Juhani Saulila kertailee sähköammattilaisen uraansa entisen työympäristönsä keskellä. Hänelle ovat tuttuja niin Kymintehtaan kuin Kuusaanniemenkin tehdasrakennukset. Nyt istutaan entisessä keskusvarastossa, joka on muuntunut taide- ja käsityötaloksi. Alakerran kirpparilla on vara valita, mille tuoleille istahtaisi. Saulilalla on taustaa yhtiöläisyyteen, hänen äitinsä isä tuli Kymiyhtiöön lukkosepäksi vuonna 1893.
Juhani Saulilasta tuli Kymiyhtiön sähköosaaja heti ammattikoulun jälkeen yli 40 vuodeksi. Hän pääsi suoraan koulusta sähköverstaalle. Siellä oli 60-luvun alussa väkeä 120 henkeä.- Sähköverstaalla oli insinööri, ylimestari ja viisi kuusi sähkömestaria, joilla oli omat alueet. Siellä oli oma hitsari ja ainakin kaksi ihmistä työkaluvarastossa ja sorvari. Vuorosähkömiesalueita oli höyryosasto, paperitehdas, sellutehdas ja Kuusaansaari. Miehet tekivät kolmivuorotyötä - laitteet saattoivat särkyä yölläkin, joten joka pisteessä oli kaveri päivystämässä öiseen aikaankin.
- Nyt Kuusaanniemessä on vuorossaan yksi sähkömies, yksi automaatiomies ja muutama viilari. He pitävät käynnissä niemen sekä vanhanpuolen.
Mutta on ne laitteetkin varmistuneet, Saulila sanoo.
Juhani Saulilaa lainattiin eri puolille tehtaan toimintoja. Hän oli väliin Keltin voimalaitoksella ja Kuusaan vesivoimalassa apupäivystäjänä.
- Meitä oli siellä kaksi miestä vuorossa - eihän Keltissä ole nyt yhtään, eikä Kuusaallakaan, ne hoidetaan vissiin Kaipolasta. Sille miehitykselle oli perusteensa. Silloin oltiin pelkäämässä häiriötilanteita. Jos esimerkiksi Keltissä koneet olisi pysähtyneet, niin patoluukkujen avaamiseen olisi ollut aikaa noin 20 minuuttia, ettei vesi olisi noussut Kuusaan paperin lattialle. Keltin ja Kuusaan välillä ei ole allasta, pelkkä jokiuoma vain. Nykyisin kaikki on automatisoitu, kunnossapito käy päivisin tekemässä tarvittavat huoltotyöt, Saulila kertoo.
Kesäaikaan Keltissä oli ratevaa, kun siellä oli korjausmiehiä huoltotöissä ja sukeltajia nostamassa pohjapuuta. Mutta talvella kun ei ollut ketään muita, yölöysissä tuppasi nukuttamaankin.
- Mutta esimerkiksi Kuusaalla kun kysyi Lindbergin Kaukolta mehiläishoidosta tai Hokkasen Einolta taulujen maalaamisesta, niin vuoro meni nopeasti. Kyllä minä tämän systeemin aika hyvin tunsin, kun olin vähän joka puolella.
Lampunvaihtajatkin erikseen
Miten töitä riitti yhdellä tehtaalla 120 sähkömiehelle? Saulila sanoo, ettei ehkä vaadittu kovaa tehokkuutta mutta lisää, että laitteet ovat kehittyneet noista ajoista. Moottorinohjauskontaktorit esimerkiksi olivat sellaisia, että joinain aamuina sai käydä pysäyttämässä niitä jollain kepulikonsteilla, kun leuat olivat hitsautuneet kiinni. Moottoreita paloi paljon enemmän kuin tänä päivänä. Hehkulamppuja paloi hirveästi.
- Oli ihan erikseen lampunvaihtajat. Siihen aikaan ei loistevalaistus ollut järin yleistä, ja hehkulampun polttoikä on nytkin vain tuhat tuntia, joten työtä riitti. Niitä vaihdettiin tehdassaleihin, portaikkoihin, joskus myös konttoristien työtiloihin, mutta se oli pikkujuttu verrattuna hankaliin teollisuusympäristöihin, Juhani Saulila kertoo.
Hehkulamppuvalaistusta oli Kyminpuolella paljon aina 70-luvulle asti. Vasta silloin vanhoihin yleistiloihin alettiin asentaa loistevalaisimia.
- Siivoushommat lisääntyi hirveästi. Pimeissä nurkissa oli rojua, joka vasta nyt tuli näkyviin. Siellä rupesi olemaan melkoisia siivoutalkoita aina sen jälkeen, kun me oltiin jollain alueella vaihdettu valaistus, Saulila nauraa.
 |
| Terpsikerhon salissakin on Saulilan suunnittelemat valot. |
- Taloja oli paljon, satoja. Heinosen takanakin oli melkein sata, oli Aronpelto, Naukion messualueet, Sudeetti, pieniä mökkejä kuin arpakuutioita olisi heitetty pitkin. Pilkanpellolla oli yhtiön taloja, Kuusaanniemessäkin ihan perukoilla yhtiön vuokra-asuntoja.
Työmoraali pysyi korkeana, vaikka monta kertaa kotien remontti- ja asennustöihin mentiin suoraan kotoa aamulla ja työpäivän päättyessä taas suoraan omaan kotiin. Joskus kuulemma tuli tarinaa heitettyä, mutta ei siellä suuremmin lähdetty esimerkiksi omia asioita hoitamaan kesken päivän.
Yhtiöllä oli asunto-osasto, joka toimi Pajamäessä. Siellä oli muurareita, maalareita ja kirvesmiehiä, yhteen aikaan jopa lyijyseppä. Tämä teki kylpyhuoneisiin lyijystä lattiat ja suihkualtaat, etteivät vedet päässeet rakenteisiin. Sähkömiehet toimivat sähkökorjaamolta käsin; asuntopuolen sähkömiehiä oli toistakymmentä.
Saulila muistelee, kuinka kävi kerran Kuusaanniemessä yhdessä kodissa laittamassa pistorasiaa. Emäntä näytti rasialle paikan ja sanoi menevänsä ulos haravoimaan.
- Se olisi ollut pieni työ: jakorasian kansi auki, lyödä johto ja laittaa pistorasia. Rouva tuli tunnin päästä katsomaan miten pärjään, kun minua ei kuulunut. Seisoin jakkaralla seinän vieressä eikä ollut tapahtunut vielä mitään. Heillä oli maankuulu vihainen pystykorva ja se seisoi takanani. Kun rupesin laskemaan jalkaa jakkaralta, näkyi hampaat ja kuului "grrrrrrrrrrrr". Kun seisoin jakkaralla, oltiin sovussa. Rouva pyysi anteeksi että oli unohtanut koiran sisälle. Se oli sähköosaston sorvarin koira, Juhani muistelee hymyillen.
Kesällä -62 konekorjaamolla oli töissä Peltolan Ville, joka teki iltaisin Askon myyntitykin hommia. Siihen aikaan Asko myi muutakin kuin huonekaluja, ja tuolloin pääartikkeli oli pienoisliesi, jossa oli kaksi keittolevyä ja paistinuuni. Toinen artikkeli oli jääkaappi, arkkumallinen 50 litran vastusjääkaappi.
- Ville onnistui myymään niitä Heinosen taakse useaan kymmeneen taloon ja muuallekin Kuusaalle. Taloissa oli hyvin alkeelliset sähköjakelut eikä yleensä pistorasioita. Minulle nuorelle pojalle lyötiin johtonippu selkään ja pistorasioita ja jakorasioita pussiin, ja sitten hakkaamaan talosta taloon. Ihmiset varttui että koska kytketään, että he saavat laitteet käyttöön. Koko kesän tein ainoastaan pistorasioita taloihin, Saulila naureskelee.
 |
| Tehtaan eri kolkat tulivat tutuiksi. |
- Tätä hommaa ei voinut millään muulla tavalla tehdä! Taulut oli niin alkeellisia kuin olla voi, mutta sinne vaan kytkemään tauluihin pistorasiaryhmiä. Liedelle piti vielä tehdä oma ryhmänsä.
Saulila sanoo saaneensa muutamat kymmenet jytkyt muttei yhtään hengenvaarallista.
- Yhtään jytkyä ei ota tahallaan. Mutta siihen oppi, että kun se menee sormesta sormeen niin se ei aiheuta mitään. Kun se menee sydämen läpi, alkaa vaikeudet. Jos alkaa. Jokainen sähkömies on saanut sähköiskuja, Saulila kuittaa.
Perheille yhtiön tarjoamat sähkötyöt eivät maksaneet mitään, ne kuuluivat vuokraan.
Teknikkona suunnitteluosastolle
Sähköverstas pysyi Saulilan työpaikkana viitisen vuotta. Sinä aikana hän kävi myös armeijan.
- Minulla on erikoinen historia. Olen 20. kesäkuuta -67 jäänyt lakkoon enkä ole vielä tullut lakosta pois. Sähkölakko alkoi silloin kesäkuussa ja päättyi 4.9.67. Minä menin kuitenkin teknilliseen kouluun Imatralle enkä töihin yhtiöön.
Saulila pääsi avaamaan uuden linjan, kuten joskus nuorena koululaisenakin.
- Oltiin Imatran teknillisen koulun ensimmäinen sähköluokka kautta aikojen. Ammattiopetus siellä oli mielekästä. Valmistuin kolmessa vuodessa sähköteknikoksi, paperit sain vuonna 1970. Kesälomilla ja joulunpyhinä päästiin tienaamaan yhtiöön opiskelurahoja, Saulila kertoo.
Vastavalmistunut teknikko Saulila pääsi heti takaisin yhtiölle - sähkösuunnittelijaksi suunnitteluosastolle.
- Sieltä en osannut lähteä pois ennen kuin elokuun 1. päivä vuonna 2009. Tuli jotain 44 vuotta palvelua yhtiössä. Olen ilmeisesti viimeinen henkilö, joka on lähtenyt kuusvitosena eläkkeelle. Minun piti jäädä aikaisemmin, mutta kun tuli vanhojen tehtaiden purku, niin sanoivat että kun sie et muista enää muuta kun vanhoja asioita etkä tuoreita yhtään, niin tulisitko muistelemaan asioita purkuun, Saulila virnuilee.
Purussa hävitettiin pari soodakattilaa, kaustistamoa ja haihduttamoa. Ne olivat talteenoton laitoksia, joissa haihdutetaan, otetaan kiintoaineet pois ja poltetaan ne soodakattilassa. Lipeät saadaan uudistettua käyttöön. Tämä järjestelmä uudistettiin ja vanhat siis purettiin.
 |
| Suunnitteluosasto oli pääkonttorin yläkerrassa, oikealla. |
Suunnitteluosasto sijaitsi pääkonttorin neljännessä kerroksessa tehtaan aidan ulkopuolella. Mutta eivät sen työntekijät pääovista, "terävästä päästä", kulkeneet vaan päällystyslaitoksen puoleisesta päästä. Kulunvalvontakin tuli vasta 80-luvun alussa, kun Saulila oli jo siirtymässä niemeen. Pikkuoven puolella oli kapeat käytävät eikä mitään aulaa, jossa olisi voinut ottaa vastaan vieraat, joten johdon vieraat kulkivatkin pääovista.
- Pikkuovella oli neuvonta, jossa työskenteli vahtimestari ja toimistotyöntekijä joka antoi lupia ilmoittautuville tulijoille. Minun työpäivä oli kahdeksasta puoli viiteen. Tunnin ruokatunnin aikana kävin kotona Kauppatori kuutosessa syömässä. Siinähän me asuttiin kuutisen vuotta ja muutettiin sieltä Puistomaalle paritaloihin.
Sähkösuunnittelijat suunnittelivat valaistuksia, koneiden uudistuksia ja sähköistyksiä, konepuolen miehet putkistoja ja moottoripetejä, rakennussuunnittelu rakennuksia. Isoja paperikoneita rakennettaessa otettiin iso valtakunnallinen suunnittelutoimisto, ja yhtiön suunnittelijoiden tehtävä oli arkistoida ja antaa tietoja tehtaiden standardeista.
Juhani oli asentajana tehnyt käytännön työn, nyt hän suunnitteli töitä kynällä, tussilla ja myöhemmin tietokoneella. Sähkösuunnittelijoita oli osastolla kolme, ja Kuusaanniemessä kaksi lisää.
- Me teimme suunnitelmakuvat, työselostukset ja jaoimme kopiot. Jos työt teetettiin ulkopuolisilla, lasketimme urakat. Me teimme suunnitelmia myös Kuusaanniemeen, mutta olimme enemmän hätävarana, koska niemessä tehtiin suunnitelmat itse. Minulla oli omana alueena enemmän Kymintehtaan paperitehdas. Täältähän loppui sulfiittisellun valmistus -76, täällä oli sen jälkeen sellua enää minton-kone, sellunkuivauskone, kun Kuusaanniemen sellutehtaan kolmoslinja käynnistyi.
Kuulostaa vaativalta tuo sähkösuunnittelu.
- No ei sitä ainakaan koskaan ole arvostettu. Me oltiin vähän sellainen välttämätön paha. Oltiin vähän piilossakin siellä pääkonttorissa. Palkka kulki jäljessä tehtaalaisiin verrattuna. Opiskelukaveri Imatralta tuli yhtiölle töihin ja kysyi minulta, mitä voisi pyytää palkkaa. Sanoin vähän isomman summan kuin mitä itse saan. Kaverille luvattiin se. Esimies sanoi sitten minulle: "Minä joudun nostamaan sinun palkkaa, kun nykyään ei saa enää niin halvalla työntekijöitä enkä kuitenkaan halua, että sinulla on pienempi palkka kuin uudella miehellä."
 |
| UPM:n Kymin paperi- ja sellutehdas |
Juhani Saulila siirtyi pääkonttorilta Kuusaanniemeen vuonna -80 ja oli tyytyväinen. Oltiin keskellä tuotantoa eikä etäällä johtoportaan yläkerrassa aidan ulkopuolella. Oli helpompi kommunikoida ihmisten kanssa.
- Alkuun istuttiin vanhassa piirustuskonttorissa peräkkäin. Sitten jaettiin sellun henkilöstön kanssa maisemakonttorin tilat.
Myöhemmin koko suunnitteluosasto siirtyi niemeen ja valtasi maisemakonttorin.
Edes haju ei haitannut.
- Ilma oli alkuun sellaista, että jos paperiklemmari jäi yöksi pöydälle, niin seuraavana päivänä siitä jäi ruostejälki paperinippuun. Myöhemmin konttoriin asennettiin suodattimet ilmastointiin. Ainahan teollisuudessa päästöjä tulee, nykyisinkin. Joko jotain rikkoontuu tai käy inhimillisiä erehdyksiä. Kerran evakuoitiinkin porukka sähkölaitteen rikkoutumisen takia varotoimenpiteenä eikä kellekään mitään käynyt.
Tietokoneet tulivat sähkösuunnitteluun aikaisessa vaiheessa, jo 70-luvulla IBM:n päätteet
pääkonttoriin. Siitä taso nousi ajan kuluessa.
- Alkuun koneet olivat hitaita, niin että joskus kun painoi vahingossa päivitysnappia, sai melkein lähteä kahville. Virheiden korjaaminen helpottui tietokoneiden tultua. Jos teit tussilla paperille virheen, oli otettava partakoneenterä tai veitsi ja raaputettava. Koneella sen kun deletoit.
Saulila muistelee IBM-vaiheen synnytystuskia ja miten hän ryhtyi syöttämään koneelle isoja taulukoita. Sitten hän päätti kokeilla tulostusta. Sitä varten piti kirjoittaa pitkä merkkijono, jotta sai sen ulos keskustietokoneen printteristä.
- Syötin jonon, painoin enteriä, ei tapahtunut mitään. Näpyttelin uudelleen, sama juttu. Toistin vielä muutaman kerran mutta hain sitten ATK-kaverin apuun. Hän arveli että olin tehnyt kirjoitusvirheen ja kokeili samaa kuin minä, useaan kertaan. Ei tullut mitään, jätettiin homma siihen. Meni muutama päivä, ja ATK-osastolta soitettiin: "Sulla on tulostusjonossa aika monta kertaa tällainen tuloste. Saisiko sen cancelloida, kun ne tuolla Iisalmessa Soinlahden sahalla käynnistää printterin, niin sieltä ei tule muuta kuin sinun tulostuksia. Niiltä on mennyt jo yksi laatikollinen ketjulomakkeita." Minun merkkijonossa oli väärä oletustulostin. Samantapainen juttu kävi minulle toisenkin kerran. Sitten minulle jo vitsailtiin ATK:lla, että laitetaan työ Saulilalle kokeiltavaksi Kuusaanniemeen. Jos se siellä pelaa, niin se pelaa joka paikassa, Juhani nauraa.
Ongelmanratkaisua päivin öin
Riittikö työaika tilattujen töiden tekemiseen?
- No, oli vaan tehtävä, ei niitä meidän hommia kukaan muu olisi tehnyt. Kun meitä loppuvuosina oli vähemmän, yhtiö osti töitä suunnittelutoimistoilta. Meillä hoidettiin tilaus, lähtötiedot, tarkastus ja arkitointi. Välillä tuntui, ettei kerinnyt muuta tekemäänkään kuin palvelemaan ulkopuolista. On sitä ruokittu paikallisia suunnittelutoimistoja, Saulila kertoo.
 |
| Ratkaisut pulpahtavat usein muulloin kuin työajalla. |
- Suunnittelija joutuu ihmisten kanssa tekemisiin mutta siinä ei tarvi ketään komentaa ja vahtia - sellaisesta en olisi tykännyt. Olen vissiin vähän saamaton, Juhani naureskelee.
Suunnittelu on työtä, jota työaika ei katko.
- Kun kello näyttää työajan päättyneen, suunnittelu ei lopu. Sitä ei kone voi tehdä. Joskus kun joku ongelma jää vaivaamaan niin ratkaisu tulee vaikka lenkillä tai joskus yöllä herää siihen, että se on näin. Suunnittelu jää usein pyörimään päässä. Esimerkiksi automaatiota suunnitellessa ajatus jylläsi. Mietti, että toi ehto ei ole edes mahdollinen mutta sitten se vaikka siellä lenkillä ratkesi. Nykyhallitus kertoo, että työaikaa pitää lisätä. Mutta me oltiin sikäli korvaamattomia, että lomaan mennessäkin pyrittiin tekemään pöytä tyhjäksi eikä jätetty työtä kaverille. Jokaisella oli omat tonttinsa. Ei lomat olleet sellaisia lomia kuin muilla, piti tehdä hiton pitkää päivää ennen kuin pääsi lomalle, jos oli jonkun urakan luvannut tehdä.
Juhani Saulilan mielestä yhtiö oli ainakin aikoinaan hyvä työnantaja, mutta viime vuosien vähennykset jättävät pahan maun suuhun.
Koulut vaihtuivat
Sähköammattilainen Juhani Saulila on Koppelinnotkon poikia, vuosimallia 1944. Hän ehti kuluttaa yhden jos toisenkin kuusaalaiskoulun pulpetteja. Juhani kävi kansakoulun ensimmäisen luokan vanhaa Niinivaaran koulua tehtaan portin luona ja toisen Mäkikoulussa, siis nykyisessä kotiseututalossa.
- Meidän luokka oli sen koulun viimeiset oppilaat vuonna -52. Seuraavana vuonna valmistui Kymintehtaan kansakoulu, jota kävin kaksi vuotta ennen kuin pääsin yhteiskouluun.
 |
| Nikkariverstaan rakennus oli yhteiskouluna Juhanin aikana. |
- Yhteiskoulussa kynä katkesi, kun kaverit sanoivat kerran kesällä menevänsä huomenna ammattikoulun pääsykokeisiin. Kysyin miten sinne mennään ja pojat neuvoivat päivän mittaisiin kokeisiin. Sanoin, että jos pääsen sähkölle, koneelle tai paperille, menen ammattikouluun. Jos kaduttaisi, ehtisin vielä jatkamaan yhteiskouluun. Mutta pääsin, ja siitä alkoi sähkömiehen ura, Saulila tiivistää.
Jälleen Saulila kuului ykkösryhmään.
- Silloin Kymin ammattikouluun perustettiin ensimmäinen sähköluokka. Ammattiopintojen kautta opiskeluun tuli mielekkyyttä. Tiesi, mitä varten opiskelee.
 |
| Ammatikoulussa olisi ollut tarjolla puulinjakin. Kuva Kymiyhtiöbn korttisarjasta. |
- Ensimmäinen vuosi oli oikeastaan metallitöitä. Oltiin osa jaksoa putki-peltipajassa, osa viilaamossa, osa hitsaamossa ja osa koneistamossa, jotka kaikki olivat koulun tiloissa. Vasta kolmannella luokalla lähdettiin koulun ulkopuolelle. Oltiin vanhassa virkamiestalossa tekemässä jännitteen vaihtoa. Yleisesti Kuusankoskella ja Kymillä oli 1950-luvulla asteettain käytössä 220 voltin sähköverkot, jotka sitten vaihdettiin 380 voltin verkoiksi. Eli 127 voltin sähkölamput ja -laitteet vaihtuivat 220-volttisiksi. Mitä suuremmalla jännitteellä toimitaan, sitä pienemmät häviöt eikä sähköjohdot lämpene silloin niin paljon, Saulila selittää.
Vappu oli Kymin ammattikoulussa valmistujaisten ajankohta. Juhani Saulila sai päästötodistuksen vappuna -62 mutta oli silloin vielä alle 18-vuotias - syntymäpäivä oli vasta heinäkuussa. Hän ei olisi saanut koskeakaan sähkö- ja jännitetöihin sen ikäisenä.
- Mutta kun minulla oli niin vähän aikaa 18 vuoden ikään, pääsin Kymiyhtiön sähköverstaalle. Olin heinäkuun loppuun asti oppilas ja sen jälkeen titteliksi tuli sähköasentaja.
Ura alkoi uimarannalta
Kesä -57 on jäänyt mieleen erikoisena aikana. Juhani oli 13-vuotiaana uinninvalvojana Sääksniemessä. Aika nuori siihen hommaan...
- Pääsin sinne, koska asuin Sääksniemessä kesät. Kotona käskettiin käydä välillä ilmoittautumassa, että tiedettiin minun olevan hengissä. Koppelinnotkontiellä hinkkasin polkupyörällä menemään ja äiti tuli mattojen kanssa vastaan mattopesulle menossa, ja minä huusin jo sadan metrin päästä:"Saanko mennä uimaan?" "Mistäs sie nyt tulet?" "Uimasta, tulin vaan ilmoittautumaan."
Sääksniemessä oli liikunnanopiskelijat uimavalvojina. Heidän piti auskultoida kesällä ja hommata itselleen sijainen.
- Muistaakseni Arangon Miikka oli uimavalvojana ja meni vuorollaan sosiaaliosastolle Vallealalle sanomaan, että hänen pitäisi lähteä opiskelemaan. Sijaisekseen hän ehdotti: "Voisikohan se poika olla, kun se on aina siellä rannassa." Minut otettiin, olen työurani aikana täyttänyt 13 vuotta, Juhani leveilee.
Juhani otti rannassa vastaan harrastusuinteja.
- En muista, puhuttiinko hengenpelastuksesta kanssani, mutta olin kyllä varautunut sukeltamaan, jos jotain olisi sattunut. Olihan uimamaisterin paperit hankittuna. Silloin kaikki rannalla luuhaajat suorittivat ensin kandin ja sitten maisterin tutkinnon. Promootiossa oli kesäisin kymmeniä todistuksen ja paju- tai tammenlehväseppeleen saajia. Palkkarahoilla ostin ensimmäisen kamerani, Kodak-merkkisen paljekameran. Se on tallessa vieläkin.
Varuskunta oli lähellä, ja Sääksniemeä käyttivät myös sotilaat.
- Kerran metsän kautta rymisteli rantaan komppania Kouvolasta. Vetäydyin koppiin mutta ovelle tuli joku kapitulantti ja ilmoitti, että heillä on tarkoitus uida kansanuinti. "Missä on uinninvalvoja?" Vastasin että minä olen. "Missä täällä on pelastusvene?" Vastasin ettei täällä ole. "Missä on pelastusrengas?" Ei ollut. "Mitä täällä on?" Kerroin, että ensiapulaukku ja Evenkeinu. Sotilas katseli vähän aikaa koppiin ja sanoi sitten: "Siitä huolimatta - me uimme."
Evenkeinu oli paarit, jossa oli A-jalka, joka teki siitä keinun. Hukkumassa ollut uhri köytettiin Evenkeinuun mahalleen ja keinutettiin ylös alas. Sellaista ei kyllä tarvittu Juhanin Sääksniemen-kesänä. Juhani meni komppanian vieraillessa kurkkimaan, mitä tapahtuu. Joukkueenjohtaja kysyi, ketkä ovat hyviä uimaan ja muutama ilmoittautui. Sitten hän kysyi, ketkä eivät osaa uida ja pani hyvät uimarit opettamaan uimataidottomia.
- Eivät he menneet hyvälle hiekkarannalle vaan siihen lahteen, jossa oli kaikenlaista hakoa ja risua. Pari uimataidotonta oppi uimaan sillä kertaa, Saulila naureskelee.
 |
| Juhani Saulila, Pirunsaaren silta ja pääkonttori |
Satavitosista Juhani Saulila sanoo ensin, ettei hän niitä tehnyt mutta muistaa kotoa kahvimyllyn, joka voisi olla yhtiössä tehty. Lukkoseppä-isoisä on tainnut tehdä tehtaalla jopa työkaluja. Sitten Juhani muistaa löylykauhat.
- Taisi olla joulun alla silloin 60-luvulla sähköverstaalla kun niitä tehtiin. Meillä oli siellä oma sorvari. Löylykauhat tehtiin silviisii, että leikattiin kuparilevy ohjeen mukaan. Siellä oli muotti, jonka sorvari laittoi sorviin ja painoi työkalulla. Kun se oli oikeankokoinen, se päärmäsikin kauhan. Varteen laitetulla isolla kuulalaakerin kuulalla hakattiin kauhaan se röpötys. Meidän oma hitsari juotti siihen varren kiinni, ja puuseppäverstaalta toimitettiin kahvat mainoslauseella ''VAKUUTUKSET FENNIASTA''. Niitä tehtiin useita.
Saulilalla on satavitoskaskukin.
- Työntekijä asui tehtaanportin lähellä ja vei usein kottikärryillä polttopuita puretuista romulavoista työpäivän päätteeksi kotiin. Viimeisenä työpäivänään hän meni moikkaamaan porttivahtia, jonka kanssa ei ollut kovin hyvissä väleissä. Porttivahti tuumasi, että nyt se loppuu tuo polttopuun varastaminenkin. Siihen tuore eläkeläinen:"Niin, onhan sitä polttopuuta viety mutta et tiedäkään kuinka monet kottikärryt olen vienyt."
