Enomaa: Tule kukonlaulun aikaan - tarinoita kunnanlääkäri Erik Enomaasta

Kuusankoskelaisilla on ollut onnea kunnanlääkärinsä kanssa. Sodan jälkeen paikkakunnalle valittiin 23 hakijan joukosta ainoan kunnanlääkärin virkaan Erik B. Enomaa. Hän hoiti kuusankoskelaisia persoonalliseen ja värikkääseen tapaansa kunnanlääkärinä lähes 30 vuotta ja vielä sen jälkeenkin vuosia yksityisvastaanotollaan. Mahtaako moni nykylääkäri saada asiakkaansa haikailemaan peräänsä kuten kuusaalaiset Enomaataan: "Suuri persoona, karismaattinen, kutsumusammatissa..."

Tuntuu kuin kaikilla Enomaan potilailla olisi tarina lääkärissäkäynnistään. Kertomuksissa esiintyy ammattitaitoinen lääkäri, jolla oli sydän paikallaan ja tilannekomiikan tajua. Mutkaton puhetyyli ja suorasukaiset kommentit ovat vaikuttaneet moneen potilaaseen niin, että kipu ja jännitys unohtuivat. Moni ujostelee kertoa tapaustaan ääneen "kun siinä on vähän tuhmia sanoja", mutta useimmat tarinat päättyvät hyväksyvään nauruun.

Enomaa taisi välittää potilaistaan aidosti. Vai mistä johtuu, että hän käski potilasta soittamaan lääkekuurin jälkeen, oliko tämä parantunut ja mitä kuului? Muistan itse soittaneeni vyöruusukuurin jälkeen, ja muistan kuinka kerran kuulin toisen potilaan soittavan ja kertovan, että rakko oli nyt kunnossa. Meiltä molemmilta Enomaa kyseli voinnit ja vaikutti tyytyväiseltä, kun kuuli vaivan lähteneen.

Enomaasta puhuttaessa useimmat muistavat ensimmäisenä hänen käskynsä: "Tule aamulla kukonlaulun aikaan." Määräys kannatti ottaa kirjaimellisesti, sillä Enomaa aloitti itse työpäivänsä aikaisin. Alkuvuosina hän avasi vastaanoton yhdeksältä mutta aikaisti tuloaan vuosi vuodelta niin, että lopulta hän otti potilaita vastaan jo kuudelta, jopa sitä ennen. Näin yhtiön yölöysissä olleet pääsivät kotimatkalla lääkäriin, samoin aamulöysiin menijät. Tässä yksi esimerkki:

Enomaa kehotti usein tulemaan vastaanotolle ”kukonlaulun aikaan”. Jos potilas meni vasta aamuseitsemältä, hän tokaisi ”Pirun myöhäänpäs sinun kukkosi laulaa” tai "Sinulla on pirun laiska kukko".

Raija H. kertoo: Vuosi oli ehkä 65-66. Olimme lähdössä Suonenjoelle ja huomasimme aamulla, että Jyrkillä oli kurkku kipeä. Odotin kello yhdeksään, että uskaltaako soittaa lääkärille. Soitin sitten Enomaalle ja kysyin, onko tohtorilla tänään vastaanottoa. Hän vastasi: "Höh, mie olen täällä kolme tuntia paukuttanut poskea ja nyt se kysyy, onko mulla vastaanottoa!" Niin mentiin sitten lääkäriin.

Tuula oli lähdössä Heinolan seminaarin pääsykokeisiin ja tarvitsi sinne lääkärintodistuksen. Enomaa käski hänen tulla aamulla puoli seitsemältä ennen Heinolaan lähtöä. Tuula nukkui pommiin ja ehti vastaanotolle vasta varttia vaille seitsemän. Enomaa totesi: "Sinä olet menossa sellaiseen ammattiin, jossa ei myöhästellä. Tulet huomenaamulla ajoissa, niin saat todistuksen." Tuula sanoo oppineensa yhdestä kerrasta, että opettaja ei voi myöhästellä.

Vuosien mittaan niin moni kuusaalainen kävi kunnanlääkärinsä vastaanotolla, että Enomaa oppi tuntemaan potilaansa perheittäinkin.  Hän tunnisti potilaansa kadullakin ja tervehti aina kohteliaasti, nämä kertovat. Kun lapsipotilaiden tuttu äiti tuli tiellä vastaan, Enomaa kysyi aina, mitä pojille kuului.

Rentouden takana ammattitaitoa

Sirkan veli sai niin kovan kuumeen, että alkoi krampata. Kotiväki pelästyi, ja joku perheestä lähetettiin hakemaan – paljasjaloin juosten - Enomaata, jonka vastaanotto oli mäen toisella puolen. Puhelinta ei nimittäin ollut. Kun Enomaa kuuli krampeista, hän lähti hakijan mukaan – nyt juoksivat molemmat rinnakkain.Tällä välin pojan äitiä alkoi jännittää Enomaan tulo, ja hän meni tyttären ehdotuksesta kaappiin odottamaan lääkärin käyntiä. Sieltä hän sitten varovasti koputteli, että voiko tulla! Poika pelastui.

Kaijan ranteet kipeytyivät pahasti pihan haravoinnissa. Niitä särki aamulla niin, että hän meni kysymään Enomaata jo kotoa.Tämä tiedusteli heti, onko Kaijalla ollut kurkku kipeä. Oli ollut. ”Se on nivelleiniä, sinulla on ollut angiina ja tämä on sen jälkitauti”, tiesi Enomaa ja antoi reseptin. Kuurin ja pitkän hoidon jälkeen Kaijan isä kysyi Enomaalta, paljonko oli velkaa, kun ranne oli kipsattu ja siihen oli annettu sähköhoitojakin. ”Paraniko se?” Enomaa kysyi. ”Parani.” ”No ei se sitten maksa mitään”, Enomaa vastasi.

Nuoren rouvan päätä oli alkanut särkeä töissä. Kotiin lähtiessä toinen sukkakin jäi makkaralle – työntekijät sen ikkunasta huomasivat ja apteekissa katsottiin pitkään, mutta nainen ei itse hoksannut mitään. Kotona päätä särki jo niin kamalasti, että aviomies juoksi Villen-kioskille soittamaan Enomaalle. Enomaa kuunteli oireet ja teki saman tien diagnoosin: kuumeeton aivokuume. Aikanaan se parani hoitojen avulla.

Huolestunut äiti vei kaksivuotiaan poikansa Mäelle, kun pikkuisella oli niin kipeä vatsa. Lääkäri sanoi, ettei voi tehdä mitään pojan hyväksi, hänet pitäisi lähettää Helsinkiin. Äitipä menikin Enomaalle, joka löysi pojalta vatsaportin tulehduksen ja osasi hoitaa sen. Tokaisi vielä äidille sairaalan lääkäristä: ”Olis itse painunut sinne Helsinkiin!”

Pikkutytön jalkoja särki usein, ja äiti vei kolmivuotiaansa Enomaalle. ”Tällä lapsella on reuma”, Enomaa totesi tutkittuaan. Aikuisena tytöllä todettiinkin reuma, ja nopeasti tehty oikea diagnoosi hämmästyttää naista vielä 60 vuoden jälkeenkin.

Nuori ensisynnyttäjä menetti vauvansa ennenaikaisessa synnytyksessä Mäellä. Synnytyksen jälkeen hänen jalkaansa alkoi kovasti pakottaa, ja hän valitti asiaa osaston lääkärille. Tämä ei suhtautunut asiaan vakavasti. Sairaalasta päästyään nainen meni Enomaan vastaanotolle, joka huomasi heti: ”Veritulppa. Kuka?” ”Pohjola.” Enomaa soitti siitä paikasta Pohjolalle ja ripitti tämän.

Nuori rouva oli potenut kipeää kurkkua ja saanut Enomaalta monta lääkekuuria vaivaan. Viimeistä antaessaan hän kysyi naiselta, pystyikö tämä varaamaan aamuksi taksin Helsinkiin lähtöä varten, jos lääke ei vieläkään auttaisi. Elettiin yleislakon aikaa eikä ollut varmaa, saisiko autoa. Yöllä kuitenkin tuli käänne parempaan, ja kurkku alkoi parantua. Huojentunut lääkäri kertoi sitten, että hän oli epäillyt kurkkusyöpää ja siksi halunnut lähettää potilaan erikoislääkäriin, ellei tämä alkaisi toipua. Potilasta ilahduttaa vieläkin lääkärin huolehtivaisuus.

Kullekin tarpeidensa mukaan

Aasialaisepidemian aikaan odotushuone oli tupaten täynnä potilaita. Sen nähdessään Enomaa käski järjestää jonoon kaikki ne, jotka arvelivat sairastuneensa influenssaan. Näille hän jakoi enempiä kyselemättä sairaslomalaput ja passitti heidät kotiin lepäämään. Jäljelle jääneet potilaat otettiin sitten vastaan tavalliseen tyyliin lääkärin huoneessa.

 Raija: Meidän pikkupoika sairastui ja vein hänet lääkäriin. Enomaa kysyi, onko pojassa kuumetta. Sanoin etten ole varma, olen kädellä koettanut eikä taida olla. Hoitaja mittasi kuumemittarilla, ja pojassa olikin kuumetta. Enomaa sanoi minulle: "Höh! Taidan lyödä sinua halolla päähän. Vai kädella koittanut!"

Enomaalle kuuluivat myös neuvoloiden lääkärintarkastukset. Hän sai eteensä pikkupojan, jonka nimi oli Petri. Hän ihmetteli uudelta kuulostavaa nimeä ja kysyi, mistä se oli keksitty. Jutellessa poika otti lattialta pallon ja kumautti sillä lääkäriä päähän. ”No sinä olet terve lapsi, ei sinua enempää tarvitse tutkia”, Enomaa päätti tarkastuksen.

Enomaa osasi käsitellä lapsipotilaitakin taitavasti. Lasten vastaanotolla hänellä ei ollut valkoista takkia, etteivät pienet alkaisi jännittää. Kun pikkuinen kauheasti pelkäsi rokottamista, Enomaa alkoikin hypistellä tytön hihaa ja kysellä, mistä näin hieno pusero on saatu. Tyttö unohti pelkonsa. Enomaa sanoi hetken päästä, että asia selvä, voitte lähteä kotiin. Äiti ihmetteli, eikö rokotusta annetakaan, johon Enomaa: ”Sehän pistettiin tuossa jo ohimennen.”

Äiti muistelee: Vein poikia lääkäriin, ja kun tultiin ovesta ulos, poika kysyi: "Oliks se ihan oikea pelle?" Enomaa nimittäin pelleili pojalle - yritti varmaan helpottaa lasten jännitystä.

Kirsti vei puolivuotiaan esikoistyttärensä Enomaan vastaanotolle, kun ei tälle ollut vielä ilmestynyt yhtään hammasta. Enomaa rauhoitteli: "Odotetaan vielä kolme kuukautta. Jos ei siihen mennessä hampaita ala kuulua, laitetaan tekohampaat."

Perheen pikkupoika oli rohkea eikä ujostellut lääkärissäkäyntiä. Äitiä ihmetytti kuitenkin, kun poika alkoi nuhjata kyljessä ja höpöttää ”äitiä”. Selvisi, että poika oli kuullut lääkärin suklaakarkeista, ja nyt niistä ei puhuttu mitään. Enomaa tarjosi tällekin pikkumiehelle suklaata ja selitti: ”Ne on varattu sellaisille, joita kauheasti pelottaa ja itkettää, mutta kyllä sinäkin saat vaikka olet noin reipas.”

Sulkaakarkit taisivat olla käytössä aikuistenkin hoidoissa, koska joku oli kuullut edellisen potilaan selittävän vastaanotolle mennessään: ”Mikään ei pysy sisällä.” ”Eikö edes suklaakarkit?” kysyi Enomaa ennen kuin ovi sulkeutui.

Angiinaa sairastavien poikien äitikin sai suklaakarkin Enomaan vastaanotolla. Hän muistaa, että rasioita oli välillä useita, ehkä ulkomailtakin tuotuja. Niistä riitti tarjottavaa, etupäässä lapsille.

Eija kertoo:  Äidilläni ja Enomaalla oli mielenkiintoisia keskusteluja.  Äitini kävi vastaanotolla silloin tällöin.  Työ maaseudulla (Pilkanmaassa, Lamminkulmalla) oli raskasta ja nivelet kuluivat.  Äidillä oli polvessa kulumia ja lisäksi runsaasti suonikohjuja sekä pohkeissa että reisissä.  Enomaa katsoi äitini jalkoja ja tokaisi: "sinulla on pirun rumat jalat, mutta älä välitä ei se ole sinun vikasi, se on valuvika". Äitini oli huumorintajuinen ihminen, joten ei hän tästä loukkaantunut ollenkaan.  Vitsinä kerrottiin perheessä eteenpäin.
Toisen kerran äidilläni oli joku silmätulehdus.  Äitini oli ruskeasilmäinen.  Enomaa herkesi kuitenkin silmiä tarkistaessaa laulamaan laulua harmaista silmistä.

Pilkettä silmäkulmassa

Naispotilas muistelee: Menin uusimaan e-pillerireseptiä. Sain sen, ja kun olin menossa ovesta ulos, Enomaa toivotti: "Pidä hauskaa!"

Hilja satutti polvensa ja kävi Enomaalla paikattavana. Kun hän tuli tarkastuskäynnille, toinen potilas livahti vahingossa hänen edellään vastaanottohuoneeseen. Mies pyyteli anteeksi mutta Hiljan jalkaa vilkaistuaan Enomaa totesi miehelle: ”Sisään vaan, tämä Hilja ei tarvitse kuin lämmintä kättä.”

Hilkka joutui käymään vastaanotolla moneen kertaan, ja tutuksi tullut Enomaa ehdotti kerran odotushuoneessa: ”Mitäs jos Hilkka mentäis letkajenkkaa sisään!” Kun he pääsivät vastaanottohuoneeseen, siellä oli edellinen miespotilas vielä housut kintuissa. Enomaa huudahti: ”Housut ylös, täällä on tyttö!”

Käynnin päätteeksi Hilkka kysyi, mitä maksaa. ”Anna se pussi tänne”, sanoi Enomaa, otti lompakosta jonkun kolikon ja totesi: ”Täytyyhän sinulle itsellesikin jotain jäädä.”

Enomaa vitsaili usein potilaan nimillä. Emma-nimiselle potilaalle hän lauloi Emma-valssia ja Violet-nimiseltä naiselta hän pyysi Violetta-tangoa.

Rouva Käki meni Enomaan vastaanotolle ja odotti vuoroaan aulassa. Enomaa tuli ovelleen ja kutsui: "Kukkuu!"  Rouva Käki ei hoksannut vaan istui paikallaan, jolloin Enomaa huusi uudelleen: "Kukkuu!" Sitten vasta rouva Käki huomasi, että oli hänen vuoronsa.

Enomaa oli komea mies. Hilkka Kuokka oli sen verran estoton käytökseltään, ettei ymmärtänyt peitellä ihastustaan tohtoriin. Erään kerran Enomaa oli lähdössä autollaan potilaskäynnille, kun takapenkiltä ilmestyikin näkyviin Hilkan pieni olemus. ”Kuokka pois autosta!” Enomaa hihkaisi. Sen jälkeen hänellä oli tapana hihkaista ”Kuokka pois autosta” aina autoa käynnistäessään, oli Hilkka takapenkillä tai ei.

Turhuuden markkinoilla

Nainen muistelee: Enomaa teki reiät korviini ja kysyi niitä laittaessaan: "Voi piru, onko ukko ostanut sulle korvakorut?"

Nuori nainen kävi Enomaan vastaanotolla laitattamassa reiät korviinsa. Enomaa otti  korkin ja pisti piikin korvan läpi korkkiin asti. Nainen arveli jälkeenpäin, ettei lääkäri pitänyt korvakoruideasta, koska oli pistänyt niin että verta tuli paljon ja sanonut: ”Mitäpä ei nainen tekisi kauneutensa takia.” Ikävä kyllä nainen sai muutaman päivän päästä kurkkutulehduksen, joka levisi korviinkin ja reiät umpeutuivat.

Tumma ja vaalea Sinikka värjäsivät hiuksensa päinvastaisiksi poikia harhauttaakseen. Kun alun perin vaalea Sinikka kävi taas Enomaan vastaanotolla, tämä tokaisi tutuksi tulleelle tytölle: ”Mitäs maalia sinä olet päähäsi pistänyt? Tuohan on ihan ruma!” Kun tyttö kysyi, paljonko hän on velkaa vastaanotosta, Enomaa sanoi: ”Ei tämä sinulle mitään maksa, kun olet köyhästä perheestä. Minä otan rahat niiltä rikkailta karvahatuilta.”

Mummo ja vaari menivät aamulla aikaisin Enomaan vastaanotolle. Emäntä meni ensin sisään. Enomaa päivitteli "voi hyvänen aika!" ja kutsui sitten miestä: "Tules nyt katsomaan, minkälaisessa kunnossa rouvan peppu on." "En minä ole hänen miehensä", vaari vastasi.

Kun Vekaranjärven varuskuntaa rakennettiin ja armeija lunasti maita Valkealasta, tilalliset hakkasivat metsiään ennen myyntiä. Vaari oli yli kuusikymppisenä rankoissa metsähommissa Ison-Jennyn, hevosensa,  kanssa. Hän teki töitä yli voimiensa ja sairastui keuhkokuumeeseen. Enomaa tuli kotikäynnille ja sai kuulla missä töissä tauti oli tullut. Enomaa kauhisteli: "Et sinä Mikko ole enää mikään tukinajaja. Sinut pitäisi panna turkin hihaan ja nussia uudestaan että sinusta työmies tulisi. Lopeta nyt nämä hommat."

Vastaanotto Mäenpääntiellä

Raha ei ratkaissut 

Vanhempi, varaton nainen istui Enomaan odotushuoneessa ja kyseli vieressä odottavalta, mitähän käynti maksaa. Kun hän palasi vastaanotolta, hän hymyili vinosti raha kädessään. Hän kertoi äskeiselle puhekaverilleen: "Oikeassa kohdassa aukaisin suuni kun sanoin että herrajumala, pitäisi vielä päästä kotiin ja tämäkin maksoi näin paljon. Enomaa antoikin minulle nämä rahat ja sairastodistuksen ja sanoi, että älä itke, tässä on, pääset kotia!" Mummo lähti iloisena ja hämmentyneenä linja-autopysäkille.

Joskus Enomaa pani maksutilanteessa rahaa potilaan rahakukkaroon sen sijaan että olisi ottannut sieltä maksun.

Yhdellä kotikäynnillä perhe kysyi, paljonko lääkäri ottaa maksuksi. ”Tuhannenpa verran poikia lähti Helsingin saataamasta ja -masta...” Enomaa lauloi vastaukseksi. Tuhatmarkkanen vastasi myöhemmin kymmentä markkaa.

Naispotilas unohti maksaa käyntinsä Enomaalla. Meni ainakin vuosi, ja nainen näki Enomaan kadulla. Hän muisti unohduksensa ja kävi heti seuraavana päivänä maksamassa. ”No heräsihän se omatunto”, Enomaa virnuili.

Enomaa kävi sairasvuoteella olevan mummon kotona. Käynnin päätteeksi mummo neuvoi vuoteesta: "Voiko tohtori ottaa maksun siitä piirongin päällä olevasta kukkarosta? Onkohan siinä tarpeeksi?" Enomaa otti pussista jotain ja totesi: "On täällä, ja vielä tänne jääkin." Kun mummo tervehtyi ja jaksoi nousta, hän huomasi että piirongin päällä oli vain kolikkokukkaro, ja se lompakko josta olisi oikeasti riittänyt rahaa lääkärikäynnin maksamiseen, oli piirongin laatikossa.

Enomaan Heikki-poika oli kaverillaan naapurissa, kun naapurin isä toi tilipussin kotiin ja antoi sen vaimolleen. Heikki ihmetteli: ”Tuoko teidän isä rahat pussissa? Meidän isä tuo joka päivä äidille rahat kenkälaatikossa.” Toinen versio tarinasta kertoo pojan sanoneen, että isä tuo rahat pyykkikorissa. Kolmas versio esittääkin tapauksen sattuneen eri lääkäriperheessä, Yrjövuorilla.

Ei hätä ole tämännäköinen

Rouva tiputti tuttipullon varpaalleen ja jalkaa alkoi pakottaa niin, että oli lähdettävä Enomaalle - pyörällä polkien ja aamutossu jalassa. Enomaa kutsui sisälle ja käski istumaan. Rouva nosti jalan tutkittavaksi, ja kun hänellä oli kävelypuvun hame päällä, hän veteli helmaa alemmas. Enomaa tokaisi: "No ei sieltä mitään näy." Jalkakin tuli kuntoon.

Enomaa osasi laukaista jännityksen leppoisuudellaan. Perheenäiti löi rakennustyömaalla peukalonkynteensä vasaralla. Peukkua särki koko yön niin että se vei ihan yöunet. Heti aamulla rouva meni Enomaan vastaanotolle ja pelkäsi kovasti, miten kipeää sormea hoidettaisiin. Enomaa ihmetteli vain: ”Mitäs sinä tyttö vapiset. Pistäs käsi tuohon altaan reunalle, niin hoidetaan.” Hän tuikkasi piikin kynnen läpi ja vakuutti että nyt pitäisi helpottaa. Niin helpottikin.

Muualta Kuusaalle muuttanut Ulla muistelee: Hain vuonna -71 lääkärintodistusta ajokorttia varten Enomaalta. En tuntenut koko Enomaata enkä ollut kuullut hänestä mitään siihen mennessä. Menin sitten hänen puheilleen, mutta hänpä totesikin hyvin kiukkuisesti, ettei hän kirjoita täällä mitään todistuksia ajokorttia varten. Olin silloin raskaana ja herkässä mielentilassa, ja minua alkoi itkettää. Loppu sujuikin hyvin, Enomaa kirjoitti todistuksen. Oli aika huvittavaa, kun iso mies yritti pehmitellä sanojaan ja hyvitellä minua.

Eija Pilkanmaasta kertoo: Kävin hakemassa terveystodistusta Enomaalta ajokorttia varten.  Hänellä oli silloin yksityisvastaanotto Valtakadulla.  Hän totesi: "sinä kuulet mitä puhun ja näet tuon kirkontornin.  Olet terve kun naaraspukki".  Ja todistus kirjoitettiin.

Nuori perhe oli juuri muuttanut Kytöahoon, ja heillä oli kolme isompaa tytärtä ja ihan pieni vauva. He eivät tienneet, että lähellä Aholassa oli hinkuyskää, ja antoivat vanhemman lapsen leikkiä aholalaisten lasten kanssa. Vanhin lapsi, jonka syntymävuonna ei vauvoja rokotettu hinkuyskään, sairastui. Myös Kirsi-vauva sai hinkuyskän alle kolmen kuukauden ikäisenä. Enomaa tuli kotiin katsomaan lapsia. Lähtiessä hän pani käden äidin olalla ja sanoi: "Ja lopuksi, rouva, teillä tulee nyt olemaan hyvin vaikeaa jonkin aikaa." Äiti muistaa vieläkin tarkaan miltä tuntui, kun Enomaa esitti myötätuntonsa nähdessään perheen tilanteen. Lapset selvisivät sairaudesta.

Perhe vei huonossa kunnossa olevan vaarin Enomaan vastaanotolle. Tämä otti verikokeen ja pystyi sanomaan suoraan mutta lempeästi. ”Kuulepas pokkoseni. Tästä sinä et kyllä parane, tämä on leukemiaa.” Kellekään ei jäänyt paha mieli tilanteesta, kun lääkäri ilmoitti surullisen tiedon niin lämpimällä tavalla.

Lehdistä lainattua

Enomaa on vuosien varrella leikannut lehdistä talteen terveydenhoitoa koskevia juttuja, jotka liittyvät hänen persoonaansa. Joukossa on Pohjois-Kymenlaakso-lehdessä julkaistu Tuure Vauhkosen kolumni terveydenhuollon tilanteesta - varmaankin kansanterveyslain voimaantulon jälkeen. Vauhkonen on kokenut kovia "arvauskeskusvastaanotolla" ja tilittää:

”Joitakin vuosia sitten Kuusankoskella oli neljä lääkäriä. Yrjövuori hoiti keuhkot, tehtaanlääkärinä oli Forss kirurgina. Köhler oli sisätauti-, Enomaa kunnan lääkärinä. Hän aloitti hommelit jo ennen kuutta aamulla ja otti vastaan niin kauan kuin potilaita oli odottamassa joskus meni puoliyöhön asti. Kerran sattui niin, että eräs rouva oli katkaissut kätensä. Enomaa oli lopettanut vastaanoton sille päivälle. Hän ei kääntänyt rouvaa takaisin vaan huusi apulaiselleen: Eila, ei lähdetä vielä, täältä tulee vielä yksi langennut nainen.”

”Ei ole eikä tule Kuusankoskelle toista sellaista lääkäriä, hän oli niin monipuolinen mies. Se täytyy myöntää jokaisen joka kävi hänen vastaanotollaan. Kerran meni maatalon poika Keltistä Enomaan vastaanotolle. Hänellä oli tippuri. Eerik kysyi pojalta, mistäs sinä sen olet saanut? Poika alkoi selitellä: Kyllähän tohtori muistaa kun siinä meidän pihalla on ne vanhat ruunan kärrit. Minä menin illalla hämärissä vettä heittämään, ja siinä akselin päässä on sellainen rumpu ja siinä akselissa on sellainen sokka, joka raapaisi tuosta kepin päästä. Ja siitä se tuli. Enomaa sanoi pojalle: Älä sinä valehtele. Jos et erota naista kärrin rummusta, niin sinä saat mennä toisen miehen juttusille.”

”Hän ei sietänyt valehtelemista oli asia miten arkaluontoinen tahansa. Hän kunnioitti vanhempaa ihmistä, vaikka ei laittanut alta lipan nuorempiakaan, eikä hänellä ollut raha ainoa päämäärä, hänellä oli jalommat periaatteet. Hän nousi kädestä tervehtimään vanhempaa ihmistä. Kyseli kotiolot ja paljon muuta. Silti hän ehti paljon.”

”Muistan Sipilän Kallen – sinne oli heinien päälle viinan puutteeseen kaveri kuollut. Kalle soitti Erikille 7 aikaan aamulla, tulehan katsomaan, tuolla meidän pihaladossa on kuollut kaveri, eikä sillä ole pienintäkään tarmoa edes aukaista silmiään. Minä otin nenästä kiinni, mutta ei se edes muljauttanut silmiään. Kalle oli vastassa kun Enomaa tuli näyttämässä, missä vainaja piileksii. Enomaa näki heti, mitä oli tapahtunut. Enomaa kysyi Kallelta, eikös teillä ollut viinaa, se olisi auttanut. Ei ollut kuin pontikkaa, eikä tuo Väiski sitä ottanut. Enomaa käänsi Väiskin selälleen, niin hänellä oli 3 vartin pullo Varsovan laulua mahan alla. Enomaa sanoi Kallelle, mitäs sinä minua vaivaat, kun sinulla olisi ollut lääkkeet paikan päällä. Sinä vaan annoit kaverisi heittää veivin mettään. Onhan se kirjoitettava Väiskille päästötodistus että pääsee tuonelan virralle soutelemaan. Sinä Kalle osaat ja tiedät mistä sen todistuksen saa sitten hakea. Ja ottakaakin varovasti, ettei tarvi samana päivänä tulla uudestaan. Siellä komentopaikalla on varmaankin puolikuolleita jo odottamassa. Täytyy keritä hätiin, jos minusta jotain apua siellä on. Akat taas vinoilevat odotushuoneessa, kylläpäs Enomaa pitää pitkän kahvitauon, vaikka minä olen juuri järjestämässä Väinölle pitkän matkan lippua tuonelan virralle.”  Näin kirjoitti Enomaasta Tuure Vauhkonen

Nimimerkki Ursula kirjoittaa ilmeisesti yleisönosastokirjoituksessaan byrokratiasta, joka estää sairaita saamasta nopeaa apua. Ursula vertaa: ”Muistakaamme aikaa jokunen vuosi sitten, kun lääkäri Enomaa hoiti suurimman osan Jaalan, Kuusankosken ja Voikkaan asukkaista. Jokainen pääsi ilman viikkokausien jonotusta lääkäriin, eikä ajanpuutteen vuoksi ketään ajettu puolipukeissa ulos.”

Hyvinkään Sanomissa vuonna 1979 Urpo Kari kertoo kuunnelleensa Eijaleena Melolinnan ohjelmaa Erik Enomaasta lämpimin tuntein. Hänellä oli itselläänkin tiedossa tarina Enomaasta. Tämä kulki nimittäin potilaskäynneille usein polkupyörällä. Kerran hän ”teki Kirjakaupanmäessä melkoisen kolarin, mies toisaalle, pyörä toisaalle ja laukku kolmannelle”.

Enomaan pitkäaikainen työtoveri oli sairaanhoitaja Eila Saarinen. Kuusankoskelaiset muistavat, että he olivat tehokas työpari.