Heikki Merivirta kantoi postia teini-ikäisestä lähtien

Heikki Merivirta on tuttu mies kuusankoskelaisille. Kodit ovat saaneet postinsa hänen jakamanaan, moni on nähnyt miehen teatterin lavalla näyttelemässä tai estradilla kupletteja ja lauluja esittämässä. Useat tunnistavat hänet luottamustoimista kaupungilla ja järjestöelämässä. Nyt keskitytään siihen, miten Postin työntekijä Merivirta koki muutoksen tuulet työvuosinaan 40-luvulta 90-luvulle.

Heikki Merivirta syntyi Lotinanpellolla Kymenrannassa asuvaan yhtiöläisperheeseen, jolla oli toinen puoli yhtiön paritalosta kotinaan. Siellä hän vietti 20 ensimmäistä vuottaan ja olisi viettänyt enemmänkin, ellei isä olisi kuollut. Se tiesi lähtöä työsuhdeasunnosta, kun kerran Heikkikään ei innostunut lähtemään Kymiyhtiölle töihin. Hän oli nimittäin ollut siihen mennessä jo kolme vuotta Postissa töissä. Heikki ja äiti muuttivat Voikkaalle. Perheessä oli ollut neljä lasta mutta vain Heikki ja yksi sisko olivat elossa.

Postista tuli Heikki Merivirran kohtalo jo teini-iässä. Hän oli viidentoista, kun Postin esimiehenä toimiva perhetuttu Eino Antila vaimoineen oli Merivirroilla kylässä, ja Heikin isä kysyi pojalleen kesätyöpaikkaa. Sellainen löytyi heti. Ensimmäisen kesän jälkeen esimies kysyi, tulisiko Heikki kouluvuoden jälkeen jälleen postia jakamaan. Mielellään poika sen lupasi.
- Seuraavan kesän jälkeen esimies kysyi, haluaisinko vakituisen paikan. Halusin, ja niin jäi oppikoulusta viimeinen vuosi käymättä. Isä tosin olisi halunnut minut Voikkaan tehtaan höyryosastolle koulutettavaksi. Äiti siihen, että mitäs sinä nyt, anna pojan tehdä niinkun se haluaa. Isä katsoi äitiin, sitten minuun ja sanoi "no tee nyt niinkun itte haluat", ja 45 vuottahan siellä tuli oltua vuodesta -49 lähtien, Heikki kertoo. Kuuntelija seuraa vuorosanoja kuin näytelmää. Tällä kertojalla on taito vangita yleisönsä.

Kesätöissä Heikki kantoi postia ihmisten laatikoihin Lotinanpellon, Myllykallion ja Markantonttien vaiheilla. Jakajille annettiin kannettava posti aamulla Voikkaan seuratalon alapuolella olevassa postitoimipaikassa - sitä ei enää ole. Kantajat lajittelivat postin itse, ensin karkeasti kantopiireittäin.
- Siihen aikaan Voikkaalla ei ollut katuosoitteita, posti lajiteltiin tyyliin Voikkaa 1. piiri, Voikkaa 2. piiri. Taksimiehille ja sairaankuljettajillehan tilanne oli vaikea, kun osoitteet puuttuivat. Voikkaan kadut nimettiin vasta vuonna -65, olin silloin Postin edustajana nimeämistyöryhmssä. Viikon verran istuimme nimiä miettimässä.

Postinkantajalla on nykyisin välineet talon puolesta.

Viisikymmenluvulla jakajan kulku oli vaikeaa. Talvisaikaan Heikki oli usein ensimmäinen, joka aamulla kynti polveen ulottuvaa hankea pyörineen. Hiekoituksesta ei ollut tavallisesti tietoakaan tiellä, mutta omat pihansa ihmiset hiekoittivat. Oman alueen kaikki posti piti viedä pyörän tarakassa ja sarvissa postitoimipaikasta asti. Nykyisin autot kuljettavat niput pitkin kaupunkia lukollisiin laatikoihin jakajia varten.
- Isopostisina päivinä minulla saattoi olla tarakassa kolmekin nippua ja nippu molemmissa sarvissa. Pyörä piti olla omasta takaa, eikä Postista annettu meille laukkuja. Postin pyörät tulivat käyttöön vasta 80-luvun alkuvuosina. Vaatteet tuli kyllä talon puolesta, useampi vaatekerta vuodessa, Heikki Merivirta kertoo.

Matka eteni kahvitellen

Ennen postit jaettiin omakotitaloihinkin oven postiluukusta sisään, nykyisin talojen postilaatikot ovat vähintään tien laidassa, elleivät peräti tien toisella puolen. Kierros pihassa oli joskus hyväkin asia.
- Kun rouvat talvipakkasella näkivät posteljoonin tulevan, he kutsuivat kahville. Jos joku yritti kieltäytyä, he tykkäsivät huonoa. Kun saman kannon aikana viidessäkin paikassa joutui juomaan kahvia aamulla tyhjään mahaan, tuli jo paha olo. Totta puhuen kovalla pakkasella teki hyvää, kun pääsi lämmittelemään, sai kuumaa juotavaa ja joskus voileipääkin. Yhdessä pilkanmaalaisessa talossa oli grammari, josta minulle soitettiin kappaletta Eron kyyneleet, kun läksin maha poltellen jatkamaan matkaa, Heikki nauraa.

Eräälle voikkaalaiselle kantajalle tarjottiin ruokaakin. Tällä oli sairautensa takia mukana eväät, ja hän kysyi talon emännältä, saisiko hän syödä ne sisällä. Emäntä oli juuri keittänyt lihakeiton ja vaati kantajaa syömään sitä pelkän leivän sijasta.
- Rouva kertoi myöhemmin minulle, että se söi kaksi lautasellista ja kysyi seuraavaksi: "Onkos sinul mitää sit vastaan, jos miä käyn toho sohvalle pitkäksein?" Rouva oli laittanut lapsetkin ulos, ettei talonväki häirinnyt nukkujaa. Tämä oli nukkunut toista tuntia ja todennut herättyään olevansa kuin toinen mies. Mutta kuukauden kuluttua hän saikin jo sairauseläkkeen.

Kolarinmäen postitoimipaikka

Aina kohtelu ei ollut yhtä avuliasta. Heikki Merivirta kantoi postia välillä myös muualla, mm. Kymintehtaalla. Kolarinmäellä hän kerran haki seurakuntatalon postitoimistosta ison kuorman jaettavaksi ja lähti taluttamaan pyörää pihasta. Hän kompastui, ja samassa viereen ilmaantui Kolarinmäellä asuva pastori Vapaavuori. Tämä lohdutti: "Kenellekään ei ole annettu enempää taakkaa kuin hän jaksaa kantaa, sanotaan Paavalin kirjeessä roomalaisille", ja jatkoi matkaansa.

Postin palvelutehtävät ovat kautta aikain olleet moninaiset, joskin ennen vanhaan epävirallisesti. Heikki ei ole koskaan joutunut lukemaan asiakkaalle tämän kirjepostia ääneen, kuten joku kollegansa.
- Mutta mattoja olen piiskannut. Ja pitänyt hevosta, kun yksi naisihminen Mattilassa kengitti hevosta. Kun hevonen potkaisi, olin selälläni.
 
Töihin tultiin kuuden ja seitsemän välillä, jakamaan lähdettiin yhdeksän maissa. Helpompina päivinä posti oli jaettu 11:een mennessä, mutta jos oli paljon kannettavaa, saattoi mennä yhteenkin. Kierroksen jälkeen ei tarvinnut palata postille, vaan jokainen meni kotiinsa. 

Työvuorot ovat postilaisilla aina erilaiset kuin tavallista päivätyötä tekevillä, mutta Merivirralla oli esimiesvuosinaan pari vuotta tällainenkin vuoro: seitsemäksi töihin, 11:ltä kotiin, takaisin töihin 14.15 ja työtä 17.30:een. Tähän työrytmiin kuului aamuvuorossa myös auton repsikkana olo. Autolla kierrettiin Voikkaalta Oravalaan ja takaisin, ja reitti ulottui Katajaharjuun asti.
- Siihen aikaan lajiteltiin myös lähtevä posti säkkeihin postivaunuittain junalla kuljetettavaksi. Kouvolasta tuli mies, joka haki sen junalle.

Merivirta on lehtimyyjän unelma

Pitkään 60-luvulle posti jaettiin kahdesti päivässä ja myös lauantaisin. Vuodesta -65 jaettiin päivän toisessa kannossa iltapäivällä vain kirjeposti. Varhaisjakelun firmat tulivat vasta kuusikymmenluvun alussa, joten siihen asti Postin työntekijät kantoivat sanomalehdetkin. Taloihin tuli myös kirjeitä ja aikakauslehtiä.
- Aku Ankka oli ilmestymisajankohdastaan asti ykkönen, lisäksi tuli Seuraa ja Apua, erittäin suosittu oli Kotiliesi. Sitten alkoi tulla Annaa ja muita uusia naistenlehtiä. Suomen Kuvalehteä ei tullut kuusankoskelaisille kovinkaan paljoa, Tekniikan Maailmaa vähän enemmän. Ärrän lehtihyllyllä välillä ihmettelen, että lehtiä on vaikka minkälaisia nykyään. Mutta EU-maista Suomessa ilmestyykin väkilukuun nähden eniten lehtiä, Merivirta selvittää.

Postinkantaja pääsee aika hyvin jyvälle kotitalouden kiinnostuksista sinne kannetun postin kautta. Mutta hänellä onkin vaitiolovelvollisuus.
- Meidän aikana se vannottiin kuin vala, sormi Raamatulla. Se tapahtui postilla konttorinhoitajan huoneessa.

Heikki Merivirta tilaa itse monia lehtiä. Vaimo sitä välillä ihmetteleekin, kun miehellä on kunnan ja seurakunnan luottamuselinten jäsenenä ollut aina paljon muutakin tekemistä kuin lehdenluku.
- Minulle tulee nykyisin Hesari ja Kouvolan Sanomat, Demokraatti, Vihreä Lanka, Kotimaa, Eläkkeensaaja, Suomen Kuvalehti, Apu, Urheilulehti, Suomen Luonto, Katso, Valitut Palat, Tieteen Kuvalehti, Tieteen Kuvalehden Historia, National Geography - niitä on vaikka kuinka paljon.

Kuusankoskella on ollut jopa seitsemän postitoimipaikkaa: Oravala, Pilkanmaa, pääposti Valtakadulla, Sairaalanmäki, nelonen TS:n lähellä, Kymintehtaan asema ja Kolarinmäki. Henkilökunta joutui palvelemaan vuoroin vieraissakin.
- Se oli herrojen määräys. Yksi syy varmaan oli se, että piirit olivat hyvin erilaiset kilometri- ja asiakasmääriltään, ja työtä haluttiin tasata kaikille saman verran. Oli joskus huvittavaa, kun poljin Voikkaalta keskustaan ja keskustan mies polki vastaan kohti Voikkaata. Siinä oppi tuntemaan kantopiirit ympäri kuntaa. Voikkaallakin kannoin joka piiriä. Kolme viikkoa jakaja oli yhdessä piirissä ja siirtyi sitten toiseen.

Jossain vaiheessa viime vuosituhannen lopulla postia ei enää kannettu omakotitalojen kotiovelle, vaan postilaatikot piti pystyttää tien laitaan. Se säästi postinjakajan askeleita, mutta tiesi samalla väen vähentämistä. Mittamies kulki alkuun mittapyörän kanssa kantajan rinnalla ja mittasi matkan.
- Ei mennyt kun muutama viikko, kun tuli tieto, että kantopiirit suurenevat ja väki vähenee. Jakajia oli ollut 33, ja heistä sai lähteä seitsemän, Merivirta muistelee.

Heikki Merivirta kehuu työnantajaansa joustamisesta, kun työntekijälle tuli muita aktiviteetteja työnteon rinnalle. Merivirran elämään on mahtunut paljon muutakin kuin Postin työtä. Hän on toiminut kaupungin eri luottamustehtävissä sosialidemokraattien riveissä kaikkiaan 32 vuotta lautakuntatyö mukaan laskien ja kaupunginvaltuutettunakin 16 vuotta. Kulttuurilautakunnassa hän oli 20 vuotta. Juontohommia Merivirta on tehnyt 55 vuotta, osa keikoista oli päivällä. Hän kiersi Suomea jopa kuukauden mittaisilla kiertueilla voitettuaan Kymenlaakson kuplettimestaruuden vuonna 1954. Valtakunnallisessa kilpailussa hän oli kolmas. Heikki perusti myös oman orkesterin, jossa lauloi ja soitti kontrabassoa. Sen kanssa hän kiersi 22 vuotta. Hän on soittanut monien huippusolistien kanssa: Jukka Kuoppamäen, Paula Koivuniemen, Eila Pienimäen, Jorma Lyytisen, Kalevi Nyqvistin. Kuusankosken teatterissakin hän on ollut aktiivisesti mukana - se harrastus tosin keskittyi iltoihin.
- Kertaakaan esimies ei kieltänyt minua pitämästä vapaata omien juttujeni vuoksi - luottamustehtäviin tietysti pitääkin antaa mahdollisuus, Heikki päivittelee vieläkin päällikön joustavuutta.

Kuusankosken vanha postitalo

Merivirta sanoo tykänneensä kaikesta työstä, mitä Postissa teki. Hän on jakanut ja lajitellut postia, ollut esimiehenä ja "luukkupalvelussakin" eli palvellut asiakkaita tiskin takaa konttoreissa. Hän jäi eläkkeelle vuonna -92 työskenneltyään 45 vuotta Postissa. Alkuun oli outoa.
- Kun joka tapauksessa olen aina herännyt aikaisin, tänäkin päivänä herään yhä viideltä. Kun lenkkeilen kaupungilla, nykyiset postilaiset huutavat usein lastauslaiturilta minut kahville, vaikka heillä on  töitä ihan tarpeeksi muutenkin. Siinä kuulee nykymenosta.

Mikä muuttui Postissa sinun aikanasi?
- Kaikki. Mainospostia alkoi tulla jo 80-luvulla yhä enemmän. Sitä piti jakaa joka talouteen, vaikkei muuta postia olisi ollutkaan. Postikonttoreita suljettiin, ensimmäisinä Kymin asema ja Sairaalanmäki, sitten Pilkanmaa, Kolarinmäki, Voikkaa ja viimeisenä Kuusaan keskustan postitoimipaikka.
- Se oli kumma juttu, en vieläkään tajua, että kaupungin keskustasta lakkautetaan konttori. Meillä kävi omasta aloitteestaan tai meidän kutsusta kansanedustajaa, ministeriä, Postin johtoa keskustelemassa tilanteesta, mutta näin siinä lopulta kävi.