Eilan tarina. Nuoruusvuosien kalenterimerkintöjä, kesäkuu -39

Eilan tarina on oman äitini elämästä. Äiti kirjoitti nuoresta asti muistiin päivän tapahtumia. Nämä merkinnät on poimittu hänen kalentereistaan, joita on säilynyt kolme: vuosilta 1939, 1945 ja 1946. Ollaan sodan kynnyksellä, mutta nuoren neidon muistiinpanoissa vilahtelevat vain kuvaukset kavereiden kanssa liikkumisesta, ihastuksista ja joskus töistä - äiti oli Kymiyhtiön varastolla kirjurina. Uskon, ettei äiti olisi pahastunut tyttövuosiensa muistiinpanojen julkaisemisesta. Hän kertoi minulle joskus muistojaan nauhallekin - tuskin piilossa pidettäviksi silloinkaan.

Eila vas. ja Salme-sisko ovat napanneet käsipuoleen komean sotapojan.

KESÄKUU

Kesäkuun ensimmäisen päivän merkintä on kuin SF-elokuvasta. "Tänään meille tuli praktikantti herra Haglund." Eila on töissä Kymiyhtiön keskusvarastolla kirjurina, ja työpäivät jatkuvat pitkään. Kuvauksia työn sisällöstä on turha nytkään odottaa, Eila keskittyy 18-vuotiaan mielestä olennaiseen. "Olin illalla vähän aikaa töissä. Tein kyllä omia töitäni. Olin juuri kirjoittamassa koneella kun kuulin jonkun tulevan. Sydän kylmänä odotin kuka tulisi eikä hämmästykseni ollut pieni kun näin Kallen tulevan. Hän oli nähnyt minun tulevan tänne ja tuli perässäni. Lähdimme pois vähän vaille 8 eli noin 19.50. Kalle meni klubin kirjastoon, minä Hakalalle. (Hauska ilta)."

Tänne Kalle meni. Kymiyhtymä-lehden kuvassa vasemmalla klubirakennus, kuvateksti kertoo: "Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema vanha kaupparakennus toimi klubina vuosina 1919-1958. Rakennus sijaitsi Kymintehtaan alueella, nykyisen Kinnaksen portin tuntumassa."
Siinä oli myös virkailijoiden lounasravintola, jonne työntekijäportaalla ei ollut asiaa.

Perjantaina kalenterissa on taas merkintä, josta haluaisi tietää lisää: "Purkasin vilttejä vähän aikaa illalla. Sitten kävin kentällä ja tulin sieltä suoraan YKSIN kotiin. Illalla itkin niin hirveästi ettei silmillä enää paljon nähnyt." Miksi Eila purki vilttejä? Voisivatko peruina saamani villamatot ollakin viltistä kudottuja? Niitä ei ihan yhden naisen voimin rapsitakaan. Vanhempi ja viisaampi tuttu osaakin kertoa: Tehtaalta sai ennen pehmeää huopaa, joka jäi yli, kun huopa oli liian leveää paperikoneen telalle. Pöyheästä huovasta sai ommeltua vaikkapa talvitakin, mutta materiaalia ei voinut purkaa. Sen sijaan karkeampi viira, jota tehtaalta myös sai, oli purettavaa. Siitä purettiinkin matonkuteita. Eilan itkut johtuvat kuitenkin varmaan muusta kuin vilteistä.

Lauantaina Eila käy aikaisin nukkumaan, koska aamulla pitää herätä kuudelta. Voikkaalla on sunnuntaina laulujuhlat, joihin Kaiku-kuorokin osallistuu. Harjoituksia on paljon, mutta likat ehtivät touhuta muutakin. "Vapaa-aikana olimme Sulasen Aino, Eila ja minä kävelemässä eräitten Hallalaisten poikien kanssa. Hauskaa oli." Ei turhia mainintoja konserteista, muista kuoroista, ohjelmistosta, johtajista, Hallan sahan kaverit olivat paljon mielenkiintoisempia.

Maanantaina Eila menee töitten jälkeen Kuusankosken urheilukentälle katsomaan jalkapallo-otteluja. Onkohan käynnissä jokin yhtiön sisäinen turnaus, koska Eila ilmoittaa maanantain tulokset: Konttori voitti korjauspajan 2-0. Keskiviikkona Ky ja Kuu pap. pelaa tasapelin 2-2, korjauspajan A-joukkue rökittää talouden 8-0.

Sääksniemen tanssilava

Mutta pääjuoni käsittelee poikia. "Näin Vallin ja Kallenkin. Valli pyysi minua huomenillalla Sääksniemeen. Luultavasti menen. Eila jäi meille yöksi. - - Olin illalla Vallin kanssa Sääksniemessä. Välillä kävimme juomassa majalla Eilan ja Pirren kanssa, tulimme kaikki neljä yhtämatkaa kotiin. - - Ihmisen puhuvat kauheasti minusta ja Vallista. Ikävää." Onkos se niin kumma, että ihmiset tekevät hiukan johtopäätöksiä yhdessä liikkuvasta tytöstä ja pojasta? Mutta 18-vuotiaanahan sitä ollaan helposti varsinaisia drama queenejä.

Työpäivät ovat merkillisen mittaisia. Torstaina Eilan on kaimansa kanssa töissä 22.30:een, perjantaina 22:een. En muista, että äiti olisi sanonut mitään vuorotöissä olemisesta. Mutta lauantaina mennään tanssimaan. "Olin Sääksniemessä. Oikein hauskaa. Sain tanssia joka tanssin melkein. Herra Karlsson (harjoittelija sähkövarastosta) haki minua monta kertaa tanssiin. Tulin kotiin Vallin kanssa. Hauskaa." Joraaminen jatkuu sunnuntaina, kun on ensin käyty tädillä kylässä. Sääksniemessä "sain tanssia kovasti. Korjauspajan harjoittelija esitti minulle itsensä. Tulin kotiin Karlssonin kanssa. (Hauskaa)."

Maanantaina Eila pyörähtää urheilukentällä, painelee sieltä katsomaan toista Eilaa kutomolle ja sitten taas kentälle tämän kanssa. Neidit eivät olleet erityisen urheilullisia, joten kai siinä kavereita on oltu moikkaamassa. Tiistai-iltana Eilat lähtevät Pirre mukanaan Lappalalle, jossa on S.K:n leiri - varmaan suojeluskunnan. Sopivasti näillä on ohjelmassa leirikaste. Nuoret siis pyöräilevät Mäyrämäeltä Lappalalle illalla töiden jälkeen. Yhteen suuntaan kilometrejä kertyy ainakin kymmenen - varmaan he ovat polkeneet Kuusaanlammen eteläpuolelta, ettei ole tarvinnut odotella lauttoja kahdessa joenylityksessä.

Perjantaina Eila käy katsomassa jalkapallo-ottelua, lauantaina ja sunnuntaina tansseissa Sääksniemessä. Hauskaa on. Maanantaina vedetään henkeä kotona, mutta tiistaina mennään taas. "Sääksniemessä Eilan kanssa. Eila lähti jo vähän aikaisemmin kotiin. Minä olin melkein loppuun asti." Keskiviikkona Eilat käyvät Sääksniemessä - uimassa. Siellä oli ainakin myöhemmin Kymiyhtiön uimalaitos, laiturit ja 10 metrin hyppytorni sekä uimavalvoja, joka otti vastaan yhtiöläisten uimasuorituksia. Niistä sai pisteitä, joilla sai syksyisin osallistua arvontaan lomamatkoista ýhtiön lomakotiin Vuolenkoskelle ja joskus kauemmaksikin. Mahtoiko uimastadion olla olemassa jo vuonna -39.

Loppuviikosta muodostuu kansainvälinen, virolainen Endel Ruberg tulee kylään. Nuorukainen saapuu torstaina, perjantaina häntä viedään Hakalan ja Eilan perheiden seurassa Sääksniemeen. Lauantaina Eila saattaa Endelin Kouvolan asemalle, ja poika ostaa Eilalle sieltä vielä kukkia. Ainoa kommentti ulkomaisen vieraan käynnistä: "Elämä on ihmeellistä." Niin on näköjäään kalenterinpitokin. Sunnuntaina Eila pörrää Hakalalla Helga-tädin, Urho-sedän ja serkkujensa Veikon ja Liisan luona ja saattelee illalla Salme-siskon Sääksniemeen.
Eilan saamassa kuvassa (yllä) on teksti "Endel Ruberg 12.12.1939." Onko Endel lähettänyt sen talvisodan aikana vai vasta välirauhan tultua... Vasta nyt huomaan, että Endel veistää kävelykeppejä. Samanlainen tummaksi petsattu ja lakattu roikkui vuosikymmenet meidän kodin väentuvan seinällä, enkä koskaan kysynyt mistä se oli tullut. Tulevan kuvataiteilijan pöydällä on myös kolme erikokoista pääkalloveistosta. Seuraava kuva on otettu Endelin lähdettyä Kuusaalta Helsinkiin, Endel siinä Havis Amandan juurella vasemmalla.

Maanantaina meidän Eila on "töissä vaan. Eila on ollut kutomassa. Minäkin pääsen kohta kutomaan." Aikaisemmin Eila purki vilttiä, nyt hän odottaa matonkuteiden kanssa kangaspuiden vapautumista. Kesäkuun viimeinen viikko vietetään koti-iltoja käsitöitä tehden.

Seuratalon salissa on UPM:n keskusarkistosta saadussa kuvassa meneillään kutomasalin kevätnäyttely vuonna 1947. Tanssilavakauden ulkopuolella Eila kavereineen kävi tässä salissa tansseissa.