Isoisää etsimässä, Koppelinnotkossa

Koppelinnotko on kesäkuun alussa hehkeänä. Vanhojen talojen rivi paistattelee auringossa lämmintä kallioseinää vasten, pihat ovat puhkeamassa kukkaan. Tien toisen puolen talot ja puut peittävät takana kulkevan liikenteen näkyvistä ja kuuluvista. Ari Kotiranta toivottaa tervetulleeksi taloonsa - isoisäni Otto Piirikkälän rakentamaan.

Olen etsimässä isoisääni, jota en ole koskaan tavannut. Hän kuoli vuonna 1936, viisitoista vuotta ennen syntymääni. Klassinen tilanne: tarinat, joita äiti kertoili omasta isästään, tuntuivat oikein hyvin riittävän - varsinkin moneen kertaan kerrottuina. Ei tullut mieleenkään kysyä lisää alle nelikymppisenä. Nyt, korkeassa iässä, kysymyksiä riittää, eikä kukaan ole vastaamassa. Harmittelun keskellä yritän hakea tietoa väestökirjanpidon, työväenyhdistyksen ja punakaartin lähteistä ja kysellä tutuilta. Useimmiten vedän vesiperän. On vain hautakivi kirkosta eronneiden nurkkauksessa - väärän kuolivuoden kanssa. Mutta äkkiä Otto Piirikkälän rakentama perheen kotitalo Koppelinnotkossa alkaa kertoa omaa tarinaansa isoisästäkin.

Jugend-harvinaisuus Kuusaan puitteissa

Kauempaa katsoen vuonna 1920 valmistunut rakennus on komea. Se poikkeaa naapuritaloista vähän kooltaankin mutta erityisesti ulkomuodoltaan. Ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota sen erikoiseen kattoon ja hauskasti ruudutettuihin ikkunoihin. Molemmat piirteet kertovat paikkakunnan omakotitaloille harvinaisesta jugendista.

Kuusankosken rakennusperintöä tutkiva arkkitehti Rurik Wasastjerna kertoo, että Koppelinnotkon jugendtalon ikkunat ovat tyylille ominaiset.
- Jugendille on tyypillistä leikittely pienillä ruutujaoilla, jotka yleensä sijoitetaan vaikkapa T-ikkunan pystypuitteiden yläreunaan. Tämä on harvinaisen korea tapaus, jossa noita on käytetty tavallista monipuolisemmin ja vaivaa säästämättä. Muutenkin siinä on kohtalaisesti viehättäviä nikkari-iloisia yksityiskohtia. Tyylijuuret ovat varmaan osittain kauempanakin kuin jugendissa, eli mm. 1800-luvun keskivaiheilta asti kehittyneessä sveitsiläis- eli nikkarityylissä ja huvilaromantiikassa, joka sitten vaihtui joksikin mitä voinee sanoa kansallisromantiikaksi, kaiken aikaa mielikuvituksella ja kekseliäisyydellä kerryttäen ja rikastuttaen puurakentamisen muotokeinoja. Ja kyllä kai klassisismikin on aina mukana pohjavireenä vaikkapa ikkunoiden otsalaudoissa ja konsoleissa ja hammaslistoissa, Wasastjerna luonnehtii.

Wasastjerna huomauttaa, ettei Otto eikä kukaan muukaan ole varmaan mitään tyylejä tietoisesti ajatellut.
- Ne ovat lähinnä post factum -yritystä jäljittää vaikutteita, joita on varmaan sovellettu enemmän tai vähemmän vaistomaisesti. Toisaalta rakentajilla on tietysti ollut konkreettisia malleja ja esikuvia. Niiden jäljittäminen oliskin sitten kovempi juttu, jossa pitäisi tuntea Oton elämää ja liikkumista. Tuntuu että vaari on halunnut tosissaan panna parastaan ja hyödyntää ko. perintöä siinä määrin kuin se oli hänen tajuntaansa syöpynyt. Tuloksena on mielestäni sangen sopusuhtainen ja persoonallinen rakennus. On ollut silmää suunnitella ja taitoa rakentaa.

Rurik Wasastjerna ja Soili Kontula

Kuusankoskelta ei monta jugend-omakotitaloa löydy, sanoo Wasastjerna.
- Toinen tosi hieno tapaus on kirjakauppa-Savisen rakennuttama nuorempi talo (1910) Hirveläntie 2a, joka on säilynyt kaiketi jokseenkin alkuperäisasussaan.

Alkuperäinen parasta

Läheltä nähden talo on remonttimiehen unelma. Nykyinen omistaja tiesi mitä teki ostaessaan sen vuonna 2005. Ari Kotiranta on rakennusmaalari eikä säikähtänyt edessään ollutta urakkaa. Hän on edennyt rauhallisesti omaan tahtiinsa ja etsinyt joka kohdassa mahdollisimman aitoja ratkaisuja.

Kuistilta päästään eteisen kautta talon keskellä olevaan keittiöön. Oviseinältä on paljastettu vanhat hirret.
- Siinä oli pinkopahvit, mutta ajattelin jättää alkuperäistäkin näkyviin. Kaikki listat ovissa ja ikkunoissa ovat alkuperäiset. Olemme kunnostaneet ne, ja niiden raaputtelu oli suoraan sanoen aika show. Hyvin pitkälle ihan raapan kanssa olemme nämäkin putsanneet vanhoista maalikerroksista, Kotiranta esittelee ovenkarmia, jossa on kaksitoista pintaa.

Ari Kotiranta kunnostaa taloaan ammattitaitoisesti.

Lautalattiakin on alkuperäinen.
- Sen verran kurkistin lattian alle, että näin sen alla maata ja mitä nyt 20-luvulla lattian alle pantiin. En ruvennut enempää aukomaan enkä eristämään. Ainahan voi käyttää villasukkia, jos palelee. Alun perin lattia oli maalattu punaruskeaksi, Kotiranta kertoo nyt vaaleanharmaaksi maalatusta lattiasta.

Alan ammattilaisena Ari Kotiranta on kokeillut, mitkä maalit pysyvät vanhoilla maalipinnoilla ja huomannut, että pitää vältellä tiettyjä maaleja, joiden rakennetta on muutettu niin, etteivät ne kestä. Kattokin on tietenkin alkuperäinen, messinkiset verhotangot samoin - Kotiranta arvostaa aitoa.

Ari ja naapuritalossa asuva Soili Kontula eivät ole tunteja laskeneet Koppelinnotkon taloa remontoidessaan. Kaikki tehdään pieteetillä. Rakennusmaalari tietää, mitä materiaaleja kannattaa käyttää. Tapetin mallikin on vanha, vaikka tuotteet ovat uutta tekoa.
- Niiden pitää hengittää läpi. Kaikki tapetit ovat paperia, vanhan ajan liisterissä ei ole muovia. Seinissä ei ole eristeitä, vain hirsi, huokoinen kuitulevy ja tapetti. Eivät patterit silti viime talvenakaan paljon poksahdelleet päälle, kun lämmitin hellalla.

Uunia Ari Kotiranta kehuu loistavaksi, hormi vetää hyvin. Rakenne on alkuperäinen, vain pinta oli hilseillyt.
- Putsasin sen, paikkasin korjattavat kohdat  ja pistin antiikkilaastin päälle. Hormin kupeeseen on jätetty pankko. Ei nyt miehen maattava, mutta kissan kumminkin.

 Keittiön seinustoilla on viisikymmenluvusta muistuttavat kaapistot, jotka Ari myös on kunnostanut tyylikkäästi. Kun avaa alakaapin oven, jämäkkä ääni vie suoraan puistomaalaiseen lapsuuteen. Niin tekee kaappien ulkonäkökin: umpipuuta ja pienet laatikostot yläkaappien alareunassa.
- Uutena keittiössä on ollut ilmeisesti muutama irtokaappi ja tiskipöytä, Kotiranta arvelee.

Yllätyshuoneita yläkerrassa 

Asuinhuoneiden järjestys on sama kuin 20-luvulla, keittiö keskellä ja vieressä kaksi isoa kamaria. Isovanhempieni aikaan toinen kamari, hellahuone, oli oma asuntonsa. Siinä asuivat Otto-vaarin veli ja äiti. Oma äitini muistaa kuunnelleensa, kun Einar-setä tuli työpäivän jälkeen kotiin. Hän alkoi saman tien selostaa äidilleen päivän tapahtumia työpaikalla, ja tarinaa tuli tasaiseen tahtiin katkeamattomasti aina nukkumaanmenoon asti. Se oli huvittanut seinän takana asuvaa veljen perhettä.

Yläkerran pohjapiirustus

Jugendille tyypillinen ulkokatto - puoliaumakatto - on erikoisesti rakennettu myös sisältä katsoen. Yläkerran portaita noustessa kattorakenteet näkyvät, siinä kohtaa ei ole välikattoa. Yläkerrassa on 3 huonetta, sielläkin on ollut  hellahuone-asunto.
- Mutta peremmälle on rakennettu huoneet ikään kuin laatikoina. Niissä on sisäkatto, ja sen yläpuolella vielä kylmätila ja vielä erikseen vintti, jonne pääsee vain tikkailla. Olin jo ostanut talon, kun huomasimme että yläkerrassakin on huoneita. Ilmoituksessakin oli mainittu vain alakerran asuintilat, Ari Kotiranta kertoo.

- Tänä vuonna aion kunnostaa katon, Kotiranta suunnittelee ja miettii samalla, miten sen pystyy tekemään turvallisesti jyrkillä lappeilla.

Ari Kotirannalla on selvät periaatteet Koppelinnotkon talon remontoinnissa.
- Mahdollisimman paljon säilytetään vanhaa, ei ruveta mitään uutta säveltelemään. Apinan raivolla, pitkän kaavan mukaan, Ari naureskelee.

Alkuperäiset verhotangot ja vanhanajan tapetti.

Asukkaat vaihtuneet moneen kertaan

Talossa on ollut monenlaisia asukkaita. Ensin siinä siis asusti rakentajan, isoisäni Otto Piirikkälän suurperhe. Kun Otto syystä tai toisesta päätti rakentaa uuden talon Mäyrämäen laelle, taloon muuttivat uudet ihmiset. Näin kertoo Koppelinnotkon kyläkirja tästä myöhemmin Anderssonin taloksi kutsutusta rakennuksesta:

"Anderssonin talo oli tien toisella puolella. Alakerrassa asui vanha Junnolan pappa aikuisine lapsineen. Hellahuoneessa asui Lakan perhe. Heillä oli kaksi lasta Ritva ja Markku. Lakat muuttivat 50-luvun alkupuolella Kouvolaan. Yläkerran hellahuoneessa asui papan poika Hannes. Papan kuoltua lapset hajaantuivat maailmalle. Hanneksen kuoleman jälkeen asukkaat talossa vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Amerikan Amanda alkoi käydä joka kesä Suomessa."
   "Amerikkalaistalo oli iso. Siinä oli erikoinen kattorakennelma, joka poikkesi muista Koppelinnotkon taloista. Sen oli Piirikkälä rakentanut 1920-luvulla. Sitten tulivat Amerikan lamaa pakoon David ja Amanda Andersson ja ostivat talon 1930-luvulla. David oli syntyisin Rantakulmalta ja toimi Amerikassa New York - Ellissaaret väliä kulkevan laivan kapteenina. Amanda oli syntyisin Karjalasta Junnolan tytär."
   "David Andersson kuoli Amerikassa. Amanda asui Harlemissa ja matkusti usein Suomeen, eikä sitten enää jaksanut matkata rapakon yli. Hän kuoli Kuusankosken kunnalliskodissa."

Remontin vaiheita on valokuvattu tarkkaan.

Seuraavina vuosikymmeninä talossa vaihtuivat asukkaat moneen kertaan, ja rakennus rapistui pinnoiltaan huollon puutteessa. Nykyisen omistajan tietämän mukaan joukko oli joskus aika epämääräistäkin. Kotiranta itse osti talon Loviisassa asuvalta Liisa Nymanilta, joka ehti käymään siinä harvoin.

Rakennusmaalari Ari Kotiranta aloitti ostamansa talon kunnostuksen. Jossain vaiheessa talossa kävi varkaita, mikä pysähdytti remontoinnin useaksi kuukaudeksi. Ohi kulkeneet lapsetkin innostuivat välillä kivittämään ikkunoita rikki, kun luulivat taloa autioksi. Vanhemmat maksoivat laskun 11 rikotusta ikkunasta ja pyytelivät anteeksi koko perheen voimin.

Nyt työt talossa taas jatkuvat,kaikessa rauhassa.
- Kun aloitin, paikat olivat kesäkäytössä ränsistyneet, mutta talo itsessään oli terve. Yläkerrassa otan vähän kevyemmin, en taida repiä pinkopahveja seiniltä. Aikomus olisi tehdä yläkertaan soittokämppä, että saan alakerrasta soittovehkeet pois ja huoneesta olohuoneen näköisen. Tämä on varmaan elinikäinen projekti, Ari Kotiranta tuumii.

Vain Otto puuttuu

Remontoidessaan Ari Kotiranta ei voi turvautua entisten asukkaiden tietoihin, vain taloon itseensä ja omaan ammattitaitoonsa. Taloa kolutessaan Ari ei ole löytänyt mitään viestejä talossa asuneiden ihmisten elämästä. Ei rakkauskirjeitä, ei sanomalehtiä, ei päiväkirjoja eikä viestejä minkäänmoisia. Hänen ystävänsä Soili Kontula muistaa kuitenkin yhden sanoman.
- Puuvajasta löytyi lapsen käsialalla kirjoitettu lappu: "Muuta täti heti pois siitä kummitustalosta."

Otto Piirikkälä, isoisä - olisimme varmaan sanoneet häntä vaariksi - oli vähäpuheinen mies. Koppelinnotkon talo kertoo kuitenkin hänestä uusia piirteitä. Jokin vimma on saanut hänet rakentamaan vaimolleen, lapsilleen, velipojalleen ja äidilleen kodiksi totutusta poikkeavan talon. Oliko se näyttämisen halua vai keino unohtaa sisällissodan kokemukset? Oliko se luovuutta tai halua kokeilla taitojensa rajoja? Oliko se keski-ikäisten miesten yhteistä tarvetta rakentaa itselleen talo? Ja jos se mies on kirvesmies, niin talokaan ei voi olla mikä tahansa tölli.

Tämä ei jää tähän, et pääse näin helpolla, Otto Piirikkälä. Nyt jo sain selville lapsuudenperheesi ihmiset, joskus vielä paljastat senkin, mikä teki sinusta punakaartilaisen, miten hurmasit mummoni ja miksi ihmeessä rakensit perheellesi vielä uuden talon Mäyrämäen laelle.