lauantai 9. heinäkuuta 2016

Pipsa Kuusenoksa viihtyi arkkisalissa

Ura yhtiöllä alkoi pääkonttorista.
Pipsa Kuusenoksa on alkujaan iittiläinen, mutta hänen tarinaansa kuusaalaisempaa tuskin on. Vai mitä sanotte, jos tyttö muuttaa Kuusankoskelle 8-vuotiaana, aloittaa työnsä Kymiyhtiössä 15-vuotiaana ja palvelee yhtiötä kaikkiaan 40 vuotta?
- Olin tuossa Kymin höyryllä juoksutyttönä, Pipsa viittoo Tuomon Luomun naapurissa vielä seisovaan rakennukseen. - Ensin kolme kuukautta pääkonttorissa ja sitten siirryin höyrylle. Olin siellä juoksemassa kunnes täytin 18 ja sain lopputilin. Kuukauden olin pois ja sitten pääsin arkkisaliin vuonna -66.

Juoksutyttönä sai kiidättää konttoriväen papereita postiin ja osastojen välillä.
- Sairaskassa oli tehtaan ulkopuolella, siellä piti käydä. Ja Koskelassa hakemassa juomia herroille, kun heillä oli juhlia johtokunnan huvilassa.

Pääkonttorissa oli joka kerroksessa oma juoksutyttönsä. Heille tuli pääposti, ja he jakoivat sen osastojen juoksutytöille. Nämä juoksuttivat postin edelleen muille osastoille.
- Oli kloori, varasto, korjauspaja, kuljetus, höyry, voimalaitos - näille kaikille vietiin polkupyörällä postia, jota herrat kirjoitti toisilleen. Minulla oli höyryllä oma pöytä, johon posti tuli muualta, ja sen jaoin siellä höyryllä. Siellä oli korjauspaja ja turbiini, ja juoksuttelin siellä sisällä postia. Silloin ei ollu mitään sähköposteja, kaikki piti viedä.

Touhu oli tavallaan tuttua, sillä Pipsan vanhempi siskokin oli ollut juoksutyttönä. Kun hän täytti 18, Pipsa tuli hänen paikalleen. Tyttöjen äiti oli töissä Kauppayhtiössä Kuusaan puolella - yhtiöläisiä siis hänkin. Pipsa muistelee äidin työpaikan tuttuja myyjiä, isoa kaupparakennusta ja Niementiellä ollutta erillistä kalakauppaa  entisen Yksysin rakennuksen naapurissa.

Höyry vaihtui arkkisaliin 18-vuotiaana.
Yhtiön hierarkia oli tarkkaa entisinä aikoina. Isompien johtajien kanssa juoksutytöt eivät juuri joutuneet tekemisiin. Mutta konttorissa oli kirjurit ja konttoripäällikkö, Pipsa kuvailee sitä mukavaksi työyhteisöksi.
- Mutta höyryn pääjohtajalle Zimmermanille lähinnä vain posti vietiin ja tervehdittiin. Silloinhan ei tehty mitään retkiä, joissa olisi tutustuttu eri portaissa oleviin ihmisiin.

Arkkisalityö vaati tarkkuutta

Potkut 18-vuotislahjaksi, kuukauden työttömyysjakso ja uusi työ arkkisalissa - sen tien kävi takavuosikymmeninä useampikin juoksutyttönä  aloittanut. Pipsa Kuusenoksakin päätyi ensin lajitteluoppilaaksi.
- Ensin opeteltiin lajittelemaan paperia kolmisen kuukautta. Sitten alettiin painamaan urakkaa. Palkkaa tuli sen mukaan, kuinka paljon tehtiin riisejä. Summa riippui vähän siitäkin, kuinka huonoa paperia käsiteltiin - me lajiteltiin huonot arkit pois.

Lajittelijan tehtävänä oli poimia vialliset arkit pois ja laskea hyvät arkit riiseiksi. Yksi riisi on 500 arkkia.
- Nivaska otettiin pöydälle, laitettiin hyvät arkit lossiin ja huonot arkit viereen. Rynkky oli yleisin arkin vika. Kun lossi alkoi täyttyä, aloitettiin laskeminen. Neljä arkkia kerrallaan, kumitutti sormessa ja lasta apuna.

Tarkka työ ei nuorta naista stressannut.
- Kesällä oli välillä hirveän kuuma eikä ilmastoinnit olleet niinkuin nyt. Nuorena jaksaa.

Arkit olivat erikokoisia, isoimmat puolitoistametrisiäkin. Ne olivat urakassa erihintaisia, jottei isoja tarvinnut tehdä niin paljon kuin pieniä. Paperilaaduista Pipsa muistaa mm. silkkipaperit - sen kuuluisan kuusaalaisen vessapaperin.
- Meni sitä myös hattu- ja kenkälaatikoiden ja laukkujen täytteeksi. Ne olivat aluksi isoja arkkeja, jotka leikattiin riisikoneella pienemmiksi.

Arkkisaleja oli yhtiöllä useita, Kuusenoksat muistavat ainakin viisi. Kuusaansaaren arkkisali oli Patosillan tuntumassa voimalaitosta vastapäätä, siellä lajiteltiin mm. joulupaperia. Siitä pääkonttorin suuntaan oli pitkässä rakennuksessa kaksi lajittelusalia, yläkerrassa ja alakerrassa. Hetken yhtä aikaa oli myös Kuusaanniemen arkkisali, ja Voikkaalla oli omansa.

Yhdessä salissa oli kuusi lajittelijaa ja emäntä. Emäntä toi työt pöydän päähän, piti kirjanpitoa ja vei valmiit lavat pois roklalla, pumpattavalla kärryllä. Pino tuotiin pöytään saksilta, leikkurilta joka leikkasi rullasta kasat. Kasalla oli tarkkailija, joka katsoi, oliko joukossa huonoa. Huonot merkattiin,  lajiteltiin pois, hyvät pantiin suoraan lavalle.
- Yhteen aikaan tehtiin ruutupaperia. Me sitäkin lajiteltiin ja viikattiin siitä käsin vihkoja. Näin viikattiin, ja kissanselkiä ei saanut tulla, sellaisia ryppyjä, Pipsa näyttää.

Arkkisalissa tehtiin myös A-nelosia.
- Miehet leikkasivat arkit A-nelosiksi riisikoneella, ne käärittiin käsin valkoiseen pakkaukseen ja pantiin laatikkoon. Joululahjojen paketointi sujuu edelleen minulta hyvin, Pipsaa hymyilyttää.

Pipsa Kuusenoksa piti arkkisalissa työskentelystä.
- Oltiin kaikki nuoria likkoja, kyllä mie tykkäsin. Pääsin myöhemmin usein emännän virkaankin, tein toisten kesälomia. Olin siellä kunnes Kuusaanniemen arkkisali valmistui. Siirryin sinne reserviläiseksi, varahenkilöksi jonka piti osata olla joka työtehtävässä. Vuonna -90 menin vielä isojen arkkien pakkaukseen.

Arkkisalin sääntö naimattomuudesta purettiin 70-luvun vaihteessa. Sitten ei enää tullut irtisanomisia häälahjaksi. Pipsa oli Kuusaansaaren arkkisalin aikoihin 60-luvun lopulla kihloissa.
- Siinä porukka vaihtui, kun likat meni naimisiin ja sai lopputilin lahjaksi just kun nuoripari olisi tarvinnut rahaa. Mutta siellä oli paljon susipareja, jotka asuivat yhdessä. Heillä oli yhteisiä lapsiakin, mutteivät menneet naimisiin. Susiparitkin saivat yhtiön asunnon vuokralle, Pipsa Kuusenoksa kertoo.

Kuusaanniemessä väljemmät olot

Siirto Kuusaanniemeen muutti työympäristön. Kaikki olivat isossa avarassa salissa samassa tilassa.
- Leikkurit ja riisikoneet oli samassa salissa, ennen kaikki tapahtui eri paikoissa. Uusi oli kivempi työpaikka. Urakkahommat jatkuivat sielläkin, koko urani ajan. Lopulta olin isojen arkkien  pakkauksessa ja viimeiseksi A4-leikkureilla.

Leikkureilla ollessa sai liikkua paljon, linja oli pitkä. Rullasta leikattiin A-nelosia, ne meni suoraan pitkän linjan kautta käärittäväksi koneelle, joka laittoi ne sitten laatikkoon, pakkasi lavalle ja siirsi varastoon - suurin osa vaiheista oli tehty ennen käsin.
- Siinä oli pitkä linja silmälläpidettäväksi - piti tarkkailla että kaikki menee ok. Sai olla silmä kovana, ettei tule ryppyjä rullalta. Käärimäkoneella piti tarkkailla, että sille riitti rullaa eikä loppunut kesken, että paketit oli hyviä eikä auenneet päästä. Etikettikonetta piti hoitaa, koska toisiin paketteihin pantiin vielä etiketit erikseen.

Vielä tänä päivänäkin leikkureilla tarvitaan ihmissilmää.
- Ei ne koneet koskaan ole niin varmoja että pelaisivat yksin. Työtä riittää koko päiväksi, ihmettelen miten ne nykyään kerkiää, kun ihmisiä on siellä niin vähän. Ei meitä silloinkaan ollut pitkällä koneella kuin neljä, Pipsa Kuusenoksa sanoo.

Pipsa teki vuorotyötä melkein koko uransa, juoksutyttövuosia lukuun ottamatta.
- Tein enimmäkseen kahta vuoroa: neljä aamua, vapaa, neljä iltaa, kaksi vapaata. Sitten vaihto: aamun jälkeen kaksi vapaata, illan jälkeen yksi vapaa. Viimeiset viitisen vuotta olin myös yölöysissä, tein viittä vuoroa A4-linjalla. Osaan nukkua päivällä, joten se ei ollut vaikeaa. Lapset oli jo isoja, eikä ollut huolta mihin heidät laittaa yöksi. Tykkäsin siitäkin vuorosta. Kun lapset oli pieniä oltiin isännän kanssa eri vuoroissa, toinen aamussa, toinen illassa, ja sitten oli yhteinen vapaapäivä.

Yhtiö oli Pipsan mielestä hyvä työnantaja. Hänen perheensä asui yhtiön asunnossakin jonkin aikaa.
- Päätettiin alkaa rakentaa omaa taloa ja myytiin oma osake. Rakennusaika asuttiin yhtiön pienessä mökissä Kymin asemalla, yhtiö antoi niitä asuntosäästäjille. Oltiin siinä parisen vuotta. Ihan kiva siinä oli asua. Yhtiöltä tuotiin ulos puutiinuun vettä, mukavuuksia ei ollut. Olihan se vähän rankkaa aikaa, kun oli kaksi pientä lasta ja piti kantaa vedet sisään ja ulos. Pyykille pääsy oli välillä hankalaa.

Pipsa jäi yhtiöstä vuonna 2004, jolloin hänellä tuli 40 vuotta täyteen. Hän oli vasta 55-vuotias, mutta silloin oli senikäisille tarjolla putken pää.
- Sanoin että kiitos, 40 vuotta urakkatyötä riittää minulle, joku nuorempi saa siitä työpaikan. Joku siihen otettiin mutta ei tehtaan ulkopuolelta.






Eläkkeellä Pipsa hoitaa välillä lapsenlapsia, reissaa miehensä kanssa karavaanarina mm. Paperiliiton paikoissa ja ulkomailla.
- Tehää mitä huvittaa. Kertaakaan en ole töihin kaivannut, vaikka oli siihen aikaan hyvä työnantaja. Järjesti retkiä ja koulutustilaisuuksiakin työporukoille siihen aikaan. Ei voi pahaa sanaa sanoa yhtiöstä silloin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heikki Merivirta kantoi postia teini-ikäisestä lähtien

Heikki Merivirta on tuttu mies kuusankoskelaisille. Kodit ovat saaneet postinsa hänen jakamanaan, moni on nähnyt miehen teatterin lavalla nä...