tiistai 27. helmikuuta 2018

Timo Hasari, puunhankinnan osaaja piipun juurelta

Timo Hasari on nähnyt Kymiyhtiön - UPM:n  puunhankinnan muutokset työuransa aikana. Hän tuntee kuljetusreitit niin raiteilta kuin maanteiltäkin ja osaa kertoa, kuinka mittausmenetelmät ovat automatisoituneet viime vuosikymmeninä. Uran varrella Hasari on nähnyt monta merkillistä asiaa, kuten kamiinoita ja suden tehtaalle tuodun puutavaran joukossa.

Timo Hasarilla on elävät muistot nuoruusvuosiensa asuinpaikasta Sikomäestä. Hänen perheensä muutti Suopellolta yhtiön asunnosta omaan taloon Voikkaalle. Timon isä oli yhtiöläisiä, Voikkaan paperitehtaalla, viimeisinä työvuosinaan koneenhoitajana PK15:llä. Timon tarina vahvistaa käsitystä Sikomäestä Voikkaan Pispalana, niin idyllisiltä kuvaukset kuulostavat.
-  Viisikymmenluvulla mäki oli sokkeloinen ja täynnä pieniä torppia. Alue tuli minulle erittäin tutuksi, koska kannoin sinne postia nuorena kolme vuotta. Nyt se on muuttunut, sinne on tullut isoja taloja vanhojen joukkoon.

Virtakiven sauna Kymijoen rannassa oli alueella asuvien monitoimikeskus. Timon nuoruudessa 1950-60-luvulla kylpöjiä Virtakivessä riitti, koska monellakaan sikomäkeläisellä ei ollut omaa saunaa.
- Kaikki yhtiöläiset alueelta kävi siinä. Jopa läheisellä rinteellä olevasta virkamiestalosta asukkaat kävivät saunomassa, "herrojen puolella". Sillä puolella oli saunassa pesijä. Samasta ovesta mentiin, samat portaat alas, mutta työläisporukka meni oikealle, herrat vasemmalle, Hasari naurahtaa.

Saunarakennuksessa oli myös kovassa käytössä ollut pakari, iso pesutupa ja mankeli. Joessa oli aikoinaan kova virta, eikä monikaan uskaltanut lähteä uimaan.
- Ite en pelännyt, aika monta kertaa tuli uitua Mansikkasaareen ja takasin - ihan vastarannalla on saari, jota moni ei edes huomaa. Uidessa pärjää hyvin, kun osaa käyttää virtaa hyväkseen. Kun lähti saunarannasta, virta vei tehtaalle päin. Mutta kun tuli koste, akanvirta, niin sitä myöten pääsi taas ylöspäin. Siinä sai virran kanssa pelata aika mukavasti.

Uinti ei jäänyt pelkkään Mansikkasaaren valloitukseen. Viidentoista huitteilla Timo kauhoi moneen kertaan niin Tuhosaariin kuin Tehtaansaareenkin.
- Kaikki ne väylät olen uinut edestakasin. Paljon kalastettiin. Käytiin Sopasenrannassa onkimassa, sieltä sai hyvin ahvenia ja särkiä, virvelillä haukiakin. Sikomäkeläisillä oli myös veneitä, 60-luvun lopulla jo moottoriveneitäkin.

Timo jakoi siis lehtiä ja kirjeitä voikkaalaiskoteihin. Postin paikan saamisessa Timon äidillä oli sormensa pelissä. Tämä kysyi Sikomäen postinjakajalta Veli Turkkilalta pojalle töitä, ja siellä sattuikin juuri vapautumaan jakajan paikka.
- Olin Lahdessa sukulaisten luona katsomassa Salpausselän kisoja. Äiti soitti sinne, että nyt olisi paikka, tule äkkiä opettelemaan. Ensin jaoin sunnuntaisin, sitten kesäisinkin, kolmospiiriin. Se alkoi seuratalon vierestä vaatturi Ehkolan talosta ja jatkui Voikkaantien vartta Lapinmäelle ja Sikomäelle.

Väylä oli vilkas, tien varrella paljon liikkeitä.
- Oli kauppoja ja kahdeksan baaria, ainakin jos vähän liiotellaan. Vaatekauppoja, urheiluliike, Lapin kenkäkauppa, kirjakauppa, invalidien kioski. Ruokakauppoja oli monta: Kempin sekatavarakauppa, Luodon lihakauppa, Ympäristön osuusliike, Kuusankosken osuusliike, Ruutin Martin sekatavarakauppa. Oli Laulajaisen kalakauppa - pieni kioski isojen talojen välissä. Mäellä oli Lummen leipomo, Voikkaan kirkon ohi ja siitä vasempaan. Oli Yhdyspankki ja Säästöpankki, Voikkaan tullissa Myllytien ja Voikkaantien kulmauksessa. Olisko siinä tullattu mäntyharjulaiset ja jaalalaiset, kun ne tuli Voikkaalle, Timo arpoo sanan taustaa.

Voikkaan työväentalo. Kuva Työväen Arkistosta
Ajanvietettä tarjosi kolmekin elokuvateatteria. Ennen työväentalon paloa sen suojissa oli elokuvateatteri, seuratalolla oli toinen, ja lisäksi elokuvateatteriksi rakennettu Kimara Tekomäen päällä.

Kansakoulun käytyään Timo Hasari meni oppikouluun.
- Voikkaallahan aloitti yksityinen oppikoulu vuonna 1957. En ollut menossa sinne, mutta opettajani Allan Pöntinen lähes pakotti minut. Olimme toinen ikäluokka uudessa oppikoulussa. Käytiin iltapäiväkoulua, kun koululla ei ollut omaa rakennusta. Oltiin kansakoulun tiloissa, ja koulun luokkia oli seuratalolla, palokunnantalolla ja työväentalolla. Silloinen pastori Edvin J. Laurema oli ensimmäinen rehtori. Hänen jälkeensä tuli Sakari Nummela, ja tämän lähdettyä Kalervo Aaltonen. Kalervo oli meillä liikunnanopettajana.

Lukio ei enää kiinnostanut, kun oli takana kuusi vuotta kansakoulua ja kuusi oppikoulua - viides luokka tuli käytyä kahteen kertaan. Timolla oli pienestä pitäen kaksi haaveammattia, opettaja tai upseeri. Kohtalo puuttui näihin unelmiin.
- Kesällä -65 oltiin kaverin kesämökillä Hiidensaaressa ja päätettiin lähteä tansseihin Saukonkalliolle. Kuinka ollakaan siinä Iitin kirkolla löysin elämäni naisen hautausmaan aidalta. Einen kanssa ollaan oltu yhdessä siitä asti. Olin silloin 19.

Kymintehdas tuli tutuksi Voikkaan jälkeen
Mutta tätä ennen Timo oli jonkin aikaa Ruotsissa töissä. Virtakiven nuorten miesten keskuudessa oli  sellainen buumi.
- Läksin -65 alusta Vesteråsiin Asean tehtaalle moorttorisahuriksi, kun kaikki tutut kaverit Virtakivestä lähti sinne ja kehui että siellä on niin hyvä olla. Kesän alussa palasin, kun piti mennä sotaväkeen. Ja sittenhän se kohtalo sieltä hautausmaan aidalta muutti kaikki suunnitelmat.

Eine ja Timo menivät ensin Kouvolaan kauppaopistoon ja merkonomitutkinnon suoritettuaan naimisiin vuonna -68.
- Muutettiin vanhempieni yläkertaan Sikomäelle. Siellä asuttiin vajaa vuosi. Olin kesän Voikkaan voimaosastolla töissä, laskin Kymijoen juoksuja ja koskien tehoja. Syksyllä olin vähän aikaa kemian markkinoinnissa, lähettelin KY5:tä maailmalle sahoille sinistymisen estoon. Myöhemminhän siitä syntyi iso ongelma, kun ainetta pääsi jokeen ja paljon kaloja kuoli. Lähetettin myös spriitä, pirtua, alkoholiliikkeelle. Se oli tarkkaa hommaa, monien pumaskojen täyttöä ja leimoja vaadittiin, Hasari kuvailee työuransa alkua.

Sutta ja sekundaa

Pätkätöiden jälkeen elämä vakiintui.
- Pääsin yhtiölle vakituisiin töihin ja saatiin työsuhdeasunto Valtakadulta. Työpaikka oli Voikkaan paperitehtaan konttorissa, jossa selvin paperikoneiden tuotantoa. Meitä oli kaksi miestä ja toistakymmentä naista siinä konttorissa, ihan kivaa hommaa. Siellä olin vajaan vuoden, kunnes pääsin Kymin lähetysosastolle pääkonttoriin. Sieltä osasto siirrtyi voimalaitoksen alakertaan. Tein rahtikirjoja sellulle ja paperille. Hoidin vähän aikaa laivauksiakin. Tavara lastattiin junaan ja sillä Kotkaan, Haminaan ja Helsinkiin, jopa Raumalle. Satamista se lähti ympäri maailmaa.

Voimalaitos Kuusaankosken päällä
Vuonna 1971 Timo Hasari siirtyi metsäosastolle.
- Johonka mie sit juutuinkin. Vuonna -68 oli perustettu Ahlströmin, Tampellan, Kaukas Oy:n  ja Kymin yhteinen puunhankintayhtiö Tehdaspuu. Tehtaille jäi kuitenkin omat metsäosastot, jotka huolehtivat tehtaan puuhuollosta  piipunjuuritasolla.

Toimisto oli pääkonttorissa, mutta Hasari liikkui sieltä paljon.
- Suurin homma oli venäläisten vaunujen kirjaaminen ja sopimusseuranta. Venäjää en osannut, mutta jouduin käymään kaikki sopimukset läpi. Kyllä se onnistui. Lähetysosastolla lähetettiin tuotteita Venäjälle ja Iraniin, ja siinä olin oppinut kirjoittamaan venäläisellä kirjoituskoneella tietämättä mitä kirjoitin. Mallista vain katsoin. Siinä oppi kyrilliset kirjaimet, ja se on auttanut monta kertaa maailmalla liikkuessa.

Venäjältä tuodun puun osuus vaihteli 10-20 prosenttiin, ja lasti oli usein muuta kuin kuului olla.
- Se tuotiin  venäläisillä korkealaitaisilla vaunuilla, joita ei nykyään enää juuri näy. Nykyisinhän vaunuissa on vaan piikit laidoilla, ei umpilaitoja. Venäläispuun kanssa taisteltiin, siitä tehtiin jatkuvasti reklamaatioita, parhaimmillaan vissiin kaksituhatta reklamaatiota vuodessa. Valitimme puun laadusta ja lastauksesta. Vaunuissa oli käyttöön kelpaamatonta puuta, väärää puuta, osin palanutta puuta tai hiiltä jostain metsäpaloalueelta. Sellainen on myrkkyä sellunvalmistuksessa. Vaunuissa saattoi olla ylimääräistä tavaraa.  Erikoisinta oli löytää puun joukosta ns. sammakkokamiinoita, sellaisia armeijan kamiinoita. Ne jouduttiin palauttamaan. Lastissa on ollut merihelmiäkin, peukalonpään kokoisia kovia pihkapalloja.

Kovin yllätys lastissa tavattiin kuitenkin 70-luvulla, kun Kymin sulfiittisellutehtaalle tuotiin kuusta. Yhdessä vaunussa puun mukana tuli susi.
- Se oli ilmeisesti hypännyt itse junaan jossain vaiheessa ja kuollut sitten matkan aikana.

Lastaus oli tehty joskus juonimalla, vaunussa ei ollut läheskään niin paljon puuta kuin piti olla.
- Silloin maksettiin vielä venäläisille sen mukaan, mitä ne oli lähettäneet. Reklamaation jälkeen Venäjältä tuli aina joku  kaveri tarkistamaan, ollaanko laskettu oikein. Meidän valituksista varmaan 80 prosenttia meni läpi. Vuosituhannen vaihteessa puuta alettiin kuljettaa avovaunuilla, jolloin lasti yleensä oli enemmän tilatun mukaista.

Saksanaholla otetussa kuvassa pitäisi olla venäläistä tasauspätkää.
- Mutta ei se mitään tasauspätkää ole, vaan siinä on sahoilta tullutta haketettavaa tavaraa. Sieltä tuli tasauspätkänä aivan selviä lankkuja, kuusi metriä pitkiä. Puut tarkastettiin mittauspaikoilla tarkasti, miehet hyppivät vaunusta vaunuun katsomassa lastit. Nykyisin avovaunujen aikaan sellaista ei enää tarvitse tehdä.
Kuvassa Isto Takkala ja Kymin metsänhoitajana toiminut Tapio Nikkanen tutkivat keltalakkisen Hasarin kanssa, mikä "tasauspätkistä" lähetetään Hallan sahalle jatkokäsittelyyn.

Metsäosastolla Hasari aloitti puutavarakirjanpitäjänä ja jatkoi toimistopäällikkönä. Kun Kymi fuusioitui Yhtyneiden Paperitehtaiden kanssa vuonna -95, metsäosastot lakkautettiin.
- Jäljellä olevat metsänhoitajat siirtyivät Tehdaspuuhun, me muutama konttorihenkilö siirryttiin sellun kirjoihin.

Rautatievaunut mitattiin Kuusankosken asemalla Kuusaanniemessä. Parhaimmillaan Kuusankosken asema oli liikennemääriltään Suomen suurimpia, kun kahden paperitehtaan, Kuusaanniemen ja Voikkaan, tuotanto ajettiin sen kautta. Hasari kertoo, miten tarkka systeemi oli rakennettu sähköonnettomuuksien varalta. Ratapihalta otettiin sähköt pois siksi aikaa, kun puuta mitattiin, ja siinä piti olla yhtiön miehen lisäksi VR:n kaveri mukana. Luvat sähköjen katkaisuun kysyttiin VR:stä Kouvolasta.

Ratapihalle tuli tietenkin myös kotimaista puuta. Avovaunuissa kuljetettuna se oli huolellisemmin lastattua kuin venäläinen puu. Mutta venäläinen koivu on Hasarin mielestä parempilaatuista kuin kotimainen, joka oli usein käyrempää kuin venäläinen.

Viereinen kuva on vuoden 2003 paikkeilta. Hasari on lähdössä mittauskeikalle päätellen pukeutumisesta: kypärä, turvaliivit ja turvakengät. Taustalla on Kuusaanniemen kuorimo.

Joskus Venäjältä tuli puuta enemmän kuin tehdas pystyi ottamaan vastaan. Silloin sitä varastoitiin ympäri seutua. Kulutusta hidastivat monet seikat.
- Tehtaan päässä syynä oli joskus lakot tai jotkut muut ongelmat, huoltotöitä tai muuta. Jonain vuonna arvioitiin väärin menekki ja tehtiin isot sopimukset. Sitten tulikin tuotannonrajoituksia, ja puita oli joka paikka pullollaan, Tillola, Tykkimäen parkkipaikka, Selänpää, Utti, Kaipiainen, Kaitjärvi. Sopimuksissa luki että suurin piirtein tasaisin kuukausimäärin piti puuta tulla. Mutta joskus alkukuusta ei tullut mitään ja loppukuusta tulikin useampi tuhat kuutiota muutaman päivän sisään.

Pitkään varastoiminen ei ole puulle hyväksi. Koivun saannot pienenevät jyrkästi, kun se joutuu odottelemaan prosessiin viemistä.
- Jos koivu oli vuoden seisonut varastossa, sen saanto oli pudonnut melkein puoleen. Kuitua ei saatu enää niin paljon. Koivu alkaa kuorimattomana lahoamaan. Havupuu ei ole niin tarkka varastoinnin pituuden kanssa, Timo Hasari kertoo.

Puuta tuotiin myös Virosta, Saksasta, Englannista, Tanskasta ja Ruotsista. USA:sta tuli haketta  laivalasteittain.
- Yhtiöllä oli eteläisessä USA:ssa oma saha, ja hake tuli sieltä. Jossain vaiheessa kotimaan sahoilla meni niin huonosti, ettei niiltä saatu haketta. Etelä-Amerikasta tuotiin eukalyptusta, sitä pantiin koivusellun sekaan antamaan vaaleutta.

Mittauspäällikkö Hasari esittelee avovaunujen kätevyyttä.
Timo Hasari sai työssään isännöidä monia vierailijaporukoita, suomalaisia ja ulkomaalaisia. Tehtaalla kävi paperin ostajia, puun toimittajia, kotimaisia puun myyjiä.
- Niitä oli kiva kuljettaa tehtaalla, sai rehellistä tietoa asioista. He kehuivat tehneensä isot kaupat, monen sadan kuution verran puutavaraa. Että niillähän nyt tehdas pyörii pitkään. Me kerrottiin, ettei niillä kauaa tehdasta käytetä, kun täällä menee puuta pari tuhatta kuutiota vuorokaudessa, Hasari virnistää.

Reissuja rajan taa

Kuten moni upm:läinen Timo Hasarikin on tehnyt työmatkoja ulkomaille. Häntä on lähetetty Ruotsiin, Tanskaan, Viroon, Latviaan, Saksaan ja Venäjälle. Matkat ovat olleet niin virallisia puuntoimittajien tapaamisia kuin huviretkiä ja messureissujakin. Venäjällä hän kävi Neuvostoliiton hajottua vuosittain viisi kuusi kertaa, lähinnä  katsastamassa Viipurin lähiympäristön puun kauppaajien tuotteita, koivua ja mäntyä.

Alemmassa kuvassa ollaan Venäjällä Tihvinin puutavaran toimittajan katkaisulaitoksella ja sahalla. Pitkät rungot tuotiin metsästä ensin tälle katkaisulaitteelle. Kuusankosken osaston vastaavana päällikkönä Hasari joutui käymään Venäjällä useaan kertaan puun laadun ja lastauksen takia.

Timo Hasarin kuvaus puiden mittausjärjestelmän muutoksesta ällistyttää kuuntelijaa. Ennen mitattiin pinon korkeus mittakepillä. Nykyään vaunut punnitaan vauhdissa, kun juna saapuu Saksanahon vaa´alle. Vaaka rekisteröi joka vaunun painon. Kun vaunu tulee tyhjänä takaisin, se rekisteröidään jälleen, ja erotukseksi jää puun paino. Määrätyllä otannalla otetaan koenippuja, joista saadaan puulle kuutiopaino. VR seuraa vaunun numeron perusteella jokaisen  asemalta lähtevän junan. Järjestelmä tietää vaunun akselimäärän ja laskee sen perusteella, että kaikki vaunut on punnittu.

Tietotekniikka haltuun jo uran alussa

Eläkkeelle Timo Hasari jäi vuonna 2007. Päätös eläkkeelle lähdöstä syntyi jo edellisvuonna.
- Palasin vuoden 2006 kesälomalta, ja kaksi viikkoa sen jälkeen tuli tunne että jumatsukka, tää ei o enää kivaa. Siihen asti se oli ollut kivaa. Tiedossa oli myös, että Tehdasmittaus Oy oli päätetty fuusioida takaisin UPM:n metsäosastoon vuonna 2008. Tulossa oli lisäksi uusi ATK-ohjelma. Olen opettanut tietokoneohjelmia vuodesta 1980 ja ollut laatimassa uusia tietokoneohjelmia. Ajattelin, että enää en ala opettamaan porukkaa. Soitin palkkaosastolle ja käskin katsoa, koska minulle tulee 40 vuotta täyteen yhtiöllä. No lokakuun lopulla 2007. Sitten soitin esimiehelle ja käskin sanoa minut irti niin, että minulla on viimeinen työpäivä lokakuun lopussa 2007. Esimies kysyi, enkö voi jatkaa. Sanoin että olen tosissani, en jatka. Niin minut sitten irtisanottiin huhtikuussa 2007 "tuotannollisista ja taloudellisista syistä", Hasari kuvailee tunnelmiaan. Enää hommat eivät sytyttäneet, mutta 40 vuotta piti silti saada täyteen.

Tietokoneet ja ohjelmat kiinnostivat kyllä Timoa silloin, kun niitä alettiin tehtaalle hankkia. Pohja ATK-osaamiselle oli luotu jo kauppaopistossa. Hän oli mukana, kun vuonna -86 yhtiöllä tehtiin uusi ATK-ohjelma Kaukaan tullessa yhtiöön. Kun Schauman liitettiin vuonna -88, Hasari kiersi sen laitoksilla ympäri Suomea opastamassa. Oma työkin muuttui tietotekniikan tullessa köykäisemmäksi.
- Eihän työuran loppuvuosina tarvinut ulos mennä vaunuja katsomaan, kaiken näki ruudulta.

Hasari on monitoimimies. Yhtiöllä ollessaan hän ajoi viraapelina rekkaa Peltolan Kuljetukselle vuodesta -86 lähtien 20 vuotta. Keikkoja oli pitkin Etelä-Suomea, tavallisesti haketta lastina.
- Ajoin ammattikuorma-autokortin vuonna -68, kun ei ollut töitä.

Eläkkeellä Timo Hasari on ollut mm. Kuusankoski-seuran aktiivi mutta pitää nyt vuoden taukoa. Mopokerho Papparaisiin hän liittyi, kun hankki aikoinaan pappa-mopon. Hän laitteli sitä ja myi pois toissavuonna, ajatteli lopettaa.
- Mutta sitten löysin Valkealasta tuttavan mökin liiteristä -77-mallisen Soliferin, jota ei ollut käytetty 35 vuoteen. Sain ostettua sen, kunnostin ja rekisteröin. Kun läksin ensimmäisen kerran ajamaan sillä viime kesänä, poliisit pysäytti ja puhallutti minut Kinnaksen portin luona. Nauratti, kun autoillessa ei ole varmaan kymmeneen vuoteen poliisit pysäyttäneet.

Timo Hasari tekee siis löytöjä milloin mistäkin lähialueelta. Nyt hän jo vilkuilee kelloa siihen malliin, että pitäisi päästä Einen luo Rekolan porteille. Päättelen sen siitä, että miehen silmät kirkastuvat aina kun hän mainitsee tämän löytönsä hautausmaan aidalta.

Vanhat kuvat ovat Timo Hasarin kokoelmasta. Lisäksi yksi Työväen Arkiston sivuilta.

Anja Aarnio ja Terttu Mäenpää arvostavat siivooja-nimikettä

Terttu Mäenpää ja Anja Aarnio Anja Aarnion ja Terttu Mäenpään vaiheet muistuttavat toisiaan monessa kohtaa. Kumpikin on paljasjalkainen ...