Isoisää etsimässä II. Otto Piirikkälä - elämä ja teot

Isoisän jälkien seuraaminen jatkuu. Otto Piirikkälä alkaa saada hahmoa, kun hiukan penkoo. Tämä tuskin kiinnostaa muita kuin meitä serkuksia, mutta valokuvissa sentään saattaa näkyä muillekin tuttuja asioita. Isoisä-nimitys tuntuu kuusaalaisen käyttämänä vähän hienostelulta."Vaari" sen sijaan kuulostaa liian tuttavalliselta - eihän meistä lapsenlapsista Jukkaa lukuun ottamatta kukaan ehtinyt edes tavata Ottoa, joka kuoli vuonna 1934.

Seurakunnasta pyytämäni virkatodistus sukututkimusta varten ei puolentoista tunnin työn jäljiltä kerro kovinkaan paljon - edes kuolinvuotta. Kuudenkymmenen euron edestä se ilmoittaa, että Otto syntyi Sippolassa, mutta häntä ei ole merkitty seurakunnan kastekirjaan. Sippolasta Otto on muuttanut vuonna 1892 - tietenkin perheensä kanssa - Anjalan seurakunnan alueelle, sieltä vuonna 1899 Valkealaan. Vai onko koko perhe muuttanutkin jo silloin Kuusaalle, koska virkatodistus sanoo Oton siirtyneen vuonna 1919 Kuusankosken seurakunnan jäseneksi seurakuntajaon myötä? Ehkä perhe on tullut vuosisadan lopussa leivän perässä tehtaan tuntumaan. Tuttu sukututkija nimittäin sai selville netistä, että Oton isä oli muonamies. Muonamiehet olivat osa-aikaista työvoimaa, joka teki talolle esimerkiksi 2–4 työpäivää viikossa. He kuuluivat alempiin luokkiin, mutta heidän asemansa oli kuitenkin parempi kuin esimerkiksi loisten. Muonamiehiä  ei kuitenkaan pidätellyt paikoillaan oma talo tai torppa.

Otto Piirikkälän vanhemmat olivat Sippolassa 8.3.1850 syntynyt Kaarle ja 24.4.1854 Luumäellä syntynyt Eeva, omaa sukua Ukkola. Otto syntyi perheen viidentenä lapsena. Vanhin oli Anton, s. 1875, seuraava Ida, s.1877, kolmas Lena Stina, s. 1880, ja neljäs Wilhelmina, s. 1882. Otto siis syntyi vielä Sippolassa - joko 1886 tai 1887 - mutta häntä nuoremmat kolme lasta muualla. Hilta syntyi Anjalassa 1893 mutta kuoli kolmivuotiaana 1896. Myös Eemil syntyi Anjalassa, vuonna 1896, mutta nuorimman, vuonna 1903 syntyneen Johan Einarin syntymäkotikunnasta ei ole merkintää.

Kirkonkirja kertoo vielä, että Otto meni naimisiin 26.10.1912  Iitissä vuonna 1893 syntyneen Impin kanssa. Toinen puoli Kuusankosken aluettahan oli silloin Iittiä, joten saattoi Impi olla jo Kuusaan likkojakin. Hän oli tyttönimeltään Nieminen. Oton ammatista ei ole kirkonkirjoissa merkintää - me kuitenkin tiedämme, että hän oli kirvesmies. Kuusankoskella hän asui Ruotsulan kylässä, jolla siihen aikaan tarkoitettiin laajaa aluetta Kyminpuolelta - nykyisinhän Ruotsulaksi kutsutaan enää seutua Korian suoralta Niskalaan päin. Asuinpaikaksi mainitaan numero 3 Rasi, II ja III Rastas. Kymintehtaan alueella oli iso Rastaan tila, jonka maita perheen asuinpaikka on varmaan ollut.

Otto ja Impi hääkuvassa 1912

Muuta lyhyt virkatodistus ei paljastakaan, paitsi sen uteliaisuutta herättävän seikan, että Otto Piirikkälä on siirtynyt siviilirekisteriin 5.3.1925. Mutta miksi - sitä ei kukaan pysty kertomaan. Ei auttaisi, vaikka äiti olisi elossa - eivät vanhemmat sisällissodan jälkeen kertoneet lapsilleen mitään osallistumisestaan työväenliikkeen taistoihin tai suhteestaan kirkkoon. Ei ainakaan Otto, jonka äiti muisti olleen hiljainen, kiltti mies.

Oton  hauta on uudella hautausmaalla, Sammakkolammilla kuten vanhat kuusaalaiset sanovat. Sammal peittää kauniisti kummun hautausmaan luoteisnurkassa, jonne kirkosta eronneita on haudattu. Kuusikymmenluvulla teetettyyn hautakiveen on hakattu päivämäärät 15.7.1887- 26.10.1934. Virkatodistus kylläkin  ilmoittaa Oton syntyneen vuonna 1886...

Otto oli uuden hautausmaan ensimmäisiä vainajia. Äiti kertoi joskus tarinaa oman äitinsä unennäöstä - meidän suvussa on ollut enneunien näkijöitä ja kaukoparantajia enemmänkin. Kuten isällä oli tapana vitsailla: "Veret seisauttavaa sakkia." Impi-vaimo, meidän mummo, näki syksyllä -34 unta, että hän kulki Rastaan talon ohi. Talon kuistilla emäntä oli harjaamassa mustaa vaatetta mutta heitti sen Impille sanoen:"Saat tän, minä en sitä enää tarvi." Kun mummo kulki unessa kotiinpäin, tie olikin uusi ja outo. Muutama viikko unen jälkeen Otto yllättäen sairastui ja kuoli. Mummo ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt uudella hautausmaalla vaan teki ensimmäisen matkan sinne miehensä hautajaissaatossa. Tie oli sama, jonka hän oli unessa nähnyt.

Impi ja lempi

Otto löysi Impin - tai toisinpäin - ehkä Kymintehtaan työväenyhdistyksen riennoissa. Mummo oli innokas harrastajanäyttelijä, ja Kymitehtaan työväenyhdistyksellä oli myös näytelmäpiiri. On helppo kuvitella Impi liehumassa lavalla ja vakaa kirvesmiesnuorukainen seuraamassa tapahtumia yleisön joukossa. Millaisia hurmauselkeitä on mahdettu esittää, että 18-vuotias Impi onkin valinnut ikälopun 25-vuotiaan Oton eikä sitä Heikkiä, jonka kanssa oli jo jotain ollutkin? Varmaan tenhoavat otsakiehkurat, jotka näkyvät hääpotretissa, ovat osaltaan vaikuttaneet asiaan.

Otto perheineen vuonna 1920

Pariskunnan ensimmäinen lapsi Nelly syntyi vuonna 1912 - niinpä niin! Perhe asui ensin Kolarinmäellä pienessä mökissä, mutta vuonna 1915 Otto oli jo rakentanut mäen alle Koppelinnotkoon uuden ison talon. Se talo ei ollutkaan mikä tahansa mökki. Toisessa jutussa http://minkuusas.blogspot.fi/2014/06/isoisaa-etsimassa.html kerrotaan talosta lisää. Se poikkesi naapurirakennuksista erikoisen kattonsa, koristeellisten ikkunoidensa ja kokonsa puolesta, ja poikkeaa vieläkin. Kuusaan rakennusperintöä tutkiva arkkitehti Rurik Wasastjerna hoksasi, mistä tavallinen kirvesmies ehkä keksi rakentaa jotain tämäntyylistä: aivan lähelle on rakennettu samoihin aikoihin Kymintehtaan työväentaloa, joka valmistui vuonna 1916.  Ottohan on saattanut olla rakentamassa sitäkin. Mitä sanotte yhdennäköisyydestä?

Kymin työski, kuva: UPM, KYmin keskusarkisto

 Talon alakerrassa oli kaksi asuntoa: toinen Oton omalle perheelle, toinen Einar-veljelle ja Eeva-äidille. Vuonna 1920 otetussa valokuvassa talon edessä seisovat vasemmalta lukien Einar, Impi, Eeva-mummo, Nelly ja Otto.

Erikoinen katto on ihmetyttänyt naapureita alusta asti. Mutta nyt vasta huomasin uuden kummallisuuden: vuoden 1920 kuvassa yläkerran ikkuna kurkistaa tasaisen lappeen alta, mutta uudemmissa kuvissa vintin ikkunat ovat saaneet ympärilleen monimutkaisemmat kehykset - talon takana muoto on sama kuin etupuolella. Nykyinen omistaja kertoo, että vintissä on huoneita - ehkä Otto on tuunannut asumusta vuosien varrella asumistarpeiden muuttuessa. Tarina ei kerro, milloin hirsirunko on saanut lautaverhouksen.

Ikkunoissa on ruutua ja jakoa moneen lähtöön.

Notkosta mäelle

Äiti on leikannut lehdestä kuvan leikekirjaansa ja kirjoittanut alle: "Tässä mökissä äiti ja isä asuivat Nellyn syntyessä."  

Valokuva: Pekka Niemi

Talo oli Kolarinmäellä Koppelinnotkon yläpuolisessa rinteessä. Lähdin etsimään sitä ja ravasin pitkin rinnettä tuloksetta, talo on purettu. Perhe kasvoi lisää vasta sisällissodan jälkeen, kun oli asuttu jo vuosia uudessa talossa Koppelinnotkossa. Vuonna 1921 syntyi Eila ja vuonna 1923 Salme. Mutta mikä ihme sai Oton rakentamaan perheelleen vielä uuden talon Mäyrämäen laelle? Ehkä Eeva-mummo kuoli, Einar muutti pois, ison talon pitäminen ja vuokralaisten hyysääminen kävi voimille... Uudesta talosta tuli pienempi kuin ensimmäisestä, ja viisihenkinen perhe eleli keittiön, kammarin ja alkovin käsittävässä hirsitalossaan hankalakulkuisen, todella jyrkän mäen päällä. Maisemat kuitenkin olivat melkoiset, eikä 30-luvulla tarvinnut miettiä, miten auto jaksaa vetää liukailla säillä ylös mäelle.

Uusi koti Mäyrämäellä

Äiti muisteli, kuinka Otto-isä ei antanut vaimonsa Impin käydä töissä. Itse hän liikkui kirvesmiehenä ympäri omaa ja naapuripitäjiä ja oli joskus poissa kotoa pitempiäkin jaksoja. Niinpä mummoni livahti mieheltään salaa töihin Saksanahon lautatarhalle. Tytöilleen hän osti Mäyrämäen juurelta urheiluliikkeestä pallot lahjuksiksi, etteivät nämä kertoisi isälleen että äiti käy töissä. Otto tuli sitten työreissultaan kotiin ja kysyi portailla istuvilta tyttäriltään:
- Mistäs tytöt on noin hienot pallot saanu?
- Äiti osti, ettei myö kerrottais että se käy töissä, Salme vastasi.

Impi Piirikkälä (vas.) ja Amanda Pesu Saksanahon halkolaanilla

Kunnantalon rakentajia, Otto edessä oikealla kirves olalla.

Otto teki kirvesmiehen töitä ainakin Kuusankoskella ja varmaan kauempanakin. Yksi rakennustyömaista oli kunnantalo. Luultavasti hän oli rakentamassa myös kirkkoa, ehkä ehti mukaan myös tuberkuloosiparantolan rakennustyömaalle. Äiti muisteli isäänsä: iso rauhallinen mies. Kun työväentalolla - Kymin työskillä - joskus tuli tappeluita eikä muu auttanut, paikalle haettiin Piirikkälän Otto. Tämä sai tilanteen rauhoittumaan.

Otto Piirikkälä oli työväenaatteen mies, mutta kotona ei puhuttu politiikkaa. Äiti ymmärsi vasta jälkeenpäin isänsä vastauksen kysymykseen, jota hän ei itse osannut ihmetellä lainkaan. Äiti halusi mennä mukaan pikkulottien toimintaan, kun kaveritkin olivat siellä. Äidiltä ja isältä piti kuitenkin kysyä lupa. Isä antoi luvan mutta sanoi:
- Mene nyt sitten mutta muista, että pysyt kannassasi etkä vaihtele puolta miten sattuu.

Äidin valokuvalaatikoista löysin kuvia, joita en ole ennen nähnyt. Kovasti hämmästyttää niitä katsellessa maininta, että Otto oli iso mies. Ehkä hän sitten oli jotenkin raamikas ja uskottava, kun sai porukat tottelemaan, mutta ei hän ainakaan erikoisen pitkä ollut nykymittapuun mukaan.

Otto, Impi ja Nelly

Takana vas. Nelly, Impi ja Otto Piirikkälä, Helga ja Urho Hakala. Keskellä mummo vierellään Salme ja Eila, merimiespuvuissa Veikko ja Liisa Hakala.

.

Vasta nyt olen ymmärtänyt, että koko Koppelinnotkon ja Mäyrämäen alue oli vankkaa työläisasutusta ja vilkasta työväenyhdistyksen toimintaympäristöä. Omat isovanhempani osallistuivat nuorempina politiikkaan ja mm. työväennäyttämöharrastukseen. Meille lastenlapsille mummo oli se kiikkutuolissa keinutteleva lempeä perusmummo. Äiti on kuitenkin kertonut, että hänen nuoruudessaan meno oli vauhdikasta. Kotona pyöri usein näyttelijäporukkaa, joka oli kiertueella Kuusankosken suunnalla. Mummon arvojärjestyksestä kertoo se, että jos tyttärien piti päästä tansseihin, niin lipastonlaatikosta kaivettiin vaikka viimeiset kolikot, että likat pääsivät pitämään hauskaa.
Viereisessä kuvassa Otto, Impi, Salme, Nelly ja Eila ja kaksi naapurintyttöä, 1920-lukua

Hakuammunta tuotti tulosta

Takaisin Ottoon! Koppelinnotkon talon rakentamisen jälkeen syttyi sisällissota. Löydän Kuusankosken kirjasta maininnan isoisästä. Kappaleessa Taisteluiden aika kerrotaan Punakaartin 73. rykmentistä, Kymintehtaan rykmentistä. III Pataljoona (Kymintehdas) käsitti neljä komppaniaa. Neljännen komppanian päällikkönä oli Otto Piirikkälä.

Koppelinnotkoa. Kuva: Veikko Hakala.

On helppo kuvitella, että ikänsä köyhissä oloissa elänyt nuori mies liittyy työväenliikkeeseen. Mutta hän oli myös aktiivikaartilainen ja vielä kuulussa Kymintehtaan rykmentissä, pahamaineisessakin. Ryntään hakemaan Mirja Turusen Kouvolan veripellot -kirjan ja luen sen tukka pystyssä rivi riviltä. Mirkku kuvaa väitöskirjantarkasti kaikkien sisällissotaan osallistuneiden teot, joista on jokin merkintä olemassa. Kirjan lopussa huokaan helpotuksesta: Otto Piirikkälää ei edes mainita kirjassa, hän ei kuulunut hirmutekojen tekijöihin. Olisin sen kyllä arvannutkin - ei meidän vaari...

Jos Otto oli aktiivinen työväenyhdistyksen jäsen, hänestä täytyy olla tietoja yhdistyksen asiapapereissa. Joitain mainintoja löytyi googlaamallakin, ja lisää varmaan ilmaantuu, kunhan käyn kaupunginarkistossa. Riemastuttavaa oli löytää netistä uusi tarina Otosta. Nimimerkki Hasse B. Normal kuvailee kansalaissodan aikoja:
" - - kansanmiliisin paikallisosasto perustettiin Kymiyhtiön tehtaille 18. päivänä maaliskuuta Kuusankosken seuratalolla pidetyssä kansalaiskokouksessa. Sattumalta ovat valituiksi tulleiden miliisimiesten nimet säilyneet tiedossani ja muistissani. Heitä oli kuusi miestä kultakin tehtaalta.
Kymintehtaalta:
maalari Antton Tommola
makasiinimies Viktor Seppäla
kirvesmies Otto Piirikkilä
paperityöläinen Nestor Nieminen
työmies Taneli Saarenpää
seppä Viktor Jyräs"

Tässä isoisän sukunimi on Piirikkilä. Häntä kuitenkin kutsuttiin Piirikkäläksi, ja sitä muotoa käytti koko perhe virallisestikin. Mutta teksti jatkuu kuvauksella vuoden 1917 tapahtumista Kouvolassa ja Kymintehtaalla. Otto keskeyttää arvokkaan juhlan:

"Sunnuntaina, tämän kyseessä olevan marraskuun 18. päivän iltana oli kuluneen kesän aikana korjatun Kymintehtaan työväentalon avajaisjuhla. Kutsuvieraana oli mm. korjauspiirustukset laatinut Kymin Oy:n rakennusmestari Forsberg. Yleisöä, etupäässä Kymintehtaan työväestöä, oli saapunut tähän merkittävään juhlaan korjatun talonsa uuden ja avaran salin täydeltä. Myös vapaina olevat järjestyskaartilaiset olivat mukana juhlassa, ja kaikki sujui aluksi suunnitelmien mukaan, kunnes myöhemmin illalla tapahtui välikohtaus.
Ohjelman ollessa meneillään syöksyi salin ovesta sisälle miliisimies Otto Piirikkilä huutaen hätäisesti: "Kaikki järjestyskaartilaiset Osulaan heti." Salissa syntyi valtava kohahdus, ihmiset hyökkäsivät kohti ovia ja ikkunoita. Vain suurin ponnistuksin saivat poliisit, miliisit ja järjestysvuorossa olleet kaartilaiset suuremman paniikin estetyksi. Me vapaina olleet järjestyskaartilaiset juoksimme Osulaan, jossa saimme kuulla, että tehtaan suunnasta oli kuulunut kiväärinlaukauksia. Otimme mukaamme ne muutamat kiväärit, jotka eivät olleet vartiomiesten käytössä, ja riensimme juosten komppanianpäällikkö Toivo Harjun johdolla "Klupin" portille, kuten Kymintehtaan pääporttia siihen aikaan nimitettiin. Perille saavuttuamme oli siellä jo kaikki rauhallista. Vartiomiehet, maanviljelijän poika Eeti Sipilä ja paperityöläinen Rikhard Halinen seisoivat vartiopaikallaan.
"Miksi täällä ammuttiin?" kysyi Harju terävästi heiltä. "Ei paljon miksikään", tuli vastaus ja pojat yrittivät naureskella, mutta komppanianpäällikön vakavuus tarttui heihinkin ja toinen pojista alkoi selittää:
"Tästä kulki herrasväkeä, ja määräyksen mukaisesti me kysyimme mieshenkilöiltä aseita ja koettelimme heidän taskunsa päältä päin. Eräs heistä ei alistunut tarkastukseen, vaan lähti juoksemaan karkuun. Ammuimme piruuttamme muutaman laukauksen ilmaan pelotellaksemme häntä." Tuon selityksen uskon täydellisesti vielä tänäkin päivänä, sillä olisivathan pojat toki osanneet ampua edestään juoksemaan lähtenyttä miestä. Myös komppanianpäällikkö rauhoittui, mutta sanoi kuitenkin, että portille oli nähtävästi valikoitava vartiomiehet.
Seuraavana päivänä ilmestyi Klupin portin ilmoituskaappiin kirjelmä, jossa tapaus vääristeltiin ja paisutettiin moninkertaiseksi."

Pyhiinvaellusretki lapsuuskodille 90-luvulla. Edessä Koppelinnotkon tytöt Eila ja Salme, takana Eija ja Tytti.

Eila Nieminen, o.s. Piirikkälä

Tyttärien mielessä Koppelinnotkon koti säilyi aina rakkaana, vaikka he ehtivät asua siinä vain lapsuusvuotensa ennen muuttoa Mäyrämäelle. Äiti, Eila, on kirjoittanut tämän runon 80-luvulla:

Lapsuuskoti

Talo vain - tavallinen,
hirret lomittain.
Ikkunat, ovi
harmaata porraspuuta
ja piha.

Eikö muuta?
Kaikki!
Koko maailma!

Pihako vain?

Nukkanurminen aurinkotanner!
Kokonainen manner,
maanosa ihmeellinen.

Portin pielessä kaksi puuta,                                      

w

vanha kellari nurkassa pihan                                 

Koppelinnotkoa. Kuva: Veikko Hakala.

vierellään pihlaja.
Keväisin tuoksusta raskas
syksyisin
punamarjoja täynnä ihan.
                              
Porrasko vain?

Mikä autuas paikka
istua pienen lapsen
katsoa pilviin ja antaa auringon paistaa silmiin.

Oviko tavallinen?

Sehän taikasana oli maailman sydämeen
- kotiin.                                                                                        

Koppelinnotkoa. Kuva: Veikko Hakala.

Mikä autuas maailma
sisällä aidan.
Pieni ja mittaamaton.

Yhä vielä voin nähdä sen,
voin koskea sitä -
vaan - tuntea en.

Minulle
mitä tapahtunut on?!
      
            Eila Nieminen