa jo koko 2000-luvun. Aluksi tein koruja, sitten pronssiveistoa, sitten rupesi tulemaan ääntä, olen laulanut bändissä...

Bändi on jälleen aktivoitumassa. Kaikki jäsenet ovat jollain lailla kuusaalaisia. Musiikissa yhdistyvät 60-luvun rock, psykedelia, progressiivinen rokkitausta, mukana metalliriffejä.
- On naurettu, että tohon ei pääse ellei ole kuusaalain. Muut ei voi olla siinä, se ei vaan toimi. Bändin nimi on Dildo Mania. Meitä voi kuulla tulevalta levyltä, vielä ei heitetä keikkaa. Nyt on siis tarkoitus levyttää se täyspitkä, joka silloin vuosituhannen vaihteessa jäi tekemättä, Pitkänen tarkentaa.

Tuleva mediakeskus

Taideruukin pihalla käymme välillä ihailemassa Pitkäsen autoa, jonka ihmiset ovat maalanneet kaikenkirjavaksi. Sillekin on suunnitelma, johon pitäisi hakea apurahaa.
- Autosta voisi tehdä taidekeskuksen, johon saisi äänentoistolaitteet ja mikserit. Sen voisi mikittää, ja ihmiset voisivat tulla soittamaan, ja soiton voisi ajaa ulos äänentoiston kautta. Jos auton ajaisi Kymijoen rantaan ja äänittäisi joen ääntä, ihmiset voisivat soittaa joen mukana. Voisi nauhoittaa kuusaalaisia ääniä, panna auton katolle videotykin ja näyttää kuusankoskelaisia videoita...

Ideoita virtaa, mutta Pitkäsestä se on hänen normaalia arkiajatteluaan. Tämäkin:
- Ajattelin lähteä autolla kiertämään maata, Kuusankoski-kiertueelle. Esittelen kuusaalaisia ääniä ja videoita - mediakeskus joka voi liikkua joka paikkaan, Pitkänen maalailee naureskellen mutta tosissaan.

Olen tehnyt aikoinani myös KSNK-reliefin,  jossa on valmiina Kuusankoski-graffiti ja johon sai piirrellä. Voisinkin ajaa autoni Kuusankoskelle, tai tuoda sen konepellin, ja ihmiset voisivat piirtää siihen ajatuksiaan - sehän on nytkin täyteen maalattu.

Virkistysretkiä Kuusaan tapaan

Juuri nyt Jonne ei toimi kovin aktiivisesti Kuusaan suunnalla. Mutta suunnitelmia on. Mielessä väikkyy ryhmäretkien järjestäminen: virkistymismatkoja Kuusaalle!
- Kouvolalaisiakin voisi tuoda tänne ja muita vieraspaikkakuntalaisia, ja heille voisi esitellä min näkemyksiä paikoista. Kymintehtaan alue on ihan ehdoton kohde. Paikkakunnan historia on monille vieras: tiesitkö että Kouvolan rajalla Savonradan kohdalla on ollut isot kiviportit, eikä sieltä ole laskettu kaikkia tulemaan? Voisi viedä paikkoihin, joiden tarinat ovat haihtumassa. Voikkaalla voisi kertoa, miten elävä sen raitti on ollut jossain vaiheessa. Jotakin nykytaiteen näkökulmasta pitäisi tuoda esille, Pitkänen pohtii.

Ja sitten lähdetään taas laukalle.
- Voisihan sitä järjestää Tuppa Kuusaalle -virkistysmatkoja Ibizallekin! Lennettäis sinne tai Rhodokselle ja pidettäis siellä kuusaalais-iltoja.

Sen verran vakavasti Pitkänen kiertoajeluita pohtii, että nyt pitäisi perustaa Tuppa Kuusaalle -yhdistys. Samanhenkistä porukkaa on jo, ja homma halutaan pitää hauskana ja positiivisena.

Tutkijasielu

VJ-keikkaa kouvolalaisen The Souls -yhtyeen kanssa House of Rockissa, Tuppa Kuusaalle -tuotteita PikkuSelmassa, Taideruukin joulumyyjäiset - näistä yhteyksistä Jonnen voi bongata Kouvolassa tähän aikaan vuodesta.

Henkilökohtaisuuksiin menevä kysymyspatteristo sisältää yhden kyssärin: "Sinkku vai parisuhteessa?"
- Sinkku tällä hetkellä. Saa tulla puoliso vastaan, pane siihen että mahdollisuuksia on. Osoite on Rasi 637, Pitkänen hekottelee.

Tirvan vanhan koulun taiteilijayhteisössä on tilaa tehdä monenlaisia töitä ja tilaa vielä uusille asukkaille. Nytkin residenssissä asuu irlantilainen tyttö, joka tuli tänne tutkimaan alueen luontoa.
- Yhteisö on siitä hyvä, että saa olla yksin, mutta lähellä on lajikumppaneita.

Ajaudumme pohtimaan installaation käsitettä. Määritteleminen on vaikeaa, tuskin edes tarpeellista. Missä loppuu installaatio ja alkaa performanssi, jos vanha alaston nainen istuu kopissa kadulla? Helpompi onkin pohtia, miten taiteilija elää installaatioillaan.
- Eihän sillä mitenkään elä. Apurahojen avulla, työttömänä olemista, köyhänä olemista. Olisi tietysti paljon mukavampi jos sillä eläisi, mutta rahathan menee tähän elämäntapaan. Ei se mitään, minä olen sen valinnut, Pitkänen hymähtää.

Kun taiteilija puhuu vieraista käsitteistä ja uppo-oudoista ilmiöistä, kuuntelija voisi helposti hämääntyä esittämään fiksumpaa kuin onkaan, että ymmärtää vaikkei ymmärräkään. Mutta kun tämä taiteilija vetää aitoa leveää Kuusaan murretta ja nauraa hekottelee itselleen ja maailmalle, kuuntelijakin voi rauhoittua vain oppimaan.
- Nyt teen paljon VJ-hommia. Äskettäin minulla oli Porissa näyttely, jossa oli paljon veistoksellisia elementtejä, mutta myös ääntä ja vuorovaikutuksellisuutta. Että jos liikkuu tilassa, mikroprosessorit  muuttavat ääntä, ja siellä voi metallilevyjä painamalla vaikuttaa äänen tiloihin.

Ja vielä jotain uutta. Jonne Pitkänen on vuosia rakentanut instrumentteja elektronisista lastenleluista. Siitä on syntynyt roskaa, mutta jätteestäpä saakin veistoksia.
- Nyt minulla on silikonoituja kaiuttimia, joihin tulee vettä, ja äänen väreily näkyy niiden pinnassa kuvioina. Tämä on tällaista maailman tutkimista - ääniaaltojen, värähtelyjen, sähkövirran.

Täytyypä ruveta tarkkailemaan, milloin kuusaalaismatkat Ibizalle tulevat myyntiin. Tai se auto-installaatio joen rantaan. Vai oliko se sittenkin performanssi?

Jonne Pitkänen muuttumisleikissä?

Ennen.

Nyt!

Ei, vaan Jonne Pitkänen on teettänyt postimerkkejä kuvastaan USA:ssa vaihto-oppilaana vuonna 1990.

Katso Jonne Pitkäsen video:

https://www.facebook.com/video.php?v=719300118139072&set=vb.508673012535118&type=2&theater