keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Tapani Anttila, elämäänsä tyytyväinen sähkömies

Tehtaanpiiput melkein näkyvät Tapani Anttilan kodin ikkunoista, tehtaan läheisyyden ainakin aistii. Tämä sopii mainiosti sähkötöissä uransa tehneelle Tapanille - hänestä Kuusankoski ja Kymiyhtiö ovat tarjonneet turvatun elämän ja hyviä rientoja vaikkapa urheilun parissa läpi elämän.

Tapani Anttila on paljasjalkainen kuusaalainen, vaikka hänen vanhempansa tulivatkin Vehkalahdelta ja Kangasniemeltä. Pari oli tutustunut iittiläisessä maalaistalossa ja muuttanut tehdaspaikkakunnalle töiden ääreen. Isä kohosi urallaan paperikoneenhoitajaksi. Hän joutui sotaan, mutta yhtiö haki hänet takaisin tehtaalle paperintekoon niin kuin monet muutkin ammattilaiset.
- Osa tehtaan koneista oli toiminnassa, ne tekivät kreppipaperia, josta  valmistettiin mm. alushousuja armeijalle. Jossain vaiheessa paperista tehtiin jopa talvivaatteita, Tapani Anttila tietää.

Tapani eli lapsuutensa Kyminpuolella Hanskalinjalla, josta perhe muutti Öljymäelle. Hän muistelee nuoruutensa urheiluvuosia kavereidensa kanssa toisessa jutussa: http://minkuusas.blogspot.com/2018/05/urheiltiin-sita-ennenkin.html   Opinahjona kulmakunnan lapsilla oli Niinivaaran koulu, ja sieltä Tapani siirtyi Kymiyhtiön ammattikouluun metallilinjalle. Työpaikka löytyi kuitenkin yhtiön sähkökorjaamolta vuonna 1950.
-Täällä oli sähkötyönjohtajana Virta-niminen legendaarinen mies, jota sanottiin Virran papaksi. Hän oli ollut vuosikymmeniä tehtaalla töissä. Virran pappa sanoi, että täällä on tapana pitää ensin kahden viikon palkaton kesäloma ja sitten aloitetaan. Niin me tehtiin, mutta meidän palatessa Virran pappa oli sairastunut ja kuoli samana kesänä. Kaikki sähköasentajat oli hautajaisissa, oli se niin tunnettu henkilö, Tapani kertoo.

Hanskalinja. Kuva: UPM, Kymin keskusarkisto
Viisikymmenluvulla sähköosastolla oli noin 150 työntekijää, heistä viitisenkymmentä sähköverstaalla.
- Verstaalla käämittiin ja korjattiin sähkömoottorit, hoidettiin asennukset. Koneitten laakerit vioittui, niitä piti huoltaa kaiken aikaa, rikkoontuneet osat vaihtaa. Koneet huollettiin tietysti paikan päällä tehtaalla, mutta sähkömoottorit tuotiin korjattavaksi verstaalle. Parissa isossa moottorivarastossa oli kaikille moottoreille varakone, joka annettiin rikkoutuneen tilalle.

Vasta työpaikalla hommat opittiin kunnolla, eihän ammattikoulussa ollut sähkölinjaakaan Tapanin opiskeluvuosina. Hän sai kuitenkin hyvää oppia verstaan vanhemmilta kokeneilta ammattilaisilta. Viisi vuotta Tapani Anttila oli töissä, sitten hän lähti teknilliseen kouluun Helsinkiin. Talvet hän opiskeli, kesät teki töitä Kymintehtaalla sähköverstaalla. Vuonna -58 Anttila palasi yhtiöön työnjohtajaksi sähköverstaalle.
- Minulle tuli useita alaisia, sain johdettavakseni apuosastot eli laboratoriot, korjauspajat, rakennusosaston. Itse en tehnyt sähkötöitä, olin kravatti kaulassa, Anttila kertoo ja kuvaa samalla pomojen pukukoodin: housut ja kauluspaita, kravatti ja pikkutakin tilalla talon työtakki.

Kesälomia ei vielä siihen aikaan ollut pituudella pilattu. Alkuun loma oli kaksi viikkoa, myöhemmin siihen lisättiin kolmas. Työviikkoina töitä tehtiin lauantaisinkin. Vasta noiden vuosien jälkeen työaikalaki on kehittänyt työmääriä helpompaan suuntaan.

Öljymäkeä. Kuva: Jukka Airola
Kuusanniemen sellutehdasta alettiin rakentaa 60-luvun alkupuolella, ja Tapani Anttilasta tehtiin sinne sellutehtaan sähkötyön johtaja. Se tiesi hälytyksiä kotiin yöaikaankin, jos jotain oli vialla ja koneet piti saada taas pyörimään.
- Hälytin miehet paikalle, ja jos ei muuten onnistunut, menin itse. Yhtiö järjesti puhelimen meille kotiin samalla viikolla kuin menin työnjohtajaksi. Puhelinlaskun maksoi yhtiö.

Sähkötöissä piti olla tarkkana turvallisuudesta. Niin miehet olivatkin, jokainen tunsi sähkön vaarat. Jakoasemalle piti mennä aina vähintään kahden miehen voimin, siellä oli isommat jännitteet.
- Voikkaalla yksi mies kuoli sähköiskuun 60-luvulla, muuten ei tullut kuin pieniä sähköiskuja, nehän melkein kuuluu asiaan siinä työssä. Vaihtovirrassa pienempi sähköisku tulee, jos joutuu ottamaan vaikka kiinni pihdeistä, joihin tulee sähköä. Se tuntuu kuin jäisi kiinni, rupeaa kouristamaan. Tasavirrassa, jota täällä oli alkuaikoina, pieni sähköisku tuntuu ikään kuin polttavana tunteena, se ei kourista.

Anttila oli sähkötyön johtajana vuoteen -69, ja sitten perustettiin TSK, työnsuunnittelukeskus.
- Siellä oli muutama konemies, rakennusteknikoita, minä olin sähköteknikkona. Siitä siirryin pian asennusvalvojaksi, kun rakennettiin paperikone 7. Sitten uusittiin sellutehdasta, olin sielläkin asennusvalvojana. Sen jälkeen olin valvojana PK 8:n rakentamisessa. Asennusvalvojahan huolehtii mm. ulkopuolisten urakoitsijoiden töiden valvonnasta. Siihen aikaan Strömberg teki meille paljon sähköurakoita. Toinen tuttu firma oli Are Jyväskylästä. Kyllä ne miehet hommansa osasi, piti vaan katsoa että ne myös teki minkä osasivat.
Martti Valokari käämintätyössä. Kuva Matti Valokarin arkistosta

Vaikka korjaus- ja huoltotöissä oli paljon väkeä, työtä riitti kaikille.
- Jos ei riittänyt, työnjohdossa oli vikaa. Ei tarvi kauan työmailla kävellä, kun sieltä löytyy huollettavaa ja korjattavaa epäkohtaa. Nyt on toisin, koneet on muuttuneet ja tavat. Ulkopuolisilta ostetaan palveluita ja selvitään vähemmällä väellä.

Tehtailla on aina vertailtu työtehtävien tärkeyttä. Jokainen on omasta mielestään kaikkein merkittävämmässä hommassa, paperimiehet omasta mielestään, selluntekijät samoin. Niin sanotut apuosastot ovat saaneet tyytyä tuotanto-osastoja pienempiin palkkoihin, mutta eivät sähkömiestenkään palkat mitään huonoja ole olleet.
- Kyllä sähkömiehetkin arvonsa tuntee. Sanottiin, että ennen koiralta kusi loppuu ennen kun sähkömieheltä konstit, Tapani naureskelee.


Tapani Anttilan oma perhe asui alkuun Niskalassa, mutta sitten rakennettiin kolmen muun perheen kanssa rivitalo Melkunmäkeen. Yhtiön omistama tontti ei maksanut mitään rahassa, jos pysyi töissä Kymillä.
- Hinta kuoleentui 15 vuodessa niin, että joka vuosi hävisi yksi viidestoistaosa. Eihän meistä kukaan maksanut mitään, kun oltiin kaikki se viisitoista vuotta vähintään yhtiöllä. Ja nyt tontti on meidän.

Ruukinportin ikkunasta näkyvät vanhat työmaat.
Eläkkeelle Anttila halusi vasta kun tulisi 40 vuotta täyteen Kymiyhtiössä, kuten moni muukin yhtiöläinen on toivonut.
- Sovittiin siitä silloisen päällikön kanssa - sieltähän pantiin eläkkeelle aika lailla porukkaa tuohon aikaan. Se 40 vuotta tuli täyteen toukokuussa -99, ja kesäkuun alussa jäin pois. Siitä sai jonkun pikku pränikän, kun tuli vuosikymmenet täyteen.

Eläkkeellä on ollut aikaa harrastaa, kun kuntokin on kestänyt. Anttila aloitti keilailun, kun Kuusaalle saatiin keilahalli. Penkkiurheilukin on kiinnostavaa. Kaiken kaikkiaan elämä yhtiön vaiheilla on ollut Anttilan mielestä hyvää.
- Ehkä tämä on ollut vähän sisäänlämpiävää, mutta ei oo mitään moittimista. Paljon parempaa elämää tämä on kun sellanen pätkätyö, jota ihmiset nykyään elää. Mitä lyhyempiä pätkiä, sitä hankalampi järjestää kaikki asiat asunnoista lähtien. Maaseutukaupungissa asutaan, mutta meillä on kesämökitkin - nyt kun tuli kuntaliitos, niin meidän mökki on jopa samassa kaupungissa, Jaalassa, Tapani Anttila myhäilee.

Eijaleena Martikainen  

Joulukuun Kyyti-lukuhaaste suosittelee esikoisteoksia tai vaihtoehtoina klassikoita: https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/lukuhaasteen...