Vanhan virkamiestalon neljänteen kerrokseen Sirkka Heinon kodin ovelle nousee mielellään kävellen, niin kaunista katseltavaa äskettäin maalattu portaikko hisseineen on. Hissilläkin siis pääsisi, sellaisella vanhanaikaisella, jonka kuiluun näkee vihreäksi maalattujen rautaristikoiden läpi. Ja jos tämä hissi olisi jumissa, voisi käyttää viereisen portaikon hissiä. En ole kuulemma ainoa, joka lapsena erehtyi myymään vappumerkkejä samaan asuntoon kahdesta suunnasta - keskiasunnot nimittäin ulottuvat koko portaikkojen väliselle leveydelle.
Koti tulvii kevätauringon valoa - ikkunat antavat sekä kirkolle että Marskinkadulle päin. Sirkka Heino iloitsee parvekkeestaan, jonne pääsee sekä olohuoneesta että makuuhuoneesta.
- Saan läpivedon vaikka yötä päivää, jos asunto käy turhan kuumaksi kesähelteellä. Kauppaan lähtiessäkin voin jättää parvekkeenovet auki, kun asun neljännessä kerroksessa. Parvekkeella pystyy sitäpaitsi istumaan myös varjossa ikkunan vierellä, kun se on vedetty osin seinän sisään, Sirkka kuvailee.
Sirkka ja hänen miehensä Jorma muuttivat vanhaan virkamiestaloon asuttuaan parikymmentä vuotta Melkunmäelle rakentamassaan omakotitalossa. Yhtiö alkoi myydä asuntojaan, ja yksi virkamiestalon asukkaista houkutteli Heinoja katsomaan tyhjää huoneistoa Lauttakadun varrelta.
- Saatiin avain, tultiin katsomaan mutta minä en syttynyt vielä ollenkaan. Viereinenkin, 157 neliön asunto oli tyhjänä mutta sanoin etten jaksa siivota niin isoa. Kävimme katsomassa tätä pienempää, 115 neliön huoneistoa useaan kertaan. Viimeisellä kerralla aloin suunnitella, että tuohon voisi pistää ruokapöydän... Mieheni totesi että nyt se alkoi kalustaa. Asuimme ensin vuoden tässä vuokralla ja vuonna -84 ostimme tämän, Sirkka Heino muistelee.
Talon asukkailla on tosiaan ollut apulaisia, jotka ovat tarvinneet oman huoneen.
- Talon kellarissa on kylpyhuonekin apulaisille, ja vessa. En tiedä, saivatko he käyttää asunnon wc:tä, mutta eivät ainakaan kylpyhuonetta, Sirkka Heino kertoo kuulleensa.
Asukasta itseään ilahduttaa kodin valoisuus ja se, että lapsenlapset pääsevät kiertämään ympyrää huoneesta toiseen.
- Täällä on väljä olo, ei koskaan pistetä ovia kiinni.
Melkusta virkamiestaloon
Kuusankoskelle Sirkka päätyi kuusaalaismiehen kainalossa, tosin vuosia totuteltuaan.
- Olin vielä koulussa Nokialla ja lähdettiin tyttöjen kanssa tansseihin Tampereen palokunnantalolle, vuosi oli 1958. Jorma oli teknillisessä koulussa ja sattui olemaan tanssipaikalla. Menihän siinä monta vuotta seurustellessa, kun lähdin vuonna -59 opiskelemaan Helsinkiin ylioppilaaksi päästyäni. Vuonna 1962 valmistuin ja menimme naimisiin, Sirkka Heino kertailee.
Sirkka piti käsitöiden tekemisestä jo nuorena sen verran, että ammatinvalinta oli lähes itsestäänselvyys. Niinpä opinahjoksi tuli Helsingin Käsityönopettajaopisto.
- Ensin käytiin vuoden mittainen käsityökoulu. Sieltä otettiin opiston puolelle, otettiin sinne muualtakin kyllä. Olisin päässyt Lempääläänkin alaa opiskelemaan mutta Jorma kehotti menemään Helsinkiin - se oli parempi koulu hänen mielestään.
Koska Jorma oli kesät töissä Kymi-yhtiössä, hän pääsi valmistuttuaan ilman muuta sinne töihin. Nuoripari muutti Kuusaalle, asui puoli vuotta Kytöahossa vuokralla ja alkoi rakentaa aravalainan turvin omaa kotia Melkunmäkeen. Rakennusaikana perhe tosin muutti kirkon lähelle, jotta isännällä oli lyhyempi matka rakennukselle iltaisin töiden jälkeen.
- Muutimme Melkunmäelle vuoden -63 viimeisenä päivänä. Se oli vauhdikas joulunaika, kun kahden pienen lapsen kanssa teimme muuttoa. Joulukuusikin kaatui siinä tohinassa, Sirkka Heino naurahtaa.
Parikymmentä vuotta myöhemmin Heinot sitten päätyivät kerrostaloon, neljänteen kerrokseen.- Kaksikymmentä vuotta kun asuu yhdessä paikassa, niin johan sitä joutaa muuttamaan.
Opettajana monessa koulussa
Entinen koululainen muistaa Sirkka Heinon kärsivällisenä ja kilttinä opettajana. Samanlaiselta hän vaikuttaa edelleen, hyväntuuliselta - ja vieraanvaraiselta mustikkapiirakkakahveineen. Vain hiukset ovat harmaammat kuin silloin joskus. Puhe paljastaa, ettei Sirkka ole syntyperäisiä kuusaalaisia. Oman murteensa hän tunnisti kunnolla vasta asuttuaan Kuusaalla parikymmentä vuotta. Hän oli käymässä Vammalan torilla ja huomasi, kuinka kotoiselta vanhojen ukkojen puhe siellä kuulosti.
- Hämeestä, Nokialta olen määkii, Sirkka nauraa.
Ammattiaan Sirkka Heino pääsi harjoittamaan Kuusankoskella vuonna -64.
- Katsos kun minä tekaisin ne kaksi lasta siinä, niin en minä voinut heti mennä töihin. Toinen oli vuoden ja toinen kaksi, kun menin kouluun. Äitiyslomat olivat parin kuukauden mittaisia siihen aikaan. Mutta silloin oli vanhoja tätejä, jotka hoitivat lapsia puoli-ilmaiseksi meillä kotona. Vanhat tädit olivat mukavia, jaksoivat touhuta lasten kanssa kun heidän töihinsä ei kuulunut muuta kuin lasten kanssa oleminen ja ruoan laittaminen heille. Ja sitten 5-6 -vuotiaina lapset menivät lastentarhaan, Sirkka kertoo.
Ensimmäinen työpaikka oli Kuusankosken yhteislyseo. Rouva Kilkki, rehtorin vaimo, oli opettanut käsitöitä tytöille mutta halusi lopettaa.
- Hän oli täysin kyllästynyt ja sanonut Akselille, että hän ei enää halua jatkaa.
Me oppilaat muistamme tehneemme Sirkan opastuksella kotitaloustakit ja niihin sopivat hilkat kotitaloustunneille. Joku sai kuulemma tehdä kietaisuhameen, kun huomasi toivoa.
- Neulottiin sormikkaatkin, ja sukkia. Ei sen jälkeen kukaan enää sormikkaita neulonut, lapasia vain. Ja sitten tehtiin jotain vähän koristeellisempaa, punospistoreikiä ja aplikointeja. Myöhemmin kärsivällisyys on vähentynyt, kaikki pitäisi saada äkkiä valmiiksi, Sirkka Heino pohtii.
Heino kiersi jossain vaiheessa melkein kaikki Kuusankosken koulut opettamassa. Oppikoulun jälkeen tuli vuonna -75 peruskoulu, ja järjestelmän vaihtuessa hän opetti myös kansalaiskoulussa.
- Olin Naukiossa jonkin aikaa, menin Tähteen kouluun ja juoksin koulujen väliä edestakaisin. Olin Tähteenkadun koulussa, mukautetussa, ja sitten vielä harjaantumiskoulussakin. Jossain välissä viikolla pistäydyin ruotsalaisessa koulussa. Kaksi viimeistä vuotta kävin Pilkanmaan koululla. Joskus syysaamuina kävelin 6 kilometriä Pilkanmaan koululle opettamaan, Sirkka Heino taivastelee puhtiaan.
Koulujen vaihto ei häirinnyt Sirkkaa. Hän siirtyi mielellään kesken päivänkin toiseen kouluun, ja jos matka oli pitkä, sen sai tehdä taksilla. Työyhteisön vaihtuminen taajaan oli Sirkasta vain mukavaa.
- Miinuspuoli oli se, että oli aina kiire vaihtaa paikkaa. Mutta oli kiva olla joka koulussa.
Perusasiat pysyivät samoina Sirkan työvuodet. Piti opettaa lapset virkkaamaan ja neulomaan, ompelemaan ompelukoneella.
- Sitten alettiin muodostaa kolmannella luokalla sekaryhmiä, pojatkin otettiin käsitöihin. Ja pojat tykkäsivät, kun ompelukoneen ajokorttia ajettiin! Jonain vuonna Tähteen koulussa poika valitsi kolmannen luokan jälkeen tekstiilityön, mutta ei se poikia oikein kiinnostanut. Eivät he jaksaneet opetella puikoilla kutomaan, Heino muistaa.
Oli niitäkin, joilta käsityöt eivät luonnistuneet. Sirkka Heino ei kuitenkaan halunnut antaa kovin huonoja numeroita.
- Tunneilla oli kyllä aina pitkä jono odottamassa, että korjaa tämä, silmukat putosivat.
Opettajat muistavat ihmeellisesti monet entisistä oppilaistaan. Sirkka Heino tunnistaa nimestä heti vanhat koululaiset. Ei ihme, että Kuusankoskella asunut kosovolaisperhe on jäänyt hyvin mieleen. Yksi suuren perheen tytöistä toimi toisille tulkkina ja kutoi Sirkan opastuksella kauniit lapaset, siistiä työtä, vaikkei ollut sitä ennen ikinä neulonut puikoilla.
- Sekin on hauskaa, kun entiset oppilaat tervehtivät kadulla.
Sirkka Heino ei ikävöi Nokialle
Sirkka Heinosta saatiin hyvä kuusaalainen.
- Olen kokenut itseni täysin kuusankoskelaiseksi. Ajattele nyt, olen asunut täällä 52 vuotta. Nokia oli samanlainen tehdaskaupunki kuin tämä. Siellä minulla on vain yksi sisar. Hän ja hänen miehensä ovat ainoa, mikä sitoo minua sinne. Täällä minulla on ystävät, ja puolitututkin puhuvat minulle kaupassa. Minusta täällä on ihan kiva asua.
- Toivon vain että voisin asua tässä kauan. Sitten kun en jaksa siivota, on siivoojia. Vanhempi tytär asuu Kouvolassa ja auttaisi siivouksessa mutta minusta on parempi yrittää vielä itse. Eihän tarvitse koko huushollia kerralla käydä läpi, Sirkka on miettinyt.
Sirkan miehellä on täällä sukua niin että vilskettä on riittänyt. Jorma Heino kuoli kymmenen vuotta sitten, mutta Sirkka on löytänyt samassa elämäntilanteessa olevia ystävättäriä, joiden kanssa hän viettää aikaa.
- Me käymme teatterissa ja elokuvissa. Keskellä viikkoa soittelemme, että mentäisiinkö päivällä syömään yhdessä jonnekin. Käymme seniorikerhossa - olen yksinäinen mutta en ole yksinäinen, Sirkka hymyilee.
Lue myös arkkitehti Rurik Wasastjernan kuvaus virkamiestaloista:
http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/virkamiestalojen-arvokkuus-puhuttelee.html
ja 60-luvun kesäpiian Airi Vilhusen kirjoitus:
http://minkuusas.blogspot.fi/2014/03/airi-vilhunen-kesapiikana.html
