Kenraali Jukka Pennanen saapuu täsmälleen oikeaan aikaan tapaamispaikalle. Enää en hämmästele korkean sotilashenkilön rennon kohteliasta käytöstä ja laajaa yleissivistystä. Toimittajavuosina oppi: mitä kovemmat natsat, sitä parempaa seuraa. Karjalan prikaatin komentajien kahvipöydissä puhuttiin enemmän musiikkijuhlista ja sienisadosta kuin varuskunnan sotilaallisesta menosta. Naisena ei tarvinnut ovia aukoa, kaikki sovittu toteutui juuri ajallaan. Loistava strategia, aseistariisuvaa. Yritä siinä sitten kaiken vieraanvaraisuuden keskellä esittää yleläisen tiukkoja kysymyksiä. Sotilaat saavat tähän varmaan erikseen koulutusta?- Kadettikoulussa jo opetetaan, miten käyttäydytään kalustetussa huoneessa, Jukka Pennanen vastaa pilke silmäkulmassa.
Pennanen on juuri kuskannut lapsenlapsen hoitopaikkaan, nyt isoisällä on aikaa olla sotilas ja tutkija. Maallikon kysymykset hän ottaa tosissaan, vastaa huolella. Kenraalimajuri evp:llä pitää jatkuvasti kiirettä. Vuoden alusta hän on tehnyt osa-aikatyötä, toiminut Urlus-säätiön asiamiehenä. Hän työskentelee etänä Kuusankoskelta käsin.
- Käsittelin vuoden alussa 87 avustushakemusta, jotka koskivat liikuntaa, nuorisoa ja maanpuolustustyötä, liitteineen 1500 sivua tavaraa. Säätiön nimi Urlus on piilonimi. Kun Helsingin suojeluskunnat vuonna -44 jouduttiin lakkauttamaan, perustettiin Urlus-osuuskunta, jonne omaisuus siirrettiin. Viisikymmenluvun alussa perustettiin Urlus-säätiö, ja se on siitä lähtien tukenut pääkaupunkiseudun vapaaehtoista maanpuolustusta, liikuntaa ja nuorisotyötä. Tuemme myös vuosittain yli 10 000 eurolla helsinkiläisten varusmiesten toimintaa Vekaranjärvellä, jossa heitä on runsaasti asepalvelusta suorittamassa. Kaikkiaan jaossa on vuodessa lähes 1,5 miljoonaa euroa - mm. pääkaupunkiseudun partiolaisille tästä lohkeaa huomattavaa tukea, Pennanen kertoo.
Eivät kiireet tähän lopu. Jukka Pennanen on mukana parissa muussakin säätiössä, tekee väitöskirjaa ja on väitöskirjatutkijana Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitokselle. Hänellä on muutaman kirjankin teko meneillään.
- Ne työllistävät aika paljon, kun deadlinet paukkuu. Kirjoitukseni ovat lukuja teoksiin, jotka liittyvät satavuotiaaseen Suomeen. Minun osuuteni käsittelevät saksalaisvaikutusta Suomessa. Sitten on vielä muuta hommaa niin että päivät on kyllä täynnä. Se aika mitä jää, on toivottavasti perheen ja mökkielämän käytössä.
Sotahistoria on kenraali Jukka Pennasen ominta osaamista, sitä hänen väitöskirjansakin käsittelee.- Minua kiinnostaa sotataito, Carl von Clausewitzin ideat ja niiden kulkeutuminen ja muuntuminen 200 vuoden aikana. Historia opettaa, että teorioilla saa aika hyvin kuvattua nykyistäkin menoa. Clausewitzin kuuluisin aksiooma on "sota on politiikan jatkamista toisin keinoin". Politiikan ja sodan yhdistyminen tulee Saksan historiassa esille, ikävälläkin tavalla, ja siitä voi vetää johtopäätöksiä myös tähän päivään. Asevoimia käytetään omien poliittisten tavoitteiden vipuvartena, kuten idässäkin nyt nähdään.
Saksan vaiheet ovat Pennaselle tutut. Saksalaiset valtiot yhdistyivät vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, mutta siellä on vallinnut vankka akateemisuus kautta vuosisatojen.
- Preussilaisella pedanttisuudella on laadittu ohjesäännöt, jotka pätevät yhä. Hyvän johtajan määritelmä on edelleen sama kuin 1800-luvun puolivälin ohjesäännössä, sanatkin ovat samat.
Sodankäynti on muuttunut, rintamia ei nykysodassa aina entiseen tapaan voida nähdä, tekniikat ovat kehittyneet. Vanhat sotataidon ideat pätevät silti?
- Pätevät täydellisesti. Se ei ole muuttunut, miten asiat vaikuttavat toiseen. Tekniikan kehittyminen vaikuttaa taktiikkaan, alimpaan tasoon ja siten epäsuorasti ylempään tasoon. Sotataito toimii strategisella, operatiivisella ja taktisella tasolla. Strategisella tasolla voidaan hyödyntää sitä teknistä kehitystä, joka vaikuttaa taktisella tasolla. Ennen ei ollut tietotekniikkaa, mutta Hitler ja Stalin ovat hyviä esimerkkejä propagandan hyödyntämisestä. Välineet olivat erilaiset, mutta kansalaisiin vaikutettiin, annettiin väärääkin tietoa ja saatiin enemmistö oman asiaa taakse, Jukka Pennanen kuvailee.
Kiinnostus sotilasuraan heräsi pikku hiljaa
Syntyjään Jukka Pennanen on lahtelainen, viipurilaisten vanhempien vuonna -52 syntynyt poika. Isän töiden takia perhe muutti Lahdesta Helsinkiin, jossa Jukka kirjoitti ylioppilaaksi. Kuusaalaisina meitä tietenkin kiinnostaa tieto, että Jukan perhe on samaa sukua kouvolalaisen Pennasen kauppiasperheen kanssa.
Sotilasura ei vielä varusmiespalveluksen aikaan kiinnostanut - Pennanen palveli rannikkotykistössä eikä oikein nähnyt itseään asumassa eristäytyneellä linnakkeella. Eikä merikään nyt niin kovasti kiehtonut. Mutta varusmiesajan jälkeen Jukka osallistui innokkaasti reserviläistoimintaan.
- Kävin Haminassakin kertomassa pariin kolmeen otteeseen nuorille upseerioppilaille toiminnastamme ja tajusin, että tätähän minä haluan, sotilasuran ja opettamista.
Hämeenlinnasta tuli Pennasten kotikaupunki pitkäksi aikaa.
- Kadettikoulun jälkeen, valmistuttuani, mentiin Sirkan kanssa naimisiin ja muutettiin Hämeenlinnaan. Olin Parolassa panssariprikaatissa vuodesta -77 pitkään töissä, mm. kolme vuotta kapteenikurssin jälkeen komppanianpäällikkönä vuoteen -85. Sitten pääsin Sotakorkeakouluun yleisesikuntaupseerikurssille, joka kesti vuoteen -87. Tutkinto vastaa tiedeyliopiston lisensiaattitutkintoa. Tein diplomityöni naisten asepalvelusta, jota silloin ei Suomessa ollut. Oma johtopäätökseni oli, että Suomessa poliittinen vastustus estää naisten asepalveluksen toteutumisen vielä pitkän aikaa. Ei kestänyt kuin viisi vuotta, kun Elisabeth Rehn oli järjestänyt asiat toisin, Pennanen naurahtaa.
Hämeenlinnassa asuen Jukka Pennanen pystyi hoitamaan myös muita työtehtäviä Helsingissä ja opiskelemaan siellä.Oppikoulun pitkän saksan valinta vei miehen uusiin tehtäviin, kun Saksat 90-luvulla yhdistyivät. Sitä ennen Pennanen oli tutustunut Mannerheim-stipendiaattina Sveitsin miliisikoulutukseen eri joukko-osastoissa Suomen puolustusvoimien lähettämänä, vastavierailuperiaatteella. Sveitsissä vahvistui myös saksan kielen taito.
Saksojen yhdistyessä ja Neuvostoliiton hajotessa Saksan korkein sotilasopetuslaitos avautui suomalaisille. Samaan aikaan alkoi uusi aikakausi ajattelutavoissa.
- Vasta silloin voitiin Suomessa aloittaa normaali yhteistoiminta Bundeswehrin, Saksan puolustusvoimien kanssa. Siihen asti asia oli kielletty. Olin suorittanut Suomessa yleisesikuntaupseerin kurssin, ja nyt minut lähetettiin Saksaan lisäoppiin Führungsakademiin. Ensimmäinen vaihe oli Bonnissa, toinen Hampurissa, Pennanen kertaa.
Saksan opintojen jälkeen Pennanen palasi Hämeenlinnaan ja töihin myös Helsinkiin. Mutta vuonna 2001 hänet komennettiin Saksaan sotilasasiamieheksi. Edellisellä kerralla mukana oli koko kolmilapsinen perhe, nyt lapset olivat saaneet koulut käytyä ja vanhemmat muuttivat kaksistaan Berliiniin. Siellä Pennaset viettivät kolme vuotta, sotilasasiamies Pennasella sivumaanaan Puola.
- Varsova tuli kovinkin tutuksi.
Sotilasasiamiehen tehtävät Saksassa olivat hyvin itsenäisiä.
- Toimimme suurlähetystön yhteydessä hyvässä yhteistoiminnassa suurlähettilään kanssa. Tehtäväni oli mm. selvittää kaiken aikaa, mihin Bundeswehr on kehittymässä, millaisia päätöksiä puolustusministeriö tekee, sama Varsovasta. Seurattiin maan poliittista päätöksentekoa puolustus- ja turvallisuuskysymyksissä, asevoimien teknistä ja organisatorista kehitystä ja henkeä. Niistä raportoitiin Suomeen lyhyin raportein ja pitkin katsauksin.
Pennasen Saksan-kauden aikana internet oli vasta tulossa. Tiedot hankittiin avoimista lähteistä, julkisesti, se erottaa toiminnan vakoilusta.
- Luotiin hyvät henkilösuhteet ministeriöön ja asevoimiin. Mitä paremmat suhteet, sen helpompi oli soittaa ja saada nopeasti vastaus. Siellä oli muidenkin Pohjoismaiden sotilasasiamiehet, Islannista tosin turvallisuuspoliittinen asiantuntija, koska heillä ei ole asevoimia. Näiden kanssa veljellisesti vaihdettiin tietoja. Mutta minulle ainakin vakoilun raja oli selkeä. Jos saksalaisilla ilmestyi jokin salainen ohjesääntö, ei olisi tullut mieleenikään kysellä, mistä sen voisi saada.
Berliinissä on sata sotilasasiamiestä eri puolilta maailmaa. Vaikka tieto kulkee nyt helposti, henkilökohtainen paikalla olo kannattaa.
- Henkilön läsnäololla on valtava merkitys. Jos siellä oleva suomalainen on uskottava, se vaikuttaa myös meidän asevoimiemme imagoon siellä.
Kenraali Pennanen ottaa esimerkin simulaattoreista.
- Kun moni tiesi, että olen kiinnostunut simulaattoreista ja tehnyt niistä hankintoja, useampikin tuli kysymään minulta niistä. Annoin kontaktit Suomeen, ja Pakistanista saattoi tulla joku delegaatio Suomeen näiden kontaktieni takia.
Simulaattorit olivat astuneet Jukka Pennasen elämään jo 80-luvulla. Kerättiin tietoja ja hankittiin panssarivaunuihin liittyviä simulaattoreita, sisätiloihin sovellettuja simulaattoreita, taisteluharjoitusten simulointia.
- Tänä päivänä Vekaralla taisteluharjoituksissa varusmiehillä on simulaattorit aseissa maastossa. Tiedot kerätään konttiin, jossa kuvaruudulta näkyy taistelun kulku. Mutta hankkimisen ideasta toteutukseen kului 25 vuotta. Nyt valmiudet ovat kaikissa Suomen varuskunnissa. Suomi on todella pitkällä tässä, mikään ammattiarmeija ei ole meitä edellä.
Pennasten palatessa Suomeen tie ei käynytkään Helsinkiin eikä Hämeenlinnaan vaan Vekaranjärvelle Karjalan prikaatin komentajaksi.
"Upseeri on myös kasvattaja"
Kenraali Jukka Pennanen on uransa varrella opettanut paljon, mm. johtanut lukuisia alueellisia maanpuolustuskursseja ja ollut valtakunnallisten kurssien apulaisjohtajana Helsingissä. Hän sanoo oppineensa kaikista kursseista itsekin paljon, koska niille kootaan koulutettaviksi yhteiskunnan eri alojen kovia osaajia.
- Olen aina tykännyt opettamisesta, se on hienointa. Jos sen saa tehdä ulkona, maastossa luonnon keskellä, se on vielä hienompaa. Kun siellä pannaan miettimään, miten tässä pitäisi toimia että pysyisi hengissä, oppii helpommin. Tänä aamuna lehteä hakiessa tuli mieleen 80-luvun ajat, kun sai tehdä sitä aamuseitsemästä iltaan ja näki työnsä tulokset: tyytyväisiä nuoria miehiä, noh ei aina niin tyytyväisiä, mutta oppi oli mennyt perille, Jukka Pennanen hehkuttaa.
Miten saadaan oikeanlainen yhteys nuoriin varusmiehiin? Pennanen sanoo sen syntyvän keskustelujen kautta.- Mutta mistä tietää, milloin on liian vanha verrattuna nuoriin koulutettaviin? Siitä, että musiikkimaku on täysin toinen. Silloin pitää löytää nuorempia lähikouluttajia. Upseeri ei ole vain kouluttaja, hän on myös kasvattaja. Hänen on tunnettava yhteiskunta, löydettävä ymmärrys ihmisten taustoista ja ympäristöstä, osattava strateginen taso.
Yleissivistyksen tehon Pennanen on kokenut omalla työurallaan.
- Kun lähdin Saksaan sotilasasiamieheksi, minun piti osata EU-politiikka, Nato-politiikka, ymmärtää Puolan ja Saksan historiat. En minä Puolassa ryhtynyt heidän uudesta Nato-jäsenyydestään puhumaan vaan heidän historiastaan, maittemme yhteisestä reunavaltioasemasta tai marskin siellä olosta. Kun he huomasivat että tunnen heidän historiansa, saatoin kysyä mitä vaan ja saada rehellisiä vastauksia. Luottamuksen rakentaminenhan on myös johtajuuden perusasioita. Yleissivistys on kaiken a ja o.
Opettaminen jatkui koko Pennasen sotilasuran. Karjalan prikaatin komentajana hän sanoo olleensa kaikkien varusmiesten pääopettaja.
- Vielä sotilasläänin komentajanakin pidin varusmiehille koulutusta. Itsellä säilyy tatsi asiaan, ja varusmiehille on tärkeää nähdä ylempiä sotilaita. Sitä kautta syntyy luottamus järjestelmään. Isojen pomojen on pakko olla kentällä, jos haluavat säilyttää uskottavuutensa, olivat he sitten vaikka UPM:n tai Kouvolan kaupungin johtotehtävissä. Armeijassa tilannetta helpottaa se, että joka kentsukin on ollut alokas, hän tietää alkuaikojen epävarmuuden tunteet. Kenraali saattaa päästä pintaa syvemmälle helpommin kuin luutnantti, ikään kuin isähahmona. Aliupseerioppilaiden kanssa voi jo keskustella heidän omista ajatuksistaan, palveluksen lopussa heillä on selkeästi omat mielipiteet, Pennanen kehuu.
Suomessa armeijan on helppo saada nuoret varusmiespalvelukseen. Siihen on omat historialliset syynsä.
- Armeijalla on positiivinen leima, tajutaan että tällainen vakuutuslaitos tarvitaan. Sotaväki on itsekin osannut edistää asiaansa. Meillä on ollut mistä valita kouluttajat, upseerit ja aliupseerit. Koulutusta on osattu kehittää, sotaväen puolellakin ollaan varmasti siinä maailman parhaita. Kriisinhallintatilanteissa näkee, että reserviläiset ovat vähintään yhtä hyviä kuin ammattilaiset. Palkka ei siis ratkaise, vuosi omaa kokemusta armeijasta tuo ryhmänjohtajillakin sen osaamisen.
Eikö nykynuoria ole vaikeampi kouluttaa tottelemaan, kun ne eivät usko auktoriteetteihin kuten me entisajan kiltit? Pennanen huomauttaa, että totteleminen ja koulutus ovat eri asioita. Koulutuksessa on varaa vaihtaa käsityksiä, mutta tulitaisteluharjoituksessa totellaan.
- Jos joku huutaa "tuli seis!", niin siinä ei mietitä että pitääköhän minunkin? Mutta se ei poista ajattelua, sillä suurin osa päätöksistä on omiin tehtäviin liittyvää fiksua miettimistä. Jo Clausewitz painottaa, että päämäärä on koulutettavan itsellinen ajattelu, ja että tämä pystyy sanomaan kouluttajalle oman mielipiteensä. Kriittisyys on tärkeintä, mitä opetetaan yleisesikuntaupseerikoulutuksessa.
Historian painolasti vaativaa tutkijalle
Väitöskirjansa Jukka Pennanen kuvitteli aloittavansa suomalaisista jääkäreistä, jotka opiskelivat ensimmäisinä sotilaskurssilla Saksassa. Häntä rupesi kuitenkin kiinnostamaan se, millainen Saksan armeija oli jääkäreiden mennessä sinne.
- Kaikki puhuivat "preussilaisesta touhusta", kuri oli "preussilaista". Halusinkin tietää miten saksalainen sotataito oli tullut siihen pisteeseen. Piti mennä 1700-luvulle asti. Napoleonin sodat, Saksan yhdistymissodat, sieltä alkaneet metodit - miksi ne olivat sellaisia kuin olivat? Sitten ensimmäinen maailmansota, jääkäreiden paluu Suomeen, keskusvaltojen tappio. Miten oli mahdollista, että Saksa nousi uudestaan parikymmentä vuotta myöhemmin - miten tämä kaikki on vaikuttanut Suomeen - se kokonaisuus prosessina on kiinnostanut minua enemmän kuin ohjesääntöjen vertailu, Pennanen kuvailee tutkimustyötään.
Vaikka Suomi on saanut sotataidon alalta paljon Saksasta, sitä on tullut muualtakin, Ranskasta, Ruotsista.
- Sitten siitä on kehitetty omaa osaamista Suomessa. On aika vähän pieniä maita, joilla on omanlaista osaamista asevoimien alalla. Meillä on kova koulutustaso. Ilman koulutusta ei ole ajattelua. Pitää olla akateemista osaamista, operatiivista ja käytännön osaamista. Meillä se toimii, ehkä siksi että jokainen akateeminenkin on aloittanut alimmasta portaasta ja tuntee sen ympäristön.
Saksalaisvaikutuksen tutkiminen on Saksassa vaikeaa siksi, että maalla on painolastinsa. Kielletyistä asioista ei puhuta.
- Hankalaa. Voihan hirviöjärjestelmienkin sotataidoissa olla opittavaa, ne ovat vaan käyttäneet oppeja väärään suuntaan. Hyvä esimerkki on Itämeren divisioona, joka tuli auttamaan Suomen valkoisia keväällä -18. He jäivät Suomeen puoleksi vuodeksi, Kouvolaankin heitä jäi tuhatmäärin. Mutta harva pystyy osoittamaan, että he olisivat syyllistyneet mihinkään rikolliseen toimintaan. Kuri oli hyvä, joukko toimi kuin sotaväki toisin kuin Suomen punaisten ja valkoisten joukot, joille sotilaskuri oli valitettavan usein vieras asia. Lapin polttaminenkin toisessa maailmansodassa oli käskyn noudattamista, ei siellä rikollisuuksiin juuri syyllistytty.
Suomessa saksalaisilla on hyvä maine, heistä yleisesti ottaen pidetään. Jukka Pennasen mukaan se on poliittisen johtomme ansiota.
- Saksaa ei päästetty toisen maailmansodan aikana puuttumaan sisäpolitiikkaamme, kuten se puuttui muiden ns. liittolaismaiden politiikkaan. Mutta jos Saksassa yritän vähänkin tuoda esiin jotain positiivista, tulee vastustusta: ei sitä voi tutkia. Tutkin erästä saksalaista everstiä, joka teki vuonna -39 kirjan salamasodan teorioista, ja koko kirjaa ei edes tunneta Saksassa. Ainoa selitys on se, että kaveria pidettiin natsimyönteisenä. Ja paha sekin, että tämä eversti oli majurina ollut esilukijana ensimmäisessä tilaisuudessa, jossa vuonna -34 vannottiin Hitlerille vala. Teos on huikea, mutta tästä syystä hän ei saanut ansaitsemaansa arvoa.
Suomessa poliitikkojen ja sotilaiden suhteet ovat oikeanlaiset, Pennanen arvioi. Uuteen tehtäväänsä nimitetyt puolustusministerit osaavat kysyä sotilailta ammatillista neuvoa, vahinkoja ei pääse tapahtumaan.- Meillähän on ylipäällikkö tukena. Hienoa, että presidentti on auktoriteettina varmentamassa puolustusvoimien toimintakykyä, ettei se ole vain päivänpolitiikasta kiinni.
Pennasten koti on Kuusaalla, ja he ovat kaikille kehuneet valintaansa. He asuivat Vekaralle muuttaessaan aluksi varuskunnan alueelle rakennetussa rivitalossa ja rupesivat etsimään omaa taloa. Oli katsottu toistakymmentä asuntoa ja päätettiin katsoa vielä yksi. Se oli perheen nykyinen koti Kettumäen alla Kuusankoskella.
- Ihastuttiin kovasti, ja maaliskuusta 2005 on asuttu Kuusaalla. Tämä oli äärimmäisen positiivinen ratkaisu. Tutkin paikkakuntaa kovasti heti alusta. Luontonsa puolesta hyvä, sopivan kompakti, palvelut saatavilla. Täältä pääsee nopeasti Lahden suuntaan, jossa satavuotias äitini asuu - Sirkan isä asuu Hollolassa. Helsinkiin pääsee helposti lasten ja lastenlasten luo. Yksi lapsista asuu perheineen myös täällä Kuusankoskella. Meiltä pääsee helposti lenkille, mökille Hirvensalmelle on lyhyempi matka kuin Hämeenlinnasta, Pennanen luettelee.
Kehut hivelevät vanhan kuusaalaisen korvaa. Lisää!
- Keskusta on rakennettu uusiksi - aivan upea. Tehdasmiljöön herääminen henkiin on hieno juttu, sen kehittyminen koko ajan on valtava potentiaali. Olin Etulinjassa itään ja länteen -kirjan toimituskunnassa - kirjanhan tekivät Pentti Airio ja Sakari Viinikainen - ja mitä enemmän tutkittiin, sitä enemmän alkoi historia kiinnostaa. Harvalla paikkakunnalla on 150 vuoden aikana menty ylös ja alas niin merkittävästi kuin täällä - viime aikojen esimerkkeinä puunjalostusteollisuuden rakennemuutos ja kuntien yhdistyminen. Muutokset ovat kuitenkin myös vieneet paikkakuntaa eteenpäin.
Kuusaalla on ollut helppo olla.
- Heti kun muutimme, naapurusto tuli tutuksi. Ihan kuin olisi ollut kotoisin täältä. Kettumäellä oli jo valmis naapuriporukka, ja me päästiin siihen mukaan. Viitisentoista perhettä järjestää mm. kesäjuhlat, syödään, juodaan ja vähän pelataan jonain kesälauantaina yhdessä. Tänne haluttiin jäädä, kun minulla työt loppuivat Puolustusvoimissa. Tämä on sopivan kokoinen paikka, tykkään tästä tunnelmasta.
Kuvat ovat kahvilakuvia lukuunottamatta Jukka Pennasen arkistosta, polkupyörä- ja kiikkutuolikuvat evp:ksi siirtymisen päivältä.
