Aulis Forssell sopii isännän rooleihin

Aulis Forssell istuu Kuusankoskitalon kahviossa kuin kotonaan. Niin pitääkin, sillä hän on ollut synnyttämässä tätä kulttuurilaitosta. Kerrospukeutuminen muistuttaa päivän pakkaslukemista - torikauppiaalla on oltava lujasti päällä, kun kerran talvi on tänne nyt saatu. Monien roolien mies tuntee virkamiesvuosiltaan Kuusaan kuin omat taskunsa.

Aulis Forssell tuntee Kuusankoskitalon sen syntyhetkistä.

Kyllä Forssellia voi kuusaalaiseksi sanoa, vaikka hän Iitin Lyöttilässä kasvoikin pari ensimmäistä vuottaan ja vaikka hän vietti 50-luvun Jämsänkoskella ja sen jälkeen palasi vielä Kouvolaan ennen Kuusankoskelle tuloaan. Juuret ovat täällä ja kasvualusta pienestä pitäen teatterin kyllästämä. Auliksen isä  Ilmari oli työväentalon vahtimestari, ja 5-lapsinen perhe asui työväentalon yläkerrassa. Siis sen työskin, joka oli Mäenpääntiellä ja josta tuli myöhemmin mestarikerho.

Kuusankoskella työväentalon suojissa toimi Auliksen lapsuudessa ammattiteatteri, jolla oli tukenaan aktiivinen harrastajanäyttelijäjoukko. Pikku Aulis pyöri teatterilaisten jaloissa ja imi ensimmäiset vahvat vaikutteet näyttämömaailmaan.
-  Äiti ja isä ovat kertoneet, että asuin teatterissa. Katselin harjoitukset ja esityksetkin moneen kertaan. Seitsemänteen ikävuoteen mennessä olin nähnyt enemmän teatteria kuin monet koko ikänään. Muistikuvia minulla on siitä vähän, mutta syvälle aivoihin varmaan kaikki on painunut. Muistan kyllä näyttelijöitä. Vili Auvisen äiti Hellin Auvinen-Salmi, Kapo Manto, Lauri Leino - moni maassa tunnettu näyttelijä on ollut myös Kuusankosken teatterissa. Eino Jurkka oli teatterinjohtajana mutta ennen meidän perheen tuloa taloon, Aulis Forssell kertailee.

Forssellin perheen äiti oli kotiäiti mutta teki tietysti vahtimestarin vaimona kodin ulkopuolellakin yhtä sun toista talon siivouksesta kahvilanpitoon. Lapsuuskavereistaan Aulis muistaa parhaiten ikätoverinsa Harri Tuomisen - tämäkin oli syntynyt vuonna -44. Harristahan kehkeytyi aikuisena hieno säveltäjä.
- Ja Askolan poikia siellä asui liuta.

Forssellin perheen muutto Jämsänkoskelle oli poliittinen siirto - työnantajan politiikantekoa. Jämsänkosken tehdas oli Yhtyneiden Paperitehtaiden ainoa laitos, jossa Paperiliiton toimitsijat olivat SKDL:n kannattajia ja kommunisteja. Toimitusjohtaja Juuso Walden halusi paikkakunnalle demareita lieventämään työntekijöiden asenteita. Auliksen isä Ilmari oli aktiivinen sosiaalidemokraatti, ja hänet houkuteltiin Yhtyneitten tehtaalle.
- Tuohon aikaan pelättiin vasemmiston vallankumousta, ja suurin riski olivat työnantajien mielestä kommunistit. Sosialidemokraatit olivat heidän mielestään pienempi paha.

Runot iskevät tajuntaan

Jämsänkoskella Aulis aloitti koulunkäynnin ja siellä hän varttui aikuiseksi - jos nyt 18-vuotiasta voi aikuiseksi sanoa. Mahtoivatko varhaiset vuodet näyttelijöitä kuunnellen saada aikaan sen, että murrosikäisenä Aulis innostui runoista. Koulun kirjastossa oli helppo käydä, ja siellä Aulis tuli tarttuneeksi runokirjoihin. Eino Leino, Yrjö Jylhä, Lauri Viita - näitä hän ahmi jo ennen kuin päätti muuttaa Jämsänkoskelta Kouvolaan tätinsä luo. Tädin mies tarjosi rakennusalan työpaikan, ja täti taas kannusti poikaa syvemmälle runojen pariin.
- Täti varmaan ajatteli, että 18-vuotiaalla voi olla huonompiakin harrastuksia kuin runojen lukeminen ja ohjasi minut kansalaisopistoon, jossa runoja paitsi luettiin myös esitettiin. Ensimmäinen ohjaajani oli Eeva Saario-Valve. Kouvolan teatterin näyttelijätkin ohjasivat meitä. Olen käynyt Veikko Sinisalon kurssin ja Liisa Majapuron viikon kurssin, Aulis luettelee alkutaipaleensa opettajia.

Armeijan jälkeen Aulis muutti Kuusaalle ja liittyi työväenopiston näytelmäpiiriin.
- Sen ohjaaja vinkkasi, että minulle olisi käyttöä varmaan Kuusankosken teatterissakin. Sillä tiellähän minä nyt olen, takana jo 40 vuotta rooleja siinä teatterissa. Samaan aikaan olen esittänyt runoja lukemattomissa tilaisuuksissa, esimerkiksi Betonimylläriä säännöllisesti ja Smedin Paavon runoja edelleenkin.

Runot ja roolit ovat kulkeneet mukana vapaa-aikana, sillä koko ikänsä Aulis on ollut arkisemmissa ammateissa päivät. Kuusankoskelle muutettuaan hän oli alkuun Keskuslaitoksella huolto- ja korjaustöissä yhdeksän vuotta. Vuonna 1975 hän aloitti työt Kuusankosken kaupungintalon vahtimestarina, virkanimike oli viimeiset 15 vuotta virastomestari. Esiintymispuolen hallitsevalle työntekijälle tuli toisenlaisiakin tehtäviä.
- Kun oli juhlavuosia ja niihin liittyviä tapahtumia, olin oman toimen ohella niissä projektipäällikkönä. Salmenojan Eero sanoi, että sinä selviät niistä hommista ja hoidat ne, ja Huttusen Reijo jatkoi samaa linjaa, Aulis naurahtaa tyytyväisenä entisten kaupunginjohtajien kannustuksesta.

Kuusaan teatterisali on ammattilaistasoa.

Moniosaamista juhlajärjestelyissä tarvittiinkin. Aulis hankki esiintyjiä, kokosi ohjelmistoja, juonsi, kokosi paketteja, joihin kuuluivat kaikki käytännön asiat. Hänen kutsustaan Kuusankoskitalon avajaisiin saatiin esiintymään Veikko Sinisalo. Sinisalosta tuli Forssellille esikuva jo paljon tätä ennen.
- Sinisalo aloitti kiertueiden tekemisen jo 50-luvulla. Kuusikymmenluvulta lähtien pääsin näkemään kaikki hänen kiertue-esityksensä jossain lähikulmillamme. Kaupunginjohtaja Eero Salmenoja oli tykästynyt Sinisaloon ja kutsui hänet aina kulttuurilautakunnan välityksellä vierailulle Kuusaalle. Eero halusi aina tarjota Sinisalolle ruoan esityksen jälkeen ja pyysi minut aterioille isäntäväen edustajana. Sain keskustella Veikon kanssa kaikennäköistä - hän oli hyvin kansanomainen seuramies, Aulis Forssell muistelee.

Myös Eeva-Kaarina Volaseen Forssell tutustui. Kun Volanen kävi miehensä kanssa Kuusankoskella, Aulis kuskasi heitä junalta ja takaisin. Forssell ja Volanen olivat mukana myös samassa produktiossa, Verlan Mariassa. Eeva-Kaarina Volanen luki elokuvan speakit, Aulis esitti Verlan patruunaa. Hän muistelee hauskaa tilannetta, kun Mariaa esittävän Sirkka Seitun piti puhua venäjää. Sitähän Maria osasi mutta Seittu ei. Niinpä paikallisen yliopiston lehtori Inkeri Vehmas-Lehto luki repliikit nauhalle, ja Sirkka Seittu opetteli ne korvakuulolta.
- Seittu lausui ne täydellisesti mutta ei ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä sanoi. Inkeri esittikin sitten elokuvassa patruunan venäjäntaitoista vaimoa, joka haki Mariasta juttuseuraa. Joskus vuosia myöhemmin olimme Valkealan Oravan Matin ja Maijan valintajuhlassa. Olin juontamassa ja kutsuin lavalle Maijaksi valitun Inkerin. Yleisö kohahti, kun Inkeri pamautti: "Kyllähän minä sinut muistan. Mehän olemme olleet aikanaan naimisissakin."

Harrastajateatteria tositarkoituksella

Aulis Forssellille istuvat patruunaroolit. Niitä on hänen näyttelijäuralleen osunut useampiakin - komeat raamit ja ääni antavat jo yksistäänkin vaikutelman auktoriteetista. Hän on ollut Verlan patruuna, Voikkaan tehtaan isännöitsijä Björkenheim, Niskavuoren emännässä isäntä Juhani, Jumala... Iitissä hän esitti Puntilan isäntää.
- Ympyrä on sulkeutunut. Alkuaikoina jouduin värjäämään hiukset roolin takia harmaaksi, nyt taas joudun värjäämään niitä mustaksi. Urani parhaan tunnustuksen sain Niskavuoren Juhanista, jota esitettiin Kouvola-talon pihanäyttämöllä. Päätoimittaja Martti Turtola tuli sanomaan, että hän on käynyt katsomassa näytelmän kolmasti ja tuonut vieraansakin katsomaan sitä, kun siinä oli niin mahtava tulkinta ja minun isäntäni oli hyvin esitetty. Kun sanojan taustan tietää, niin se kommentti kyllä jäi pysyvästi mieleen, Aulis kertoo.

"Eeva-Kaarinan muotokuva kertoo enemmän maalaajasta kuin Volasesta."

Iitin kesäteatterin Puntilaankin liittyy anekdootti. Kesäteatteri oli aikaisemmin seurakunnan mailla, ja kirkkoherra vaati tekstit nähtäväksi ja päätti, saiko niitä esittää teatterissa. Teatteri halusi yhtenä kesänä esittää näytelmän Miksi Jeppe juo? Kirkkoherra ei hyväksynytkään niin viinalla läträävää tekstiä. Ohjaaja keksi ottaa tilalle Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti -näytelmän.
- Siinähän juodaan yhtä rankasti. Mutta kirkkoherra arvasi, mikä kohu olisi syntynyt, jos hän olisi torpannut Iitissäkin asustelleiden maailmankuulujen Hella Wuolijoen ja Bertolt Brechtin näytelmän, Aulis naureskelee.

Puntilan isännässä on Hattelmalan harjulla -kohtaus, jota Forssell on esittänyt muissakin tilaisuuksissa, mm. kerran Hiidenvuorella pienelle seurueelle.
- Kohtaushan on sinne kirjoitettu, tekstissä kuvatut maisemat sopivat juuri siihen ympäristöön.

Forssellista on ollut mukava esittää myös äijänreppanan rooleja, joita Juha Salminen on kehittänyt.
- Liikkikset ovat olleet koskettavia hahmoja.

Näyttämölle Forssell on noussut Kuusankosken lisäksi kesäteattereissa naapurikunnissa ja vähän kauempanakin. Kolmena kesänä hän näytteli Lappeenrannan kesäteatterissa näyttämöllä henkilöhahmona - mm. Petteri Summasen kanssa - ja neljäntenä kesänä äänenä. Hän oli Jumalan ääni Pikku Pietarin pihassa. Lappeenrannassa näyteltiin Saatana saapuu Moskovaan -näytelmää, Kaukaista rantaa ja Elmoa.
- Kaikissa minulla oli ihan kunnon rooleja. Ääniroolistakin moni tunnisti minut muista yhteyksistä, Forssell kertoo.

Keikkaa pukkaa aina vaan

Yhteen aikaan Kuusankoskella tuskin oli isoa juhlaa, jossa ei olisi ollut juontajana Aulis Forssell, joka vielä lausui runonkin. Eikö koskaan tuntunut, että miksi aina minä?
- Ihan kivahan se oli, mutta sittemmin olen kyllä yrittänyt hankkia juontajia ja lausujia muualta. Enää nykyisin ei ole sellaista palavaa tarvetta päästä lausumaan kuin ennen, vaikka edelleen mielelläni teen niitä, Forssell vakuuttaa.

Eläkeläinen ei pääse  sammaloitumaan, siitä huolehtivat edelleen roolit eri teattereissa. Vuoden sisään hänellä on ollut neljä ensi-iltaa. Utin Uudessa teatterissa esitettiin Ukkosenjumalan poikaa, The Roadia Myllykosken Koivusaaressa, Kuntalaa Kuusaalla samoin kuin Omat pojat -näytelmää.
- Yleisöä nauratti Kuntalassa varsinkin se kohta, missä Kallion Aulin kanssa ollaan lapsia ja leikitään kunnanhallitusta. Toinen ihmettelee, kun ei ymmärrä jotain ehdotusta ja kysyy, voidaanko me tehdä sellaisia päätöksiä, joita ei ymmärretä. Toinen vastaa, että miksei voitaisi, täähän on kunnanhallitus.

Ohjaajia Aulis Forssell on nähnyt laidasta laitaan. Hänelle sopii monenlainen ohjaustyyli. Hyvä ohjaaja näkee näyttelijästä, kuinka paljon tämä tarvitsee ohjaamista.
- Jollekin voi antaa vain viitteitä, ohjaaja saattaa vain sanoa että kokeile ja tuo tuntuu hyvältä, jatka noin Joku taas tarvitsee yksityiskohtaisia neuvoja. Voikkaalaislähtöinen ohjaaja Veikko Manninen tuskastui kerran ja piirsi liidulla sahalaitaisen kuvion näyttämölle poluksi näyttelijälle, joka ei tiennyt, minne siellä piti astella.

Toisten harjoittelua on kiva seurata katsomosta.

Aulis on Omissa pojissa näyttämöllä vain alussa, joten hän on saanut seurailla näytelmän harjoituksia ja rakentumista katsomosta käsin - ja nauttinut.
- Mielenkiintoista nähdä miten joku kavereista on ollut lähes valmis ensimmäisistä harjoituksista ja joku toinen taas oivaltaa koko ajan lisää ja tarvitsee yli 20 treeniä ennen kuin rooli alkaa olla valmis. Ihmiset ovat erilaisia, ja teatterissa se korostuu. 

Tuttu lause "viimeisin projekti on aina mielenkiintoisin" tulee Forssellinkin suusta. Mutta Omat pojat kiehtoo siksikin, että aihe on niin rankka - kertoo sodassa kuolevista miehistä.
- Esityksen jälkeen takahuoneessa huomaa, miten pojat hirtehisellä huumorilla pyrkivät irti näytelmän tunnelmasta. Ihailen sitä, miten täysillä käverit vetävät roolinsa. Täytyyhän se jotenkin ravistaa pois esityksen päätyttyä. Uskon, että sodassa on sama juttu - huumori tuskin oli sielläkään kaunosieluista.

Aulis Forssell on teatterin läpitunkema mies. Hänen on mahdotonta kuvailla, mitä teatteri on hänelle antanut.
- Olen katsonut näytelmiä niin paljon kuin olen pystynyt, lähialueilla ja pidemmälläkin. Siitä on tullut iso juttu. Niin paljon kuin käsiini saan, luen suomalaisten näyttelijöiden elämäkertoja. Ison sisällön teatteri on elämään tuonut.

Jäämme pohtimaan taiteen merkitystä ihmiselle. Forssell muistuttaa Leningradin piirityksestä. Vaikka siellä ihmiset elivät nälkäkuoleman partaalla ja heitä kuoli satoja tuhansia, silti loppuun asti kaupungissa järjestettiin konsertteja.
- Jos haluaa säilyttää ihmisyyden sellaisissakin oloissa, tarvitaan taidetta. Musiikki on yksi parhaita keinoja, siinä ei tunneta kielirajoja. Teatteri tulee heti musiikin jälkeen. Tietojen joukossa se antaa erilaisia malleja ja valottaa asioita useammalta kantilta, ei vain mustavalkoisesti. Se saa meidät miettimään, että hetkinen, voihan se olla näinkin.

Tori vetää puoleensa

Elämässä on kuitenkin muutakin kuin näytelmät ja runot. Forssell on Kuusankosken Eläkkeensaajien puheenjohtaja, ja se työllistää miestä melko lailla. Hän on jäsenenä kaupungin vanhusneuvostossa. Politiikka kiinnostaa aina vaan, Kuusaan demareitten jäsenenä ja johtokunnassa tälläkin hetkellä.
- Olin kymmenen vuotta Lionsien jäsenenä. Aika ei kuitenkaan enää riittänyt siihen. Erotessani lainasin vapaasti Groucho Marxia, jota pyydettiin Rotareihin. Hän oli vastannut:"En voi kuvitella liittyväni järjestöön, joka hyväksyy jäseneksi minut."

Politiikka on Forssellin elämässä ollut verenperintönä. Kaksi kautta kaupunginvaltuustossa ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajana hiukan pidempään, 30 vuotta. Uuden Kouvolan kulttuurilautakunnassakin hän oli yhden kauden varajäsenenä, mutta ei enää hakeutunut uudelleen. Mutta mikä piti miehen puheenjohtajana kolme vuosikymmentä?
- Siihen aikaan suunniteltiin ja rakennettiin Kuusankoskitalo ja kirjasto. Ei muuten ollut itsestään selvää, että kumpaakaan taloa tarvittaisiin. Ensin piti saada kaikki vakuuttuneiksi tilojen tarpeesta. Nyt käyttö osoittaa, että molempia rakennuksia tarvitaan kovasti.

Käyttäjät pääsivät vaikuttamaan tilojen suunnitteluun. Aulis on tyytyväinen siihen, että silloin teatterisalista tehtiin ammattimaiseen käyttöön soveltuva. Erään nykyisen luottamushenkilön laukaisema idea uuden teatteritalon rakentamisesta Kouvolaan - ilman nykyisen teatterihenkilöstön toivomusta - ihmetyttää Forssellia.
- Toisaalta mikäs siinä, mutta ajoitus on pielessä. Nyt kun kaikesta karsitaan, ihmetyttää noin epärealistinen heitto.

Perhettä tällä aviomies evp:llä, kuten hän itse määrittelee, on klaaniksi asti. Kausalassa asuvalla tyttärellä on neljä lasta ja näistä vanhimmalla jo kaksi lasta.
- Olen isoisoisä, Aulis leveilee.

Jari Pirinen tällä kertaa Auliksen kanssa tiskin takana.

Varmimmin Forssellia näkee Kuusaan torilla perjantaisin. Torimyynnissä on hänestä jotain tosi vetovoimaista. Pirisen tilan tuotteiden myynti ympäri Pohjois-Kymenlaaksoa ei ole hänestä työtä.
- Vuolenkosken kesätori on parhaita. Siellä on vilkasta, kun kylässä on niin paljon kesäasukkaita. Siellä ollaan käyty parikymmentä vuotta, samoin Kimolassa. Ei sitä työksi voi sanoa, kun se on niin mukavaa. Niin kuin teatterikin - ei sitäkään voi työksi sanoa. Ihmisten kanssa on hauska jutella. Eivät juttukaverit aina edes osta mitään, kunhan tulevat heittämään tarinaa. Yksi sanoikin, että en miä osta mitää, tulin vaan kattomaa, ketkä viel on elos.