Kaiku-kuoro, Hilkka Norkamon aika

Kuusankoskelaisen Kaiku-kuoron tarina jatkuu. Aiemmin on julkaistu kuoron kolmeakymmentä ensimmäistä vuotta kuvaileva juttu Akseli A. Ylikankaan laatiman historiikin pohjalta, täällä:
http://minkuusas.blogspot.fi/2015/11/kaiku-legendaarinen-kuusaalaiskuoro-30.html

Kaiusta tehtiin uusi historiikki sen täyttäessä 70 vuotta. Jaakko V. Hyytiäinen, lehtimies ja Kaiun oman sopraano-solistin Liisa Hyytiäisen puoliso, kirjoitti tiiviin katsauksen Kuusankosken Kaiku 1907-1977.  Siitä on poimittu tiedot tähän tarinaan.

Kuoron perusti opettaja Väinö Niinivaara vuonna 1907, ja hän johti sitä kuolemaansa saakka vuoteen 1948. Sitten alkoivat hankaluudet.

Director musices Hilkka Norkamo, Kaiun johtaja 1957-1975

Kaiku ehti juhlia myös 40-vuotista taivaltaan  Väinö Niinivaaran johdolla, mutta jo seuraavana vuonna tämä rakastettu johtaja kuoli. Nyt Kaikuun luottavat kuorolaiset ottivat ohjat käsiinsä. Jussi Verona antoi henkistä tukea ja pyrki pitämään rivit koossa, Alvar Korpi otti hetkeksi kuoron johtamisen harteilleen ja hänen vaimonsa Lyyli piti yllä yhteenkuuluvuuden ja toverillisen ilmapiirin henkeä.

Opettaja Frans Nyrke johti Kaikua ensimmäisen vuoden. Hänen seuraajakseen tuli kanttori Armas Siukonen Valkealasta vuoteen 1953. Tuolloin Kaiku sai johtajakseen musiikinopettaja Heikki Koskensepän, joka johti kuoroa neljä vuotta. Hänen johtajuutensa päättyessä vain kymmenkunta kaikulaista oli koolla pohtimassa apeana tilannetta. Ratkaisu tuli yllättävältä taholta.

Kymenlaakson Maanviljelysseura siirsi vuonna 1957 toimipaikkansa Haminasta Kouvolaan, jolloin sen toiminnanjohtaja agronomi Leo Norkamo ja hänen vaimonsa Hilkka muuttivat Kouvolaan. Hilkka Norkamo tunnettiin maan eturivin kuoronjohtajiin kuuluvana, ja hän oli johtanut Haminan Raittiusyhdistyksen Sekakuoroa maineeseen niin koti- kuin ulkomaillakin. Kaiku-kuoron puheenjohtaja Jussi Verona aloitti Hilkka Norkamon taivuttelun. Ensimmäiseen pyyntöön Norkamo ei suostunut, mutta kuorolaiset eivät hellittäneet. Niin Hilkka Norkamo lupasi tulla kuuntelemaan kuoroa. Jaakko Hyytiäinen kirjoittaa:
"Esittäytymiseensä Kaiku oli valinnut Palmgrenin `Surun`. Laulun valinta osoittautui oivalliseksi taktilliseksi vedoksi, ei suinkaan häikäisevänä taidonnäytteena, vaan Hilkka Norkamon musiikillisiin avuihin kohdistuvana vetoomuksena. Kun tähän haasteeseen ovelasti vielä lisättiin lupaukset harjoituspianon hankkimisesta, oli Hilkka-rouvan vastustus murrettu."

Uusi aika aloitettiin perusteista

Jaakko Hyytiäinen kertoo, että miehen ikään ehtinyt Kaiku sai luvan aloittaa Hilkka Norkamon komennossa lauluperuskoulun ekaluokkalaisena. "Oli opittava hengitystekniikkaa ja sen tuomaa linjakkuutta, oli löydettävä äänen oikea sijoitus suuontelossa ja opiskeltava vokaaliohenteita, oli tavoitettava äänille yhtenäinen sointiväri, oli pystyttävä laulamaan utuisen hienoa pianissimoa ja ennen kaikkea, oli opittava tekemään hellittämättä työtä mahdollisimman täydellisen tulkintatavoitteen saavuttamiseksi."

Konsertin alla Yhteiskoulun pihalla

Hilkka Norkamon sitkeys piti, kuorolaisten samoin. Näin voi päätellä siitä, että pianissimon etsiminen kesti kaksi vuotta, viisi vuotta se, että kuoron jäykkäselkäisyys mukautui johtajan tulkintoihin, Hyytiäinen kuvaa.

Esiintymistahti vuonna 1959 oli hurja, ja myöhemmin huomattiin, että se oli ollut rauhallinen vuosi. "Oma kevätkonsertti 24.4. Yhteislyseossa, maakuntajuhla Anjalassa 7.6., laulujuhlat Hämeenlinnassa 13.-14.6. ja Kymenlaakson piirin 30-vuotissävelparaati Kouvolassa. Näiden lomaan oli mahdutettava valmentautumiset Kuusankosken seurakunnan 30-vuotisjuhlaan ja itsenäisyyspäivän yhteiskonserttiin sekä vapun vastaanottamiseen omine juhlineen ja laulajaisineen. Lisänä olivat vielä merkkipäiväserenadit ja monet edustustehtävät. Ja kaikkiin tilaisuuksiin oli valmistauduttava huolella kuin tilaisuus olisi ollut ainutkertainen. Näin kävi käsky vaateliaalta kuoronjohtajalta."

Esiintyminen Kettumäellä

Tuosta vuodesta tahti vain kiihtyi. Harjoituksia oli vähintään kahdesti viikossa. Kuorolaisten perheenjäsenet pääsivät seuraamaan kaikkea läheltä. Meillä molemmat vanhemmat olivat kaikulaisia, ja stemmat kaikuivat kotona päivittäin. Me tytöt opimme jo lapsina Personent hodien alusta loppuun, vaikka se vääntyikin meidän suussa Pepsodent hodieksi. Joskus meidät otettiin mukaan harjoituksiin ammattikoulun yläaulaan, vapun alla värkkäsimme paperikukkia ja pääsimme koristelemaan niillä seurataloa kuoron iltamia varten. Muutama vuosi myöhemmin istuimme serkun kanssa linja-autossa matkalla Kaiun kirkkokonsertteihin naapurikuntiin. Jännä juttu, miten hauskaa meillä varhaisteineillä oli noiden vanhojen (yli 30-vuotiaiden ja muiden ikäloppujen) ihmisten parissa. Se johtui siitä, että kuorolaisilla itsellään oli hauskaa yhdessä.

Cherubini yhdisti musiikintekijät

Kuusankoskella elettiin voimakasta musiikin nousukautta 60-luvulla, Jaakko Hyytiäinen kertoo. Kuorot lauloivat erikseen ja yhdessä. Kettumäellä kokoonnuttiin kesäisin esiintymislavalle niin kuoro- ja kuin yhteislaulutilaisuuksiinkin. "Yhtä kuitenkin puuttui, puuttui yhteisvoimin esitettävä suurempi kuoroteos." Kanttori Tapani Rautasuo sai tehtäväkseen hankkia teoksen, jossa Kuusankosken Kirkkokuoro, Kuusankosken Orkesteri ja Kaiku-kuoro saisivat yhdessä esiintyä kirkossa. Tapani Rautasuo päätyi Luigi Cherubinin säveltämään seitsenosaiseen sielunmessuun C-molli Requiem. Se esitettiin Kuusankosken kirkossa vuosina 1966 ja -67 - silloin myös Kouvolassa -  ja vielä vuonna 1969 Mikkelissä ja Kuusankoskella.

Kirkkokuoro, Kaiku ja orkesteri Tapani Rautasuon johdolla

Hilkka Norkamo teki kulttuuriteon suomentaessaan latinankielisen tekstin. Mikä voima ja lataus onkaan suomenkielisissä sanoissa, joita kuoro saa laulaa melodian vyöryessä yhä korkeammalle nousevana pauhuna ja lopulta muuttuessa suloisiksi armon säveliksi - maailmanlopun tunnelmat avautuvat suomeksi aivan toisin kuin latinankielisessä versiossa.

Dies irae- osa on väkevää tekstiä:

Päivä vihan, päivä tuhon,
tuhkaks palaa vuosisadat.
Ei voi kukaan sitä kestää.
Mikä pelko mielet valtaa, kuinka tuomion voi kantaa,
onko kaikki katoava, onko kaikki katoava?
Ääni pasuunoitten kaikuu, haudoistansa kuolleet kutsuu
luokse Herran tuomiolle.

Nyt jo auki tie on haudan.
Ihme suuri, kaikki luodut esiin käyvät istuimen luo.
Tuodaan kirja jossa kaikki ihmisteot, hyvät pahat
muistiin kirjoitetut ovat.
Synnit syvät julki tulee, ei voi mikään jäädä salaan...

Cherubinin Requiemin esitys ei unohdu koskaan. Istuin teininä kirkon sivuparvella seuraamassa harjoituksia suntion Katriinan kanssa ja kirkonpenkissä kuuntelemassa valmiin esityksen, ja lopulta pääsin myös laulamaan mukana. Se kokemus sai aikaan, että mitkään muut sielunmessut eivät puhuttele yhtä vahvasti kuin tämä.

60-vuotias sekakuoro Kaiku, johtaja Hilkka Norkamo edessä vasemmalla

Samoina vuosina kuin Requiemiä harjoitettiin ja esitettiin, Kaiku tietysti konsertoi myös yksin kotona ja vieraissa, osallistui voittoisasti Turun laulujuhlille - jaettu ensimmäinen palkinto A-sarjassa -  juhlisti oman kauppalan 10-vuotistaivalta esityksillään ja Maataloushallituksen 75-vuotisjuhlaa Helsingissä. Kuorolla oli edessä myös oma juhlansa: tuli 60 vuotta kuorona täyteen. Sen kunniaksi annettiin konsertti Yhteislyseossa ja vietettiin yhdessä iltatilaisuus. Seurasi lisää reissuja, pitempiä ja kotoisia: Tampereen laulujuhlat, Kymenlaakson piirin sävelparaati Kouvolassa, esiintyminen Inkeroisten kirkossa ja kirkkokonsertti Helsingissä.

Kuusankosken kauppalan 50-vuotisjuhlintaa...

...elokuussa 1971, Kaiku tietysti mukana kulkueessa.

Ulkomaille Uttia pitemmälle

Vuonna 1963 Kaiku lähti ensimmäistä kertaa Hilkka Norkamon aikana konsertoimaan ulkomaille. Edessä oli matka Ruotsiin ja Länsi-Saksaan, ja sellaisen reissun edellä ei laiskoteltu. Kotikirkossa esitettiin matkaohjelma, johon kuului mm. Gounoud´n Sanctus ja Benedictus -   Suomen ja ehkä Euroopan kantaesityksinä. Arvostelija kiitteli, mutta Hilkka ei ollut tyytyväinen. Touokuussa Kaiku piti 14 harjoitusta saadakseen ohjelmiston kansainväliseen kuntoon.

Matkalla Saksaan kuoro konsertoi Ruotsissa Lundissa ja pysähtyi Malmön palokunnan vieraaksi - ystävyyssuhteet sinne oli luonut kuoron tenori Pentti Nieminen opiskellessaan paloalan uutuuksia Malmössä pari vuotta aikaisemmin. 

Niemiset, Hilkka ja Malmön palopäällikkö

Koko reissu oli elämys niin lähtijöille kuin kotiväellekin, joka sai matkan jälkeen kuulumisten lisäksi ihmetellä ihania vauraiden maiden tuliaisia: ruusukuvioisia kahvikuppeja, kukkakoristeisia sateenvarjoja. Saksassa oli kuulemma ollut niin upottavat peitot ja tyynyt, ettei niiden välistä tahtonut saada nenäänsä näkyviin. Ystävyyskaupungissa Mülheimissa kuorolaiset oli majoitettu perheisiin, ja vaikka yhteistä kieltä ei monessakaan kodissa löytynyt, vastaanotto oli sydämellinen. Riipaisevaa oli se, miten moni saksalaisperhe halusi pyydellä anteeksi Saksan sodanaikaisia hirmutekoja.

Perillä Saksassa Kaiku piti konsertin Mülheimin Kristuskirkossa täpötäydelle salille. Seuraava esiintyminen oli Kölnin kansanpuistossa, sitten Detmoldissa yhdessä sikäläisen kuoron kanssa ja lopuksi Hampurin ruotsalais-suomalaisessa merimieskirkossa.

Kaiku Saksassa

Vuoden 1965 talvella Kaiku sai kutsun kansainvälisiin kuorokilpailuihin Itävallan Spittaliin seuraavana kesänä. Pienen epäröinnin jälkeen Hilkka Norkamo päätti, että osallistutaan. Kilpailukappaleiden ranskakaan ei ollut ylivoimainen este. Railakas kuoroporukka oli heinäkuussa jälleen Kossilan pyörien päällä luottokuski Uuno Hännisen ja tämän kollegan ohjaamina kohteenaan Alppien välissä sijaitseva pieni kaupunki. Kaiku riisui osaamisellaan aseista niin yleisön kuin arvostelijatkin. Kilpailussa Kaiku sai kunniakkaan kolmannen sijan kovassa kansainvälisessä seurassa. Voittajakuoro tuli Unkarista, ja sen kuoron kanssa Kaiulla oli tulevina vuosina paljonkin yhteistä tekemistä.

Spittalissa pronssia kovassa seurassa

Spittalissa solmitut siteet Budapestin yliopistokuoron kanssa johtivat siihen, että unkarilaiset vierailivat kuorona kaksi kertaa Suomessa kaikulaisten vieraana ja yksityishenkilöinä kummankin maan kuorolaiset toistensa luona lukemattomia kertoja. Kaiku osallistui vuonna 1968 Bela Bartok -kuorofestivaaliin Debrecenissä. Unkarilaiset hyväksyivät sinne vuosittain kuusi kotimaista kuoroa ja kutsuivat kuusi kuoroa muualta Euroopasta. Festivaali ei ollut varsinainen kilpailu, mutta siellä jaettiin kulta-, hopea- ja pronssiplaketit. Kaiku sai hopeaplaketin tasaveroisena unkarilaisen yliopistokuoron kanssa. Eksoottisessa ympäristössä kaikulaiset kokivat jälleen tilanteita ja näkivät ympäristöjä, joista riitti kotona kerrottavaa.

Debrecenissä hopeaa Bela Bartok -festivaaleilla

Kaksi vuotta Unkarin-matkan jälkeen Kaiku kiiti kohti Hollantia. Kuopion laulujuhlien voitto oli poikinut kuorolle tehtävän edustaa suomalaista kuorolaulua kansainvälisillä kuorofestivaaleilla ja osallistua Euroopan kuoroliiton kilpailuun niiden yhteydessä. Tällä kertaa Kaiku ilmoittautui vaatimattomasti B-sarjaan. Ennen kilpailua Kaiku esiintyi Westlandissa musiikkijuhlassa ja matkasi sitten Haagin huvilakaupunginosaan Scheweningeniin varsinaiselle kilpailupaikalle. Kaiku ylitti itsensä jälleen. Pistemäärä 389/400 tarkoitti oman sarjan ylivoimaista voittoa ja sijoittumista kolmanneksi kaikkien sarjojen kuorot mukaan lukien. Jaakko Hyytiäinen toteaa historiikissa:
"Vaikka Kaiku saavutuksillaan kotimaisissa ja kansainvälisissä kuorokilpailuissa oli vakiinnuttanut asemansa valiokuorona, niin Hollannin kilpailuissa se sanan mukaisesti nousi huipulle, kun ottaa huomioon näiden kilpailujen runsaan ja kansainvälisesti mittavan osanottajamäärän."

Hollannissa kultaa. Jännittävä kilpailutilanne...

... ja rennommat kultajuhlat.

Kuuntelen sadetta

Kuusankoskella saatiin kuulla jotain aivan uutta, paikallisin voimin tuotettua vuonna 1970. Nuori säveltäjä Harri Tuominen oli valmistellut sävellyskonserttia, ja Hilkka Norkamo ymmärsi Tuomisen sävellysten hienoudet. Kuusaalla syntynyt kiinalaisvaikutteinen musiikki luontui Norkamon ohjauksessa kaikulaisilta siinä missä Händelin ja Linjamankin teokset.

Harald Andersen ja Hilkka Norkamo Kaiku-kuoron harjoituksissa.

Vilkkaan muun ohjelman kylkeen Kaiku-kuorolle tarjottiin vuonna 1971 suuryllätys. Radion Kamarikuoro ehdotti Kaiulle yhteiskonserttia, jossa kumpikin kuoro laulaisi ensin erikseen ja lopuksi yhdessä Kuulan Meren virren. Tämä oli suuri arvonosoitus Kaiulle. Radion Kamarikuoron johtaja Harald Andersen vieraili tietenkin etukäteen Kaiun harjoituksissa ja antoi varauksettoman tunnustuksen kuoron tasolle. Konsertti pidettiin helmikuussa 1972 Kouvolan kaupungintalossa, ja se myös radioitiin. Arvostelut olivat yksimielisiä: maakunnassa saatiin olla ylpeitä oman kuoron tasosta jopa Radion Kamarikuoron rinnalla.

Lisää erikoisia tilanteita seurasi. Kymin Oy vietti satavuotisjuhliaan ja järjesti noin 2500 hengen päivälliset entisille ja silloisille yhtiöläisille Voikkaan paperivaraston suuressa salissa. Kaiku esiintyi tilaisuudessa, kuuntelijoiden joukossa oli mm. presidentti Kekkonen.

Kymiyhtiön 100-vuotisjuhlintaa

Seuraava kohokohta oli voitto sekakuorojen A-sarjassa Kuopion laulujuhlilla 1972 - ylivoimainen voitto kahta vaille maksimipistein. Se poiki esiintymisen SuLaSolin 50-vuotisjuhlassa Finlandia-talossa ja Kaiun laulujen tallentamisen Yleisradion kantanauhoille. Kouvolan kaupungintalossa tehdyt äänitteet ovat soineet radiossa monesti, varsinkin Toivo Kuulan Virta venhettä vie ja Omenapuut sekä Harri Tuomisen kiinalaisaiheiset sävellykset.

Kuusankoskesta tuli kaupunki vuonna 1973, ja juhlassa esiintyi myös Kaiku. Samana vuonna Kaiku lähetettiin edustamaan Suomea Norjan Hamariin Pohjoismaisille laulujuhlille. Hyytiäinen kertoo: "Kaiku oli heti valmis. Kossilalta linja-auto, Uuno rattiin ja lähdetään." Siinä on oiottu mutkat suoriksi, sillä kaikkiin lähtöihinsä Kaiku valmistautui huolellisesti, myös ohjelmistoa hioen. Perillä kuoro lauloi ensin myöhäisillan esittäytymistilaisuudessa ja niitti laakereita juhlien avajaiskonsertissa Vangin kirkossa. "Kun Kaiku päätti esityksensä Jeesus ja kauppiaat -laulun vaikuttavaan forteen, tapahtui ensimmäisen kerran Vangin kirkon vuosisataisessa historiassa, että kirkkosalissa puhkesivat voimakkaat suosionosoitukset, joista ei tahtonut tulla loppua. Siellä täällä pyyhkäistiin kyynelhelmikin silmäkulmasta. Se oli sanoja arvokkaampi tunnustus Kaiun laulusta", Jaakko Hyytiäinen kuvailee. Päätöskonsertissa yleisö ei hellittänyt ennen kuin Kaiku lauloi ylimääräisen, joita järjestäjät olivat kieltäneet esittämästä.

Tavallaan Kaiku matkasi myös Englantiin - virtuaalisesti, nykyisin sanottaisiin. Kuoro suunnitteli kilpailumatkaa sinne, mutta se olisi tullut liian kalliiksi. Niinpä kilpailussa soitettiin Kaiun laulua nauhalta: Yleisradio oli pyytänyt lupaa lähettää vuonna -72 äänittämänsä Kaiun ohjelman BBC:n Kansat laulavat -kilpailuun ja sai luvan. Kaiku selvisi välieriin.

Kuusankosken kaupungin teosta varten otettu kuva vuodelta 1973.

Hilkka Norkamon aika Kaiun johtajana kesti 18 vuotta. Vuoden 1975 alussa hän ilmoitti aloittavansa viimeisen laulukautensa kuoron edessä. Häntä tarvittiin nyt kotona. Kuorolaiset eivät tahtoneet uskoa eroa todeksi, mutta järkytyksestä toivuttuaan he päättivät käyttää jäljellä olevan ajan tehokkaasti. Kaiku piti yhteiskonsertit Jyväskylän harjoituskoulun musiikkiluokkien kanssa Kouvolassa ja Jyväskylässä. Kaiun omassa kirkkokonsertissa Kuusankoskella Hilkka Norkamo hyvästeli kuusankoskelaiset. Porin sekakuoropäivillä hän seisoi viimeisen kerran kuoronsa ja yhteisesityksen suurkuoron edessä. Jaakko Hyytiäinen kertoo:
"Hänen poistumisensa aktiivisesta kuorotyöstä oli suuri menetys koko Suomen kuorolaululle, se tunnustettiin hänelle kohdistetuissa kiitosten ja tunnustusten sanoissa. Tuntui kuin kuoropäivät olisivat olleet yksin Hilkka Norkamon ja Kaiku-kuoron juhlaa. Eron haikeus kuulsi Kaiun miesten laulamassa ´Miks kaukana niin olet` päivien päättäjäisissä. Dir.mus. Hilkka Norkamon 18 vuotta kestänyt kausi oli päättynyt."

Kaiku jatkoi vielä muutaman vuoden johtajanaan Risto Taavitsainen. Hänen muistojaan noista ajoista pian ilmestyvässä haastattelussa. Täällä on muutama kuva lisää Kaiun ja Hilkka Norkamon yhteisiltä vuosilta:
http://mitatiedatkuusaasta.blogspot.fi/2015/11/kuvia-kaiku-kuoron-laulajien-arkistoista.html