torstai 5. huhtikuuta 2018

Eine Hasari, Iitistä kymiyhtiöläiseksi


Eine Hasari vastaa ensitapaamisellamme juuri sitä mielikuvaa, joka monelle on syntynyt Kymiyhtiön toimistotöissä palvelleista naisista: tehokas, edustava, hallitsee tilanteet kuin tilanteet. Mielikuva ei petä, siihen vain kertyy lisää syvyyttä keskustelun edetessä: lämpöä, pilkettä silmäkulmassa.

Einelle muodostui monipuolinen työura yhtiöllä - vaikkei hän päässytkään niihin maagisiin 40 työvuoteen, joita melkein kaikki yhtiöläiset ovat tavoitelleet. Hän on alun perin iittiläinen, peräti kirkonkylässä syntynyt ja kasvanut, siellä kansakoulunsakin käynyt. Yhteiskouluun piti sentään lähteä Kausalaan, jonne perhe muutti kerrostaloon, kun Eine oli 15-vuotias. Mutta Iitin kirkon aidalta hänet poimi mukaansa Kuusankoskelle poika, josta tuli hänen elämänkumppaninsa. Timo Hasarihan se oli, nuorimies matkalla Saukonkallion lavalle. Timo ei saanut tanssipaikalla kirkonaitanäkyä mielestään ja teki kaverinsa kanssa U-käännöksen. Tytöt mukanaan porukka jatkoi Hiidensaareen mökille, ja tuosta vuodesta -68 Eine ja Timo ovat käyneet yhdessä ain.

Nuoren Einen mielessä kangasteli sairaanhoitajan ammatti, hän oli ollut vanhainkodeissa harjoittelemassakin. Kun hän ei ensimmäisellä yrittämällä saanut opiskelupaikkaa, hän päätti mennä kauppaopistoon Kouvolaan. Samoin päätti Timo, vaikka oli päässyt poliisikouluunkin.
- Käytiin yhdessä kauppaopisto kihloissa ollessamme. Naimisiin mentiin sitten, kun koulu oli käyty, Eine Hasari kertoo.

Monien sen ajan nuortenparien tapaan Eine ja Timo asuivat alkuun vanhempien kanssa saman katon alla. Timon vanhempien omakotitalossa Voikkaalla Lapinmäellä oli yläkerrassa tilaa pariskunnalle.
- Timo meni töihin yhtiölle ja sai työsuhdeasunnon Valtakadulta, ja niin muutettiin Kuusaan puolelle. Minä olin töissä Kouvolassa, ensin Nokian kaapelitehtaalla Kellomäessä, sitten Veholla tien toisella puolen. Viiden vuoden kuluttua mietin, että voisinhan minäkin tulla vähän lähemmäs.

Eine harrastaa maalaamista, ja toistenkin taide kiinnostaa.
Siihen aikaan Kymiyhtiölle pääsikin Einen mukaan aika helposti, ja hän sai paikan myyntisihteeristössä.
- Vuodesta -74 olin yhtiöllä. Myyntisihteeristössä olin ensin pari vuotta. Meitä oli monta naista tekemässä tilauksia paperikoneille. Työ oli vähän yksitoikkoista, mutta tilausten laskeminen oli vaativaa. Tilaukset vietiin tuotantomääräyksille, jotka meni tehtaalle. Kielitaitoa siinä tarvittiin, koska tilaukset oli ulkomailta, Eine sanoo.

Myyntisihteeristöstä Eine Hasari pääsi telexiin.
- Se oli kova paikka, siinä testattiin kuinka hermot kesti. Lähetettiin telex-saanomia ympäri maailmaa, tehtiin reikänauhoja joita ajettiin. Työn inhottava puoli oli se, että työtä tehtiin illalla, kun täällä kellonajat oli toiset kuin asiakkailla. Aika harvoin pääsi puoli viideltä, kun työpäivän piti päättyä. Joskus tuli neljän aikaan sanoma, joka piti lähettää kaikkiin myyntikonttoreihin ympäri maailmaa. Viesteillä oli aina kauhea kiire, ja päälliköt kävi vieressä hoputtamassa. Piti saada nopeasti vastauksia, eikä he aina huomanneet kahden tunnin aikaeroa esim. Suomen ja Englannin välillä - viesti ei tosiaan ollut viipynyt matkalla kahta tuntia. Asiatytöt veivät sitten päälliköille asiakkaiden vastaukset.

Konttorissa tätä työtä teki vain kaksi naista, vaikka toiminta oli vilkasta. Olot helpottuivat, Kun Eine Hasari parin vuoden jälkeen siirtyi hallinto-osastolle. Siellä oli tekstinkäsittelyosasto, jossa hän oli jonkin aikaa myös esimiehenä sijaistaessaan äitiyslomalla olevaa työkaveria.
- Olisin saanut jäädä esimieheksi, mutta en oikein tykännyt siitä. Sitten pääsinkin tekemään sihteerin töitä vuonna -74. Samaa työtä tein pitkään, esimiehet vaan vaihtui. Minulla oli myös vuosia vastuullani esim. kaikki teknillisistä oppilaitoksista tulevat kesätyöntekijät ja loppuvuosinani yhtiön edustustilat Koskelaa, johtokunnan huvilaa ja Voikkaan klubia myöten. Niissä oli Amican henkilöstö, pidin heihin yhteyttä. Olin johdon ja henkilöstön yhteistyöelimien sihteerinä - siinä joutui menenmään mukaan retkille Saksaa, Hollantia  ja Tukholmaa myöten. Satavuotissäätiön tehtäviäkin tuli minulle, kun Marjatta Käki jäi eläkkeelle. Olin muutaman kerran mukana Haikon kartanossa, kun säätiö käsitteli apuraha-hakemuksia. Työ oli hirveän monipuolista, tykkäsin todella työstäni.

Kuvassa UPM Kymin Hallinto-osaston sihteeri Eine Hasari vuonna 2005 Kymin teollisuusoppilaitoksen työpisteessä

Piti tietää paikkansa

Yhtiön edustustiloista huvila oli tarkasti rajatun ryhmän käytettävissä.
- Se oli niin pyhä paikka, että meidän Timokin pääsi sinne vain kerran - eteiseen asti viemään pyssyn jollekin johtajalle. Johtajilla oli siellä yläkerrassa omat huoneet, Tiivolallakin. Nythän sinne pääsee kuka vaan.

Samalla tavoin pyhä paikka oli pääkonttorikin. Siellä kukin sai kulkea vain hänelle määrätystä ovesta.
- Me saatiin kulkea pääovesta, kun oltiin sen tason johtajien  sihteereitä. Toiset joutui kulkemaan sivuovesta. Meidän Timppakaan ei saanut kulkea pääovesta, vaikka oli päällikkönä metsäpuolella. Oli tarkkaa, missä naulakossa pidettiin vaatteitakin. Ihan huippua, Eine nauraa.

Jako näkyi Koskelassakin siinä, missä pöydässä sai syödä.
- Soikeat pöydät olivat vähän paremmat. Päälliköillä oli omat pöydät - Gustav Danielssonille oli hyvin tarkkaa, ketä hänen pöytäänsä tuli. Jos kesäharjoittelija vahingossa eksyi pöytään, Gustav ilmoitti, että tämä on hänen seurueensa, ruotsinkielisiä. Mutta kun hän kuului hallinto-osastoon, hänestä tuli läheinen, ja hän kävi lähes päivittäin juttelemassa, vaikkapa kertomassa itikanpuremastaan, Eine hymyilee "jännälle persoonalle".

Johtokunnan huvila
Keskuskonttorin alakerran kahviossakin luokkajako näkyi, ruotsinkieliset halusivat istua omassa pöydässä ja puhua ruotsia.
- No ajathan muuttuivat, suomenkielisten määrä kasvoi, johtajienkin joukkoon tuli suomea puhuvia. Minä jouduin käyttämään työssäni enemmän englantia ja saksaa kuin ruotsia. Yhtiö lähetti minut Lontooseen viikoksi syventämään englannin taitoani. Ja yhtiöllähän oli virkamiesklubin kustantamana Englannin missejä, joista yhden tunneilla minäkin kävin työaikana. Olin muuten virkamiesklubin sihteerinä useampaan otteeseen, nyt olen toiminnantarkastaja.

Kaiken kaikkiaan Einestä oli kiva työskennellä keskuskonttorin rakennuksessa ja työyhteisössä. Raja-aidat hälvenivät yhä enemmän, pukeutumiskoodista oli luovuttu - tosin farkuissa ei passannut töihin tulla, ei välttämättä naiset pitkissä housuissakaan. Aina kuitenkin oli niitä, jotka puhuttelivat työtovereita kolmannessa persoonassa.
- Gustavkin teki aina arkistokursseilla sinunkauppoja, mutta ne olivat voimassa vain yhden päivän. Sitten hän taas rupesi teitittelemään, Eine hymyilee.

Keskuskonttoriin ei menty mistä tahansa ovesta.
Palkat ovat UPM:n toimistotyössä paremmat kuin kunnan vastaavissa tehtävissä. Eine muistelee myös luontaisetuja pilke silmäkulmassa. Tilirulla tuli tutuksi appiukon taloudessa, tämä kun oli koneenhoitajana Voikkaan tehtaalla. Vessapaperiarkit herättävät lähinnä hilpeyttä, vaikka yksi pakka näitä on peräti museoesineenä Poikilossa. Joskus työntekijät saivat joulupapereitakin.
- Työntekijät saivat kinkkurahoja, mutta toimihenkilöt eivät. Mutta tulihan sitten tuotantopalkkioita ja kannustuspalkkioita.



Eine Hasari tunnistaa yhtiöläisten ylpeyden omasta työpaikasta ja omista tuotteista. Hän viihtyi työssään niin hyvin, ettei olisi halunnut vielä 59-vuotiaana lähteä työelämästä, kun UPM vähensi työntekijöitä.
- Sitä koki oman firmansa, että se on hyvä! Olin aina ajatellut pysyväni eläkeikään asti, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Minulle tuli vain 34 vuotta täyteen silloin 2006, Eine harmittelee.

Eläkkeellä on kuitenkin ollut ihan mukavaa, Eine kertoo. Hänelle on kertynyt hommia ja harrastuksia "ehkä vähän liikaakin".
- Vähän politiikkahommia Kokoomusnaisissa, Punaista Ristiä sekä hallinnossa että käytännön avustustoimissa, Kymin Nikkareissa kulttuurijaoston vetäjänä, sotilaskotisisarissa tarjoiluihommissa. Ja maalaan minä taulujakin, kävin kansalaisopistossa kurssin. Lapsenlapsia haluan tietenkin tavata, tämä tehonainen luettelee.

Kun molemmat Hasarit ovat vapailla, vaikka kovasti harrastavatkin, voi myös suunnitella yhteisiä reissuja.
- Edelleen voidaan hakea satavuotissäätiöltä virkistysrahoja joka toinen vuosi. Haettiin juuri Timon kanssa, ajateltiin mennä Turkuun Karibia-kylpylään, sieltä voisi lähteä risteilylle Ruotsiin. Meillä kun tulee 50 vuotta täyteen avioliittoa, niin sen kunniaksi, Eine kertoo ja huomaa samalla Timon, joka jo etsiskelee vaimoaan Kuusankoskitalon aulassa. - Kato, on se vähän harmaantunut niistä Iitin kirkonaidan ajoista, Eine hymyilee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Samae Koskinen jousikvartetteineen syyskuussa Kuusankoskella

Kesärientojen jälkeen Kuusankoskella on tarjolla jälleen jotain uutta: Samae Koskinen klassisen musiikin soittajien kanssa Pato Klubilla. ...