Apocalyptican soolosellisti Perttu Kivilaakso ehtii muusikkolounaalle Iitin Niskaporttiin vähän myöhemmin kuin muut soittajat. Syy on pätevä: vielä sunnuntaina hän esiintyi yhtyeen kanssa Leipzigissa. Nyt hän on kuitenkin täysillä läsnä: metalliyhtyesoittajasta on yhdessä yössä kuoriutunut klassisen musiikin sellisti. Hevimiehestä muistuttavat tatuoinnit, risapolvifarkut ja hulmuava letti. Iloinen hymy taitaa kuulua vakiona vapaa-ajan ilmeeseen.
- Kerkisin yöksi Turkuun vaihtamaan vaatteet ja katsomaan vähän, mitä minulle on tänä vuonna pantu Iitissä pään menoksi. Muodonmuutos yhdessä yössä, äärilaidasta toiseen, Perttu naureskelee.
Kivilaaksolle roolinvaihdos ei tuota ongelmia, samat sävärit antaa niin kovaa luukutettu hevimetalli kuin herkkänä soitettava Beethoven.
- Minulle musiikki on aina tunnetila, johon uppoaa. Samalla hartaudella soitan aina, Kivilaakso kertoo.
Kivaa kun saa leikkia sellolla
Vuosi sitten Apocalyptica oli pitänyt taukoa soittamisesta, ja Kivilaakso oli ehtinyt palautua juurilleen klassisen pariin. Ja heti Iitin jälkeen alkoi taas neljän sellistin metalliyhtyeen toiminta konserttimatkalla Saksaan. Nyt hevi ja klassinen kulkevat rinnan.
- Pari vuotta olen saanut toteuttaa itseäni monella lailla, ja se on hienoa, Perttu iloitsee.
Vuosi metalliyhtyeen kanssa on mennyt uusia biisejä tehden ja elokuun levytystä valmistellen. Uusi kiehtoo.
- Bändissä on ehkä paras juttu juuri se, että on vapaat kädet ryhtyä sekoilemaan ja miettimään, millaisiin ilmaisuihin selloa voi vielä yrittää saada taipumaan.
Viime viikonlopun keikalla Apocalyptica esitti jälleen Wagner-spektaakkelin, jonka se teki jo viime vuonna. Sen live-levy ilmestyi viime joulun alla Wagnerin 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Saksalaiskoreografi Gregor Seyffer on tehnyt esitykseen parillesadalle tanssijalle koreografiat.
- Lavalla on mittaa 70 metriä ja siellä on hirveästi porukkaa, orkesteri, tanssijat, kuoro. Pääsääntöisesti se on Apocalyptican uutta musiikkia, jossa Wagner on vahvasti länsä. Ei siitä aina Wagneria tunnista, mutta esim. Tannhäuserin osuudet ja Reininkullan alkusoiton hoksaa heti.
Perttu Kivilaakson mielestä pitää harkita, mikä sopii klassisen musiikin variointiin, mikä ei.
- En pidä sellaisesta klassisen raiskaamisesta, että komppi päälle mutta soitetaan muuten kuten ennen. Mutta esim. melodia on uskomaton juttu asiayhteydestään irrotettuna - sen kanssa voi tehdä vaikka mitä. Joku hidas biisi voi toimia äärimmäisen hyvin, jos sen soittaa viisinkertaisessa tempossa, tai päinvastoin. Musiikin muokattavuus ja monimuotoisuus ovat asioita, joiden kanssa Apocalypticassa pääsee paljon leikkimään, Perttu kertoo.
Edellä sanottu käy toteen aina kun Apocalyptica pääsee soittamaan yhtä lemppareistaan, Griegin Vuorenpeikkojen luolassa.
- Se on ollut aina meidän viimeisenä kappaleena, viimeiset 15 vuotta. Siinäkin melodia on irrotettu ja tehty siitä thrash-metallia. Sekin toimii.
Samat elämykset isoista ja pienistä esityksistä
Leipzigin yleisö hullaantui esityksiin tälläkin kertaa. Lavalla tapahtuu paljon - iso kakku, paljon seurattavaa.
- Yhdeltä katsomalta on varmaan vaikea tajuta, kun rock-bändi esiintyy. Mekin pyörittiin ja soitettiin Wagner-wageneissa. Ne on jotain ihme vaunuja, jotka liikkuessaan aina tärisivät hirveästi. Kun soitti piano pianissimoa, oli pakko opetella vastatärinä, että jousi pysyi kielillä. Mutta on minut upotettu suohon, olen soittanut hyisessä meressä selloa, ja kerran sytytettiin tuleenkin. Vastatärinä ei sen rinnalla haitannut.
- Se ei ole mikään ongelma minulle. Kun pääsee soittamaan Beethovenin upeaa musiikkia, se on vielä isompi elämys. Minulla on musiikkiin sellainen suhde, ettei mitään väliä missä ja kenelle sitä teen. Musiikki houkuttelee esiin sellaisia tunneminän syövereitä, joita en muuten tavoita. Siksi soittaminen täällä Iitissä tai Apocalypticassa tai itsekseni tai Helsingin kaupunginorkesterissa on tuntunut samalta riippumatta musiikkilajista.
Kivilaakso tunnustaa, ettei nyt ihan kaikki sentään sykähdytä yhtä voimakkaasti. Mutta onneksi kamari- ja sinfoniakirjallisuudessa riittää valinnanvaraa.
- Dvorákin kvintettokin on ihan hirveän kaunis kappale, ei mitään ongelmaa uppoutua siihen ja alkaa vain nauttia siitä mitä saa tehdä, Kivilaakso hehkuttaa lauantain kirkkokonsertin viimeistä sävellystä.
