Satavitoset. Reijo Hasu aloitti "tunnustukset"

Reijo Hasu tunnusti ensimmäisenä satavitosensa.

Reijo Hasu kiertelee 105-näyttelyä Taideruukin Pato-Klubilla isännän elkein. Niin pitääkin, hän on koko idean isä. Näyttelyä yritettiin pystyttää jo parikymmentä vuotta sitten, mutta silloin se tyssäsi sekä yhtiön johdon että ammattiyhdistysliikkeen vastustukseen. Kummankin perustelu oli sama: meidän miehet ei tee työaikana omia töitään.

Nyt aika on kypsä asiasta puhumiseen, ja puhetta on riittänyt koko kesän. Keskustelutilaisuus satavitosista kiinnostuneille kirvoitti kielenkannat ja osoitti senkin, että porukalla on paljon kerrottavaa aiheesta, ja siitä täytyy saada puhua.

Hasu pysähtyy muusinuijien äärelle. Lasipäinen niistä on hänen. Muissa kuusaalaiskodeissa tuttua tutumpi esine on yleensä saanut ottimekseen puuosan. Viereisellä sermillä komeilee Hasun muitakin töitä, paistinlasta ja kauha.
- Kaikkein vanhin esine koko näyttelyssä on varmaan tämä Ullan vaarin tekemä veitsi. Se on tehty 30-luvun puolella, Hasu esittelee vaimonsa suvusta saatua veistä.

Hasun talo on tällä hetkellä vailla yhtä ovenkahvaa. Se on irrotettu näyttelyä varten, ja siinä on läpinäkyvästä muovista tehty otinosa. Vieressä on lisää made by Hasu -malleja, tinakauha,  joulukuusenjalkoja. Reijon kuusenjalkamallia on olemassa kolme kappaletta.
- Tämä on kolmen miehen tekemä. Yksi leikkasi pellin, toinen hitsasi, minä tein täyttöaukon josta lisätään vettä. Tämä on tehty Kuusaanniemessä.

Ripa ja tinakauha

Näyttelyä kiertelevä Pekka Borg tulee moikkaamaan tuttuaan Hasua ja kertoo saaneensa peruiksi satavitosena tehdyn veivattavan jäätelökoneen. Borgin isä oli aikoinaan puuseppäverstaalla työnjohtajana ja toimi kirvesmiehenäkin Kymintehtaalla.

- Koneessa on puusaavi, ruostumaton sanko ja hammaspyörät. Puuseppäverstaan miehet teki saavin ja metallimiehet metalliosat. Niitä tehtiin ilmeisesti useampi, taisi olla 70- ja 80-lukujen vaihdetta. Saavin ulkopuolelle pannaan jäitä. Sisäpuolella on ruostumaton astia, johon pannaan valmistusaineet, saaviin suolaa ja jäitä ja aletaan veivaamaan. Ajattelin kokeilla, kunhan saan saavin halkeaman turvotettua umpee, Borg suunnittelee.

Borg on tehnyt itse satavitosena sähkögrillin. Hän oli Kymin levypajassa töissä ja rakensi kotitalouskoneen.
- Voileipägrillin tyylinen sähkövehje. Laatikkomainen, edestä auki. Sähköverstaan miehet asensi siihen kiukaan vastuksen ja ritilät. Kaikki tarvikkeet saattoivat tulla yhtiön tavaroista. Siihen aikaan sähkögrillit olivat kalliita, nythän ne ei maksa juuri mitään. Sitä tehtiin ruokatunnilla, ei erityisen salaa. Kumminkin työt tehtiin, sehän oli oleellista. Silloin kun oli kiire, ei ollut aikaa omille puhdetöille, Pekka Borg kertoo.

Vitriinissä komeilee kokoelma kuparimaljakoita, joita olen luullut ammattimuotoilijan suunnittelemiksi taidekäyttöesineiksi, kun olen niitä kuusaalaiskodeissa nähnyt syntymäpäivälahjoiksi saatuina. Väärin. Muotoilijat ovat olleet ihan muun alan ammattilaisia. Reijo Hasu on tehnyt niitä useita.

-  Juotetaan päät umpeen, porataan reikä, täytetään putki vedellä ja ruuvataan aukko kiinni. Putki pannaan pakkaseen. Kun päät on juotettu kiinni, putki pullistuu keskeltä ulospäin, kun sisältö laajenee. Putki lämmitetään, siitä otetaan pohja ja kansi pois. Putki pannaan sorviin, ja siihen terän paikalle puukapula, jonka avulla muotoillaan suuaukko. Pinta hiotaan kiiltäväksi, kun siihen on ensin hakattu vasaralla kuviot. Kun näitä tehtiin, apteekista haettiin antimonia, jolla pilkkuihin saatiin musta väri - ihan kaikkea yhtiöltäkään ei sentään saanut. Työvaiheisiin kului tunnin verran ja pakastusvaiheen odottelut päälle, Hasu muistelee.

Vasemmalla putkenpätkä, jollaisista maljakot on tehty.

Ihmettelen kekseliäisyyttä, josta maljakko on syntynyt mutta Reijo vähättelee.

- Ei kai tähän mitään edissonia tarvittu, että tollasen keksii, hän kuittaa ja huomaa tekemänsä kolme morttelia. Hän oli viidentoista tehdessään mortteleista suurimman. Hän veikkaa, että jos nyky-viisitoistavuotiasta - "joka ei osaa mitään muuta kuin hipaista" - pyydettäisiin tekemään mortteli, niin tekemättä jäisi. 

Materiaali mortteleihin on Voikkaan valimosta. Hasu teki niitä paljon ja muistaa tarinan:

- Kerran yksi työkaveri, jolla oli tällaista meikäläisen vikaa, hihkaisi että "Ronssia tuli!" - "Hiihostko?" "Ei kun valimost."

Omat tuotteet olivat monenkokoisia, tallukasta taloon. Reijo Hasun isä oli nuorena Lintukymellä uitossa. Siellä miehet ottivat tukkilautasta puita ja veistivät niistä mökkejä itselleen.
- Sumasta otettiin, sieltähän se veisti kummisetäsi Arvonkin mökin, isä sanoi minulle. Hirsitalon runkoa ei voinut piilottaa pomon tullessa. Mutta kun pomona oli tätin mies, se ei sanonut mitään, kun talotkin tuli sukuun. Eihän tällaisessa talossa ole varastettu muuta kuin hirret ja aika, joka on mennyt niiden veistämiseen, Reijo Hasu virnistää.

Hasulta onnistuu myös tallukanteko.

Satavitosen tekemistä piti Reijo Hasun mukaan salailla pomoilta lähinnä siksi, etteivät nämä olisi tulleet pyytelemään samanlaista itselleen. Jotkut esimiehet katsoivat toisaalle, jotkut olivat tarkempia.
- Tarvasen Holkeri oli isolla sorvilla. Niiden autosta meni jokin osa rikki ja minä olin vuorotyössä. Hoke lähti neljältä töistä, minulla työpäivä jatkui kymmeneen. Hoke antoi minulle hommaksi tehdä autoon uuden osan piirustuksen mukaan. Isä-Mikko Tarvainen tulikin paikalle luuhaamaan ja kommentoi: "Eihän tuo ole meidän töitä." Minä siihen: "Luulin että se teidän on, kun teidän Hoke sen antoi tehtäväksi teidän autoon." Tiesin että Mikko tarkoitti etten tee yhtiön töitä. Kun sille selvisi, että osa tuli heidän autoonsa, niin hän alkoi neuvomaan kärkkäästi: "Juu, tosta kulmasta vielä vähän voisit ottaa."

Myös Reijo Hasu viittaa siihen kuuluisaan magneettiin. "Jos yhtiöllä olisi sellainen magneetti, jolla se vetäisi omansa pois, Bin Laden jäisi toiseksi tuhojen määrässä." Kaikki sortuisi Kotkaa myöten raunioiksi, Hasu sanoo ja lukee kirjastaan tarinan markankyläläisestä talonrakentajasta. Tältä oli kysytty, mitä hänelle jäisi jos yhtiö veisi omansa pois. Mies mietti ja vastasi: "Saunan pata ja kammarin tapetit." Kun kysyttiin, että mitenkäs sinä et niitä pystynyt hankkimaan Isosta-Heikkilästä, yhtiöltä,  niin kaveri sanoi, että poika oli kesätöissä Väri-Uitolla ja hän sai varastettua ne sieltä, Hasu hihittää.

Satavitosena tehdyt puiset pelastusliivit.

Tarina talonrakentajasta saa jatkoa. Kun tämä aloitti omakotitalonsa rakentamisen, hän teetti työmaavälipompan, johon ommeltiin 70 senttiä korkeat povitaskut, rinnalta helmaan asti ulottuvat. Niissä sai vietyä paljon tavaraa.
- Kerran mies kaatui eikä päässyt pystyyn ilman apua, kun taskuissa oli niin paljon tavaraa. Se vei kaikki, tiiletkin muuraukseen työmaavälipompan taskussa, Hasu pyörittelee päätään.

Tavaroita vietiin tehtaalta kotiin eri konstein. Alkuun tehtailla ei ollut porttejakaan, joten kasseja ei tarkastettu. Ylipäätään tehtaalaiset eivät aina tehneet eroa omien ja "yhtiön yhteisten" välillä. Kuusaanniemessä oli piirin ulkopuolella likavesiviemäri, jossa oli tietysti kannet. 

- Yksi kaveri rakensi omakotitaloa ja tarvi likakaivon kannet. Ne tehtaan kannet käytiin ottamassa pois ja vietiin lepikkoon piiloon. Sitten käytiin sanomassa Käen Oivalle: "Sieltä kaivosta puuttuu kannet. Putoaa vielä joku lapsi sinne likaviemäriin." Oiva kirjoitti varastoa varten lapun, jota vastaan piti äkkiä mennä hakemaan kuorma-autolla uudet kannet. Sitten vietiin uudet kannet Kytöahoon kaverin rakennukselle ja ajettiin Kuusaanniemeen panemaan lepikosta vanhat kannet takaisin paikoilleen.

Yhtiön tavarat olivat yhteisiä

Hasua selvästi ärsyttää, että nyt kun satavitosista on tullut julkinen ja teollisuusperinteenä arvostettava asia, kaikki sanovat tehneensä niitä. Aikaisemmin ei kukaan myöntänyt osallistuneensa moiseen toimintaan. Kukaan ei uskaltanut paitsi Hasu, joka on kirjoittanut töistään kirjoihinsa jo vuosia sitten. Näyttelyn onnistumistakin pelättiin, järjestäjät eivät tienneet arvaavatko ihmiset tuoda satavitosiaan esille.

Sataviisi-koodin taustaa ei Reijo Hasukaan ole kuullut. Hänen mukaansa tehtailla satavitosia nimitettiin myös soteva-töiksi. Sotevat tarkoittivat aikoinaan sotakorvausteollisuuden ihan virallisia töitä, mutta sanan käyttö näyttää laajenneen muihinkin yhteyksiin. Pohdimme Hasun kanssa, voisiko sataviisi ollakin vain äänteellinen muunnos: soteva-sataviis. Hasu hyväksyy ehdotuksen hyvinkin mahdollisena.

Reijo Hasun mielestä satavitosten teosta on ollut työnantajalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Kaikki muukin oli yhteistä yhtiön kanssa.

- Asuttiin Kymiyhtiön asunnossa, yhtiöllä oli sauna, pesutupa, hyppyrimäet, urheilukentät, uimalaitokset, koulut. Miksei muukin voinut olla yhtiön, kun kalliimmastakin päästä puitteet oli jo yhtiön, Hasu päättelee.

Työkaverit veivät perheenlisäystä odottavalle isälle pukin.

Yhtiön yhteisten ottaminen oli esimiehillä tiedossa, vaikkei siihen aina puututtukaan. Kun korjauspajan pulttihylly tyhjeni, pomo käski täyttää sen uusilla pulteilla. Hasu varoitti, että nekin viedään.

- Sampolahti vastasi, että sitten täytämme hyllyn uudestaan. Kun ne on kerran tarvitsemansa pultin ottaneet, niin ei ne enää toista kertaa varasta, Hasu kertoo pomon sanoneen.

Reijo kertoo kuvaavan esimerkin siitä, miten yhtiön omaisuus koettiin kaikkien yhteiseksi.
- Kerran nuori yrittäjä perusti tehtaalle kahvipalvelun ja toi tehtaalle kahvi- ja mehukoneen, josta sai 30 pennillä juotavaa. Kerran kaksi yölöysiläistä särki koneen ja otti rahat ja koneen kahvit. He joutuivat kuitenkin teostaan kiinni ja joutuivat insinööri Lönnegrenin puhutteluun. Tämä sanoi: "Ajatelkaa nyt, nuori mies ottaa lainan ja perustaa tällaisen firmanihan teidän hyväksenne, että saatte juotavaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Ja te menette särkemään ja varastamaan." Toinen miehistä sanoi: "Ai, eiks ne Kymiyhtiön ollukkan? Ei myö oltas varastettukaan, jos oltas tiedetty, että kone on sen nuorenmiehen."